***JOULUTONTUT -08, MAALISKUUSSA 2009 !***

Kiva kuulla Tintasta, Härkiksestä ja muista!!! Aivan ihania kullanmuruja kaikilla (viitaten kuviin)! On se kumma, että miten eri näköisiä voikaan vauvat olla ja kaikki niiiiin suloisia!

En nyt yhtään muista mitä piti kommentoida, kun kellokin on jo noin paljon... Puolen tunnin joogatreenit takana ja olo on mitä mainioin, vaikkakin väsynyt! On toi Wii kyllä huippu, kun voi treenata mihin kellonaikaan tahansa. =)

Kauhee skabailu menossa jäntevyydestä ja hampaiden puhkeamisesta. No, Lumppari kannattelee päätään ja vartaloaan hyvin ja kääntyy lattialla ja itkeskelee kohta puhkeavia hampaitaan (pitää myös kovasti ikenien hieronnasta) ja pitää tavaroista (ja hiuksista!) kiinni yms. vauvojen normaalia toimintaa. Koiraakin otti perskarvoista kiinni, johon koira suhtautui tyynen rauhallisesti. Koira katsoi minua tyyliin "annatko ton rääpäleen tehdä mulle noin...?". Nyökkäsin. Koira köpötteli vauvaa karkuun. :LOL: On ne hauskoja yhdessä. Oon jo päättäny, että koirasta ja Lumpparista tulee bestikset, erottamattomat. :heart:

Tänään, klo 8, oli eka rokotus. Minä piikkikammoisena istuin hiukan syrjemmässä, kun täti pisti isin sylissä ollutta Lumia. Pikkasen itki pistämisen jälkeen, mutta nopeesti rupes taas naureskelemaan. Mies oli tätä tapahtumaa varten järjestäny koko päivän vapaaksi! Mentiin yhdessä kahville ja shoppailemaan, Lumppari nukkui matkarattaissa koko sen ajan. Ostin taas kahdet kengät, voi mua. :ashamed: Lumi sai ihastuttavan merimies-henkisen villakangastakin syksyä varten ja mies sai kaikkea keittiökamaa. Haettiin Lumin passi samalla reissulla, ni nyt voi varata sen Tallinnan matkan! Siivottiin illalla koko kämppä. Lumilla nousi kuume ja laitoin yhden supon. Oli tänään ehkä pikkasen unisempi ja kärttysempi, mutta ei sitten muita oireita tullut rokotteesta.

Kukas kyseli uimareista? Me ollaan menossa vasta huhtikuussa, kun siinä on se 5kg raja ja Lumi painaa nyt vasta 4,5kg. Odotan sitä innolla!

Hei nyt on ihan pakko mennä nukkumaan! Huomenna taas keskustaan lounastreffeille ja Krunikan ja Punavuoren pikkuputiikeita kiertämään.

Aino & Lumi-Emilie 3 kk+ öö oisko joku viikko?
 
Hei pitkästä aikaa. Täs on ollut muita huolia ja murheita, joten en oo kerennyt/jaksanut kirjoitella. Saas nähdä miten on jatkossa. :'(
Hampaista. Ei oo näkyny ja hyvä niin. Esikoisella tuli ne 4kk kohdalla ja siitä sit jatkettiin nukkumattomia öitä sit varmaankin vuoden. Aina oli jotain ja vaikka neiti sai särkylääkkeitä, niin aika katkonaista se meno oli..... Eli toivon ettei tuu hampaita pitkään aikaan. Mitä myöhemmin sitä parempi. ;)
Toinen puoli tuos hampaiden tulemisessa on sit et jos ne tulee ajoissa, niin ne sit tippuukin ajoissa. Esikoisella tippui eka maitohammas viime viikolla (on siis 4,5v). Nyt sit saa typy putsata sitä uutta hammasta siihen malliin et ei tarttes paljoo hammaslääkäri reissuja tulevaisuudessa....
Kiinteistä. Esikoisen kohdalla aloitettiin 16vkon kohdalla terkan neuvosta. Sama terkka sanoi et allergiat on yhdistetty kiinteiden aloitukseen, joten nyt on suositus 20vkoo. Näin siis täällä. Aika vaihtelevia on siis noi neuvot. Aion kuitenkin mennä tuon mukaan. Ei oo kiire mihinkään ja ei oo kaipuu niitä tosi törkyisiä vaippoja. Neidin kans meni aikoinaan hienosti pelkällä maidolla sinne 16vkoon asti, vaikka oli iso typy syntyessään ja kovasti kasvoi. Niin, ja on vieläkin ikäisiään isompi. Sen voin sanoo et ei oo siis ongelmia ollut kasvun kans ja ei tullut allergioita tai et neiti ei ois kaikki ruokainen.
Tää pikkuherra on pienempi malliltaan, joten tuskin tuo 20vkoo on niin ylitse pääsemätön raja.

