Kaksviikkonen vauva hoitoon, kun vanhemmat menevät festareille!

Mä en ymmärrä, miksi äidin kiistatta valtavan merkityksen myöntäminen on isyyden mitätöintiä? :|

Mitä pienempi lapsi on, sitä voimakkaammin hän on kiinni äidissään. Isän aika lapsen elämän toisena tärkeimpänä henkilönä koittaa kyllä, mutta pienelle vauvalle äiti on korvaamaton. Jos puhutaan esim. muutaman viikon ikäisestä vauvasta, hän on vahvasti olemassa äitinsä kautta. Se on biologiaa. Se ei ole isyyden mitätöintiä vaan tosiasioiden myöntämistä. Lapsi voi muodostaa elämässään lukuisia merkittäviä ja läheisiä ihmissuhteita, mutta pikkuvauva kaipaa kaikilla aisteillaan pääasiassa yhden merkittävän ihmisen hoivaa ja läheisyyttä.

Äiti ei ole lapselle yhtään sen korvaamattomampi kuin isäkään.
Isä voi kantaa lasta liinassa, isä voi kylvettää, isä voi nukuttaa ja vaihtaa vaipat.
Isä ei vaan voi imettää.

Ei ne 2 tankkia tee äidistä YHTÄÄN sen korkeaarvoisempaa henkilöä lapsen elämässä =).

Isä voi todellakin tehdä kaikkea tuota mainitsemaasi. Mutta näiden mainitsemiesi tankkien merkitystä en lähtisi ihan noin karkeasti aliarvioimaan... Imetys on muutakin kuin ruokintaa, enkä puhu pelkästään läheisyydestä, vaan myös äidin ja lapsen hormonaalisesta viestinnästä.

Kuten kirjoitin, isän aika koittaa lapsen elämässä. Joskus äidin menehdyttyä esim. synnytyksessä tilanne on se, että isän ja vauvan välille muodostuu se ensimmäinen ja voimakas kiintymyssuhde. Varmasti rakastava ja läsnäoleva isä hoitaa homman yhtä hyvin kuin äiti Mutta kun puhutaan siitä yleisimmästä tilanteesta eli siitä, että äiti on vauvan kanssa eniten läheisessä kontaktissa, äiti on vauvan kokemusmaailmassa elämän ylläpitäjä, sen antaja ja merkittävin hahmo.

 

Ei ole ensimmäisinä sekunteina isä yhtä tärkeä ku äiti, etkö sä nyt ymmärrä? Äiti on kantanu sitä lasta jo 9kk, siinä on jo suhde. Vastasyntynyt on ollut osa äitiänsä ja omassa mielessään on sitä vieläkin! Imetyksen takia lajillemme on muodostunut tällainen työnjako: Äiti on lapselle aluksi tärkeämpi. Isä ei ole mitenkään voinut turvata lapsen elämän jatkumista, äiti on. Siksi imetysaikana ( siis ihmiselle normaalina imetysaikana ) on ihan luonnollista, että lapsi tarvitsee enemmän äitiänsä. Sen jälkeen luonne ja henkilökohtaiset kemiat ratkaisevat minkälaiset suhteet kehenkin muodostuu. Tai jos lasta jostain syystä alkaa joku hoitamaan enemmän ku äiti. Mutta silloin äitisuhde on jostain syystä vähän etääntynyt.

Lapsi on saanut alkunsa siitä isin pikkuruisesta siittiöstä. Siinä on jo näinollen puolet sitä isiä.
Hyvässä suhteessa isä osallistuu JO sinä odotusaikana lapsen "hoitoon", minkä kykenee. Hoivaa äitiä ja juttelee lapselle. Lapsi tunnistaa isän äänen.
Kun lapsi syntyy ja napanuora on katkaistu, voi lapsi siirtyä heti isän syliin.

