Jyväskylässä hoidoissa?

Neelalle Myöhäiset onnisttelut plussasta, hurjan hieno juttu :)

KTL Minä en ainakaan osaa kysymykseesi vastata, mutta josko joku osaisi?

Täällä saatiin viimein icsi hoidon reseptit ja tarkoitus olisi ensi kuun alussa pistokset aloittaa ja siitä parin viikon päästä sitten punktio. Oli hurjan ihana tunne saada vihdoin hoidot kunnolla käyntiin ja jotain konkreettista tapahtumaan. Tosin, kuten miehelle sanoin, seuraavat 6 viikkoa on odottelua odottelun perään ja aika tulee kulumaan varmasti tooooodella hitaasti. Mutta sydäntä lämmittää mielettömästi ajatus, että meillä voisi olla tukevasti kyydissä oma pienokainen maaliskuun alussa <3. Tietysti yritän pitää toiveeni hieman kurissa, sillä kaikenlaista voi tapahtua eikä mikään ole täysin varmaa ikinä ja kun mukaan lisätään meidän huono onni/tuuri on melkein todennäköisempää, että asiat eivät mene niin kuin pitäisi. Pessimisti ei näköjään pety vai miten sen meni :D:D

Mitä hoitoja teillä muilla on ja missä vaiheessa? Olettekin varmasti kertoneet, mutta olisi kiva saada kuulla vielä :)
 
KTL, muistelen niin että polilta hoitaja teki mulle lähetteen labraan. Jos teillä ei ollut siitä labralähetteestä puhetta niin ilmeisesti kotitesti riittää? Mä en edes tiedä että pääseekö veritestiin ilman lähetettä...? Muistelen että kaikille kolmelle inssikerralle mulle tehtiin se lähete, mutta veritestissä kävin vaan kerran. Muilla kahdella kerralla menkat alkoi jo ennen sitä veritestipäivää joten soitin silloin polille ja peruutin sen lähetteen...

lullaby, tiedän niin sen tunteen kun jotain alkaa tapahtua hoitojen suhteen! :) Vaikka lopputuloksesta ei olekaan mitään takeita eikä sitä oikein liikaa uskalla toivoakaan niin on tämä odottelu vaan niin tympeää. Tsemppiä teille!

Täällä se tilanne että Zumenoneja syöty jonkin aikaa ja ylihuomenna ensimmäinen seurantaultra tähän kierrokseen. Ei uskalla huokaista ennen (eikä varmaan jälkeenkään!) kuin pakastealkio on onnistuneesti siirretty <3 Täytyy siis toivoa että sulatuksessa ei käy huonosti... Eikä kyllä mitään muitakaan vastoinkäymisiä tänne nyt, kiitos!
 
KTL Meillä oli maanantaina clomien folliultra, jossa sovittiin ekaan inssiin menosta ja meille hoitaja ainakin sanoi, että inssin jälkeen tulisi soittaa hänelle jotta hoitaja osaa laittaa raskaustestilähetteen labraan, ja taisi vielä sanoa että noin 16 pv:n päähän. Joten uskoisi, että labraan olisi ainakin varmempi se käydä tekemässä. Ja me ollaan siis kunnallisen kautta hoidoissa.

lullaby89 Moi, tuosta ylempää varmaan bongasitkin missä vaiheessa meidän hoidot on menossa. Tänään siis ekaa kertaa virallisesti positiivinen ovistesti :D Ja huomenna ekaan inssiin. Tämä kierto oli samalla myös meillä eka clomiavusteinen kierto. Takana verikokeet, aukiolotutkmukset ym. joissa minun osalta kaikkien pitäisi olla suht. kunnossa. Miehen siippatutkimuksista selvisi, että määrä oli alentunut ja liikkuvuus huono. Meillä on takana noin 1.5v yrittämistä.
 
baulie hurjan paljon tsemppiä, että teillä menis kaikki nyt hyvin. Totta tosiaan, että ei sitä uskalla toivoa liikaa eikä huokaista helpostuksesta liian aikaisin. Näissä asioissa on kuitenkin niin monta kohtaa, jossa jokin voi mennä vikaan.

