***JOULUTONTUT -08, helmikuussa 2009 !***

Mä en ole käynyt täällä vauvan syntymän jälkeen vissiin kertaakaan, :wave: vaan "vanhoille tutuille" odotusajoilta!

Meidän neidistä tuli Tuulia, ja kaikki on sujunut hienosti. Pientä vatsavaivaa tällä pulloruokitulla on, mutta Cuplaton auttaa onneksi niihin. Täysimetys ei onnistunut ollenkaan, osittaisella imetyksellä mentiin vajaat 2kk, sitten neiti hylkäsi ensin rintakumin eikä oppinut iholta enää imemään. Muutaman viikon jaksoin pumppailla mutta nyt sekin on jäänyt. Alkuunsa oli TOSI huono-äiti-fiilikset tuosta imetyksen epäonnistumisesta, mutta olot on tasaantuneet jo.

Likka on mitä ihanin :heart: . Helppokin, vaikkei mulla mitään vertailupohjaa olekaan. Nukkuu ja syö, seurustelee, välillä vähän huutaa. Mitat viimeviikolla olivat 58cm ja 5210g, ruumiinrakenteeltaan varsinainen rimppakintturimpula. Pikkuhiljaa ollaan päästy vasta 56-senttisiin vaatteisiin :D .
Edellisen sivun galluppiin vastatakseni, meilläkin on Firkon F7-vaunut ja ovat ajaneet asiansa ihan jees. Autossa on Gracon Logico S, joka on jalustoineen ihan lyömätön! Meillähän oli alunperin Recaron YoungProfiPlus-kaukalo, mutta todettiin jo laitokselta kotiin lähtiessämme ettei neiti tule mahtumaan siihen talvivaatteissa edes vastasyntyneenä!! Ajettiin saman tien sitten Lastentarvikkeeseen kaukalo-ostoksille :D .

Mun pää on kestänyt tätä äiteilyä yllättävän hyvin, mitä nyt kaipais vähän apua mieheltä noissa yösyötöissä. Muuten se onkin osallistunut kiitettävästi ja mä uskallan jättää ne helposti kahdestaan, pääsenpähän pari kertaa viikossa polttamaan kaloreita. Mulle ei jäänyt kilon kiloa raskaudesta, mutta ylipainoa oli jo ennestään ihan kiitettävästi... Mammaseuraa kaipaisi myös.

Mutta siinäpä pikakuulumiset meiltä. Tarvii jossain kohtaa paremmalla ajalla tulla lueskelemaan ketjua läpi. Tosi monta tuttua nikkiä tuossa jo näkyikin, ja eritoten Annukalle pitää tulla huutamaan heipat, oli ihana yllätys että Kaksplussa tuli tässä kuussa lahjalehtenä kotiin kun tilaaja en ole. Pääsinpähän lukemaan vuoden vauvasta!
 
Juu, mäkin muistan nyt lukeneeni jotain tuosta äidinmaidosta ja ruoka-aineallergioista. Ja en mäkään usko, että kukaan nyt lastaan nälässä pitää suositusten takia. Sehän on yksi syy, miksi meillä on noi neuvolat, kun sieltä voi kysellä mikä on parasta oman lapsen kohdalla. Grynna taas kirjoitteli hyvät pätkät noita juttuja! Mä en oo noihin niin kamalasti perehtyny, mitä nyt pari artikkelia lukenu, jutellu neuvolassa ja lukenu oppaita. Onneks täällä ei oo kenenkään vauvan kasvu pysähtyny, päinvastoin, kaikki kasvaa hienosti! Kai me sit jotain oikein tehdään. =) Tosta imetys-/korvikeasiasta oon jo aikaisemmin mielipiteeni sanonut, että se on jokaisen äidin oma asia. Mistään tollasista ei tartte huonoa omaatuntoa potea. Mulla on ainakin ajoittain "huono äiti" -fiilis, vaikka kaikkeni teen ton pikkuisen eteen. Milloin en oo jumpannu vauvan kanssa tarpeeksi tai pitäny tarpeeksi sylissä... Kaikki määrittelevät itse, mikä on täydellisen äidin määritelmä ja musta tuntuu, että omalla kohdallani en koskaan tuu saavuttamaan sitä. Aina se syyllisyys JOSTAIN painaa! Tottuukohan siihen ikinä?

Oltiin tänään kaupungilla lounaalla, oikein neljän sukupolven voimin! Ja postissa tuli yks ihana prinsessamekko jenkeistä. Ah, kun se on ihana! Nyt alkaa olla jo niin paljon vaatteita tytöllä, että olis tarvetta lapsen vaatekaapille. Vinkkejä, mistä sellaisen löytää, otetaan vastaan! Onkos teillä mammat jo hankittuna sellaista?

Nyt alkaa väsymys painaa, kun on taas unettomuutta. Viime yönä ei tullu uni, ei sitten millään. Sain yhteensä jotain kolme tuntia nukuttua. Toivottavasti tänä yönä onnistuis paremmin.

Öitä!

Aino & Lumi-Emilie 3kk ja risat
 
Yritänpä minäkin taas pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia. On pitänyt kyllä aikamoista kiirettä tämä kahden pienen ja gradun kanssa vohkaaminen.