Listasta Mä silloin laitoin sen odotuspuolen loppuun listan kaikista jakautuneista, jos joku haluu sen kopsata alkuun, niin ei haittaa......... Se vaan et moni siitä listasta ei oo tääl ollenkaan kirjoitellut, sit ollaan saatu uusia kirjoittelijoita, sit usein ei monet ees kerkee kirjoittelee ja taustailee (itsekin usein) jne... Eli en tiedä. Onko sellaisesta listasta kenellekkään hyötyä? Paljon ns "vapaampi" tämä puoli on kuin toi odottajien puoli. Eri asia on jos tää olis suljettu kerho... Eli ihan miten vaan.

Muuten poju kasvaa ihan kivasti. Kovasti jokeltelee ja hymyilee. Aivan ihana lapsi. Lämmittää kovasti mun sydäntä murheen keskellä. :heart:

NP ja Tirri n 10vkoo
 
NeitiKat, mikään ei ole niin ihanaa kuin vauvan nauru, tuskin maltan odottaa, että täälläkin opitaan
Mussupussu, soppailu on ihanaa :LOL: , kun vaan olis tuhottomasti rahaa
Nullpointsille jaksamista!

Ostin semmoisen kantoliinan, Hug a Bubin ja eilen kokeiltiin ekan kerran pariakin eri asentoa. Hyvin tuntui neiti viihtyvän.

Oletteko aloittaneet ensin kiinteän ruoan vai vellin? Täällä nimittäin mietitään iltavellin aloitusta, kun tuntuu, että neiti on tosi nälkäinen juuri iltaisin, ja tissit ei riitä :))

Tintta ja Nia 10 vkoa
 
Tintta69, vellillä mä ensin alotin, mutta sillä ei kovin kauaa menty, kun jo kiinteitä aloteltiin :) Tosin käytetään velliä vieläkin. Vellillä alotettiin niin, että laitettiin ensin pieni määrä maidon sekaan ja siitä sitten vähitellen lisäämällä vellin määrää enemmän. Maissivellillä aloteltiin ja nyt sitten peruna-porkkanavelli on suosikki. Muita ei ollakkaan kokeiltu. Ei kun ollaanpas, riisivelliä ihan hitusen verran maidon seassa. Ei ole tullu vatsavaivoja.
Ihan vain oman maalaisjärjen mukaan menet :) Jos tuntuu, että neiti jää nälkäiseksi tissin jälkeen vielä, nii aina voi kokeilla lisämaitoa/- velliä.

AC + T 3kk
 
Tuohon ruokailuun..entäs sitten, jos vauva ei suostu pullosta syömään??! Tai siis eilen esim meni 120ml, kun oli hyvällä päällä ja kokeilin huvikseni. Mutta sitten taas saattaa itkeä ihan kurkku suorana, mutta ei pulloon tartu millään ja tissin kun antaa suuhun, huuto loppuu kuin seinää. Sitten saattaa olla, ettei kuitenkaan jaksa syödä ja nukahtaa, kun ottaa tissin pois, herää ja alkaa itkeä. Eli voi olla myös ihan sitä, että haluaa olla tissillä. Mikähän avuksi? Lisämaito voisi olla tarpeen, koska syö välillä tunninkin välein ja haluaisin pullolle opettaa, jotta pääsis itekin välillä käymään jossain ja kahden kk päästä haluaisin tissittelyä jo lopetella. Velli on ollut itsellä mielessä aloittaa kk päästä, mutta tuskinpa se sitä suostuu syömään.. Imetänkö siis koko loppuelämän?? :LOL:

Milja + Miika 9,5vk
 
Milja 85 ootko kokeillu erilaisia tutteja pullossa? meijän neidille sillon tällön oon antanu pullosta/iskä antanut kun äiti ollu ratsastamassa ja tosiaan ei huoli kuin anatomisesti muotoillun tutin, ensin yritin nännin muotoisella tutilla, ei huolinut...ja meijän neuvola täti sano tosta imetyksestä sitä että jos tuntuu että vauva on koko ajan nälkänen, se voi jouhtua siitä ettei saa ns. täyttävää takamaitoa jos esim.nukahtaa liian aikasin.Se sano että ekat 10 min on janoa vievää etumaitoa ja sitten tulee se ravitseva takamaito joka myös pitää kylläisenä kun on rasvasempaa, sanoi että jos nukahtaa nopeasti imetyksen aloituksen jälkeen tissille,kannattaa seuraavalla syötöllä jatkaa samasta tissistä niin sieltä tulee ne loput takamaidot jos ei ole pitkää aikaa ollut syöttöjen välillä että olisi kerennyt taas etumaito nousemaan...
 
