Kannattaako hankkia lasta?

["moro"]

Olemme aviopari 23-24v. Kummallakaan ei ole kovin suurta hinkua hankkia lapsia, mutta aina välillä aaltoilevasti jonkin sorttinen vauvakuume iskee. Sitten toisaalta mietityttää, että jaksaako sitä lapsen hoitoa vuosikausia. Mitä mieltä olette: kannattaako sellaisten ihmisten, jotka eivät koe lapsen saamista varsinaiseksi sydämen intohimokseen tai elämäntehtäväkseen, hankkia lasta ollenkaan? Mitä hyötyjä ja haittoja lapsista on?

Tämä viesti kuulostaa varmasti ihan hassulta, mutta olemme oikeasti pohtineet, että mikä olisi paras ja epäitsekkäin ratkaisu tässä asiassa. Me olisimme varmasti hyviä vanhempia ja kasvattaisimme lapsesta kunnon mallikansalaisen, mutta se veisi meidät pois sitten muista hyödyllisistä asioista. Esimerkiksi työnteon tehokkuus kärsisi ja vapaa-ajan vapaaehtoistyöhön olisi vähemmän aikaa ja vähemmän rahaa lahjoitettavana hyväntekeväisyyteen.

Maailmassa oli 1970-luvun alussa 50 % vähemmän ihmisiä. Suurin piirtein 3,5 miljardia silloin ja nyt on 7 miljardia. Mahdoton väestönkasvu! Onko eettisesti oikein hankkia lasta Suomeen, jossa jopa pieni vauva kuluttaa luonnonvaroja monen ulkomaalaisen lapsen edestä? Adoptiota olemme harkinneet, mutta toisaalta adoptiojonot ovat niin pitkiä ja niissä on jo paljon odottavia vanhempia, joilta emme haluaisi viedä lapsensaantimahdollisuutta. Pitäisikö miedän sitten aivan muuttaa ulkomaille ja yrittää siellä auttaa jo maailmaan syntyneitä köyhiä lapsia?

En ymmärrä, mikä olisi _oikein_. Tunneasiat ovat asia erikseen. Olisihan se ihanaa saada oma lapsi täällä Suomessa, mutta se olisi sitten siinä. Se meidän elämäntehtävämme. Ainakin moneksi vuodeksi eteenpäin pystyisimme auttamaan vain sitä yhtä pientä, vaikka maailmassa on niin paljon muitakin apua tarvitsevia.

Ymmärrätteköhän, mitä tarkoitan?

 

["vieras"]

Minusta tuo on hieno tapa ajatella. Minä olen saman ikäinen ja joskus ajattelen ihan samaa, vaikka tokihan se on hienoa saada "ihan oma lapsi" joka on omaa verta ja lihaa, mutta toisaalta, mitä järkeä, syntyykö se lapsi hyvään maailmaan jos ihmisiä on kohta jo muutenkin aivan liikaa? Minä mielelläni adoptoisin myös, mutta ehkä sekin on päätös jota ei voi tehdä ns. "maailman parannus" mielessä vaan sen on oltava vaan se yksi lapsi, jonka haluaa elämäänsä loppuiäkseen ja huollettavakseen, ei miksikään hyväntekeväisyys kohteeksi. Ymmärrätkö? Sillä että adoptoit, et voi ajatella että parannat maailmaa vaan tämän yhden pienen ihmisen elämää, mutta sekin ehdoilla että kohtelet häntä kuin mitä tahansa lasta Suomessa - ei niin että hänen on oltava kiitollinen tästäkin vähästä. Lasten hankintaa ei voi kuitenkaan ajatella liian pelastan maailman tyylisesti vaan loppujen lopuksi omien tunteiden osalta.

 

["moro"]

Kiitos näkökulmastasi!

Vielä kuitenkin kaipaisin muiltakin, erityisesti niiltä, joilla on jo lapsi, kannanottoja lapsen saamisen hyviin ja huonoihin puoliin!