Neuvolassa käytiin eilen ja neiti on kyllä kasvanut moitteettomasti. Nyt ei oo neuvolakorttia tässä, mutta jotain päälle 5700 g (3330 g ) ja 59 cm (50 cm) oli neiti. En oo kyllä missään vaiheessa ollutkaan huolissani, kun sen itekin huomaa, että neiti kasvaa ja on syötön jälkeen tyytyväinen. Meillä yöt menny periaatteessa yhdellä syötöllä (tai miten sen nyt laskee), eli 10 aikaan mennään yöunille ja kolmen tällä tai tuolla puolen syödään. Sitten jatketaan tuonne kuuteen tai välillä ylikin. Yleensä ei kuitenkaan tämänkään syötön jälkeen nousta, vaan jäädään torkkuilemaan ja yleensä vasta kasin tai puoli ysin aikaan noustaan sängystä. Mies on nyt vienyt esikoista tarhaan, niin on sillai mukavan rauhallisia aamut. Muutenkin rytmit on alkanut vähän nostaa päätään ja aamupäikkärit nukutaan ulkona n. 10-12, joilloin mulla on sitä kuuluisaa opiskeluaikaa (eli juurikin nyt, haha). Sitten iltapäivällä yleensä toiset päikkärit klo14 eteenpäin myös vaunuissa, kun lähden hakemaan isomman tytön tarhassa. Illat menee sitten vaihtelevasti sylissä/kantoliinassa/omassa pinniksessä torkkuen. Iltahuudot on meillä enimmälti loppuneet, mutta semmosta levottomuutta on iltaisin edelleen ja varmaan siihen vaikuttaa myös isosiskon villit touhuilut. Tuntuu nimittäin olevan tuo vauva aika ääniherkkä ja muutenkin semmonen rauhaa rakastava tyyppi. Hassua, kun luulis nimenomaan jo kohdusta asti tottuneen menoon ja meininkiin. Niin ne vaan on erilaisia nuo lasten temperamentit.

Kiinteistä on ollut puhetta ja meillä aloitellaan varmaan sitten 4 kk iässä niinkuin esikonkin kanssa. Voi hyvinkin olla että rintamaito riittäis pidemmällekkin, mutta mä haluun ruveta jo tolloin maistattamaan ja sitten vellit on musta niin hyviä iltapaloja ja niiden avulla isompikin alkoi nukkua täysiä öitä (tai näin ainakin olen itselleni selittänyt). Aikaisemmin ei varmaan ole tarvetta ja kuten joku (olikohan babyseven) jo huomauttikin, niin sitä sotkua ja "vaivaa" kestää sitten kuitenkin aikansa. Meillä imetys sujuu hyvin ja tuntuu nyt niin helpolta ja halvalta vaihtoehdolta, että näillä mennään.

Meidän neiti sai sitten ekan annoksen sitä Rotarixiä eilen. On kyllä tosi hintava tuo, mutta mä en halua nyt mitään sellaista minkä voi välttää. Isompi kuitenkin tuo tarhasta jokaikisen kulkutaudin kotio eikä niiden leviämistä oikein pysty välttämään. Alle puolivuotiaallehan toi Rotavirus voi olla tosi hankala, joten mieluummin ei. Niin ja olen ymmärtänyt, että tuo rokote ehkäsis jonkun verran myös korvatulehduksia... onko kukaan muu kuullut tällasta, pitääköhän paikkansa?

Nyt alkaa neiti sopivasti heräilee tuolta unilta, joten syöttö kutsuu taas. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

O ja tyttö 2kk ja 5 päivää.
 
Nimra
Hyvää päivää kaikille tasapuolisesti täältä kipeitten ihmisten parista
Meillä siis edelleen on mies sekä Anni kipeänä, joten nyt on oma liikkuminen ja muutenkin rajoittunut vain tuohon kotosalla olemiseen ja kaupassa käymiseen
Isäntähän on helpompi hoitaa, kun on aikuinen ja tietää mikä on "vikana", mutta tuon neidin kanssa onkin ihan eri juttu!
Tässä eilen sen kurkkukin alkoi kuulostaa siltä, että onkohan ihan terve, mutta saa ruoan alas kuitenkin, joten en ole vielä sairaalaan soitellut, vaikka päätin tilanteen pitkittyessä "pahana" soittaa sairaalaan. Eilen nostin tuon pinniksen pään ylöspäin, että tytön on parempi olla pää ylempänä, mutta en tiedä oliko siitä mitään hyötyä
Sit sain ohjeeksi laittaa halkaistuja sipuleita sängynpäähän (jalkapää ) tai sitten sängyn alle ja mä laitoin tuonne pinniksen toiseen päähän ja jokainen voi kuvitella, että miltä meidän makuuhuone illalla ja yöllä haisi, kun nukkumaan meni
mut hyvin kuitenkin pärjättiin!

Muuten täällä ei ole elämässä sitten oikeen sattunut eikä tapahtunut, kovin kaipailee jo kavereita elämään, mutta ei meillä oikein ole vieläkään kovin montaa täällä, mutta onneksi niitä näyttää pikkuhiljaa elämään löytyvän ja ihan hyvä juttu, sillä aika yksinhän sitä jää sitten kesällä ja ne kaverit on kyllä suurin tuki täällä siinä mielessä, että ei mene pää ihan sekaisin, kun yksin koittaa taivaltaa eteenpäin ja onneksi voin aina mennä pikkuveljen luokse ja vanhemmilleni
Pikkuveli tässä eilen kävikin pyörähtämässä ja kovasti huomasi, että tykkäs Anniakin nähdä :saint: ettei vaan ihmiselle kuka ei lapsia halua olis kuitenkin pukkaamassa jonkunlainen haave lapsista
Saas nähdä.

Mitäs kaikkea mulla on vielä kommentoimatta, kun mä en tässä nyt ole lähiaikoina kauheasti kirjoitellut niin tuntuu tosiaan, että heti tippuu jos ei aina vastaa, kun jotain tapahtuu :ashamed: Noh, katsotaan mitä on jäänyt vastaamatta.

