Eilen on kotiuduttu ja äiti viimein pääsee nukkumaan ja SYÖMÄÄN!! Sairaalaan lähdin keskiviikkoaamuna 9:15 varattuun kontrolliin supistusten kanssa jotka alkoivat aamukolmelta ja tulivat jo viiden/kymmenen minuutin välein vaihtelevasti mutta kipeinä. Siitä menikin sitten 38 tuntia ennenkö poika oli maailmassa, ja tuona aikana valitettavasti en kyennyt nukkumaan, syömään tai juomaan, ja oksensin jatkuvasti (ponnistusvaiheeseen päästessä oksensin jo verta) Heikotus siis melkoinen, tippaletkun reikiä on kolmessa kohtaa ja pullotolkulla meni nesteitä.
Eli omat supistukset eivät avanneet riittävästi ja vuorokauden kestäneiden säännöllisten ja kivuliaiden supistusten jälkeen puhkaistiin kalvot ja laitettiin oksitoniinitippa, ja siitä n.15 tuntia oli poika maailmassa.
Ilokaasu toimi loistavasti. Minulle toiminut vinkki, ala kiskoa supistuksen alkaessa, vedä korkeintaan kolme syvää henkäystä ja hengitä sitten happea (koska kaasu vaikuttaa viiveellä) Jos vedät liikaa, korvissa humisee ja tulet vain pöllyyn ja oksennat. Mutta hallitusti ottamalla, varsinkin tuo että aloitat ajoissa, auttaa tosi hyvin. MALTA lopettaa kiskominen siihen kolmeen henkäykseen, testatkaa ihmeessä, jos toimisi muillakin!
Ja epiduraali oli loistohomma tietenkin. Edes laittaminen ei sattunut kun muisti työntää itseään neulaa kohti kunnolla kaarelle. Huumori säilyi loppuun asti ja kipumittariin löytyi uusi pykälä vasta ponnistusvaiheessa, sekin lähinnä siksi että tunne on oikeasti "uskomaton", helpottavaa se että kipu on kuitenkin "tylppää", ei mielestäni repivää tai viiltävää kuin vasta se ihan viimeinen jolla pää syntyy. Mutta hurjalta se tuntuu, sitä ei voi kieltää, ja ensin meinasi tulla pakokauhu kun ponnisti ja sitten "jostain" se oma ponnistus vain kasvoi ja kasvoi... Mutta kun pinnisti joka supistuksella niin kauan kuin supistusta kesti niin yllättävän nopeasti se meni. Miehestä oli korvaamaton apu, jaksoi kirjoittaa sivutolkulla synnytyksen aikana siitä mitä tapahtui ja sitä on kiva lukea nyt kun itselle kaikki aika yhtä puuroa tuon väsymyksen vuoksi. (38 tuntiin jäi sitä aikaa kirjoittamiseenkin..)
Synnytyksestä jäi todella positiivinen fiilis, osastolla-oloaika on se joka jätti tällä kertaa todella pahan mielen. Syynä varmasti molemminpuolinen kommunikaatiokatkos, mutta vinkkinä muille: OLKAA AKTIIVISIA, kysykää, soittakaa kätilöä paikalle, muistakaa nukkua ja syödä että saatte maidon nousemaan!! Kätilöt eivät omatoimisesti ainakaan minun kohdallani käyneet muuta kuin kysymässä sattuuko, ja onko lapsi syönyt. Ihan mukavia ovat, mutta aloitteenteko jää potilaalle. Eli pitäkää puolenne!
Nyt ollaan kotona ja elo alkaa sujua, poika on kiltti ja loputtoman kärsivällinen uutta opettelevan äidin kanssa, siitä olen kiitollinen
Imetys on vielä hakusessa, mutta nyt alkaa maitoakin nousta ja eiköhän tämä tästä.
SKOG taitaa olla tosihommissa, tsemppiä sinne!!!
Onnesta pakahtuva Cicilisko ja "klonkku"
mulle sanottiin perjantaina et 3300g ja tiistaina synty 3760g et pikku heitto...
Koira ja mies saa tuntea nahoissaan. 
Miten sitä onki niin malttamaton. :ashamed: 