Huomaan, että laitoin kyllä tämän keskustelunavauksen vähän väärän yläkategorian alle... hups. (mutta olenkin ekaa kertaa keskustelemassa kaksplussalla)

 

["vieras"]

Itse hankin lapsen. Lapsen hankkiminen on aina itsekästä, en kiellä. Itsestäni ei olisi adoptoimaan, halusin lapseni nuorena (20 v) ja adoption kautta lapsen saamiseen olisi voinut mennä vuosia. Ajattelen itsekkin lapsen hankkimista maapalloa kuluttavana asiana. Mutta asetin itselleni rajaksi 2 lasta että ei nyt mitään älyttömiä kuitenkaan.. Olen ajatellut myös lapsen hankkimista Suomen kannalta, tänne mahtuu ja kohta ihmisiä tarvitaan kun suuri ikäryhmä väestöstä kuolee.. Koitan opettaa lapseni ympäristöä kunnioittavaksi kansalaiseksi

 

["annu"]

Hei!
Mielestäni ajatuksesi on aivan normaaleja ja ymmärrettäviä.. Lapsen teossa/hankkimisessa on kuitenkin kyse niin suuresta ja elämää mullistavasta asiasta!

Itse olen 25vuotias ja tässä piakkoin tulossa ajankohtaiseksi lapsen hankkiminen (kunhan häät saadaan juhlittua pois alta)... Olen käynyt mielessäni aiheen kanssa melkoista myllerrystä, mutta omalla kohdallani murheet/pelot ovat liittyneet lähinnä siihen, että kuinka raju paikka maailma on nykyään elää.. kuinka nykyään yhä nuorempien ja nuorempien lasten elämä muistuttaa aikuisten elämää ja kuinka paljon maailmassa on pahuutta! Kuinka saan lapseni kasvatettua ja hoidettua niin, että hän säilyy turvassa näiltä pahuuksilta? Pumpilissa ei kuitenkaan kukaan lastaan pysty kasvattamaan, enkä sitäkään nyt kuitenkaan halua..

Eniten itseäni hämmästyttää se, kun nykyisessä yhteiskunnassamme joku lapsi/nuori tekee jotain pahaa, niin mediassa ja ihan joka paikassa kauhistellaan, että "voi kamala, mikä noita lapsia vaivaa.." Mutta faktahan on se, että jonkun lapsia ne pahaa tekevätkin ovat.. ja ne lasten tekemät pahuudet eivät kuitenkaan läheskään aina ole vanhemmista kiinni tai sen kaltaisia, että vanhemmat olisivat niihin voinut vaikuttaa tai teot estää..

 

["positiivari"]

hei,mukavaa luettavaa,olette ihana nuori pari joka haluaa auttaa maailman lapsia,mutta tottakai haluatte nyt olla viela kahden,nuoria ja ilman vastuuta ihan pienesta Ihmisesta.voitte vaikka aloittaa sponsoroimalla lasta ja hanen yhteisoaan jossain sydantanne lahella olevassa kehitysmaassa.voitte myos hakeutua vapaaehtoistyohon joka varmasti olisi teille hieno kokemus ja auttaisi teita loytamaan mahdollisen kutsumuksen jatkaa samalla linjalla,joissain tapauksissa ihmiset jotka ovat vuosia toissa kehitysmaissa paatyvat adoptoimaan omat lapsensa naista yhteisoista.itse sposoroin pienta tyttoa Intiassa Himalajan vuoristossa.olen myos kaksospoikien 3 v. Aiti.haluan kertoa teille etta olette viela nuoria,nauttikaa toisistanne, ja matkustelkaa kehitysmaissa jos mahdollista,nahkaa paljon ja kehittakaa omaa suhdettanne toisiinne ja maailmaan.Kuitenkin, ette tee mitaan vaaraa maailmaa kohtaan jos haluatte muutaman vuoden paasta olla Isa ja Aiti omalle biologiselle lapselle.se ei ole mikaan uhraus rahan&oman ajan puolesta kun tapaatte oman pienen Ihmisenne niin ymmaratte kylla miksi valvottu yo tai missattu tyomahdollisuus("haitta") ei ole mitaan verrattuna siihen iloon ja ensimmaiseen pieneen hymyyn("hyoty").ja todellakin, voitte myos tehda muita asioita elamassanne kuin vain hoitaa lasta,pikkulapsi aika on lyhyt!!.parhaimmillaan lapsi kasvaa mukananne samanlaiseksi ihanaksi maailman lasten auttajaksi kuin haluatte olla itsekkin.