Vaatekoko on täällä teillä ollut mietteissä.. No mä en sen enempää voi galluppiin osallistua, kuin sanomalla, että äiti tekee vaatteet ja koosta en sen tarkemmin osaa sanoa, mutta kaupallisista muutamasta bodysta ei mene enää 60 cm, joten kai nyt jotain kasvua on tapahtunut


Sori, tuli hiukan tektin kirjoittamisessa viivettä, kun kävin leikkimässä tytön kanssa ja imemässä räkää, laittamassa keittosuolatippoja ym... Kivasti jo meillä leikit menee
Anni tykkää kovasti jo katsella leluja ja tarraakin kiinni, kun vähän aikaa niitä heiluttaa mutta ei vielä sellaista "selvää" kiinniottamista... Toivottavasti pian tulee


Mut nyt siis jutun juureen kiinni ettei tässä mene koko päivää aikaa.. kuten yleensä on tapana
Joten mun kohdalla ei kannata ajatella, että tarinan kertominen sujuu siis yhdellä kerralla ja nopeasti... Siinä voi humahtaa, vaikka koko päivä... :LOL: :LOL:

Elikkäs kukas meillä olikaan ensimmäisenä


Täällä on ollut paljon juttua tuosta maitomäärästä ja kiinteistä. Mulla ei siihen ole suoranaisesti omaa mielipidettä, koska olen esikoisen äiti niin eipä sitä juurikaan kaikkea tiedä, eikä edes voi tietää ja kun asioihin vaikuttaa lapsen oma kasvu ja kehitys niin yksi sovellus/suositus ei tosiaan kaikille käy...Se on aina niin yksilöllinen juttu ja monilla on kuitenkin niin omat selvät mielipiteet miten haluaa tehdä, joten en mä annan ainakin "suinauksen" kaikille, teki miten vain :saint: Kaikki kuitenkin on oman lapsensa kanssa jokaisen päivän (noin suunnilleen ) niin siinä oppii jo näkemään ja arvioimaa, mut mä siis lopetan puheenvuoroni tähän ja kaikki tapa on minulle ainakin ihan ok :xmas:

Ai niin, tuosta papa näytteestä mulla ei ole otettu sitä, mutta muistaakseni siihen piti täällä varata itse aika... se lääkärijuttu meni multa vähän ohi
:LOL: elikkäs se kannattaa siis otattaa kyllä, mutta ajasta mulla ei ole mitään tietoa!

Mä taisinkin jo onnitella Miljan poikaa toisessa pinosa hienosta nimestä, mutta onnea nyt tähänkin pinoon Miikalle komeasta nimestä :heart: Olisitteko te muuten tulossa mikä päivä käymään ? Mä vaan mietin, että ehdin sulle jotain hyvää syömistä laittaa
Kovasti samalla toivotan jaksamista sinne, että mies ehtisi vähän osallistua töiltänsä. Ei meilläkään mies osallistu muuten kuin joskus iltaisin, kun yritän antaa sitä aikaa, että saa omat hommansa tehtyä tuon koulun puolesta, että on sitten toukokuun alussa valmiina Saksaan... Niin IKÄVÄ sitä jo NYT, vaikka ei siellä vielä olekaan, mutta kun edes miettii sitä tulevaa aikaa... :ashamed: *huokailee*

OmituinenOtus no teillähän on sattunut ja tapahtunut.. Kovasti kuulostaa inhoittavilta nuo sairaudet
Tuo mätäpaise muuten on henkilökohtaisella kokemuksella TODELLA ILKEÄ ja mä mietin koko ajan, kun tyttö korisee että varmaan tulee sillekin :headwall: :headwall: Toivottavasti EI |O Nuo allergiatkin kun on inhottavia niin jaksamista ja ymmärrystä, että ne selviää ja olot helpottuu ripulia myöten :wave:

Terhikki no teilläpäs on hurjasti kasvanut ja tuntuu kyllä, että meidän tyttö on niin pieni, kun kaikki alle 2 kk:den ikäiset vie voitoin ihan mennen tullen! :eek: No, meille tulee pikkutyttö
Hyvä, että yötkin on ruvennut jo rauhoittumaan


Ente hyvä juttu, että 2 kk jälkeen alkoi kunnon yöt! Meilläkin oli jännä vaihe, se vaan nukahti yhtenä iltana kympiltä ja posotti aamuun asti, ei sitä itse oikeen meinannut uskoa, mutta näin siinä sitten kävi :saint: Nyt tosin ollaan menty jo aiemmin nukkumaan, kun tuntuu että tyttö itkee ihan vaan väsymystään ja nukkumaanmeno on nyt sitten klo 21 viimeistään, mutta ei haittaa vaikka menisi hiukan "sekaisin", kun ei ainakaan vielä ole rytmiin tullut muutosta, vaikka enon luona oltiinkin (siis tytön eno, eli mun veli ) niin ne siellä piti pippaloita ja Annikin sit nukahti vasta joskus klo 24 "kunnolla" ja ihan normaali rytmi oli senkin jälkeen, vaikka eihän ne nyt mitkään erikoiset pippalot olleet
Me käytiin isännän kanssa vaan saunassa ja joinkohan mä yhden siiderin ja isäntä otti sit ehkä 3-4 kpl, että kyllä ne juhlijat oli sit veljeni puolelta


Punahattu mukava kuulla, että siellä sujuu mainiosti. Mä olen myöskin sellainen, että tykkään ostella ihan normikukkia, kun ei mulla oikeen tahdo viherkasvit kestää, varsinkaan kun tuo kissan rontti meinaa ne aina mussuttaa niin olen luopunut kaikista (yksi taitaa olla ) Kia juttu, että ristiäisetkin meni mukavasti, ne on aina niin iloisia juhlia!

Grynna onnea vain tuleviin syntymäpäiviisi
Ei muuta kuin viettääkäähän sitten mukava päivä juhliessa :wave: Olit maininnut noista mahdollisista liitoskivuista ja musta tuntuu kans, että välillä vihlasee niin maan peevelisti
josko ne olisi sitten niitä :eek:

Ronjaneiti mä en ole ottanut vielä mitään ehkäisyä, kun on tuon raskautumisen kanssa muutenkin ongelmia, kun ei tosiaan käy ihan leikiten |O ja mulla on aiemmin ollut ongelmia mm. kuukautisten kanssa niin nyt onkin isännän kanssa mietittävä, että mitä tehdä, kun mua ei sitten henk.koht noi kondomit kiinnosta. Ne on NIIN TYMPEITÄ


Saparo silloin kun mä vielä syötin tyttöä yöllä niin kyllä me nostettiin pois pinniksestä, kun meitin oli melkein aina myös röyhtäytettävä ettei jää sinne sänkyyn ähisemään ilmaa :snotty: mutta syötetiin tosi hämärässä ja ei juurikan pidetty kontaktia, että ei piristyisi. Toivotaan, että ei flunssa kovin kauheaksi äidy ja menee nopsaan ohi
Teilläkin jo poika kääntynyt ja muidenkin pikkuiset jo kovasti touhuaa :eek: Meillä vaan otetaan rauhallisesti...ja mä olen MALTTAMATON


Sintzi onnittelut tytön kauniista nimestä
Toivottavasti maha-asia ratkeaa pian.

