Kannattaako mun tavata tätä miestä ollenkaan? Kertokaas nyt mielipiteenne..

["Maija"]

Ollaan siis netissä tavattu. Ei missään deittipalstalla, vaan harrastusaiheisen sivuston kautta. Ollaan nyt sitten facebookissa juteltu jonkun verran. Ei olla facebookissa kavereita, mutta viestiboksissa juteltu. Vaikuttaa ihan mukavalta. Meillä on ensi viikolla työjuttuja samassa kaupungissa (ei muutenkaan kovin kaukana tosistamme asuta) ja ehdotteli, että jos käytäisiin kahvilla. Mies on siis sinkku.

Mä selasin eilen huvikseni deittipalstaa ja löysin miehen profiilin sieltä. Ei siinä siis mitään. On mullakin välillä ollut profiili jossakin. Profiilin perusteella mies on kuitenkin todella ulkonäkökeskeinen. Etsii kaunista ja söpöä naista, erityiset kiinnostuksen kohteet on lueteltu harrastuksia ja sitten kauniit naiset yms..

Rivien välistä myös tajusin keskusteluidemme perusteella, että arvostaa erityisen paljon kaunista vartaloa yms..


No mulla on tosi rankka syömishäiriötausta. Mulla on itsetunto aika heikko. Nyt aikuisena olen kohtalaisen tasapainoinen ihminen, mutta ulkonäkö on edelleen mulle äärettömän arka asia.
Mua saa huoritella ja haukkua niin paljon, kuin lystää ja osaan antaa mennä ohi korvien, mutta ulkonäöstäni en kestä mitään kritiikkiä.
Mä tiedän, että mulla on läpi elämäni riski sairastua uudelleen.

Mä olen aika nätti, mutta en nyt mikään maailmanluokan kaunotar. Mulla on myös ylipainoa. Olen urheilullinenkin, joten ihan kiinteä, hoikka vyötärö, mutta jalat paksut yms. Ruumiinrakenteeltanikin olen sellainen iso/kookas, vaikka ihan normaalipituinen. En siis mikään läski ja bmi on selvästi alle 30, mutta selvästi yli 25.

Jos tapaan miehen ja se tapaaminen kestää alle tunnin, niin tiedän heti, että en säväyttänyt miestä ja uskon, että se johtuu täysin ulkonäöstäni. Olen kuitenkin ihan mukava ja herttainen, joten en usko todellakaan, että persoonani tökkisi.

Jos mies ei myöskään tapaamisen jälkeen enää pitäisi yhteyttä tai yhteydenpidosta voi selvästi päätellä "evvk", niin ajattelisin sen johtuvan ulkonäötäni. mistä se kai sitten johtuisikin..

En tiedä kestäisinkö sitä, jos kaikki ei menisikään ns. nappiin. Jos voisin todeta, että ulkonäöstäni jäi jotakin uupumaan, voisin oikeasti "romahtaa" ja pelkään, että lopetan taas syömisen, oksentelen yms..

Eli jätänkö tapaamisen vaan suosiolla väliin ja kasaan itseäni vielä kuukausia, vuosia...

 

["Wilma"]

No onko se nähnyt susta kuvia?

 

["vieras"]

Jos mies ei kiinnostukaan, niin et sä voi päätellä, että se johtuu sun ulkonäöstä (ellei se sitten sano niin suoraan). Kuulostaa siltä, että sun kannattaa jättää väliin, kun jo etukäteen stressaat ja ajattelet noin

p.s. suurin osa miehistä tykkää söpöistä ja kauniista naisista, mutta jokainen näkee eri tavalla, että mikä on kaunista.

 

["Maija"]

On joo. Facebookin profiilikuva on kyllä uusi ja muokkaamaton kuva minusta, muttan poikkeuksellisen onnistunut ja näytän siinä kuvassa oikeasti älyttömän kauniilta, livenä en ole läheskään niin nätti.
Lisäksi julkisesti näkyy yksi ystäväni ottama pikkujoulukuva, joka myös poikkeuksellisen onnistunut otos, eikä ihan vastaa todellisuutta.

