Hmm... En ole mikään sijoituskoirasopimusasiantuntija enkä jaksanut ihan koko ketjua lukea, mutta pari asiaa tuli mieleen:
Sellaisen näkökulman haluaisin tuoda tähän keskusteluun, että sijoitussopimuksen toisena osapuolena oleva kasvattaja ottaa myös itse tietyn riskin tehdessään sijoitussopimuksen tietyn henkilön/perheen kanssa. Hänen tulee ammatti-ihmisenä ensinnäkin arvioida, vaikuttaako kyseisellä omistajalla olevan edellytykset huolehtia koirasta kasvattajan haluamalla tavalla. Toisekseen kasvattajan on myös huolehdittava siitä, että antaa omistajalle riittävät ohjeet ja neuvoja koiran hoidon suhteen, etenkin sijoituskoiratilanteessa, jossa hänellä saattaa olla tiettyjä erityistoivomuksia. On kasvattajalta todella vastuutonta tehdä sijoitussopimus esimerkiksi perheen kanssa, jolla on hyvin vähän kokemusta koirista ja/tai näyttelykoiran turkin hoidosta tai jolla muuten ei välttämättä ole edellytyksiä toimia sijoitussopimuksessa sovitulla tavalla.
Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että sijoitussopimus lähtökohtaisesti pätee osapuolten välillä. Sopimusrikkomuksen olennaisuuskriteeri on sikäli hankala käsite, että sen sisältöä on vaikea määritellä yleispätevällä tavalla. Sijoituskoirasopimuksista on varmasti kuitenkin olemassa oikeuskäytäntöä, johon tutustumalla sekin asia varmaan selviää. Ap:n kannattaisi soittaa vaikka kennellitton juristille (oletan että sellainen on olemassa) ja kysyä asiasta. Tietenkään siihen ap ei voi aikuisena, täysjärkisenä ihmisenä vedota, että oli lukenut sopimustekstin huonosti tai ei sen jotakin kohtaa ymmärtänyt. Sellaiseen vetoaminen ei Suomessa aikuisten ihmisten ollessa kyseessä mene kyllä oikeudessa läpi.
Ap voi mielestäni vedota nyt ainakin kahteen asiaan:
1) siihen, että kasvattaja on antanut puutteelliset, kenties jopa väärnlaiset tai harhaanjohtavat ohjeet koiran turkinhoidosta (jos näin todella on!)
2) siihen, ettei hän ole laiminlyönyt turkinhoitoa sellaisella (olennaisella) tavalla, että se oikeuttaisi sopimuksen purkamiseen.
Molemmat ylläolevat ovat tietysti näyttökysymyksiä sikäli, että kasvattaja pystyy myös esittämällä vastakkaista näyttöä kumoamaan ap:n väitteet. Kuten sanoin, en ole asiantuntija näissä sijoitussopimuksissa, mutta luulisi, että painoarvoa tapauksissa annetaan myös sille, mikä on koiran kannalta paras ratkaisu. Koirahan on kuitenkin elollinen olento, eikä mikään esine. Jos koira on kovin kiintynyt ap:n perheeseen, niin julmalta tuntuisi, että koira heiltä otettaisiin pois. Järkevin ratkaisu voisi olla se, että mikäli kasvattaja osoittaa ap:n syyllistyneen sopimusrikkomukseen, ap maksaa kasvattajalle tietyn summan rahaa ja saa pitää koiran.
En itse asiassa tiedä, arvioidaanko sijoituskoirasopimuksia kuluttajasopimuksina vai ei, mutta mikäli arvioidaan, on se tietysti ap:n kannalta hyvä asia.