KALLUPPI, miten käyttäydyit synnytyksessä??
- Viestiketjun aloittaja mievaan08
- Ensimmäinen viesti
vieras
Joka kerta rauhallinen vaikka kivut olleet kovat. Olen halunnut olla omissa oloissa ja pitäny supistusten aikana jotakin omaa hyminää. Toisella kerralla "aiaiaiaiai (vittu )" Ja molemmissa synnytyksissä on tullut pariin kertaan kiljuttuakin jossain vaiheessa 
Ponnistusvaihe ollut toisella kertaa kaunis ja hiljainen, vauva syntyi nopeaa. Ensimmäisellä kerralla tuli siinä kai toisteltua, että "ottakaa se pois... en jaksa enäää"
Ponnistusvaihe ollut toisella kertaa kaunis ja hiljainen, vauva syntyi nopeaa. Ensimmäisellä kerralla tuli siinä kai toisteltua, että "ottakaa se pois... en jaksa enäää"
vieras
No ainakin mulla on sellainen kokemus toisesta synnytyksestä, että kyllä siihen ei hengitykset kipuun auttanut yhtään. Rauhassa on oltu aina, mutta kipukin voi olla joskus voimakkaampaa synnytysten väilillä, riippuu miten avautuu ja millasilla supistuksilla. Mulla esikoisen synnytys oli lievempi kuin kuopuksen, aina olen ollut suht hiljaa.Alkuperäinen kirjoittaja sini:Niin joo, taisin vienosti mainita, etten saa pykättyä lasta ulos, ja etten jaksa enää (ja suurehko eppari tehtiinkin kummassakin ). Mutta muuten olin (kait ) oma ihana itseni...
Mä menin synnytykseen pää pystyssä, taistelumielellä ja ajattelin että mahd. vähän vain kivunlievitystä. En pelännyt.
Käynnistelyjen viimein tehotessa sitten synnytinkin vasten tahtoani ensimmäiset 13 tuntia ilman mitään lievitystä. Kivunlievitys tosin olisi kelvannut enemmän kuin hyvin. Olin aivan liian kiltti siellä synnytyksessä. Nyt jos sattuis sama kätilö tulemaan seuraavaan synnytykseen niin ei tartteis mulle kertoo miltä minusta tuntuu, ensisynnyttäjä olin vain liian nöyränä ja söin sulaa paskaa jäätelönä mitä se kätilö mulle selitti, myöhemmin paljastuikin että MINÄ olin kuitenkin kehoni paremmin tuntenut kuin ko. henkilö ammatistaan huolimatta.
Loppuvaiheessa olin jo melko hysteerinen, paniikissa, kuolemanpelkoinen ja väsynyt. Ennen epiduraalin saantia huusin täyttä kurkkua, taisin siellä vessan seiniä pitkin kiipeillessäni kutsua avuksi sekä Jumalaa että saatanaa....
Käynnistelyjen viimein tehotessa sitten synnytinkin vasten tahtoani ensimmäiset 13 tuntia ilman mitään lievitystä. Kivunlievitys tosin olisi kelvannut enemmän kuin hyvin. Olin aivan liian kiltti siellä synnytyksessä. Nyt jos sattuis sama kätilö tulemaan seuraavaan synnytykseen niin ei tartteis mulle kertoo miltä minusta tuntuu, ensisynnyttäjä olin vain liian nöyränä ja söin sulaa paskaa jäätelönä mitä se kätilö mulle selitti, myöhemmin paljastuikin että MINÄ olin kuitenkin kehoni paremmin tuntenut kuin ko. henkilö ammatistaan huolimatta.
Loppuvaiheessa olin jo melko hysteerinen, paniikissa, kuolemanpelkoinen ja väsynyt. Ennen epiduraalin saantia huusin täyttä kurkkua, taisin siellä vessan seiniä pitkin kiipeillessäni kutsua avuksi sekä Jumalaa että saatanaa....
Rauhallinen olin. Mut miehelle kyllä kivahdin jossain vaiheessa: "älä koske", kun yritti ehotella, että voiko hieroa mun selkää.. :ashamed:
Jouduin yöksi synnytyssaliin sydänäänikäyrille, kun jo pikkusupistuksista sydänäänet laski. Vaadin miehelle myös sänkyä , siinä vaiheessa ei vauva huolettanut vaan enemmänkin isän yöunet. Passittivat sitten isän kotiin.
, siinä vaiheessa ei vauva huolettanut vaan enemmänkin isän yöunet. Passittivat sitten isän kotiin.No silleen vähän ähisin ja puhisin ja saatoin " vähän valittaakkin" ja kolmannessa sitten melkein pyörtyä tupsahin ootellessa.
En ole oikeastaan juuri mitään melua pitänyt, lähinnä vaan mumissut omiani kivun mukaan, PAITSI pojan ponnistusvaiheessa, jossa karjuin kuin leijona, lähinnä siksi että tuntui niin hemmetin ärsyttävältä, se voima mikä silllä ponnistusvaiheella on, on ihan mieletön
Paitsi että kyllähän mie olin ilokaasupäissäni tyttöä synnyttäessä uikuttanut "-R*** (miehen nimi), auta, auta...", kun olivat laittamassa epiduraalia :snotty:
Paitsi että kyllähän mie olin ilokaasupäissäni tyttöä synnyttäessä uikuttanut "-R*** (miehen nimi), auta, auta...", kun olivat laittamassa epiduraalia :snotty: