Alkuperäinen kirjoittaja iida:
Kannattaisko lähteä opiskelemaan ja hakeutua töihin? Syyttelet katkerana muuten lapsiasi lopun elämän, elät niiden kautta ja tuhoat teidän suhteet, olen nähnyt tän liian läheltä..
Voin allekirjoittaa tämän. Oma äitini katuu kun ei lähtenyt opiskelemaan aikoinaan ja se näkyy turhautumisena ja oman itsetunnon alenemisena sekä siitä johtuvana pahana olona. Ja etenkin kun olen ainoa lapsi, niin tuntuu siltä että minun ratkaisut eivät ole koskaan hänelle mieleen. Hän pitää edelleen minusta kiinni kynsin hampain, vaikka lähestyn hyvää vauhtia 40-vuotis-syntymäpäiviäni. Hänen mielestään teen kaiken väärin kun en tee niinkuin hän asiat tekisi.
Olen monesti miettinyt miten ihanaa olisi jos minulla olisi sisarus tai äitini olisi todellakin hakeutunut koulutukseen kun itse olin jo koulussa (kun hänellä oli siihen mahdollisuus), äidilläni olisi elämässään muutakin sisältöä kuin minä ja koti.
Suosittelen ketjun aloittajaa (ja muitakin vastaavassa tilanteessa olevia) miettimään sitä kouluttautumista. Eihän heti tarvitse olla yliopistoon hakeutumassa vaan pienin askelin pääsee jo hyvin pitkälle ja hyvään ammattiin.