kadun varmasti vanhana kun olen vain kotiäiti.

[Vieras]

Vaan kun ei löydy töitä vuosia olen hakemut.

No on sulla asenne!! Opiskelelmaan uutta alaa tai jotain. Olin hekten työttömänä, ja työkkärin kautta olis ollut mahdoillisuus vaikka millaisille kursseille tai vaihtaa alaa kokonaan. Mä en ymmärrä tuollaista marinaa.

Juuri niin, voi reppanaa!

 

[olkinalle]

En usko että kadut. Minulla ainakin se on ainakin varma asia elämässäni, mitä en ole koskaan katunut. Olen kiitollinen siitä, että ole itse saanut hoitaa omat lapseni ja luulen että hekin ovat siitä kiitollisia!

Anteeksi nyt etta nain sanon, mutta et voi olla varma ovatko lapsesi kiitollisia tasta uhrauksestasi.

En ymmarra mita hienoa siina on etta aiti on aina kotona. Ainakin mina nautin suunnattomasti olla lapsena paivakodissa ja suoraan sanoen minusta tuntuisi pahalta nyt jos aitini olisi uhrannut vuosikausia ollakseen kotona minun kanssani.

Minä en ainakaan ole uhrautunut vaikka kotiäiti olenkin. Minä hoidan lapset kotona ihan omasta halustani.

Mutta missa on sinun oma elamasi ja mita jaa jaljelle kun lapset kasvavat ja asuvat jo omillaan? Oletko varma ettet ole pudonnut jo tyoelaman kelkasta ja miten olet varautunut mahdolliseen eroon, siis jos olet naimisissa?

Mitä tarkoitat omalla elämällä? Kyllä tämä on ihan ikioma elämäni mitä elän. Vai tarkoitatko sitä, että ihmisen pitäisi olla erossa lapsistaan ennen kuin on oma elämä?

Työpaikka minulla on, tällä hetkellä hoitovapaalla jonka jälkeen jatkuu virkavapaana.

Eroon en ole varautunut mitenkään, mutta jos tarkoitat rahallista toimeentuloa mikäli ero tulee niin se puoli on kyllä ihan kunnossa.

 

[Independent woman]

Mä en ikinä uskaltaisi jättäytyä täysin ilman koulutusta, ammattia, työtä. Kuulostan varmaan kyyniseltä, mutta vaikka parisuhteesi olisi kuinka hyvä, niin loppupelissä ihminen ei kuitenkaan voi luottaa kuin itseensä. Ero, sairaus, onnettomuus, kuolema - elämä voi valitettavasti tuoda eteen asioita, joiden takia yhtäkkiä joutuukin vastaamaan perheestä ihan yksin.

En ikinä halua antaa lapsillenikaan sitä mallia, että aikuinen olisi taloudellisesti riippuvainen jostakusta (muuta kuin tilapäisesti, esim. hoitovapaan aikana, mutta silloinkin on kuitenkin mahdollisuus palata töihin, jos jotain odottamatonta sattuu).

 

[S]

En usko että kadut. Minulla ainakin se on ainakin varma asia elämässäni, mitä en ole koskaan katunut. Olen kiitollinen siitä, että ole itse saanut hoitaa omat lapseni ja luulen että hekin ovat siitä kiitollisia!

Anteeksi nyt etta nain sanon, mutta et voi olla varma ovatko lapsesi kiitollisia tasta uhrauksestasi.

En ymmarra mita hienoa siina on etta aiti on aina kotona. Ainakin mina nautin suunnattomasti olla lapsena paivakodissa ja suoraan sanoen minusta tuntuisi pahalta nyt jos aitini olisi uhrannut vuosikausia ollakseen kotona minun kanssani.

Minä en ainakaan ole uhrautunut vaikka kotiäiti olenkin. Minä hoidan lapset kotona ihan omasta halustani.

Mutta missa on sinun oma elamasi ja mita jaa jaljelle kun lapset kasvavat ja asuvat jo omillaan? Oletko varma ettet ole pudonnut jo tyoelaman kelkasta ja miten olet varautunut mahdolliseen eroon, siis jos olet naimisissa?

Mitä tarkoitat omalla elämällä? Kyllä tämä on ihan ikioma elämäni mitä elän. Vai tarkoitatko sitä, että ihmisen pitäisi olla erossa lapsistaan ennen kuin on oma elämä?

Työpaikka minulla on, tällä hetkellä hoitovapaalla jonka jälkeen jatkuu virkavapaana.

Eroon en ole varautunut mitenkään, mutta jos tarkoitat rahallista toimeentuloa mikäli ero tulee niin se puoli on kyllä ihan kunnossa.

