Kaksviikkonen vauva hoitoon, kun vanhemmat menevät festareille!

Ei ole ensimmäisinä sekunteina isä yhtä tärkeä ku äiti, etkö sä nyt ymmärrä? Äiti on kantanu sitä lasta jo 9kk, siinä on jo suhde. Vastasyntynyt on ollut osa äitiänsä ja omassa mielessään on sitä vieläkin! Imetyksen takia lajillemme on muodostunut tällainen työnjako: Äiti on lapselle aluksi tärkeämpi. Isä ei ole mitenkään voinut turvata lapsen elämän jatkumista, äiti on. Siksi imetysaikana ( siis ihmiselle normaalina imetysaikana ) on ihan luonnollista, että lapsi tarvitsee enemmän äitiänsä. Sen jälkeen luonne ja henkilökohtaiset kemiat ratkaisevat minkälaiset suhteet kehenkin muodostuu. Tai jos lasta jostain syystä alkaa joku hoitamaan enemmän ku äiti. Mutta silloin äitisuhde on jostain syystä vähän etääntynyt.

Lapsi on saanut alkunsa siitä isin pikkuruisesta siittiöstä. Siinä on jo näinollen puolet sitä isiä.
Hyvässä suhteessa isä osallistuu JO sinä odotusaikana lapsen "hoitoon", minkä kykenee. Hoivaa äitiä ja juttelee lapselle. Lapsi tunnistaa isän äänen.
Kun lapsi syntyy ja napanuora on katkaistu, voi lapsi siirtyä heti isän syliin.

Isä voi vaihtaa vaipat, kylvettää ja jutella. Lapsi voi hörpätä maitoa äidiltä, mutta mitään muuta se äiti ei voi sen kummempaa tarjota lapselle mitä isäkään ei voisi.
Etkä itse ymmärrä? =)

Ihana ja hyvä kirjoitus!

Selitäpä sille lapselle niistä geeneistä ja siittiöistä

Kyllä, hyvä isä osallistuu jo odotusaikana lapsen "hoitoon" mutta ei silti voi kantaa lasta. Se on äidin tehtävä.

Kuka tahansa voi pitää lasta sylissä lapsen synnyttyä. Kuka tahansa voi kylvettää, jutella, jne. Kuka tahansa siis voi olla yhtä tärkeä kun isä? Mä olen eri mieltä.

Ja ne maitohörpyt on se, mikä pitää lapsen elossa. Siksi äiti on aina ollut lapselle elintärkeä, kun taas isän jatkuva läsnäolo ei ole ollut mikään edellytys lapsen elämän jatkumiselle. Sen takia äiti ja lapsi jatkavat symbioosiaan jonkun aikaa myös synnytyksen jälkeen. Pikkuhiljaa, askel askeleelta, symbioosi väistyy ja tilalle tulevat ihmissuhteet ja itsenäisyys. Se ei kerrasta häviä mihinkään.

 

ei tässä kukaan ole isän merkitystä vähätellyt. Vastasyntynyt vaan ei tunne isäänsä yhtä hyvin kuin äitiään. Eikä mitään suhdetta luoda hetkessä. Kun suhde on muodostunut, voi isä olla yhtä tärkeä. Isästä itsestään riippuen.

Tässä ketjussa muutama tyyppi ei ole muuta tehnytkään.

Äiti voi tarjota lapselle rintaa. Isä kaikkea muuta kuin äitikin. IHAN kaikkea.
Se vaan tuntuu olevan näille joillekin lapsiinsa kiinnikasvaneille tapauksille niin tolkuttoman vaikiaa ymmärtää .