AnnClaire teillä on kyllä hurjan kuuloista noissa touhuissa, kun meillä ei tosiaan edes vielä olla otettu kunnolla itse kiinni esineestä niin teillä jo istutaan jne..
huh huh, mutta kiva juttu, että kehittyy tietenkin!

Mussupussu onnittelut siis sinullekin tulevista syntymäpäivistä :D Viettäkäähän sielläkin mukavat juhlat :wave: No mä en niin huolestunut tuosta yhden aamun juomisesta, kun ei tosiaan ollut mitään ongelmia piikuisella syömisen aikaan ja sen jälkeen eikä ole aloittanut mitään älytöntä syömistä sen jälkeen, joten en usko tuohon mahan venytämiseen ainakaan täällä =) mut voihan se joillakin onnistua sekin :snotty: Vai on siellä tullut jo jenkeistä prinsessamekko..., varmasti ihan kiva. Mä jotenkin yritän viimeiseen asti välttyä kaikilta prinsessa jutuilta, kun...no ne ei vaan ole koskaan iskenyt...

Pippari mukava oli kuulla teistäkin :wave:

Viivi joo tänne ehtii aina tulla tätä tekstiä ihan älyttömästi, mutta hiljalleen mukaan vain
Meillä menee nuo päivät aikalailla samalla kaavalla. Aikasemmin en ihan älyttömästi ole touhuillut, kun neiti vaan nukkui ja nukkui....kuten äitinsä pienenä :headwall: mutta nyt kun on tosiaan alkanut viimeisen kuukauden ajan ollut enemmän kuin kiinnostunut ympäristötä niin leikkiminenkin on suorastaan KIVAA
Toivottavasti hermot ovat saaneet jo leppyä sukulaisista
Tuo sukulaisiin "kärvähtäminen" on niin sieltä ja syvältä |O

Tara mukava kuulla myös sieltä kuulumisia =) En mä kyllä usko, että jos on täysimetyksellä ja kasvaa hyvin ja on tyytyväine ruokailun jälkeen, että olis jotenkin liian vähän syönyt, mä en usko että se on mahdollista :saint: jos kerran on tyytyväinen ja kasvaa!

Jive hyvä kuulla, että siellä menee noin mallikkaasti ja mitään ongelmia ei ole, ihana juttu! Ei mulla nyt 10 kg ole jäänyt, mutta olisko vielä joku parisen kiloa..., mutta mä aloittelenkin tässä uudelleen sitä keskenjäänyttä laihdutuskuuria, kun tuo raskaus sai mut siitä jättäytymään :ashamed:

Grynna mainitsi tuosta foorumista, täytyisi siellä käydä, mutta mun on kyllä myönnettävä ihan rehellisesti, että mä en ole pettynyt ollenkaan siitä, että en imetä :eek: Mä taidan olla sitten joku outo :snotty: Ehkä mä en ole sitten sen tyylinen :whistle:

Babyseven voi että tuo matka kuulostaa NIIN IHANALTA, meillä kun ei ole kauheesti rahaa reissata ulkomailla niin jotenkin toisten matkojen kuuleminen saa jo mielen pirteäksi ja kiva kun kaikki on sujunut sielläkin! Meilläkin "istuu", mutta vaappuu ellei kiinni pidä, joten en sano vielä istumiseksi ainakaan täällä :D

katherine ihanaa kuulla, että siellä ollaan hyvällä päällä ja elämä tuntuu olevan mallillaan, HIENOA


Vauvahaaveita Höh nyt tuon vuodon kanssa, täältä puhallellaan helpotuksen tuulia sinnepäin :whistle: Tuollainen on kyllä ilkeää. 12 viikkoahan se muistaakseni on aikaa siihen Kelan lapun viemiseen...

Jennae hyvä, että siellä on oksentelut helpottuneet. Ihan hirmusesti toivon, että sulla ei olis tulossa tuota kohtutulehdusta, se on varmasti yksi ärsyttävimmistä asioista.. :headwall: Tsemppiä siihen salijuttuun!

Kamomilla: Kiva kuulimisia saada sieltä teiltäkin ja mukavaltahan se tuo teidän elämänne kuulostaa, helppoa ja ihanaa :saint: Hyvä juttu! Vai menitte sitten heti kaukalon hakuun :p Niin, jotkut on tosi pieniä :| Meillä on sit samanlainen tilanne kilojen kanssa ja mä kaipaan myös sitä mammaseuraa :wave:

Olivia: teidänkin kuulumisia oli mukava jutella ja kiva kuulla, että sielläkin sujuu kaikki. Tuntuu jo useimmilla mennä elämä hyvissä uomissa ja kaikki "pahempi" aika jo takanapäin. Hyvä juttu ja mukavampihan se on lukea kuulumisia, kun kaikki on hyvin ja äiti jaksaa ym..

Nyt mä lopettelen tän höpöttelyn ja palailen muihin puuhiin, tulihan tätäkin kirjoitettua aamusta asti :LOL: :LOL:

Nimra ja Anni 2 kk + 3 vko

 
Nimra: Muakaan ei haittaa etten imetä, et oo ainut "outo".. =) Tosin tiedän monta ihmistä jotka ovat "korvikemutseja" ihan hyvillä mielin. Tuntuu vaan että moni luulee että tunnemme itsemme jotenkin huonommiksi äideiksi sen takia, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Päätin jo raskausaikana etten ota stressiä imetyksestä ja kun se ei sitten sujunut, niin aloitin pullottelun ilman sen kummempia itkuja ja parkuja.

2 kk neuvolassa tänään, mitat 60cm ja 5985g. Hyvin poju siis kasvaa :) Ja äiti alottaa taas e-pillerit.