Yleensa ihmisella on omiakin mielenkiinnon kohteita, omia tuttavia yms. muita hankkeita jolloin ollaan tietysti jonkun aikaa erossa lapsistaan, joten juuri sita tarkoitan. Oma elama on yksityista elamaa ja loppuaika perhe-elamaa.

 

[S]

Mä en ikinä uskaltaisi jättäytyä täysin ilman koulutusta, ammattia, työtä. Kuulostan varmaan kyyniseltä, mutta vaikka parisuhteesi olisi kuinka hyvä, niin loppupelissä ihminen ei kuitenkaan voi luottaa kuin itseensä. Ero, sairaus, onnettomuus, kuolema - elämä voi valitettavasti tuoda eteen asioita, joiden takia yhtäkkiä joutuukin vastaamaan perheestä ihan yksin.

En ikinä halua antaa lapsillenikaan sitä mallia, että aikuinen olisi taloudellisesti riippuvainen jostakusta (muuta kuin tilapäisesti, esim. hoitovapaan aikana, mutta silloinkin on kuitenkin mahdollisuus palata töihin, jos jotain odottamatonta sattuu).

En minakaan. Ja voin sanoa etta olen itse ylpea itsenaisesta aidistani, jolla on omat tulot ja oma omaisuus karrutettuna. Voin sanoa etten olisi niin ylpea aidista joka olisi elanyt riippuvaisena isastani.

Ihmisilla on toki eri mielipiteet tasta asiasta, mutta on vaarin olettaa etta lapset ovat kiitollisia siita etta aiti oli 24/7 kotona.

 

[olkinalle]

Mitä tarkoitat omalla elämällä? Kyllä tämä on ihan ikioma elämäni mitä elän. Vai tarkoitatko sitä, että ihmisen pitäisi olla erossa lapsistaan ennen kuin on oma elämä?

Työpaikka minulla on, tällä hetkellä hoitovapaalla jonka jälkeen jatkuu virkavapaana.

Eroon en ole varautunut mitenkään, mutta jos tarkoitat rahallista toimeentuloa mikäli ero tulee niin se puoli on kyllä ihan kunnossa.

Yleensa ihmisella on omiakin mielenkiinnon kohteita, omia tuttavia yms. muita hankkeita jolloin ollaan tietysti jonkun aikaa erossa lapsistaan, joten juuri sita tarkoitan. Oma elama on yksityista elamaa ja loppuaika perhe-elamaa.

No toki minä ystäviäni tapaan, tänäänkin olisi tarkoitus mennä kahville ystäväni kanssa eli toki minä osaan sen pari tuntia olla ihan loistavasti erossa lapsistani ja jos se on mielestäsi omaa elämää niin sittenhän minulla sitä on. Mutta edelleen olen sitä mieltä että tämä mainitsemasi perhe-elämä on minulle myös sitä omaa elämää, en ymmärrä miksi nuo asiat pitää erottaa, yhtä kaikki.

 

[No voi hyvänen aika]

Aina voi kouluttautua ammattiin, vanhempanakin. Lasten kanssa menetettyjä hetkiä ei takaisin saa. Jos kotiäitiys ei tunnu hyvältä, sitten vaan tekemään sille asialle jotain.

 

[S]

Mitä tarkoitat omalla elämällä? Kyllä tämä on ihan ikioma elämäni mitä elän. Vai tarkoitatko sitä, että ihmisen pitäisi olla erossa lapsistaan ennen kuin on oma elämä?

Työpaikka minulla on, tällä hetkellä hoitovapaalla jonka jälkeen jatkuu virkavapaana.

Eroon en ole varautunut mitenkään, mutta jos tarkoitat rahallista toimeentuloa mikäli ero tulee niin se puoli on kyllä ihan kunnossa.

Yleensa ihmisella on omiakin mielenkiinnon kohteita, omia tuttavia yms. muita hankkeita jolloin ollaan tietysti jonkun aikaa erossa lapsistaan, joten juuri sita tarkoitan. Oma elama on yksityista elamaa ja loppuaika perhe-elamaa.

No toki minä ystäviäni tapaan, tänäänkin olisi tarkoitus mennä kahville ystäväni kanssa eli toki minä osaan sen pari tuntia olla ihan loistavasti erossa lapsistani ja jos se on mielestäsi omaa elämää niin sittenhän minulla sitä on. Mutta edelleen olen sitä mieltä että tämä mainitsemasi perhe-elämä on minulle myös sitä omaa elämää, en ymmärrä miksi nuo asiat pitää erottaa, yhtä kaikki.

