Kaksikymppiset toiveilijat 2013

Mieheni kanssa molemmat halutaan lapsia ja itse tahdon saada lapset nuorena. Aloin puhua lapsista n. puolitoista vuotta sitten miehelleni ja päätimme että lopetan e-pillereiden syönnin ja että tulee sitten kun tulee. Kuitenkin kuukautisia ei kuulunut moneen kuukauteen pillereiden lopettamisen jälkeen, joten lasken että yrittäminen alkoi kun menkat alkoivat tulla jotenkuten säännöllisesti. Meidän suvussa monet ovat saaneet lapset nuorena ja sitä sivusta seuranneena tahdon kokea sen myös itse. Ajan kanssa tämä meidän toive perheen perustamisesta on vaan kasvanut ja kasvanut. Mielestäni lapselle tulee antaa turvallinen koti ja rakastava kasvu ympäristö. Lapsi vaatii vanhemmilta paljon ja oman lapsen tulon myötä koko elämä muuttuu, mutta myös lapsi opettaa ja antaa paljon vanhemmilleen. Me olemme mieheni kanssa valmiita tähän ihanaan elämänmuutokseen ja vastuuseen. En ole sitä mieltä että lapsi täytyy hukuttaa materiaan, mutta on minun mielestäni tärkee on, että on myös jokseenkin hyvä toimeentulo, joten siksi halusin itse ammatin ennen lapsia. Mulla on paljon kavereita, joiden kanssa olen puhunut yleisesti vaan lapsista niin suurinosa heistä on sitä mieltä että ehkä joskus kymmenen vuoden päästä sitten on lasten teon aika. Eli kai se sitten on ihmiskohtasta se kypsyminen lapsi asian suhteen :)

Tulen hyvin toimeen lasten kanssa ja lapset pitävät minusta :) Olinkin 15-vuotiaana se sukulaisten ja tuttujen luotettava ja lapsirakas lastenlikka joka aina mielellään viikonloppuisinkin lähti vahtimaan lapsia:)

Olisin varmasti voinut jaaritella vaikka kuinka pitkät pätkät :D mutta tästä nyt varmaan jotenkuten selkeni joitain asioita.

ON: Täällä ei menkkojan edelleenkään näy eikä kuulu. Kävin eilen muissa asioissa terveyskeskuksessa ja päätin siinä sitten yhtäkkiä että menenpäs koputtamaan terveydenhoitajan ovea ihan ilman mitään aikaa. Mulla kävi tuuri ja pääsin juttelemaan tästä lapsi asiasta ja menkkojen viivästymisestä terveydenhoitajan kanssa. Huomenna otetaan papa koe ja hän oli sitä mieltä että voisin jo lääkärin pakeille tämän asian tiimoilta mennä koska pillereiden lopettamisesta on jo yli puolitoista vuotta, ja yritystäkin se 11 kuukautta takana vaikka yrityskertoja onkin vähemmän. Haluan kuitenkin vielä kerran kaksi yrittää vielä. Haluaisin vaan jo päästä yrittämään jos vaan joku syy menkkojen pois jäännille selviäis :)
 
Alexandra mää oon tullu aina hyvin toimeen lasten kanssa. Ittellä on mua 11 vuotta nuorempi veli, jota hoidin tosi paljon ja se on edelleen tavallaan se mun vauva :) Mulla on myös käly 4v, joka pitää mua isosiskonaan ja aina riekkuu mussa kun ollaan siellä.

Mulla on aina ollu semmonen opettavainen asenne lapseen. Leikkien lisäks oon esim. yrittäny opettaa tälle 4-vuotiaalle puiden nimiä kun ollaan oltu mettässä :D Mutta tää juttu johtuu varmaan siittä, että oon johtanu partioryhmiä jo yli 7 vuotta, lasten ikäjakauma ollu 6-14 vuotta. Siellä tavallaan ollu lapsille se "opettaja", mutta en koulumaisella tavalla.

Itte oon pienestä asti kyselly ja kyseenalaistanu kaikkee ja halunnu saada vastauksen. Jos joku lapsi on kysyny multa jotain, oon aina yrittäny sanoo oikeen vastauksen, vaikka lapsi sitä ei ymmärtäis. Toki aina yritän kääntää sen "lapsen kielelle". Mua henk. koht. ärsyttää ne ihmiset, jokka vaivaantuu lasten kysymyksistä ja kertoo jonkin vastauksen "sinnepäin". Musta se vaan hämmentää lasta enemmän, ja kun lapsi oppii pienestä asti kyseleen kaikkee vanhemmiltaan ja saa oikeat vastaukset, se tuo jatkossakin avoimuutta lapsen ja aikuisen välille. Tää toimii myös noitten teinien kanssa, ainakin partiossa. :)

Ja Caro hienoa että asiat menee etiäpäin! :)
 
Viimeksi muokattu:
Mää oon aina tienny haluavani lapsia. Olen aina rakastanut pieniä taaperoita. En tosin ole koskaan saanut vauvaa syliini, mutta toivottavasti joskus vielä oman sellaisen syliin asti saisin. Siitä puheenollen...

