Millon paras aika hankkia lapsi?

[Eva]

Kah, edellinen viestini ei sitten ilmestynytkään palstalle, joten pitää naputella uusi:

Olen 21-vuotias nuori opiskelijanainen. Tiedän haluavani hankkia elämässäni 3-4 lasta, joista ainakin osa adoptoiden.
Olen nyt miettinyt parasta ajankohtaa ryhtyä lastenhankintaan. Haluan lasten ollessa pieniä keskittyä vain heihin ja olla kotiäitinä, mutta jossain vaiheessa elämää haluan myös luoda pitkän työuran.

Pohdinnassani olen päätynyt kahteen parhaaseen vaihtoehtoon. Ensinnäkin voisin hankkia lapset nyt heti. Jos saisin ensimmäisen 22-vuotiaana ja viimeisen vaikkapa 26-vuotiaana, niin voisin tänä aikana suorittaa tutkintoni loppuu ja siirtyä sitten 27-vuotiaana työelämään. Tällä tavoin työ ei enää keskeytyisi, kun lapset olisi jo hankittuna. Lasten aikuistuessa olisin n. 45-vuotias, eli vielä ihan voimissani, ja voisin tällöin alkaa viettää omaa aikaa, muuttaa ulkomaille, tehdä kaikenlaista jännää ja hurvitella kunnolla.
Toinen vaihtoehto on, että hurvittelen ja seikkailen nyt nuorena, opiskelen rauhassa ja menen heti valmistumisen jälkeen töihin. Ensimmäisen lapsen voisin hankkia sitten vaikka 32-vuotiaana ja viimeisen 36-vuotiaana. Tämä aiheuttaisi sen, että työuraani tulisi ikävä ainakin viiden vuoden tauko. Lisäksi olisin lasten aikuistuttua jo reilusti yli viidenkymmenen. Itselläni on vanhat vanhemmat, ja olen tästä kovasti kärsinyt.

Mielipiteitä? Kumpi on parempi ratkaisu? Muitakin vaihtoehtoja saa antaa.

 

[sheye]

Tekstistä päätellen parin vuoden kypsyminen ja hurvittelu voisi olla ihan hyvä vaihtoehto =)

Eihän se sitä tarkoita, että jos et nyt hanki niitä lapsia niin seuraava juna tulee vasta 32 vuotiaana. Kyllä mulla 27 vuotiaana on 2,5 vuotta työkokemusta juuri sillä uralla jolla aion edetä. Se on hyvä pohja jolle palata kun lapset on tehty. Mulla meni sitä ennen aika opiskellessa ja muuta työkokemusta ja elämänkokemusta keräillessä.

Tovin tässä jo yritettyäni olen myös todennut, että ei se lapsi nyt niin päivälleen olekaan tulossa. Ei näitä asioita kalenteri kädessä tehdä.

Kyllä sä tunnet kun oikea hetki tulee. Sitä ennen elä, hulluttele ja kerää kokemuksia. Siltä pohjalta on kivempi lähteä tähän hommaan, kun takaraivossa ei soi koko ajan, että niin paljon on tekemättä ja kokematta.

 

[juupa juu]

Toivotaan, että elämä tosiaan kohtelee sinua silkkihansikkain, että noin vain ""hankit"" lapsen tietyssä iässä ja viimeisen toisessa täsmäiässä. Kaikilla ei ole tärpit ihan noin kohdallaan, että naps vaan ja nyt olen hankkinut lapsen. Hieman melkein puistatti tuo suunnitelmallisuutesi lasten ""hankinnan""suhteen. Ei millään pahalla.

Itse olen kai mielestäsi vanha äiti, kolkyt ja risat, lapset pieniä ja neuvoisin kyllä sinua harkitsemaan äidin uraa nyt kun olet vielä nuori. En siksi, että itse olen mukamas vanha viisikymppinen, kun lapset ovat aikuisia (50v. ei ole vanha vaan vauhdikas!) tai että uraan tulee katko lasten takia -vaan siksi, että tärpit ovat paremmin kohdallaan nuorena. Jos olisin nuorena tiennyt kuinka vaikeaa erinäisistä syistä on näin vanhempana lapsia saada, en olisi asiaa siirtänyt.