 

[astrolabe]

Jos epäröit, eikä omat tunteet oo mitenkään kovin voimakkaat, ts. pelkäät enemmän omaa romahdusta niin älä tapaa.

 

[Olet turhan minäkeskeinen]

Sinulla on liian huono itsetunto. Tuossa tilanteessa usein ajatutuu vääriin suhteisiin ja vetää ympärilleen vääränlaisia ihmisiä.

Luepa tekstisi ajatuksen kanssa. Siinä sinä mietit kovasti, että kelpaatko kun olet tuollainen ja tällainen... Sinua pelottaa jos mies ei hyväksykään sinua. Toisinsanoen, keskityt liikaa itseesi ja liian vähän siihen toiseen ihmiseen.

Parisuhteen alku tai minkä tahansa hyvän ystävyyden alku edellyttää, että yrität muuttaa ajatusmalliasi. Sinä olet sinä, olet arvokas, kaunis, hyvä ystävä ja luotettava. Älä keskity siis liikaa itseesi.

Tässä käy niin, että sinulta jää kokonaan analysoimatta, onko se MIES sinulle oikea! Sinun pitäisi keskittyä siihen, onko hän sinulle hyvä, onko hän luotettava ja sellainen mies, jonka sinä ANSAITSET.

Kun opit vaihtamaan minä-keskeisen ajattelun siihen, että kiinnität huomion toiseen ihmiseen, tulet saamaan AHAA-elämyksen ja huomaat, onko toisessa ihmisessä piirteitä joista sinä pidät. Sinähän rakennat tuota suhdetta perustuen oletko sinä riittävän hyvä hänelle. Ei sillä tavalla valikoida ihmisiä ympärille. Sinun pitää olla valikoiva ja katsoa että mies on sellainen että välittää sinusta ja viihdyt hänen kanssaan.
Muutoin hakeudut aina sellaisten ihmisten pariin jotka lopulta satuttavat sinua. Ainakin kertomasi perusteella mies on aika pinnallinen, mieti onko teillä mitään yhteistä.

 

[astrolabe]

Sinulla on liian huono itsetunto. Tuossa tilanteessa usein ajatutuu vääriin suhteisiin ja vetää ympärilleen vääränlaisia ihmisiä.

Luepa tekstisi ajatuksen kanssa. Siinä sinä mietit kovasti, että kelpaatko kun olet tuollainen ja tällainen... Sinua pelottaa jos mies ei hyväksykään sinua. Toisinsanoen, keskityt liikaa itseesi ja liian vähän siihen toiseen ihmiseen.

Parisuhteen alku tai minkä tahansa hyvän ystävyyden alku edellyttää, että yrität muuttaa ajatusmalliasi. Sinä olet sinä, olet arvokas, kaunis, hyvä ystävä ja luotettava. Älä keskity siis liikaa itseesi.

Tässä käy niin, että sinulta jää kokonaan analysoimatta, onko se MIES sinulle oikea! Sinun pitäisi keskittyä siihen, onko hän sinulle hyvä, onko hän luotettava ja sellainen mies, jonka sinä ANSAITSET.

Kun opit vaihtamaan minä-keskeisen ajattelun siihen, että kiinnität huomion toiseen ihmiseen, tulet saamaan AHAA-elämyksen ja huomaat, onko toisessa ihmisessä piirteitä joista sinä pidät. Sinähän rakennat tuota suhdetta perustuen oletko sinä riittävän hyvä hänelle. Ei sillä tavalla valikoida ihmisiä ympärille. Sinun pitää olla valikoiva ja katsoa että mies on sellainen että välittää sinusta ja viihdyt hänen kanssaan.
Muutoin hakeudut aina sellaisten ihmisten pariin jotka lopulta satuttavat sinua. Ainakin kertomasi perusteella mies on aika pinnallinen, mieti onko teillä mitään yhteistä.

Arvaa miten vaikeaa syömishäiriöisen on hyväksyä ajatus itsestä kelpaavana ihmisenä? Moni syömishäiriötaustainen on myös perfektionisti. Se ei tapahdu naks tuosta vaan, voi olla, ettei koskaan pysty täysin itseään hyväksymään sellaisena kuin on. Siksi on suojeltava itseään, jos yhtään tunnistaa vaaranpaikkoja.

