kantoliina vai rintareppu?

  • Viestiketjun aloittaja Hammash
  • Ensimmäinen viesti
Hammash
Ollaan kaksiviikkoisen poikalapsen vanhempia. Meidän vauva on ollut tosi itkuinen, ja viihtyy paljon sylissä. Kädet vaan tuppaa välillä väsymään hyssyttelystä. Nyt ollaan hankkimassa sopivaa apua.

Olisiko kantoliina vai rintareppu sopiva potralle poikavauvalle? Kertokaa kokemuksia!

Jos kantoliina, niin saako siihen vilkas liikkeistä poikaa kääräistyä? Entä onnistuuko kantoliinan sitominen mieheltä?

Jos taas rintareppu, kertokaa millainen olisi hyvä ja käytännöllinen?

 
Ihan ehdottomasti kantoliina. Siinä vauva on oikeassa asennossa eikä rasita kantajan selkää.
Rintarepussa vauvan jalat roikkuu suoraan alaspäin, eikä oikeaoppisessa sammakkoasennossa kuten liinassa. Liinan käyttöaika on takuulla pidempi kuin repun.
Trikoinen liina on kätevä, kun sen voi sitoa valmiiksi päälle ja sitten vaan sujauttaa vauvan tarpeen vaatiessa kyytiin.
Sitominen voi alkuun tuntua hankalalta, mutta nopeasti siihen oppii, mieskin. ;)
 
Kantoliina!

Tyttöä kannettiin alkuun pari kuukautta repulla, hartiat puutuivat. Kotitöitä en osannut sen kanssa tehdä. Käveltiin vaan huoneita ympäri. N. kolmen kuukauden iässä tuntui jo pieneltä.

Ostin n. 6kk tytölle liinan ja olen myyty. Kesälomalla kaupunki reissut tehtiin liinalle, ei tarvittu rattaita. Tyttö rauhoittuu siinä jos on kiukkuinen ja haluaa olla sylissä koko ajan. Katselee ympärille, viihtyy hyvin, ottaa unia siinä jos siltä tuntuu. Kotona ollaan tehty ruokaa, siivottu ja pyykätty liinan avulla.

Itse ostin liian henk.koht myyjältä, antoi tosi hyvät neuvot ja opetti sidonnat.

Mieskin osaa sitoa jos haluaa, meillä ei kokeiltu naapurissa kyllä.
 
Laitanpa kommenttini minäkin, koska minulla on reppu johon olen todella tyytyväinen.
Minulla oli rengasliina, kun tytär oli aivan vauva kesällä -03. Ikinä emme oikein oppineet sen kanssa liinailijoiksi. Osasyynä oli tosin myöskin kuuma kesä. Tyttären kasvettua muutaman kuukauden niin ei jotenkin luottanut siihen ettei hän sieltä tipu, joten toinen käsi oli aina myös kannattelemassa. Laitoin siis rengasliinani kiertoon ja hankin Ergo repun, joka on tarkoitettu isommille lapsille jotka osaavat istua. Tähän olen ollut todella tyytyväinen. Lapsi on viihtynyt repussa mm. pihatalkoissa. Kädet ovat vapaana töihin ja selkäkään ei kipeydy usean tunnin kannossakaan. Ergo repussa voi kantaa sekä edessä että selässä ja käyttöikä on useíta vuosia.
Kuten siis edellä jo mainitsin Ergo ei sovi aivan vastasyntyneestä ja vastasyntyneen kanssa valitsisinkin varmaankin nyt joustavan sidottavan kantoliinan jos liinaa olisin valitsemassa.
 
Sarita-80
Mulla oli reppu esikolla - tosi vähän käytössä. Siinä kärsi äidin selkä, eikä vauvakaan viihtynyt viittä minuuttia pidempään.
Kakkosella kokeilin leveää huivia liinaksi 'hätätilanteessa', ja totesin sen heti paljon miellyttävämmäksi sekä äidille että lapselle. Ja siksi teinkin itse trikooliinan ja ihan tyytyväinen olen ollut nyt parin kk:n käytön aikana.
Liinaa siis kannatan!
 
eevaliisa
Kyselinkin epähuomiossani jo tuolla odotus sivuilla mistä kannattaa kantoliina hankkia? Siis niin että hinta ja laatu on kohdallaan.. Vai kannattaako sellainen tehdä itse?
 
Suzu
Lienee makuasia. Mullakin oli sekä liina että reppu, ja ikinä en tottunut kantoliinaan, sitä "varoin" paljon enemmän kuin repussa kantaessa. Mulla ei käynyt selälle tuo kantaminen, olen vienyt molempia vauvoja aikanaan pienestä pitäen repussa, ja yrittää aion uusimmankin tulokkaan kanssa. Kokeilen myös liinaa, sain (hienon) sellaisen lahjaksi..
 