 

[Eva]

Tiedän, että tuo hankinta-sana ärsyttää, mutta saahan sitä suunnitella etukäteen. Ja jos ei raskaaksi tuleminen onnistu, niin se adoptio on tosiaan loistava vaihtoehto.
Ja eikö adoptointi nimenomaan ole lasten ""hankintaa""?
Tosin se ei kai ole mahdollinen kuin vasta 25-vuotta täyttäneille?

 

[Aurora]

Mullakin osui valitettavasti silmään se että ""hankit 3-4 lasta 4 vuodessa"". Ensinnäkin edelliset vastaajat huomauttivat jo ""hankkimisesta"", itse haluaisin muistuttaa että äitiys on melko rankkaa puuhaa, varsinkin jos odottaa seuraavaa lasta. Puhumattakaan että lapset olisivat kaikki alle 4-vuotiaita ja sinä kaiken keskellä vatsa pystyssä!

Ja anteeksi nyt jos olen karkea, mutta nauroin ääneen luettuani sen että ajattelit suorittaa tutkintosi loppuun 3-4 pikkulapsen hoidon ohessa. ;D Opiskelevana yhden (syksyllä kahden) lapsen äitinä voin sanoa että suunnitelmia kannattaa höllätä, ja paljon! =)

Myös ehdottomuutesi on outo - minusta nuo kaksi vaihtoehtoa eivät sulje pois kultaista keskitietä. Kaikella on aikansa, äitiydellä, opinnoilla ja työllä. Ajattelitko todellakin jaksaa työelämässä 27-vuotiaasta eläkeikään väsymättä, kaipaamatta mitään muuta? Uraa voi myös olla vaikeampi tehdä 3-4 pienen lapsen kanssa. Ei sitä noin vaan olla ylitöissä ja työmatkoilla.

Ymmärrän sinänsä pohdintasi siitä että missä vaiheessa lapset kannattaa ns. hankkia, ennen vai jälkeen työnteon. Tätä miettii erittäin moni vanhemmuudesta haaveileva. Itse voin kyllä suositella lapsen saamista opiskeluaikana, mutta varaudu siihen että lähtökohdat ovat erilaiset kuin jos jäät vakituisesta työpaikasta äitiyslomalle.

Niin, ja yksi pieni juttu, mitä miehesi on mieltä asiasta? =)

Onnea pohdintoihisi!

Aurora rv 9+4 sekä esikoinen 1 v.

 

[Eva]

Alkaa hävettää tuo alkuperäinen kirjoitus, kun annoin itsestäni niin lapsellisen ja naiivin kuvan. Eivät nämä suunnitelmat ole vasta kuin haaveita! Olen realistinen, joten tiedän, etteivät haaveet aina toteudu, mutta saahan niihin sentään pyrkiä, hyvänen aika. Luonteeltani olen hyvin suunnitelmallinen, joten pyrin luonnollisesti suunnittelemaan myös tämän asian. Tajuan kyllä, että harvoin asiat menevät juuri niin kuin suunnittelee, mutta mitäpä se haittaa. Parempi se silti on etukäteen suunnitella kuin olla suunnittelematta. Ainakin minun luonteelleni tämä sopii.
Ihanne olisi, jos voisin saada lapset noin parin vuoden välein. Esim. 22-vuotiaana, 24-vuotiaana ja 26-vuotiaana. Ensimmäisen lapsen synnyttyä olisin opiskellut viidestä vuodesta jo kolme. Lapsen täytettyä vuoden, hän voisi olla hoidossa ja minä voisin taas opiskella yhden vuoden. Tässä vaiheessa olisin jo lähes suorittanut tutkintoni.

Sitä paitsi hyvä ystäväni on juuri samassa tilanteessa kuin minä, paitsi että hänellä on lapsi ja toinen tulossa. Kylläpä tuo opiskelu näyttää lapsesta huolimatta sujuvan. Hitaasti tietysti, mutta kuitenkin edistystä tapahtuu.

Pointtini oli juurikin se, että kannattaako lapset tehdä ennen töitä kesken opiskelujen vai kesken työuraa vanhempana. Takerrutte turhaa noihin kertomiini yksityiskohtiin.

Haluan edelleenkin puhua lapsen ""hankkimisesta"", vaikka ilmeisesti vauvapalstalla tämä vastaa kirosanaa. Minusta lapsi nimenomaan päätetään hankkia. Ei se mene niin, että ""Kappas, me saatiin lapsi"". Aina ei lapsen hankkiminen onnistu, mutta adoptio on sitten se toinen vaihtoehto, joka kyllä onnistuu yleensä.