 

["Maija"]

Olipas osuvasti sanottu. Kiitos <3

Mulla on todellakin heikko itsetunto. Mun on jokaisen ihmisen kohdalla saatava varmuus, olisinko kelvanut, muuten masennun. Vaikka toteaisin heti, että mies ei ehkä ole mua varten, niin mä luulen, että mä en voisi jättää asiaa siihen, vaan olisi pakko testata kelpaako mun ulkonäköni hänelle.

 

["vieras"]

Miksei vain voi hyväksyä sitä tosiasiaa, että joko sen miehen kanssa synkkaa tai sitten ei?
Totuushan on yksinkertaisesti se, että suhde onnistuu VAIN jos tunne on molemminpuolinen.
Eli miksi pelkäät sitä ettei mies kiinnostu sinusta? Et voi siihen vaikuttaa, eli pakko jossain vaiheessa elämää tunnustaa se tosiasia, että et voi manipuloida toisen tunteita, tai saada häntä rakastumaan sinuun. Vaikka olisit kuvankaunis. Eli sulla vielä paljon opittavaa tästä elämästä. Ei parisuhteet pyöri pelkästään ulkonäön ympärillä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Maija";28482785]Olipas osuvasti sanottu. Kiitos <3

Mulla on todellakin heikko itsetunto. Mun on jokaisen ihmisen kohdalla saatava varmuus, olisinko kelvanut, muuten masennun. Vaikka toteaisin heti, että mies ei ehkä ole mua varten, niin mä luulen, että mä en voisi jättää asiaa siihen, vaan olisi pakko testata kelpaako mun ulkonäköni hänelle.[/QUOTE]

Tuo alkaa kuulostamaan jo hieman pakkomielteiseltä. Miksi sun olisi kelvattava jokaiselle? Ethän sinäkään kiinnostu kaikista maailman miehistä? Vai kiinnostutko?

Vaikuttaa siltä että olet pakkomielteenomaisesti kiinnostunut kenestä tahansa?
Siinä voi käydä aika huonosti, jos valitset tosi väärän kohteen.

Jos olisin sinä, alkaisin tietoisesti kasvattamaan itsetuntoa.

 

["Maija"]

En kiinnostu kenestä tahansa, mutta ne joista kiinnostun ovat yleensä sellaisia esittelykelpoisia (hyvännäköisiä insinöörejä, ekonomeja tms), joita pidän "pikkuisen parempina". Nämä ovat niitä tyyppejä, joille koen pakkomielteen kelvata.
En käy kovin usein baarissa, mutta jos esim. lähestyn fiksun oloista komeaa miestä ja hän vain vastaa kysymykseen ja toivottaa hauskaa iltaa poistuen paikalta, mun ilta on pilalla ja uskottelen, että mies poistui paikalta, koska olin ruma.

 

["Maija"]

Mä olen käynyt terapiassa. Mä en oikeen tiedä edes normaalista elämästä itsensä kanssa mitään. Mä olen jo lapsena hävennyt itseäni niin paljon, että pelkäsin mennä luokkakuvaan siksi, jos kokee luokkakuvan epäonnistuneeksi "ruman naamani takia".

Teininä mun pää muutti sanoja itsestään. Jos joku sanoi kaupassa kaverilleen "kissa" kuuntelin hetken ja päätelin s-ääneestä, ei "heii ei se mikää kissa ollut. Ne varmaan sanoi mulle, että läski".

 

["vieras"]

Ei kannata tuossa kunnossa alkaa treffailemaan ollenkaan.

 

[DaLin]

Ymmärrätkö sinä, että kukaan ihminen ei ole kaunis kaikkien mielestä? Ei yksinkertaisesti ole olemassa ihmistä, joka säväyttäisi kaikkia maailman miehiä.
Angelina Jolie lienee monien miesten päiväuni, mutta omani mielestä näyttä avaruusoliolta, jolla on hirveät huulet ja näyttää ihan gootilta yms.