Multa löydettiin tänään ultrassa 4,5cm kysta vasemmasta munasarjasta. Oikeassa oli edelleen pientä rakkulaisuutta. Kävin myös verikokeessa, jolla varmistetaan, että en ole silloin kp14 ovuloinut. Lääkäri määräsi, että clomi-annosta nostettaisiin jo kahteen, jos verikokeen tulos kertoo ovuloimattomuudesta. Oon aika shokissa. Ei kai nyt vielä?? APUA. :( Lisäksi sain luge-reseptin, jotka voin ottaa tueksi tarvittaessa, jos luteaalivaihe vaikuttaisi liian lyhyeltä, kuten viime kierrossa.

Oon niin järkyttyny! Kuulemma neljä kiertoa pitäis nyt mennä TUPLA-annoksella clomeja, ilman seurantaa. Ja lääkärin mukaan tuo kysta lähtee pois ajan kanssa, mutta pelottaa niin paljon. Kuulemma clomitkin voivat aiheuttaa niitä. Ja jos annos nousee, mitä sitten tapahtuu? Oon ihan sekaisin ja harkitsen väestöliiton palveluita vakavasti.. :'(
 
Hopeakissa ilmeisesti aiheuttavat , minullakin näkyi ultrassa, vaikkei koskaan ennen oo ollut. Tosi hurjaa, ettei seurata :( mun gyne oli tosi tarkka et mennään vielä sillä yhdellä tabletilla, kun sain kuintenkin hymynaaman, vaikka verikoe sanoikin, etten ole ovuloinut. Tosin mikäs ihme, kun verikoe otettiin mun ovispäivänä ja se pitäs ottaa n.viikon päästä oviksesta. Niin ja tosiaan, voivat ne kystat onneksi hävitäkkin yhtä helposti kun tulevatkin!
 
nonniin nyt ollaan jo siinävaiheessa kuuta, että mut voi laittaa tuonne piinailijoihin!!
dposta ei varmaa tietoa, mutta epäilen että ovulaatio oli viikonlopun aikoihin (jos oli) tämä viikko mennyt todella kovissa ja ennen kokemattomissa kivuissa, oletan olleen oviksen jälkimaininkeja koska limat ollu suht niukkoja.. kivut ovat olleet todella kamalat, mutta lohduttaudun ajatuksella että JOTAIN on pakko olla tapahtumassa, ei tollasia kipuja toivottavasti pelkästä ovuloimattomuudesta tule ://

dop?? / jännäpäiväksi vaikka 4.2.

voimia sinulle hopeakissa!
itse olen (vielä) pelkästään teroluttien armoilla, joten en tiedä mitään noista clomien käytöstä, mutta voin vain kuvitella miten masentavalta tuntuu, jos todetaan ihan oikeasti ettei ovulaatiota ehkä ole tapahtunut :((
 
Heips!

Jospa me lähdettäisiin tänne toiselle kierrokselle. ;)

Iippari kp8/27 21v yk2 2.lapsi

Onkohan täällä niitä jotka olivat myös esikoisen odottamisien kanssa samaan aikaan täällä kuumeilemassa? :) No joka tapauksessa me asutaan Urjalassa kolmen koiran ja kohta 3kk vanhan pojan kanssa. :) Toiveissa olisi kaveri pikkumiehelle. :)
 
KAKSKYMPPISET TOIVEILIJAT



PERJANTAI 25.1.

