"inka"
Meidän koira oli tärkeä perheenjäsen oli ollut syntymästä asti meillä ja rakastin yli kaiken muttasinä sitä et ehkä ymmärrä...
?Meidän koira oli tärkeä perheenjäsen oli ollut syntymästä asti meillä ja rakastin yli kaiken muttasinä sitä et ehkä ymmärrä...
?
"tuulikki"
voit tosiaan hypätä kaivoon mielipiteesi kanssa, Tuo kuvastaa sinusta paljon.Olet kova ja kylmä ihminen...
sydämesi paikalla on kivi! Meitä on paljon,joille koira on se kaikista rakkain kaveri - esim. yksinäisiä ihmisiä.
Keneltäkään et saa niin vilpitöntä rakkautta ja kiintymystä kuin koiralta. Mutta tuo ei ilmeisesti mahdu noin
tunteettoman ihmisen järkeen!
sydämesi paikalla on kivi! Meitä on paljon,joille koira on se kaikista rakkain kaveri - esim. yksinäisiä ihmisiä.
Keneltäkään et saa niin vilpitöntä rakkautta ja kiintymystä kuin koiralta. Mutta tuo ei ilmeisesti mahdu noin
tunteettoman ihmisen järkeen!
(?)
Mikään ei tunnu niin hyvältä
kuin keppijahdin jälkeinen uupumus;
terävät särmät hioutuvat pyöreiksi,
kireys katoaa, värit ja tuoksut palaavat ja sulautuvat pehmeästi yhteen.
Sen ohikiitävän hetken Elämä maistuu hyvältä kuin keppi.
Minä taidan vähäsen levätä.
Voit, ystäväni, pitää keppiä sen aikaa.
-Oscar Hedlund-
kuin keppijahdin jälkeinen uupumus;
terävät särmät hioutuvat pyöreiksi,
kireys katoaa, värit ja tuoksut palaavat ja sulautuvat pehmeästi yhteen.
Sen ohikiitävän hetken Elämä maistuu hyvältä kuin keppi.
Minä taidan vähäsen levätä.
Voit, ystäväni, pitää keppiä sen aikaa.
-Oscar Hedlund-
"inka"
minä sain kuulla tänään että isällä asuvakoiramme jouduttiin lopettamaan ja ikävä on kova ;(!?
Tulit aina ovella vastaan,
katselin surusilmiäsi,
katsoin heiluvaa häntääsi,
olit täydellinen.
Hyvästi? Nähdään taivaassa ?
Tulit aina ovella vastaan,
katselin surusilmiäsi,
katsoin heiluvaa häntääsi,
olit täydellinen.
Hyvästi? Nähdään taivaassa ?
***
Miksi kaltaisesi kylmä ihminen vaivautuu tätä ketjua edes lukemaan saatikka kyselemään mitään noin typerää? Toivon kovasti, että sinäkin joudut kokemaan joskus menettämisen tuskan. Kirjaimellisesti. Kenenkään surua ei voi vähätellä.
vierailija
Aamukaste nilkoissa
kuin koiran nuolaisu.
Voi routaista maata,
marraskuista iltaa
kun se tuotiin
ison kuusen alle nukkumaan,
läheinen ystävä
Helena Anhava
kuin koiran nuolaisu.
Voi routaista maata,
marraskuista iltaa
kun se tuotiin
ison kuusen alle nukkumaan,
läheinen ystävä
Helena Anhava
vierailija
Ehkeivät kaikki koiranomistajat kaipaa runoa tai värssyä. Se riippunee ihmisestä. Mutta surullinen tapahtuma se on, kun on toiseen niin kovasti kiintynyt. En nyt ymmärrä, miksi sinua täällä pitää ihan ylettömästi haukkua, jos tosissasi kysyit ja asiallisen vastauksen halusit. Ihmettelen kyllä kuitenkin, miksi edes vaivaannut näitä lukemaan. Ehkei sinulla ole ollut lemmikkiä, etkä siksi osaa ajatella asiaa toisten näkökulmasta.
vierailija
minä en taas itkisi pisaraakaan lapsesi kuoleman vuoksi.
"Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois."
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois."
vierailija
En tiedä naputtiko joku jo tämän mutta tässä tuntemattomalta oikein kaunis runo (ja kyllä meni vahingossa vastaukseen ''kertokaa nimiä mitkä sopii tytölle ja pojalle?'')
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
vierailija
Oletkohan koskaan omistanut lemmikkiä? Tuntuu siltä, ettet. Kyllä hyvinhoidetusta koirasta tulee perheenjäsen. Uskollinen, rakastava. Kiintymystä on puolin ja toisin. Kuolema koskettaa. Tiedän sen joutuessani luopumaan omastani jo vuosia sitten. Parhaillaan näen ja myos koen ikävää tyttäreni joutuessa luopumaan omastaan neljä päivää sitten. Se kosketti myös miestäni ja minua. Tyttäreni koira vieraili meillä usein ja oli välillä pitkiäkin aikoja luonamme. Nyt on vain ikävä ja yheinen suru!
"...Sumuinen ja tihkusateinen lokakuun iltapäivä. tallustelen lapio olalla kohti pientä metsikköä Pajamaan alapuolella. metsikössäon pieni aukio, muistna entisistä sarkalapuista. Isojen kuusten varjostamana se kasvaa sammalta ja pehmeää ruohoa. Pysähdyn aukiolle ja lapion varteen nojaten annan katseeni harhailla ympäröivässä kuusikossa. Oikeastaan en näe mitään, ajatukseni ovat jossakin vallan muualla.
Sitten, raskaasti huokaisten astun aukion keskelle ja alan kaivaa. Turpeet irtoavat siistin säännöllisinä ja niiden viereen nousee pieni multakeko. hetkisen siinä aikaansaannostani katseltuani käännyn ja lähden pois.
Sama paikka. kävelen pekun kanssa aukiolle. jos askeleeni äsken oli ollut raskas, on se nyt vielä monin verroin raskaampi. Minulla on haulikko olalla. Peku on tullut vanhaksi ja parantumattoasti sairaaksi, se pitää nyt lopettaa.
Pysähdyn kuopan viereen. Peku istuu käskemättä jalkojeni juureen. Kelaan mielessäni läpi Pekun vaiheikkaan elämän. Sisuksiani kääntää. Minun on nyt tapettava tuo vanha kaveri. Rehellisyyden nimissä en ikinä voisi viedä sitä millekään pettävälle piikille. Minun on pakko tehdä se itse ja jatkaa sitten matkaa.
Kumarrun irroittamaan kaulapantaa. Rapsuttelen koiraa hiukan leuan alta ja korvien takaa. lämmin, pehmeänkarhea kieli lipaisee pari kertaa kädenselkääni. katson sen silmiä, noita jo kuumeen sumentamia. siinä on sen verran susikoiraa, että silmien päällä on ruskeat pilkut. Korvien kärjet ovat lurpassa. Ehkä juuri nuo pilkut ja korvien luppakärjet ovat aina antaneet sille mietteliään, jopa hiukan surumielisen katseen.
Etutassu nousee kuin viimeiseen tevehdykseen ja Peku hymyilee. tuo hyvän tahdon ele on kuulemma emolta peräisin ja on pelästyttänyt jokusia oudompia. ovat luulleet irvistykseksi. minä en luule. puristan hiljaa ja varovaisesti ojennettua tassua ja rapsutan korvan taustaa.
Sitten nousen ylös, otan haulikon olalta ja postan varmistuksen. Myös Peku nousee, ravistaa tihkusateen pois turkistaan ja istuutuu uudelleen.