Ei toki tarvitse erottaa. Itse erottelen koska oma elamani on minulle tarkeaa, vaikka perhe-elama tietysti tarkeinta. Tarkoitin kommetillani niita aiteja jotka eivat kertakaikkiaan kesta olla esim. viikkoa irti lapsistaan. Silloin ihmettelen kylla etta mita tapahtuu kun lapset lahtevat maailmalle.

 

[vieras]

Mä en ikinä uskaltaisi jättäytyä täysin ilman koulutusta, ammattia, työtä. Kuulostan varmaan kyyniseltä, mutta vaikka parisuhteesi olisi kuinka hyvä, niin loppupelissä ihminen ei kuitenkaan voi luottaa kuin itseensä. Ero, sairaus, onnettomuus, kuolema - elämä voi valitettavasti tuoda eteen asioita, joiden takia yhtäkkiä joutuukin vastaamaan perheestä ihan yksin.

En ikinä halua antaa lapsillenikaan sitä mallia, että aikuinen olisi taloudellisesti riippuvainen jostakusta (muuta kuin tilapäisesti, esim. hoitovapaan aikana, mutta silloinkin on kuitenkin mahdollisuus palata töihin, jos jotain odottamatonta sattuu).

En minakaan. Ja voin sanoa etta olen itse ylpea itsenaisesta aidistani, jolla on omat tulot ja oma omaisuus karrutettuna. Voin sanoa etten olisi niin ylpea aidista joka olisi elanyt riippuvaisena isastani.

Ihmisilla on toki eri mielipiteet tasta asiasta, mutta on vaarin olettaa etta lapset ovat kiitollisia siita etta aiti oli 24/7 kotona.

Tästä olen niin samaa mieltä. Marttyyriäitejä on nähty jo lapsuudessa. Jo ala-asteikäistä alkaa ahdistaa kokoajan kotona oleva äiti. Itse ainakin haluan olla tasa-arvoinen aikuinen. Toki olen hoitovapaani viettänyt ja vähän enemmänkin ollut kotona, mutta se on mun mielestä ihan eri asia kuin täysin toimettomaksi heittäytyminen. En suunnittele elämääni ilman miestäni, mutta vaikka tulisimme toimeen hänenkin palkallaan, en silti haluaisi olla työttömänä/ikuisena kotiäitinä. Enkä haluaisi antaa sellaista naiskuvaa lapsilleni.

 

[Kotiäidin tytär]

Kannattaisko lähteä opiskelemaan ja hakeutua töihin? Syyttelet katkerana muuten lapsiasi lopun elämän, elät niiden kautta ja tuhoat teidän suhteet, olen nähnyt tän liian läheltä..

Voin allekirjoittaa tämän. Oma äitini katuu kun ei lähtenyt opiskelemaan aikoinaan ja se näkyy turhautumisena ja oman itsetunnon alenemisena sekä siitä johtuvana pahana olona. Ja etenkin kun olen ainoa lapsi, niin tuntuu siltä että minun ratkaisut eivät ole koskaan hänelle mieleen. Hän pitää edelleen minusta kiinni kynsin hampain, vaikka lähestyn hyvää vauhtia 40-vuotis-syntymäpäiviäni. Hänen mielestään teen kaiken väärin kun en tee niinkuin hän asiat tekisi.

Olen monesti miettinyt miten ihanaa olisi jos minulla olisi sisarus tai äitini olisi todellakin hakeutunut koulutukseen kun itse olin jo koulussa (kun hänellä oli siihen mahdollisuus), äidilläni olisi elämässään muutakin sisältöä kuin minä ja koti.

Suosittelen ketjun aloittajaa (ja muitakin vastaavassa tilanteessa olevia) miettimään sitä kouluttautumista. Eihän heti tarvitse olla yliopistoon hakeutumassa vaan pienin askelin pääsee jo hyvin pitkälle ja hyvään ammattiin.

 

[S]

Mä en ikinä uskaltaisi jättäytyä täysin ilman koulutusta, ammattia, työtä. Kuulostan varmaan kyyniseltä, mutta vaikka parisuhteesi olisi kuinka hyvä, niin loppupelissä ihminen ei kuitenkaan voi luottaa kuin itseensä. Ero, sairaus, onnettomuus, kuolema - elämä voi valitettavasti tuoda eteen asioita, joiden takia yhtäkkiä joutuukin vastaamaan perheestä ihan yksin.

En ikinä halua antaa lapsillenikaan sitä mallia, että aikuinen olisi taloudellisesti riippuvainen jostakusta (muuta kuin tilapäisesti, esim. hoitovapaan aikana, mutta silloinkin on kuitenkin mahdollisuus palata töihin, jos jotain odottamatonta sattuu).

