Käärijä ja Bojan + Joker Out Kirjasto & Arkisto

SMF

OSA 6:

Keikkapäivän aamu. Jerc toi mut tähän Malmille Käärijä-homeen yöksi. Halus kuulemma rentouttaa ja helliä mua ihan speciaalisti ennen rundin alkua. Ja kyllähän se sen osasikin. Oltiin illalla sen kavereiden keikalla porukalla, olipa menoa, vaikka mä en montaa sanaa ymmärtänyt. Mut Tavastialla oli hauskaa! Oli hauskaa katsoa yleisön puolelta, miltä meno näytti. Siellähän mekin viime syksynä oltiin, tuolla lavalla. Ja bäkkärin puolella, missä viimeksi sain Jeren syliin pitkästä aikaa. Silloinkin mun sydän huusi hallelujaa, mutta oli pakko pidätellä, kun siinä oli media paikalla. Annettiin siinä haastattelua ja se toimittaja kysyi, miltä tuntui tavata taas. No miltäkö: taivas aukeaa, mieli nousee Linnunradalle liitelemään, sydän pakahtuu rakkaudesta ja ikävästä,

“Horrible”

Ja Jere purskahti nauramaan. Jeren nauru, se on kuplivaa, tarttuvaa. Jeren nauraessa kaikki paska unohtuu. Mun lääkkeeni, mun oma Jerotoniini.

Kävin suihkussa hikisen yön jäljiltä (taas oli kummallisen kuuma, vaikka Suomessa ei kyllä sää kovinkaan lämmin ole ja kämpässäkin on ihan normaali lämpö), Jere on laittanut aamupalaa. Mä meen sen luo pyyhe päällä, otan kiinni takaapäin, suukotan sen niskaa, puhallan korvaan… Pyyhe tippuu. “Not nau, juu häf tu prepare to tunaits giig” se yrittää sanoa. Älä jaksa, moja sladkarija, häviät kuitenkin.

 

SMF

Taas yksi näitä öitä. Jere pyörii unen ja valvetilan rajamailla, ei unessa mutta ei valveillakaan. Ja kuten niin usein ennenkin, hän on jälleen kerran Liverpoolissa. Sinä yhtenä iltana, joka muutti kaiken.

Jere oli humalassa, vaikka oli visusti vannonut, ettei juo kisan aikana. Se pahuksen sloveeni houkutteli, ja tuli sitten sorruttua. Tuli juotua yksi, toinen ja ehkä yhdeksäskin. Ja sitten oltiinkin kaksin sloveenin hotellihuoneessa. Jereä jännitti, yhtäkkiä ei voinutkaan heittää läppää, kun toinen oli siinä niin lähellä. Niin lähellä, että hänen tuoksunsa hiipi Jeren nenään. Ihana tuoksu.

Sitäkin jännitti, se sanoi niin aamulla, kun oli herätty samasta sängystä. Mutta ennen aamua oli Jeren maailman mennyt sekaisin. Siitä. Miehestä. Ensimmäistä kertaa ikinä. Vaikka oikeasti se näytti kyllä ihan pojalta, melkein alaikäiseltä. Niin kaunis, niin kaheli, ihan kuin Jere itsekin.

Muut olivat lähteneet. Jere katseli lattiaa, sloveeni häntä, ja hän kyllä tunsi katseen. Siinä oli outo kiilto, joka ei johtunut pelkästään humalasta. Jere tiesi, ja se tässä niin jännittikin.

Yhtäkkiä se seisoi siinä edessä. Otti Jeren kasvot käsiinsä, nosti päätä ylöspäin ja katsoi suoraan silmiin. Jeren polvet vähän notkahtivat, eikä hän ehtinyt tehdä mitään, kun huulet painuivat jo hänen huuliaan vasten. Aika somasti, vähän kuin tuntumaa ja lupaa hakien. Kyllähän hän luvan antoi, antoi, vaikka hämmennys ylittikin vielä humalan tuoman estottomuuden.

Minä. Suutelen. Miehen kanssa. No, tai pojan. Tämän ihanuuden.

Siitä se sitten eteni. Jere kääntää tyynyt toisinpäin sängyssään, eikä pääse yli muistoista. Kaikki oli niin epävarmaa, ujoa, herkkää. Kosketukset, hyväilyt, toisen iho omaa vasten. Tai sitten ei. Aamulla Jere huomasi kaulassaan pieniä puremajälkiä, joita maskeeraaja joutui vino hymy huulillaan peittelemään ennen päivän haastatteluja. Sovittiin sen kanssa, ettei huudella muille, vaikka kyllähän kaikki huomasivat, että jotain oli tapahtunut.

Siitä se sitten alkoi. Yksi humalainen yö ja kaikki oli toisin. Jeren maailma mullistui, mutta aika sekaisin näytti olevan se sloveenikin. Kaverit vinoilivat, kummankin, mutta ei se heitä haitannut. Miten nopeasti ujous katosi, ja toisesta tuli tuttuakin tutumpi. Ja niin tärkeä.

Jere kääntää kylkeä. Uni ei ota tullakseen. Miksi tämä kaikki pyörii hänen päässään yhä edelleen, vaikka Liverpoolista on jo kymmenen kuukautta? Miksi?

Tästäkin pitää sen terapeutin kanssa jutella. Ehkä se osaa sanoa. Huomenna. Tai siis tänään.

Puhelimessa vilahtaa. Jere katsoo kelloa, 03.20, ja avaa viestin.

Sweet dreams, honey. Miss you.

Se on se sloveeni. Jere kuittaa sydämellä, punaisella sydämellä. Love u.

 

SMF

Myrskynsilmä:

Jere etsi joutuin pääsynsä ulos lasiovista ja haukkoi syvään Ljubljanan marraskuista ilmaa. Kaukana kumisi syysmyrsky ja kolea sade levitti sumuverhon lentokentän ylle. Jeren alitajunnassakin oli jyllännyt jo pidemmän aikaa. Lähtö oli tapahtunut repäisten. Tietysti se oli sattunut ja satuttanut – ja tekisi pitkään kipeää.