Isä voi vaihtaa vaipat, kylvettää ja jutella. Lapsi voi hörpätä maitoa äidiltä, mutta mitään muuta se äiti ei voi sen kummempaa tarjota lapselle mitä isäkään ei voisi.
Etkä itse ymmärrä? =)

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

 

Ei ole ensimmäisinä sekunteina isä yhtä tärkeä ku äiti, etkö sä nyt ymmärrä? Äiti on kantanu sitä lasta jo 9kk, siinä on jo suhde. Vastasyntynyt on ollut osa äitiänsä ja omassa mielessään on sitä vieläkin! Imetyksen takia lajillemme on muodostunut tällainen työnjako: Äiti on lapselle aluksi tärkeämpi. Isä ei ole mitenkään voinut turvata lapsen elämän jatkumista, äiti on. Siksi imetysaikana ( siis ihmiselle normaalina imetysaikana ) on ihan luonnollista, että lapsi tarvitsee enemmän äitiänsä. Sen jälkeen luonne ja henkilökohtaiset kemiat ratkaisevat minkälaiset suhteet kehenkin muodostuu. Tai jos lasta jostain syystä alkaa joku hoitamaan enemmän ku äiti. Mutta silloin äitisuhde on jostain syystä vähän etääntynyt.

Lapsi on saanut alkunsa siitä isin pikkuruisesta siittiöstä. Siinä on jo näinollen puolet sitä isiä.
Hyvässä suhteessa isä osallistuu JO sinä odotusaikana lapsen "hoitoon", minkä kykenee. Hoivaa äitiä ja juttelee lapselle. Lapsi tunnistaa isän äänen.
Kun lapsi syntyy ja napanuora on katkaistu, voi lapsi siirtyä heti isän syliin.

Isä voi vaihtaa vaipat, kylvettää ja jutella. Lapsi voi hörpätä maitoa äidiltä, mutta mitään muuta se äiti ei voi sen kummempaa tarjota lapselle mitä isäkään ei voisi.
Etkä itse ymmärrä? =)

Ihana ja hyvä kirjoitus!

 

[Juu kyllä isä voi tehdä nuo kaikki temput, mutta isä ei voi olla äiti.

Onko joku väittänyt niin?
Teoria siitä, että äiti on lapselle korvaamaton on vain kumottu .

ja tällä samalla teorialla isäkin on korvattavissa ja ihan samanarvoinen ninatt:n esiintuoman seijan ja kumminkaimojen kanssa.

hei kamoon. kaikki te puhutte tyyliin ihan samaa asiaa mut vaan pakko on saada vääntää.

 

[
Lapsen silmissä muuten voi hyvinkin tehdä Koska ne kaksi tankkia takaa lapselle elämän. Ja koska niin on aina ollut, on lajimme kehittynyt siten, että nimenomaan äidin ja lapsen välille tulisi kehittyä se ensimmäinen tiukka suhde, symbioosi, raskauden ja imetyksen myötä... Ja siitä symbioosista lapsi irroittautuu omaa tahtiansa. Tässä irrottautumisessa isä on mitä loistavin apu, sillä isä on itse kiintynyt lapseen (omaan jälkikasvuunsa) ja usein isä on läsnä lapsen jokapäiväisessä elänässä. Isä on lapselle rikkaus ja suuri tuki.

MUTTA.

Se vastasyntynyt. Sen kuuluu olla äitinsä kanssa symbioosissa. Minkäänasteinen itsenäisyys tai uudenoppiminen ei kuulu agendaan juuri silloin. Sen aika tulee, ja se tulee kun itsestään jos äiti ja isä jaksavat molemmat olla omilla tavoillansa läsnä. Äiti jatkaa lapsen "kantamista", isä tutustuu lapseen ihmisenä. Ja ta-daa, yksi päivä lapsi ei enää olekaan riippuvainen äidistänsä. Sitten isä ja äiti ovat yhtä tärkeitä.

Jos äiti EI VOI imettää. Hänellä on vaikka jokin sairaus. Vaikka HIN.
Onko hän silloin huono äiti? Tuleeko lapsesta henkisesti vajavainen?

 

[
Lapsen silmissä muuten voi hyvinkin tehdä Koska ne kaksi tankkia takaa lapselle elämän. Ja koska niin on aina ollut, on lajimme kehittynyt siten, että nimenomaan äidin ja lapsen välille tulisi kehittyä se ensimmäinen tiukka suhde, symbioosi, raskauden ja imetyksen myötä... Ja siitä symbioosista lapsi irroittautuu omaa tahtiansa. Tässä irrottautumisessa isä on mitä loistavin apu, sillä isä on itse kiintynyt lapseen (omaan jälkikasvuunsa) ja usein isä on läsnä lapsen jokapäiväisessä elänässä. Isä on lapselle rikkaus ja suuri tuki.