Nimimerkki.........kp...................ikä.......yk...........toiveissa

Kp 31 ->


Nenni88..........kp58/28...............24v...........yk4................2.lapsi
Caro...............kp50/31-41............20v..........yk7..................1.lapsi
millinkäinen......kp41/25-40.............22v.............yk10.............1.lapsi
Leva................kp40/33................23v..............yk6.............1.lapsi
nnela.............kp33/29-34................22v............yk4...............1.lapsi

Kp 21-30


Grill................kp27/25-32.............22v........yk16.................1.lapsi
Melody89........kp27/29-39........... 23v............yk8.............1.lapsi
Anlii...............kp26/27-30(54).........23v...........yk16.........1.lapsi
Alexandra89.....kp25/28-35...............23v..........yk1.............1.lapsi
memsie..........kp25/31-38..........22v.........yk10.................2.lapsi
Hopeakissa.....kp24/28-38(107)............24v.........yk10...........1.lapsi
hensq ............kp24/??................26v..................yk 4........2.lapsi
Mamiksi.......... kp22/29.........................21v..........yk8............1.lapsi

Kp 11->20


Nuttis..............kp16/30..............20v............yk6................1.lapsi
pantera...........kp16/27-33...........19v.............yk6..............1.lapsi
josmu.............kp13/27-32..........20v............yk10...........1.lapsi
Miwwi..............kp13/30-36............22v.............yk1(9)...........1.lapsi
kinuzki............kp12/??.................22v............yk1...............1.lapsi
tarana............kp11/27-28..........25v............yk11...............1.lapsi

Kp 1-10


Nyu................kp9/26-28...........24v............yk4...............1.lapsi
Iippari.............kp8/27................21v.............yk2..............2.lapsi
susupala..........kp6/38-40(72).....23v............yk3(4)..........1.lapsi
verppu............kp5/27-28...............23v.........yk3..............1.lapsi
Ansku-89........kp5/29..................23v............. yk2.............1.lapsi
Miramei...........kp4/36................25v.........yk6(12)............1.lapsi
Minnah88........kp3/27-31...............24v...........yk3...............1.lapsi
Henksuliini93....kp1/28-30.............19v..........yk8..............1.lapsi
sinsa................kp1/30....................20v...........yk2...........1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki.....dpo....jännäpäivä
sinsa............dpo13......27.1
Grill..............dpo9.......1.2
Alexandra89...??..........3.2
Mamiksi..........??..........3.2
Melody89........??..........4.2


Mukana menossa
icy, -es-, Nemppis, Mojito, Helluunen, Ruska-, Lindu, thewholestory, nepulis, PisaraSadetta, minssu, miuku9, Agnes, Haid89, Jonna_91, kurasaapas, Sachie, Dreamer2, Nelistin, Kyyneltenhymy, lumihiutale92, maijac, -90, Ole luonani aina



Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa




Plussanneiden oma ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2231594-kakskymppisista-toiveilijoista-plussanneet-2013-a/#post27899004


Yritys-/raskausblogeja:

odotan.
haaveissa oma pieni
Ei kenenkään äiti
Kukkerinmäeltä, päivää!
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti

Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoidulla.
Kun kiertopäiviä yli 60, eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Miramei Minustakin on outoa, ettei seurata.. Mutta pitää nyt miettiä, mitä tekee. Ja tosiaan, onneksi nuo kystat voivat vain kadotakkin ja ovat melkein poikkeuksetta hyvälaatuisia.

Iippari Minäkin olen saattanut olla samaan aikaan vielä silloin. Olet varmaan aikalailla plussannut, kun olen tullut listoille itse. Olen roikkunut täällä 2012 tammikuun alusta, mutta sitä ennen seurasin melkein puoli vuotta taustalla. Eka kierros siis menossa meilläkin.

Melody89 Clomit auttavat ovulaatiossa. Niitä syödään alkukierrossa viitenä päivänä ja ne auttavat ovulaatio-häiriöissä. Nyt maanantaina siis saan tietää, ovatko lääkkeet auttaneet. Viime kierrossa ainakin testien mukaan ovuloin, mutta tämä kierto on vähän niin ja näin, kun testi ei näyttänyt täysin plussaa.

ON: Jossain ihme mielentilassa päätin kaivella kaapista raskaustestin. Negaahan se näytti, vaikka tosin, jos kp 14 olisi ollut plussa, olisi eilen ollut vasta BPO 8, joten aikaistahan se oli, mutta en tullut laskeneeksi päiviä siinä testipakettia rapistellessani. Yleensä heitän tikun roskiin, mutta nyt siirsin sen kaappiin. Ja nyt aamulla siihen olikin ilmestynyt jotain! Aivan kuin esimerkiksi ovistestissä se testiviivan väri kuivuessaan on tummempi vasemmasta reunastaan, jos joku nyt ymmärtää, mitä meinaan. Tuossa r-testissä oli vain se ohut, tumma viiva oikealla paikallaan, mutta sitä koko viivaa en nähnyt. Davidin testit nyt on Davidin testejä, että voi odottaa mitä vaan, mutta hassua oli sentään saada jotain näkymään, olkoon se sitten vaikka viallinen. Mutta onpahan jännitystä parin päivän päähän.