Jere koetti antaa viiman puhdistaa ajatuksia. Hän oli selvinnyt matkasta yksin vaikka olikin epäröinyt itseään – siitä sentään sieti olla tyytyväinen. Vapinan väistyessä hän alkoi tuntea vieraan maan tukevoituvan jalkojensa alla, ja uskaltautui silmäilemään olinpaikkaansa. Kiireiset ohikulkijat eivät ehtineet kiinnittää huomiota mustan hupun ja aurinkolasien takaa vierasta ympäristöä mittailevaan olentoon. Joku kuitenkin huomasi hänet.

”Jere! Over here!”

Hän käännähti huojentuneena tutun äänen suuntaan. Siinä se oli – myrskynsilmä.

Matkatavarat tuntuivat nyt kevyiltä Jeren juostessa Bojanin luo. Bojanin syli oli lämmin ja miehen tuttu tuoksu juurrutti Jeren hetkeen. Pihkaa ja myskiä. Rinnasta pulppuava nauru tuntui elvyttävältä.

Puuska oli heittänyt Bojanin hiukset sekaisin. ”Tuulenpesä”, Jere kiusasi ja liu’utti sormiaan toisen miehen syksynruskeissa suortuvissa. Hänen kätensä oli koskenut ennen kuin ajatus ehti mukaan.

”What was that?” Bojan kysyi hymynsä takaa, muttei jäänyt odottamaan vastausta: ”Let me see your face.”

Jere riisui huppunsa ja siirsi tummat lasit povitaskuun. Naamiotta hän nosti kasvonsa Bojaniin kuin kukka kohti valoa. Bojan asetti sormensa hänen kasvoilleen ja luki niiden kohokirjoitusta silitellen.

Jere tiesi näyttävänsä voipuneelta. Hän silmäili toisen miehen kasvoja ja näki niissä samoja merkkejä kuin omissaan – silmien alla oli unettomien öiden mustetta, poskissa välinpitämättömyyden tummaa nukkaa.

”You look different but same”, Jere totesi ja nosti rystysensä Bojanin karhealle poskelle.

”Yeah, I’m feeling old and tired”, Bojan naurahti.

“Very handsome”, Jere virnisti. Ja sitten hiljempaa, lähes ääneti: “Very handsome.”

Bojanin silmissä näkyi hellyyttä. Bojanin viileät sormet, nyt Jeren kaulalla, paljastivat hänen odottaneen ulkona tovin. Ja jo sitä ennen, Bojan oli odottanut. Jere nielaisi. Ymmärrys nostatti vellovan myräkän uudelleen. Bojan oli odottanut häntä ja hän oli viimein saapunut siihen hetkeen, jota oli aamuhämärissä mielessään monesti piirtänyt. Molemmat olivat nyt myrskyn armoilla. Jere veti Bojanin tiukasti lähemmäs itseään. He pitäisivät toisensa pystyssä.

Suudelma oli kotiinpaluu.

 

SMF

Ihana saunanjälkeinen rauha. Oltiin syöty hyvin. Mutsi oli tehnyt lihapullia ja perunamuusia, ja jätkät oli santsanneet monta kertaa. Ei mikään ihme, mutsin lihapullat on kyllä maailman parhaita. Pukattiin sauna päälle. Mutsi ja faija jätti meidät omiin oloihimme, ja lähtivät Malmin kämpille yöksi. Broidi on jossain kylillä, ja menee Mikelle yökylään.

Saadaan olla ihan vain me.’

Mä kattelen näitä tässä olohuonessa ja mun on hiton hyvä olla. Kris räplää puhelintaan, Jure rummuttaa olohuoneen pöytää. Kaivoin kaapista mun vanhan Poke-kansion, ja Nace tutkii sitä tosi tarkkaan. Se on Pokemon-fani. Jan nuokkuu silmät ummessa pää sohvan reunalla.

Ja Bojan. Bojan hötkyilee niin kuin sen tapa usein on. Se on aika levoton jätkä, vähän niin kuin minäkin. Ehkä siitä syystä meillä synkkaa niin hyvin. Ollaan silläkin lailla samanlaisia. Nyt se vaikuttaa vähän hermostuneelta, enkä mä oikein tajua miksi. Televisio on päällä, siellä menee joku futismatsi, mutta ei sitä kukaan taida jaksaa seurata.

Yhtäkkiä Bojan sanoo jätkille jotain sillä niiden omalla kielellä. En ymmärrä, mutta ei se varmaan ollut mulle tarkotettukaan. Kris nostaa päätään ja naurahtaa, Nace nostaa peukkua. Jan avaa silmät ja vilkaisee jotenkin oudosti Jurea, joka nostaa kädet päänsä yläpuolelle ja tekee sormillaan sydämen. Sitten ne uppoavat taas omaan hiljaisuuteensa.

Bojan nykäisee mua hihasta ja sanoo, että voidaanko jutella. Mennään sun huoneeseen. Sitten mennään, ja mua rupeaa naurattamaan, kun mä muistan, miten joskus kasiluokalla tykkäsin yhdestä Essistä, vai oliko se Emmi, ja toin sen kerran koulun jälkeen himaan muka Poke-kortteja katsomaan. TIetty mulla oli aivan jotain muuta mielessä.

No joo, siitä on aikaa. Nyt ollaan me. Se istuu mun sängyn reunalle ja sanoo, että tule tähän viereen, ja että hän haluaa jutella mun kanssa. Nielaisen. Se on ollut koko illan jotenkin omituinen; levoton ja vilkuillut mua vähän normaaliakin enemmän. Mutta mä olen valmis, tuli sieltä mitä tahansa.

Se sanoo, että aikoo esittää Kultsalla lauantaina pari uutta biisiä, ja haluaa näyttää niiden sanat mulle ensin. Huoh, ei onneksi tämän pahempaa, mä ajattelen. Kiva, että avaa sisältöä mulle etukäteen, kun mä en sloveniaa tietenkään ymmärrä. Istun sen viereen sängyn laidalle, ja se hakee kännykästään kappaleen, jonka nimi on Bluza.