 

[No just]

Ehkä sun Eeva kannattais ensin kasvaa aikuiseksi. Vaikutat tosi typerältä ja lapselliselta.

 

[Eva]

No just vaan itelles.
Puskahuutelu ilman mitään perusteluja vasta kypsää onkin.

 

[sheye]

Vastailinki jo tuolla aiemmin.

Uusi kirjoituksesi vaikuttaa jo huomattavasti kypsemmältä =)

Se tämän ihanan sähköisen viestinnän kirous juuri on kun tuo että tulkinnan varaa jää paljon.

Jos vain olet siinä tilanteessa, että lapsenhankinta on fiksua ja tunnet olevasi miehesi kanssa valmis niin hommiin vaan.

Ja suunnittelu on todella aina hyvästä vaikka kaikki ei niin suunnitelmien mukaan menisikään =)

 

[Eva]

Kiitos tuestasi Mies on sanonut jo pari vuotta sitten haluavansa lapsia vaikka heti, joten lopullinen päätös on näyttänyt jäävän minulle. Ensi vuonna mies menee töihin ja ostamme ison talon, joten sen puolesta lapselle olisi tilaa tulla.
Minua houkuttaa se vaihtoehto, että voisin vielä viettää nuoruuttani huolettomasti parin vuoden ajan, mutta samalla minulla on hirveä vauvakuume :/

 

[Mari]

On kyllä hyvä että elämässä on pääpirteittäin joku suunnitelma ettei ihan päättömänä paikasta toiseen ja hetkestä toiseen säntäile mutta kuten niin moni muukin on sulle aiemmin sanonut niin höllää tosiaan hieman noita vaatimuksiasi. Mä en myöskään usko että ainakaan kovin onnistuneesti päättötyötäsi kykenet tekemään jos sulla on esim kolme 1-3 vuotiasta lasta ja siihen päälle vielä neljännestä masuvauvasta johtuvat väsymykset ja pahoinvoinnit(joita ei tietty kaikille tule mutta..). Siinä kärsisi ihan varmasti joko lapset tai sitten sun päättötyö.

Tee suunnitelmia ja nauti elämästäsi, opiskele, mene sinne minne elämä sua kuljettaa nyt. Vaikutat ihan fiksulta ei siinä mitään mutta silti kehottaisin ehkä antaa elämän kouluttaa ja kypsyttää sua vielä hieman ennen kuin annatte lapsille luvan tulla.

Ja tuohon hankkimis sanontaan..

Jokainen lapsi on elämän kokoinen ihme itsessään ja suunnaton siunaus. Ja se on lahja jos mikä.
Kun ihminen sanoo että aikoo hankkia lapsen se kalskahtaa auttamattomasti korvassa siltä ettei kyseinen ihminen täysin ymmärrä lapsen ""arvoa"" .
Vähän(hyvin vähän) sama jos sanoisin että huomenna aion rakastua..
Yleensähän siinä kuitenkin vielä käy niin että vauva antaa ilmoitella itsestään silloin kun hänelle sopii, ei silloin kun sä olet päättänyt että nyt sopii..

Eli ihan hyvällä sanon että elä nuoruuttas ihan rauhassa vielä, et sä mikään ikäloppu mutsi ole vaikka kaksvitosena ensimmäisesi saisit.

Sanoo Mari (kaksviis vee.. ) Heh

 

[No just]

Voi olla että Evakin vielä huomaa ettei niitä lapsia silleen vaan aina tule. Kirjoita paperille päivä millon raskaudut ja hups vaan Olet kyllä todella kakara ja lapsellinen

 

[*]

