Kannattaako vanhaan ihastukseen ottaa yhteyttä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hippunen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hippunen"

Vieras
Koskaan ei oltu yhdessä siis seurustelu mielessä.Pidettiin yhteyttä kuitenkin kauan mutta emme pystyneet tapaamaan kuin kerran plus se aika kun tavattiin,vietettiin yli vuorokausi yhdessä.Ihastuin heti ja mieskin tunsi jotain mutta pidemmän päälle minun tunteet syveni mutta miehen ei siinä määrin että olisi suhteeseen asti päästy.Myös välimatkaa joka oli miehen mielstä yksi mutka matkaan sekä hänen työ jonka vuoksi paljon matkustelee. Emme siis koskaan seurustelleet mutta erottiin hyvissä väleissä,surullisissa merkeisssä mutta ei riidoissa.Sen jälkeen on lähinnä juhla aikoihin toivoteltu terveisiä. Mies on mielessäni kuitenkin kokoajan,ei siis mitenkään sairaalloisesti mutta aina kuitenkin.Uskon että mieskin ajattelee joskus minuakin tai ainakin toivon niin. Silti pienessä mielessä ajatus että jos joskus,tiedän ettei niin tapahdu enkä ajattele asiaa enää niin että en eläisi elämääni,että junnaisin vain hänessä mutta silti kaipaan häntä,hänen ääntään ja ja hauskoja juttuja.En tiedä hänen tilanteestaan mitään kun en ole uskaltanut kysyä eli että onko löytänyt jonkun,tavallaan toivon ettei olisi mutta samalla toivon että hänellä olisi joku jota rakastaa koska ihmisenä hän on aivan ihana ja tiedän että meistä kumpikin haluaa itselle ja toiselle rakkautta ja hyvää elämää. Kaipaan häntä ja haluaisin kirjoittaa hänelle mutta en tiedä onko siinä järkeä.

Onko?
 
Mitenkä sitä sitten muotoilee sen että kysyisi onko se löytänyt jonkun? Ihanko vaan suoraan? Kun tavallaan toivon ettei mutta sitten samalla toivon että olisi koska jo aloitusviestissä sanoin hän on ihana ja toivon hänelle kaikkea hyvää.
 
Itse tykkään suorasta lähestymistavasta, ei jää turhia epäselvyyksiä. Eikä kenenkään luulisi loukkaantuvan/pelästyvän tmv siitä jos kysyt jotain tyyliin "Mitä kuuluu? Vieläkö pyörit vapaana / kiinnostaisiko nähdä pitkästä aikaa?" tmv
 

Yhteistyössä