S
suosikki
Vieras
Ollaan tekemässä perheen kanssa kesälomareissua heinäkuun lopulla ja olemme menossa paikkakunnille, joissa asuu muutama kaverini. Olen kysässyt heidän tekemisiään tuona ajankohtana, että oisivatko kotona tai voitaisko nähdä esim. kaupungilla tuona aikana. Emme siis ole tuppautumassa ilmaiseen yökylään tms, vaan ihan vain silkasta tapaamisenhalusta haluaisin nähdä ja jutella näiden kavereiden kanssa kunnolla pitkään pitkään aikaan. Toiselta kaverilta tiedustelin asiaa jo 2 vk sitten, ei vastausta. Toiselta viikko sitten, ei vastausta.
No, ei tupata kun ei tykätä, mutta kai nyt voisi vastata edes että ei sovi tai ei tiedä sopiiko.. Kummallista, ettei aikuiset ihmiset osaa vastata.
Muutenkin olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle reilu puoli vuotta sitten ja yrityksistäni huolimatta en ole saanut yhtään kaveria täältä paikkakunnalta. Työni oli sellaista, että yksiköt vaihtuivat aika paljon ja tosi paljon tein töitä yksin, jolloin työkavereidenkin saaminen oli vähän hankalaa. Niitä kuitenkin oli ja mun mielestä mulla synkkasi hyvinkin muutaman tyypin kanssa, jotka olivat lisäksi samassa elämäntilanteessa kuin minä (eli raskaana). Olen kysynyt molempia käymään kahvilla kaupungilla tai tulemalla meidän pihalle leikkipuistoon omien lapsiensa kanssa, mutta vastaukset on ollut "katotaan, nähdään viimeistään synnärillä". Jep. Hieno fiilis.
Mä en oikein ymmärrä mikä tässä mättää. En mielestäni ole mitenkään kummallinen persoona, kaikin puolin tavallinen. En ole mikään hiljainen hiiri, mutten mikään suupalttikaan. Kuuntelen muita ja myötäelän, mutta osaan kertoa myös omista asioistani. Olen positiivinen luonne ulospäin (sisällä päin ehkä hiukan negatiivisuuteen taipuva) ja ilmeisesti myös ihan hauska, sillä saan monesti jopa nuo työkaverini nauramaan. Mistäköhän niitä kavereita sitten voisi saada? Puistoissakin muilla äideillä on jo kaverit matkassa tai sitten puhutaan puhelimeen tosi tiiviisti. En mä tiedä, jaksanko stressata tilannetta kuitenkaan. Vaikka olishan se ihan kiva joskus jutella muillekin kuin tuolle neljävuotiaalle
No meni näköjään ohi aiheenkin, mutta tulipa purettua tämäkin asia.
No, ei tupata kun ei tykätä, mutta kai nyt voisi vastata edes että ei sovi tai ei tiedä sopiiko.. Kummallista, ettei aikuiset ihmiset osaa vastata.
Muutenkin olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle reilu puoli vuotta sitten ja yrityksistäni huolimatta en ole saanut yhtään kaveria täältä paikkakunnalta. Työni oli sellaista, että yksiköt vaihtuivat aika paljon ja tosi paljon tein töitä yksin, jolloin työkavereidenkin saaminen oli vähän hankalaa. Niitä kuitenkin oli ja mun mielestä mulla synkkasi hyvinkin muutaman tyypin kanssa, jotka olivat lisäksi samassa elämäntilanteessa kuin minä (eli raskaana). Olen kysynyt molempia käymään kahvilla kaupungilla tai tulemalla meidän pihalle leikkipuistoon omien lapsiensa kanssa, mutta vastaukset on ollut "katotaan, nähdään viimeistään synnärillä". Jep. Hieno fiilis.
Mä en oikein ymmärrä mikä tässä mättää. En mielestäni ole mitenkään kummallinen persoona, kaikin puolin tavallinen. En ole mikään hiljainen hiiri, mutten mikään suupalttikaan. Kuuntelen muita ja myötäelän, mutta osaan kertoa myös omista asioistani. Olen positiivinen luonne ulospäin (sisällä päin ehkä hiukan negatiivisuuteen taipuva) ja ilmeisesti myös ihan hauska, sillä saan monesti jopa nuo työkaverini nauramaan. Mistäköhän niitä kavereita sitten voisi saada? Puistoissakin muilla äideillä on jo kaverit matkassa tai sitten puhutaan puhelimeen tosi tiiviisti. En mä tiedä, jaksanko stressata tilannetta kuitenkaan. Vaikka olishan se ihan kiva joskus jutella muillekin kuin tuolle neljävuotiaalle