Aseen piippu osoittaa koiran otsaa parinkymmenen setin päästä. vedän löysät pis liipasimesta. Sitten epäröin hetken, painan liipasinta. tihkusateinen metsä nielaisee laukauksen äänen, mutta ei sen vaikutusta. Korvissa vielä hiukan suhisee, kun siirrän tuon kelpo kaverin kuoppaan. Tartun taas lapioo ja peitän kuopan. pienelle tihkusateiselle metsäaukiolle jää vain pieni kumpu.
En katso taakseni poistuessani paikalta."
Näin kirjoitin joskus yli puoli vuosisataa sitten. En ole tapausta unohtanut, mutta jos joutuisin nyt samanlaiseen tilanteeseen, toimisin edelleen samoin. En edelleenkään voisi pettää vanhaa kaveria viemällä sitä piikille.
En kuitenkaan väitä, että ne, jotka niin tekevät, tekisivät väärin.
Sitten, raskaasti huokaisten astun aukion keskelle ja alan kaivaa. Turpeet irtoavat siistin säännöllisinä ja niiden viereen nousee pieni multakeko. hetkisen siinä aikaansaannostani katseltuani käännyn ja lähden pois.
Sama paikka. kävelen pekun kanssa aukiolle. jos askeleeni äsken oli ollut raskas, on se nyt vielä monin verroin raskaampi. Minulla on haulikko olalla. Peku on tullut vanhaksi ja parantumattoasti sairaaksi, se pitää nyt lopettaa.
Pysähdyn kuopan viereen. Peku istuu käskemättä jalkojeni juureen. Kelaan mielessäni läpi Pekun vaiheikkaan elämän. Sisuksiani kääntää. Minun on nyt tapettava tuo vanha kaveri. Rehellisyyden nimissä en ikinä voisi viedä sitä millekään pettävälle piikille. Minun on pakko tehdä se itse ja jatkaa sitten matkaa.
Kumarrun irroittamaan kaulapantaa. Rapsuttelen koiraa hiukan leuan alta ja korvien takaa. lämmin, pehmeänkarhea kieli lipaisee pari kertaa kädenselkääni. katson sen silmiä, noita jo kuumeen sumentamia. siinä on sen verran susikoiraa, että silmien päällä on ruskeat pilkut. Korvien kärjet ovat lurpassa. Ehkä juuri nuo pilkut ja korvien luppakärjet ovat aina antaneet sille mietteliään, jopa hiukan surumielisen katseen.
Etutassu nousee kuin viimeiseen tevehdykseen ja Peku hymyilee. tuo hyvän tahdon ele on kuulemma emolta peräisin ja on pelästyttänyt jokusia oudompia. ovat luulleet irvistykseksi. minä en luule. puristan hiljaa ja varovaisesti ojennettua tassua ja rapsutan korvan taustaa.
Sitten nousen ylös, otan haulikon olalta ja postan varmistuksen. Myös Peku nousee, ravistaa tihkusateen pois turkistaan ja istuutuu uudelleen.
Aseen piippu osoittaa koiran otsaa parinkymmenen setin päästä. vedän löysät pis liipasimesta. Sitten epäröin hetken, painan liipasinta. tihkusateinen metsä nielaisee laukauksen äänen, mutta ei sen vaikutusta. Korvissa vielä hiukan suhisee, kun siirrän tuon kelpo kaverin kuoppaan. Tartun taas lapioo ja peitän kuopan. pienelle tihkusateiselle metsäaukiolle jää vain pieni kumpu.
En katso taakseni poistuessani paikalta."
Näin kirjoitin joskus yli puoli vuosisataa sitten. En ole tapausta unohtanut, mutta jos joutuisin nyt samanlaiseen tilanteeseen, toimisin edelleen samoin. En edelleenkään voisi pettää vanhaa kaveria viemällä sitä piikille.
En kuitenkaan väitä, että ne, jotka niin tekevät, tekisivät väärin.