MUTTA.

Se vastasyntynyt. Sen kuuluu olla äitinsä kanssa symbioosissa. Minkäänasteinen itsenäisyys tai uudenoppiminen ei kuulu agendaan juuri silloin. Sen aika tulee, ja se tulee kun itsestään jos äiti ja isä jaksavat molemmat olla omilla tavoillansa läsnä. Äiti jatkaa lapsen "kantamista", isä tutustuu lapseen ihmisenä. Ja ta-daa, yksi päivä lapsi ei enää olekaan riippuvainen äidistänsä. Sitten isä ja äiti ovat yhtä tärkeitä.

Jos äiti EI VOI imettää. Hänellä on vaikka jokin sairaus. Vaikka HIN.
Onko hän silloin huono äiti? Tuleeko lapsesta henkisesti vajavainen?

SIIS HIV!

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

ninaTT vähättelee isän merkitystä lapsen elämässä.

 

Siis asuuko se naapurin Seija teillä? Onko hän vieressäsi yölläkin? Leperteleekö hän vauvallesi, että "minä rakastan sinua eniten maailmassa" sanojen sisältämällä tunteella? Istuuko hän lähelläsi (siis todella lähellä) kun imetät? Kohteleeko häntä omanaan? Kylvettääkö hänet ja vaihtaa vaippaa useamman kerran päivässä? Käykö neuvolassa vauvan kanssa?

Jos näin on, tuo naapurin Seija vaikuttaa oikeasti enemmän kumppaniltasi tai rehellisesti sanottuna sekopäältä. Jos joku naapurimme tai edes läheinen ystävänikään kutsuisi vauvaani omakseen ja käyttäytyisi muutenkin siihen viittaavasti, minua alkaisi ihan oikeasti pelottaa..

No mutta kun mitään noista asioista ei mitenkään ole voinut ehtiä tapahtumaan siinä vaiheessa, ku lapsi syntyy =) Eli isä ei ole sen kummempi lapselle sinä hetkenä, kun lapsi syntyy.

Vasta noiden tapahtumien myötä alkaa suhde muodostumaan. Sitähän mä olen tässä kokoajan sanonut....

Niin niin, tarkoitinkin että vaikka se naapurin Seija tai se kätilö olisi ajallisesti yhtä kauan sen vauvan kanssa ensihetkestä asti, se yhdessäolo oman isän kanssa on kuitenkin erilaista. Ei se kätilö siellä synnytyssalissa suukottele lasta eikä ota rakastavaa katsekontaktia. En tarkoitakaan verrata äidin ja isän suhdetta keskenään vaan isän ja kätilön tai naapurin Seijan suhdetta.

eli kuka tahansa, joka toimisi niin kuin sinun mielestäsi isä toimii, olisi ensi minuuteista lähtien vauvalle yhtä tärkeä?? mitä jos se naapuri rakastaisi lasta kuin omaansa, olisiko hän ensi minuuteista lähtien vauvalle yhtä tärkeä kuin äiti?

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

ninaTT vähättelee isän merkitystä lapsen elämässä.

Ja joku muu äidin Toisinsanoen kaikki on korvattavissa? Eipä muuten ole.

 

no ei varmasti ole sinun asiasi? :headwall:

Onko susta OK viedä VASTASYNTYNYT hoitoon jotta pääsee itse dokaamaan? 2-viikkoinen on vielä niin pieni ja tästä maailmasta pökkeryksissä, 2-kuinen on jo ihan eri juttu vaikken omiani senkään ikäisenä ole kampaajareissua pidemmäksi aikaa antanut hoitoon.

On ok tai ei ni se ei ole sun asiasi?!

