Kadun lapsen saantia,elämä on jatkuvaa vaatimusta

Mä just tänään kattelin omia lapsia ja mietin että kannatti kyllä hankkia! Siis aivan ihania molemmat ja kiva seurata kasvamista.

 

[QUOTE="M33";30218700]Onko tämän tarkoitus vedota johonkin isänvaistooni? Minusta tuo on lähinnä vaivaannuttavaa. Ihminen, joka ei halua lapsia, nimenomaisesti ei kaipaa mitään tuollaisia hellyydenosoituksia omalta lapselta.[/QUOTE]



No olen nähnyt miehiä jotka väittävät etteivät halua isäksi.
Mutta kun lapsi on oma ihme, jonka on saattanut maailmaan, heistä kuoriutuu miehiä, jotka ovat valmiita olemaan pahan maailman ja lapsensa välissä. Niitä rujoja miehiä, jotka pyyhkivät silmiään, kun saattelevat lapsiansa koulutiellä "roskia" silmissä.
On sinullakin sydän.
Omalla lapsella onkin aivan kumallinen avain sinne.


Mutta valintoja on elämä täynnä.

 

[QUOTE="M33";30218494]En ihmettele tällaista reaktiota ollenkaan. Itsekin kokisin vanhemman roolin todennäköisesti juuri tuolla tavalla. Kyllähän ihminen voi nähdä paljonkin vaivaa itselleen tärkeiden ja antoisien asioiden eteen, mtta jos vanhemmuus ei kuulu näihin, ei kärsimyksestä ole luvassa mitään palkintoa.[/QUOTE]

Sä käytät paljon aikaa vakuuttaakses, ettet halua lapsia... Lapsiaiheisella kakspluspalstalla kirjoitellen.

Musta siinä mättää joku, jos oisin sinä, ottasin selvää, mikä.

 

[QUOTE="M33";30218503]Monissa tapauksissa se onkin järjenvastaista. Lasten hankkiminen on niin tavattoman yleistä, ettei jokainen vanhempi voi millään olla sellainen luontainen äiti- tai isähahmo, jolle lapsiperhe-elämä on unelmien täyttymys. Joukossa on paljon heitä, jotka vain tulivat hankkineeksi lapsia, sopeutuvat tilanteeseen ja sopeuttavat myös omat odotuksensa: elämä nyt on tällaista, tämä kuuluu elämään. Ihminenhän on psykologisesti tavattoman joustava olento, jonka mieli osaa selittää asiat parhain päin.[/QUOTE]


Ja kyllähän tuo huostaanottojen määrä todistaa että kaikkia ei todellakaan ole luotu vanhemmiksi.. Monet vaan ympäristön paineiden takia sellaisiksi ajautuvat..
Osasta ihmisistä tulee vanhempia sen takia että saisivat korjattua itseään ja tämäkin näkyy lastensuojelun tilastoissa.

 

Sä käytät paljon aikaa vakuuttaakses, ettet halua lapsia... Lapsiaiheisella kakspluspalstalla kirjoitellen.

Musta siinä mättää joku, jos oisin sinä, ottasin selvää, mikä.

Nii-in. En mäkään vietä 8h päivässä jollain mersupalstalla selittäen, miten elämä on niin paljon helpompaa ja leppoisampaa polkupyörän selästä katsoen. Vaikka sitä mieltä olenkin.

 

En allekirjoita äidin blogin sanomaa kaikkivoivasta ja ihmeellisestä äidinrakkaudesta, saati sitten isänrakkaudesta.

Asia on tabu, mutta kyllä osa vanhemmista katuu lapsiaan ja vielä suurempi osa katuu joskus hetkittäin.
Tuo asia ei silti poista rakkautta ja halua huolehtia jälkeläisestään, vaikka (hetkittäin) katuisikin.

Itse en ole toistaiseksi koskaan nähnyt lapsessa itseäni, en omia piirteitäni.
Viimeksi tänään katsoin häntä ja tunsin oloni oudoksi ja mietin "kuka tuo ihminen on?", näyttää ja tuntuu vieraalta.
Ei nuo tunteet rakkautta poista, älytön hoivavietti on ollut lapsen syntymästä saakka.