 

No jos ajatuksella koko ketjun läpi luet, niin kyllä täällä ainakin yksi nimimerkki kovin heppoisesti isä-lapsisuhteeseen tuntuu suhtautuvan...

niin, tai pitäisiköhän sinun lukea keskustelu ajatuksella..? kukaan ei ole suhtautunut siihen mitenkään heppoisasti, ainoastaan todennut, että sitä ei ole olemassa "itsestään", vaan sitä lähdetään rakentamaan isän ja lapsen välille. ja jos isää ei ole ollenkaan kuvioissa, voi ihan samankaltaista suhdetta lähteä rakentamaan joku toinen ihminen.

oletetaan tilanne, jossa raskaana olevan naisen mies lähtee kävelemään lopullisesti naisen ollessa esim neljännellä kuulla. nainen tapaa juuri ennen synnytystä vanhan rakastettunsa, ja he aloittavat yhteiselon siltä seisomalta. lapsen syntyessä uusi mies kokee rakastavansa lasta kuin omaansa. onko näin, voiko hän olla yhtä hyvä isä kuin oikea biologinen isä?

 

missä kohtaa?

NinaTT:hän ainoastaan totesi, että isästä tulee sitä mukaa lapselle tärkeä, kun se kiintymyssuhde rakentuu. lapsen syntyessä äiti on jo osaltaan tuttu, ja lapsi sisäistää olevansa osa äitiä. samanlaista symbioosia ei ikinä ole lapsen ja isän välillä, vaikkakin kummatkin vanhemmat joutuvat sitä kiintymyssuhdetta rakentamaan pikkuhiljaa.

Jos olisit lukenut KOKO ketjun, olisit kyllä jo asian huomannut.
ninaTTn mielestä isä lapsen elämässä on sama kuin naapurinSeija.

Älä nyt ole noin YKSINKERTAINEN!!!!! :headwall:

 

On hullu ketju..

Onko tosiaan totta että monet äidit pitävät itseään korvattavissa olevana hoitajana lapselleen?

 

Selitäpä sille lapselle niistä geeneistä ja siittiöistä

Kyllä, hyvä isä osallistuu jo odotusaikana lapsen "hoitoon" mutta ei silti voi kantaa lasta. Se on äidin tehtävä.

Kuka tahansa voi pitää lasta sylissä lapsen synnyttyä. Kuka tahansa voi kylvettää, jutella, jne. Kuka tahansa siis voi olla yhtä tärkeä kun isä? Mä olen eri mieltä.

Ja ne maitohörpyt on se, mikä pitää lapsen elossa. Siksi äiti on aina ollut lapselle elintärkeä, kun taas isän jatkuva läsnäolo ei ole ollut mikään edellytys lapsen elämän jatkumiselle. Sen takia äiti ja lapsi jatkavat symbioosiaan jonkun aikaa myös synnytyksen jälkeen. Pikkuhiljaa, askel askeleelta, symbioosi väistyy ja tilalle tulevat ihmissuhteet ja itsenäisyys. Se ei kerrasta häviä mihinkään.

Ei minun niitä sille lapselle tarvitse alkaa selittämään, mutta sinulle näköjään tarvitsee.

Isältä tulee siittiöt ja äiti=naaras kantaa lapsen. Sen nyt tajuaa elävä Erkkikin.

Lapsen isä ei ole "kuka tahansa", niinkuin olet jo monessa viestissäsi kirjoittanut. Vertaat lapsen isää milloin naapurinSeijaan, milloin kätilöön. Kehen tahansa Valintatalon kassaan :/.
Isä ei ole kuka tahansa. Isä on osa lasta ja lapselle yhtä tärkeä heti syntymästään asti jos isälle annetaan mahdollisuus olla isä!

 

Eli muutama minuutti rakastavaa katsekontaktia tekee isästä yhtä tärkeän kun äidin, joka on siihen asti ollut lapselle ainoa olento koko maailmassa ja joka synnytyksen jälkeenkin takaa lapsen elämän maidollaan...? Se 9kk ajalta tuttu liikkumistapa, sydämmen lyönnit, tuoksu, hengitysrytmi... Pari minuuttia isän sylissä ja TZADAM, siinä se olikin, isä onkin yhtäkkiä yhtä tärkeä?

