Kaakonkulman Odottajien kesä 2010 (EKKS:ssa ja KOKS:ssa synnyttävät)

AnQ
Jonspe, mie oon saanu KOLME ikkunaa pestyä :D Laitoin itselleni tavoitteeksi ainakin sen 1 ikkuna per päivä -vauhdin, mut aika hyvin olen siitäkin onnistunut lipsumaan! On nyt kuitenkin keittiön ikkuna ainakin puhdas, se oli kamalassa kunnossa ja sai hävetä silmät päästään, kun vieraatkaan ei suunnilleen takapihalle siitä nähnyt :xmas:

Kääkkänä,
toistaiseksi olo on ihan hyvä selällään, parin viikon päästä olis eka hammaslääkärikäynti ja jos olo on siellä hirveen huono, perun seuraavan. Yöllä ongelmana on se, et välillä herää asennonvaihtoon kun juiluttaa selkää - pääosin nukun kuitenkin kuin tukki. Pitkään istuessa alkaa kans juilimiset selässä, eli yleensä sais olla tunkemassa tyynyä sinne tänne :D

Kohta hakemaan nassikkaa ja miestä kotiin, pitäis saada jostain inspistä kauppareissuun, mutku EN TAHO!
 
Kääkkänä: Ikeaan vaan! Heh, onhan siellä aika isot ne kärryt.. Muistan kyllä, että tuolla Ikean reissulla muakin supisteli ja puuskututti vähän väliä, joten aika käveleminen siellä oli, mutta onneksi tahti oli hyvin verkkaisa muutenkin :D Saatiin kuitenkin viime hetken ostokset vauvanhuoneeseen silloin tehtyä. Ja pahoin pelkään, että nytkin hommat jää ihan viimetinkaan.

AnQ: Siähän oot sitten jo ihan hyvässä vauhdissa :D Meillä vähän tuo esikoinen vaikeuttaa pesu-urakkaa, kun on turhan innokas apuri: liitaa samalla siinä vieressä, kun miä yritän pestä :kieh: Ja viime vuonna tuikkasi kokonaisen talouspaperirullan ikkunanpesuveteen alta aikayksikön :LOL: Sen takia miä voisin huolia jonkun kaitsemaan esikoista, että saisin rauhassa pestä.

Miullakin on huomenna hammastarkastus. Tosin meen YTHS:lle, kun voin vielä niiden palveluita hyödyntää (porsas mikä porsas).. Tsemppiä muillekin hampilääkärin pakeille meneville!

Ainiin, selällään olemisesta tais olla juttua - miulla se vielä onnistuu. Ei tule huonoa oloa, vaikka nukkuisikin selällään (mikä tosin ei taida näillä viikoilla enää olla suositeltavaa..). Öisin joutuu kuitenkin hyvää asentoa hakemaan, ja suurin riesa on levottomat jalat :headwall: Voi, kun siitä tunteesta pääsisi eroon..
 
AnQ
Jonspe, miul on kans apuri, joka on välillä vähän turhan innokas - onneks löyty kaks lastaa ja oma rätti, niin saa sit puuhastella muiden ikkunoiden parissa, kun ite hoitaa varsinaisen pesuhomman. Yleensä saa sit käydä vaan tarkistamassa, kuin pahasti lattiat lainehtii.. :D Ihan hyvä vaan, että kiinnostaa tollaset hommat - parin vuoden päästä ei tarvii paljoo ikkunoita tän emännän pestä :xmas:

Tän aamun neuvolakuulumisia:
Rv 31+0 (27+1)
Paino +700 g (+218 g)
Turvotus - (-)
RR 129/74 (122/81)
Pissa puhdas (puhdas)
Sf-mitta 26 (23)
Syke 146 (153)
Liikeet ++ (++).