Isällä ei aina todellakaan herää mitään tunteita lastansa kohtaan. Joskus jopa vihaa ja raivoa vain.
Minusta näistä asioista pitäisi puhua avoimemmin, kuitenkin olemassa olevia asioita, jotka saattavat helpottaa puhumalla.

 

Minusta näistä asioista pitäisi puhua avoimemmin, kuitenkin olemassa olevia asioita, jotka saattavat helpottaa puhumalla.

Todellakin pitäisi, kuinkahan moni vanhempi tarvitsisi apua esim siihen ettei kiinny lapseensa? Mutat ei vaan voi hakea apua mistään koska kaikkialla vana lässytetään rakkaudesta ymsyms.

 

Mä ajattelen että lapset on parasta mitä minulle on tapahtunut. Silti olin jossain vaiheessa niin valtavan väsynyt, univelkainen ja vailla mitään omaa elämää että kyllä, olen hetkellisesti katunut sitä että sain lapsia. Pikkuvauvavaihe on niin kokonaisvaltainen ja univaje niin totaalinen että siitä kesti toipua. Mutta kun lapset on kasvaneet yli siitä yövalvomisvaiheesta huomaan että he ovat loistotyyppejä, ja on mukavaa touhuta niiden kanssa erilaisia asioita.

Syömisten, rytmin ja muunkin elämän täytyy toki olla lapsiperheessä säännöllisempää kuin sinkulla, mutta saatan ihan arki-iltanakin lähteä lasten kanssa ravintolaan pizzalle jos ei huvita laittaa ruokaa.

Alkuperäinen kirjoitus voi olla provo tai sitten se on väsyneen äidin tunteenpurkaus. Jos jälkimmäistä suosittelen sijoittamaan rahaa lapsenvahtiin ja hankkimaan omia harrastuksia. Harva nainen jaksaa kovin pitkään olla pelkästään äiti, se käy kovin rankaksi.

 

Todellakin pitäisi, kuinkahan moni vanhempi tarvitsisi apua esim siihen ettei kiinny lapseensa? Mutat ei vaan voi hakea apua mistään koska kaikkialla vana lässytetään rakkaudesta ymsyms.

Joo, äitimyytti elää sitkeästi.

Kuka kehtaa sanoa, ettei tuntunut oikeastaan missään saada vastasyntynyttä syliinsä?
Tai että se jopa ahdisti?
Tai että 5v lapsi tuntuu edelleen vieraalta?

Pitäisi todellakin puhua. Tuollaiset ajatukset saa helposti vielä vaan entistä suuremmat mittakaavat päässä, jos yksin kelailee ja ahdistuu ympäristölle "pullantuoksuista äitiä" esittäen.

 

Kertoohan tämäkin aika karua kieltä että tämä ap postaus luokiteltiin heti provoksi! EIhän se nyt ole mahdollista että äidistä tuntuisi tuolta (meanwhile lastensuojelu huostaanottaa lapsia enemmän kuin koskaan).

 

En allekirjoita äidin blogin sanomaa kaikkivoivasta ja ihmeellisestä äidinrakkaudesta, saati sitten isänrakkaudesta.

Asia on tabu, mutta kyllä osa vanhemmista katuu lapsiaan ja vielä suurempi osa katuu joskus hetkittäin.
Tuo asia ei silti poista rakkautta ja halua huolehtia jälkeläisestään, vaikka (hetkittäin) katuisikin.

Itse en ole toistaiseksi koskaan nähnyt lapsessa itseäni, en omia piirteitäni.
Viimeksi tänään katsoin häntä ja tunsin oloni oudoksi ja mietin "kuka tuo ihminen on?", näyttää ja tuntuu vieraalta.
Ei nuo tunteet rakkautta poista, älytön hoivavietti on ollut lapsen syntymästä saakka.

Isällä ei aina todellakaan herää mitään tunteita lastansa kohtaan. Joskus jopa vihaa ja raivoa vain.
Minusta näistä asioista pitäisi puhua avoimemmin, kuitenkin olemassa olevia asioita, jotka saattavat helpottaa puhumalla.

On ollu sen verran vaikea tie äidiksi, että tuli mitä tuli, olen onnellinen ja kiitollinen äitiydestäni.

Lapset ovat yksilöitä, henkilöitä ei minun jatkeeni tai mieheni.