Milja, syökö teidän vaavi tuttia? Jos haluaa vaan imeskellä ja suuttuu kun saakin ruokaa - tissistä maito tule kuitenkin vaikeammin eli sopii paremmin imutarpeeseen kuin pullo... eli jos ois tutinkaipuussa?

Meidän pojusta on tullut nyt tuttihiiri kunnolla, tai siis heti kun on väsy niin tutti rauhoittaa samantein kun ei enää pelkkä syli riitä tai syöminen kiinnosta.

Ristiäiset lauantaina, jo jänskättää! Niidenkin kannalta hyvä että tuo aloitti tutinsyönnin, saa tilaisuudessakin näppärästi rauhoitettua jos meinaa hermostua :whistle: . Tämä kun on niin kova pulauttelemaan niin en aio syöttää juuri ennen tilaisuuden alkua, käy muuten huonosti :/

- Terhikki ja poitsu 2kk -
 
Palaan siis vielä tähän meidän syömishommaan.. Meillä on ollut se nännin muotoinen pullo, tai siis pullotuti, emman pullo, jossa on jotenkin oudon pitkä tuti ja sit mamin pullo, josta Miika nyt syö silloin kun suostuu. Tuntuu, että noihin kahteen ensimmäiseen se meinaa tukehtua, kun on niin pitkät ne tutti osat! Kävin just ostamassa Ainun pullon, jossa on se anatominen tuti, kokeillaan nyt sitä tänään, heh!

Toi takamaitojuttu voi olla meillä syy siihen, että pojalla on koko ajan nälkä. Käytän nimittäin rintakumia ja neuvolassa sanottiin, että se voi estää rintaa tyhjenemästä kokonaan ja takamaito jää tulematta. Oon tänään tarkkaillut syömisen pituutta, niin n. 13min on ollut rinnalla ennen kuin nukahtaa..

Miika syö tuttia jonkun verran, muttei ihan hirveän innokas siihen ole. Nyt olen myös huomannut saman kuin Terhikki, että väsyneenä tutti rauhoittaa. Mutta kyllä se aina nälkäänsä itkee, koska silloin ei tuttia hyväksy ollenkaan..

No, on vaan jatkettava harjoituksia :LOL: Nyt poika nukkumassa ulkona ja mä oon koko ajan kuulevani itkua, mutta ei sieltä mitään kuulu! Vainoharhainen.. =)
 
Toivottavasti Milja-85 poika suostuu syömään pullosta kun uusi tutti:) meillä myös tuntui että tyttö meinas tukehtua niihin nännin muotoisiin tutteihin ja sitten ei enää huolinu niitä.Ja ite kyllä huomasin ison eron tytössä kun kuulin ton takamaito jutun...jos tosiaan oli on syöny sen 10 min niin hetken päästä oli taas nälkä...voipi olla teillä sama homma :)
 
Mussupussulle kiitos uudesta pinosta :flower:
Tintasta ja Nepsuksesta oli ihana kuulla, kuin myös Härkänaisesta! Loistavaa että ootte saaneet puitua asioita puhki :heart:

Meillä oli tänään neuvola ja neiti on kasvanut hurjasti :heart: Pituutta on 62,2 cm (50 cm) ja painoa 5930g (3740g) Tänään nukuttiin myöskin ekaa kertaa ulkona vaunuissa! Meillähän ei oo suostuttu nukkumaan tähän saakka jos vaunut ei liiku, joten äiskä on nyt hyvin onnellinen :D Viime yön neiti nukkui läpi, nukahti yheksältä ja heräs kuudelta syömään! Nukkui siitä sitten vielä yli yheksään =) Saas nähdä kuinka ens yö menee... Tähän saakka on siis aiemmin syönyt kerran yössä. Useimpina iltoina saan yhdeksän aikoihin nukkumaan, herää kolmen neljän maissa syömään ja jatkaa vielä puoli kahdeksaan :heart: Päivissä ei muutoin ole paljoa rytmiä kuin että kerralla ollaan semmonen pari tuntia hereillä ja sit nukataan puolesta tunnista tuntiin :)

Nyt on vieressä sellanen narina että täytyy mennä viihdyttämään, palaan myöhemmin!!!

