Kaksviikkonen vauva hoitoon, kun vanhemmat menevät festareille!

Jari Sinkkonen totesi tutkimustuloksiin nojaten, että vauva pystyy kiintymään USEAMPAAN ihmiseen vauvaikäisenä. Mikä on hienoa, että vauva pystyy kiintymään syntymästään lähtien myös isäänsä. Kuten sanottua, lapselle on erittäin tärkeää tuntea äitinsä ja isänsä!!

 

no mun lapsen kohal ei ollu kyse unikoulusta,vaan siitä että en jaksanut hoitaa..tuli masennus ja kaikki muut,olin just eronnu ennen vauvan syntymää.

Mä olisin ekana vaihtoehtona laittanu ne vanhemmat lapset hoitoon (yleensähän niissä on myös omalla tavallansa enemmän hoitamista ku vastasyntyneessä ) ja itse vaikka maannu sängynpohjalla lapsen kanssa. Vastasyntyneelle se nimittäin sopii oikein hyvin (äiti toipumassa synnytyksestä ) mutta isommat lapset tarvitsevat ihan erilaista läsnäoloa ja esim ulkoilua. Sen takia vaa kyselin, että miksi juuri tuorein tulokas oli hoidossa ja vanhemmat kanssasi.

Tuota samaa mietin kanssa. Ja jos tuntui ettei millään jaksa vauvan kanssa ja mummo on halukas auttamaan niin eikö silloin voi vaikka koko perhe mennä sinne mummolle tai vaihtoehtoisesti mummo teilole kotiin auttamaan? Tai vaikka ne isommat lapset siksi aikaa isälleen, kummilleen tai jonnekin muuhun hyvään hoitopaikkaan ja mummo saisi keskittyä äidin ja vauvan suhteen tukemiseen ja auttamiseen.

Mä oon ihmetelly tätä juttua paljon: Väsynyttä äitiä halutaan usein tukea ottamalla se vastasyntynyt pois. Mä olen taas kiitollinen siitä, että kun mulle nous kuume lapsen ollessa varmaan n viikon ikäinen, mä sain keskittyä olennaiseen: Siihen lapseen. Sain maata siellä sängyssä ja imettää rauhassa (oli tiehyttukos) ja mulle tuotiin ruokaa, ei vaadittu siivoamaan tms.

Kun sisko suri kuollutta aviomiestänsä, vanhemmat lapset menivät mummulle ja papalle, nuorin jäi mun ja siskon kanssa. Ei sisko aina jaksanu vaihtaa vaippaa eikä aina kyenny ymmärtämään surunsa keskellä mikä pienellä oli, mutta mä pystyin hoitaa sellaset pikkuasiat. Vaihdoin vaipan ja toin pojan äidillensä imetettäväksi. Joskus hoidin ruokkimisenkin jos oli äitinsä aika nukkua, mutta kauaa eivät olleet toisistaan erossa. Mun mielestä siinä tilanteessa paras ratkaisu.

Aivan varmasti noin. :hug:

Pikkuveljeni kuoli niinikään oman käden kautta ja siskoni kuopus syntyi vain muutamia päiviä hautajaisten jälkeen. Tuo oli siskolle tosi rankkaa aikaa, he olivat pikkuveljen kanssa olleet todella läheisiä ja lisäksi siskoa ahdisti se että asui toisessa maassa, kaukana sukulaisista, ei päässyt hautajaisiin eikä ympärillä ollut ketään joka olisi oikeasti ymmärtänyt hänen tuskaansa jne. Siskokin sairastui pian vauvan synnyttyä ja oli siis melkoisen poikki.

Anoppinsa silloin tarjoutui ottamaan vauvaa hoitoon jotta sisko saisi levätä mutta siskollekin se oli mieletön ajatus. Päätyivät sitten siihen että isommat lapset menivät muutamaksi päiväksi sinne mummolaan ja muutenkin mies panosti noiden isompien kanssa touhuamiseen niin että sisko sai rauhassa levätä ja keskittyä siihen tärkeimpään. Ja totesipa siihen vielä että se vauva oli suurin lohtu ja voimientuoja tuossa.