Meillä on ollut kaksi liinaa, rengasliina ja pelkkä joustava liina. Joustava liina on mielestäni ollut parempi. Siihen luottaa paremmin ja muutenkin paremmalta itse kantaessa tuntunut. Rengasliinaa käytin toisinaan silloin, kun nopeasti piti lapsi vähän isompana saada "kantoon". Siinä on raskaampi kantaa, mut nopeampi laittaa valmiiksi. Tavallisen sitomisenkin kyllä oppii nopeasti, ja lapsi on tukevasti ja hyvin. Ostin netistä molemmat, sain ohjeita paperilla, ja kyllä opin taitteleen ja laitteleen niidenkin perusteella.
 
En ole kokeillut reppua, mutta kaverini oli siihen ihan tyytyväinen. Poika jopa nukkui siinä päiväunia (en tiedä onko se kuitenkaan ihan suositeltavaa). Meillä on trikoinen kantoliina, jota käytin vauvan ollessa pieni aika vähän. Napero viihtyi siinä (totuttelun jälkeen) hyvin ja ihan pienenä yleensä nukahti siihen aika pian. Olen jopa imuroinut sen kanssa. Nyt kun poikamme on vajaan vuoden ja välillä päiväunilta herättyään sekä nälkäinen että kiukkuinen olen taas ottanut liinan käyttöön. Säästää omia hartioita ja käsiä! Poika myös tuntuu nauttivan kovasti kyydistä. Mahdollisten tulevien vauvojen kanssa aion kyllä olla ahkerampi ja käyttää liinaa heti syntymästä lähtien.
 
Hei! En ota kantaa kumpi ois parempi, kun oma vauva on vielä masussa, mutta ainakin meidän neuvolasta saa lainaksi rintareppuja, niin voi koittaa, että viihtyykö vauva siinä. Kysäise omsta neuvolastasi, niin ei ainakaan mene rahat hukkaan, näkyvät olevan melko kalliita.
 
Kantoliinaa suosittelen minäkin ja ihan jo siksi, että lapsella on parempi olla. Suurin osa rintarepuista pakottaa lapsen selän yliojentuneeksi, lonkat väärään asentoon ja pidempi kantaminen voi aiheuttaa verenkiertohäiriöitä jalkoihin kun lapsen paino lepää nivusissa, jossa on suuret verisuonet.

Liinojen hinnat vaihtelevat n. 30 eurosta yli sataan euroon. Erittäin kattava sivusto liinoista ja kantamisesta löytyy http://www.kantoliinakanava.fi
 
Vastaanpa minäkin vielä tähän, kun kokemusta on sekä rintarepusta, rengasliinasta että trikoisesta pitkästä liinasta.

Rintareppu:
+ helppo ja nopea ihan alussa, kun on vielä vähän "käsi" vauvan käsittelyssä
- huono istuma-asento vauvan selälle
- vauva aika kaukana kantavan aikuisen painopisteestä, ts. kumartuessa ja heiluessa vauva huojuu ja heiluu paljon, itse huomasin lähes koko ajan kannattelevani vauvaa toisella kädellä, kuormittaa myös aikuisen selkää
- vauva käy hyvin nopeasti (muutamassa kuukaudessa) liian painavaksi kantaa monien äitien selälle

Rengasliina:
+ nopeampi laittaa ylle kuin sidottava liina
- meillä ei vauva muutaman kuukauden jälkeen enää viihtynyt rengasliinassa
- rengasliinan toispuoleisuuden vuoksi itselläni alkoi särkeä selkää kantaminen, olen niin oikeakätinen, että en osannut vaihdella liinaa puolelta toiselle

Trikoinen sidottava liina:
+ kuumallakin kelillä ihanan tuntuinen, todellakin kuin "toinen iho"
+ vauva tukevasti lähellä aikuista ja aikuisen painopiste säilyy hyvänä
+ vauvan pään saa täydellisesti tuettua tarvittaessa, vapauttaa siis molemmat kädet ihan oikeasti
+ vauva tuntuu liinassa puolet kevyemmältä kuin ilman liinaa ;-)
+ kun sidonnan kerran käy läpi ohjeista (myyjiltä saa hyvin kuvallisia ohjeita & videoita, näitä löytyy myös netistä), sen kyllä osaa tehdä nopsasti, itse olen opetellut tasan yhden sidonnan ja koska se on mulle ja vauvalle hyvä, se riittää
+ hoitolaukussa/vaunun korissa/tms. vie todella vähän tilaa ja on siis helppo ottaa mukaan, meillä vakiovaruste kun lähdetään ulkoilemaan
- ainoa huono puoli jonka keksin, on se että rapakelillä ulkona sidonnan tekeminen on kurjaa kun liinan päät menee lokaan, mutta tämän nyt suht minimaalinen haitta, sidonnan voi tehdä vaikka etukäteen jos luulee sitä reissussa tarvitsevan

Kuten siis voit ylläolevasta lukea, olen ehdottomasti sidottavan liinan, ja vielä trikoisen sellaisen, kannalla! Niitä saa nykyään kivoja värejä, hintaluokkiakin on erilaisia, ja saa ostettua helpolla netistä.

