Kaakonkulman Odottajien kesä 2010 (EKKS:ssa ja KOKS:ssa synnyttävät)

Paljon onnea, Angel Eyes! :flower: Olipas ihania uutisia ja neidillä ollut hienosti kokoa :heart:

Voi mennä vielä pari viikkoa, ennen kuin meijän Lilliputti haluaa ulkoistua yksiöstään. Käytiin tänään sienimetsässäkin kykkimässä (tosin vähän laihoin tuloksin), ja eilen siivosin, shoppailin ja saunoin, joten ässiä on nyt testattu urakalla - eikä tuloksena muutamaa harkkasupparia kummempaa. Ainut vain, että mua on alkanut särkemään tosi pahasti ylävatsaa, sellaista kämmenen kokoista aluetta. Sain neuvolasta ohjeeksi vain popsia 3g panadolia päivässä ja hautoa sitä ihoa kylmällä/kuumalla. Lisäksi lonkat tuntuu kipeytyvän öisin, mutta nyt oon sentäs saanut pari yötä nukuttua tosi sikeästi.

No, miä jään sitten varmaan yksin pitämään tätä ketjua pystyssä :D

Jonspe ja Lilliputti 39+5
 
AE: Olipa ihana kuva pikkuisesta neidistä :heart:

Hih, vai olisi siellä tilaa :D No, toivottavasti on vielä parinkin viikon päästä.. En nimittäin oikeasti usko, että tämä sitä aiemmin syntyy. Eilen sentäs illalla oli joitakin harkkasuppareita ja pari myös yöllä. Vauva on aika alhaalla, kun tuntuu pientä painetta alakerrassa, mutta eipä muuta. Huomenna on LA, mutta enemmän tosiaan odotan sitä 42+0 päivää..

Tänään tulee meijän äiskä tänne suunnalle ja tehdään vähän pihahommia (syysistutukset) ja käydään yhdessä kaupoilla.

Jonspe ja Lillis 39+6
 
AnQ
Taas tulin tänne häiriköimään, heh!

Angel Eyesille sylintäydeltä onnea suloisesta tytöstä! :heart: Onpa osastolla vähän väkeä, heh!

Jonspella poksui vihdoin laskettu aika, jee! En halua mitenkään aiheuttaa stressiä, mut vauvakuulumisia odotellaan kärsimättömänä :D

Voi haukotus, olisikohan aika painua pehkuihin..

AnQ + poju 3vko 3pv
 
Heippa!
Mieki voisin tähän ryhmään liittyä =)

Elikkä, oon 23- vuotias nainen, ja esikoista miehen kanssa odotellaan :heart: Nyt on menossa rv 20+ 4, ja laskettu aika on 29.1.2011. Synnärinä on EKKS.

Ens maanantaina on rakenneultra, enkä meinaa mitenkään pysyy enää nahoissani! Jännittää ja pelottaa yhtä paljon.
Senkin takia tuo rakenneultra jännittää, kun meillä niskaturvotus oli 3.5mm ja veriseulasta sain riskilukeman 1/45. Vaikka eihän se rakenneultrakaan kaikkea kerro, mutta silti pelottaa, jos vielä saadaan huonoja uutisia :|

Mutta pääosin tää raskaus on menny iloisissa merkeissä :) Etenkin nyt, kun tuo pikkunen on alkanu tässä parin viikon sisällä potkimaan :heart:
 
AnQ: Hih, häiriköi vaan vielä täällä ketjussa. Tosin, miäkin toivon hiljalleen pääseväni teidän kanssa tuonne Vauva-puolelle juttelemaan ;)

NeitiAuringolle lämmin tervetulotoivotus! Harmi, että alkuraskauteen on liittynyt huolta, mutta toivotaan, että rakenneultrassa kaikki olisi hyvin. Kävitkö muuten lapsivesipunktiossa? Ja toivottavasti tänne ketjuun uskaltautuisi nyt muitakin kirjoittelemaan, ettei aivan näivety pystyyn :)

(.) Tänään oli taas neuvola. Tässä kuulumiset:

Rv 40+1
Paino -933g (eli se viimeviikkoinen lukema oli virheellinen..)
Turvotus +/- (ja tässä pitäisi olla pelkkä +, sillä ei se oo vähentynyt)
RR 126/90 (kotona aamulla 122/77 ja 116/74)
Pissa puhdas
Sf 34cm
RT
Sykkeet +132 ja liikkeet ++