On erittäin hienoa jos isä on lapsen kanssa ensihetkistä lähtien. Sitä en ole kiistänyt. Mutta mistä ihmeestä on peräisin väite, että isä olisi heti ensimmäisestä sekunnista asti kun lapsi ei enää ole kohdussa niin yhtä tärkeä kun äiti? Siis lapsen näkökulmasta ajateltuna...? TULEVAISUUDESSA isä voi olla yhtä tärkeä, mutta he eivät yksinkertaisesti ole ehtineet luoda mitään suhdetta siinä vaiheessa vielä. Ja se on ihan ok.

MIKÄ HELVETIN MUUTAMA MINUUTTI?
Kyllä se isä lapsen synnyttyä on lapsen elämässä mukana heti ja koko ajan, ei mitään muutamaa minuuttia.
Jos äiti on poikki synnytyksestä, hoitelee isä kylvetykset ja pukemiset.
Jos äiti on sektioitu, nostaa isä vauvaa kotonakin rinnalle ja pois ymymym.

Eli siinä on saatu kasaan jo ehkä tunti. Tunnin hoitaminen siis määrää lapsen koko lopun iän ihmissuhteen? Eipä taida! Ei isyys noin vain muodostu yhdessä tunnissa. Tai kahdessa. Siihen menee kuukausia, jopa vuosia.

Sinä hetkenä kun vauva syntyy, on äiti lapselle tärkeämpi kuin isä. Vielä tuntia myöhemminkin asia on vielä näin. Ja vielä kauan synnytyksen jälkeen. Se ei missään nimessä tarkoita, etteikö isästä voisi muodostua lapselle yhtä tärkeätä (tai jopa tärkeämpää) kuin äidistä. MUTTA. Vastasyntyneelle äiti on numero ykkönen.

 

Selitäpä sille lapselle niistä geeneistä ja siittiöistä

Kyllä, hyvä isä osallistuu jo odotusaikana lapsen "hoitoon" mutta ei silti voi kantaa lasta. Se on äidin tehtävä.

Kuka tahansa voi pitää lasta sylissä lapsen synnyttyä. Kuka tahansa voi kylvettää, jutella, jne. Kuka tahansa siis voi olla yhtä tärkeä kun isä? Mä olen eri mieltä.

Ja ne maitohörpyt on se, mikä pitää lapsen elossa. Siksi äiti on aina ollut lapselle elintärkeä, kun taas isän jatkuva läsnäolo ei ole ollut mikään edellytys lapsen elämän jatkumiselle. Sen takia äiti ja lapsi jatkavat symbioosiaan jonkun aikaa myös synnytyksen jälkeen. Pikkuhiljaa, askel askeleelta, symbioosi väistyy ja tilalle tulevat ihmissuhteet ja itsenäisyys. Se ei kerrasta häviä mihinkään.

Ei minun niitä sille lapselle tarvitse alkaa selittämään, mutta sinulle näköjään tarvitsee.

Isältä tulee siittiöt ja äiti=naaras kantaa lapsen. Sen nyt tajuaa elävä Erkkikin.

Lapsen isä ei ole "kuka tahansa", niinkuin olet jo monessa viestissäsi kirjoittanut. Vertaat lapsen isää milloin naapurinSeijaan, milloin kätilöön. Kehen tahansa Valintatalon kassaan :/.
Isä ei ole kuka tahansa. Isä on osa lasta ja lapselle yhtä tärkeä heti syntymästään asti jos isälle annetaan mahdollisuus olla isä!

Näin!!!

 

eli kuka tahansa, joka toimisi niin kuin sinun mielestäsi isä toimii, olisi ensi minuuteista lähtien vauvalle yhtä tärkeä?? mitä jos se naapuri rakastaisi lasta kuin omaansa, olisiko hän ensi minuuteista lähtien vauvalle yhtä tärkeä kuin äiti?