KTL Marjaanan neuvo kuullostaa hyvältä minusta, kuitenkin labrassa otettu testi on tosiaan varmempi :). Eli voithan soitella sinne ja kysellä että jos laittaisivat lähetteen :)

Marjaana Onnea inssiin!! Toivottavasti muutaman viikon päästä tikkuun piirtyisi toivottu tulos :). Meillä on myös miehen simpoissa ongelmaa, oikeastaan todella todella huono oli tulos.

Minulle muuten sanottiin, että vk 9 ei ole punktiomahdollisuutta. En tajunnut kysyä miksi, onko kellään täällä hajua?
 
KTL
Juu kiitokset taas, mä selasin mun "hoitokansion" vielä ja löysin sieltä lähetteen labraan raskaustestiin. Eli oli se hoitaja mua muistanut myös paperilla. Todennököisesti testi varmaan tehdään verestä, eikä virtsasta.. No siellä se selviää :)
Meidän eka inssi tehtiin viime perjantaina, oli sen jälkeen melkoiset tärinäkivut alavatsassa muutaman päivän, että olisiko ilmaa päässyt ruiskutuksen yhteydessä, mutta siitä selvittiin.
Ensimmäisessä siittiötutkimuksessa mies sai alle suosituksen olevat tulokset, mutta tässä inssinäytteessä sperma oli jo priimaa, että tässäkin näköjään saattaa olla isojakin vaihteluita.

Viikko tulee huomenna täyteen ja jännitys nousee!

Tsemppiä kaikille!
 
KTL Just kotiuduttiin inssistä. Mulla on koko eilisen ja tämän päivän ollut todella kovia kipuja, varmaankin niitä oviskipuja sit ja pelottikin mitenhän paljon se inssi sattuu kun valmiiksi on paikat kipeänä, mutta hyvin meni :) Meillä kävi myös niin, että tuo siittiötulos parani. Lääkäri kehui hyväksi, kun aikaisempi tutkimus oli kehno! Mutta hyvä näin :D Onnea kamalasti ja täällä jännitetään teidän puolesta :heart:

Mutta minua jäi vähän pelottamaan, kun luin jostain että sen takia ei tarvitse jäädä inssin jälkeen makoilemaan, koska ne siittiöt ruiskutetaan sinne niin "syvälle" ettei ne sieltä tule pois... Mutta minulla kävi noin 20minuuttia inssin jälkeen valahdus ja ilmeisesti siis sitä siippanestettä sit valui pois :ashamed: Meniköhän se meillä nyt sitten hukkaan jos eivät pysyneet mukana?

lullaby89 Joo, se on se hiihtoloma viikko ja just laskin, että jos tästä ei nyt onnistukaan niin mulla menisi tietenkin seuraava ovulaatio tuon viikon 8-9 vaihteeseen, eli seuraava kierto jäisi siis paskalla tuurilla hyödyntämättä eikä päästäisi inssiin :(
 
Hei, liitynpä minäkin joukkoon. Jonkin verran olen aiemmin lukenut kokemuksianne, mutta nyt odotan kutsua naistenpolille ja ajatusten vaihtaminen muiden samassa kaupungissa hoidoissa olevien kanssa tuntuu luontevalta. Olen nainen vm-78, mies pari vuotta vanhempi ja olemme yrittäneet syksystä 2011. Tutkimukset on tehty aukiolotutkimusta lukuunottamatta, se lienee naistenpolilla vuorossa seuraavaksi. Muuten kaikki on kuten pitääkin, myös miehen näyte, mutta ovulaation ajankohta sekä kierron pituus ovat välillä vaihdelleet. Ensin käytössä oli kierron tasaamiseen Terolutit, sitten Terot ja Clomifenit, nyt pelkät Clomit.

ankk ja annalii olivat loppuvuodesta päässeet polille 3-4 viikossa. Kunpa mekin pääsisimme yhtä nopeasti, lähete lähti noin viikko sitten. Saa nähdä joudunko minäkin sitten uudestaan labroihin.

Onnittelut Neelalle parhaasta mahdollisesta joululahjasta ja peukut pystyssä KTL:lle ja Marjaanalle!
 