Kaikki oli suht hyvin, mutta pääsin taas ahdistumaan tuolla käynnillä.. Kun kätilöopiskelija tunnusteli mahaa ja alkoi sen jälkeen kuuntelemaan sykkeitä, niin aluksi kaikki oli ok, kunnes sitten tuli sykkeissä tiputus. Ja siinä kohtaa miä repesin itkemään :'( Oltiin just puhuttu muutenkin esikoisen synnytyksestä ja olin kertonut huoleni, joten tuo sykkeiden tipahtaminen sai hanat auki valtoimenaan. Kyljellään ollessa sykkeet kuitenkin korjautuivat takaisin hyvälle tasolle ja terkkari sai miutkin rauhoiteltua, mutta sain silti tämän käynnin jälkeen lähetteen äitipolille vielä yhteen synnytyspelkokeskusteluun lähipäivinä. Nyt vaan esikoisen synnytyksen huonot muistot pyörii vähän liikaa päässä ja mahdollinen käynnistyskin on alkanut pelottamaan :| Ehkä olisi siis hyvä juttu käydä vielä kerran juttelemassa miun pelot läpi kätilön kanssa ja suunnitella samalla tulevaa koitosta. Ensi viikolla on joka tapauksessa maanantaina neuvolakäynti ja torstaina äitipolin yliaikakontrolli, mikäli vauva ei sitä ennen päätä syntyä (ja sitä vähän epäilen).

Jonspe ja Lilliputti 40+1
 
Viimeksi muokattu:
Jonspe Myöhästyneet onnittelut eräpäivän saavuttamisesta... kai. ;)

NeitiAurinko Tervetuloa, toivottavasti tänne ilmaantuisi tosiaan muitakin kirjoittelemaan. Hiljaista tuntuu tämä kaakonkulma olevan. :/

Myö päästiin eilen kotiin ja nyt on sitten arjen opettelemista.

Tosi hiljaista tosiaan oli osastolla, miekin olin yksinään perhehuoneessa koko ajan.

Tässä olisi synnytyskertomusta.

Elikkä lauantainahan tuskailin kun taas kaikki supistukset kaikkosi ja takana oli valvottu yö. :( Olo oli sellainen että ei tästä tule lähtö koskaan. Anoppi tuli sitten illansuussa varmuuden vuoksi tähän ja lämmitettiin saunaa. Saunaan menin joskus ysin pintaan ja se saikin aikaan sitten sen että supistuksia alkoi tulla taas 10 minuutin välein. Olo oli vielä ihan siedettävä ja menin nukkumaan joskus yhdentoista maissa. Ajattelin että en jaksa taas toista yötä valvoa.

Puolen yhden maissa kipittelin vessaan, kun en saanut supistuksilta sitten kuitenkaan unta. Samalla kun kävin vessassa hulahtikin pönttöön verta. Samantien itselle iski kauhea paniikki, herätin miehen ja sanoin että nyt mennään. Soitin vielä sairaalaan ja sanoivat että todennäköisesti tulee vaan kohdunsuulta, mutta voin tulla näytille.
Autossa istuessa sitten alkoikin tuntua olo jo aika tukalalta. Supistuksia tuli edelleen n. 10 minuutin välein. Sairaalaan kun päästiin kello oli vähän vaille yksi. Sitten otettiin käyrää ja kohdunsuu oli tutkimuksessa kahdelle sormelle auki. Pääsin ammeeseen jossa sitten tunnin verran lilluin, auttoi kyllä hyvin noihin kipuihin. Kello taisi olla 2.45 kun sitten pääsin synnytyssaliin, enää ei vesikään auttanut kipuihin. Sain ilokaasua ja taas otettiin käyrää. Ehti mennä ehkä pari supistusta ja ei siitä kaasusta ollut mitään apua. Kätilö pyysi sitten lääkärin laittamaan kohdunkaulapuudutuksen, taas kaksi tai kolme supistusta ja ei auttanut enää. Sitten tulikin ponnistamisen tarve, eli kun olin auki n. 5 senttiä kun salissa tehtiin tutkimus niin tosi nopsaan meni sit tuo viimeiset 5 senttiä. Pari ponnistusta ja neiti oli ulkona. Nopea, melko kivulias mutta silti hyvä mieli jäi synnytyksestä. :)
Yksi tikki laitettiin, ikinä en ole niin vähillä "vammoilla" selvinnyt. :)

Ja kun tuloksena on tälläinen nuppunen, niin kyllä sitä kestää vaikka mitä kipua. :heart:



AngelEyes ja Säihkis 3 vrk
 
Kiitos :)

Jonspe: Miulla oli aika varattuna lapsivesipunktioon, mutta loppujen lopuksi mie peruin sen. Minuu kammotti ajatus siitä, että mahan läpi työnnetään tosi pitkä neula, mutta painavin syy ajan perumiseen oli se, että en ois kestäny tulosten kuulemista. Mielummin mie tällä rauhallisella mielellä jatkan eteenpäin :)

Jonspe: mikä sinuu pelottaa synnytyksessä? Surullista,että on jääny huonot muistot edellisestä synnytyksestä :(

Angel Eyes: oi, mikä ihana vauva! Onnea! :flower: Tosi nopeesti synnytys eteni, hyvä että kaikki sujui hyvin :)
 
Kiitos Angel Eyes synnytyskertomuksesta! Voi, kun omakin synnytys sujuisi tuolla tavoin.

NeitiAurinko: Miulla tosiaan esikoisen synnytys meni vähän mönkään ja päättyi lopulta hätäsektioon vauvan ahdingon takia. Syynä kaikkeen oli erityisen pitkä napanuora, joka oli sumppautunut kaksi kertaa kaulan ympärille ja kerran raajan ympärille, ja lopulta yhden supparin aikana (olin 8cm auki) sykkeet romahti -> juoksujalkaa leikattavaksi. Vauva oli sen verran huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen, että vietti ekat 4vrk vauvateholla, joten se oli miulle melko rankka kokemus. Nytkin pelkään vaan vauvan puolesta, ja toivon, että vauva selviäisi kaikesta hengissä. Mutta joo, kaikki oli silloin vain huonoa tuuria ja tiiän, että nyt miun synnytyksen edistymistä valvotaan tarkemmin, mutta silti vähän ahdistaa koko homma.. Onneks enää max. 2viikkoa, niin sit kaikki on ehkä jo ohi :D
 
Jonspe: hui, kyllä oli varmasti kokemus. Ei mikään ihme, että on traumoja jääny :( Mutta onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin! Ja hyvä, että nyt tässä raskaudessa siun raskauden etenemistä seurataan tarkemmin :) Oot varmasti osaavissa käsissä siellä synnärillä :>
 
NeitiAurinko: Joo, pitää vain yrittää luottaa siihen, että tällä kertaa kaikki menee paremmin. Milloin siulla muuten on seuraava neuvola? Ja missäpäin E-Karjalaa asustelet, jos saa udella ;)

Still in one piece :D

En saanut varattua enää pelkopolikäyntiä, kun kätilöillä on niin paljon hommia, mutta yliaikaiskontrolliin on aika torstaille. Vieläkään ei ole mitään tuntemuksia lähestyvästä synnytyksestä, joten kyllä tässä varmaan vielä ensi viikkokin yhdessä koossa mennään. Tänään mies pitää vapaapäivän töistä ja miä pääsen kaverin kanssa kahdestaan kaupoille. Taidankin mennä kurkkimaan, olisiko Family Centerin synttäreillä hyviä tarjouksia..

Jonspe ja Lilliputti 40+3
 
Hejsan!

Pitäiskö miunkin nyt vihdoin liittyä tänne =)

Esikoista odottelen, 24.1.2011 on laskettu aika eli tänään on menossa 21+4, EKKS on synnäri.
Viime maanantaina oli rakenneultra, vastasi viikkoja ja painoarvio oli 400g. Kaveri ei oikein halunnut näyttää itsestään kuin takaraivoa ;)
Tähän asti raskaus on sujunut ilman minkäänlaisia ongelmia, pahoinvointiakaan ei ollut missään vaiheessa. Ja odotuskin alkoi ilman suurempia yrittämisiä, ekasta normikierrosta pillereiden jälkeen tärppäsi :rolleyes:

Ja Jonspe tunteekin miut varsin hyvin :hug:
 
Jonspe: Imatralla asustelen :) Sie varmaan asut Lappeenrannassa? Tuli vaan tosta Family Centeristä mieleen ;) Seuraava neuvola on parin viikon päästä, sillon tehdään ne kaikki kelan paperit. Kammoksuttaa nyt jo niitten papereiden täyttäminen.. Onneks mies lähtee mukaan, se kun on meistä se viisaampi :LOL:

MarsuS: meilläkin tärppäs melkein saman tien pillereiden jätöstä ;)