Vauvan asennosta ei kovin varmaan osannut sanoa mitään, ei kuitenkaan siltä tuntunut, että olisi RT. Samaa oon itsekin epäillyt, kun potkut ei tunnu siellä, missä pitäisi :D Oletettavasti majailee vielä poikittain, onneksi tässä on vielä reippaasti aikaa muljauttaa itsensä oikeaan asentoon! Esikoinen oli vaan tässä vaiheessa RT :kieh: Seuraava käynti onkin nyt sit jo kahden viikon päästä, outoa.

Eilen onnistuin tipauttamaan tietokoneen hiiren pöydän taa ja jotenkin noukkasin sen ylös niin, et vasemmalta puolelta pamahti niskalihakset ihan totaalisen juntturaan. Jomottelee vieläkin, auts! Onneks ens viikolla on taas hieronta, jos sais viimeistään sit vähän helpotusta.

Hei, miekin haluan Ikeaan, kai mahtuisin jonkun takakonttiin tms. mukaan :LOL:

AnQ + tyyppi 31+0 POKS :heart:
 
Täällä sitä vielä ollaan yhessä koossa... oon jo toivoni menettäny, et tää itekseen syntyis.. argh... Pitää tänään koittaa taas sitä kivointa s:sää.. vaikka ei siitä tähänkään mennessä niin kamalasti ole apua ollut..

Pe on onneksi yliaikais kontrolli.. mutta varmaan ne laittaa miut vielä viikonlopuksi kotiin oottamaan mut ens viikolla sitten ainakin käynnistetään :) vähän jännittää se, jos pitää käynnistää, ku esikko synty perätilan takia sektiolla, et miten se haava sit kestää sen käynnistyksen.. mut ei ne kai sit niin rajusti ala käynnistääkkään toivonmukaan..

Nyt menee vaan päivät tosi hitaasti ja oottelen vaan sitä, et pääsis sairaalaan... onneks vaari auttaa esikon hoidossa.. ollaan aina päivisin täällä mummolassa kun mies töissä, ettei itekseen tarvii keksii tolle esikolle tekemistä kun on vähän finaalissa jo jaksaminen.. huoh

Mut koittakaan jaksella mahojanne :) mie pakosta pääsen eroon siitä jo ens viikolla.. jipiii :)

- Anzzu rv 41
 
AnQ: Olipa siulla hyvät neuvolakuulumiset. Hih, pitäisiköhän miun ostaa myös omat ikkunanpesuvälineet tuolle neitokaiselle? :D

Anzzu: Tsemppiä loppumetreille! Toivotaan, että synnytys lähtisi itsestään käyntiin piakkoin, ettei tarvisi kauaa kärvistellä. Miulle ainakin sanoivat, etteivät ala edellisen sektion takia lääkkeellisesti synnytystä käynnistämään, mutta tuossa yliaikaiskontrollissa voivat kuulemma tehdä vähän rajumman alakerran tutkimuksen, tai sitten puhkaisevat kalvot 42+0, jos on sen verran paikat auki, että pystyy sen tekemään. Meijän esikoinen syntyi siis rv 41+5 (sairaalan "kirjojen" mukaan 42+4), enkä usko, että tämäkään ennen LA:ta tulee. Ainiin, mitä ässiin tulee, niin kannattaa kokeilla myös shoppailua ;) Jos vielä kaupungille kykenet.

Ja tuosta tuli mieleeni, että miähän oon velvoittanut miehen säästämään yhden kesälomaviikon syyskuulle, sille viikolle, kun on LA :p Jos (ja kun) oon vielä yhdessä koossa, niin muistan kyllä jo esikoista odottaessa, miten tuskaisia ne viimeiset viikot oli, kun liitoskivut olivat lähes helvetillisiä ja harkkasuppareita piisasi. Sen takia mies saa sitten "tuhlata" yhden viikon siihen, että auttaa mua esikoisen kaitsemisessa, kun meillä ei asu ketään sukulaisia lähistöllä, jotka voisivat auttaa :|

Jonspe ja Lilliputti 27+1
 
Jeps..