 

Mä en ymmärrä, miksi äidin kiistatta valtavan merkityksen myöntäminen on isyyden mitätöintiä? :|

Mitä pienempi lapsi on, sitä voimakkaammin hän on kiinni äidissään. Isän aika lapsen elämän toisena tärkeimpänä henkilönä koittaa kyllä, mutta pienelle vauvalle äiti on korvaamaton. Jos puhutaan esim. muutaman viikon ikäisestä vauvasta, hän on vahvasti olemassa äitinsä kautta. Se on biologiaa. Se ei ole isyyden mitätöintiä vaan tosiasioiden myöntämistä. Lapsi voi muodostaa elämässään lukuisia merkittäviä ja läheisiä ihmissuhteita, mutta pikkuvauva kaipaa kaikilla aisteillaan pääasiassa yhden merkittävän ihmisen hoivaa ja läheisyyttä.

Lastenpsykiatri J. Sinkkonen kumosi tämän teorian...

Hän ei oo koskaan tainnu olla äiti??

 

no mun lapsen kohal ei ollu kyse unikoulusta,vaan siitä että en jaksanut hoitaa..tuli masennus ja kaikki muut,olin just eronnu ennen vauvan syntymää.

Mä olisin ekana vaihtoehtona laittanu ne vanhemmat lapset hoitoon (yleensähän niissä on myös omalla tavallansa enemmän hoitamista ku vastasyntyneessä) ja itse vaikka maannu sängynpohjalla lapsen kanssa. Vastasyntyneelle se nimittäin sopii oikein hyvin (äiti toipumassa synnytyksestä) mutta isommat lapset tarvitsevat ihan erilaista läsnäoloa ja esim ulkoilua. Sen takia vaa kyselin, että miksi juuri tuorein tulokas oli hoidossa ja vanhemmat kanssasi.

tää oli vain paras ratkaisu silloin,ja myös isommat oli hoidossa osan aijasta toisella mummolla.nyt on jo 4 lasta ja viimeisen kohdalla onneks ei tullu masista yms.nuorin ei ole ku kerran ollu yökyläs ja on jo 2v =)

 

[
Ja mä kehtaan väittää, että voi olla ihan hyvä isä vaikkei siellä olisikaan mukana =) Kun isyys perustuu vähän pitkäjänteisempään työhön kun siihen pariin tuntiin synnytyksen yhteydessä.

(ja tuolle aikasemmalle vieraalle... miten se lapsi tietää, että nyt isi silittelee mahaa?)


Ja ilmeisesti mun lapselle isäsuhde EI ole mitenkään tärkeä, kun en ollut isän kanssa parisuhteessa enää raskauden loppupuoliskolla Kun isähän ei jutellut masulle (työkavereita tuo enemmän kuuli) eikä silitellyt

Eli ei mun lapsi tule kärsimään isättömyydestään...? Vai? Olisko isyys kuitenkin ehkä jotain muuta ku vatsan paijailua?

NE OLIVAT ESIMERKKEJÄ, MITEN ISÄ VOI OLLA LAPSEN ELÄMÄSSÄ MUKANA JO ENSIMETREILTÄ LÄHTIENJOS vain äiti antaa siihen mahdollisuuden =).

Jos sen mahdollisuuden antaa naapurin Seijalle joka on samaa aikaa äitiyslomalla, niin siinähän on sitten lapselle oiva toinen äiti

Mä annoin mahdollisuuden ja niin antaa moni muukin ilman, että vauvan tarvisi pärjätä ilman äitiänsä. Kun äiti ON JO VALMIIKSI tuttu. Isä tutustuu lapseen oikeasti vasta synnytyksen jälkeen ja lapsi isäänsä.