Itse olen myös samanikäinen kuin sinä (täytän tänä vuonna 22V.) ja opiskelen ammattikorkeakoulussa. Kova vauvakuume on ollut jo yli vuoden, mutta samalla myös minullakin on tunne, että pitäisikö tätä nuoruutta vielä viettää ilman vauvaa?.. Tuntuu, että ajatuksia ei saa yhtään näistä vauvahaaveista irti ja koko ajan pohtii jättääkö ehkäisy pois vai ei. Olemme myös miehen kanssa jonkun verran keskustelleet aiheesta ja mies on valmis luopumaan ehkäisystä, jos itse niin haluan. Eli pallon on minulla.
Minulle tuo ura ja lapset yhdistelmä ei niinkään tuota päänvaivaa. Olen iloinen, jos suinkin saisin opintojen jälkeen vakituisen työpaikan.
Olen kuitenkin päättänyt, vaikka vauvakuume on kova, että odotan ainakin kesän yli ja katson tilannetta sitten uudestaan ehkä vähän viisaampana... Jatkan haaveilua ja serurailen näitä palstoja .
Mielestäni kannattaa hieman seurata ja tutustua vauva-arkeen ennen kuin tekee mitään päätöksiä. Itse olen paljon lukenut aiheesta ja lueskellut vauvan hoito palstaa sekä ystävälläni on pieni lapsi, joiden elämää olen sivusta seurannut. Ehkä niitä vauvahaaveita (vauvojen ""hankintaa"") ei kannata kuitenkaan liikaakaan siirtää biologisten tekijöidenkin kannalta.
Et varmaan saanut paljoa irti tästä, mutta tiedät ainakin, että on muitakin samassa tilanteessa painivia . Oletko päässyt jo johonkin tulokseen mitä tehdä ?

 

[Eva]

Kiitos vastauksista Ihana kuulla, että en ole ainoa tässä tilanteessa.
En ole päässyt vielä tulokseen. Ei näin isoa päätöstä voi noin vain tehdä. Ja onhan tässä aikaa miettiä. En minä sitä ensimmäistä lasta kuitenkaan ihan just nyt halua ruveta yrittämään.
Vauva- ja lapsiperheen arkeen olen saanut tutustua läheltä jo kymmenen vuoden ajan, kun kummatkin siskoni ovat saaneet lapsia tasaisin väliajoin (tosin toisella on ollut tässä suuria ongelmia, joten olen tutustunut myös tähän puoleen). Tässä sivussa olen myös saanut kartuttaa omia lastenhoitotaitojani.

Minusta on turha vääntää tästä asiasta, että saako käyttää hankinta -sanaa. Se on mielipidekysymys eikä läheskään aina kerro ihmisen arvoista mitään. Olen aivan pienestä asti tiennyt, että haluan lapsia. Lapset ovat todellakin kallisarvoisia, mutta kyllä silti haluan ajatella, että olen lapset itse miehen kanssa tehnyt, eikä että joku on ne minulle antanut. Tämä ajattelutapa on minulle aivan vieras.
Ja kuten jo sanoin, jos en voi saada itse lapsia, adoptoimme. Sen nyt ainakin luulisi onnistuvan.

 

[Pauliina]

Elämässäsi on tapahtumassa paljon, kun opiskelet, olette ostamassa taloa jne. Ehkä vauva-asia voisi odottaa vielä pari vuotta? Minkä ikäinen miehesi on? Onko hän varmasti kypsynyt asiaan? Olen lähipiirissä seurannut pariskuntaa (nainen 25 v. ja mies 23 v.), jotka saivat yhdessä toivotun lapsen, mutta aloite oli kuitenkin naisen. Nyt on vain käynyt niin ikävästi, että mies ei olekaan kasvanut vanhemmaksi, vaan elelee aivan kuin ennen vauva-aikoja tietsikkapelejä pelaten ja kavereiden kanssa kaljalla käyden. No, onnistuuhan se tietysti vaikka kuinka vanhalta mieheltä, ei sen puoleen, mutta ehkä ikä kuitenkin lisää kypsyyttä. Joten kannattaa todella harkita, että olette molemmat valmiita.

Muuten tietysti lasten saaminen nuorena on varsin kannatettava juttu, mutta vaikka saisit esikoisesi vaikkapa 25-vuotiaana, olisi sinulla edessä yli 10 vuotta parasta lapsensaantiaikaa.

Olin itse 26 v. kun aloimme yrittää esikoista ja 28, kun hän syntyi, joten aina ei nuorehkonakaan tärppää nopeasti. Siksi minä aina puhun vauvojen yrittämisestä (se kun on nykyisin ihan vapaa oma ratkaisu) ja niiden saamisesta (onnekkaita ne, jotka saavat).

 

[muumi]

Tässä ehkä vähän toisenlainen kommentti: Vastauksissa on kovasti korostettu lasten hankinnan vaikeutta, mikä kieltämättä itsellenikin tuli ensimmäisenä mieleen ap:n tekstin lukiessani. Lasten saaminen ei ole itsestään selvää, toistetaan se vielä ettei jää epäselväksi että minäkin sen tiedostan.

