Kääntyyköhän Suomessakin yhteiskunta vähitellen takaisin vasemmalle?

Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26446030:
Mutta kai sä ymmärrät, että kun yhdelle annetaan, se on toiselta pois? Ei voi kumartaa yhteen suuntaan ja olla pyllistämättä toiseen suuntaan. Tuo "kaikkien on mahdollisimman hyvä" on myös oman arvomaailmani mukaista, mutta tunnen monia ihmisiä, jotka itse päästyään sinne paremmalle oksalle ovatkin alkaneet pitää oksalla pysymistään ja vieläkin paremmalle oksalle pääsemistään paljon tärkeämpänä kuin niiden hyvinvointia, jotka istuvat alemmilla oksilla. Se on vähän niinkuin entisten tupakoijien suhtautuminen tupakoijiin: ei pienintäkään ymmärrystä ja "kyllä te pystytte, kun minäkin pystyin".
Ikävää mutta totta. En voi kiistää, mutta voin silti itse olla toimimatta noin.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;26446014:
Tästä olemme joskus ennenkin puhuneet. Sanonpa silti: minä en äänestä sitä puoluetta, joka ajaa minun etuani vaan äänestän sitä, joka ajaa sellaista Suomea jollaisen minä haluan. Enkä koe, että minun asioitani täytyy ajaa.

Toivon että tällä tavoin ajattelevia olisi enemmistö ja omaa napaa ajattelevia vähemmistö.
Niin, sinä et äänestä, mutta hyvin moni äänestää. Ja mun mielestä siinä ei ole mitään kummallista. Tuskin itsekään olisin esim aikoinaan hoitovapaalla ollessani äänestänyt sellaista puoluetta, joka olisi halunnut lyhentää oikeutta kotihoidontukeen.
 
Miksi täällä on kerrankin kiinnostavaa keskustelua just silloin, kun mun piti opiskella?

Minä itse elän nyt hirveää kriisivaihetta. Tällaisena melkein kokoomuslaisena koen suuria tuskia siitä, että elän täysin yhteiskunnan rahoilla. Enkä osaa päättää, pitäisikö minun anoa vieläkin jotain tukia vai ei. Selviydytään ihan hyvin näinkin, mutta oikeus olisi enempäänkin. Hakeako vai jättääkö hakematta? Yksi kaveri kehotti hakemaan ja pistämään jemmaan sitä aikaa varten, kun hyvinvointivaltiota aletaan tosissaan purkaa, koska eläähän meidän pitää sittenkin. Äh, en tiedä. Hakemukset on täytetty, mutta pyörivät tuolla paperpinossa...

Pitäisikö sitä hakea tukia, joihin on oikeus, vai jättää hakematta, jos kerran saa leivän pöytään ilmankin?
 
Pitäisikö sitä hakea tukia, joihin on oikeus, vai jättää hakematta, jos kerran saa leivän pöytään ilmankin?
Minusta vastaus on ihan selvä: tukea haetaan vaan jos ei muuten pärjää (eikä tarvitse kituutella ensin nälkäkuolemaan, kyllä sitä itse tietää tarvitseeko apua vai ei). Omilla valinnoilla voi vaikuttaa koko ajan siihen, miten hyvä meidän hyvinvointivaltiomme on - ja miten nopeasti se katoaa...

Tämäkin on tosi mielenkiintoinen aihe - otatko tukia niin paljon kuin saat -, jokuhan vaikka voisi oman kyselyn aloittaa aiheesta. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Draumsyn
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;26446041:
Ikävää mutta totta. En voi kiistää, mutta voin silti itse olla toimimatta noin.
Ja ihan hienoa, että oletkin toimimatta :) Musta tuntuu, että kaikista kielteisimmin huono-osaisiin suhtautuvat nykyisin ne, jotka itse ovat siirtyneet sieltä huono-osaisuudesta hyväosaisuuteen. Juuri he ovat niitä "mua vituttaa maksella luusereiden laiskottelua" -tyyppejä ja ovat vaatimassa tukien poistamista/pienentämistä, pakkotyöllistämistä kympin päiväpalkalla yms. Eivät he halua, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvin vaan ovat sitä mieltä, että on ihan oikeutettua, että joillain ei ole ollenkaan hyvin.... oma vikansa, jos ei ole hyvin.

