K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei ole vaan ihan D:n aiemman käytöksen perusteella päätelty näin
En tiedä mistä ne johtopäätökset on revitty mutta sen perusteella mitä instassa näkyy, on hänellä monet vanhat kaverit edelleen tallella. Siitä Colestakin oli kuvia syyskuun postauksessa ja oli kuviakin siellä kiinnitettynä siitä Lily Reinhartista, eikö hän ollut samaa porukkaa joskus. En tiedä niin tarkkaan mutta vähän vaikuttaa että hänellä on kavereita eri puolilla maailmaa. Ei sillloin voi hengailla koko ajan samojen kanssa, varmaan noissa piireissä se asuinpaikka voi monilla vaihtua äkkiä kauaskin.
 
vierailija
Muusta en tiedä mutta tuo eri maassa asuminen : en yhtään ihmettelisi vaikka ainakin Bojan rupeaisi enemmänkin pitämään majaa Lontoossa. Sieltä käsin pääsee ihan yhtä lailla keikkarundeille eikä hällä Sloveniaan tuntunut ikävää olevan juurikaan.
Enpä usko, että B lähivuosina Lontooseen on muuttamassa, eiköhän bändin asiat toimi parhaiten samasta maasta käsin
 
vierailija
Mä saan kyllä sellaiset vibat Bojanista ja Damonista, että uteliaaksi vetää, en tiedä muista. Sellaista varovaista testailua kuitenkaan liikaa paljastamatta. Sitten tulee kyllä sekin mieleen, että JOS Damon oliskin vaan kaveri, jonka avulla esim pyritty rauhoittamaan sitä KB-shippiä, niin toivottavasti ei ala koko rumba taas uudelleen eri tyypin kanssa, että analysoidaan kaikki mikroilmeet ja eleet, vaatteet, sanomiset ynnä muut 🤔. Koska B on nyt aivan satavarmasti tietoinen ainakin kaikista huhuista, jotka hänestä ja Jerestä pyörii ja hyvin yllättänyt olisin, jos hän ei tajuisi kansaakäymistenDamoninkin kanssa herättävän huomiota.
 
vierailija
Mä saan kyllä sellaiset vibat Bojanista ja Damonista, että uteliaaksi vetää, en tiedä muista. Sellaista varovaista testailua kuitenkaan liikaa paljastamatta. Sitten tulee kyllä sekin mieleen, että JOS Damon oliskin vaan kaveri, jonka avulla esim pyritty rauhoittamaan sitä KB-shippiä, niin toivottavasti ei ala koko rumba taas uudelleen eri tyypin kanssa, että analysoidaan kaikki mikroilmeet ja eleet, vaatteet, sanomiset ynnä muut . Koska B on nyt aivan satavarmasti tietoinen ainakin kaikista huhuista, jotka hänestä ja Jerestä pyörii ja hyvin yllättänyt olisin, jos hän ei tajuisi kansaakäymistenDamoninkin kanssa herättävän huomiota.
No selkeästikään se mahdollinen analysointi yms ei nyt yhtään tässä tapauksessa Bojania haittaa, koska hän antaa tuollaista materiaalia julkaista. Tuohan on sata kertaa suoraviivaisempaa mitä ikinä on K:n kanssa edes julkaista, ei tuossa tarvii mitään mikroilmeitä tulkita. SIksipä ajattelenkin, että tuskin se nyt ainakaan mikään vuosisadan rakkaustarina on. Ehkä jotain kokeilua, en tiedä.
 
Sama juttu, olen vähän utelias, että mistä tuossa on kyse.
 
Minulla ei tule kyllä yhtään tälläiset vibat, pelleilyjutulta näytti en näe kemiaa, kaveri varmaankin kaikkien kanssa, mutta eniten kemiaa näen Krisin kanssa, mihinkään shipin alasajoon tai muuhun en myöskään usko, tämä sisältö aika normi D:tä, D nauttii joksufandomin huomiosta
 
vierailija
No selkeästikään se mahdollinen analysointi yms ei nyt yhtään tässä tapauksessa Bojania haittaa, koska hän antaa tuollaista materiaalia julkaista. Tuohan on sata kertaa suoraviivaisempaa mitä ikinä on K:n kanssa edes julkaista, ei tuossa tarvii mitään mikroilmeitä tulkita. SIksipä ajattelenkin, että tuskin se nyt ainakaan mikään vuosisadan rakkaustarina on. Ehkä jotain kokeilua, en tiedä.
Niin siis kaikki se matsku mitä on K:n kanssa julkaistu, niissähän ei ole tapahtunut juuri mitään tuollaista, paitsi nyt NT:llä lavalla, jolloin siellä lavalla oli K kun taas TAllinnassa lavalla Boitsun kanssa oli enemmänkin J, eikä nähty lääppimisiä, mutta sitäkin enemmän lämpimiä katseita ja hiusten pörrötystä. Kaikki muu matsku onkin sitten hyvin erilaista, ei niissä lääpitä, ei istuta sylissä, eikä varsinkaan pussailla (no Kärtsä tunnekuohuissaan moiskautti kaulalle Liverpoolissa, mutta siitä oli show kaukana). Ja silti niissä ihmiset näkee enemmän kemiaa kuin tuossa lääpintävideossa. Makes me wonder...
 
vierailija
Minulla ei tule kyllä yhtään tälläiset vibat, pelleilyjutulta näytti en näe kemiaa, kaveri varmaankin kaikkien kanssa, mutta eniten kemiaa näen Krisin kanssa, mihinkään shipin alasajoon tai muuhun en myöskään usko, tämä sisältö aika normi D:tä, D nauttii joksufandomin huomiosta
Toi on vähän jännä argumentti, kun moni on toistellut tuota, että ihan "normi D:tä" tuollainen sisältö, mutta tässähän nimenomaan Bojan oli se aktiivinen tekijä. Ja tuo ei ole ihan normi Bojania, mitä oltais totuttu näkemään. Ei ole kyse mistään normi D -sisällöstä, vaan siitä, mitä Bojan aktiivisesti ja oma-aloitteisesti tekee siinä videolla.
Ja en siis itsekään usko, että heidän välillä mitään isompaa on, vaan jonkinlaista kokeilua B:n taholta. Uskon että D enemmän kiinnostunut Krisistä.
 