Siis asuuko se naapurin Seija teillä? Onko hän vieressäsi yölläkin? Leperteleekö hän vauvallesi, että "minä rakastan sinua eniten maailmassa" sanojen sisältämällä tunteella? Istuuko hän lähelläsi (siis todella lähellä) kun imetät? Kohteleeko häntä omanaan? Kylvettääkö hänet ja vaihtaa vaippaa useamman kerran päivässä? Käykö neuvolassa vauvan kanssa?

Jos näin on, tuo naapurin Seija vaikuttaa oikeasti enemmän kumppaniltasi tai rehellisesti sanottuna sekopäältä. Jos joku naapurimme tai edes läheinen ystävänikään kutsuisi vauvaani omakseen ja käyttäytyisi muutenkin siihen viittaavasti, minua alkaisi ihan oikeasti pelottaa..

 

ET VOI KOSKAAN VERRATA LAPSEN ISÄÄ JOHONKIN NAAPURIN NAISEEN! Lapselle on elintärkeää saada hyvä isäsuhde elämäänsä! Yhtä lailla, kun saada hyvä äitisuhde elämäänsä. Lapselle on elintärkeää luoda hyvä suhde isäänsä ja äitiinsä. Naapurin, kaverin suhde ei korvaa sitä KOSKAAN.

ninaTT aliarvioi isän osaa lapsen elämässä aika pahasti

Tämä mullekin on tullut mieleeni tämän pitkän ja mielenkiintoisen ketjun lukiessani. En sano etteikö lapsesta, jolla ei ole hyvää ja kiinteää suhdetta isäänsä, voisi tulla ihan kelpo kansalainen. Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

Ja mitä tulee tämän isä-lapsisuhteen muodostumiseen. Meillä ainakin jokainen neljästä lapsesta on ollut HETI syntymästä lähtien isänsä sylissä kuin "kotonaan". Isä on rauhallisella, tutulla ja turvallisella äänellä jutellut, ja vauva on rauhoittunut ihan yhtä hyvin isän kuin minunkin syliini. En nosta itseäni mitenkään siis jalustalle lasteni elämässä, mutta mieheni voisinkin nostaa, koska hän on ollut kyllä odotusajasta alkaen ihan täysillä mukana jokaisen lapsemme elämässä!

 

NE OLIVAT ESIMERKKEJÄ, MITEN ISÄ VOI OLLA LAPSEN ELÄMÄSSÄ MUKANA JO ENSIMETREILTÄ LÄHTIENJOS vain äiti antaa siihen mahdollisuuden =).

Voi mutta siltikään isä ei voi olla äiti. Eikä äiti voi olla isä. Ja äiti on vauvalle se ensimmäinen kiintymyksen kohde.

Ei voi ei. Toisella on pimppi, toisella pippeli.

Se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että lapselle isä voi olla ihan yhtä tärkeä kuin äitikin. IHAN elämänsä alkumetreiltä asti.

Ei ole ensimmäisinä sekunteina isä yhtä tärkeä ku äiti, etkö sä nyt ymmärrä? Äiti on kantanu sitä lasta jo 9kk, siinä on jo suhde. Vastasyntynyt on ollut osa äitiänsä ja omassa mielessään on sitä vieläkin! Imetyksen takia lajillemme on muodostunut tällainen työnjako: Äiti on lapselle aluksi tärkeämpi. Isä ei ole mitenkään voinut turvata lapsen elämän jatkumista, äiti on. Siksi imetysaikana ( siis ihmiselle normaalina imetysaikana ) on ihan luonnollista, että lapsi tarvitsee enemmän äitiänsä. Sen jälkeen luonne ja henkilökohtaiset kemiat ratkaisevat minkälaiset suhteet kehenkin muodostuu. Tai jos lasta jostain syystä alkaa joku hoitamaan enemmän ku äiti. Mutta silloin äitisuhde on jostain syystä vähän etääntynyt.