Kuitenkin: miksei suunnitelmia saisi tehdä? Ärsyttää sellainenkin ajattelutapa, mikä tuntuu joskus ainakin pinnan alla kuplivan, että mitä tulee lasten saamiseen, niin tarkkoja suunnitelmia ei edes ""saisi"" olla, muuten on jotenkin kylmä ja kova ihminen, joka haluaa rationaalistaa kaiken. Toisaalta siihenhän yhteiskunta tuntuu meitä ohjaavan, suunnittelemaan elämämme niin että opiskelut on hoidettu pois alta, vakityöpaikka hankittu ja sitten ""saisi"" ryhtyä perheen kasvattamiseen. Ja toisaalta taas nykylääketiede mahdollistaa aika tarkankin perhesuunnittelun.

Toivottavasti tämä ei kuulostanut ihan hirveän sekavalta, en ehdi perustella paremmin. Pointtina oli kuitenkin se, että mielestäni vauvan tekoa saa suunnitella siinä missä muutakin elämää, ja usein on jopa pakko, olosuhteiden määrittämänä.

 

[Nipsu]

Täytyy näköjään pistää lusikkansa tähänkin soppaan... Tokihan lasten hankintaa ja muuta elämää saa ja pitääkin suunnitella, mutta entä jos kaikki ei menekään ihan nappiin? On hyvä tiedostaa, että terveenä syntynyt lapsi on suuren suuri ihme. Suorituskeskeinen yhteiskuntamme pakottaa suorittamaan työuran, naimisiinmenon, lasten hankkimisen... Mutta eikö kaikista tärkeintä ole kuitenkin elää hyvää elämää? Minusta ei ole tärkeintä stressata, tulevatko lapset ajallaan, vaan iloita siitä mitä on nyt ja katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin. Kuitenkin on niin paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa kuin pienessä määrin, ja yksi niistä on - onneksi - lasten syntyminen. Niin että eikö ole pahaksi, jos suunnitelmat ovat liian tarkat, ja niiden toteutumiseksi ponnistellaan väsyksiin asti? (Tämä on nyt todella kärjistettyä, ei pidä ottaa kirjaimellisesti.) Jos sitten kaikki ei toteudukaan suunnitelmien mukaan, petytään pahasti. Luulisi olevan viisasta suhtautua avoimesti kaikenlaisiin vaihtoehtoihin. Myös elämään ilman lapsia, sillä koskaan ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan.

 

[...]

Mies menee töihin ja ostatte ison talon. No hienoa jos se todellakin käy ihan tuosta vaan!

Jotenkin lapsellisen kuvan näistä ap:n kirjoituksista saa. Tuntuu, että elämä on valmiiksi suunniteltu, ja varmuus suunnitelmien onnistumisesta on suuri. Väittäisin, että jokainen meistä joutuu jossain vaiheessa toteamaan, ettei elämä aina menekään suunnitelmien mukaan.

Ap vaikuttaa fiksulta tytöltä, ja uskon että hän päätyy hyvään ratkaisuun. Kehottaisin keskustelemaan miehen kanssa asiasta perin pohjin. Elämässä ei mitenkään voi varautua kaikkeen, mutta jonkinlainen varasuunnitelma olisi hyvä olla olemassa. Tai edes miettiä hieman miten ja mihin suunnitelmien ""kaatuminen"" vaikuttaa.

 

[Minä]

Alkuperäisen tekstin luettuani tunnen itseni todella vanhaksi.
Itse ajattelin samoin parikymppisenä. Että lapset on tehty kaksvitosena, on työ ja onnellinen prisuhde, mutta elämä vei toisin. 25 vuotiaana huomasin olevani yksin. Ilman vakituista työtä ja ilman lapsia. Koin kovan kriisin itseni kanssa ja jouduin laittamaan elämän arvot uusiksi. Nyt yli kolmekymppisenä olen edelleen lapseton. Tosin en omasta halusta vaan miehen . Hän kun ei ole vielä kypsä ajatukseen lapsista. Muuten elämä on kohdellut minua hyvin. Pointti on se, että elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut ja halunnut. On ihan hyvä ajatella asioita etukäteen, mutta on myös hyvä varautua siihen ettei ne mene suunnitelmien mukaan. Ja kolmikymppinen ei ole liian vanha mihinkään...
Toivotan kaikille onnellista elämää!