Edelleenkin vertasin isää ja naapuria, en äitiä ja naapuria! Mutta jos tosiaan naapuri olisi vauvan kanssa tekemisissä yhtä paljon kuin yleensä isät ovat (myös siis yöllä) ja kohtelisi vauvaa, kuin omaansa, niin tottakai hän olisi vauvalle tärkeä.

En vain ymmärrä miten tällainen tilanne olisi mahdollinen oikeassa elämässä. Tässä tilanteessa olisi siis naapurin kanssa vähintään suhde ja avoliitto (mutta mikäs naapuri se siinä vaiheessa enää olisi?) tai sitten (ainakin minun mielestäni pelottava) outo tyyppi.

no tuolla naapuri-heitolla NinaTT tuskin tarkoitti tilannetta oikeasta elämästä, vaan juuri tuota, että kuka tahansa vieras ihminen muodostaisi kiintymyssuhteen vauvaan siinä missä biologinen isäkin. ja näin siis myönsit olevan, eli sinunkaan mielestäsi vauvalla ei ole isään mitään valmista suhdetta syntymähetkellä (toisin kuin äidillä) kiitos ja kumarrus!

 

ei tässä kukaan ole isän merkitystä vähätellyt. Vastasyntynyt vaan ei tunne isäänsä yhtä hyvin kuin äitiään. Eikä mitään suhdetta luoda hetkessä. Kun suhde on muodostunut, voi isä olla yhtä tärkeä. Isästä itsestään riippuen.

Tässä ketjussa muutama tyyppi ei ole muuta tehnytkään.

Äiti voi tarjota lapselle rintaa. Isä kaikkea muuta kuin äitikin. IHAN kaikkea.
Se vaan tuntuu olevan näille joillekin lapsiinsa kiinnikasvaneille tapauksille niin tolkuttoman vaikiaa ymmärtää .

...niin? Niin voi kuka vaan. Mitä sitten?

Kun isä on aikansa niitä juttuja tehnyt, hänestä tulee yhtä tärkeä kuin äidistä. Mutta automaattisesti lapsen syntymästä lähtien hän ei sitä ole.

 

niin, tai pitäisiköhän sinun lukea keskustelu ajatuksella..? kukaan ei ole suhtautunut siihen mitenkään heppoisasti, ainoastaan todennut, että sitä ei ole olemassa "itsestään", vaan sitä lähdetään rakentamaan isän ja lapsen välille. ja jos isää ei ole ollenkaan kuvioissa, voi ihan samankaltaista suhdetta lähteä rakentamaan joku toinen ihminen.

oletetaan tilanne, jossa raskaana olevan naisen mies lähtee kävelemään lopullisesti naisen ollessa esim neljännellä kuulla. nainen tapaa juuri ennen synnytystä vanhan rakastettunsa, ja he aloittavat yhteiselon siltä seisomalta. lapsen syntyessä uusi mies kokee rakastavansa lasta kuin omaansa. onko näin, voiko hän olla yhtä hyvä isä kuin oikea biologinen isä?

Oletetaan samantien tilanne, että lapsen äiti kuolee synnytyksessä. Isä on lapselle yhtä tärkeä henkilö kuin se äitikin.

 

No jos ajatuksella koko ketjun läpi luet, niin kyllä täällä ainakin yksi nimimerkki kovin heppoisesti isä-lapsisuhteeseen tuntuu suhtautuvan...

niin, tai pitäisiköhän sinun lukea keskustelu ajatuksella..? kukaan ei ole suhtautunut siihen mitenkään heppoisasti, ainoastaan todennut, että sitä ei ole olemassa "itsestään", vaan sitä lähdetään rakentamaan isän ja lapsen välille. ja jos isää ei ole ollenkaan kuvioissa, voi ihan samankaltaista suhdetta lähteä rakentamaan joku toinen ihminen.

oletetaan tilanne, jossa raskaana olevan naisen mies lähtee kävelemään lopullisesti naisen ollessa esim neljännellä kuulla. nainen tapaa juuri ennen synnytystä vanhan rakastettunsa, ja he aloittavat yhteiselon siltä seisomalta. lapsen syntyessä uusi mies kokee rakastavansa lasta kuin omaansa. onko näin, voiko hän olla yhtä hyvä isä kuin oikea biologinen isä?