Vaikka se mies ei pitäisi sinun ulkonäöstäsi, saman kahvilan kaikki muut miehet saattaisivat palvoa sinua.

Onko sun mielestä kaikki miehet komeita? En minäkään tykkää Prad Pittistä, vaikka varmaan mon palstamamma olisi ikionnellinen, jos pääsisi Pradin kanssa treffeille.

 

[niinpä niin]

No siis, tottahan tuo on. Ei kannata treffailla ennen kuin alkaa hiukan hahmottaa, mikä olisi normaalia. Kun on riittävän kaukana siitä, ei tiedä itse miten pitkä se matka on. Et sinä osaa suhtautua miehiin ihmisinä vielä pitkään aikaan, kun et tiedä mitä se tarkoittaa. Yksi lankeaa hiukan äksyyn, toinen hömelöön, kolmas siihen kivaan ja mukavaan, neljäs etsii jotain jonka voi alistaa, viides ei oikein piittaa kenestäkään kunnes osuu se omanoloinen luonne vastaan, kuudes haluaa sen kivan vartalon ja mahdollisimman hiljaisen suun. Ei tosiaankaan ole noin, että kun ulkonäkö on kunnossa, kaikille pitäisi kelvata mukava tyyppi.

Ja kun sitten treffailee, niin missään nimessä ei pidä ottaa sitä ulkonäkökeskeistä. Ei ikinä, mitenkään.

 

["vieras"]

Joo, sinulla taitaa olla paljon töitä tehtävänä ensiksi OMAN ITSESI kanssa, ennen kuin alat deittailemaan ja etsimään miestä. Noin epätasaisessa tilanteessa suhteesta ei tule yhtään mitään, vedät vaan miehen sun sotkuihisi mukaan.

 

["mies"]

Ihmiset eivät oikeasti olen niin ulkonäkökeskeisiä, kuin luulette. Heittäähän naisetkin aina läppää komeista poliiseista ja pankinjohtajista puku päällä? Kyllähän naisetkin kiinnostuvat komeista miehistä.

Mutta jos maailma olisi oikeasti niin ulkonäkökeskeinen, niin kukaan meistä ei olisi pariutunut koskaan.

 

["vieras"]

ymmärrän aapeeta täysin, itsellä samanlainen tausta ja ajatusmaailma.

Vinkkinä sanoisin että älä mene tapaamiseen! Itse erehdyin toipumisprosessini aikana tapailemaan erästä myöskin hyvin ulkonäkökeskeistä miestä (en tiennyt tätä aluksi) ja voin sanoa että hän romutti hyvin alkaneen toipumiseni täysin ja jouduin alottamaan uudestaan pohjalta, ensin pohjamudat siis uudelleen ryvettyäni.

 

["Maija"]

[QUOTE="vieras";28483660]ymmärrän aapeeta täysin, itsellä samanlainen tausta ja ajatusmaailma.

Vinkkinä sanoisin että älä mene tapaamiseen! Itse erehdyin toipumisprosessini aikana tapailemaan erästä myöskin hyvin ulkonäkökeskeistä miestä (en tiennyt tätä aluksi) ja voin sanoa että hän romutti hyvin alkaneen toipumiseni täysin ja jouduin alottamaan uudestaan pohjalta, ensin pohjamudat siis uudelleen ryvettyäni.[/QUOTE]

Minkälainen mies sitte olin ? Mitä tapahtui ?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28483660]ymmärrän aapeeta täysin, itsellä samanlainen tausta ja ajatusmaailma.

Vinkkinä sanoisin että älä mene tapaamiseen! Itse erehdyin toipumisprosessini aikana tapailemaan erästä myöskin hyvin ulkonäkökeskeistä miestä (en tiennyt tätä aluksi) ja voin sanoa että hän romutti hyvin alkaneen toipumiseni täysin ja jouduin alottamaan uudestaan pohjalta, ensin pohjamudat siis uudelleen ryvettyäni.[/QUOTE]

jatkan vielä, että mies ei siis koskaan millään lailla parjannut ulkonäköäni tai sanonut muutenkaan pahasti, kehui kyllä kauniiksi jne, mutta rivien välistä paistoi että jos lihoisit 5kg suhde olisi ohi. Eli syömishäiriö taustaisena tämä suhde oli painajainen. Toki tuollainen olisi kenelle tahansa hirveää, eikä kenenkään pitäisi tuollaista käytöstä sietää keneltäkään.