Käydään läpi niitä sanoja rivi riviltä. Se on jotenkin vaikeana. Punasteleekin. Mä yritän ymmärtää mun ehkä vähän heikolla englannilla, mitä sanat tarkoittavat. Se sanoo, että tää laulu kertoo meidän yhteisestä yöstä LIverpoolissa. Mä vähän hätkähdän. Pitäisin sen mieluusti ihan meidän välisenä muistona.

Our room is small

I’m acting like a drunk idiot

But I haven’t had a single glass

I think I’ve fallen in love.

Tämän mä ymmärrän kyllä. Ja kun mä katson sitä silmiin, mä ymmärrän vielä paremmin. Se rakastaa mua, ja se rakastui muhun siellä Liverpoolissa. Sydän muljahtaa ja mun on pakko silittää vähän sen poskea. Mä niin tiedän, miltä siitä on tuntunut silloin ja miltä siitä tuntuu nyt.

Mä jaan tän tunteen sen kanssa, ja mä muistan, millaista oli herätä sen vierestä ensimmäistä kertaa. Me oltiin vaan nukuttu yhdessä, kinasteltu vähän samasta peitosta, halattu, ja, no ehkä pari kertaa pussattu, mutta sen pakahduttavan tunteen mä muistan. Aivan kuin sydän olisi haljennut, kun kuunteli sen humalaista tuhinaa siinä vieressä. Oli pakko koskea, silittää poskea ja nuuhkaista vähän kaulaa.

Ja nyt se on mun kotona. Istuu mun sängyllä, ja kertoo, miten se on tehnyt laulun musta, meistä, ja siitä, miten ikävä sillä on ollut, ja miten tärkeä mä sille olen. Mua alkaa itkettää ja on pakko kääntää päätä niin ettei se näe mun silmiä. Se kuitenkin näkee, laskee kännykän sängylle ja ottaa mun kasvot käsiensä väliin. Sillä on sellainen tapa ja se on aika ihanaa. Se kuivaa kielellään poskelle vierineen kyyneleen, ja vetää kasvot kiinni omiinsa. Sitten se koskettaa mun nenää, piirtää sormillaan mun kulmakarvat ja katsoo koko ajan niillä käsittämättömän ruskeilla silmillään suoraa mua silmiin.

Ja joo. Ihana laulu, ihanat sanat. Mä ymmärrän kaiken. Ja vaikka en välttämättä ihan jokaista sanaa niin ainakin sen, mitä se tällä tarkoittaa. Ja se on aika kaunista. Taas mua itkettää. En kestä. Oliko sillä vielä joku toinenkin laulu, jonka sanat se halusi käydä läpi mun kanssa ennen ensiesitystä?

Se saa odottaa. Pussaan sitä suoraan suulle, eikä se pistä vastaan. Tää on vähän niin kuin Liverpoolissa. Ja nyt se aikoo kertoa sen koko maailmalle. Ei mua haittaa. Mäkin rakastan.

 

SMF

Herään liikehdintään selkäni takana. Makaan kyljelläni. Hymyilen, kun tiedän kuka painautuu tiukemmin mun selkääni vasten. Ote ranteeni ympärillä tiukkenee.

“Morning muru”, Bojan kuiskaa ja r:n surruttelu kutittaa korvaani.

“Huomenta”, hymyilen, kun tunnen huulet niskassani ja suutelen rannettani puristavia rystysiä.

“My Jere”, Bojan kuiskalee ja suukottaa olkapäätäni, niskaani ja takaraivoani.

Käännyn selälleni ja annan Bojanin siirtyä päälleni. Venyttelen kuin kissa hymyillen silmät kiinni.

“My kitty”, Bojan nauraa.

Avaan silmät ja näen maailman kauneimman hymyn. Kirkkaat nauravat silmät katsovat mua. Aamuauringon kultaamat hiukset kutittavat poskiani.

“My puppy”, naurahdan ja vedän Bojanin suudelmaan.

 

SMF

Bojan soitti illalla Madridista. Tai yötähän se jo oli. Pisti ensin viestin, voiko soittaa, ja totta kai se voi, Aina. Oli kello sitten mitä tahansa.

Se oli siellä pre partyissa ja melkoisessa humalassa, ja se itki aina välillä. Oli ollut hyvät bileet, niin kuin oli viime vuonnakin. Niitä se muisteli, ja kyseli, muistanko minä. Tietenkin.. Miksi en muistaisi? Se oli alku kaikelle. Olin vähän hukassa, enkä uskaltanut jutella oikein kenellekään. Sitten nämä tulivat koko bändi, ja Nace esitteli kaikki tyypit mulle.

Huvittaa vieläkin, miten hassusti kuulin sen nimen, Bo Jan. Hermostutti niin vietävästi.

Nyt se puhui ja puhui. Kyseli, muistanko, miten tanssittiin siellä yläparvella ja tuijotettiin toisiamme silmiin. Totta kai mä muistan. Ensimmäistä kertaa uskalsin katsoa sitä silmiin oikein kunnolla, eikä siinä sitten muuta tarvittu. Se oli Pöyhösen pojan menoa se. Ennen kuin lähdettiin hotelliiin vaihdettiin puhelinnumerot, ja alettiin heti aamuyöstä lähetellä toisillemme meemejä ja hassuja kuvia.

Siitä se sitten lähti. Mun tunteet syveni aika äkkiä. Luulen, että niin senkin. Vaikka ensin alkuun se oli sellaista kaveriläppää, tuollaisia viestejä mä Härtsällekin oon lähetelly. Kaikkea typerää, mikä osuu netissä vastaan tai tulee likaiseen mieleen.

Äkkiä me kuitenkin alettiin jutella aika isoistakin asioista. Ei mun kielitaito vielä silloin kauhean hyvä ollut, mutta mä käytin google kääntäjää. Se on hyvä. Ja koko ajan musta tuntui siltä, että tämä tyyppi on mun toinen puoliskoni. Me tykättiin samoista asioista, naurettiin samoille vitseille, oltiin kuin oltaisiin aina tunnettu. Ei mulla ole tällaista aiemmin osunut kohdalle.