Huomenna sit näkee, mitä ne sanoo... varaakohan ne sit sektioajan, jos ei oo paikat yhtään kypsyneet..
On kyllä rasittavaa tää odottelu.. ja ei oo menkkajuilimisia kummempaa taas ollu.. eli ei tää varmaan täältä itekseen tule.. :/ miulle se yks lääkäri sillon sano, että voijaan varovasti käynnistää, vaikka onki sektio edellinen.. hmm.. saa nähä..

Mut jatketaan odottelua edelleen..

Anzzu rv41+1
 
Anzzu: Toivottavasti alkaisi pian tapahtumaan, niin ei tarvisi tuota käynnistystä edes funtsia. Jaksuja :hug: Tuo käynnistys on varmaan tapauskohtaista, mutta itse sain kyllä omalla kohdallani käsityksen, etteivät ala käynnistämään lääkkeellisesti (takana siis hätäsektio pystyviilloilla 08/08).

Miä kävin tuhlaamassa tänään vähät rahani alennusmyynneissä. Bobossa oli kanta-asiakkaiden alepäivät ja tein kivoja löytöjä neidille ensi kesäksi (jep, ostan säästöön, ettei tarvi täysiä hintoja maksaa..). Vauvalle en osannut ostaa yhtään mitään, kun ei sitä sukupuolta tiedetä, eikä unisex-vaatteet nappaa :( Tosin, ultrahan on 28.6., joten kerkeän vielä näistä alennusmyynneistä vauvanvaatteitakin ostamaan, jos vain sukupuoli tuossa ultrassa selviää. Hope so!

Eipä muuten mitään uutta tämän navan alle. Tai no, outoa pistokipua oikealla puolella, mutta sekin ohimenevää. Siis se kipu on n. peukun kokoisella alueella, niin vähän kummastuttaa. En kuitenkaan jaksanut soitella neuvolaan ja kysellä, voiko kohdun leikkaushaava vihoitella siinä kohtaa, vai mikä. Pitää vaikka sitten tuolla äitipolikäynnillä tiedustella asiaa, jos vielä vaivaa.

Jonspe ja Lilliputti 27+2
 
AnQ
Jonspe, kyllä mie oon sitä mieltä et kannattaa varustaa lapset omilla siivousvälineillä, jostain syystä mein neitikin on saanut lahjaksi ties minkälaista lasten moppia - kaikki vetoaa siihen, että on horoskoopiltaan neitsyt eli joka tapauksessa siisti ja tarkka, sen luonteenpiirteen vahvistumista siis kannattaa ehdottomasti edesauttaa B) Mie en ole uskaltautunut sinne Boboon kuin kerran (silloin, kun se vielä oli Family Centerissä ), enkä taida uskaltaa alennusmyyntien aikaankaan :snotty: Pitäsi kai jostain käydä penkomassa alelaareja, tiedostan miten taloudellista olis ostaa varastoon, mut jotenkin ei vaan taju riitä sit siihen hommaan käytännön tasolla - miten mie voin tietää, paljon tuo meidän pieni hujoppi kasvaa :xmas:

Anzzu
lle tsempit :flower: vielä loppumetreille, lohduttavaa varmasti ajatella ettei kuitenkaan enää kauaa! Miulla välillä tuntuu, että oon jo nyt ihan kurkkuani myöten tätä odottamista, joten viimoset viikot voi olla täälläkin rankkoja!

Täällä vointi on hyvä, nassikka on ilmeisesti TAAS heittänyt kuperkeikkaa mahassa, kun potkut on siirtynyt alavasemmalta yläoikeelle. Koittais nyt jo päättää - tulee selkeesti äitiinsä! :D Huomenna on onneksi perjantai ja pääsee nauttimaan viikonlopusta - anopin kanssa suunniteltiin tosin mattojen pesua.. Leikkimökkiprojekti alkaa olla loppusuoralla, sisältä on "valkopesty" maalilla ja piti vähän ommella verhoja, viirinauhaa ja muuta söpöä :whistle: Ostin ihanaa vaaleanpunaista pellavakangasta, josta on vielä IHAN PAKKO tehdä neidille esiliina, niin pääsee hääräämään mökissä ihan kunnolla :LOL:

Phuh, ehkä pyörrän vähän puheitani hyvästä voinnista - alkaa tää maha kyllä painaa pikkasen joka puolelle. Ei onneksi satu, mutta tuntuu just siltä, niin kuin asia on - edessä on iso pallo, jota ei vaan saa irti. Napakin alkaa näyttää ihan naurettavalta, ärrinmurrin...