Viivi ja Emma vajaa 10 vkoa
 
Heissan!
Täällä on yks hyvin hyvin väsyny mamma :(
Poika on tänään ensimmäistä kertaa huutanu kunnolla vatsavaivoja... Ei ole nukkunu kunnolla koko päivänä, vaan känissy enempi ja vähempi. Päivällä sit lähdettiin mummolle ajelemaan ja siellä poika rupes vääntää ja huutamaan suoraa huutoa! Aivan hirveen kuulosta kirkumista :( ! Selvästi oli mahakipua... Ei meinannu rauhottua millään ja musta tuntu niiin kovin pahalta kun ei voinu mitenkään oikein helpottaa oloa.... itku meinas päästä mammaltakin! No lähettiin sitten aika pian kotiin, ku täällä meillä on cuplatonia. Mies on lätkämatsissa taas vaihteeks ja mua jotenki taas niin v.....tuttaa sekin kun sillä tuntuu aina olevan jotain menoa! Tänäänkään se ei ole nähnyt poikaansa ollenkaan ja kun tulee matsista, on poika jo nukkumassa ( toivottavasti ) . Huoh.. mä olen jotenki nyt niin pirun väsyny kaikkeen!!!!

Menkatkin alkoi.. ja vuodan ku niagara ja kivut on kans kohtalaiset!!! Sekin pistää risomaan... Musta tuntuu, että ku mies tulee huomena kotiin duunista, niin takavalot vaan välähtää ku tää mamma lähtee johonki.. ihan sama mihin! Kunhan pääsee hetkeks pois, hengähtämään...

Täytyypi mennä taas... poika tihrustaa taas itkua tuolla..

sorry valitus... :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annukka84:
Onko DD Meidän Häät-ohjelmassa vai kuvittelenko??!! :attn: :attn:
Oli kyllä :)

Saparo-81 :hug: Valita pois vain. Se helpottaa. Oletko kokeillu Mallas-uutetta? Se helpottaa kovaa vatsaa :)
Yritä levätä sillon, ku vauvaki lepää/nukkuu. Just luin jostain, että sellanen 10-30min unet riittää päivässä, että ne piristää. Pitemmät unet vaan väsyttää.

Neuvolakuulumisia:
T painaa 6,935g ja on 62cm pitkä. Päänympärys oli 41,7cm. Auts, T sai ensimmäisen rokotuksen. Hiukan poitsu ollu kiukkunen tämän pvän sitte :| Nythän hän nukkuu tuolla omassa sängyssä tyytyväisenä, onneksi. Mahallaan nukkuu kaikkein tyytyväisempänä.

Otettiin sitte osaa myös pneumokokkikonjugaattirokote tutkimukseen. Saadaan samalla sitten rotavirusrokote ilmatteeksi =) Meidän onneksi oli 3kk:n raja nostettu 4kk. Saas nähdä miten käy.

AC + T 3kk1pv
 
Oliko DD tuo punahiuksinen nainen?..Oli pakko käyä kattomassa ku luin että puhuitte tosta ohjelmasta :D ..Mulla jäi eilen väliin...

En tiiä mitä oli, mutta mulla saatto olla eilen jonkunlainen paniikkikohtaus...oltiin autossa menossa käymää miehen vanhemmilla, ja yhtäkkiä vaan tuntu ettei saa happea, tuli kuumia/kylmiä aaltoja, tuntu että rinta painuu kasaan...ja sitte myös huimas... :eek: :eek: :eek:
Olin jo viittavaille lähdössä sairaalaan, mutta en sit menny...aamulla kuitenki heräsin!

Tänään vielä ollu aika "heikko-olo"...mutta ei oo ollu semmosta mitä oli eilen illalla...pikkasen humannu ja vähän rinnassa tuntuu semmosta paineen tunnetta..ja välillä on ollu ihan normaali olo...

Kyllä säikäytti!!..Mietin että tähänkö mun elämä päättyy nyt... :'( :ashamed:

Jos ei ala nyt muutamassa päivässä olo normalisoituun, nii pitää sit ottaa yhteyttä lääkäriin.