Ja vaikka se tuntui tosi ihanalta, oli se myös tosi pelottavaa. Mä mietin koko ajan, mikä tää juttu nyt oikein on. Oonko mä ihastunut, missä se tuntuu ja miksi tässä nyt tapahtuu? Ei tästä voinut kenellekään mitään sanoa, vaikka niin Mikke, Härtsä kuin Jessekin nostelivat kulmiaan, kun mä sain varmaan joka kolmanteen lauseeseen ympättyä sen nimen.

Päivät oli täynnä valmisteluja ja treenejä, mutta mun päässäni pyöri vain sen ruskeat silmät ja korvasta korvaan ulottuva hymy. En mä tiennyt edes sen ikää, ja se vaikutti tosi nuorelta. Mutta varmaan se täysi-ikäinen on, koska se kerran joi Madridissa. Tuskin siellä alaikäisille olisi viinaa tarjottu.

Enää pari päivää, ja me lähdetään. Kaiken lähtöhässäkän ohessa mulla on vielä tämä mun oma henkilökohtainen hässäkkä. Viestitellään lähes jatkuvasti, lähetellään kuvia ja kysellään toisiltamme typeriä asioita. Pari kertaa se on vastannut johonkin mun viestiin sydämellä, mikä on tuntunut tosi hyvältä. Oon mäkin sille sydämiä lähetellyt, vihreitä.

Viikonloppuna me sitten nähdään. Mä en tiedä, mitä tästä tulee. Jännittää, pelottaa, ettei nyt vaan sattuis mitään, kuten mutsilla oli tapana sanoa, kun lähdettiin jätkien kanssa festareille. Mä luulen, että jotain sattuu. Mulla on siitä tosi vahva tunne. Ja mä luulen, että sekin tuntee samoin.

I can’t wait to see you, se viestitti ihan vasta äsken.

Ai niin, se oli vuosi sitten. Eilen se nyyhkäisi puhelun päätteeksi: I miss you and those days like hell.

So do I.

 

SMF

Jätkät on vinoilleet mulle siitä Pasi-paidasta. Muistattehan. Ne teetti meille omat paidat, uniikkikappaleet, ja toivat mulle yhden Liverpooliin. Hieno paita ja hieno ajatus. Mutta sitten mä menin ja annoin omani Bojanille. Siitä ne vinoilee.

Se oli finaalin jälkeinen ilta meidän hotellilla. Bojan tuli sinne meidän kanssa, muut niiden bändistä lähti jonnekin muualle. Se sanoi, että haluaa viettää viimeisen illan mun kanssa. Tietty minäkin halusin. Kävin jo siellä areenalla vessassa itkemässä, ja vaikka sanoinkin, että itkin häviötä, oikeasti mä itkin sitä, että meidän pitää erota. Siitä oli tullut mulle tärkeämpi mitä etukäteen ajattelin. Vähän olin ehkä ihastunut, tai ehkä paljonkin.

Mentiin mun hotellille. Otettiin muutama juoma, pina coladaa ja jotain muuta. En muista enää. Sitten pätkähti mieleen, että mä haluan näyttää sille Pasi-paidan. Se ei pistänyt vastaan vaan lähti heti messiin. Hississä sekoiltiin kerrosnappuloiden kanssa, ja tietysti myös avainkortin kanssa, mutta päästiin lopulta ovesta sisään.

Ja sitten oltiin kaksin suljetun oven takana. Se oli hämmentävää. Tuijotettiin toisiamme, ja sitten se käveli ihan muhun kiinni. Otti kasvot käsiensä väliin ja pussasi. Mä kavahdin askeleen taaksepäin. En ole pitänyt tapana pussailla miesten kanssa. Se tuli mun perässä, ja piti edelleen mua kasvoista kiinni. Nauroi vähän ja pussasi uudelleen. Sen huulet oli pehmeät, ja se maistui viinalle, ja sitten mä vaan annoin jotenkin periksi. Ja sitten se ei ollut enää mikään pusu vaan kunnon suudelma. Ja hitto, miten hyvältä se tuntui.

Sen vei kädet mun hiuksiin, veti mua vieläkin lähemmäksi. Mä otin sitä vyötäröltä ja vedin ihan itseeni kiinni. Silitin sen selkää, ja me oltiin niin lähellä toisiamme kuin ihminen toista vain olla voi. Musta tuntui, että se…en voi sanoa, mutta kyllä te tajuutte. Sen kädet alkoivat valua mun selkää alas, se näykki mun kaulaa ja piti pientä ääntä. Sellaista yninää. Tai saatoin se olla minäkin, joka ynisin, se tuntui nimittäin aika hyvältä. Enpä olisi arvannut.

Mua alkoi vähän hirvittää, hyvällä tavalla. Se tuntui niin erilaiselta, niin hyvältä, niin oikealta. Olla toisen lähellä. Vähän ehkä alkoi hengitys kiihtyä kummallakin, ja tilanne alkoi edetä aika kriittiseksi. Oltiin peräännytty jo mun sängylle. Se kaatoi mut ja tuli päälle makaamaan. Kysyi jotain, jota en ymmärtänyt, mutta varmaankin nyökkäsin tai sanoin joo, joo. En muista, mitä sitten tapahtui, enkä kertoisi, vaikka muistaisinkin.

Havahduttiin siihen, että joku ryskyttää ovella. Se oli Mikke. Olivat muka meistä huolissaan. Ihan syystä, jos totta puhutaan, mutta ei siitä sen enempää. Piti kehitellä jotakin, että saadaan tilanne laukeamaan. Bojan nousi ylös mun päältä, minä perässä. Ja kun vilkaisin sitä, huomasin, ettei se missään tapauksessa voi tulla Miken eteen. Jotain oli keksittävä. Minä nappasin Pasi-paidan nojatuolista, sanoin, että vedä tuo päällesi. Se on riittävän pitkä sulle, saat itsesi peitettyä.

Avasin oven. Mikke tuli sisään ja katsoi kummastellen meitä kahta. Mun hiukset oli ihan pystyssä, silmämeikit poskilla, pieniä hampaanjälkiä kaulalla. Bojan seisoi selin Pasi-paita päällä. Sitä nauratti, ja kyllä vähän muakin. Jotain jäi meiltä kesken, mutta sillä otti vielä aikansa hyväksyä se. Mua nauratti. Itellä lähes sama tilanne.