 

[Minä]

En nyt jaksanut koko viesti ketjua lukea, mutta täyttyy sanoa pari juttua.

Ensinnäkin, kyllä jokainen varmasti puhuu jossain vaiheessa lasten hankkimisesta. Jos se sitten ei ihan helpolla onnistu, niin sitten sitä vasta tajuaa, ettei niitä nyt ihan vaan samalla tavalla hankita, kuin kaupasta maitoa. Mutta mitä pahaa hankkimis sanassa on? Minä sanoin myös että aion hankkia lapsen tai aion hankkiutua raskaaksi. En näe siinä mitään pahaa ja kakara en mielestäni enää ole.

Antakaa ihmisen haaveilla ja kysyä neuvoja, miksi monet kuulsotaa niin pirun katkerilta.

Minäkin kuitenkin sanoisin Evalle, että jos halua juhlia jne, niin odottele toki vielä pari vuotta. Luulempa että vaikka kuinka suunnittelet etukäteen asioita (mikä ei ole huono juttu) niin joskus se elämä vaan ei ihan menekkään suunnitelmien mukaan. anna elämän rullata hiukan itsekseenkin. Jos suunnittelet liikaa, niin stressaat vaan helpommin sitten kun joku asia ei ehkä menekkään ""oikein"".

Ja sen verran vielä että adoptio prosessi voi kestää ihan helposti viisikin vuotta. Että siihen kannattaa varautua sitten.

Tsemppiä kuitenkin sulle.

 

[aino]

Hyvät hyssykät!!

Milloin meistä ihmisistä on tullut noin pessimistisiä. Pitäisikö kaikkien aina ajatella pahinta, jos lapsi ei heti tulekkaan jne. Ei kai sitä kukaan halua ajatella. Miksi ajattelisi.

Ei kai sitä sitten kannata yrittää lasta tehdä ollenkaan, jos se ei sitten onnistukkaan tai jos siitä tuleekin sairas. Mitä sitten jos kestää kauan, ei sille voi mitään ja se on varmasti tosi tuskaita ja masentavaa. Tai jos lapsi onkin sairas, ei kaikkea voi aina tietää etukäteen, mutta ei nuoren naisen tarvitse pahinta ajatellakkaan. Ei lapsillekkaan opeteta että sitten kun olet iso ja haluat lapsia, niin joudut ehkä odottamaan pari vuotta jotta tulet raskaaksi, jos tulet ollenkaa.

Tämän palstan nimi on vauvaHAAVEET, eikö elämässä saa enää haaveilla. Miksi pitäisi aina ajatella pahinta.

Niin ja mitäs sitten tehdään kun päätetään että vuoden päästä olisi hyvä aika tulla raskaaksi jospa aloitetaan jo yritys varmuuden vuoksi nyt. Sitten 9kk myöhemmin sulla on nyytti sylissä ja elämä mennyt ihan sekaisin.

Kyllä jokainen nainen miettii milloin elämässä haluaisi lapsen/lapset, se ei ehkä mene aina suunnitellusti, mutta miksi pitäisi maalata aina piruja seinille.

 

[Pinni]

Aino, puhut järkeä! Itselleni tuli kirjoittelusta aika tavalla samanlainen olo. Eikö täällä saa haaveilla ja funtsia tulevaisuuttaan ilman ihmisten muitutteluja pahasta peikosta kulman takana/vaikeuksista jne.

Kyllähän nuo asiat on hyvä tiedostaa, mutta empä usko raskautumiseenkaan, jos jatkuvasti on mielessä pelko/ahdistus mahdollisesti tulevan vauvan terveydestä/ väsymyksestä/vauvanhoidon vaikeuksista/jaksamisesta ja niistä kaikista mahdollisista ongelmista mitä maailmaan mahtuu.

Ja minä olen todellakin yksi niistä ihmisistä, joille lapsi on lahja, mutta silti mieheni kanssa päätimme ""hankkia"" lapsia. Tiedostimme prosessin lakuvaiheessa sen, että niitä ei ehkä tule piiiiitkäään aikaan. Saahan se sana kuulostaa kunkin mielestä kalsealta tai miltä vaan, mutta ei siitä nyt tarvitse niin hirvittävän suurta numeroa tehdä. Ja joku muukin taisi mainita, että elämää saa suunitella, jos niin haluaa. Kyllä meistä jokainen on varmasti jossain vaiheessa suunnitellut opiskelupaikkansa /häänsä/työelämänsä/talon hankkimisensa tai mitä nyt sitten ikinä. Ei kai se mikään synti ole. Harvassa taitaa kuitenkin olla ne pariskunnat jotka tapaamisestaan lähtien jättävät ehkäisyn pois ihan vain siksi, että jos se lapsi sieltä lahjana saadaan. Suunnitteluahan se komdomin/pillerereiden tms. käyttö on.