Ehkä vois olla ahkera ja pistää pyykit kuivumaan, olis sit huomiselle puhtaana housut, jotka ei purista - ainakaan vielä. Haluaisin nyt jotain tosi hyvää iltapalaa, joten eiköhän niistäkin ala kohta saumat nauramaan :ashamed:

AnQ + tyyppi 31+1
 
Anzzusta ei oo kuulunut vähään aikaan, joten voisin kuvitella, että nyytti on jo kainalossa :)

AnQ: Kannattaa käydä ainakin kurkkimassa Bobon ale, kun nyt ne tuotteet on -50%.. Ei miullakaan olisi kotihoidontuella muuten varaa shoppailla siellä (ainakaan mitään kovin kummoista), elleivät olisi noin hyvässä alessa ;) Tosin kävin siellä eilenkin pyörähtämässä ja toteamassa, että tehokkaasti ovat rekit tyhjentyneet torstaista. Onneksi sain ostettua ne, mitä olin himoinnutkin :D

Me ollaan ens viikko miun porukoilla kyläilemässä, kun mies on siellä Kiinassa. Senpä takia en varmaan kerkeä koko viikon aikana mitään kirjoittelemaan, mutta tuun viimeistään 28. päivä kertomaan kuulumiset, kun ultra on heti aamusta. Senpä takia toivotan kaikille mammoille hyviä vointeja ja mukavaa juhannusviikkoa!

Jonspe ja Lilliputti 27+5
 
Noniin, nyt ois taasen aikaa vähän pitempää tarinaa väsäillä, kun on nuo kaikki kiireet saatu alta pois. :)

Sokerirasituksessa oli ainakin Jonspe käynyt, kiva että oli hyvät tulokset. Miulla olisi tuo edessä keskiviikkona. :| Tuskinpa tuolla mitään erikoista ilmenee, kun ei oo koskaan aikasemminkaan ollut mitään. Tuon painoindeksin takia mie sinne joudun, tosin vähän myöhässä kun terkka oli unohtanut koko homman...

Anzzulla taitaa tosiaan olla jo nyytti kainalossa, kun ei ole vähään aikaan mitään kuulunut. Ihanaa, taas lisää vauvauutisia. :heart:

Täällä kanssa yks joka tykkää edelleen nukkua selällään ja välillä jopa mahallaankin. :p Tosin sillon kyllä alkaa heti protestointi mahassa että voitkos vaihtaa asentoa. :D

Miulla on kanssa noita Jonspen mainitsemia pistäviä kipuja useinkin tuolla mahassa, lisäksi on iskias vähän vaivannut. Varsinkin sellaisina päivinä kun joutuu kävelemään paljon. Onkos teillä muilla ollut tuota raskausaikana vaivana?
Muutenkin tuntuu että miulle kasaantuu nää kaikki kun tosiaan on nuo suonikohjut, iskiakset ja tässä vaan odotellaan että millon alkaa nuo pukamat vihoitella. :( Ei niin kivaa, mutta onneks häviäävät sitten kun vauva syntyy. Ainakin toivottavasti.

Miulla oli kanssa neuvolalääkäri tuossa viime viikolla ja tässä sieltä tärkeimmät:

Paino 87,1 (+130g/vko)
Turvotus +
RR 111/62
Pissan proteiinit yhdellä plussalla, piti viedä kontrollinäyte johon en oo vielä saanu vastausta.
Hb 112
Sf 23 cm
Sykkeet ja liikkeet + ja ++

lisäksi kohdunkaula oli kiinteä ja kolme senttiä pitkä eli ei mitään muutosta, tosin eipä noita supistuksiakaan oo ollu.
Paino oli iloinen ylläri, ei tartteis nousta ollenkaan tuonne yli 90 kun on taas niin tuskaisaa sitten karistaa noita kiloja.

Ikean reissu onnistui hyvin, löytyi kaikki tarpeellinen ja vähän ylimääräistäkin. :whistle: Jalat oli kyllä vähän hellät päivän jälkeen ja sitten kun siellä oli viimeisellä osastolla niin alkoi vetää suonta jalasta, no onneksi vasta sitten eikä heti kun pääsi perille. :D Nukuinkin sit seuraavan yön idealsiteet jaloissa, kun oli niin levottomat jalat.

Ootteko kaikki lähdössä juhannuksena reissuun? Myö vietellään jussia ihan tässä kotosalla, ei oikein oo mitään paikkaa mihin mennä ja lapsenvahditkin on aika tiukassa joten ihan perhejuhannus on jälleen tiedossa.

Ainiin, sain tänään vihdoin vietyä Kelan paperitkin. Jos vaikka sitten aleen lähtisi jotain pientä vauvanvaatetta ostamaan, pakkaustahan me ei otettu kun ei ollut varmaa tietoa tuosta sukupuolesta. Toivottavasti tulisi päätös pian. Miten kauan teillä muilla kesti käsittely?

Jep, nyt suihkuun ja sitten nukkumaan että jaksaa huomenna kitkeä kukkapenkkejä.

AngelEyes ja Säihkis 28+3 (huh, kun tää aika menee nyt nopsaan!!)
 
AnQ
Jonspelle tsemppiä ultraan ja mukavaa kyläreissua! :flower:

Anzzu
n kuulumisia odotellaan myös täällä!

Angel eyes, kivoja neuvolakuulumisia! Toivottavasti pisun protsku ei ole mitään vakavaa! Ja mukava kuulla, että Ikeasta on tehty löytöjä :D

Mein juhannussuunnitelmat on lähinnä kaupungissa hengailua, tosin mennään varmaan perjantaina miehen vanhempien luo maalle. Jos ilmat sallii, kai lauantaina vois käydä katsomassa tivolissa, millasta on - esikoinen pomppisi varmasti onnesta, ei vielä uskalla sanoa sanaakaan :D Mie jotenkin kammoksun pitkiä vapaita (tästä syystä vähän jännittää ä-lomakin, heh!) ja tuntuu, että aina pitää järjestää jotain tekemistä - toisaalta tosin odotan, että viikot kuluisi nopeasti ja pääsis lomailemaan.

Nyt tuntuu, että alkaa kaikki ärsyttämään - ihan ilman syytä. Argh, hyvä työpäivä siis tiedossa.. :D

AnQ + tyyppi 31+6
 
AnQ Tuskin tuo on mitään vakavampaa, taitaa johtua vaan tästä hiivasta joka vaivaa aina raskausaikana. Mutta ottavat tuon kontrollijutun varmuuden vuoksi, ettei sit varmasti ole mitään.

Mie taas viihdyn niin hyvin kotona, että enemmän taidan stressata aina noista töistä. :D Tekemistä täällä riittää vaikka muille jakaa, niin ei käy aika pitkäksi. Nytkin on tää kolme viikkoa hurahtanut ihan siivillä kun on kaikenlaista tässä hommaillut.
 