No jatketaan tätä tarinaa toiseen suuntaan. Jos kyseessä onkin äiti, joka antaa lapsen adoptoitavaksi. En tiedä toimitaanko näin oikeasti, mutta oletetaan että adoptiovanhemmat (ainakin Frendeissä Monica ja Chandler) ovat synnytyksessä mukana ja hoitavat lasta ensihetkestä lähtien ja biologinen äiti ei ole lapsen kanssa syntymän jälkeen tekemisissä lainkaan. Onko tämä synnyttänyt biologinen äiti kuitenkin aina ja ikuisesti syntymästä asti kuitenkin rakkaampi ja tärkeämpi, kuin se adoptioäiti, joka lasta on hoivannut ja kasvattanut omanaan?

 

No jos ajatuksella koko ketjun läpi luet, niin kyllä täällä ainakin yksi nimimerkki kovin heppoisesti isä-lapsisuhteeseen tuntuu suhtautuvan...

niin, tai pitäisiköhän sinun lukea keskustelu ajatuksella..? kukaan ei ole suhtautunut siihen mitenkään heppoisasti, ainoastaan todennut, että sitä ei ole olemassa "itsestään", vaan sitä lähdetään rakentamaan isän ja lapsen välille. ja jos isää ei ole ollenkaan kuvioissa, voi ihan samankaltaista suhdetta lähteä rakentamaan joku toinen ihminen.

oletetaan tilanne, jossa raskaana olevan naisen mies lähtee kävelemään lopullisesti naisen ollessa esim neljännellä kuulla. nainen tapaa juuri ennen synnytystä vanhan rakastettunsa, ja he aloittavat yhteiselon siltä seisomalta. lapsen syntyessä uusi mies kokee rakastavansa lasta kuin omaansa. onko näin, voiko hän olla yhtä hyvä isä kuin oikea biologinen isä?

tätä mäkin kelaan. ja ymmärrän ninatt:n esimerkit seijoista ja kätilöistä ja muista. ne on vaan esimerkkejä.
et kaikki muut seisoo samalla viivalla sillon vauvalle kun se syntyy.. paitsi äiti, jonka kaa vauva on jo ollut kuukausia.

 

Eli muutama minuutti rakastavaa katsekontaktia tekee isästä yhtä tärkeän kun äidin, joka on siihen asti ollut lapselle ainoa olento koko maailmassa ja joka synnytyksen jälkeenkin takaa lapsen elämän maidollaan...? Se 9kk ajalta tuttu liikkumistapa, sydämmen lyönnit, tuoksu, hengitysrytmi... Pari minuuttia isän sylissä ja TZADAM, siinä se olikin, isä onkin yhtäkkiä yhtä tärkeä?

On erittäin hienoa jos isä on lapsen kanssa ensihetkistä lähtien. Sitä en ole kiistänyt. Mutta mistä ihmeestä on peräisin väite, että isä olisi heti ensimmäisestä sekunnista asti kun lapsi ei enää ole kohdussa niin yhtä tärkeä kun äiti? Siis lapsen näkökulmasta ajateltuna...? TULEVAISUUDESSA isä voi olla yhtä tärkeä, mutta he eivät yksinkertaisesti ole ehtineet luoda mitään suhdetta siinä vaiheessa vielä. Ja se on ihan ok.

MIKÄ HELVETIN MUUTAMA MINUUTTI?
Kyllä se isä lapsen synnyttyä on lapsen elämässä mukana heti ja koko ajan, ei mitään muutamaa minuuttia.
Jos äiti on poikki synnytyksestä, hoitelee isä kylvetykset ja pukemiset.
Jos äiti on sektioitu, nostaa isä vauvaa kotonakin rinnalle ja pois ymymym.

