K-18. Munasin seksin. Älä aukaise jos et halua lukea räävittömyyksiä

  • Viestiketjun aloittaja turhautunut
  • Ensimmäinen viesti
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Liila:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mä en vaan jaksa enää seksitöntä elämää.
Jumalauta mä oon vuoden tyydyttänyt miestä ja salaa vessassa runkannut itselleni orgasmin.
Mä kohta lähden panemaan jotakuta miestä, jotta saisin tarpeeni tyydytettyä.
Miksi olet SALAA tyydyttänyt itsesi? Mitä järkeä siinä on? Eihän mies silloin voi tietää, että joku asia on vialla, jos et sitä hänelle kerro. Opeta miestäsi vaikka ihan kädestä pitäen, miten hänen tulisi tyydyttää sinut.
Korjataans tämä asia.
Olen kertonut. Olen kertonut niin paljon että olen itsekin jo korviani myöten täynnä omaa tyydyttämättömyyttäni.
Olen sanonut, etten ole saanut. Olen kertonut etten saa mitään seksistä irti.
Olen kertonut että kaipaan otteita, niin hyviä että pahoja, kunhan niitä olisi.

Mutta ei.
Minä en millään pessimisti tahtoisi olla, mutta kyllä tämä lannistaa sisukkaimmankin sissin ja multa munaa löytyi vuoden verran.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hei! Mikäs hätä sulla, lähet ettiin miehen jolla on muutakin mielessä kuin oma munansa ja teet uudenvuoden lupauksen: Ellei tuu kunnon hoitoa ekalla yrityksellä, jätät samantien, kyllä se pitää lähteä sisältä eikä opettelulla jos mieleisensä haluaa.
Kyllä se paneminen oli mielekästä ennenkuin alettiin seurustelemaan. Oli monen tunnin esileikkejä, himokasta kiimaa ja monemonta orkkua.
Ne kilpistyi siihen kuuluisaan rakkauteen.

Rakkaus kun paljastui, hiipui seksi.
Vaikka kuinka hieroin kipeitä niskoja, tein jalkakylpyjä, nuolin himokkaasti munaa, niin ei.
Uskokaattes naiset, se otti niin päähän, kun toinen sai ja minä en.
Kuvitelkaas tämä ilta illan jälkeen toisintona, vuoden ajan.

Kyllä minä koetin sanoa. Koetin olla yllätyksellinen. Ostin alusvaatteita, olin nelinkontin ruokapöydällä alasti ja nuolin sitä_vitun_munaa.

On se perkele, mikä näitä prinssejä vaivaa? Nainen täydellisimmillään kerjää orgasmia, ja itseensä ah niin tyytyväisenä jätetään huomiotta.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Kuka saa, kuka ei. Kävelytyylistähän sen tutkimusten mukaan näkee. Se on kuule naisesta itsestään kiinni, mitä saa, ei miehestä.
Toivottavasti et tule tuota sanomaan toista kertaa sen jälkeen mitä minä olen panostanut siihen seksiin.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja lol:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Itseasiassa totuus on se, että orkku kuin orkku se on AINA lähtöisin klitoriksesta. Se katsokaas ei ole vain se pikku nyppylä siinä kehon ulkopuolella...
Se nyppylä on vaan g-pisteen huippu. Toisilla se alue on suuri ja myös sisäkautta härnääminen tuottaa megaorgasmin.
Itse lukeudun näihin, jotka laukeavat todella räjähtävästi sieltä emättimen kautta.
Mä voin antaa eksäni nron. Kyllä se osaa sen minuutin taian.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja hiljalleen:
Mutta naiset....Mulla ainakin G piste tuolla sisällä jota ei pääse ärsyttämään muutoin kuin työntämällä jotain sisään. Sellainen dildo jossa pää pyörii on oiva pisteen kiihotin.....eli ei se klitan kiihotin ainoastaan tee onnelliseksi ja autuaaksi...
On se mullakin g-piste, mutta ei se orkkua yksin saa aikaan.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja a:
Kerrankin (joskus ennenkin törmännyt, mutta harvoin) tasokasta, hyödykästä, loistavaa keskustelua tällä palstalla !
ehkä pilaan tämän ketjun sillä että ilmoitan et mua alko panettaan :-D
Juu ei mitään, antaa panettaa vaan ihan rauhassa ja omin aloittein tee sitten kunnon sarjat itelles.
Voin nimittäin samaistua tuohon panetukseen kenttäkokemuksella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Kuka saa, kuka ei. Kävelytyylistähän sen tutkimusten mukaan näkee. Se on kuule naisesta itsestään kiinni, mitä saa, ei miehestä.
Toivottavasti et tule tuota sanomaan toista kertaa sen jälkeen mitä minä olen panostanut siihen seksiin.
Ehkä olet panostanut liikaa. Kuka nyt suorituspaineiden kanssa kiihottuu mistään.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja M Y R K K Y:
Käsitin ap ponttis.
Mut täytyy sanoa että miehes on mokannut...
rehellisyys on suhteen perusta, musta tästä teidän olisi hyvä alkaa alusta ja rehellisesti.Luulen että ootte aika nuoria vielä,miehelläs on käsitys että nainen tyytyy juur tuohon ees ja taas juttuun.Että lujaa kun rynkyttää niin nainen nauttii.