Moi Catlin ja tervetuloa joukkoon mukaan! Toivotaan, että käyntisi jäisi lyhyeksi ;) Tosiaan, noita ajoista niin meille tuli myös loppuvuodesta 2-3-viikossa kutsu ja sen jälkeen ollaan päästy aina aikataulun mukaan, siis miten on ollut tarve ultraan tms. joten uskoisin että nopeasti pääsette tekin.

Kiitos peukusta, nostetaan vielä varpaatkin pystyyn... On tämä nyt jännää aikaa :D
 
KTL
Heippa hei, menkat alkoi niin säännöllisesti kuin vain voi :) Soittelin polille ja peruin testit, lääkäri on kuulema ensi viikolla oviksen aikaa poissa, joten käski soitella uudestaan, kun SEURAAVAT kuukautiset alkaa. Näin täällä, toivotaan plussa tuulia muille!
 
KTL pahoittelut menkoista :hug: kunpa se olis onnistunut. Ja tosi harmi ettei lääkäri voi nyt sitten olla paikalla just nyt sitten. Se odottaminen on niin hermojan raastavaa.

Mites marjaana??

Täällä odotellaan menkkojen alkua että sais aloittaa pistokset. Menkat kun on kuitenkin hieman epäsäännöllinen. Arvoitiin että ne vois alkaa sunnuntaina mutta se on pelkkä noin arvio. Olen alkanut miettiä että kun kp 3 pitäis aloittaa pistokset niin entäs jos ne alkaakin huomenna tai lauantaina... tehdäänkö sitten uusi suunnitelma... Ja varsinkin jos alkaa huomenna niin pitääkö mun alkaa pistämään sunnuntaina... Täytyy varmaan huomenna soittaa vielä polille, kun se olis juuri minun tuuria että huomenna alkais enkä saisi enään ketään polilta kiinni ja sitten en tiedä pitääkö mun pistää sunnuntaina vai ei.
 
Lullaby mulle ainakin sanottiin ettei missään nimessä saa aloittaa piikkejä sunnuntaina. Kaikki muut päivät oli sallittuja. Eli jos menkat alkaa pe, aloitus la ja jos taas alkaa la niin aloitus vasta ma. Mutta soita ihmeessä ja varmista! Tsemppiä tositoimiin :)
 
Tigridia Kiitos! Juuri tuota tässä mietinkin kun ne aikataulutukset on aika tärkeitä ettei osu viikonlopulle mikään. Kohta soittelen polille. Niin, kuten aavistelin, menkat alkoi tänään. Joten jos saisin jo huomenna piikitykset aloittaa...jännittää ja olen tooooodella innoissani. Toiveet on taivaissa hoitojen onnistumisen suhteen, mutta täytyy yrittää pitää jalat maassa, koska eihän hoidot heti välttämättä onnistu :)
 
KTL, pahoittelut menkoista. :( Ja voi itku ettei lääkäri ole oviksen aikaan paikalla, todella turhauttavaa, että tuollaisen syyn takia jää yksi kierto väliin.

Mitäs Marjaanalle? Onko siellä mitään tuntemuksia?

Alkoiko lullabylla eilen pistokset? Miten onnistuvat?

Vielä en ole saanut aikaa polille, tosin eipä lähetteestä ole kuin 2 viikkoa, mutta silti joka päivä olen toiveikkaana avannut postilaatikon. Ovulaation bongasin tällä viikolla ja se tuli hyödynnettyä. Vaikka eipä sillä taida olla väliä, en vain jaksa enää uskoa, että onnistumme ainakaan ilman hoitoja.
 