Eli siinä on saatu kasaan jo ehkä tunti. Tunnin hoitaminen siis määrää lapsen koko lopun iän ihmissuhteen? Eipä taida! Ei isyys noin vain muodostu yhdessä tunnissa. Tai kahdessa. Siihen menee kuukausia, jopa vuosia.

Sinä hetkenä kun vauva syntyy, on äiti lapselle tärkeämpi kuin isä. Vielä tuntia myöhemminkin asia on vielä näin. Ja vielä kauan synnytyksen jälkeen. Se ei missään nimessä tarkoita, etteikö isästä voisi muodostua lapselle yhtä tärkeätä (tai jopa tärkeämpää) kuin äidistä. MUTTA. Vastasyntyneelle äiti on numero ykkönen.

väitätkö että isä-lapsisuhdetta luodaan vuosia,salli mun nauraa

 

missä kohtaa?

NinaTT:hän ainoastaan totesi, että isästä tulee sitä mukaa lapselle tärkeä, kun se kiintymyssuhde rakentuu. lapsen syntyessä äiti on jo osaltaan tuttu, ja lapsi sisäistää olevansa osa äitiä. samanlaista symbioosia ei ikinä ole lapsen ja isän välillä, vaikkakin kummatkin vanhemmat joutuvat sitä kiintymyssuhdetta rakentamaan pikkuhiljaa.

Jos olisit lukenut KOKO ketjun, olisit kyllä jo asian huomannut.
ninaTTn mielestä isä lapsen elämässä on sama kuin naapurinSeija.

Älä nyt ole noin YKSINKERTAINEN!!!!! :headwall:

Kukakohan täällä yksinkertainen on .

 

Niin niin, tarkoitinkin että vaikka se naapurin Seija tai se kätilö olisi ajallisesti yhtä kauan sen vauvan kanssa ensihetkestä asti, se yhdessäolo oman isän kanssa on kuitenkin erilaista. Ei se kätilö siellä synnytyssalissa suukottele lasta eikä ota rakastavaa katsekontaktia. En tarkoitakaan verrata äidin ja isän suhdetta keskenään vaan isän ja kätilön tai naapurin Seijan suhdetta.

Eli muutama minuutti rakastavaa katsekontaktia tekee isästä yhtä tärkeän kun äidin, joka on siihen asti ollut lapselle ainoa olento koko maailmassa ja joka synnytyksen jälkeenkin takaa lapsen elämän maidollaan...? Se 9kk ajalta tuttu liikkumistapa, sydämmen lyönnit, tuoksu, hengitysrytmi... Pari minuuttia isän sylissä ja TZADAM, siinä se olikin, isä onkin yhtäkkiä yhtä tärkeä?

On erittäin hienoa jos isä on lapsen kanssa ensihetkistä lähtien. Sitä en ole kiistänyt. Mutta mistä ihmeestä on peräisin väite, että isä olisi heti ensimmäisestä sekunnista asti kun lapsi ei enää ole kohdussa niin yhtä tärkeä kun äiti? Siis lapsen näkökulmasta ajateltuna...? TULEVAISUUDESSA isä voi olla yhtä tärkeä, mutta he eivät yksinkertaisesti ole ehtineet luoda mitään suhdetta siinä vaiheessa vielä. Ja se on ihan ok.

En nyt ensimmäisestä sekunnista tiedä, mutta muuten näkisin että tuo vauvan ja isän suhde kehittyy aina sitä nopeammin mitä enemmän isä on lapsen kanssa. Meillä kun esikoinen syntyi mies oli kotona 5 viikkoa putkeen, sen jälkeen reilun kuukauden töissä (15 yötä/kuu) ja sitten kesälomille ja siis kokoajan hoiti aktiivisesti vauvaa. Ensimmäisinä viikkoina hoiti jopa valtaosan syötöistä kun imetys takkusi. Vähän hankala sanoa miten vauva tämän koki kun ei häneltä vastausta saanut, tuntuu kuitenkin siltä että heille tuo suhde syveni nopeasti ja isä oli pian vauvalle tuttu ja turvallinen hoitaja, ihan eri luokkaa kuin naapurin Susanne joka myös oli äitiyslomalla samaan aikaan.