Nyt päikkäreille. :wave:

-Pippari-
 
Hello!

Meillä taas rauha maassa vaikkei asioita "sovittu" mutta näin mennään ja se siitä, luupää mikä luupää...

Voimahaleja :hug: :hug: kaikille kipeinä oleville! Onneksi se jossain vaiheessa helpottaa!

Me päätettiin nyt sitten ensi kesänä muuttaa ukon kotipaikkakunnalle kun osa meidän ongelmista johtuu siitä ettei ukko viihdy eteläsuomessa... Pakko jättää "takaportti" auki ja ottaa hoitovapaata ja asunto vuokralle, jollei homma pohjoisessa suju niin tää mamma tulee maitojunalla kyl takaisin.

Kiinteistä ym ym on ollu puhetta, me ainakin aloitetaan hissukseen vellit ja soseet tuossa 3 kk iässä. (neuvolasta saatiin "lupa" kyl jo aloittaa luumusose)

Tuosta korvikemutsiasiasta, minä olen sellainen ja iloinen siitä. Sissinä yritin eka imettää sitten osaimettää neitiä. Tunsin itseni silloin NIIN PALJON HUONOMMAKSI ÄIDIKSI kuin nyt. Masensi ja itketti jatkuvasti, nyt paljon pirteämpi ja iloisempi. :)

Vaatekoosta, meillä käytössä joitain 56 vaatteita mut suurinosa 60. Huomasin kyl et merkillä on väliä, ku yksi 60 body ei mahtunu päälle...
Mulla on menny vaatteisiin todella vähän rahaa ku olen ostanu paljon käytettyjä vaatteita ja sit lahjana tullu huuuurrrrjasti. Olisko menny yhteensä jonku 80 euroa :D

mistäs muusta tääl o puhuttu, ai niin vaunut meillä teutonian juoksuvaunut ( EI en juokse) käytettynä ostettu ja tyytyväinen olen niihin.
Painosta niin mulla o lähteny kaikki raskauskilot (11kg) ja sit viel 6 kg kaupanpäälle... Johtunee siitä et kävelen vaunutellen vähintään 1,5h rivakasti joka päivä... Joskus menny 3h reissussa =) Sillo voi sanoa et illalla o niin väsy, puhki olo että oksat pois.
Toisaalta mulla tuota elopainoa oli ennen raskauttakin ainakin 20kg liikaa, joten iloinen olen vaan ku paino tippuu :)

Näihin tunnelmiin! Kat
 
Heipat kaikille!

Jennae Kyllä huomasi ratsastaessa että on tosi heikossa kunnossa selkä- ja vatsalihakset! Ryhti oli huono ja koko ajan sai muistuttaa itseään istumaan suorassa! Mutta ei mulla kuitenkaan varsinaisesti sattunut mahaan. Seuraavana päivänä oli sitten yläselkä vähän kipeä ( + moni muu paikka ) , mutta ei alamaha. Pitäis kyllä saada vahvistettua noita vatsa- ja selkälihaksia!

Täällä on ollut pirtsakka päivä tänään! Mies hoiti viime yön syötöt niin että mamma sai nukkua kunnon unet. Olinkin eilen aivan totaalisen uupunut!!! En tiedä olenko koskaan ollut niin väsynyt! Vielä tämä flunssa verottaa voimia ja nyt on muutama yö mennyt pojan kanssa melkosen huonosti ja vähillä unilla! Voi kumpa hän nyt pian alkaisi pidentää noita uniaan... Elättelen toiveita että sitten kun kiinteitä aletaan antaa, niin yöunetkin pitenevät..

Vielä siis ihan pelkällä korvikemaidolla mennään. 16.3 on neuvola ja poika on silloin tasan 3 kk. Ajattelin silloin kysellä soseiden aloittamisesta. Silloin myös otetaan eka satsi rotarokotetta!

Tuosta "huono mutsi" - fiiliksestä: Mulle se taitaa tulla ihan kaikesta! Edelleen harmittelen välillä kun ei imetys onnistunut ja sitten päivän mittaan tulee huono omatunto jos ei koko ajan höpise vauvalle tai touhua sen kanssa jotain! Mietin että kehittyykö se nyt normaalisti jos en sille juttele jatkuvasti tai jos ei sillä koko ajan ole jotain virikettä nenän edessä!! Hölmöähän se on noin ajatella, tiedän, mutta en voi tunteelle mitään!! Niin kai se on, että lapsen syntymästä eteenpäin elämä on jatkuvaa huolta ja huonoa omaatuntoa jostakin!! :)

Vaatekoosta Me juuri täydennettiin pojun vaatekaappia isommilla vaatteilla. Nyt menee 62-68, riippuen merkistä. Pitää uusi haalarikin ostaa vielä tälle talvelle kun edellinen jäi auttamatta pieneksi!

Nimra Ei meitin poika oo kääntyny ku sen yhen kerran!! :LOL: Useimmiten kun laitan sen masulleen köllöttämään, niin yritys on kova kääntyä, mutta ei onnistu ja sitten menee hermot ja äidin on tultava avuksi! :D Mutta se sätkiminen ja kova yritys on hupaisaa katsottavaa! Kauhea olis halu, mutta taidot ei vielä riitä! Ihana! :heart: Kyllä se teidänkin typy lähtee liikkeelle ennemmin kuin huomaatkaan!! :) ja sitten on pian jo ikävä näitä aikoja kun pikkuinen oli vielä niiiiiin kovin pieni! mutta ymmärrän, minä olen myös malttamaton!! :D

En tiedä onko täällä ollut jo puhetta peittojen heiluttelusta ?? :D ( nii, paitsi Nimrallahan ( muistanko oikein ) siitä taisi olla jo puhetta :LOL: kun se urkkijakin oli siitä asiasta ollut niin kiinnostunut!! ) Meillä ei ole pedissä muuta kuin nukuttu synnytyksen jälkeen :ashamed: ! Ja SIITÄKIN on syyllinen olo, että en ole kovin innokas ollut... Aina oon vaan niin väsynyt ja muutenkin jotenkin " pelottaa " se homma... Tai ei pelota, mutta ajattelen että se sattuu, tai että olen jotenkin löysempi tai jtn.. en tiedä.. Sitten kun on vielä tuo haava ollut kipeä ja epämiellyttävän näköinen ja oloinen, niin eipä ole ollut kauhean sexy olo! Noh, ehkä se ajallaan sekin homma lähtee taas käyntiin :) ! Nyt syön noita minipillereitä ja pelkään että ne vievät viimeisetkin halut!