Itse en veisi noin pientä hoitoon ellei olisi pakko mutta mulla on muutakin elämää kun jeesustella muitten valintoja

Jaksat sä täällä muiden mielipiteitä jeesustella kuitenkin..
Saahan sitä kai aloituksia tehdä mistä vaan ja onhan toi nyt järkyttävää meininkiä, jos joku oikeesti tuuppaa pariviikkoisensa hoitoon juopottelun takia. Noille ihmisille sais siitä kyllä sanoa suoraankin, vaikka ilmeisesti on sanottukin mutta kun ei kiinnosta.

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

No jos ajatuksella koko ketjun läpi luet, niin kyllä täällä ainakin yksi nimimerkki kovin heppoisesti isä-lapsisuhteeseen tuntuu suhtautuvan...

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

ninaTT vähättelee isän merkitystä lapsen elämässä.

Ja joku muu äidin Toisinsanoen kaikki on korvattavissa? Eipä muuten ole.

En ole nähnyt äidin vähättelyä. Kun MOLEMMAT ovat tärkeitä lapsen elämässä, sekä äiti että isä.

 

[Juu kyllä isä voi tehdä nuo kaikki temput, mutta isä ei voi olla äiti.

Onko joku väittänyt niin?
Teoria siitä, että äiti on lapselle korvaamaton on vain kumottu .

ja tällä samalla teorialla isäkin on korvattavissa ja ihan samanarvoinen ninatt:n esiintuoman seijan ja kumminkaimojen kanssa.

hei kamoon. kaikki te puhutte tyyliin ihan samaa asiaa mut vaan pakko on saada vääntää.

Miten isä voisi äiti ollakaan tai päinvastoin? =)
Mies ja nainen ovat jo sukupuolielimiltäänkin erilaisia. Se ei poissulje sitä asiaa, etteikö mies voisi olla ihan yhtäläisessä asemassa vauvan elämässä heti alkumetreiltä lähtien.
Mies ei voi imettää, kaikkea muuta voi tehdä.
Naapurin seija ei ole osa lasta, lapsella ei ole sen geenejä.

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

No jos ajatuksella koko ketjun läpi luet, niin kyllä täällä ainakin yksi nimimerkki kovin heppoisesti isä-lapsisuhteeseen tuntuu suhtautuvan...

Jep!

 

[]

Ja joku muu äidin Toisinsanoen kaikki on korvattavissa? Eipä muuten ole.

Kukaan ei ole korvaamaton, sanotaan vaikka niin =):

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

ninaTT vähättelee isän merkitystä lapsen elämässä.

missä kohtaa?

NinaTT:hän ainoastaan totesi, että isästä tulee sitä mukaa lapselle tärkeä, kun se kiintymyssuhde rakentuu. lapsen syntyessä äiti on jo osaltaan tuttu, ja lapsi sisäistää olevansa osa äitiä. samanlaista symbioosia ei ikinä ole lapsen ja isän välillä, vaikkakin kummatkin vanhemmat joutuvat sitä kiintymyssuhdetta rakentamaan pikkuhiljaa.

 

Niin niin, tarkoitinkin että vaikka se naapurin Seija tai se kätilö olisi ajallisesti yhtä kauan sen vauvan kanssa ensihetkestä asti, se yhdessäolo oman isän kanssa on kuitenkin erilaista. Ei se kätilö siellä synnytyssalissa suukottele lasta eikä ota rakastavaa katsekontaktia. En tarkoitakaan verrata äidin ja isän suhdetta keskenään vaan isän ja kätilön tai naapurin Seijan suhdetta.

Eli muutama minuutti rakastavaa katsekontaktia tekee isästä yhtä tärkeän kun äidin, joka on siihen asti ollut lapselle ainoa olento koko maailmassa ja joka synnytyksen jälkeenkin takaa lapsen elämän maidollaan...? Se 9kk ajalta tuttu liikkumistapa, sydämmen lyönnit, tuoksu, hengitysrytmi... Pari minuuttia isän sylissä ja TZADAM, siinä se olikin, isä onkin yhtäkkiä yhtä tärkeä?

On erittäin hienoa jos isä on lapsen kanssa ensihetkistä lähtien. Sitä en ole kiistänyt. Mutta mistä ihmeestä on peräisin väite, että isä olisi heti ensimmäisestä sekunnista asti kun lapsi ei enää ole kohdussa niin yhtä tärkeä kun äiti? Siis lapsen näkökulmasta ajateltuna...? TULEVAISUUDESSA isä voi olla yhtä tärkeä, mutta he eivät yksinkertaisesti ole ehtineet luoda mitään suhdetta siinä vaiheessa vielä. Ja se on ihan ok.