 

[ammuli]

Ihan alkuun täytyy kertoa että "lapsen hankkiminen" kuullostaa kalsealta, jos ajattelee niin että lapset hankitaan niin sitten ne todellakin kannattaa jättää muille. Itse olen jokaisen kohdalla (kolmas tulossa) ajatellut että lapset saadaan, siis että Jumala lähettää ne meille. Tämä ihan konkretisoitui käytännössä sillä kun katsoo vastasyntyneen lapsen silmiin niin ne ovat pelottavan läpitunkevat ja kaikkitietävät - ihan oikeasti tulee sellainen olo että Jumala katsoisi hänen silmiensä kautta. Toisekseen elämän synty on aina ihme ja ainakin ne jotka kärsivät lapsettomuudesta todella tietävät tämän asian.

Suomessa syntyvyys on ollut välillä jopa liian alhaista, mutta jatkuvasti enintään maltillista. Se että Intialaisilla ja monilla muilla kansoilla on sellainen uskonto ja kulttuuri että ehkäisyä ei hyväksytä tai sitä ei ole ja että äitiys alkaa 14 vuotiaana ja loppuu lähestulkoon kuolemaan, niin se ei ole oikeesti meidän suomalaisten asia. Suomalaisten on lisäännyttävä meidän itsemme takia, kansantaloudemme takia ja oman kulttuurimme säilyttämiseksi. Tuollainen tekopyhä ajattelu että kun muualla on väkiluku monikertaistununut niin se ei todellakaan tee meistä parempia ihmisiä että sen takia jätetään perhe perustamatta tai siis ei anneta lapselle mahdollisuus syntyä.

Lapsen syntyminen on aina iso ihme, kun ajattelee asian näin niin se antaakin enemmän, mutta jos ajattelee että lapset tehdään ja sitten joutuu luopumaan paljosta muusta niin on varmaan parempi tälläisten ihmisten jättää "lapset tekemättä".

Omalla kohdalla äitiys vei toisen myötä jo niin mukaansa että työt ei kiinnostaneet enää tippaakaan. Äitiys on mahtavaa, se antaa elämälle tarkoituksen, vasta kun tulin äidiksi niin tajusin sen että hei, tätä vartenhan me täällä ollaan - eikä mitään töitä tai harrastuksia varten. Omien lasten myötä ymmärtää elämän tarkoituksen ja monen muun asian miksi asiat ovat niinkuin ovat.

Elämän pitää antaa myös viedä, kun ei kaikkea suunnittele tarkaan niin se antaakin enemmän. Lasten syntyminen sekoittaa aika tehokkaasti pakan mutta se ei muuta meidän vanhempien minuutta tai kiinnostuksen kohteita. Meillä on kuitenkin oikeus lastenkin myötä johonkin omaan.

 

[ammuli]

Kukaan ei ole tähän vastannut mutta lisäys vielä edelliseen. Omassa kaveripiirissä olen huomannut sellaisen ilmiön että nuoret parit lykkäävät perheen perustamista sen takia että se on niin pelottava peikko että sen kanssa ei selviä ellei ole 50 vuotiaan elämänkokemus, ja perhepäivähoitajan osaaminen. Saatetaan olla korkeasti koulutettuja, mutta epäillään että vanhemmuus on niin vaikeaa että siitä ei selvitä. Vähitellen siitä muodostuu niin iso peikko että kynnys nousee entistä isommaksi, on tullut jo ikää ja tietyt elämän mukavuusalueet on saavutettu - eikä niistä tahdota luopua. Ihan ok, ei kaikkien tarvi lisääntyä jos siltä tuntuu.