Sitten lähdettiin alakertaan. Bojanille jäi Pasi-paita päälle. Se on muisto minusta, Liverpoolista ja meidän yhteisistä hetkistä. Sovittiin näin sitten myöhemmin, kun oltiin jo selvitty.

Jätkille ei tätä kerrota. Luulkoot mitä lystäävät.

 

SMF

Ote Käärijän seuraavasta sinkusta:

Bossin boksereita pyykkään, alkon viinihyllyl kyykkään / en myyjälle haluu olla rude, kuulokkeis beatlesin hey jude / jos nää riimit jostain muistuttaa, se on pelkkää sattumaa. Kerto: Slovenia yks Euroopan maita / hiuksissa hulmuaa harmaa raita / finkkuu saa multa jokainen sun hater / korvaas kuiskaan fire and water / istut vieressä, aukee oluthana, mun mielessä pyörii vain yksi sana. (Sonnyn ääni toistaa taustalla: Ljubav.) Jäin taas katseesees kiinni jumalauta / silmät syvät kun mariaanien hauta.

Artistin kommentit: Saattaa perustua tositapahtumiin tai sitten ei.

 

SMF

Vähän alkaa jo puntti tutista, vaikka en mä yleensä keikkoja juuri jännitä. Böle on kuitenkin erityistapaus, siitä edellisestä isosta keikasta on niin kauan aikaa. Ollaan kyllä treenattu porukan kanssa ihan tosissaan. Tulee uusi biisi, on tanssijat, ja mä olen tikissä. Oon käyny salilla ja vähän valkaissut nenääkin.

Mies on kyllä täydessä kondiksessa.

Ehkä vielä enemmän kuin Böle, jännittää tuleva viikko. Kun on se Malmö. Ja tiedättekö, kuka tulee myös? Kyllä, kyllä, kyllä! Bojan. Se paiskii nyt töitä hiki hatussa, että saisi hommat siihen malliin Hampurissa, että pystyy hyvillä mielin lähtemään. Ja kyllä se saa kaiken valmiiksi. Se on luvannut. Yhtä lailla se odottaa tapaamista kuin minäkin. Ainakin mä toivon niin.

Tänään on tasan vuosi siitä, kun alettiin varsinaisesti hengailla yhdessä ja tutustua toisiimme silleen paremmin. Mentiin Liverpoolissa syömään yhdessä, ja mä kysyin siltä, mitä se haluaa syödä, ja ehdotin, että minut. Se katsoi heti sillä lailla, että todellakin haluan syödä sinut. Ja haluan kuule pottapää vähän muutakin. Mä vähän jopa säikähdin sen katsetta, ja sitä, että se alkoi heti kosketella. Kyllä mäkin kavereita halaan, sellaisia mieshalauksia, joissa taputellaan toista selkään. Mutta Bojan halasi ihan eri tavalla. Piti kasvoista kiinni, katsoi silmiin, pörrötti hiuksia, työnsi kätensä mun takin alle. Hirveän intiimiä heti alusta alkaen. Mulla oli siihen totuttelemista.

Loppujen lopuksi mä opin kyllä äkkiä sen kanssa samoille tavoille. Kun meidän eka lounas oli ohi, mun sydän hakkas jo ihan omituisesti aina kun mä katsoin sitä. Se kosketti vaivihkaa pöydän yli mua kädestä, iski silmää ja nauroi silmät sikkaralla. Tuli itsellekin sellainen olo, että hemmetti, mä haluun tuon jätkän lähelle. Ja kyllähän mä sitten pääsinkin.

Illalla hotellista mä soitin sille pitkän facetimen, ja vitsi, miten kivaa sen kanssa oli.

Se meni sitten vähän liian pitkälle. Mutta en mä voinut sille mitään. Mä ihastun niin helposti. Kaksi päivää, ja mä olisin tehnyt mitä tahansa sen puolesta. Ja ihan yhtä lailla sekin näytti seonneen. Me kiehnattiin toisiamme koko ajan, hiprailtiin ja puskettiin. Oltiin kuin pahaiset teinit. Ja nyt mä voin sen kertoa, että käytiin välillä jossain vessassa tai jonkun nurkan takana pussailemassa. Sekin oli niin ihanaa. Sellaista teini-ihastusta.

Viimeinen yö finaalin jälkeen ei sitten ollut enää mitään teinipussailua ja kiehnäämistä. Se oli jotain sellaista, joka mullisti ainakin mun päässäni ihan kaiken. Oltiin aamuyöstä mun hotellihuoneessa, ja annettiin vain mennä. Mulla oli sellainen fiilis, että mä haluan kokea tämän jo ihan senkin takia, että jos me ei enää ikinä tavata, on mulla jotain, jota muistella.

Enhän mä ollut ennen kenenkään kundin kanssa sellaista tehnyt, mutta se tuntui niin luonnolliselta ja oikealta. Ei me siitä puhuttu, mutta kyllähän se selkeästi kokeneempi näissä jutuissa oli kuin mä. En mä edes halunnut tietää, mä halusin tuntea. Ja mä todellakin tunsin.

Suomessa meni ekat viikot vähän sumussa. Jälkikäteen ajatellen mä puhuin haastatteluissakin ihan pöhköjä, mutta silloin mä ajattelin just niin kuin sanoin. Ja ajattelen kyllä vieläkin. Kyllä mä voisin edelleen sanoa, että Bojan, come with me. Sitä mä en tiedä, tulisiko se enää, kuten tuli heti kesäkuussa, kun mä pyysin. Mutta kyllä mä haluaisin.

Ja tää on nyt just se juttu, jota mä jännitän. Kun me ollaan siellä Malmössä, millaista se on. Vieläkö me tunnetaan samoin. Osataanko palata vuoden takaiseen fiilikseen – tuskin, en mä sellaista edes odota – mutta, että onko meillä vielä sama yhteys olemassa. Vieläkö se ottaa mun kasvot sen käsien väliin ja nauraa niin, että silmät menee sikkaraan. Ja mennäänkö me vessan koppiin, pistetään ovi lukkoon ja pussaillaan.