 

Mä en ymmärrä, miksi äidin kiistatta valtavan merkityksen myöntäminen on isyyden mitätöintiä? :|

Mitä pienempi lapsi on, sitä voimakkaammin hän on kiinni äidissään. Isän aika lapsen elämän toisena tärkeimpänä henkilönä koittaa kyllä, mutta pienelle vauvalle äiti on korvaamaton. Jos puhutaan esim. muutaman viikon ikäisestä vauvasta, hän on vahvasti olemassa äitinsä kautta. Se on biologiaa. Se ei ole isyyden mitätöintiä vaan tosiasioiden myöntämistä. Lapsi voi muodostaa elämässään lukuisia merkittäviä ja läheisiä ihmissuhteita, mutta pikkuvauva kaipaa kaikilla aisteillaan pääasiassa yhden merkittävän ihmisen hoivaa ja läheisyyttä.

Äiti ei ole lapselle yhtään sen korvaamattomampi kuin isäkään.
Isä voi kantaa lasta liinassa, isä voi kylvettää, isä voi nukuttaa ja vaihtaa vaipat.
Isä ei vaan voi imettää.

Ei ne 2 tankkia tee äidistä YHTÄÄN sen korkeaarvoisempaa henkilöä lapsen elämässä =).

 

Mä en ymmärrä, miksi äidin kiistatta valtavan merkityksen myöntäminen on isyyden mitätöintiä? :|

Mitä pienempi lapsi on, sitä voimakkaammin hän on kiinni äidissään. Isän aika lapsen elämän toisena tärkeimpänä henkilönä koittaa kyllä, mutta pienelle vauvalle äiti on korvaamaton. Jos puhutaan esim. muutaman viikon ikäisestä vauvasta, hän on vahvasti olemassa äitinsä kautta. Se on biologiaa. Se ei ole isyyden mitätöintiä vaan tosiasioiden myöntämistä. Lapsi voi muodostaa elämässään lukuisia merkittäviä ja läheisiä ihmissuhteita, mutta pikkuvauva kaipaa kaikilla aisteillaan pääasiassa yhden merkittävän ihmisen hoivaa ja läheisyyttä.

Lastenpsykiatri J. Sinkkonen kumosi tämän teorian...

Hän ei oo koskaan tainnu olla äiti??

Asiaa on tutkittu! (ei kaksplussalla)

Ja edelleen, olen sitä mieltä, että 2 viikkoista vauvaa ei voi jättää hoitoon, mutta sivu-urien vuoksi olen sitä mieltä, että isä on vauvalle yhtä tärkeä mitä äiti.

 

Mä en ymmärrä, miksi äidin kiistatta valtavan merkityksen myöntäminen on isyyden mitätöintiä? :|

Mitä pienempi lapsi on, sitä voimakkaammin hän on kiinni äidissään. Isän aika lapsen elämän toisena tärkeimpänä henkilönä koittaa kyllä, mutta pienelle vauvalle äiti on korvaamaton. Jos puhutaan esim. muutaman viikon ikäisestä vauvasta, hän on vahvasti olemassa äitinsä kautta. Se on biologiaa. Se ei ole isyyden mitätöintiä vaan tosiasioiden myöntämistä. Lapsi voi muodostaa elämässään lukuisia merkittäviä ja läheisiä ihmissuhteita, mutta pikkuvauva kaipaa kaikilla aisteillaan pääasiassa yhden merkittävän ihmisen hoivaa ja läheisyyttä.

Lastenpsykiatri J. Sinkkonen kumosi tämän teorian...

Höpö höpö kumosi taitaa olla luetun ymmärtämisessä vikaa eräillä. Isä on tärkeä vauvalle alusta asti isänä ja omassa roolissaan vanhempana ja äiti äitinä omassaan. Ja aivan vastasyntyneelle äiti on kaikkein tärkein, koska vauva kokee olevansa yhtä äidin kanssa.

 

NE OLIVAT ESIMERKKEJÄ, MITEN ISÄ VOI OLLA LAPSEN ELÄMÄSSÄ MUKANA JO ENSIMETREILTÄ LÄHTIENJOS vain äiti antaa siihen mahdollisuuden =).