Jassoo, isä ja poika palaavat lenkiltä ( ja SIITÄKIN on huono omatunto, kun en lähtenyt mukaan ) jotenka tää poistuu!

:wave:
 
Oli pakko tulla kommentoimaan että Saparo, sä oot niin oikeassa että äitiys on huolta ja huonoa omaatuntoa milloin mistäkin asiasta.Kaikista pahinta on nyt ollut toinen lapsi, kun tuntuu että ekan kanssa jaksoi vielä enemmän touhuta kuin toisen kanssa. :ashamed:
Täytyy vaan muistaa ajatella että vauvat kuitenkin tarvitsevat vain ruokaa,puhtaita vaippoja ja rakkautta, näin pelkistettynä.

:hug: sinne

Punahattu ja ukkeli 8vk :heart:
 
Punahattu joo, mä tunnen jo etukäteen huonoa omaatuntoa seuraavasta lapsesta, joka ei taatusti saa näin paljoa huomiota ja hössötystä osakseen kuten tämä esikoinen! :LOL: Kiitos halauksesta! :)

Sapis ja iltakiukkuinen Eetu
 
Heipsistä kaikille piiitkästä aikaa! :wave: Tulee tuonne kerhon puolelle vain kirjoiteltua silloin kuin ehtii. Kovin on kiirusta kahden pienen kanssa. ei tule vapaa-ajan ongelmia. :LOL:

Meidän pieni mies kastettiin tammikuun viimeinen päivä ja nimeksi tuli Onni. :heart:

Tuntuu tota flunssaa olevan liikkeellä oikein urakalla ja mekin oltiin koko porukka esikkoa lukuunottamatta kipeänä. Onni sai kunnon räkätaudin mutta kuume&korvatulehdus pysyi onneksi poissa.

Nyt esikko on kummeillaan yökylässä ja kyllä on tuntunut helpolta vain yhden lapsen kanssa. :D Olen kerennyt tekeen yhtä sun toista eikä väsytä oikeastaan ollenkaan. Kyllä tuo energinen 2,5v osaa imea äidistä kaikki mehut. Mutta silti ikävä on jo kova ja huomenna onneksi tuleekin jo kotiin... :heart:

Meillä oli 2kk neuvola 16.2 ja kokoa Onnilla silloin 5335g (3660g) ja 62cm (53cm) joten hyvin poitsu kasvaa ja maito riittää! :D Pitkä hoikka poika. Sai myös samalla ensimmäisen rota-rokotteen ja siitä ei onneksi tullut mitään kummempia itkuja eikä vatsavaivoja.

Kiinteitten aloituksesta on ollut puhetta. Esikoisen kanssa aloitimme ihan hippusen vajaa 4kk iässä ja niin varmaan tehdään nytkin. Aloitimme maissivellillä ja jatkoimme siitä maissisoseella. Hyvin upposi heti esikkoon, unet piteni eikä minkäänlaisia allergioita ole pojalla

Tarvike galluppiin. Meillä on nyt käytössä Brion kaukalo telakalla mutta kohta saamme Gracon Logico kaukalon kunhan siskon poika vielä vähän kasvaa. Toi telakka on kyllä ehdoton! Rattaina meillä on Brion Combi ja tuplina emmaljungan muutaman vuoden takainen malli. Ja esikoiselta löytyy vielä emmaljungan scootterit. Ja parvekevaunuina pikkuvikaiset herqulekset. Että löytyy joka lähtöön... :snotty:

Muuten on elämä lähtenyt sujumaan ihan mukavasti kahden pikkuisen kanssa. Selvästi rankempaahan tämä on kun esikoiselta. Riittämättömyyden tunne on jokapäiväinen kun tuntuu ettei millään voi olla riittävästi molempien kanssa. :( Mutta niin se vain menee. Esikko saa sen täyden huomion ja sitten on vain opittava jakamaan aika. Mutta erittäin onnellinen olen näistä kahdesta riiviöstä!! :heart: :heart: =)

Nyt nukuttamaan pikkuinen Onni....


*tuisku ja onni 2kk *
 
B-7
vauva kyllä tuossa jo äheltää mutta jospa muutaman sanasen ehdin :whistle:

Tarvikkeista tällähetken meillä emman matkarattaat sekä yhdistelmät sekä maxi-cosin telakallinen kaukalo.Myös Jane-merkkiset tuplat.Olen erittäin tyytyväinen.Matkan ja lasten ;) on ollut monia eri systeemejä,emmaljungat,teutonia,geslainit ym tulleet tutuiksi.
Mutta eipä nämä halvemmatkaan merkit yhtään hullumpia ole ja varsinkin kun oon aina halunnut uudet vauvalle niin mikäpäs siinä! :whistle:

Vaatekokona meillä vaihtelevasti vaatemerkistä riippuen,50-62cm menevät.

Raskauskilot mulla edelleen +5 kiloa jäljellä.Painan nyt 53kg.Mutta enpä mitenkään kummemmin oo niitä edes yrittänyt karistella vaan tiedän niiden karisevan aikanaa ja jollei niin eipä mulla mitään hätää ole ;)

Vauva nukkuu päivärytmi on että aamupäivällä sekä illalla nukkuu n 1h pätkät sisällä omassa sängyssä ja sitten keskipäivällä saattaa vetää unta vaunuissa 2-4h putkeen.Yöksi nukahtaa n 22-23 ja nukkuu ekan pätkän pitkään,eli syö siinä 04 aikaan,siitä sitten jatkaa vaihtelevasti aamuun.

