Hämmennämpä minäkin osaltani tätä keskustelua.
Monia nykyajan ihmisiä vaivaa se vika, että elämää ei todellakaan suunnitella. Ja suunnitteluhan ei tarkoita sitä että niin tullaan 100% varmuudella tekemään, vaan suunnittelu on päämäärien asettamista elämässä. Ollaan aviomiehen kanssa 22, ja jo 16 vuotiaana, kun alettiin seurustella, suunniteltiin näin: minä jatkan korkeakouluun, mennään naimisiin, ostetaan talo, tehdään lapset, jotakuinkin tässä järjestyksessä. No, menin korkeakouluun, mutta tulin raskaaksi ja koulu jäin vuoden jälkeen kesken. 1,5kk sitten mentiin naimisiin. Esikoinen nyt 1v7kk. Tontti ostetaan(jos mikään ei mene mönkään)tänä keväänä ja aletaan rakentamaan unelmataloamme. Toinen lapsi työn alla, mutta ei ole vielä antanut kuulua itsestään. Suunnitelmat siis ovat jo toteutuneet/toteutumassa.
Tarkoitin vaan että suunnitelmia pitää tehdä elämän varalle, ja niihin pitää pyrkiä, mutta ne voi myös muuttua, ja siihenkin pitää varautua. Ja tuosta ""hankkimisesta"": Olemme päättäneet hankkia toisen lapsen, mutta se tulee kun on tullakseen. Eikös hankkimispäätöksen vastakohtana ole vahinko...? Eihän hankkiminen tarkota että näin tapahtuu ja heti. Tietysti jokainen tulkitsee sitäkin sanaa niinku haluaa.
Ja sitten tuosta juhlimisvaiheesta. Olin 19 kun tulin raskaaksi,20 kun synnytin. Eli vähän aikaa kerkisin tutustua baarielämään, vähän kauemmin pussikaljaelämään. Eilen kävin ekan kerran baarissa yli kolmeen vuoteen, ja vain todetakseni että seuraavaan kertaankin lienee toinen kolme vuotta väliä! Ei vaan ole minun paikka. Ehkä huruan sitten 50vuotiaana, kun lapset on maailmalla, ehkä en. Luonteesta sekin on kiinni. Niin että ei nuorena tehdyt lapset tarkoita hukkaanmennyttä nuoruutta.
Itse ne pitää ratkaisut tehdä elämässään, ei toisten ohjeiden mukaan, oli ne sitten mitä tahansa.