Aww, jotenkin niin sulosta: Eilen olin vahtimassa siskon lapsia (5 lasta), kun sitten keittiössä olin vauva sylissä, niin toisiks vanhin tyttö katto miun mahaa ja kysy, että saanko mie vauvan :D Olin hetken aikaa hämilläni, koska miun maha ei oo vielä semmonen kunnon raskausmaha, että selvästi erottuis, koska saan aika hyvin masun piiloon tarvittaessa. Mutta eilen näköjään jäin kiinni ;)
Sit tää samanen tyttö kysy myöhemmin, että mites sitte, kun se vauva tulee, että mite myö tehää että se ei pääse syömään koiran ruokaa :heart:


NeitiAurinko + Tiuhtikka 20+6
 
MarsuS: Kiva, kun uskaltauduit tänne kirjoittelemaan :) Ja tehän menette NeitiAuringon kanssa melkein samoissa. Toivottavasti saataisiin muitakin kaakonkulmalaisia tänne kirjoittelemaan, ettei ketju kuolisi pystyyn.

NeitiAurinko: Lappeenrannassahan me asustellaan, eli ihan oikein päättelit ;) Hih, hauska tuo siun siskontytön kommentti :D

Meillä esikko tärppäsi 3. kierrosta pillereiden lopettamisesta, ja nyt näiden kahden lapsen välissä miulla ehti olemaan yhdet kolmen päivän minimenkat ennen kuin tärppäsi, eli helpolla on meilläkin raskaudet alkaneet. Kaveripiirissä on kyllä ollut paljon niitäkin tapauksia, etteivät asiat ole menneet yhtä helposti..

Tänään ois sitten vuorossa HopLoppeilua esikoisen kanssa. Tosin mies saa rymytä neidin kanssa, kun miä en meinaa enää pysyä perässä :D Onneksi ollaan keksitty päiville tekemistä, ettei aika käy pitkäksi ja lisäksi kaverit ovat ahkerasti käyneet moikkaamassa :heart: Esikoista odottaessa tämä loppuodotus tuntui paljon tuskaisemmalle ja aika kului hyvin hitaasti. Nyt vaan toivoisin, että pääsisin vaikka jo viikon päästä synnyttämään, mutta onneksi tässä ei joka tapauksessa ole kuin max. 10 päivää, kun jotain alkaa tapahtumaan.. Ja voihan se olla, että alkavat käynnistää jo torstaina sen yliaikaiskontrollin jälkeen, jos esim. näyttää, ettei istukka enää toimi kunnolla, lapsivettä on vähän tms. Harmi vaan, että tuo vatsanahka kipuilee melkoisesti iltaa kohden : / Mutta sekin on aika pientä monen muun kipuihin verrattuna tässä loppuvaiheessa.

Jonspe ja Lilliputti 40+4
 
Iltoja!

Kiva että tänne tulee uusia kirjoittelijoita. Teistä varmaan joku sitten perustaa syyspinon, itse en enää taida tätä kesäpinoa päivitellä. Tuota etusivun pohjaa saa vapaasti käytellä. :)

Perustin nyt tuonne vauvapuolelle meille pinon, että sinne vaan sitten kirjoittelemaan.

Huh, että tää aika kuluu nopsaan. Meidän pikku Nuppu on huomenna jo viikon vanha. :eek:

Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, tänään irtosi napatynkä. Tiistaina tulisi neuvolatäti kotikäynnille niin näkee vähän että miten on neiti kasvanut.

Jonspe Se on hyvä että tekemistä riittää. Nauti nyt vaan mahasta, miulla on jo ikävä vauvamassua. :D

Nyt pitäs lähtee Mäkkäriin hakemaan vähän ruokaa pesueelle.

Tuolla vauvapuolella teitä odotellen

AngelEyes ja Nuppu 6 pvä
 
Viimeksi muokattu:
Jaahas, taas viikot vaihtuu, eikä merkkiäkään, että synnytys lähestyisi : /

Angel Eyes: Kiva, että jaksoit ryhtyä vauvapuolellakin ketjuemoksi. Miä tuun sinne sit varmaan joskus vähän yli viikon päästä mukaan juttelemaan ;)