 

En allekirjoita äidin blogin sanomaa kaikkivoivasta ja ihmeellisestä äidinrakkaudesta, saati sitten isänrakkaudesta.

Asia on tabu, mutta kyllä osa vanhemmista katuu lapsiaan ja vielä suurempi osa katuu joskus hetkittäin.
Tuo asia ei silti poista rakkautta ja halua huolehtia jälkeläisestään, vaikka (hetkittäin) katuisikin.

Itse en ole toistaiseksi koskaan nähnyt lapsessa itseäni, en omia piirteitäni.
Viimeksi tänään katsoin häntä ja tunsin oloni oudoksi ja mietin "kuka tuo ihminen on?", näyttää ja tuntuu vieraalta.
Ei nuo tunteet rakkautta poista, älytön hoivavietti on ollut lapsen syntymästä saakka.

Isällä ei aina todellakaan herää mitään tunteita lastansa kohtaan. Joskus jopa vihaa ja raivoa vain.
Minusta näistä asioista pitäisi puhua avoimemmin, kuitenkin olemassa olevia asioita, jotka saattavat helpottaa puhumalla.

Minusta lapsissa on tavallaan parasta juuri sellainen vieraus. Se kun tajuaa, että hei multa on tullut masusta tyyppi, jota en ennestäön tunne ja joka on joku ihan muu kuin minä itse. Joku tyyppi jota en voi omistaa, enkä lopulta ees määrätä.

Ei oo olemassa mitään mystistä äidinrakkautta joka vaan tulee väkisin. Enemmänkin se on kiinni omasta haluista ja toisaalta siitä kapasiteetista mikä on itselle annettu.

Joskus voi tuntua että voi tuska, noi on vaikeita, mutta mulla alkaa olla lapset niin isoja jo, ettei tommosia tuntemuksia oo varmaan tulossa. Enemmänkin sellaista, että harmi kun ne kasvaa eikä varmaan haluu asuu täällä ikuisesti.

 

En ole ihan varma miksi joka kerta, kun se sopii omaan agendaan, huomautetaan, että tämä on mammapalsta. Miksi? MIKSI? Etusivulla on useimmiten ENEMMÄN aiheita, jotka ei MILLÄÄN TAVALLA liity lapsiin tai äitiyteen. Eikä KUKAAN jatkuvasti länkytä niissä, että "hei tää on mammapalsta"

Oisko se, että täällä on ENEMMÄN muuhun kuin lapsiin liittyviä aiheita syy siihen että täällä on muitakin kuin äitejä ja isejä?

Voisitteko lopettaa ton argumentin käytön, koska se on turha, epälooginen ja tyhmä?

 

En allekirjoita äidin blogin sanomaa kaikkivoivasta ja ihmeellisestä äidinrakkaudesta, saati sitten isänrakkaudesta.

Asia on tabu, mutta kyllä osa vanhemmista katuu lapsiaan ja vielä suurempi osa katuu joskus hetkittäin.
Tuo asia ei silti poista rakkautta ja halua huolehtia jälkeläisestään, vaikka (hetkittäin) katuisikin.

Kuinkakohan moni äiti ryhtyy etä äidiksi juuri tämän takia? Miehille yhteiskunta suorastaan sallii etäisyyden ja sitä pidetään ihan normaalina jos isä ei ole lapsen elämässä. Siihenhän voi olla monta syytä mutta yksi voi olla myös se että katuu lapsiaan eikä siksi halua olla heidän elämässään. Äideille tätä ei kuitenkaan juuri ikinä sallita ilman että äiti leimataan heti huonoksi äidiksi tai hulluksi.

 

Ja en usko, että on kauhean helppo puhua siitä, ettei jaksa omia lapsiaan. Koska edes se, että joku ei halua lapsia, ei uppoa monenkaan (naisen) päähän.

Nämä ihmiset projisoivat omaa superäitiviettiään ja raskaushuurujaan sinuun, uskovat että kyllä kaikki rakastaa sittenkun ja kyllä sä sen lapsen haluat sittenkun.

Oon kaksi kertaa luullut olevani raskaana, ja jos olisin ollut, se olisi ollut minulle yhtä hirveä, vittumainen ja epäreilu uutinen kun syöpä. Ja jos olisin saanut valita, olisin ottanut syövän koska siitä voisi ehkä päästä eroon.