Olis hänenkin etunsa oppia kuinka nainen nauttii, ja olisit oikea opettamaan häntä.
Mistä ne miehet oppii ellei naisilta?
Ei niistä pornoleffoista ainakaan.

Mut ap,miettikää nyt hetki,onko se seksi ainoa juttu teillä?Jos on niin hyväkin erota,mutta jollei niin se ei todellakaan sais olla se erottava asia.

VOimia!
Mies on 40.
Jos minä tästään vielä lähden odottelemaan hänen oppimistaan niin vaihdevuodet mut päihittää.
Juuei, minä haen miehen joka panee mut sinne seitsemänteen taivaaseen.
Sitä odotellessa (varmaan todella pitkään) mulla on sormet apuna.

Oli meillä muutakin kuin seksi, mutta sorry, seksi on suhteen kantava voima, ystäviä löytyy muualta, sekä terapeutteja.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Kuka saa, kuka ei. Kävelytyylistähän sen tutkimusten mukaan näkee. Se on kuule naisesta itsestään kiinni, mitä saa, ei miehestä.
Toivottavasti et tule tuota sanomaan toista kertaa sen jälkeen mitä minä olen panostanut siihen seksiin.
Ehkä olet panostanut liikaa. Kuka nyt suorituspaineiden kanssa kiihottuu mistään.
Mä tämän vuoden paineilla haistatan paskat jonkun suorituspaineille.
 
Ihmekään, jos ei pillu toimi.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Marttiina Maitolehmä:
Kuulostaa typerältä miehesi. Mutta toisaalta olet sinäkin väärässä siinä kun väheksyt emätintä yhdynnässä, minä ainakin tarvitsen MYÖS munaa enkä pelkästään väriseviä perhosia
Voi kuule asiaa.
Tiedätkö kuinka monta minä pystyn saamaan sarjassa?
Niin monta kunnes uuvun täysin.

Minä olen erittäin helppo tyydytettävä. Todella helppo. Ja minä kykenen saamaan sarjassa. Monta. Monenmonta, itse lopetin joskus 17, koska jalat tärisi krampissa ja en saanut happea.

Olen oikea sex-machine, for kraist seik.

Mutta se, että toinen ei viitsi, ei jaksa ja sitten syyttää minua siitä ettei viitsi tai jaksa panostaa sen vertaa että saisin.
Kyllä se naaman saa kurttuun, uskokaas hyvällä.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Kuka saa, kuka ei. Kävelytyylistähän sen tutkimusten mukaan näkee. Se on kuule naisesta itsestään kiinni, mitä saa, ei miehestä.
Toivottavasti et tule tuota sanomaan toista kertaa sen jälkeen mitä minä olen panostanut siihen seksiin.
Ehkä olet panostanut liikaa. Kuka nyt suorituspaineiden kanssa kiihottuu mistään.
Mä tämän vuoden paineilla haistatan paskat jonkun suorituspaineille.
Ihmekään, jos ei pillu toimi.
Voin kertoa että kyllä se toimii.
Alkuperäiset asetukset on voimassa ja tallella. Kunhan niihin viitsisi paneutua, muutkin kuin minä.
 
kaappilesbo
Alkuperäinen kirjoittaja M:
NIIN totta! Ja pornoleffoissa lesboille aina tungetaan sinne miljoona munan näköistä dildoa. Siis oikeasti,jos lesbo kiihottuisi munasta niin kai se helvetti menisi sänkyyn miehen kanssa?
just tätä olen miettinyt ja tullut juuri tähän samaan tulokseen!
 