Nii, ja meillä oli eilen 2kk neuvola ja saatiin eka satsi rotaa =)
Painoa oli neidillä n. 5.2kg(3860g) ja pituutta n. 56cm(50cm) py: n. 38cm(33.4cm) Hienosti kasvaa!
3kk neuvola onki sit huhtikuun eka päivä ja sillon on lääkärikäynti.

vauvis ja Miia *huomena 2kk :heart:
 
Joo toi Meidän Häät oli ihan kamalaa katottavaa. Itellekin ajankohtainen aihe, kun vissiin ens kesänä mennään naimisiin. Ei tainnut DD tajuta, millaiseen pyöritykseen joutuisi ohjelman takia. Sääliksi käy. Kamalaa Hääparin mollaamista koko ohjelma ja oli asia niin tai näin, on DD varmaan kuullu asiasta ja puinu asiaa jo ihan kyllästymiseen asti. Meilläkin DD:n kanssa erilaiset arvot (ikäkin tietysti vaikuttaa paljon), mutta toi ohjelma (ja jälkipuinti Mitä Nyt? -palstalla) meni liian pitkälle!

Meillä neiti kiukuttelee rokotuksen takia VIELÄKIN. Taitaa olla flunssa tulossa, kun nokka vuotaa. Voi pylly!

Mun äiti tulee hoitamaan Lumia tänään pariks tunniks, että saan pikkasen etäisyyttä tosta känkkäränkkäilystä. Samoilla linjoilla Saparon kanssa! Ja tää palsta on JUST sitä valittamista varten, että anna palaa vaan!

Aino & Lumi-Emilie 3 kk +++

Kaikkea hyvää DD:n perheelle!
 
Nyt äkkii valivalivalitusta..Mua ahdistaa nää kodin seinät..juu, me kyllä ulkoillaan, kerran pvässä sillonku neiti nukkuu päikyt, ne onkin ainoot pitkät päikyt,iltapäivästä simahtaa vain n.puoleksi tunniksi. Isoveli haluais koko ajan leikkiä äidin kanssa, siis ihan koko ajan..on ollut sellainen jo kauan ennen vauvaa mutta nyt se tuntuukin ahdistavalta kun ei kerkee/eikä tee edes mieli jatkuvasti ajella pikkuautoilla tai rakentaa legoja.. Halusin ottaa sen hoidosta pois ku jäin äitiyslomalle, ettei tuntisi itseään ulkopuoliseksi, mutta välillä tuntuu etten mä pysty 3,5v pojanviikarin kaikkea sitä leikinriemua tyydyttämään.. Nyt se kattoo Pikku Kakkosta ja se onkin meijän arjen pelastus, siis lasten ohjelmat sillon tällöin..
Miten muilla monilapsisissa perheissä, miten teillä päivät sujuu?

Se eilinen Meidän Häät oli todellakin inhottavaa katsoa, mitä Mussupussu jo edellä mainitsi että hääparia mollattiin ja saatiin heidän suhteensa kuulostaan epävarmalta ja räjähdyherkältä tms..
Mut DD on kaunis nuori nainen ja morsian ja kommee sulhanenkin vie, paljon onnea heille!

Nyt alkaa kitinä kuulua pinniksestä, Riinan päikyt on nyt kai nukuttu..mentävä taas

Syysusva ja mukulat
 
Hei kaikki, ja kiitoksia kuvia laittaneille, ovat kyllä niin söpöläisiä kaikki! :heart:

Oho, meillähän on enemmänkin julkkiksia tässä pinossa ;), hitsit kun meni ihan hääohjelma ohi! Olis pitänyt etukäteen tietää =) koska mä en muuten tule kyllä noita ohjelmia seuranneeksi. (Katson muutenkin aika vähän telkkaria, nyt vauvan kanssa kotona nököttäessä on tullut vähän enemmän katseltua mutta ennen saattoi hyvin mennä päiväkin etten katsonut yhtään mitään.) Ja Mussupussulle tsemiä valmisteluihin, jos on ensi kesänä häät tiedossa!

Huima kasvu tosiaan ollut Viivin Emmalla, 12 cm ja 2,2 kg alle 10 viikossa! Kun mun mielestä meidänkin neitimme kasvaa vauhdilla, ja hälle on tullut 2 kuukaudessa (eli n. viikkoa vaille samassa ajassa) 7 cm ja 1,5 kg.