Eilen oltiin 3kk neuvolassa(5 päivää vajaa ikäisenä)
Mittoja saatiin näin:
5485g(3410g)
58,5cm(50cm)
39,3cm(34,5cm)

Eli ei mikään suuren suuri neitonen.0-käyrän tuntumassa kasvaa,mutta tasaisesti ja se on se tärkein! :heart:
Nyt on muutaman päivän aikana alkanut harjoittelemaan kääntymistä selältä vatsalle.Kova on tytöllä kiire sisarusten perään.Musta tuntuu että mitä enempi näitä lapsia on tullut sitä nopeammin on ne kehittyneet.Vain vähän aikaa ovat "rääpäleitä" =)

Näin nyt pidemmittä puheitta
:wave: kaikille!
Babyseven ja ne 7 rakasta lapsosta
 
Nyt jos kerkeisi vastata galluppeihin, ukkeli nukkuu partsilla.

Tarvikegalluppiin:Meillä on Hauckin turvakaukalo, ihan jees ollut, mutta aika pieni eli viimeistään ton ukkelin kasvuvauhdilla puolivuotiaana joutuu siirtymään isompaan.Meillä kaksi autoa niin siksi ilman telakkaa hommattiin kaukalo.Turvaistuimena meillä on isommalta Aktan istuin, mutta täytynee tarkastaa onko mennyt jo parasta ennen päiväys vaikka tietää sen historian.
Vaunuina on Dorjanit, ihan tyytyväinen ollut niihin, kun esikko nukkui vielä 2-vuotiaana ulkona päikkärinsä niin näissä ainakin tilaa ukkelille nukkua.Esikolla oli Teutoniat ja niihin olin kanssa tyytyväinen aikoinaan.Matkarattaat pitäisi ostaa ja viimeksi oli gragot ja eiköhän niihin nytkin päädytä.

Nimra:Mä kanssa toivoton viherpeukalo, kaikki kuolee liika tai liian vähään kasteluun, eli siksi meille tulee vaan leikkoja ja niitäkin keväisin silloin tällöin. =)

Ensiviikolla vasta neuvola, eli tietää ukkelin mittoja vasta silloin.Ittellä oli vielä jälkitarkastuksessa 10kg jäljellä eli hommaa riittäisi.Täällä ne laittaa hormonikierukan vasta 4kk synnytyksestä eli joutuu vielä 2kk minipillereillä elelee.
Meille tuli kutsu rokotetutkimukseen, jotain korvatulehduksia ehkäsevää se oli ja siinä saisi rotan ja hepatiitin ilmaiseksi mutta en ole tehnyt minkäänlaista päätöstä asiasta kun katselin dokkarin ennen synnytystä jossa joku koeasteella oleva lääke aiheutti ikäviä seuraamuksia.No täytyy vielä miettiä.
 
Nimra
Jep jep.. Lääkärissä käyty :snotty: Diagnoosi tytölle: Korvatulehdus ja nuhakuume |O :headwall: Että sillälailla :saint: :LOL: No onneksi oli tuttu lääkäri, siinä mielessäni nauroinkin, että samainen lääkäri teki minulle alkuraskaudessa ensimmäisen tutkimuksen =) että jos huumorilla otetaan niin onhan tuo tytön "tuntenut" jo aikaisemmin :LOL: :LOL: Joo, huono vitsi :headwall:
Nyt ei jaksa muuta...täytyy tuota neitiä piristää :heart:
 
Heipat kaikille!

Kävin alkuviikolla kirjoittamassa pitkät pätkät, mutta käsittämättömien tietokonetaitojeni vuoksi en saanut tekstiä koskaan julkaistua. Nytpä uudelleen. Ihaneita kuulumisia kaikilla, Nimrakin jaksaa aina niin pitkästi kommentoida ja kiva kuulla babysevenistäkin..puhumattakaan teistä muista :)

Ensin päivitettyjä mittoja 2kk ja 5pv iässä:
6930 g (4030g)
62,5cm (54 cm)
..ja päänympärys tais olla 42,3cm (38,5cm)

Monenmonta galluppia oli kans liikkeellä..juuri vaatekaupoilta kotiin palanneena totean, että suurin osa 62cm alkaa olla nafteja, housut osin menee vielä. Venyttelin kyllä juuri pari HM:n 56cm bodya kuitenkin päälle, että aikamoista vaihtelua on koo'oissa (miten tuo sana taipuu?). Ja koska en itte oo vielä hankkinut yhtään vaatetta tähän "uuteen" kroppaan, niin tarttuihan sieltä sitten itsellekin jotain..kummasti piristi mieltä! Mulla siis loppujenlopuksi kävi niin, että kiloja tuli raskauden aikana +8kg ja nyt ollaan jokseenkin -13kg tilanteessa ja lähes kaikki vaatteet suuria. Kerta sille: "hei!" :D Kauppareissulla jäin miettimään, että kai tuommoiselle pikkuisellekin pitää semmonen keväthaalari hankkia..mihinkäs noi puetaan sitten kun välikeli ottaa vallan..?! Kumminkin tuulenpitävä tarttis olla..!

Yöunia tosiaan nukuttiin jo tuossa pidemmän kaavan mukaan, sittemmin on mennyt jokunen yö yhdellä syötöllä aamuyöstä, mutta sitä en juuri edes huomaa. Neiti nukkuu unensa omassa sängyssä tai päivällä sohvalla tai vaunuissa. Nyt kun mies on reissussa, niin ollaan muutamana aamuna torkuttu saman peiton alla..on se aika suloista, mutta koska sänky on vaan 140cm leveä, niin kolmisin käy kyllä ahtaaksi. :) Syötän öisin nojatuolissa.

Vaunuina meillä on Emmaljunga Duo Edget sport-rungolla. Lumihankikeli, joka täällä nyt on ollut valloilla, on ihan kevyttä kamaa noiden alla! :) Painavathan nuo siis on, mutta tässä tapauksessa se on vaan hyvä asia. Vielä kun niitä ei ole juuri mihinkään pitänyt edes roudata. Koppakin lämmin; useimmiten vällyistä kaivetaan lapsi hiki päässä..hmm, pitäiskö munkin tästä päätellä jotain. Kaukalo on kierrätyskamaa ja kahvassa lukee Britax Römer Baby Safe; painava sekin ja hyvin toimii. Kovin suuri se ei kyllä ole...