 

Jari Sinkkosen mukaan, joka on siis ASIANTUNTIJA, toisin kuin te, on sitä mieltä, että vauva pystyy heti luomaan tiiviin kiintymyssuhteen isäänsä. Ja isyys on vastasyntyneestä lähtien lapselle todella tärkeä. Jopa tärkeämpi mitä imetys. Lapsi tarvitsee hyvän suhteen sekä isään, että äitiin.

Siis ihan ensimmäisestä minuutistako asti? MIKSI? MITEN se tän asian selittää?

miksi sun on niin vaikea hyväksyä vauvalle myös isi on tärkeä?
meillä mies oli eka joka piti vauvaa sylissä ,tunnin päästä otin minä vauvan,ekasta minuutista asti isä on ollut mukana vauvan hoidossa on paljon tärkeämpi kuin se naapurin seija.

Eli jos kätilö pitää lasta sylissä tunnin niin kätilö on lapselle maailman tärkein henkilö?

Siis vauva luulee olevansa osa äitiä. Vauva on tuntenut äitinsä jo 9kk. Vauva ei tiedä mitään muuta elämää ku äitinsä. Ei muutama minuutti yhtäkkiä mitätöi vauvan koko siihenastista kokemusta.

Tottavie isän kuuluu olla lapselle tärkeä, mutta ei tunti sylittelyä riitä. Se suhde muodostuu pikkuhiljaa, pienin askelin. Isän olemalla läsnä arjessa.

Ei isä sen takia ole mitenkään kovinkaan erityisessä asemassa, että ruikautti spermat 9kk sitten. Suhteen luomiseen menee aikaa ja vaivaa. TUO on isyyden mitätöimistä, että isyys olisi noin helppoa: Pidä lasta sylissäs tunti heti alussa niin sen jälkeen olet maailman paras hoitaja lapselle.

et voi verrata kätilöä ja isää.kätilö häviää vauvan elämästä samantien eihän ne voi luoda suhdetta,
tarkoitin siitä alkaa vauvan ja isän suhteen luominen joka jatkuu myös kotona,eihän se isä mihinkään häviä vaan joka päivä näkyvillä pitää sylissä vaihtaa vaippaa syöttää,nukuttaa,viihdyttää jne
meillä isä on parempi leikkimään ja viihdyttään kuin minä,vauva naama on yhtä hymyä kun näkee isänsä.

vastasyntyneenä isän viekussa nukkuminen oli joka päivästä.

Mutta siis jos isä ALUSTA ASTI on lapselle yhtä tärkeä... Mä nyt annan esimerkin.

Äiti jättää päivän ikäisen lapsen isänsä huollettavaksi koska itse haluaa mennä jonnekin.

Äiti jättää päivän ikäisen lapsen kätilön huollettavaski koska itse haluaa mennä jonnekin.

Eli lapsella on yhtä hyvä olla niin äitinsä, isänsä kun kätilönsä kanssa 12h? Kun jokainen ovat pidelleet lasta yhtä paljon, tässä skenaariossa. Mä olen eri mieltä.

Mä olen just sitä mieltä, että isä ja lapsi luovat suhdetta jonkun aikaa, siinä kestää, se ei tapahdu heti ensimmäisestä minuutista. Ja ennen kun se suhde on luotu, on vauvan paras ensisijainen hoitaja äiti. Vasta sitten kun sitä isäsuhdetta on luotu pitemmän aikaa, voi sanoa, että isä on lapselle yhtä tärkeä kun äiti.

miksi sä vedät kätilöt ja naapurit mukaan kun puhutaan isän ja vauvan suhteesta?
tottakai lapsen on parempi olla isänsä kanssa se 12h kuin tuntemattoman naapurin kans.
kyllähän vauva kuulee kohdussa isän äänen niinkuin äitinsä ja tunnistaa myös sisaruksien äänet.

ei mulla ole tarvetta viettää naapurin kans aikaa päivittäin.
et sä voi väittää isä ja naapuri on samalla viivalla vastasyntyneelle.
isä on yhtä tärkeä vauvan elämässä kuin äiti jos isälle vaan annetaan mahdolisuus olla mukan vauva arjessa.

