K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Fazerin Skumppakuulat on kyllä surkein makeisuutuus ikinä! Fairyvettä ja sokeria puristettuna marmeladikuulaksi. Yhhyh, tekee tiukkaa syödä lahjalaatikko. Ei näitä kehtaa viedä edes työpaikalle
 
vierailija
SUOJELE KAIKELTA PAHALTA

On ensimmäinen päivä Pipolätkässä. Porukka on saapunut majoituspaikkaan, iltapäivä on kääntynyt illaksi.

Vantaalainen räpartisti on mukana ensimmäistä kertaa. Hän tuntee olonsa välittömästi mukavaksi - luvassa on vain jääkiekkopaitoja, viiniä ja rauhaa julkisuudelta.

Se lähes parimetrinen NHL -tähtikin on paljastunut hahmoksi, jonka läsnäoloa K:n ei ehkä tarvitsekaan juurikaan jännittää. Pieni nolous viimeisimmistä Whatsupp-viesteistä silti hieman kaihertaa - olihan osa niistä kuin 13-vuotiaan teinitytön tekstiä rokkitähdelle - mutta tehty, mikä tehty. Sitäpaitsi, tiettyä valovoimaahan hänessä selvästi on.

Kyllä tästä leiristä vielä selvitään kunnialla, vaikka Esko äsken sanoikin minun olevan epätavanomaisen levoton, ajattelee K viimeiseksi, ennen kuin simahtaa sohvalle poroviltin alle. Puoliksi juotu viinilasikin jää ikkunalaudalle odottamaan.

NHL-tähti katselee K:ta ja istuutuu viereen leveäĺle sohvalle. Tuossa hän nyt on - tuo sympaattinen, epäinhimillisen sinnikäs ja avoin olento. Ihminen, jonka hurjaa vuotta hänkin on välillä seurannut - osin yhteisen ystävän kautta, välillä tsemppiviestein Whatsupissa sen jälkeen, kun tieto tästä tammikuun turnauksesta oli tullut.

Tähti, Käärijä, Jere - tuossa hän nyt on - yksin, viltti poskellaan, jotenkin haavoittuvaisen oloisena. P tuntee myötätunnon, veljeyden ja hellyyden läikähdyksen sisällään.

P on hyvin tottunut ja sinut sen asian suhteen, että NHL-tähteys herättää miehissä toisinaan reaktioita, jotka lähenevät ihastusta ja palvontaa. "Sankarihahmon ja roolimallin kaipuuta, mikäs siinä. Onneksi en ole pappi tai opettaja", hymyilee ex-maalivahti itsekseen.

Lisäksi P on yleensä aina se, jolla on kyky rauhoittaa muut joukkuepelaajat suurissa tunnekuohuissa - reaktiot ovat toisinaan rajujakin, jos pettymys purkautuu rankkojen fyysisten turnausten jälkeen.

Ja nyt, jostain syystä P:n vaisto sanoo, että hänen on parempi torkahtaa tähän sohvalle hetkeksi.

Porukka alkaa hajaantua ja kävelee huoneisiinsa nukkumaan. Katon rajassa televisiossa pyörii hiljaa SM -liigan tähtihetket viime vuodelta, jo toista kertaa looppina. Ulkona on pakkasta -19 astetta, lumi sataa hiljalleen maahan.

******

Kesken hiljaisuuden P havahtuu hereille, kun hän kuulee K:n katkonaisen, hädissään olevan äänen.

"Mä häviän...kaiken..... tyhjä sali.....en ehdi.... menkää pois...tyhjät naamarit...mä putoan alas, putoan, putoaaaan.."

K heittelehtii sohvan nurkassa silmät puolittain auki eikä herää, vaikka P koskettaa häntä kevyesti hartiasta. Tupaten täyteen ohjelmoitu mennyt vuosi iskee mieleen ja kehoon - patoutunut tunnemöykky hyökyy kerralla ulos.

P siirtyy sohvalla rajusti tempoilevan K:n taakse, ottaa tämän lusikkaan ja kietoo käsivartensa tiukasti tämän ympäri. Hsss..hsss ..et sä mihinkään putoa, sä oot tässä turvassa, mä suojelen sua, nuku nyt....P kuiskailee K:n korvaan ja sivelee rauhoittavasti viltin läpi tämän olkapäätä

K:n hengitys tasaantuu ja molemmat vaipuvat takaisin syvään uneen.

*****

Ikkunasta tuleva varhainen pakkasauringon säde havahduttaa K:n. Mökki nukkuu yhä. Hänen ympärillään on yhä suuri käsi. Jotain pakahduttavaa alkaa itää K:n sisällä.

On käsittämättömän hyvä olla

K liikuttaa höyhenenkevyesti huuliaan pitkin ympärillään olevaa kättä ja vaipuu vielä hetkeksi endorfiininsekaiseen uneen.

****
 
P's a hero!
 
vierailija
Jokohan niillä pian on virallinen puolivuotispäivä käsillä? 😊
Tai sit siellä on kerrottu, että Tsiila etsii seuraajia, koska se saa isommat mainostulot sillai. B on palkattu someseuraaja-hunteriksi ja Tsiila maksaa B:lle hyvät provikat. Kohta Bojan pääsee kampaajalle, ehkä jo 2 kk:en kuluttua ja hänellä voi olla varaa tilata jopa oikea drinkki, kaakaojuomien sijaan.
 
Yhteistyössä