V
vierailijakys
Vieras
Kaikkihan tunnemme rokotteiden vaikutusmekanismin.
"Raskaana olevan äidin sairastamilla infektioilla eli tulehduksilla ja vauvan cp-vammalla on selvä yhteys, paljastaa Göteborgin yliopistossa tehty tutkimus. Tutkimuksen mukaan vauvan cp-vamman voi aiheuttaa aivan tavallinen infektio.
– Luulin, että tarvittaisiin paljon vakavampia infektioita, väitöskirjaa valmisteleva Kristina Ahlin sanoo Aftonbladetin haastattelussa.
Tutkimuksen mukaan riskiä kasvattaa sekä raskaana olevan äiti sairastama infektio tai imeväisiässä saatu infektiotartunta.
Tähän asti on luultu, että lapsen cp-vamma johtuu synnytyksessä saaduista komplikaatioista. Napanuora on voinut puristua vauvan ympäri tai istukka on voinut irrota ja aiheuttaa hapenpuutetta.
Cp-vamma on pysyvä aivovamma, joka vaikuttaa liikkumiseen ja lihasten toimintaan. Cp-vamma on voinut tulla synnytyksessä tai varhaislapsuudessa.
Kristina Ahlin on selvittänyt, minkälaiset riskitekijät liittyvät cp-vammoihin.
Vauvan cp-vammariskiä kasvattavat tutkimuksen mukaan esimerkiksi äidin virtsatietulehdus ja munuaistulehdus. Raskaana olevan äidin sairastamat infektiot kasvattavat riskiä viisikertaiseksi. Riskiä lisää myös antibioottien käyttö.
Vastasyntyneet saamat infektiot, kuten verenmyrkytys, aivokalvontulehdus ja keuhkotulehdus lisäävät tutkimuksen mukaan riskin 15-kertaiseksi.
Tutkittavina oli 309 cp-vamman saanutta lasta, jotka olivat syntyneet 1980- ja 1990-luvulla. Vertailuryhmään kuului 618 tervettä lasta.
Ahlin lisää, että vaikka tulehdukset lisäävät moninkertaisesti cp-vammariskiä, cp-vamman saaneiden osuus on pieni. Tuhannesta lapsesta keskimäärin kaksi saa cp-vamman."
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000001135770.html