Jatketaan vielä eilistä juttua, eli pissanäyte oli sitten tosiaan puhdas, joten tuosta hiivasta näytti vaan johtuvan tuo protskuplussa. Tänään oli aamulla sokerirasituskin ja siitäkin tuli puhtaat paperit eli voi hyvillä mielin jatkaa masun kasvattelua. :D
 
AnQ
Angel eyes, loistavia kuulumisia :flower:

Täällä ei mitään uutta, oon ahkeroinut aamun TOSI reippaasti - jos pääsis tänään livistämään ajoissa juhanuksen viettoon! Reippailin eilen kotonakin; pistin isännän ja esikoisen sähkövatkainostoksille ja siivosin hiki hatussa kotona, käytiin vielä illalla kauppareissulla, jonka jälkeen askarreltiin esikoisen päiväkdin hoitajille kortit. Odotin vähintään jotain megahypersupersupistuksia kun kävin nukkumaan, mut ei tullu mitään :LOL:

Tänään voiskin töiden jälkeen mennä makaamaan takapihalle X-asentoon! Esikoinen on kärttänyt koko viikon, et olis aiheellista leipoa jotain, eli ehkä tänään pääsee sotkemaan jauhojen kanssa - ei meillä kotona taida muutenkaan olla kovin puhdasta enää, se on se hetki...

AnQ + tyyppi 32+1 (heh)
 
Voi rähmä,että on p.ska olo. Siis ihan henkisesti ja fyysisesti. Neuvolassa todettiin,et juniori on laskeutunu ryminällä, th ennusti et voi tapahtua piankin jo :eek: No, paineentunne kohdunsuulla on ihan kauhea ja keilapallo persauksessa tässä raahustetaan. Siis nytkö ne alko jo ne loppuajan v.tutus ja karseudet??? :headwall:
Lisäksi koko ajan lorahtelee housuun ja mä yritän vaan rauhotella,että se on sitä vetistä... ei siis lapsivettä.

No se valituksista, ei vaan kehtaa kavereillekaan itkeä koko ajan :ashamed: :ashamed: :ashamed:
Mä en vaan tajuu,miksi pitää olla näin v-tuuntunut koko ajan. Ihan kiva oli viikonloppukin :heart: ja juhannus tulossa.

Anq, hyvä et oli hiiviksestä johtuva plussa. Yhdelle plussalle aika herkästi menee, jos pääsee valkkaria pissanäytteeseen myös.

Taidan jättää täl kertaa sen Ikean väliin kuiteski ku miehellä vasta puolentoista viikon päästä alkas loma. Olis saanu kyl nyt jo alottaa ni olis päässy vielä jossain käymään. Miten teillä miehet pitää lomia?

meillä 4 viikkoa kesistä ja sitten pari viikkoa isyyslomaa päälle, ihan kiva setti ja aloittaa työt sit samaan aikaan ku koululaiset palaa kouluun. :)

Mukavia jussinpyhiä! :wave:


Kääkkis ja lapanen 35+2
 
Miime Tervetuloa mukaan, haluatko että lisäilen tietosi tuonne etusivulle? Hyvää juhannusta myös sinnepäin. :)

Kääkkis Miehen loma alkaa tuossa 12.7. ja siitä sitten neljä viikkoa eteenpäin. Isyyslomaa tuo pitelee heti sitten kun vauva syntyy sen kolme viikkoa.
Toivottavasti siun olot edes vähän paranee, kohta se onneksi helpottaa ja sitten alkaakin toisenlaiset murheet. :p

AngelEyes ja Säihkis 29+1

muoks. Pongasin myös tuolta kesäkuisten pinosta että Anzzu on tosiaan saanut pikkuisen pojan tuossa 24.6. Paljon onnea pikkuisesta. :flower: :heart:
 
:wave:
Mä voisin hypätä tännekin mukaan.Olen 26v ja Kaksi tyttöä ennestään 2006 ja 2007.Kolmosen LA 6.11 ja Tyttöhän se sieltä on tulossa myös:heart: Koks:iin pitäs mennä synnytämään,aiemmin en siellä olekaan synnyttänyt.

JanJade & Justiina rv 21
 
Miimelle ja JanJadelle lämpimät tervetulotoivotukset! Toivottavasti saadaan vielä lisää odottajia mukaan juttelemaan :)

Anzzulle onnittelut poikavauvan johdosta!