Ja tästä päästiin takaisin siihen, mitä aiemmin kirjoitin. Jos tuetaan menestymään ja vaurastumaan, niin miten samalla estetään em ilmiö?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26446129:

Hyviä pointteja, nyt ei ole tarjota ratkaisua. :snotty: :D

Tuosta viestin alkuosan jutusta vois tehdä jonkun tutkimuksen tai edes gallupin. Mullakin on vähän tuollainen mutu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26446129:
Ja tästä päästiin takaisin siihen, mitä aiemmin kirjoitin. Jos tuetaan menestymään ja vaurastumaan, niin miten samalla estetään em ilmiö?
pösilöistä ei tule fiksuja vaikka ne vähän vaurastuis

silti pitäisi pyrkiä siihen, että kaikille olis töitä ja palkat olis sellaisia että täyttä päivää tekemällä pärjäis ilman tukia
 
Keittiönoita
pösilöistä ei tule fiksuja vaikka ne vähän vaurastuis

silti pitäisi pyrkiä siihen, että kaikille olis töitä ja palkat olis sellaisia että täyttä päivää tekemällä pärjäis ilman tukia
Mistä taas päästään siihen, että yrittäjän elämästä tehdään hankalaa. Ja joo, olen samaa mieltä siitä, että palkalla pitäisi pärjätä ilman tukia, mutta työntekijän palkkaaminen on sekä kallista että riskialtista. Lisäksi pitäisi saada ne asiakkaat intopinkeinä maksamaan kalliimpaa hintaa, vaikka toisesta lafkasta saa saman tuotteen/palvelun halvemmalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26446160:
Mistä taas päästään siihen, että yrittäjän elämästä tehdään hankalaa. ... Lisäksi pitäisi saada ne asiakkaat intopinkeinä maksamaan kalliimpaa hintaa, vaikka toisesta lafkasta saa saman tuotteen/palvelun halvemmalla.
harmaa talous pitäis kitkeä pois, silloin kaikki pelais samoilla pelisäännöillä ja rehellisellekin yrittäjälle voisi jäädä pärjäämisen mahdollisuus

jos kaikki pelaa samoilla säännöillä ja yrittäjä ei pärjää niin hän on organisoinut homman jotenkin väärin tai on tyhmempi/tehottomampi/jotain verrattuna kilpailijoihinsa
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;26446144:
Hyviä pointteja, nyt ei ole tarjota ratkaisua. :snotty: :D

Tuosta viestin alkuosan jutusta vois tehdä jonkun tutkimuksen tai edes gallupin. Mullakin on vähän tuollainen mutu.
Musta on ollut mielenkiintoista havaita, miten monesta 70-luvulla punalippua heiluttaneesta vanhasta koulukaveristani onkin tullut omaisuuttaan määrätietoisesti kartuttavia ja varjelevia viiskymppisiä. Aatteet ovat jääneet sijoitusasuntojen, osakkeiden ja rahastosijoitusten jalkoihin.
 
Keittiönoita
harmaa talous pitäis kitkeä pois, silloin kaikki pelais samoilla pelisäännöillä ja rehellisellekin yrittäjälle voisi jäädä pärjäämisen mahdollisuus