Silti jotkin naiset on sanoneet minulle, noiden sanojen jälkeen, että alitajuisesti ehkä haluat lasta ja "varaudu siihen että olo on tyhjä ja haikea, jos saat tietää ettet ole raskaana" Mitä zombeja naiset ovat, tai kuvittelevat muiden olevan? Olen valmis tekemään abortin vaikka 1000 kertaa henkarilla ja silti haluan lapsen? okei.

Että saattaa tosiaan tuollaisille ihmisille olla aika iso ERROR aivoissa, että joku jolla jo on lapset, ei niitä haluakaan. Ne todennäköisesti vaan sekoaa sellaisen mahdottomomuuden edessä.

 

En ole ihan varma miksi joka kerta, kun se sopii omaan agendaan, huomautetaan, että tämä on mammapalsta. Miksi? MIKSI? Etusivulla on useimmiten ENEMMÄN aiheita, jotka ei MILLÄÄN TAVALLA liity lapsiin tai äitiyteen. Eikä KUKAAN jatkuvasti länkytä niissä, että "hei tää on mammapalsta"

Oisko se, että täällä on ENEMMÄN muuhun kuin lapsiin liittyviä aiheita syy siihen että täällä on muitakin kuin äitejä ja isejä?

Voisitteko lopettaa ton argumentin käytön, koska se on turha, epälooginen ja tyhmä?

Missasit pointin. M33 kommentoi nimenomaan niitä lapsiaiheita - joihin hänellä ei ole mitään kompetenssia - ja yleensä siltä kantilta, miten kenenkään ei kannattaisi hankkia lapsia, niin ei olisi niitä väsymys/uhma/lasten harrastuksiinkuljetusongelmia. Se ei hirvittävästi edistä keskustelua.

 

[QUOTE="Jenis";30218869]Missasit pointin. M33 kommentoi nimenomaan niitä lapsiaiheita - joihin hänellä ei ole mitään kompetenssia - ja yleensä siltä kantilta, miten kenenkään ei kannattaisi hankkia lapsia, niin ei olisi niitä väsymys/uhma/lasten harrastuksiinkuljetusongelmia. Se ei hirvittävästi edistä keskustelua.[/QUOTE]

ok, selvä juttu. Sitten ymmärrän. Mutta sellaisissa tapauksissa kun alkaa miettiä, että miksi joku lapseton muka kaksplussalla palstailee, niin newsflash: täällä on aiheita laidasta laitaan, siksi.

 

On ollu sen verran vaikea tie äidiksi, että tuli mitä tuli, olen onnellinen ja kiitollinen äitiydestäni.

Lapset ovat yksilöitä, henkilöitä ei minun jatkeeni tai mieheni.

Lapset nimenomaan ovat yksilöitä, joihin täytyy muodostaa oma ihmissuhde.
Vastasin tuolla vierauden tunteella kohtaan, missä kerroit lapsessa näkevän itsensä piirteitä jne.

Mulla ei ole sellaista "OMA lapsi kasvaa"-fiilistä juurikaan, lähinnä toi mentaliteetti enempi, että lapsi on joku ihan oma tapaus, jonka kanssa olen solminut jatkuvasti kehittyvän ihmissuhteen ja jolle minä olen tukipilari ja esimerkki tässä elämässä.
Kaikkine negatiivisine ja (pääasiassa) positiivisine tunteineen vanhemmuus on siinä mielessä täysin ainutlaatuinen matka, ettei missään muussa ihmissuhteessa helposti pääse samoille sfääreille.
Ilman jälkikasvua tuskin olisin koskaan tuntenut sellaisia tunteita, kuin olen tähän mennessä vanhemmuuden myötä saanut tuntea.

Toisaalta aivan ihmeellinen juttu, mutta toisaalta taas niin luonnollinen.
Käytännön mä olen kokenut helpoksi, eli en koe joutuneeni luopumaan mistään ja syödäkin olen saanut aina milloin haluan jne.
Psykologinen puoli on paljon monimutkaisempi, mutta se nyt ei varmaan johdu vain minusta ja lapsesta.
Kivinen on ollut ajoittain tie tapahtumineen ja lisänä vielä se, että mä ajattelen ihan liikaa.