 

missä kohtaa?

NinaTT:hän ainoastaan totesi, että isästä tulee sitä mukaa lapselle tärkeä, kun se kiintymyssuhde rakentuu. lapsen syntyessä äiti on jo osaltaan tuttu, ja lapsi sisäistää olevansa osa äitiä. samanlaista symbioosia ei ikinä ole lapsen ja isän välillä, vaikkakin kummatkin vanhemmat joutuvat sitä kiintymyssuhdetta rakentamaan pikkuhiljaa.

Jos olisit lukenut KOKO ketjun, olisit kyllä jo asian huomannut.
ninaTTn mielestä isä lapsen elämässä on sama kuin naapurinSeija.

 

Siis asuuko se naapurin Seija teillä? Onko hän vieressäsi yölläkin? Leperteleekö hän vauvallesi, että "minä rakastan sinua eniten maailmassa" sanojen sisältämällä tunteella? Istuuko hän lähelläsi (siis todella lähellä) kun imetät? Kohteleeko häntä omanaan? Kylvettääkö hänet ja vaihtaa vaippaa useamman kerran päivässä? Käykö neuvolassa vauvan kanssa?

Jos näin on, tuo naapurin Seija vaikuttaa oikeasti enemmän kumppaniltasi tai rehellisesti sanottuna sekopäältä. Jos joku naapurimme tai edes läheinen ystävänikään kutsuisi vauvaani omakseen ja käyttäytyisi muutenkin siihen viittaavasti, minua alkaisi ihan oikeasti pelottaa..

No mutta kun mitään noista asioista ei mitenkään ole voinut ehtiä tapahtumaan siinä vaiheessa, ku lapsi syntyy =) Eli isä ei ole sen kummempi lapselle sinä hetkenä, kun lapsi syntyy.

Vasta noiden tapahtumien myötä alkaa suhde muodostumaan. Sitähän mä olen tässä kokoajan sanonut....

Niin niin, tarkoitinkin että vaikka se naapurin Seija tai se kätilö olisi ajallisesti yhtä kauan sen vauvan kanssa ensihetkestä asti, se yhdessäolo oman isän kanssa on kuitenkin erilaista. Ei se kätilö siellä synnytyssalissa suukottele lasta eikä ota rakastavaa katsekontaktia. En tarkoitakaan verrata äidin ja isän suhdetta keskenään vaan isän ja kätilön tai naapurin Seijan suhdetta.

eli kuka tahansa, joka toimisi niin kuin sinun mielestäsi isä toimii, olisi ensi minuuteista lähtien vauvalle yhtä tärkeä?? mitä jos se naapuri rakastaisi lasta kuin omaansa, olisiko hän ensi minuuteista lähtien vauvalle yhtä tärkeä kuin äiti?

Edelleenkin vertasin isää ja naapuria, en äitiä ja naapuria! Mutta jos tosiaan naapuri olisi vauvan kanssa tekemisissä yhtä paljon kuin yleensä isät ovat (myös siis yöllä) ja kohtelisi vauvaa, kuin omaansa, niin tottakai hän olisi vauvalle tärkeä.

En vain ymmärrä miten tällainen tilanne olisi mahdollinen oikeassa elämässä. Tässä tilanteessa olisi siis naapurin kanssa vähintään suhde ja avoliitto (mutta mikäs naapuri se siinä vaiheessa enää olisi?) tai sitten (ainakin minun mielestäni pelottava) outo tyyppi.

 

Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

onko joku tässä ketjussä väittänyt muuta? en olekaan huomannut.

ninaTT vähättelee isän merkitystä lapsen elämässä.

ei tässä kukaan ole isän merkitystä vähätellyt. Vastasyntynyt vaan ei tunne isäänsä yhtä hyvin kuin äitiään. Eikä mitään suhdetta luoda hetkessä. Kun suhde on muodostunut, voi isä olla yhtä tärkeä. Isästä itsestään riippuen.