Eilinen oli kyllä aika karmea päivä. Menin aamulla neuvolaan, jossa kaikki pääosin ok: RR 134/87, pissa puhdas, paino -480g, sf 32.5cm jne. MUTTA vauvan sykkeet dopplerilla kuunnellessa 114-126. Tämän takia sain pikaisen lähetteen äitipolille, eli miun piti hälyttää mies töistä heittämään miut neuvolasta suoraan äitipolille. En saanut edes kotona käydä välissä. No, äitipolilla ottivat sitten sykekäyrää, jossa vauvan syke pyöri 90-160 välillä. Lääkäri sitten ultrasi ja totesi, että vauvalla kaikki ok: painoarvio 3.2kg, lapsivettä normaalisti. Istukka hieman kalkkeutunut, mutta toimii vielä hyvin. Kohdunulkosuu tiukasti sormelle auki (ei siis koko kanavan matkalta), kanavaa 2cm jäljellä. Päättivät kuitenkin ottaa vielä lisää sydänkäyrää, ja vielä vähän lisää sydänkäyrää.. Yhteensä 4h käyrillä, 3 eri lääkäriä tutki käyrät ja lopulta 6h myöhemmin sain luvan lähteä kotiin. Meijän vauvalla vaan sattuu olemaan sykkeen perustaso melko alhainen (115-120), joten sen takia tulee "notkahduksia", joissa saatetaan mennä alle sadankin. Torstaina miun pitää mennä uudestaan äitipolille sydänkäyrille ja tutkittavaksi, kun on yliaikaiskontrolli. Lääkäri teki eilen vähän kovakouraisemman tutkimuksen, joka saikin sitten suppareita piirtymään käyrille, mutta kivuttomia ovat edelleen. Seuraavat nyt miun tilannetta ja käynnistävät ehkä torstaina, jos paikat vain ovat vähän enemmän kypsyneet. Muuten mennään ensi tiistaille asti, jolloin viimeistään käynnistys luvassa - ellei synnytys ala sitä ennen.

Oon kyllä aika täynnä tätä huolta ja murhetta. Oisin niin toivonut, ettei tässä raskaudessa olisi mitään ylimääräistä draamaa ollut, mutta näköjään se ei meijän kohdalla oo vältettävissä..

Tänään tulee onneksi appivanhemmat päiväksi meille esikoista leikittämään, joten miä saan huilia ja pötkötellä rauhassa. Jospa tänään saisi vaikka raskauskirjaakin täyteltyä, kun taas on se homma unohtunut viimeiseltä 5 viikolta :D

Jonspe ja Lilliputti 41+0
 
AnQ
Jonspe, voi harmi kun oot joutunut ravailemaan äippäpolilla niin useasti - onhan se aina hyvä tarkistaa, mutta varmasti nosta stressitasot ihan pilviin. Onneksi ei mee enää kauaa, että saat mukelon syliin <3 Tsemppiä vielä sinne äippäpolikäynnille!

Miekin toivotan uudet keskustelijat tervetulleiksi - pitäkää pinoa pystyssä ;) Mie kärvistelen jo ihan hurjassa vauvakuumeessa, ei tässä ole mitään järkeä - ties vaikka eksyisin tänne vielä, hehe!

AnQ + poju tasan 1 kk :heart:
 
Jonspe: Voih, siun voimia on taas koeteltu:( Ei varmasti tuntunut mukavalta tuo rumba äitipolilla..

Seuraavan neuvola olisi taas torstaina edessä, keskiraskauden lääkäriin ja sokerirasitukseen varaillaan silloin aikoja sekä Kelan paperit pitäisi saada. Verenpaineet varmaan huitelevat taas taivaassa kun sinne menen, kotona mitatessa ovat aina olleet normit : /


MarsuS ja Sintti 22+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Äitipolikäynti takana. Kaikki ok :) Kohdunsuu oli tiukasti kahdelle sormelle auki koko kanavan matkalta (jee, maanantaina vain ulkosuu tiukasti yhdelle sormelle), kanavaa vielä 2cm jäljellä. Lääkäri ronkki sen verran kovakouraisesti, että toivottavasti synnytys lähtisi nyt viikonlopun aikana omineen käyntiin. Vauvan painoarvio tänään 3.6kg, kun maanantaina 3.2kg, joten totuus lienee jotain tuolta väliltä. Lapsivettä edelleen hyvin, istukka toimii ja napavirtaukset hyvät. Tiistaiaamulle klo 8 varattiin ballonkikäynnistysaika, jos ei sitä ennen päästä tositoimiin. Tosi hyvä fiilis jäi käynnistä, kun näköjään miunkin kropassa jotain tapahtuu :D Ultratessa ehkä parasta oli, kun näin meijän pienokaisen kädet ja jalat sätkimässä, kun etsittiin napanuoravirtauksia. Lääkäri esitteli kuvasta sormetkin tosi tarkkaan. Tuli ekaa kertaa fiilis, ettei malttaisi enää odottaa vauvan näkemistä.