 

Onhan lapset joskus rasittavia ja elämä on aika työtä varsinkin kun ei ole mikään muumimamma mutta silti olen haluamalla halunnut monta lasta, se vaan on niin mahtavaa olla äiti...ja kai mä oon kuitenkin aika hyvä äiti, lapset tykkää musta ja mä niistä, ne on niin hauskoja ja suloisia ja isoinkin jo ihana lähes aikuinen.

 

ok, selvä juttu. Sitten ymmärrän. Mutta sellaisissa tapauksissa kun alkaa miettiä, että miksi joku lapseton muka kaksplussalla palstailee, niin newsflash: täällä on aiheita laidasta laitaan, siksi.

Joo, eikä tää oo ihan niin karu paikka ku joku Suomi24 kuitenkaan, ainakaan koko aikaa

 

On ollu sen verran vaikea tie äidiksi, että tuli mitä tuli, olen onnellinen ja kiitollinen äitiydestäni.

Lapset ovat yksilöitä, henkilöitä ei minun jatkeeni tai mieheni.

Olen oikeasti iloinen puolestasi, että nautit äitiydestä. Tässä keskustelussa puhutaan nyt kuitenkin yleisemmällä tasolla siitä, että jotkut saattavat oikeasti katua vanhemmuuttaan. Sinun yksilöllinen kokemuksesi päinvastaisesta ei mitenkään osoita, että se ei ole mahdollista.

Minä olen vapaaehtoisesti lapseton. Pidän lapsista ja eläimistä, rakastan monia ihmisiä, olen empaattinen ja mukava, mutta minulla ei ole juuri lainkaan hoivaviettiä. Jos tekisin lapsia, varmasti niitä rakastaisin, mutta toisaalta olen myös aika varma siitä, että kokisin sen hyvin raskaana, sillä on vaikeaa jatkuvasti tehdä jotain, mikä on oman luonteen vastaista. Tässä tapauksessa siis hoivata. Minulla on kaksi koiraa ja hoivaviettini riittää juuri niiden hoitamiseen, mutta miehelleni ei heru enää pisaraakaan. Luulen, että lapsi tarvitsee enemmän hoivaa kuin kaksi pikkukoiraa. Vai mitä?

 

[QUOTE="Jenis";30218869]Missasit pointin. M33 kommentoi nimenomaan niitä lapsiaiheita - joihin hänellä ei ole mitään kompetenssia - ja yleensä siltä kantilta, miten kenenkään ei kannattaisi hankkia lapsia, niin ei olisi niitä väsymys/uhma/lasten harrastuksiinkuljetusongelmia. Se ei hirvittävästi edistä keskustelua.[/QUOTE]
Sinulta ja muutamalta muulta kirjoittajalta jää huomiotta, että tätä palstaa luetaan paljon enemmän kuin mitä tänne kirjoitetaan. Lukijoiden joukossa on paljon sellaisia, jotka vasta miettivät, haluavatko he hankkia lapsia vai eivät. Vaikka jotkut kommentit olisivat hyödyttömiä ketjun aloittajalle, ne voivat saada lukijan ymmärtämään, että lapsia ei tosiaan ole mikään pakko hankkia ja että vaihtohdot lapsiperhearjelle ovat erittäin hyviä.

 

[QUOTE="M33";30218503]Monissa tapauksissa se onkin järjenvastaista. Lasten hankkiminen on niin tavattoman yleistä, ettei jokainen vanhempi voi millään olla sellainen luontainen äiti- tai isähahmo, jolle lapsiperhe-elämä on unelmien täyttymys. Joukossa on paljon heitä, jotka vain tulivat hankkineeksi lapsia, sopeutuvat tilanteeseen ja sopeuttavat myös omat odotuksensa: elämä nyt on tällaista, tämä kuuluu elämään. Ihminenhän on psykologisesti tavattoman joustava olento, jonka mieli osaa selittää asiat parhain päin.[/QUOTE]

Ei lapsiperhe-elämän tarvitsekaan olla mikään unelmien täyttymys, jotta se voi tuntua oikealta ratkaisulta. Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että ei se ainoa oikea vaihtoehto ole - ja nykyisinhän onkin yleistynyt se, että yksittäiset ihmiset tai pariskunnat eivät halua lapsia. Ja hyvä niin - erilaiset tavat elää alkavat olla normaaleja. Kaikille ei vanhemmuus tunnu itselle sopivalta valinnalta, toisista tuntuu - näitä todellisuuksia on hankala vertailla. Se, mikä yhdestä ihmisestä on hyvä, on toisesta huono tai merkityksetön asia.