Toivottavasti Vauvis on jo paremmassa kunnossa ja Sapiksen pikkuisella masuvaivat helpottaneet! Entellä ja Terhikillä oli ollut iltahuuteluja myös, harmi. Miljalle tsemppiä ruokintapulmien kanssa! Tintta: me emme vielä ole aloittaneet kumpiakaan, esikoisen kanssa testailin muistaakseni ekoja soseita ja vellejä aika samoihin aikoihin. Meillä esikoisella niin maissi kuin riisikin (tosin maissi pahemmin) veti mahan aivan tukkoon, joten vellikokeilut jäi melko vähin, lähinnä pepo-velliä uskalsi antaa ja jotain ruusunmarjavelliä, mutta jätkä ei niistä edes oikein tykännyt joten ne jäivät meillä sitten pois.

NullPointsille jaksuja murheisiin! Kiva kun Härkis ja Nepsus kävivät kertomassa kuulumisia, ja Julikin palaili joukkoon! Hyvä että olette saaneet Härkis asioita kuntoon ja hienoa, että Nepsuksen tyttö reippaasti kasvaa ja kehittyy omassa tahdissaan! Ja Nimralle tsempitykset remontin keskelle!

Mekin muuten osallistuttiin siihen pneumokokkirokotteen tutkimukseen, eka satsi sitä sekä Rotarixia saatiin keskiviikkona. Ei tullut neidille mitään reaktioita kummastakaan.

Syysusva: meillä nyt on vaan 2 lasta, mutta kyllä mullakin seinät kaatuu koko ajan päälle. (Se nyt voi mulla tosin johtua tästä olostakin.) Välillä on ihan sellainen olo, että tekis mieli vaan kävellä ovesta ulos eikä tulla ikinä takaisin... :ashamed: Mutta mä luotan siihen, että kyllä tästä jonain päivänä taas helpottaa.

(.) En muista enää kerroinko jo neuvolakuulumisia - torstaina oli siis 2 kk neuvola, neidillä mittaa 61 cm ja painoa 5,6 kiloa.

Meilläkin on tyty ollut tosi jäntevä syntymästä asti, ihan mahalla maatenkin pitänyt päätä koholla ja alle 2 kk iässä jo rupesi pää myös seuraamaan käsistä nostettaessa. Mutta vauvat ovat niin hirveän yksilöllisiä näissä jutuissa eivätkä ne myöskään kerro myöhemmästä kehityksestä mitään.

Hampaita ei ole luojan kiitos ;) näkynyt eikä toivottavasti pitkään aikaan näykään, jos niitä sitten yhtä kipuillen tehdään kuin esikoisella (jolle just tuli kuudestoista hammas, ja päivät ovat taas yhtä känkkäränkkää ).

Tulihan taas tarinaa, nyt syömään lounasta. Illalla ollaan lähdössä saunomaan koko perheellä (ihan sukulaisiin) joten pitää tankata :), voi jäädä siinä hulinassa taas omat syömiset aika kortille.

Grynna & muksut
 
Hei osui silmään Wiistä kiinnostuneille tuolta Kaksplussan kirppikseltä tällanen ilmotus:
Alkuperäinen kirjoittaja mammuskainen:
myydään tammikuussa 2009 ostettu wii pelikonsoli + pelejä.
paketin hinta oli 330? ja nyt paketti lähtis uutenkotiin hintaan 260? sisältäen toimitus kulut. wii + ohjaimet ja muut on kaikki kuin uusia, vain muutaman kerran pelattu ja nyt siis ajanpuutteen vuoksi myydään pois.
mukana 2 kauko-ohjain säädintä + 1nunchuks säädin, sports peli + 8pikkupeliä. kaikki alkuperäiset ohjeet + muut tulee mukaan.
takuuta jäljellä tammikuuhun 2010

kysy lisää sähköpostilla: mikme@netti.fi
Tossa säästäis ainakin pari kymppiä? Se fit-lautahan myydään erikseen, josta on ollu täällä puhetta (mun pitkät sepustukset tuolla helmikuun pinossa vikalla sivulla...).

Joo en siis oo mikään Nintendon jälleenmyyjä tms.! On vaan kehumisen arvoinen vempele. =)

Oltiin shoppailemassa ja lounastamassa koko perheen voimin ja onneks Lumppari on taas oma itsensä, ni kaikki meni hienosti. :heart:

Tintalle vielä soppailusta: Ei siinä välttämättä tuhottomasti rahaa tartte. Mä tykkään myös vaan hiplailla kaikkia juttuja kaupoissa (etenkin kiiltäviä juttuja, kun oon tällanen harakka), eikä aina tarvi ostaa... Mut olishan se kiva, jos raha kasvais puussa tai voittais tänään lotossa päävoiton. :LOL:

Nyt tyttö huutelee äitiä viihdyttämään. Tullaan!