Voi mutta siltikään isä ei voi olla äiti. Eikä äiti voi olla isä. Ja äiti on vauvalle se ensimmäinen kiintymyksen kohde.

Vauva pystyy myös samalla kiintymään äitiinsä, kuin myös isäänsä yhtä lailla. Tästä on tutkimustuloksia, jotka Jari Sinkkonen kertoi lehdessään.

Olisko jotain linkkiä? Kiinnostaa

 

ninaTT, eikö sua äitinä haittaa se, että lapseltasi puuttuu isä?

 

Mä en ymmärrä, miksi äidin kiistatta valtavan merkityksen myöntäminen on isyyden mitätöintiä? :|

Mitä pienempi lapsi on, sitä voimakkaammin hän on kiinni äidissään. Isän aika lapsen elämän toisena tärkeimpänä henkilönä koittaa kyllä, mutta pienelle vauvalle äiti on korvaamaton. Jos puhutaan esim. muutaman viikon ikäisestä vauvasta, hän on vahvasti olemassa äitinsä kautta. Se on biologiaa. Se ei ole isyyden mitätöintiä vaan tosiasioiden myöntämistä. Lapsi voi muodostaa elämässään lukuisia merkittäviä ja läheisiä ihmissuhteita, mutta pikkuvauva kaipaa kaikilla aisteillaan pääasiassa yhden merkittävän ihmisen hoivaa ja läheisyyttä.

Äiti ei ole lapselle yhtään sen korvaamattomampi kuin isäkään.
Isä voi kantaa lasta liinassa, isä voi kylvettää, isä voi nukuttaa ja vaihtaa vaipat.
Isä ei vaan voi imettää.

Ei ne 2 tankkia tee äidistä YHTÄÄN sen korkeaarvoisempaa henkilöä lapsen elämässä =).

Juu kyllä isä voi tehdä nuo kaikki temput, mutta isä ei voi olla äiti.

 

Siis asuuko se naapurin Seija teillä? Onko hän vieressäsi yölläkin? Leperteleekö hän vauvallesi, että "minä rakastan sinua eniten maailmassa" sanojen sisältämällä tunteella? Istuuko hän lähelläsi (siis todella lähellä) kun imetät? Kohteleeko häntä omanaan? Kylvettääkö hänet ja vaihtaa vaippaa useamman kerran päivässä? Käykö neuvolassa vauvan kanssa?

Jos näin on, tuo naapurin Seija vaikuttaa oikeasti enemmän kumppaniltasi tai rehellisesti sanottuna sekopäältä. Jos joku naapurimme tai edes läheinen ystävänikään kutsuisi vauvaani omakseen ja käyttäytyisi muutenkin siihen viittaavasti, minua alkaisi ihan oikeasti pelottaa..

No mutta kun mitään noista asioista ei mitenkään ole voinut ehtiä tapahtumaan siinä vaiheessa, ku lapsi syntyy =) Eli isä ei ole sen kummempi lapselle sinä hetkenä, kun lapsi syntyy.

Vasta noiden tapahtumien myötä alkaa suhde muodostumaan. Sitähän mä olen tässä kokoajan sanonut....

 

NE OLIVAT ESIMERKKEJÄ, MITEN ISÄ VOI OLLA LAPSEN ELÄMÄSSÄ MUKANA JO ENSIMETREILTÄ LÄHTIENJOS vain äiti antaa siihen mahdollisuuden =).

Voi mutta siltikään isä ei voi olla äiti. Eikä äiti voi olla isä. Ja äiti on vauvalle se ensimmäinen kiintymyksen kohde.

Vauva pystyy myös samalla kiintymään äitiinsä, kuin myös isäänsä yhtä lailla. Tästä on tutkimustuloksia, jotka Jari Sinkkonen kertoi lehdessään.

Olisko jotain linkkiä? Kiinnostaa

Oli Meidän Perhe-lehti, en valitettavasti muista numeroa.

 

ninaTT, eikö sua äitinä haittaa se, että lapseltasi puuttuu isä?