Voi olla, mutta kyllähän D:n täytyy tietää että Kris on hetero, ainakin mun käsityksen mukaan. Tosin se ei ole tässä tarinassa olla ennenkään mikään kynnyskysymys :D
 
vierailija
Toi on vähän jännä argumentti, kun moni on toistellut tuota, että ihan "normi D:tä" tuollainen sisältö, mutta tässähän nimenomaan Bojan oli se aktiivinen tekijä. Ja tuo ei ole ihan normi Bojania, mitä oltais totuttu näkemään. Ei ole kyse mistään normi D -sisällöstä, vaan siitä, mitä Bojan aktiivisesti ja oma-aloitteisesti tekee siinä videolla.
Ja en siis itsekään usko, että heidän välillä mitään isompaa on, vaan jonkinlaista kokeilua B:n taholta. Uskon että D enemmän kiinnostunut Krisistä.
No siinä
Voi olla, mutta kyllähän D:n täytyy tietää että Kris on hetero, ainakin mun käsityksen mukaan. Tosin se ei ole tässä tarinassa olla ennenkään mikään kynnyskysymys
Emme voi kylläkään tietää onko hetero vai esim. bi?
 
vierailija
Voi olla, mutta kyllähän D:n täytyy tietää että Kris on hetero, ainakin mun käsityksen mukaan. Tosin se ei ole tässä tarinassa olla ennenkään mikään kynnyskysymys
Niin siis en ajattele, että D:n ja Krisin välille koskaan mitään tulisi. Mutta se ei estä sitä että D olisi enemmän kiinnostunut Krisistä. Voihan se siitä haaveilla, vaikka tietäisi että on hetero.
 
vierailija
Toi on vähän jännä argumentti, kun moni on toistellut tuota, että ihan "normi D:tä" tuollainen sisältö, mutta tässähän nimenomaan Bojan oli se aktiivinen tekijä. Ja tuo ei ole ihan normi Bojania, mitä oltais totuttu näkemään. Ei ole kyse mistään normi D -sisällöstä, vaan siitä, mitä Bojan aktiivisesti ja oma-aloitteisesti tekee siinä videolla.
Ja en siis itsekään usko, että heidän välillä mitään isompaa on, vaan jonkinlaista kokeilua B:n taholta. Uskon että D enemmän kiinnostunut Krisistä.
Kaikki näkee mitä haluavat tässä ja osa haluaa kuvitella suhdetta B ja D välille, mitä itse en näe, näen, että B tykkää vähän rikkoa sitä Slovenian unelmien vävypoika imagoa tässä, mutta tuosta pätkästä ei kyllä edes näe onko siinä pusua ollenkaan vaiko poskipusu? Mutta pelleilee siinä ja Jure hyppää samaan kasaan, en näe tätä kyllä minään ulostulona mihinkään suuntaan, tosin saattaahan se B olla esim. bi, mutta ihan yhtä hyvin hän voi olla hetero myöskin
 
Muusta olen samaa mieltä mutta jos B vielä jonkun luotettavan lähteen taholta paljastuu heteroksi, syön Kärtsän vihreen boleron.
 
vierailija
Minulla ei tule kyllä yhtään tälläiset vibat, pelleilyjutulta näytti en näe kemiaa, kaveri varmaankin kaikkien kanssa, mutta eniten kemiaa näen Krisin kanssa, mihinkään shipin alasajoon tai muuhun en myöskään usko, tämä sisältö aika normi D:tä, D nauttii joksufandomin huomiosta
Mä kans ihmettelen että joku näkee jotain B ja D, mutta ei Kris ja D???
 
vierailija
Toi on vähän jännä argumentti, kun moni on toistellut tuota, että ihan "normi D:tä" tuollainen sisältö, mutta tässähän nimenomaan Bojan oli se aktiivinen tekijä. Ja tuo ei ole ihan normi Bojania, mitä oltais totuttu näkemään. Ei ole kyse mistään normi D -sisällöstä, vaan siitä, mitä Bojan aktiivisesti ja oma-aloitteisesti tekee siinä videolla.
Ja en siis itsekään usko, että heidän välillä mitään isompaa on, vaan jonkinlaista kokeilua B:n taholta. Uskon että D enemmän kiinnostunut Krisistä.
Minusta tuo oli kyllä ihan normi-Bojania, onhan sitä mm. lääpitty bändikaverien etumukset ja takamukset, pussattu Jania suulle, ratsastettu Jurella, lavatouhut Kärtsän kanssa jne. Ei mitään ongelmaa, jos heillä D kanssa olisikin jotain, mutta tuo vaan kommenttina siihen, että olisi Bojanilta jotenkin normaalista poikkeavaa käytöstä.
 
Yhteistyössä