Samoin kuopuksen kohdalla, silloin mies oli kotona 3kk vauvan syntymästä ja tälläkin kertaa aktiivisesti hoitamisessa mukana. Tosin sillä kertaa taisin kyllä olla itse se joka ajallisestikin oli eniten vauvan kanssa, syystä että meillä oli myös se pieni esikoinen jonka hoitaminen noin käytännönsyistä (en sektion jälkeisinä viikkoina saanut nostaa vauvaa painavampaa ja toisaalta imetys piti kiinni vauvassa) jäi enemmän miehelle ja itse keskityin vauvaan.

Mutta siis veikkaisin että meillä nuo isän ja vauvojen suhteet ovat syntyneet nopeammin kuin perheissä joissa mies suoraan vaimon kotiduttua palaa töihin ja pitkän työpäivän jälkeen yhteistä aikaa vauvan kanssa jää suht vähän, varsinkin jos on vielä harrastuksia ja kavereita vapaa-ajalla. Mutta tietenkään tämä isän ja vauvan suhde ei tarkoita sitä että minun olisi pitänyt päästä jonnekin festareille tuulettautumaan vauvan ollessa 2 viikon ikäinen tms. Lähinnäkin vain sitä että vauvat on ollut helppo jättää isin hoiviin kotiin jos on tullut joku pakollinen muutaman tunnin meno tai vaikka halusi rauhassa käydä kaupassa tai koiran kanssa lenkillä.

muoks. sanotaan vielä että koin kyllä pienten vauvojen kohdalla olevani heille se tärkein ihminen, mutta aika pian (pari kk?) mies kohosi niin hyväksi kakkoseksi että pystyin ilman suurempia tunnontuskia jättämään vauvan hoiviinsa muutamaksikin tunniksi.

 

On hullu ketju..

Onko tosiaan totta että monet äidit pitävät itseään korvattavissa olevana hoitajana lapselleen?

Äiti ei ole lapselle korvaamaton.

 

[Eli siinä on saatu kasaan jo ehkä tunti. Tunnin hoitaminen siis määrää lapsen koko lopun iän ihmissuhteen? Eipä taida! Ei isyys noin vain muodostu yhdessä tunnissa. Tai kahdessa. Siihen menee kuukausia, jopa vuosia.

Sinä hetkenä kun vauva syntyy, on äiti lapselle tärkeämpi kuin isä. Vielä tuntia myöhemminkin asia on vielä näin. Ja vielä kauan synnytyksen jälkeen. Se ei missään nimessä tarkoita, etteikö isästä voisi muodostua lapselle yhtä tärkeätä (tai jopa tärkeämpää) kuin äidistä. MUTTA. Vastasyntyneelle äiti on numero ykkönen.

MIKÄ TUNTI???

Isä on lapsen elämässä mukana koko ajan 24/7, kun tullaan kotiin.
Monet isät pitävät isyysloman ja ovat sen vauvan elämässä mukana, hoitavat, kantavat, kylvettävät. Ei mitään muutamaa tuntia vaan KOKO ajan!

 

On hullu ketju..

Onko tosiaan totta että monet äidit pitävät itseään korvattavissa olevana hoitajana lapselleen?

Äiti ei ole lapselle korvaamaton.

Eikö? Minusta on, niinkuin isäkin.

 

Ei minun niitä sille lapselle tarvitse alkaa selittämään, mutta sinulle näköjään tarvitsee.

Isältä tulee siittiöt ja äiti=naaras kantaa lapsen. Sen nyt tajuaa elävä Erkkikin.