Viimeksi muokattu:
Catlin toivottavasti tulisi pian se lähete. Meillä ei tainnut myös kovinkaan kauaa kestää, että saatiin aika polille. Eiköhän sen kohtapuoliin pitäisi postilaatikosta kilahtaa. Odottavan aika on kyllä pitkä :)

Tosiaan, pistokset aloitinkin heti silloin perjantaina, että saatiin aikataulutettua hyvin. Itse pistokset sujuvat ihan hyvin, mitä nyt itsensä pistäminen meinaa jännittää ja pistäessä neulan kärkeen tulee aina tippa ainetta. Eilen oli aivan uskomaton päänsärky, aloin jo epäilemään migreenikohtausta vaikka sellaista ei itsellä ikinä ole ollutkaan. Epäilen kovasti että lääkkeestä johtui. Mutta onneks tänään ei ole ollut enään. Jännityksellä mennään ja toivotaan kovasti että siellä kasvaisi oikein hyvä määrä ja laatu muniksia :)
 
KTL Pahoittelut menkoista. Teitkö testin kuitenkin, vai onko olo täysin varma? Kuulin sivukorvalla, että jollain oli kestänyt kuukautiset 7kk saakka, vaikka oli raskaana, että itse ainakin päätin että testailen tästälähtien AINA, vaikka menkat alkaisi. Tietysti toivottavaa olisi, ettei tarvitsisi siis nyt testata kuin ensi viikolla ja se plussa :heart:
Mutta äärimmäisen ikävää, että lääkärin poissaolon vuoksi ei asiat etene! Sama se on meillä edessä, siis hiihtolomaviikko varmaan sotkee jos seuraavan kerran vielä inssiä tarvitaan.

lullaby89 onnea kovasti kasvatteluun :D Mä täällä jännitän taustalla. Milloin arvioitu punktio sitten olisi?

Catlin varmasti kohta kilahtaa postiluukku ja pääsette pian. Mutta kokemuksesta tiedän, odottavan aika on pitkä! Tsemppiä odotteluun.

Täällä taitaa tänään olla dpo 10-11 ja perjantaina olisi oletettujen menkkojen alkamispäivä. Aikalailla vuoristorataa ollut tämä odottelu... Lauantaina alkoi painetta tuntua alamahalla ja pientä veristä vuotoa tuli, mutta mitään menkkoja ei sitten alkanutkaan, joten kamalat toiveet heräsivät että olisiko se ollut kiinnittymisvuotoa! Mutta nyt on sitten nipistellyt ja ollut kipua alamahassa vähän väliä ja aivan uusia tuntemuksia. Jotain siellä tapahtuu, kokoajan ihme tuntemuksia mutta se mistä ne johtuu niin en uskalla toivoa, enkä ajatella. Välillä tulee hymy kasvoille kun jotain tuntuu ja ajattelee, että ehkä se pikkuinen siellä onkin kiinnittymässä ja raskaus alkanut, mutta samalla iskee kamala paniikki ja hätä jos ei inssikään tuottanut tulosta. Noh, mikäli kuukautiset alkaa niin täytyy sanoa, että on varmasti henkisesti vaikeimmat ajat edessä. Keskiviikkona ajattelin tehdä testin... Perjantai-aamuna sit virallisiin verikokeisiin!
 
Viimeksi muokattu:
Marjaana Punktiopäivää ei ole vielä päätetty, kun nuo menkat alkoivatkin vähän aikasemmin kun suunniteltiin. Mutta kuvittelisin että se olisi ensi viikolla, riippuu miten munikset kasvaa. Jännittää! Toivottavasti kasvaisivat hyvin :). Mä olen muutenkin niin malttamaton ihminen, niin tällainen odottelu on kyllä yhtä tuskaa :D. Täällä kyllä jännitetään sun puolesta myös!! Kunpa olisi tärppi käynyt!! Nuo nippailut ja nappailut kuullostaa hyvälle :)
 