jos kaikki pelaa samoilla säännöillä ja yrittäjä ei pärjää niin hän on organisoinut homman jotenkin väärin tai on tyhmempi/tehottomampi/jotain verrattuna kilpailijoihinsa
Ei kyse ole pelkästään harmaasta taloudesta vaan siitä, että kaikenlaisten työharjotteluiden ja tukityöllistämisten vuoksi on mahdollista saada työntekijöitä ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi. Vaikka siis haluaisitkin maksaa työntekijällesi normaalia palkkaa, kilpailijasi ei sitä välttämättä teekään. Ja vielä pitäisi saada ne asiakkaat ostamaan se kalliimpi vaihtoehto eikä ainakaan valitsemaan halpaa ulkolaista. Me suomalaiset ollaan varsin yksimielisiä siitä, että työstä pitää maksaa kunnon palkka...kunhan se ei millään tavalla vaikuta omaan lompakkoomme tyhjentävästi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26446216:
Musta on ollut mielenkiintoista havaita, miten monesta 70-luvulla punalippua heiluttaneesta vanhasta koulukaveristani onkin tullut omaisuuttaan määrätietoisesti kartuttavia ja varjelevia viiskymppisiä. Aatteet ovat jääneet sijoitusasuntojen, osakkeiden ja rahastosijoitusten jalkoihin.
No joistakin varmaan. Toki se silloinen "yhteisökin" katosi, joten uusi aatteelinen koti piti kaikkien stallareiden yms. etsiä.

En kuitenkaan näe, että kuvailemasi kaltainen henkilö olisi jotenkin huonompi tai halveksuttavampi kuin alun alkaenkin omaan omaistuuteensa keskittyvä tyyppi. Sinun riviesi välissä jotenkin (anteeksi) on sellaista, että on jotenkin "huononpaa" olla ex-vasuri ja nyk. kapitalisti kuin aina ollut kapitalisti. Tai että lopputulema olisi jotenkin erilainen.
 
Lunatic
[QUOTE="vieras";26446275]Miten niin "takaisin" vasemmalle, koska muka Suomi on ollut siellä oikealla?[/QUOTE]

Muutama vuosihan tässä on ratsastettu oikeistoaallonharjalla, Suomessa ja koko Euroopassa. Nyt alkaa aalto onneksi laskeutumaan.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;26446257:
No joistakin varmaan. Toki se silloinen "yhteisökin" katosi, joten uusi aatteelinen koti piti kaikkien stallareiden yms. etsiä.

En kuitenkaan näe, että kuvailemasi kaltainen henkilö olisi jotenkin huonompi tai halveksuttavampi kuin alun alkaenkin omaan omaistuuteensa keskittyvä tyyppi. Sinun riviesi välissä jotenkin (anteeksi) on sellaista, että on jotenkin "huononpaa" olla ex-vasuri ja nyk. kapitalisti kuin aina ollut kapitalisti. Tai että lopputulema olisi jotenkin erilainen.
Luet rivivälejäni ihan oikein :) Pointtini on se, että ihminen hyvin nopeasti unohtaa ne, joihin itsekin on joskus kuulunut, jos se unohtaminen on oman edun mukaista. Pätee muihinkin asioihin kuin vain politiikkaan ja sosioekonomiseen asemaan (vrt "en saa nukuttua päiväunia, kun naapurin lapset metelöivät pihalla")
 
  • Tykkää
Reactions: Draumsyn
"vieras"
harmaa talous pitäis kitkeä pois, silloin kaikki pelais samoilla pelisäännöillä ja rehellisellekin yrittäjälle voisi jäädä pärjäämisen mahdollisuus

jos kaikki pelaa samoilla säännöillä ja yrittäjä ei pärjää niin hän on organisoinut homman jotenkin väärin tai on tyhmempi/tehottomampi/jotain verrattuna kilpailijoihinsa
Nykyisellä verotuksella harmaata taloutta EI saada kuriin. Se onnistuu vain inhimmillistämällä verotus.
 
[QUOTE="vieras";26446336]Eihän Suomessa edes ole oikeistopuolueita, saatika että niitä olisi vallassa.[/QUOTE]

No Suomen skaalassa tässä puhutaan, kun varmaan fiksuna ihmisenä ymmärrät. Eli Suomen oikeistosta ja vasemmistosta, ei Jenkkien tai Japanin tai Kambodzhan mittakaavassa.
 
Lunatic
[QUOTE="vieras";26446336]Eihän Suomessa edes ole oikeistopuolueita, saatika että niitä olisi vallassa.[/QUOTE]

Aha. Mikäs kokoomus sitten on? Tai rkp, keskusta.. persut. Jopa vihreät on nykyään oikealle kallellaan.
 
Yhteistyössä