 

ninaTT, eikö sua äitinä haittaa se, että lapseltasi puuttuu isä?

Kyllä haittaa. Miten niin?

 

ninaTT, eikö sua äitinä haittaa se, että lapseltasi puuttuu isä?

Kyllä haittaa. Miten niin?

Kiitos rehellisyydestäsi. Se on lapseltasi pois.

 

Tämä mullekin on tullut mieleeni tämän pitkän ja mielenkiintoisen ketjun lukiessani. En sano etteikö lapsesta, jolla ei ole hyvää ja kiinteää suhdetta isäänsä, voisi tulla ihan kelpo kansalainen. Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

Ja mitä tulee tämän isä-lapsisuhteen muodostumiseen. Meillä ainakin jokainen neljästä lapsesta on ollut HETI syntymästä lähtien isänsä sylissä kuin "kotonaan". Isä on rauhallisella, tutulla ja turvallisella äänellä jutellut, ja vauva on rauhoittunut ihan yhtä hyvin isän kuin minunkin syliini. En nosta itseäni mitenkään siis jalustalle lasteni elämässä, mutta mieheni voisinkin nostaa, koska hän on ollut kyllä odotusajasta alkaen ihan täysillä mukana jokaisen lapsemme elämässä!

d b

Hienosti kirjoitettu Gekkolisko ja täydellinen PEESI!

 

[Juu kyllä isä voi tehdä nuo kaikki temput, mutta isä ei voi olla äiti.

Onko joku väittänyt niin?
Teoria siitä, että äiti on lapselle korvaamaton on vain kumottu .

 

Tämä mullekin on tullut mieleeni tämän pitkän ja mielenkiintoisen ketjun lukiessani. En sano etteikö lapsesta, jolla ei ole hyvää ja kiinteää suhdetta isäänsä, voisi tulla ihan kelpo kansalainen. Mutta itse en lähtisi missään tapauksessa aliarvioimaan isän ja lapsen suhdetta. Se on TODELLA tärkeä, ja hyvä isä-lapsisuhde kantaa elämässä pitkälle! Aivan kuten hyvä äiti-lapsisuhdekin. Kyllä se lapsi aivan varmasti jää jostain paitsi, jos isä puuttuu, sitä ei pysty kukaan kieltämään eikä korvaamaan.

Ja mitä tulee tämän isä-lapsisuhteen muodostumiseen. Meillä ainakin jokainen neljästä lapsesta on ollut HETI syntymästä lähtien isänsä sylissä kuin "kotonaan". Isä on rauhallisella, tutulla ja turvallisella äänellä jutellut, ja vauva on rauhoittunut ihan yhtä hyvin isän kuin minunkin syliini. En nosta itseäni mitenkään siis jalustalle lasteni elämässä, mutta mieheni voisinkin nostaa, koska hän on ollut kyllä odotusajasta alkaen ihan täysillä mukana jokaisen lapsemme elämässä!

d b

Hienosti kirjoitettu Gekkolisko ja täydellinen PEESI!

Samaa mieltä, Gekkolisko! Ihana teksti ja niin totta, jos omaa ihanan miehen. On se ihana mies myös hyvä isä.

 

[Juu kyllä isä voi tehdä nuo kaikki temput, mutta isä ei voi olla äiti.

Onko joku väittänyt niin?
Teoria siitä, että äiti on lapselle korvaamaton on vain kumottu .

No onhan äiti korvaamaton niinkuin isäkin.

 

Siis asuuko se naapurin Seija teillä? Onko hän vieressäsi yölläkin? Leperteleekö hän vauvallesi, että "minä rakastan sinua eniten maailmassa" sanojen sisältämällä tunteella? Istuuko hän lähelläsi (siis todella lähellä) kun imetät? Kohteleeko häntä omanaan? Kylvettääkö hänet ja vaihtaa vaippaa useamman kerran päivässä? Käykö neuvolassa vauvan kanssa?