Hei kaikille! Minäkin liityn joukkoonne. Hieman tietoja itsestäni(minä 83 ja mies -73). Meille aloitettiin vuonna 2010 hoidot julkisella, sitä ennen kävimme neuvolassa ja keskussairaalassa tutkimuksissa, eli vuodesta 2009. Meille tehtiin ensin IUI, kahdesti, yksityisen lääkäri ei suositellut kolmatta kertaa, eli seuraavaan hoitoon(IVF). Lääkäri laittoi meidän aika kiireesti tuohon IUI hoitoon, jos seurasi pettymyksiä. Lääkäri vaihtui ja meille suositeltiin hieman taukoa kun asia vaivasi kovasti mieltäni, että kun kun ei onnistu. Sitten 2010 syksyllä jatkettiin hoitoja((IVF), minä piikittelin itseäni ja saimme muutamia munasoluja jotka sitten hedelmöitettiin, kaksi hedelmöittyi maljalla ja neljä sitten avustettiin hedelmöittymään. Minulle siirrettiin toinen maljalla hedelmöittynyt munasolu ja siitä alkoikin jännääminen, että miten meille käy. Meille syntyi tyttö 2011. Viime vuoden puolella soitin naistentautipolille ja kerroin että haluamme jatkaa hoitoja, eli yritetään toista lasta saada pakkasalkioilla. Nyt onkin sitten jännääminen että tuleeko ovulaatiota, kävin viime viikolla lääkärissä ja lääkäri katsoi ultralla että vasemmalla puolella tapahtuisi jotain, mutta menee muutama päivä. Minulla on nyt kovat vatsakivut ja turvottaa hirveesti, eli ovulaatio saattaa olla tässä kahden päivän sisään, vielä testit ei ole näyttänyt mitään.
Onnea plussanneille! Kirjoittelemisiin!
 
KTL
Marjaana Kuulostaa hyvältä, pidän peukkuja! :) Menkat tosiaan alkoi päivän liian aikaisin, samana aamuna oli juuri tehnyt negatiivisen testin. Vatsassa "menkkakivut" jatkui yli menkkojen ja menkatkin oli normaalia pidemmät, mutta olen tällä hetkellä pessimisti, enkä ole toista testiä tehnyt..
Mamma2011 Tervetuloa joukkoon ja ERITTÄIN kiva kuulla, että pitkän odottamisen jälkeen onnistumisiaa on tullut! Löytyikö teiltä syytä aikanaan lapsettomuuteen?
 
Pikaiset jännittävät omanapa päivitykset: Heräsin tänä aamuna klo.05 (loppui vain uni), joten teinpä sitten sen kauhulla odottamani testin. Positiiviseksi yllätykseksi siellä näkyikin haaleaa plussaa. Noh, käytiin apteekista hakemassa uusi testi, joka sekin näyttää haaleaa viivaa ja tuohon toiseen testiin ehdin pidättää pissaa vaan 1.5h. Ihanan kamalaa odottelua nyt siis... Mutta mitä mieltä olette muut??? Luonnossa nuo viivat näyttävät vähän selvemmiltä:
Aijaa.com - Ylempi clearblue ja alempi predictor early
Aijaa.com - 11732333

On muuten tosi epätodellinen olo! Ja heti iski kamala hätä, että jos meidän toiveisiin ja rukouksiin onkin nyt vastattu ja olen raskaana, mutta mitä jos siellä onkin ne KOLMOSET? Kun mullahan oli inssiin mennessä mahdollisesti 3 isoa follia... Voi luoja tätä ajatusten juoksua. Ja testit on siis tehty 2 päivää ennen oletettujen kuukautisten alkamista. Perjantaina verikokeisiin ja vasta maanantaina saadaan vastaus! Miten tätä epävarmuutta jaksaa melkein 6 päivää!!??
 
Viimeksi muokattu:
mamma2011 Tervetuloa!

Marjaana Ihan selkeät viivathan tuossa minusta on. Onnittelut taitavat olla paikallaan :). Kunpa nyt vaan pysyisi mukana. Odottelu on kyllä tässä hommassa se kaikista tuskallisin osa :). Onko minkäänlaisia tärppioloja ollut muuten?

Täällä käyty ultrassa 5päivän piikittelyn jälkeen ja lääkärin mukaan toisella puolella olisi 6 ja toisella puolella 5 isompaa ja lisäksi pienempiä. Ensi viikon alussa uusi ultra ja sitten päätetään punktiopäivä. Sanoin lääkärille, että ei ole tuntunut vielä minkäänlaisia oloja alavatsalla (paitsi ultrassa kun lääkäri "tökki" sillä ultravehkeellä) ja lääkäri sanoi ettei vielä pitäisikään. Olen lueskellut, että alavatsaa voi turvottaa melkoisesti ja tätä olen odotellut, mutta tosiaan ei vielä mitään... Malttamattomana odotellaan sitten ensi viikkoa :), jei!!
 

Yhteistyössä