 

["vieras"]

[QUOTE="Maija";28483672]Minkälainen mies sitte olin ? Mitä tapahtui ?[/QUOTE]

Hurmaava, komea, hyväpalkkainen jne. Aivan unelma-mies päältä katsottuna siis. Minä lopetin suhteeni kun tajusin että olin taas vajonnut samaan helvettiin mistä juuri olin pääsemässä pois, eli oksentaminen ja paastoaminen jne palasivat elämääni lihomisen pelossa kun elin miehen takia...

 

["vieras"]

Jos olet noin solmussa itsesi kanssa, suhde tuskin voi onnistua. Tulkitset kaikki väärin, koska oma kehonkuvasi on vääristynyt, ja itsetuntosi nollissa. Ota ensin aikaa itsellesi, ja hoida itsesi kuntoon.
Vasta sitten voi rakastava suhde löytyä. Rikkinäisenä et vedä puoleesi kuin toisia rikkinäisiä, jotka hajottavat itsetuntosi palasiksi yhä enemmän. Sitten kun aidosti pystyt rakastamaan itseäsi, pystyt vasta rakastamaan jotain toista ihmistä.

 

["Maija"]

Mä kuitenkin olen jo 26-vuotta ja kärsinyt elämäni tästä itsetunnon puutteesta. Elämä vain vierii ohi, jos odotan "parantumistani"

 

["vieras"]

[QUOTE="Maija";28483851]Mä kuitenkin olen jo 26-vuotta ja kärsinyt elämäni tästä itsetunnon puutteesta. Elämä vain vierii ohi, jos odotan "parantumistani"[/QUOTE]

Niinhän sä luulet. Mutta olet väärässä. Ensin oma päänuppi kuntoon, sitten miehen etsintään. Usko mua! Muuten tuhlaat aikaasi. Juuri tuollaisella ahdistuneella olotilalla et löydä mitään kivaa miestä. Paniikissa ja tarrautuva, epävarma itsestään. Ei onnistu.

Sitäpaitsi "jo 26v.", höpö höpö! Sulla on vielä elämä edessäsi, ja usko nyt; nautit siitä paremmin jos hoidat itsesi "kuntoon". Sulla on selvästi ongelmia itsesi kanssa, hyvä että tiedostat ne, nyt vielä otat sen askeleen että haet apua itsellesi. Kyllä se siitä.
Suhde ei tuo onnellisuutta, jos olet noin keskeneräinen ja onneton itsesi kanssa!
Mutta tietysti sun on itse tajuttava se ja lyötävä päätäsi seinään niin kauan että uskot.

 

["Maija"]

Ja mä olen rampannut siis psykologilla ihan alakouluikäisestä asti. Ongelmat varmaan lähteneet huonoitsetuntoisista vanhemmista, jotka työkseen vertailivat mua serkkuihin yms, jotka oliviat aina muka paljon paremmin pukeutuneita, hoikempia yms kuin minä. Mua hoikkaa/normaalipainoita teinityttöä patistettiin laihduttamaan.

Edelleen äiti murskaa mua jatkuvasti. Tuhlaan omaisuuteni ulkonäkööni ja silti "naapurin liisa oli niin kauniisti puettu siellä häissä.. voi kysy säkin siltä liisalta vinkkejä, kun sillä on sitä tyylitajua"

Laihduin syksyllä 10kg. Nyt hiihtolomalla mun täti tokaisi mulle "Ompas Maija hoikistunut. Paljonko on lähtenyt?" Vastasin siihen "Kiitos. No kymmisen kiloa" No äitini tokaisi tähän sitten "älä nyt Maija valehtele... etsä kyllä ole laihtunut.. tai mä en ainakaa huomaa. voi kun sulla maija on huono itsetunto kun uskottelet tommosii"