Oireita ei ainakaan ole lähipäivinä puuttunut. Kohdun seudulle sattuu, olen flunssainen ja todella väsynyt. Lisäksi tätä tissikipua ei kyllä voi mielikuvitukseen tuotteeksi laskea mitenkään.

Kohta tippuu kissa lujaa pilvilinnoistaan. Nyt täällä on ainakin mukavaa! :popcorn:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Miramei ja tarana
tarana Jännäpäivä on se päivä, jolloin aiot tehdä raskaustestin. Toiset ovat enemmän hötkyilijöitä, mutta toiset odottavat pidempää. ;) Mutta jokatapauksessa, ovulaatiosta noin kaksi viikkoa eteenpäin on hyvä aika minun mielestä. Vaikka itse kuulunkin nuihin hötkyilijöihin ja testaan aivan liian varhain! :D
 
  • Tykkää
Reactions: tarana
Terve Iippari! :wave: Ja juu, kuten Miramei jo kertoikin, minä olin silloin täällä myös ja edelleen ekaa kierrosta mennään... : / Mutta niin. Eikös ollut sun blogi se Eipun Elämää? Sieltä olen sua seurannut koko ajan. ;) Melko nopeasti alkoi jo kakkosen yritys! :O Miksi näin? Ihan siis mielenkiinnosta kyselen, en vaan itse voisi kuvitella noin nopeasti toista lasta. :D

Tsempit Hopeakissa... :hug:
 
sinsa pahoittelut uudesta kierrosta! :hug:

hopeakissa jännitetään sitten maanantain tuloksia! oisko jotain mahdollisuutta että se ovis ois kuitenkin tapahtunut.....

(.)
laitoin nyt kaikki tällä viikolla testaamani kuivuneet ("positiiviset")ovistestit riviin, ja kävi ilmi että eilen on ollut kaikista vahvin viiva ja tänään lähtenyt haalistumaan päin, eilen oli myös pahimmat kipuilut ja tänään ovat kivut olleet poissa ja pupuilu mielessä (limaakin enemmän, mutta ei kyllä ihan kananmunan valkuaista) :rolleyes:

päivitetään siis mulle dpo0 ja 6.2. jännäpäiväks!
anteeks tää sähläys, on vaa oma kiertorytmi edelleen vähän hakusessa :D
 
Rentouttavaa perjantaita kaikille,

Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille ja Hopeakissa :hug:

Iipparille tervetuloa toiselle kierrokselle ja muakin kiinnostaa miten noin nopeasti olette päättäneet toiveilla toista? :) Tapasin juuri nimittäin suunnilleen samanikäisen vauvan äidin ja hyvä että oli synnytyksestä vasta toipunut jne. Täälläkin kyllä haaveillaan 2-3 lapsesta melko pienillä ikäeroilla, mutta kun nyt alkaisi odottaa edes sitä enimmäistä ensteks... :D

Josta päästäänkin siihen, että vitsin ovisbongailut sentään! :kieh:
Oon siis kp8 alkaen tikuttanut joka aamu, joka kerta tullut haaleeta viivaa ja nyt lähipäivinä tullut vahvempaa viivaa ja ollut tuntemuksia ja kosteahko olo, tänään (jo kp20) oli aamulla vahva viiva, muttei kuitenkaan ihan kontrolliviivan vahvuinen... Tein digin, ei tullut hymynaamaa, höööh. Oli pakko tikuttaa viel äsken parin tunnin pidätysellä ja samaa näytti ku aamulla. Digiä en raaskinut tuhlaa... Mua alkaa niin ärsyttää jo noi pisukipot ja ovistestit ja niiden tihrustaminen... Ärh! Anteeksi avautuminen. Olkaa te oikeesti onnellisia, jotka saatte selkeät ovisplussat! :D
 
Melody89 Onhan se ovis voinut tapahtuakin tuolloin kp14. Niin sokeasti en nuihin testeihin luota. Mutta toivo ei kyllä ole korkealla.

ON: Täällä jomottelee kohdun seutua ja kokoajan ravaan vessassa kurkkimassa, josko se täti yllättäisi. Mulla sattuu todella kovin kohtuun aina ylösnoustessa tai muissa äkkinäisissä liikkeissä. Tissit on ihan kamalan kippeet. Huoh. Kuluis aika nopeaa!
 
Viimeksi muokattu:
Mä surffaan nyt vaan pikaisesti puhelimella niin varmaan puolet jää puuttumaan, pahoittelut siitä.