Jonspe ja Lilliputti 41+2
 
Moikka,

Mie voisin ja ilmoittautua. Aiemmin ollut työkiireitä, mut nyt pukkas saikun päälle ni saattas olla ikaa kirjotellakin. Eli kolmas olis tulossa ja viikkoja 28 + 3. Edelliset lapset tyttö kohta 5 ja poika kohta 2. Saikkua tyrkkäs, kun tääkin vauveli haluais maailmaan liian aikaisin, kuten isoveljensäkin. Myökii tähdätään synnyttämään tuonne EKKS:n. Nii ja laskettuaika olis 13.12.2010.

Smirgel
 
Eilisiä neuvolakuulumisia:

Rv: 22+3
Paino: Liikaa...
RR 139/80, aiemmin kotona 130/68
Pissa puhdas
Sf 24cm
Sykkeet +145 ja liikkeet +

Painoa oli tullut reippaasti edelliseen, joten täytynee vähän ruveta katsomaan mitä suuhunsa pistää:ashamed: Lenkkeilytkin on jääneet vähiin, joten siinäkin ehkä syy. Itsellä näitä lonkkavaivoja on ollut jo monen vuoden aikana, joten liikunta jää toisinaan siitä syystä vähäiseksi. Täytyy kokeilla josko uimapuku mahtuisi vielä päälle niin suuntaan vielä tänään uimahallille.
Sf-mitta huiteili reilusti yli käyrien:rolleyes:

Muuten kaikki hyvin, Kelan papereita pitäisi ruveta täyttelemään, taidan odotella kunnes miehen Kelassa työskentelevä sisko tulee käymään.

Huomenna valjastelemaan heposia harjoitusraveihin, kärryille miuta ei enää päästetä :rolleyes:

MarsuS + Sintti 22+4
 
Smirgel: Tervetuloa! Toivottavasti saikusta on apua ja vauva viihtyisi vielä pitkään masussa.

MarsuS
: Hih, tuo siun sf-mitta kuulostaa hyvin tutulle lukemalle noihin viikkoihin nähden.. Miullakin ne sf-mitat ovat huidelleet alkuun yläkäyrän yläpuolella, mutta tasoittuneet rv34 tietämillä. Ja nyt miä olin viimeisellä neuvolakäynnillä tippunut sf-mitan kanssa jo alakäyrän alapuolelle, kun se oli enää 32.5cm (rv 40+6).

Voi rähmä. Esikoisella nousi sitten tänään kuume, joten meillä sairastellaan :( Ei olisi kurjempaan saumaan voinut tulla.. No, toivotaan, että tauti on pikaista laatua. Onneksi on viikonloppu tulossa, niin ei tarvitse yksin täällä kipeää esikoista hoidella.

Menkkamaisia jomotuksia on ollut eilisestä lähtien, ja nyt vain odottelen, alkaako jotain tapahtua vai ei. Esikoisesta meni limatulppa just tälleen rv 41+3 iltana ja 6h myöhemmin alkoi kipeät supparit -> syntyi 41+5.. Jotenkin veikkaan, että tämä vauveli ei ihan vielä halua yksiöstään luopua : /

Jonspe ja Lilliputti 41+3.

Ainiin, ja mainittakoon, että tänään meni hermot joko-joko-kyselyihin. En jaksa vastata enää yhteenkään tekstariin tai muuhun kyselyyn tätä asiaa koskien :( Kyllä miä raskautta vielä jaksan nämä viimeiset päivät, mutta en noita turhia kyselyitä, joita tulee varsinkin lähisuvusta..
 
Tervetuloa Smirgel . :flower:

Kiva että tein joukkio täällä kasvaa, ettei koko ketju ihan tipahda. :)

Jonspe Eipä siulla enää olisi paljoa jäljellä, jos vaikka alkaisi ihan luomusti tapahtua jotain. Jaksuja vielä loppumetreille.:hug: Kiva että vauvalla kuitenkin kaikki hyvin masussa.

Meidän neiti on jo kohta 2 viikkoa. :O Mihin tää aika oikein häviää???
Kivasti on mennyt, tosin nyt on vähän vatsavaivoja ilmaantunut mutta ei mitään vakavampaa kuitenkaan. Nuppu valvoo päivät ja nukkuu yöt niin saa itsekin kuitenkin levättyä sit öisin.

AngelEyes ja Nuppu 1vko5pvä
 

Yhteistyössä