Onnittelut Angel Eyesille hyvistä neuvolakuulumisista ja puhtaista papereista sokerirasituksesta! Yksi juttu vähän ihmetyttää: eikös siulla oo nyt 28+2? Miulla on nimittäin tänään 28+5, kait? :D Niin, ja iskias kyssäriin vastaan, että on vaivannut: vasemman pakaran puolella iskiaskipu iskee tasaiseen tahtiin :/ Se tuli tutuksi jo viime raskaudessa, eikä oo vaivannut kuin raskausaikoina. Niin, ja Kela-päätökset tulivat jo saman viikon aikana, kun vein paperit. Äippäpakkaus oli Postissa vajaa viikko päätöksestä.

AnQ: Miten kauan siä olit aikoinaan esikoisen kanssa kotosalla?

Ja kyssäriä muillekin: kauan meinaatte olla vauvan kanssa kotosalla ennen töihinpaluuta?

Kääkkänä: Tsemppiä loppukiriin! Nuo viimeiset viikot on kyllä tuskaisia.. Onneks siulla on jo LA aika lähellä, ja täysiaikaisuuteen reilu viikko.

Juhannus meni tosi rauhallisesti. Tosin vietin pe-la yön raapien nahkaani hillittömästi.. Itikat nimittäin söivät sen verran ilkeästi, etten saanut kunnolla edes nukuttua, ja lauantai menikin kiukutessa.. No, kävin eilen jo 20.30 nukkumaan ja jätin muun porukan juhlimaan, joten tänäaamuna olikin vähän toisenlainen olo herätessä :)

Kotonaolemisesta kommentoin, että oon ollut jo 2 vuotta kotona, ja toivoisin, että ainakin saman verran olisi edessä, mielellään lähemmäs 3 vuotta. Miulla ei oo työpaikkaa odottamassa ja pärjätään toistaiseksi miehen tulojen varassa, joten kotonaoleminen onnistuu ainakin toistaiseksi.

Huomenna ultra. Jänskättää. Sitten lisää kuulumisia! Nyt miehen viereen köllimään ja katsomaan leffaa, pikkuneiti kun on mamman ja papan luona yökylässä.

Jonspe ja Lilliputti 28+5
 
Huomenta kaakonkulma! Ensimmäinen äitiysloma-aamu ja olin hereillä 4.30... Tunnin jaksoin pyöriä sängyssä unta etsien, mut sit luovutin ja nousin ylös. Mitäpä sen väliä, kun nyt pääsee päikkäreille just silloin kun haluaa :) Eli kyllä alkoi äippäloma oikeaan aikaan. En olis jaksanut enää yhtään työvuoroa!

Anzzulle hurjasti onnea! Suurella mielenkiinnolla odotan kuulumisia myös vauva-arjesta, kunhan vaan jaksat / ehdit kirjoittelemaan.

Uusille tervetuloa! Hyvä, että pinon "tulevaisuuskin" on turvattu :D

Jonspelle tsemppiä ultraan ja kuulumisia odotellaan.

Kotonaolosta oli puhetta. Tarkoitus olis olla ainakin reilu vuosi kotona. Vanhempainvapaat loppuu ens toukokuussa ja sit on onneks kahden kesän kesälomat siihen päälle. Josko sit vielä ainakin syksyn onnistuis kituuttamaan kodinhoidontuella... Aika näyttää =)

Vielä omaa napaa... Turvotus löysi tiensä tännekin :( Juhannus meni pyöriessä jalkapallona tai pikemminkin pallojalkana. Aloin jo epäillä raskausmyrkytystä, kun lisäks tuli kauhea hedari ja turvotus tosiaan alkoi ykskaks. Painoakin tuli liki pari kiloa ihan tuosta vaan, mut sen on kyllä pakko olla nestettä. Yhä turvottaa, mut muuten on onneks olo ok. Niinpä en sit kimpoillu mihinkään näytille. Ylihuomenna on onneks lääkärineuvola. Alkaa näköjään vaivat viikkojen lisäätyessä rantautua tännekin. Mut ei onneks olis enää kauhiakn monta viikkoa!