 

Se, mikä yhdestä ihmisestä on hyvä, on toisesta huono tai merkityksetön asia.

Harvinaisen totta.

Olen ollut huomaavinani, että jos vapaaehtoisesta lapsettomuudesta antautuu keskusteluun vanhempien kanssa, aika monet hyväksyvät heti, että lapsiperhe-elämän huonot puolet ovat ihan todellisia. Jos vanhemmat ja lapsettomat tekisivät listan asioista, jotka vanhemmuudessa ovat hankalia, ikäviä tai vastenmielisiä, listoissa olisi paljon samaa.

Paljon enemmän vastarintaa herättää se ajatus, että ne lapsiperhe-elämän hyvät puolet, jotka tekevät koko elämäntavasta kaiken vaivannäön ja mahdollisten uhrausten arvoisen, eivät välttämättä olekaan vapaaehtoisesti lapsettomasta hyviä puolia ollenkaan. Tässä ketjussa nimimerkki Äidin blogi esimerkiksi antaa ymmärtää, että lapsen osoittama kiintymys olisi universaali, kaikkien arvostama piirre, joka kyllä vannoutuneimmankin velan sydämen. Todellisuudesta tiedämme, ettei tämä pidä paikkaansa.

 

[QUOTE="M33";30219367]Harvinaisen totta.

Olen ollut huomaavinani, että jos vapaaehtoisesta lapsettomuudesta antautuu keskusteluun vanhempien kanssa, aika monet hyväksyvät heti, että lapsiperhe-elämän huonot puolet ovat ihan todellisia. Jos vanhemmat ja lapsettomat tekisivät listan asioista, jotka vanhemmuudessa ovat hankalia, ikäviä tai vastenmielisiä, listoissa olisi paljon samaa.

Paljon enemmän vastarintaa herättää se ajatus, että ne lapsiperhe-elämän hyvät puolet, jotka tekevät koko elämäntavasta kaiken vaivannäön ja mahdollisten uhrausten arvoisen, eivät välttämättä olekaan vapaaehtoisesti lapsettomasta hyviä puolia ollenkaan. Tässä ketjussa nimimerkki Äidin blogi esimerkiksi antaa ymmärtää, että lapsen osoittama kiintymys olisi universaali, kaikkien arvostama piirre, joka kyllä vannoutuneimmankin velan sydämen. Todellisuudesta tiedämme, ettei tämä pidä paikkaansa.[/QUOTE]

Ja toisaalta ne huonot puoletkaan eivät ole kaikille yhtä huonoja. Joku voi olla yhdelle ylipääsemätön asia ja toiselle vain pieni arkinen harmi. Mutta juuri tuon takia, mitä kirjoitit noista hyvistä puolista, nämä keskustelut eivät yleensä etene. On ihan mahdoton selittää ihmiselle, miksi vaikkapa on hienoa olla vanhempi, jos toinen näkee kaikki argumentit epäpätevinä - ja toisaalta sama toisinpäin, lapsettoman elämän hyvät puolet eivät puhuttele ihmistä, joka haluaisi tai on halunnut lapsia.

Itselleni lasten hankkiminen on ollut hyvä ratkaisu, mutta ymmärrän, että moni näkee omalta kohdaltaan asian toisin. Ymmärrän monien lapsettomuuden valinneiden ratkaisua ja heidän elämänsä mielekkyyden, vaikka en itse juuri sitä elämää haluaisikaan elää. Ja minusta on myös hyvä, että enää ei ole mitään yhtä tai kahta kaavaa, minkä mukaan pitää mennä - ja sekin on hienoa, että nykyisin on helpompi aloittaa elämä kokonaan uudestaan, vaikka useammankin kerran. Tämähän koskee muitakin asioita kuin lasten hankintaa - myös muilta osin normit ovat ainakin osittain murentuneet.