En minakaan. Ja voin sanoa etta olen itse ylpea itsenaisesta aidistani, jolla on omat tulot ja oma omaisuus karrutettuna. Voin sanoa etten olisi niin ylpea aidista joka olisi elanyt riippuvaisena isastani.

Ihmisilla on toki eri mielipiteet tasta asiasta, mutta on vaarin olettaa etta lapset ovat kiitollisia siita etta aiti oli 24/7 kotona.

Tästä olen niin samaa mieltä. Marttyyriäitejä on nähty jo lapsuudessa. Jo ala-asteikäistä alkaa ahdistaa kokoajan kotona oleva äiti. Itse ainakin haluan olla tasa-arvoinen aikuinen. Toki olen hoitovapaani viettänyt ja vähän enemmänkin ollut kotona, mutta se on mun mielestä ihan eri asia kuin täysin toimettomaksi heittäytyminen. En suunnittele elämääni ilman miestäni, mutta vaikka tulisimme toimeen hänenkin palkallaan, en silti haluaisi olla työttömänä/ikuisena kotiäitinä. Enkä haluaisi antaa sellaista naiskuvaa lapsilleni.

Tamakin on totta, muistan edelleen kuinka ala-asteella minusta oli ihanaa etta sain olla pari tuntia itsekseni ennenkuin vanhemmat tulivat kotiin. Parhaan ystavani aiti oli aina kotona, ja minusta se tuntui hyvin ahdistavalta.

 

[S]

Kannattaisko lähteä opiskelemaan ja hakeutua töihin? Syyttelet katkerana muuten lapsiasi lopun elämän, elät niiden kautta ja tuhoat teidän suhteet, olen nähnyt tän liian läheltä..

Voin allekirjoittaa tämän. Oma äitini katuu kun ei lähtenyt opiskelemaan aikoinaan ja se näkyy turhautumisena ja oman itsetunnon alenemisena sekä siitä johtuvana pahana olona. Ja etenkin kun olen ainoa lapsi, niin tuntuu siltä että minun ratkaisut eivät ole koskaan hänelle mieleen. Hän pitää edelleen minusta kiinni kynsin hampain, vaikka lähestyn hyvää vauhtia 40-vuotis-syntymäpäiviäni. Hänen mielestään teen kaiken väärin kun en tee niinkuin hän asiat tekisi.

Olen monesti miettinyt miten ihanaa olisi jos minulla olisi sisarus tai äitini olisi todellakin hakeutunut koulutukseen kun itse olin jo koulussa (kun hänellä oli siihen mahdollisuus), äidilläni olisi elämässään muutakin sisältöä kuin minä ja koti.

Suosittelen ketjun aloittajaa (ja muitakin vastaavassa tilanteessa olevia) miettimään sitä kouluttautumista. Eihän heti tarvitse olla yliopistoon hakeutumassa vaan pienin askelin pääsee jo hyvin pitkälle ja hyvään ammattiin.

Hieno kirjoitus! Aitisi on valitettavasti takertunut sinuun ja sinun omaan elamaasi koska hanella itsellaan ei sita omaa elamaa koskaan ollut. Varmasti hyvin ahdistavaa ja siksi sanoisinkin etta kotiaitiys on vaarallinen polku, ei pelkastaan aidin itsensa takia, vaan todellakin myos lasten takia.

 

[Cleopatra]

Etkö aloittaja pääsisi työkokeiluun tai jonkinlaiseen muuhun kuntouttavaan työtoimintaan? Ystävälläni on sekä fyysistä että psyykkistä sairautta eikä mitään opintoja peruskoulun jälkeen, on nyt työkokeilussa ja toivoo, että sitä kautta pääsisi työelämään.

Jos kuitenkin on niin, ettei ansiotyö tai opiskelu terveydentilan tai jonkin vamman takia onnistu, ei se tarkoita, etteikö elämä olisi elämisen arvoista. Ymmärrän kyllä, että sellainen olo tulee tässä yhteiskunnassa, jossa ihmisen arvo määritellään työn perusteella, mutta niin se ei oikeasti ole. Vaihtoehtoja kokea elämänsä mielekkääksi on vaikka kuinka monta: vapaaehtoistyö, taiteen tai käsitöiden tekeminen, kirjojen lukeminen, kansalaisopiston kursseilla käyminen, ihmissuhteiden solmiminen ja vaaliminen... Elämä on lyhyt. Ei kannata tuhlata sitä murehtimiseen.

 

[Mama the strange]

Mä ainakin aion elää niin, ettei tarvitse vanhainkodissa katua, ettei tehnyt sitä sun tätä.