Valmistautukaa maratonpostaukseen!
Huh, yritin jo eilen ehtiä kirjoittelemaan, mutta jotenkin on nää päivät vähän outoja - mies joutui heti töihin eli meillä iski vauva-arki heti päälle! Jotenkin sitä miettii, että miten esikoisen kanssa oli niin pihalla vauva-aikana, tää on ihan oma juttunsa kun paimentaa sivussa kolmevuotista (en ees uskalla ajatella, et lapsia olis enemmän..).
Täällä on ihania masukuvia :flower: Vähän on jo ikävä omaa mahaa! Tuntuu niin haikealta, että nyt se pitkä odotus on OHI, meillä on vauva ja roikkuva maha, mut kaikki se jännitys mitä jokaiseen vaiheeseen kuuluu, on mennyttä. Ei enää ultria tai sydänäänten kuuntelemisia, viikkojen laskemista tai synnytyksen miettimistä : / Tuskin ihan heti haluan kolmatta lasta, mutta voisin mielelläni kyllä olla raskaana!
Tuhannet kiitokset onnitteluista :heart: Synnytyksestä on hyvät muistot, kävi niin nopeaan ja kätilö oli aivan mahtava! Perjantai-iltapäivällä alkoi siis tihkua lapsivettä (itselle iski siinä vaiheessa paniikki, en ollut yhtään valmis!) ja sairaalaan mentiin joskus seitsemän aikaan. Odoteltiin supistuksia, joita ei sitten meinannut tullakaan - mieskin lähti kymmenen jälkeen kotiin siinä uskossa, että tulisi sitten aamulla sairaalaan, kun supistuksia alettaisiin vauhdittamaan. Puolen kahdentoista maissa alkoi kuitenkin säännölliset supistukset ihan itsestään, köpöttelin pitkin osaston käytäviä ja puhisin. Olo oli ihan hyvä kun oli liikkeellä, jumppapallo oli ihan loistava! Puolen yhden maissa kätilö kyseli, haluaisinko ammeeseen - se oli yksi "toive" itsellä joten soitin miehen takasin ja lähestulkoon juoksin ammehuoneeseen, heh! Tulikuuma vesi vatsalla teki ihmeitä supistuksille, tuntui
melkein siltä, kuin niitä ei olisi ollut. Mies ehti olla ammeen vierellä kolme viimeistä supistusta, jotka olivat jotain ihan kamalaa - mieskin sanoi, että miun "synnytyslaulu" kuulosti aika pelottavalta. Ilmeisesti nuo viimoset sit saivat ihmeitä aikaan, nimittäin ponnistamisen tarve iski ihan yllättäen ja tuli kiire saliin - vauva oli hyvää vauhtia tulossa, kun sängylle pääsin. Ponnitusvaiheen kestosta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta klo 1.21 syntyi tosiaan ihana kymmenen pisteen pikkupoika mitoin 3788 g ja 52 cm :heart: Synnytyksen kesto oli siis vajaa 2 h ja selvittiin ilman puudutuksia tai ilokaasua
Sairaalasta päästiin jo maanantaina pois, eli kun poju oli sen kahden vuorokauden ikäinen. Katsoin, että vauvoja oli synytynyt samana päivänä viisi muutakin, eli osastolla on (oli) aikamoinen kuhina! Nyt sit opetellaan elämään kaikki sovussa, esikoinen on vaan päättänyt, ettei tottele yhtään mitä sanotaan. No, pitää koittaa pitää pitkää pinnaa, onhan tämä varmasti aika hurja tilanne hänellekin. Kai tästä selviää (?!?!).
Koitan käydä täällä lukemassa teidän kuulumisia, tosin jotenkin energiaa ei oikein riitä koneella istumiseen, heh! Paljon tsemppiä kuitenkin loppurutistukseen, Jonspe ja Angel Eyes lienee vuorossa sit seuraavana (missä kaikki muut piilottelee, huhuu?)
Ja ainiin,
Jonspe, myö oltiin ne pitkätukkaset rillipäät
AnQ + poju 5 vrk