Lapsen isä ei ole "kuka tahansa", niinkuin olet jo monessa viestissäsi kirjoittanut. Vertaat lapsen isää milloin naapurinSeijaan, milloin kätilöön. Kehen tahansa Valintatalon kassaan :/.
Isä ei ole kuka tahansa. Isä on osa lasta ja lapselle yhtä tärkeä heti syntymästään asti jos isälle annetaan mahdollisuus olla isä!

Kerros nyt mulle. Miten. Sen lapsen. Tulis ymmärtää. Kuka ne spermat sinne on ruikkinu. Mistä se lapsi tietää, että juuri tän henkilön tulis olla mulle tärkeä? Siitä, että joku kattoo rakastavasti? Osaahan mummut, tädit, sedät ja sisaruksetkin kattoa rakastavasti. Ja heilläkin on samoja geenejä ku lapsella. Eli miks ihmeessä isä olis *lapsen mielessä* jotenkin erityisasemassa?

(Ja voiko isä siis olla isä _vain ja ainoastaan_ jos asuu lapsen kanssa ja on äidin kanssa parisuhteessa?)

 

Ketju tiivistettynä... Festarireissusta isän roolin tärkeyteen

 

On hullu ketju..

Onko tosiaan totta että monet äidit pitävät itseään korvattavissa olevana hoitajana lapselleen?

Äiti ei ole lapselle korvaamaton.

Mutta isä on?

 

No jatketaan tätä tarinaa toiseen suuntaan. Jos kyseessä onkin äiti, joka antaa lapsen adoptoitavaksi. En tiedä toimitaanko näin oikeasti, mutta oletetaan että adoptiovanhemmat (ainakin Frendeissä Monica ja Chandler) ovat synnytyksessä mukana ja hoitavat lasta ensihetkestä lähtien ja biologinen äiti ei ole lapsen kanssa syntymän jälkeen tekemisissä lainkaan. Onko tämä synnyttänyt biologinen äiti kuitenkin aina ja ikuisesti syntymästä asti kuitenkin rakkaampi ja tärkeämpi, kuin se adoptioäiti, joka lasta on hoivannut ja kasvattanut omanaan?

Niimpä .
Eikä mikään tuulesta temmattu juttu, näinkin voisi käydä.

 

[Eli siinä on saatu kasaan jo ehkä tunti. Tunnin hoitaminen siis määrää lapsen koko lopun iän ihmissuhteen? Eipä taida! Ei isyys noin vain muodostu yhdessä tunnissa. Tai kahdessa. Siihen menee kuukausia, jopa vuosia.

Sinä hetkenä kun vauva syntyy, on äiti lapselle tärkeämpi kuin isä. Vielä tuntia myöhemminkin asia on vielä näin. Ja vielä kauan synnytyksen jälkeen. Se ei missään nimessä tarkoita, etteikö isästä voisi muodostua lapselle yhtä tärkeätä (tai jopa tärkeämpää) kuin äidistä. MUTTA. Vastasyntyneelle äiti on numero ykkönen.

MIKÄ TUNTI???

Isä on lapsen elämässä mukana koko ajan 24/7, kun tullaan kotiin.
Monet isät pitävät isyysloman ja ovat sen vauvan elämässä mukana, hoitavat, kantavat, kylvettävät. Ei mitään muutamaa tuntia vaan KOKO ajan!

Eli missä vaiheessa siis lapsi kokee isän yhtä tärkeänä ku äidin? Näkeekö lapsi tulevaisuuteen? "Tämä on mulle tärkeä ihminen koska me tullaan asumaan yhdessä ja isona pelataan futista..." HÄH? Kerro mikä se hetki on, kun lapsi tuntee isänsä olevan yhtä tärkeä ku äitinsä.

 

On hullu ketju..

Onko tosiaan totta että monet äidit pitävät itseään korvattavissa olevana hoitajana lapselleen?

Äiti ei ole lapselle korvaamaton.

Eikö? Minusta on, niinkuin isäkin.

Yksistään. itsessään. Lapsesta voi kasvaa ihan normaali, vaikka elää ilman äitiään.