pinkkihevonen, sama homma täällä viime kierrossa, ärsyttää kun odotukset korkealla ja sitten joutuu pettymään. Vaikka järki sanoo mitä, niin tunteilleen ei voi mitään. Mulla nyt oviksen metsästys käynnissä, tänään haalea viiva tuli tikkuun eilen ei mitään, eli varmaan parin päivän päästä sitten otolliset ajat käsillä!
Lupailin laittaa sitä runoa tänne nähtäville, joka minulle sai tuon viimekertaisen masiskierron jälkeen vähän levollisemman fiiliksen. Alun itkumasistelun jälkeen... Toivottavasti tämä tuo myös teille saman tunteen. Onhan se kuitenkin niin, että ei meille voi ihan mitä tahansa vauvaa siunaantua, vaan sen tulee olla juuri se oikea, juuri se meidän perheeseen sopiva, meidän oma vauva. On sen aika sitten lähitulevaisuudessa tai joskus myöhemmin, tavalla tai toisella. :heart: (Ja varoitus, jos olet allerginen hengellisille asioille, niin kannattaa skipata.
Omasta mielestäni kyllä sopii tähän kauniisti, vaikka ei niin näihin juttuihin uskoisikaan.)
"Katselen täältä kaukaa
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on
luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin? "