Aino & Lumppari
 
Nopsaan...

Ristiäiset takana, meni oikein loistavasti ja itkaisuakaan ei pieni päästänyt :heart:

Nimeksi tuli Otto Paavo Mikael, keskimmäinen nimi siksi että siskot nimittivät Paavoksi heti synnäriltä asti niin haluttiin sekin mukaan =)

syysusva; mä pystyn hyvin samaistumaan ja uskon että voi olla vähän hankalaa välillä. Meillä tuo keskimmäinen on nyt samanikäinen kuin sun esikoinen, ja ellei olis 6v isosiskoa leikki- ja tappelukaverina niin mä olisin helisemässä vaavin kanssa :eek: . Nimittäin silloin jos mies lähtee vaikka tuon isomman kanssa johonkin ja mä jään pienempien kanssa kotiin, niin tuo 3,5v neiti ei anna hetken rauhaa... kokoajan tarvis tehdä jotain tai höpöttää tai ihan mitä vaan.

Aiemmin tuo leikki mielellään yksin mutta nyt ei enää - varsinkaan jos jää siis äidin ja vauvan kanssa kotiin.

Toivottavasti teillä helpottaa ja tuo olis vaan osaltaan mustasukkaisuutta äidin ajasta. Onko teillä siellä avointa päiväkerhoa, tai sitten ihan kerhoa jossa lapsi vois yksin käydä? Avoimessa päiväkerhossa käytiin kerran viikkoon silloin kun tuo keskimmäinen oli vauva, isompi sai leikkiseuraa ja äiti näki aikuisiakin. Tosin meillä oli silloin vielä pihapiirissäkin paremmin aikuis- ja lapsikavereita.

Nyt nuo isommat alkaa käymään kerhossa 2 kertaa viikkoon niin näkevät muitakin lapsia ettei menis ihan niin pahaksi tappeluksi keskenään mitä nyt välillä meinaa olla.

- Terhikki ja Otto 2kk -
 
Ollaan täällä nyt vähän paremmassa kunnossa Grynna...välillä tulee vielä sellaista ahdistuksen tunnetta, mutta kohtausta ei oo tullu toissapäiväsen jälkeen...Jospa tämä tästä alkais helpottaan ja ei enään tulis ainakaa niitä kohtauksia :eek: ...Aamulla olo oli ihan normaali,välillä tulee ahistavatunne...

vauvis ja Miia 2kk :heart:
 
RBB
Moi! mieki ajattelin kerrankin tulla jotain kommentoimaan kun olen jo pitkää lukenut teidän juttuja. Eli tyttö syntyi 14.12. 3180g ja 47cm. Pieni pakkaus siis :D

Tuosta rytmistä. Meillä tyttö menee illalla melko tarkalleen klo 22 nukkumaan ja herää aamulla klo 7. Yösyötöt jäivät siis pois jo pari viikkoa sitten =) Power napit tyty ottaa noin klo 9-10 ja sitten päikkäreille n. klo 12 ja nukkuu noin 2-3 h. Sitten illemmalla vielä yhdet power napit tossa klo 18-19 aikaan..

Imettämisen lopetin kun tyttö oli 2kk, eikä muuta ole vielä annettu kuin tuttelia. Joten ruokavaliolla ei ole vaikutusta tuohon nukkumiseen. Täytyy kyllä sanoa, että olen todella pirteä ku saan nukkua jo yöt heräämättä.. =) ja miehestäkin on mukava kun koko perhe herätään samaan aikaan..
 
heippa!

kevät jo kurkkii sisään ikkunoista...nopeaan juoksee aika! :whistle: vähän hirvittääkin, vaikka ihanaa nähdä kun anni kasvaa ja oppii uutta :saint:
nää isot kirjaimet ei nyt onnaa, kun tytsi tässä toisella olkapäällä, joten suuri pahoittelu kijroitustavasta ;)

rytmistä... yöllä nukkui eilen 4 h ja sit 2h pätkät...tämmösta ollu jo pitkään, ihan hyvä omasta mielestä jaksaa vielä hyvin. imee ja nukahtaa sit heti. mies eilen yritti pulloa tarjota kun olin kaverin juhlissa piipahtamassa, mutta ei enää huolinutkaan!! ennen on kelvannut :eek:
no imetysaika on elämässä niin lyhyt ja ohikiitävä, että pysyttelenpä tästä lähin vauvan saatavilla :saint:

kovasti jokeltelee ja hymyilee tää neiti ja isi on ihan haltioissaan, niin kuin minäkin :saint: =) :)
kyllä nää kommentoinnit nyt taas jää.. vaikka terhikki, grynna, vauvis...ainakin usein on mielessä ja luen juttuja ja aion kommentoida, kun sitten tulee taas meno vauvan ehdoille..
nyt nauttimaan ihanasta päivästä ja niin, hyvää naistenpäivää kaikille naisille :flower: :flower: :flower:

kathe ja kulta 2kk ja rapiat
 
Tulin pikaiset kuulumiset kirjoittelemaan :flower: Vyöhyketerapiassa käytiin kolmannen kerran loppuviikosta ja nyt ei tullut erityisemmin itkuja terapian aikana. Paljon on taas poika nukkunut sen jälkeen, mutta käninöitäkin on jotain ollut.

Käytiin kuuntelemassa info vauvauinnista ja ilmoittauduttiin jonoon ryhmiin. Saas nähdä milloin päästään aloittamaan, vaikka mikään kiire ei vielä olekaan.

Ens viikosta 3kk neuvolakuulumisia sitten lisää..
 
Moikka!

Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan vaikka luen listaa melkein päivittäin... :whistle:

Meillä oli 2kk neuvola vajaa 2 vkoa sitten ja mitat olivat:
paino: 7140 gr
pituus: 61 cm
pää: 42 cm
Iso poika on =)

Vaippagalluppia oli aiemmin: meillä Liberon 3-koko nyt käytössä.

Vaatekoko 62-68cm. Itse jos ostan niin 68 cm.

Unohdin aiemmin kirjoittaa kun joku puhui niistä Marttojen lahjoituksista sairaaloihin niin me saatiin heidän kutomat siniset lapaset vauvalle kun syntyi. Oikein söpöt ovat ja ahkerassa käytössä olleet :)

Onko kellään todettu allergioita tai iho-ongelmia?
Meillähän oli noita hormooninäppyjä mutta ne on häipynyt mutta iho tullut pintakuivaksi ja muutamia punaisia karheita laikkuja joita olen kerran pari rasvaillut Lipolanilla ja suihkun päätteeksi öljynnyt. Rasvaaminen on onneksi tähän mennessä auttanut.
Aloitin pojulla suihkun on mielestäni helpompaa kun kylvettäminen.
Laitan suihkukaapin lattialle jakkaran ja poika on sylissä ja toisella kädellä suihkuttelen ja pesen häntä. Itsekin saa pikasuihkun siinä samalla. Hän tuntuu pitävän siitä!

Mekin mennään tuohon rokotetutkimukseen jossa saa hepatiitti B tai pneumokokkirokotteen.
Mun mielestä molemmat on hyödyllisiä niin katotaan sit kumman ne antaa. Harmi vaan et sen saa tietää vasta tutkimuksen lopussa joskus kahden vuoden kuluttua...
Rota otetaan heiltä kun ilmaiseksi sen saa. Tän kuun lopussa on aika sinne.

Onko muuten monilla sairaskuluvakuutusta vauvalle ja mistä yhtiöstä?
Otin Nordeasta pojalle. Oli aika hyvä hinta verrattuna muihin ja ehdotkin ihan ok.

Meillä tahti edelleen pojan kanssa niin et päivisin syö noin kahden tunnin välein ja öisin 2-4 tunnin. Täysimetyksellä edelleen. Muakin kiinnostaa kiinteiden aloitus 4 kk iässä mutta pelkään allergioita joten voi olla et mennään tuonne 5-6 kk ikään sitten...

Waude joidenkin vauvoilla hampaita jo pukkaa. Meillä ei viä.

Tuosta pään kannattamisesta niin meidän poika kannattelee tosi hyvin kanssa ei tarvi pahemmin tukea enää.
Samoin on tosi jäntevä kun yrittää nousta istumaan kun laitan makaaman hänet mun jalkojen päälle. :)

Kuten muutamat kirjoitti tosta seinien kaatumisesta niin täälläkin välillä samaa kun yksin viettää kaiket päivät pojan ja isosisko 2v.n kanssa.
Joskus joku kyläilee ja itse ei olla viä oikein missään käyty.

Nyt nukkumaan kaikille hyvää yötä :hug:

T:Sartsa ja poika 10 viikkoa
 

Yhteistyössä