Ja kyllä mä voin siltä taas kysyä, mitä se haluaisi syödä. Ja jatkaa sitten, että minut. Ja jos se sanoo, että sopii, sopii se kyllä mullekin. Mäkin haluan syödä sen. Edelleen.

 

SMF

Mä kerron teille nyt salaisuuden.

On ihan pieni, tai itse asiassa aika kohtalainen, mahdollisuus, että Bojan lentää tänne Fugeen hengailemaan meidän kanssa. Lauantaina on täällä jonkun kesätapahtuman avajaiset, ja eilen kun viestiteltiin, sen punainen valo oli vaihtunut jo vähintäänkin keltaiseksi.

Minä tietysti tulkitsin, että vihreäksi.

Että jeeee. Pian päästään rantsulle yhdessä siemailemaan lonkeroa ja ruskettumaan. Tekee sillekin hyvää, kun on siellä homeisessa studiossa suljettujen ovien takana kyhjännyt viikkotolkulla. On varmasti kalpea kuin lakana, mutta pian se täällä saa väriä pintaansa.

Ja minähän voin aina “put oil in Bojans body” niin ei sitten pääse olkapäät, pötsi eikä selkä palamaan. Mä oon siinä hyvä, ja sekin sen tietää. Olen sitä rasvaillut aiemminkin. Mulla on pehmeät kädet ja oon aika taitava – kokenut kehäkettu, vaikka itse sanonkin.

Mutta nyt ei ole aikaa enempään. Mä naputtelen täällä vihreillä kynsilläni pöytää, ja odotan siltä viestiä. Tietoa siitä, millä koneella se tulee. Täällä on kaikki valmiina. Puhtaat lakanat ja sellaista. No, uskoitteko, ei se omia lakanoita tartte, kun mun sängyssä on erinomaisen hyvin tilaa myös sille.

Voi vitsi, mä halkeen ihan kohta. Bojan.

 

SMF

Kaveri kertoi, että täällä on pohdittu Pasi-paitaa, ja sitä, miten se päätyi Bojanille. No, minä tietysti annoin sen sille. Ja miksikö? No siksi, että halusin sen muistavan mut lopun elämäänsä, vaikka ei koskaan enää nähtäisi. Sovittiin me kyllä heti silloin, että se tulee Helsinkiin kesäkuussa. Ja tulihan se.

Mä vein Bojanin viisujatkojen jälkeen mun kämpille. Sanoin sille, että haluan näyttää sulle jotain, ja se oli heti valmis. Ei mulla oikeasti ollut mitään erityistä näytettävää, ei tullut edes koko Pasi-paita silloin mieleen, mutta mä halusin olla sen kanssa kahdestaan. Hyvästellä sen, kun aamulla piti lähteä.

Mentiin hissillä ja hihiteltiin koko matka, oltiin aika tuiskeessa. Mun meikit oli pitkin naamaa sekä itkemisestä että hiestä, mutta ei se haitannut. Se otti koko ajan katsekontaktia ruskeilla silmillään, ja mä näin, että sillä oli jotain erityistä mielessä. Kerroksessa se otti mua harteiden ympäri kiinni, kun käveltiin huoneen ovelle. Veti ihan lähelle.

Ja kun saatiin mun huoneen ovi auki ja kiinni, se otti kasvoista kiinni ja toi omansa ihan mun lähelle. Tuijotti vakavana silmiin ja sanoi hiljaa, että se mitä nyt seuraa, jää sitten tänne. Is this ok? Mä nyökkäsin, se oli mulle enemmän kuin ok, koska mä tiesin, että nyt tapahtuu jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin tapahtunut, eikä välttämättä tapahdu enää ikinä uudelleen.

Ja sitten se suuteli. Rajusti. Silleen ahnaasti, että henki meinasi salpaantua. Pakotti mun suun auki, otti kielen mukaan, ja niin minäkin annoin mennä. Tätä kohti me on koko kevät menty, askel askeleelta toistamme lämmittäen ja kiihkoa kasvattaen. Ja sitten me vaan mentiin.

Ja rää on nyt se kohta, joka jää sinne hotellihuoneeseen, kuten me sovittiin.

Ei ehditty nukkua. Ei uskallettu nukkua, koska aikaa oli niin vähän. Mun piti olla kentällä jo yhdeksän jälkeen, eikä silläkään paljon pidempään aikaa ollut. Seiskan jälkeen Mikeltä tuli viesti, että oothan jo herännyt. Kyyti lähtee kasilta, ole paikalla. Kuittasin sille.

Me maattiin sängyllä kasvot vastakkain ja tuijotettiin toisiamme silmiin. Kädet kulkivat toisen keholla, mä nuuhkin sen hiuksia, kaulaa, näykin korvanlehteä, halusin muistaa siitä ihan joka kohdan. Jos ei koskaan enää tavattaisi. Siinä me vaan oltiin, ja aika kului. Mikeltä tuli taas viesti, nyt ei ollut enää muuta mahdollisuutta. Mä silitin vielä kerran sen kauniita kasvoja, suutelin pitkään ja nousin.

Bojan nousi perässä. Sitä aivan selvästi itketti, eikä munkaan silmäkulmat kuivana olleet. Se sanoi mulle, ettei ikinä unohda mua ja sitä, miten hyvä sen mun kanssa on ollut. Yhdessä vietetty yö oli sille parasta, mitä sen elämässä oli tapahtunut. Mä nieleskelin. En osannut sanoa oikein mitään. Sitten mä näin sen Pasi-paidan siinä tuolin kulmalla, ja nappasin sen käteeni. Sanoin sille, että sä olet mulle aivan yhtä ainutlaatuinen kuin tämä paita, ja mä haluan antaa tän sulle, jotta sä muistat mut. Sanoin vielä jotenkin tyhmän imelästi, että kun tulee ikävä, pistä tää päälle, ja ajattele, että mä olen sun iholla.

Se otti paidan. Puristin sen itseään vasten, nuuski sitä. Joo, kyllä se multa tuoksui, kun olin pitänyt sitä yhden illan. Ja sitten se halasi mua. Sanoi, että just nyt rakastaa enemmän kuin mitään muuta. Mua itketti. Yksi suudelma, ja sitten se meni. Minä jäin itkemään.