Elosalama ja mini POKS 35 :heart:
 
Jonspe Jeps, ihan oikeessa oot, mie oon viikon etuajassa ollut taas tuon kanssa. :LOL:
Ilmankos tuntukin että mihis tää aika nyt oikein katosi. :whistle:

Kotona meinasin olla mahdollisimman pitkään, ainakin siihen ensi syksyyn. Meillä painaa nuo asuntolainat päälle niin jos kummia ei tapahdu niin varmaan sitten joutuu töihin lähtemään. :(

Mie oon kanssa ihan turvoksissa. Paino on noussu 3 kiloa kahden viikon aikana, pakko olla nestettä, kun ei edes tehty mitään erikoisia juhannusherkkuja. Kädet tuntuu koko ajan sellasilta ikäviltä, samoin jalat. Pitää varmaan alkaa lipittää vihreetä teetä tai jotain.

AngelEyes ja Säihkis oikeasti siis 28+3
 
Turvotus on rantautunut oikein urakalla tännekin :headwall: Kävin just siellä äitipolilla, olikin aika pitkä reissu, kun jonotteluineen meni 2h.. Paino oli pompsahtanut sellaisiin lukemiin, että tää viikko pitää varmaan syödä vain kaurapuuroa ja salaattia, että ensi viikon neuvolassa olisi vähän inhimillisempi viikkonousu :snotty:

Vauvalla oli ultrassa kaikki ok. Rakenteissa ei mitään vikaa, lapsivettä normaalisti ja painoarvio nyt 1119g. Rinnanympärys laahaa jo nyt perässä, kuten siskollaan aikoinaan, joten hoikkeliini tulossa tälläkin kertaa. Sukupuolikin saatiin 97% varmuudella selville.. Tää mami (ja iskäkin) on ihan onnesta sekaisin ja suuntaa tänään vaatekaupoille ostamaan ekoja pikkuisia söpöyksiä vauvalle. Olisin saanut vielä yhden ylimääräisen ultran rv33, jos olisin halunnut vauvan kokoa käydä tarkistuttamassa, mutta kun kysyin lääkäriltä, onko sille muuta perustetta kuin miun mielenrauha, niin totesin, ettei oo välttämätöntä. Miulla on kuitenkin synnytystapa-arvio siellä lääkärin luona rv36+2, joten en jaksaisi siellä jatkuvasti rampata, varsinkin, kun neuvolakäynnitkin alkavat nyt kahden viikon välein.

Jonspe ja nimensä veroinen Lilliputti 28+6
 
Huomenta,

kiitos JOnspe :hug: ja onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Mie jouduin tänään tk:en menemään kun luulin jo eilen synnytyksen käynnistyneen. Nukkumaan mennessä ekana alko puukonviiltelyt kohdunsuulla,sitten hirvee painontunne alapäässä ja lopulta meni maha sekaisin :x Vessasta ei meinannu päästä pois ja kihelmöi koko alaosastoa hirveesti. Kävellessä meni alkuyö täysin. Särkylääkkeen voimin jotenkin torkuin ja aamulla menin antamaan näytteen,mistä löyty verta kahdella plussalla sekä valkuaista. Omituista ettei näyttänyt virtsistä eikä bakteereja :eek: Eivät osanneet sanoo mitä on, ja lykkäsivät ab-kuurin. Loppuviikosta uudet kokeet. Alko kyl pelottaa,et mitä tää on. Oireet on ku virtsiksessä,mut vähän lievemmät. Hirvee paine vaan,et en uskalla kotoa oikeen mihkään lähteä. :ashamed:

Kotonaolosta... mie haaveilen,et voisin olla pari vuotta kotona, mulla ehkä alkaisi yksi jatkokoulutus siinä vaiheessa ku vauva on 1-1,5v mut kotihoidossa onnistuisi silti. Saa nähdä.

Jaksuja kaikille, tääl kanssa turvotaan... :wave:
 

Yhteistyössä