Grill, Miramei ja Hopeakissa teidät mä ainakin muistan, ja mietin pitkään uskallanko tulla tänne takaisin kun kuitenkin täällä on heitäkin jotka eivät vielä ole raskautuneet. Toivon koko sydämestäni teille plussatuulia. <3 Ja jos jotakin häiritsee minun täällä oloni voin kyllä poistua. Muistan vaan kuinka suuri merkitys tällä oli silloin ensimmäistäkin toivoessa.

Ja olitte kysynyt miksi haluan jo nyt toisen lapsen näin pian, no siihen on monia syitä. Mutta ensinnäkin tahdon lyhyen ikäeron koska muistan kuinka raastavaa oli kun ei lapsena ollut kavereita kun olin niin anti-sosiaalinen ja siskoni sen verran nuorempia. Ja toisekseen ensimmäinen on hyper helppo (oikeastaan melkein liian helppo), nukkuu hyvin, syö hyvin ja ei juuri itke. On rauhallinen ja tarkkaavainen. Onhan meilläkin ollut masuvaivoja kun sopivaa korviketta on ollut hankala löytää ja imetys ei lapsen hyvin hankalan alun vuoksi onnistunut (viikko vto:lla). Mutta siis kaikesta huolimatta helppo, jaksan oikein hyvin ja tunnen olevani hyvinvoiva. Kolmannekseen olen toipunut raskaudesta ja synnytyksestä täysin ja lääkäri ja neuvolantäti olivat hyvin positiivisin mielin aikeitamme kohtaan. Neljännekseen mut kun mä haluun ja liuta muita listauksia. :)

Mutta tosiaan jos koette joku suurta vääryyttä minun täällä olosta niin häippäsen kyllä jos vaan sanotte.
 
Iippari: Ei minua ainakaan haittaa vaikka täällä oot! :) En kiellä etteikö olisi tullut ikävä muistutus oman yrityksen pituudesta, mutta niitä nyt tulee kaikesta muustakin. ;) Ei tämä meidän muiden yrityksen kesto ainakaan sinusta (tai kenestäkään muusta ulkopuolisesta) johdu! Ja eipäs siinä mitään, mielestäni ihan hyvät perusteet sulla toiseen lapseen! Jotkut vaan on nopesti valmiita ja toisilla taas menee kauemmin jotta se ajatus kypsyy. :)

Mojito: Vaikka itse saan aika pitkälti selvät ovisplussat, niin mulla meinaa silti välillä mennä hermot niiden viivojen tihrusteluun! :D Eli en yhtään ihmettele sun turhautumista...
 
Millinkäinen
kp4/25-40 ja yk11 näköjään jo..

ja nyt taidan jo yrittää palailla takaisin.. en oikein osaa vielä puuttua mihinkään keskusteluihin, yritän ensin päästä kärryille lukemalla juttuja tästä eteenpäin :)

Mutta omaa: 3 kuukautta clomeja takana annostuksella 2 tabl/pvä, kp 3-7.. ilman seurantaa, niin en siis tiedä miten vaikuttanut vai onko vaikuttanut mitenkään.. ja fiksuna tyttönä en edes tikuttanu nuissa kierroissa!!! (eilen tajusin, että olinpas tyhmä!) ja eilen alkoi clomikuuri nro 4 annostuksella 1 tabl/pvä, kp 3-7 ja näillä mennään 3 kk. Tässä kierrossa voisin sitten jo tikutellakin ovista ja katsoa näkyykö mitään. Ei tuo parin kuukauden stressittömyys tulosta tuottanut :( jätin kyllä mielestäni ajatukset ja stressailut pääpiirteissään pois.. testailin kyllä kerran tai kaksi, kun menkkoja ei ilmaantunut ja negaahan ne näytti ja menkatkin tulivat parin päivän päästä. Mutta näillä mennään.

Onnea kaikille tällä välin plussanneille ja tsemppiä sitä tarvitseville :heart:
 
15 kuukautta kyyneliä, pettymyksiä ja pelkoa. Mutta vaikken olisi uskonutkaan, tämä päivä viimeinkin koitti. MINÄ haamu-jengissä! :heart:

Ylin on Davidin testi kuivuneena, tehty tänään päivällä muutaman tunnin pidätyksellä.
Alla pregcheckin testi, tehty nyt illalla. Kuvattu testi-ajalla. :heart:

Molemmat siis DPO 10. Ensimmäinen "roskishaamu", jonka laser-silmilläni näin, tuli jo DPO 8. Mies ei nähnyt, mutta minä tiesin ja näin, mitä näin! <3



Voiko tämä olla totta? Mää vaan itken ja itken ilosta..
 

Yhteistyössä