Sainko minä mitään muistoa? Sain. Yhden yön. Elämäni ihanimman yön

 

SMF

K: Baby B?
B: I’m working, I need to finish this song.
K: But…baby, look!
B: Jere, where did you get those fairy wings and stop poking me with that wand.
K: Look baby!
B: Yes, the wigs look really pretty on you and bulbasaur, but honey I have to work and I don’t need a crown on me right now.
K: Bojan! Bojan! Bojan!
B: What?
K: Do you like my new underwear?
B: You’re not wearing any.
K: Yes.

 

SMF
Ripari-ficci

Sieltä ne taas tulivat. Laskeutuivat bussista yksi toisensa jälkeen kimpsuineen ja kampsuineen. Jerelle leiri oli jo viides isosena tänä kesänä, eikä hän jaksanut innostua uudesta ryhmästä enää samalla tavalla kuin kesän ensimmäisestä. Tällä kertaa kyse oli kansainvälisestä ryhmästä, eivätkä osanottajat olleet enää 15-vuotiaita vaan jo täysi-ikäisiä. Sekin vähän tympäisi. Pitäisi puhua englantia koko kaksiviikkonen, ei ihan sitä ominta hommaa kuitenkaan.

Viimeisenä bussista kirjaimellisesti valui ulos ruskeatukkainen rennonoloinen tyyppi kitara olkapäällään. Hänet Jere huomasi, tai lähinnä kitaran. Tiesi aina hyvää leirille, kun joku osasi soittaa ja toi mukanaan jopa jonkun instrumentin. Jere päätti moikata saman tien, ja käveli nuorukaisen luo esittelemään itsensä. Arviolta parikymppinen poika katsoi silmiin ja sanoi nimekseen Bojan. Jere kavahti, ruskeiden silmien katse meni suoraan hänen lävitseen ja hän huomasi punastuvansa. Tämä ei nyt ala hyvin.

Päivät soljuivat ohjelman mukaan. Nostettiin lippu aamulla, pidettiin raamattutunteja, pohdittiin elämää aamuyöhön, syötiin hyvin, saunottiin ja uitiin, tehtiin ryhmätöitä, istuttiin iltaisin leirinuotiolla puhelemassa ja laulamassa. Kitarapoika oli löytänyt paikkansa leiriläisten keskuudessa, ja herätti tytöissä kiinnostusta. Miksipä ei, kaunis poika ruskeine silmineen ja hauskoine puheineen.

Jere seurasi Bojania vähän sivusta. Välillä he istuivat kaksin juttelemassa, milloin musiikista, milloin elämästä ylipäätään. Siinä Jere koki olevansa omimillaan. Hän viihtyi riparilaisten kanssa, ja leirin edetessä erityisesti Bojanin kanssa. Vähän ehkä liiankin hyvin. Isoiskoulutuksen opit takoivat takaraivossa, ja yksi tärkeimmistä oli se, ettei isonen lähde pelaamaan riparilaisen tunteilla.

Eihän Jere niin tehnyt, mutta Bojan ei ollut käynyt isoiskoulutusta. Harvoin on kohdalle osunut yhtä flirttiä ja omasta viehätysvoimastaan tietoista riparilaista kuin tämä sloveeni. Hän tiesi tasan ja tarkalleen, miten katsoa, iskeä vaivihkaa silmää, hipaista ohimennen, taputtaa selkään tai halata toivottaessaan hyvää yötä päivän päätteeksi. Jere huomasi hakevansa Bojanin seuraa ja oli siitä itselleen vihainen. Näin ei isonen toimi, hän hoki itselleen.

Oli päätösilta. Kaksi viikkoa oli takana, oli aika kerätä tavarat ja valmistautua kotimatkalle. Ilmassa oli haikeutta, kun leiriläiset valmistautuivat viimeiseen iltaohjelmaan. Luvassa oli itse tehtyjä esityksiä; runoja, lauluja, pieniä näytelmiä. Niin kuin kaikilla muillakin leireillä. Bojan oli matkassa kitaransa kanssa, ja hän esiintyi yksin. Esitti kauniin rakkauslaulun, lauloi välillä säkeen englanniksi, välillä sloveeniksi. Ja katsoi koko ajan laulaessaan Jereä silmiin.

Jereä kuumotti. Kaksiviikkoinen oli ollut koko ajan pientä flirttiä, ja nyt, viimeisenä iltana, tämä juuri ja juuri teini-iän ohittanut nuorukainen laulaa rakkauslaulun suoraan hänelle. Ja Jeren on oltava tässä tilanteessa se aikuinen, joka osaaa pitää rajat ja huolen siitä, ettei mitään sopimatonta pääse tapahtumaan.

Muiden jo siirtyessä sisätiloihin, he jäivät kaksin nuotion ääreen. Bojan näppäili kitaraansa, Jere vahti nuotion rippeitä ja odotti sen sammumista. Kummallakaan ei ollut oikein mitään sanottavaa, kunnes Bojan kuiskasi hiljaa Jeren nimen. Jere käänsi katseensa ja huomasi, miten ruskeat silmät tuijottivat häntä suoraan silmiin. Bojan kurkotti kätensä ja kosketti Jeren poskea. Eikä Jere vetäytynyt pois, vaikka olisi pitänyt.

Viimeinen yö ei ollut sellainen, josta olisi voinut tehdä raporttia seurakuntaan. He hiipivät hiljaa Jeren huoneesee, lukitsivat oven perässään ja kietoutuivat toisiinsa. Kahden viikon aikana kasvanut himo purkautui kiihkeinä suudelmina, käsien levottomana vaelluksena toisen keholla ja paljaan ihon kosketuksena. Kaikkena sellaisena, mitä riparilla ei pitäisi koskaan tapahtua.

Aamulla Jere heräsi Bojanin kainalosta. Katuiko hän? Sellaiselle hän ei uskaltanut antaa ajatustakaan, ei ainakaan vielä. Vieressä nukkui jotain niin arvokasta, ettei sille löytynyt edes sanoja. Bojan. Kevyt suukko vielä nukkuvan hieman avonaisille huulille, ja toinen heräsi. Hymy ulottui korvasta korvaan, kun kaksi nenää painautui kiinni toisiinsa. Aamun ensimmäinen suudelma kesti ikuisuuden.