Jonkun verran on jo kritisoitu että amerikkalaiset kasvatusohjelmat missä "riiviöitä" laitetaan kuriin niin eivät ainakaan helpota vanhempien taakkaa. Ohjelmat ovat sensaatiohakuisia millä haetaan katsojalukuja ja on omiaan vaan lisäämään vanhempien epävarmuutta. Itse en katso noita ohjelmia lainkaan.

Tosiasia on että me vanhemmat mokaamme harvase päivä, Mutta lapset antaa ne anteeksi ja anteeksi kannattaa niiltä pyytääkin. Vanhempien tulisi olla armollisia myös itseään kohtaan, kukaan ei ole täydellinen ja jos pyrkii täydellisyyteen niin saa varmasti pettyä ja morkkis on valtava.

 

["aloittaja"]

Heippa! Kiitos runsaista vastauksista! Tässä pari pientä kommenttia parille viimeiselle. En jaksa ihan kaikkea kommentoida.

positiivarille: Meillä onkin kummilapsisopimus Keniaan. Kunhan ammatteihin valmistumme ja töihin pääsemme, etsimme varmaan lisää kummilapsia. Köyhässä Afrikan maassa kävimme jo matkalla, se oli kamalaa. Minusta ei ehkä ole muuttamaan Afrikkaan. Mutta rahaa on kiva antaa. Valmistun hyväpalkkaiselle alalle, joten tulevaisuudessa voin lahjoittaa kehitysapuun esim. 2000 euroa kuussa. Siksi tuntuisikin hurjalta olla äitiyslomalla esimerkiksi kaksi vuotta, koska se tarkoittaisi peräti 48 000 euroa vähemmän rahaa kehitysapuun...

ammuli: Sanoit, että "Omalla kohdalla äitiys vei toisen myötä jo niin mukaansa että työt ei kiinnostaneet enää tippaakaan." No kyllä äitiys varmasti veisi minutkin mukanaan, eikä minustakaan työnteko olisi mitään mukavaa verrattuna lasten kanssa puuhailuun. mutta kyllä se minusta vaan olisi juurikin itserakasta vaihtaa työ leppoisaan kotona oleiluun yhteiskunnan tuella. Kun mun palkka tulee olemaan tosiaan jotain 5000 e kuussa, niin siitä maksan veroja tonnin ja 500 e kymmenyksiä seurakuntaan ja pari tonnia sitten jää hyväntekeväisyyteen esim. kehitysaputyöhön ja lähetystyöhön. Mm. tämän vuoksi en usko, että tämä meidän Jumalamme "lähettää" kaikille lapsia "lahjaksi", koska ennen kaikkea Hän on "lähettänyt" meidät viemään pelastussanomaa kaikkeen maailmaan kaikille luoduille. Ainakaan tähän mennessä minusta ei ole tuntunut, että Jumala olisi yrittänyt viestittää, että haluaisi antaa meille lapsia. Toisaalta ei hän ole myöskään ilmoittaunut, että ei haluaisi antaa lapsia. Sen takia minä yritän järjelläni pähkäillä, mikä olisi fiksuin ratkaisu meidän kohdallamme, koska Jumala on kuitenkin antanut meille aivot sitä varten, että käyttäisimme niitä hänen tahtonsa etsimiseen.

 

[ammuli harmaana]

Siis ootko ihan tosissasi? Laita rahojasi Afrikkaan kehitysapuun josta ei ole nykytiedon mukaan juurikaan hyötyä. Monet asiantuntijat jopa Afrikkalaiset itse haluaisivat lopettaa kehitysavun koska se ei johda mihinkään. Ne länsimaat (lähinnä Britannia) jotka valtasivat 1800-luvulla Afrikasta ns. alusmaita tulisi hoitaa itse kehitysapu loppuun. Useat Afrikan valtioiden valtionmiehet eivät itse ole vuosikymmeniin nostaneet sormea omien kansojensa elinolosuhteiden parantamiseen. Totuus on että siellä elää tietty kulttuuri ja uskonto joka ohjaa melkein kokonaan käytäntöjä - toiseksi tietyt Britannian alusmaat oppivat siihen että heidän asiansa hoitaa joku ulkopuolinen - kun Britannia luovutti vallan takaisin niin he eivät osanneet tehdä sillä mitään ja nälkä ja kurjuus valtasi kansat. Monessa maassa on myös uskonnosta johtuvia sisällissotia ja he ovat itse suurimmaksi osaksi sen kurjuuden takana. Kehitysapu ei auta Afrikan eikä monenkaan muun valtion asioita, heidän pitää itse asiat muuttaa ja heillä on siihen keinot mutta kun tietyt maat on totutettu kehitysapuun niin he eivät enää osaa hoitaa asioitansa itse.