Tsemppiä kantamiseen!
- Taru
 
-Huvitutti-
www.pikkuruu.fi
Tuolta löytyy hyviä trikooliinoja, ovat vielä kohtuullisen hintaisiakin. Ostin itse pikkuruun pari viikkoa sitten, olen ollut tyytyväinen. Ohut liina on mukava päällä eikä puuvillakangas juuri hiosta. Kävin itse hakemassa liinan valmistajalta Pirkkalasta kun asun lähistöllä. Sain tosi hyvän opetuksen liinan sidontaan. Sain mukaan myös värikuvalliset ohjeet, ne lähetetään aina liinan mukana.
Suosittelen lämpimästi, ainakin meidän poika (tänään 2kk) viihtyi liinassa alusta asti!
 
MONA LISA
Alotin rintarepulla kokeilemaan ja tuntui heti hyvältä siinä, "reppu" oli mukavan nopea laittaa päälle ja vauva siihen. Nyt tyttö painaa 8kg ja se paino alkaa tuntua, kun rintarepussa kantaa. Lainasin kaveriltani liinaa ja sillä touhutaan nyt kovasti, siinä paino jakautuu todella hyvin eikä tule hartiat/selkä kipeäksi. Itselläni on oikeankäden jännetuppi mennyt todella kipeäksi vauvan kannosta eli liina todella hieno keksintö. Taitaa olla maku asia kummastako enemmän pitää, mutta kummastakin voin sanoa hyviä kokemuksia! Meillä isukki kokeili reppua ja liinaa vierastaa...
 
Jepa
Täältäkin löytyy edullinen trikooliina:
http://www.vauvabuumi.fi/index.php

Sitten on vielä olemassa Wilkinet, joka on ergonominen kantoreppu, jotakin liinan ja rintarrepun väliltä, mutta helpompi käyttää kuin kantoliina:
http://koti.phnet.fi/takala/wilkinet.html
 
söpönassu
Ja meillä on Glückskäfer. Vinkiksi kanssasisarille, http://www.pompoli.net on osoite, jossa nämä pikkuvauvoille tarkoitetut reput ovat nyt alessa. Isä on tytärtämme kanniskellut repussa paljon, on kuulemma helpompi käsitellä teknisempää vaihtoehtoa kuin kantoliina ;)
 
söpönassu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.10.2004 klo 21:38 matami mimmi kirjoitti:
Hei!
kANTOLIINOJA on monen nimisiä ja hintaisia, mistä niistä nyt sitten tietää mikä on hyvä. Jos hyvän saisi edullisemminkin... kalleimmat, joita olen nähnyt maksavat n.80e...
Kyllä uusia kantoliinoja saa edullisemminkin kuin 80 euroa! Minulla on Pikku-ruu, se maksoi uutena 42 euroa. Liina on toiminut juuri niin kuin pitää ja sillä on hyvä jälleenmyyntiarvo. Uskon, että huonoa kantoliinaa ei ole, parasta olisi ostaa se myyjältä ja saada samalla sidontaopastus. Siten liinasta saa alussa enemmän irti eikä se jää pölyyntymään kaapin nurkkaan.

Jos haluat käydä vertailemassa erilaisia liinoja, käy http://www.kantoliinakanava.fi
Siellä ovat kaikki Suomessa myytävät kantoliinat, myyjien tiedot ja liinojen ominaisuuksien koosteet.
 
voi perskutti, kun olisin itsekin ymmärtänyt aikaisemmin enemmän kysellä, maksoin itse just sen 80 euroa didymoksen kantoliinasta. On ollut hyvä, ei sen puoleen, mutta haluaisin kokeilla trikoista, koska meidän kantoliina on jotenkin paksu ja siis kesällä vähän hankala..
 
jalmari
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.10.2004 klo 20:48 bansku kirjoitti:
voi perskutti, kun olisin itsekin ymmärtänyt aikaisemmin enemmän kysellä, maksoin itse just sen 80 euroa didymoksen kantoliinasta.
Minä itse katselin noita hinta tuossa, ja kudotuista liinoista halvin näyttää olevat Hoppediz, hieman yli 50 euroa. Kyllä liinoissa on eroja niin hinnan kuin värien suhteen, pieni tutkimustyö auttaa.
 
Ostin juuri Baby Björn rintarepun sen uusintamuotoilua olevan. Löysin sen kirpputorilta, maksoin 20 euroa mutta kaupassa se hinta olis ollut yli sadan euron. Mulla oli vanha rintareppu., mutta jos sitä kuvaisin niin "rimpula" olis kai hyvä sana.

Luulen että jos rintareppu on hyvin ergonomisesti muotoitu se voi olla kätevä.
Tämä uusi rintareppu tuntuu olevan tanakka ja sellainen että vauva pysyy hyvässä asennossa. B)
 

Yhteistyössä