Bussi oli jo lähes pakattu. Oli aika lähteä. Vain Bojan kitaroineen oli kateissa. Muut huhuilivat nuorukaista ja muistelivat, missä ovat hänet viimeksi nähneet. Jereäkään ei näkynyt, mikä herätti myös kummastusta.

Bojan ja Jere seisoivat kädet toistensa ympärillä Jeren huoneessa. Edessä oleva ero oli riipaiseva, eikä kumpikaan halunnut olla se, joka irrottaisi kätensä toisesta ensimmäisenä. Äänet ulkoa tulivat avoinna olevasta ikkunasta sisään, mutta eivät he niitä kuulleet. He kuulivat vain ne hiljaiset kuiskaukset, joita he toistensa korvaan supattivat. Lupauksia yhteydenpidosta, viestittelystä, tapaamisestakin.

Lopulta se oli tehtävä. Oli erottava.

– Tuotko minulle yhden ruusun konfirmaatioon, kysyi Bojan hiljaa ja katsoi Jereä silmiin.

– Tuon. Punaisen. Vain sinulle, Jere vastaa ja pyyhkäisee peukalollaan nuorukaisen poskelle valuneen kyyneleen.

 

SMF
Leilan kuuma ficci

Koko ilta oli ollut kuin sakeaa juomaa, lähes käsinkosketeltavaa odotusta.

Bojan joi viinilasin tyhjäksi, hymyili ja tarttui Jereä tiukasti kädestä kiinni. “Jere, I want to show you something”. Muut Jokerit jäivät naureskelemaan Bojanin eleelle baaripöydän päähän juomiensa ääreen.

Jere tiesi että se oli nyt menoa. He olivat yhdessä kiertäneet tätä käsinkosketeltavan vetovoimaista piirileikkiä keväästä asti, kuin kissa kuumaa puuroa. He olivat kosketelleet toisiaan, halailleet ja tanssineet. Kylmää ja kuumaa, soutamista ja huopaamista.. Aina kun tunnelma oli tiivistynyt liian vaaralliseksi, oli Jere viime metreillä perääntynyt. Riuhtaissut itsensä väkisin irti siitä uskomattomasta vetovoimasta, joka veti häntä vahvan magneetin tavoin Bojanin alastonta ihoa kohti.

He olivat leikkineet tulella liian kauan, liekki oli kytenyt katseilta piilossa pitkään, mutta nyt se roihusi hillitsemättömästi ja polttavan kuumana. Jere oli valmis, eikä epäröinyt tippaakaan. Nyt tai ei koskaan. Hän halusi Bojania syvästi ja alkukantaisesti, enemmän kuin mitään muuta. Kiihko tuntui mahanpohjassa ja värisytti Jereä.

Bojan veti päättäväisesti Jereä perässään baarin takaosaan, varauloskäynnin merkille saakka, kuin sanomattomasta sopimuksesta. Kulman takana Bojan varmisti ettei kukaan seurannut heitä ja veti Jeren kädestä kapeaan ja pilkkopimeään rappukäytävään. Jere nauroi onnesta ja kiihtymyksestä. He hapuilivat pimeässä jonkinlaisessa kiihtyvässä halauksessa toisiaan vasten, kunnes Bojan löysi vihdoin valokatkaisimen.

“Lets go upstairs” Bojan naurahti. He kiipesivät portaita ylöspäin kerros kerrokselta, aina kattoluukulle asti. Bojan kiipesi tikkaita pitkin kattolukulle ja rynkytti sitä auki. Jere silitti Bojanin kiinteää takamusta silkkisten housujen läpi.

Bojan nauroi mutta sai lopulta luukun auki ja nousi kattotasanteelle, hän ojensi Jerelle kätensä ja Jere kiipesi nauraen perässä.

Yhtäkkiä he olivat tähtikirkkaan taivaan alla Ljubljanan kattojen päällä. Aurinko oli jo laskenut, pieni himmeä rusko näkyi enää taivaanrannassa. Musta ja ikuinen avaruus hengitti ja katseli heitä. Kuu loisti ja miljoonat tähdet tuikkivat kirkkaalla yötaivaalla. Jokiranta näkyi valaistuna, upeita kirkkoja ja linnoja näkyi hengästyttävän upeassa yövalaistuksessaan. Raikas yötuuli pyyhkäisi virkistävästi heidän ylitseen. Kaukana näkyivät vuoret.

“This is my Ljubljana” Bojan sanoi käheästi, tarttui Jereen takaapäin avoimen taivaan alla ja piirsi kädellään suuren kaaren yötaivaalle kaukaisuuteen katsoen. Bojan istahti katolle ja veti Jeren syliinsä tiiviiseen halaukseen, ja suuteli Jeren kaulaa. Jere sulki silmänsä ja aisti käsinkosketeltavaa energiaa, joka virtasi ja sykki heidän sydäntensä välillä.

“I love your Ljubljana, but not as much as I love my Bojan” Jere sanoi. Bojan hymyili niin onnellista hymyä että silmät kapenivat viiruiksi. He hengittivät sisäänsä ympäröivää avaruutta.

Jere kääntyi ja katsoi Bojania syvälle silmiin, silitti Bojanin poskea ja kosketteli sormellaan Bojanin huulien kaarta. “Bojan, bojan, bojan”..Bojan otti äkisti Jeren etusormen lämpimään suuhunsa ja imi ja pyöritteli sitä suussaan. “Oioioi..Jere huokaisi ja työnsi Bojanin suuhun toisen ja kolmannenkin sormen. “You are so fucking hot Bojan..”

Bojan työnsi Jeren selälleen lujaa kattoa vasten ja puristi Jeren takapuolta vaativasti. “No more games Jere” . Bojan tuijotti Jereä suoraan silmiin, mustat pupillit kiimasta laajentuneena ja huohotti suoraan Jeren suuhun, kuin peläten että Jere pakenisi pois. “No more, baby” Jere huokaisi, ja suuteli Bojania ahnaasti ja haroi sormillaan Bojanin silkkisiä hiuksia….