Turha miettiä mitään paneutumisia, kunhan nauttii vaan!
 
Nipsu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tää oli vähän samaa luokkaa kuin se laihialainen esileikki, jossa mies sanoo: "Kuvittele ittes märäksi sillä aikaa, kun mä käyn paskalla."
eikseoo "Räplää ittes märäksi sillä aikaa, kun mä käyn paskalla." :D näin moon sen kuullu :)
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Kuka saa, kuka ei. Kävelytyylistähän sen tutkimusten mukaan näkee. Se on kuule naisesta itsestään kiinni, mitä saa, ei miehestä.
Toivottavasti et tule tuota sanomaan toista kertaa sen jälkeen mitä minä olen panostanut siihen seksiin.
Ehkä olet panostanut liikaa. Kuka nyt suorituspaineiden kanssa kiihottuu mistään.
Mä tämän vuoden paineilla haistatan paskat jonkun suorituspaineille.
Ihmekään, jos ei pillu toimi.
Voin kertoa että kyllä se toimii.
Alkuperäiset asetukset on voimassa ja tallella. Kunhan niihin viitsisi paneutua, muutkin kuin minä.
Turha miettiä mitään paneutumisia, kunhan nauttii vaan!
Hmm... Mä mietin tota lokakuuhun asti. Marraskuussa tunsin hienoa ärtymystä, joulukuun alusta olin kuin perseelle ammuttu karhu, nyt olen verrattavissa joukkotuhoaseeseen.

Olen pitkäpinnainen. Mutta sitä ei kannata liikaa venyttää.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja kaappilesbo:
Alkuperäinen kirjoittaja M:
NIIN totta! Ja pornoleffoissa lesboille aina tungetaan sinne miljoona munan näköistä dildoa. Siis oikeasti,jos lesbo kiihottuisi munasta niin kai se helvetti menisi sänkyyn miehen kanssa?
just tätä olen miettinyt ja tullut juuri tähän samaan tulokseen!
Indeed!
Ja oikeasti, suurin osa naisista tarvitsee klitoriskiihotuksen saadakseen orgasmin, osa jopa pitkän aikaa ja oikean henkilön kanssa.
Minä en tarvitse kuin muutaman minuutin.
 
vieras
No kyllä mäkin ihmettelen mikä apn miestä vaivaa. Kaikki vinkit ja ohjeet annettu, nainen antaa kaiken, miehen ei tarttis kuin hoidella homma -niin ei edes siihen ala.

En mä uskonut että oikeasti on tommosia ukkoja joille paras kumppani sänkyyn olis pakastelahna :eek:
 
vieras
Joo, klittaärsytystä pitää olla, ja paljon. Mutta hassu juttu, että jos seksi on semmonen kiihkee ja nopea, niin silloin riittää se muna. Niin kuin kodinhoitohuoneessa kun lapset kattoo telkkaa tms. Mutta sänkypuuhissa pitää huomioida klittakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Kuka saa, kuka ei. Kävelytyylistähän sen tutkimusten mukaan näkee. Se on kuule naisesta itsestään kiinni, mitä saa, ei miehestä.
Toivottavasti et tule tuota sanomaan toista kertaa sen jälkeen mitä minä olen panostanut siihen seksiin.
Ehkä olet panostanut liikaa. Kuka nyt suorituspaineiden kanssa kiihottuu mistään.
Mä tämän vuoden paineilla haistatan paskat jonkun suorituspaineille.
Ihmekään, jos ei pillu toimi.
Voin kertoa että kyllä se toimii.
Alkuperäiset asetukset on voimassa ja tallella. Kunhan niihin viitsisi paneutua, muutkin kuin minä.
Turha miettiä mitään paneutumisia, kunhan nauttii vaan!
Hmm... Mä mietin tota lokakuuhun asti. Marraskuussa tunsin hienoa ärtymystä, joulukuun alusta olin kuin perseelle ammuttu karhu, nyt olen verrattavissa joukkotuhoaseeseen.

Olen pitkäpinnainen. Mutta sitä ei kannata liikaa venyttää.
Pitäisköhän sun tulla tänne meille lainaksi vähäksi aikaa?
 
Yhteistyössä