 

Eli muutama minuutti rakastavaa katsekontaktia tekee isästä yhtä tärkeän kun äidin, joka on siihen asti ollut lapselle ainoa olento koko maailmassa ja joka synnytyksen jälkeenkin takaa lapsen elämän maidollaan...? Se 9kk ajalta tuttu liikkumistapa, sydämmen lyönnit, tuoksu, hengitysrytmi... Pari minuuttia isän sylissä ja TZADAM, siinä se olikin, isä onkin yhtäkkiä yhtä tärkeä?

On erittäin hienoa jos isä on lapsen kanssa ensihetkistä lähtien. Sitä en ole kiistänyt. Mutta mistä ihmeestä on peräisin väite, että isä olisi heti ensimmäisestä sekunnista asti kun lapsi ei enää ole kohdussa niin yhtä tärkeä kun äiti? Siis lapsen näkökulmasta ajateltuna...? TULEVAISUUDESSA isä voi olla yhtä tärkeä, mutta he eivät yksinkertaisesti ole ehtineet luoda mitään suhdetta siinä vaiheessa vielä. Ja se on ihan ok.

MIKÄ HELVETIN MUUTAMA MINUUTTI?
Kyllä se isä lapsen synnyttyä on lapsen elämässä mukana heti ja koko ajan, ei mitään muutamaa minuuttia.
Jos äiti on poikki synnytyksestä, hoitelee isä kylvetykset ja pukemiset.
Jos äiti on sektioitu, nostaa isä vauvaa kotonakin rinnalle ja pois ymymym.

 

Nonniii...kantoliina virkattuna valmis...lähdempä tästä kuopuksen kanssa ettiin festareita,onneksi lapsi saa olla lähellä äitiään...käy vaan sääliks noi muut 4 lasta,jotka joutuu jäämään isinsä kanssa ja lähinnä huolestuttaa puolison kyky kantaa kantoliinassa tota 20v,15v,7v ja 4v,kun mää riehun jossain festareilla...vaikken tiedä missä ne on....vai mihin se meni...

mikä ihmeen hinku sulla on tehdä ittestäs täys idiootti?

Kirjaudu ja tule sanoo "päin naamaa"..sinähän ittestäs teet idiootin "anonyyminä"

Mä voin sanoo sulle mustana et oot dille =)

 

Niin niin, tarkoitinkin että vaikka se naapurin Seija tai se kätilö olisi ajallisesti yhtä kauan sen vauvan kanssa ensihetkestä asti, se yhdessäolo oman isän kanssa on kuitenkin erilaista. Ei se kätilö siellä synnytyssalissa suukottele lasta eikä ota rakastavaa katsekontaktia. En tarkoitakaan verrata äidin ja isän suhdetta keskenään vaan isän ja kätilön tai naapurin Seijan suhdetta.

Eli muutama minuutti rakastavaa katsekontaktia tekee isästä yhtä tärkeän kun äidin, joka on siihen asti ollut lapselle ainoa olento koko maailmassa ja joka synnytyksen jälkeenkin takaa lapsen elämän maidollaan...? Se 9kk ajalta tuttu liikkumistapa, sydämmen lyönnit, tuoksu, hengitysrytmi... Pari minuuttia isän sylissä ja TZADAM, siinä se olikin, isä onkin yhtäkkiä yhtä tärkeä?

On erittäin hienoa jos isä on lapsen kanssa ensihetkistä lähtien. Sitä en ole kiistänyt. Mutta mistä ihmeestä on peräisin väite, että isä olisi heti ensimmäisestä sekunnista asti kun lapsi ei enää ole kohdussa niin yhtä tärkeä kun äiti? Siis lapsen näkökulmasta ajateltuna...? TULEVAISUUDESSA isä voi olla yhtä tärkeä, mutta he eivät yksinkertaisesti ole ehtineet luoda mitään suhdetta siinä vaiheessa vielä. Ja se on ihan ok.

No joo, tässä vaiheessa luovutan. Olen koko ajan puhunut vain tuosta naapurin Seijasta tai kätilöstä ja isästä, EN äidistä. Alunperin kommentoin vain tuohon, että naapurin Seija voi olla yhtä tärkeä kuin isä, mistä olen eri mieltä.