Sinulle vielä Eva: pohdi rauhassa asioita oman elämäsi kantilta ja tee ratkaisut sitten kun tunnet olevasi niihin valmis. Itselleni lapset tulivat mieleen vasta opintojen jälkeen ja nyt olen onnellisesti raskaana ja työssä. En tiedä miten paljon olet adoptioasioihin perehtynyt (itsekin olen vain sivusta seurannut), mutta adoptioprosessi voi viedä jopa 2 vuotta. Tsemppiä kuitenkin ja nauti kaikesta mitä teet!

 

[Eva]

Todella moni teistä kirjoitti erittäin hyvin.
Esimerkiksi nämä kolme edellistä kirjoitusta kuvastaa hyvinkin pitkälle mitä itse tunnen ja ajattelen.

""Mies menee töihin ja ostatte ison talon. No hienoa jos se todellakin käy ihan tuosta vaan!""
Kyllä se käy, kun työpaikka, talo ja laina on jo katsottuna

Kiitoksia todella paljon kirjoituksistanne. Niistä oli apua.
En ole vieläkään päättänyt, mitä haluan, mutta voi tosiaan olla että odottelemme vielä pari vuotta, että saan opiskelut paremmalle mallille.
Kiitos vielä kerran fiksuista kirjoituksista! Teitte minuun suuren vaikutuksen

 

[Aurora]

Minunkin täytyy vastata vielä kerran ja hieman perua kärjistettyä vastaustani. Tietysti lapsen ""hankkimisesta"" saa puhua, alkuperäinen kirjoituksesi oli vain sekunnilleen suunnitellun kuuloinen! Kärjistetty kysymys saa kärjistetyn vastauksen. ""Hankkiminen"" voi olla vuosikausien puurtamista, tai sitten tärppääkin heti ekasta kerrasta, kuten meillä tämän tulevan pikkusisaruksen kanssa.

Olen edelleen sitä mieltä etteivät kaksi miettimääsi ääripäätä sulje pois keskitietä, eli lasten saamista sekä opiskelu- että työelämässä. Eivät ne ole projekti joka suoritetaan 3-5 vuodessa ja sitten keskitytään muuhun, vaan elämäsi muuttuu lopullisesti.

Muista kuitenkin että vaikka tuttusi onnistui opiskelemaan vauva-aikana, se ei välttämättä onnistu sinulta jos vauva onkin hankala tapaus. Meillä esimerkiksi esikoinen oli ihana vauva, mutta valvoi 12 h vuorokaudessa alusta asti eikä siis ""vaan syönyt ja nukkunut"" kuten vauvojen ""kuuluu"".

Haaveita ja suunnitelmiakin saa olla, mutta ole varautunut siihen että elämä ja lapsi voi kuljettaa ihan eri suuntaan. Itse yllätyin miten arvojärjestys, arki ja ajankäyttö muuttui lapsen myötä. Onnea!

 

[Nip]

Ap: Mun mielestä sun kannataa nyt kuunnella vain sydämesi ääntä. Mitä itse oikeasti todella nyt haluat? Mitä miehesi haluaa juuri nyt? Ei kukaan voi sanoa ventovieraalle yhden viestin perusteella, että teet niin tai näin. Itse ainakin tulisin kovin vihaiseksi, jos joku tyrmäisi omat _haaveeni_ täysin.

Totta on se, ettei elämää voi suunnitella kellon tarkkaan, mutta toisaalta on hyvä suunnitella jonkun verran. Uskon, että olet ihan fiksu tyttö ja osaatte miehenne kanssa tehdä juuri semmoisen päätöksen, mikä on teille oikea.

terveisin Nip, joka raskaaksi tullessaan osti miehensä kanssa ison kämpän, uuden farmariauton ja oli 21-vuotias synnyttäessään . Tämä siis pakollisena loppukevennyksenä .