Se on tietenkin jokaisen henkilökohtainen asia mihin rahansa kaataa, toiset kaataa ne viinaan ja toiset kehitysapuun. Kuitenkin en tajua ajatuksen kulkuasi että miksi et voisi olla samalla äiti että myös pitää Afrikan kummilapsesi? Jos asia on sinulle kuitenkin tarkeä ja voisiko olla jopa kutsumus? Jos koet kutusumusta kehitysaputyöhön niin niitä on muitakin vaihtoehtoja kun tyhjentää palkkatilistäsi sinne 40 %. Esim voit tiedustella omasta seurakunnastasi pääsyäsi vapaaehtoistyöhän liittyen kirkon ulkomaanapuun tai joku muu järjestö mille voit antaa aikaasi mutta voit säästää ne ylimääräiset palkkarahat esm. vauvalle.

Miksi ajattelet että vanhempainvapaat on joutenoloa ja yhteiskunnan varojen käyttöä? Jos nyt kuitenkin tienaat noin hyvin niin se tarkoittaa myös aika paljon veroja eli olet luultavasti verorahoin maksanut yhteiskunnalle sen mitä käyttäisit vanhempainvapailla. Jos ajattelet että lapsi on teille vain yhteiskunnan varojen käyttöä ja rakkaasta kehitysapu työn luopumisesta on liian rankka ajatus niin taidat itsekin tietää kysymykseesi vastauksen?

Nykyään mietitään liikaa, suunnitellaan liikaa eikä eletä elämää. Kaksi viimeisintä raskauttani ovat alkaneet spontaanisti ja ne ovat antaneet jopa enemmän. Kun antaa kohtalon puuttua hiukan peliin niin tuntee olevansa elossa ja hämmästelee elämän syntyä ja sitä että meidän omat pikku suunnitelmat ja muut ovat pikkuasioita Herran isossa elämänsuunnitelmassa.

 

[Sano Pirkka]

Ajattelen lastensaamista enemmänkin itseni takia. Minulla ei ole (vielä) lapsia ja tämä lapsiavaikoeikö -kysymys on pyörinyt jo jonkun aikaa mielessä. Ikääkin jo 30v.

Mietin aina itseäni pitemmälle tulevaisuuteen. Kuka minusta ja miehestäni huolehtii sitten vanhempana? Kuka meitä käy auttamassa? Kuinka selviydymme näennäisesti kahdestaan sitten vanhuksina? Kuka meitä puolustaa? Kuka meitä käy katsomassa? Mitä jos jompi kumpi (minä tai mieheni) kuolee "ennenaikaisesti"? Että jäisin ihan ypöyksin esimerkiksi 68 vuotiaana? Mitä minulle sitten tapahtuu? Minä en ole edes sosiaalinen ihminen. Toki viihdyn yksin, mutta että ihan ypöyksin? Monesti mietin isoisääni, jonka vaimo (mummoni) kuoli vain 70 vuotiaana. Isoisäni eli vielä 16 vuotta mummon kuoleman jälkeen. Jos ei olisi ollut poikia ja lastenlapsia, isoisäni olisi ollut melkoisen yksin.

Kuten joku sanoi, Suomeen mahtuu asukkaita. Me olemme hoitaneet asiamme siten, että meillä on täällä hyvä olla. "Nälkäiset Afrikan lapset" ja muut tekosyyt voidaan unohtaa tässä vaiheessa.

 

["japp"]

Missä maassa 5000e tuloista menee 1000e veroihin ja 500e kirkolle????