Jos näin on, tuo naapurin Seija vaikuttaa oikeasti enemmän kumppaniltasi tai rehellisesti sanottuna sekopäältä. Jos joku naapurimme tai edes läheinen ystävänikään kutsuisi vauvaani omakseen ja käyttäytyisi muutenkin siihen viittaavasti, minua alkaisi ihan oikeasti pelottaa..

No mutta kun mitään noista asioista ei mitenkään ole voinut ehtiä tapahtumaan siinä vaiheessa, ku lapsi syntyy =) Eli isä ei ole sen kummempi lapselle sinä hetkenä, kun lapsi syntyy.

Vasta noiden tapahtumien myötä alkaa suhde muodostumaan. Sitähän mä olen tässä kokoajan sanonut....

Niin niin, tarkoitinkin että vaikka se naapurin Seija tai se kätilö olisi ajallisesti yhtä kauan sen vauvan kanssa ensihetkestä asti, se yhdessäolo oman isän kanssa on kuitenkin erilaista. Ei se kätilö siellä synnytyssalissa suukottele lasta eikä ota rakastavaa katsekontaktia. En tarkoitakaan verrata äidin ja isän suhdetta keskenään vaan isän ja kätilön tai naapurin Seijan suhdetta.

 

Mä en ymmärrä, miksi äidin kiistatta valtavan merkityksen myöntäminen on isyyden mitätöintiä? :|

Mitä pienempi lapsi on, sitä voimakkaammin hän on kiinni äidissään. Isän aika lapsen elämän toisena tärkeimpänä henkilönä koittaa kyllä, mutta pienelle vauvalle äiti on korvaamaton. Jos puhutaan esim. muutaman viikon ikäisestä vauvasta, hän on vahvasti olemassa äitinsä kautta. Se on biologiaa. Se ei ole isyyden mitätöintiä vaan tosiasioiden myöntämistä. Lapsi voi muodostaa elämässään lukuisia merkittäviä ja läheisiä ihmissuhteita, mutta pikkuvauva kaipaa kaikilla aisteillaan pääasiassa yhden merkittävän ihmisen hoivaa ja läheisyyttä.

Äiti ei ole lapselle yhtään sen korvaamattomampi kuin isäkään.
Isä voi kantaa lasta liinassa, isä voi kylvettää, isä voi nukuttaa ja vaihtaa vaipat.
Isä ei vaan voi imettää.

Ei ne 2 tankkia tee äidistä YHTÄÄN sen korkeaarvoisempaa henkilöä lapsen elämässä =).

Lapsen silmissä muuten voi hyvinkin tehdä Koska ne kaksi tankkia takaa lapselle elämän. Ja koska niin on aina ollut, on lajimme kehittynyt siten, että nimenomaan äidin ja lapsen välille tulisi kehittyä se ensimmäinen tiukka suhde, symbioosi, raskauden ja imetyksen myötä... Ja siitä symbioosista lapsi irroittautuu omaa tahtiansa. Tässä irrottautumisessa isä on mitä loistavin apu, sillä isä on itse kiintynyt lapseen (omaan jälkikasvuunsa) ja usein isä on läsnä lapsen jokapäiväisessä elänässä. Isä on lapselle rikkaus ja suuri tuki.

MUTTA.

Se vastasyntynyt. Sen kuuluu olla äitinsä kanssa symbioosissa. Minkäänasteinen itsenäisyys tai uudenoppiminen ei kuulu agendaan juuri silloin. Sen aika tulee, ja se tulee kun itsestään jos äiti ja isä jaksavat molemmat olla omilla tavoillansa läsnä. Äiti jatkaa lapsen "kantamista", isä tutustuu lapseen ihmisenä. Ja ta-daa, yksi päivä lapsi ei enää olekaan riippuvainen äidistänsä. Sitten isä ja äiti ovat yhtä tärkeitä.

 

[Juu kyllä isä voi tehdä nuo kaikki temput, mutta isä ei voi olla äiti.

Onko joku väittänyt niin?
Teoria siitä, että äiti on lapselle korvaamaton on vain kumottu .

Kuulostaapa surulliselta