Vaippoina meillä tällä hetkellä Liberon 3-koko ja vielä jotain jäämiä Pampersin 2-kokoa. Kauheen iso ero noissa vaippojen paksuudessa..Pampersit on paljon ohkasempia! En oo huomannut pitävyydessä mitään eroja, hyvin on kummatkin toimineet! Lidlin vaippoja on pitänyt kokeilla jo monesti, mutten ole itseäni ko. kauppaan vielä saanut.

Tässä lyhyesti täältä - mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

Ente ja Tytsykkä
 
me saatii aika Lasten klinikalle..eka aika ens viikolla ja sit toinen seuraavalla viikolla!ihanaa että nyt se tutkitaan mistä maha ongelmat johtuu =)
mulla tuntuu ettei nää kuukautiset lopu ikinä
:ashamed:
 
Vaunuina täällä on Jovi Air-yhdistelmävaunut, ja kaukalona Akta Graco autojalustalla. Se on muuten kätevä, ei tartte alkaa turvavöiden kanssa sohimaan =)

Vaipoissa täällä on käytössä liberon 2-koko.

Yö meni täällä hyvin, Miia nukahti 23.00-23.30 väliin ja heräs 6.30... :D

Jälitarkastuskin olis tiistaina...ainaki hyvälle nyt näyttää,taidanpa vihdoinkin päästä sinne :p *koputtaa puuta*

Tässä meijän Miia, juhlapäivänä :D



Ja tässä äiti yrittää ehkästä itkuja kastetoimituksen aikana... :LOL: (ettei varmasti tule nälkä)




vauvia ja Miia 7vk+3pvä :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja AnnaClaire:
Pikaisesti käyn kuittaamassa. Näyttäis meidän muksukaiselle olevan hampaan alut puhkeamaisillaan ellei jo puhennu alhaalle :eek: Nytkö jo? Missä mun vauva? :D

AC + T 2kk 3vko
Juu-u. Äiti näki oikein. 2 pientä, valkoista hampaan alkua on tullu läpi :eek: :heart:
 
Tännekkin nyt uskaltaúdun, eli koko raskauden ajan olen käynyt ahkerasti lukemassa täällä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjautua ja kirjotella...olin ihan koukussa näihin sivuihin koko odotusajan, oli kiva käydä lukemassa kohtalotovereiden juttuja...eli laskettuaika oli 22.12 mutta neiti päätti koteloitua mun mahaan ja tuli ulos vasta 15 päivää myöhemmin kun se sieltä väkisin häädettiin :LOL: loppiaisena 06.01.09 syntyi meidän prinsessa,painoa 3780g ja 51cm pitkä...synnytys oli kiva kokemus(ihmiset kattoo vähän kieroon kun höpötän, että kivaa oli) :LOL: :LOL: mä olin asennoitunut niin että sattuu hemmetisti mutta niin kuuluukin, joten ei ollut yhtään niin kamalaa mitä jotkut on puhunut...ehkä hyvään kokemukseen vaikuttaa synnytyksen kesto joka tosiaan oli vain 4h 46min, kätilöille nauroinkin että joko se on ohi, justhan mä pääsin vasta vauhtiin :LOL:
 
Piti vauvis ihan kattoa kuvia suurempina, että onko Miialla ruskeet silmät ja olihan sillä: ihanat nappisilmät! Tai sitten mun näössä on jotain vikaa tai kuva vääristää... :whistle:
Mulla on isot, ruskeet silmät ja miehellä vihreet. Meidän neidilläpä on edelleenkin syvänsiniset! Luin, että saattaa muuttua vasta 2 v. iässä. :eek: Sitä odotellessa (vaikka ihan yhtä paljon mä Lumpparia rakastan, vaikka jäisivätkin sinisiksi :heart: )...
Mutta anyway, ihana Miia ja Miian silmät!

Nimra, mäkin olen aina ollut ihan poikatyttö: leikin autoilla ja legoilla ja kädet oli aina ihan mustat mudassa rypemisestä. Leikkasin omat pitkät, platinablondit hiukset lyhyiksi 3-vuotiaana. :LOL: Äiti joutui vähän tasoittelemaan... Vaatteet mulla on kuitenkin olleet aina tyttömäiset, äiti oli ihan hulluna merimiesmekkoihin. Mulle ja siskolle teetettiin ja ostettiin ulkomailta paljon mekkoja. Mä en TAJUU, mistä tää mun prinsessa-, tylli-, röyhelöhulluus on tullu, kun en oo koskaan ollu mikään prinsessa ite! Ehkä just siks haluun omaa tyttöä pukea sillä tavalla... En nyt tietenkään joka päivä, mutta tykkään, että tyttö on tiptop päästä varpaisiin, kun mennään juhliin tai kylään. Toi eka mekko joka tuli jenkeistä, on 2 v. koko, eli tyttöhän osaa jo silloin itse sanoa suostuuko pukemaan päälle. Ja noissa putiikkimekoissa, vaikka onkin kalliita, on hyvä jälleenmyyntiarvo. Siis jos IKINÄ raaskii luopua... Kauhee selittely! Kai mä yritän itteniki saada uskomaan, että oon saanu rahoille vastinetta.
:ashamed:

Me käytiin shoppailemassa, kun miehellä oli lyhyempi työpäivä ja ostin tällasen hiuspannan:

http://shop.hm.com/fi/campaign?campaign=715_BABY

Hinta 1,90 ei päätä huimannut ja on tosi tosi söpö. Voitteko kuvitella, etten ostanut MITÄÄN muuta H&M:ltä!? Oon itekki vähän shokissa siitä.
Mutta Stockalta ostin sellaisen Wii Fit -tasapainolaudan. Siinähän on vaaka samassa ja olin järkyttyny! Ensinnäkin, mun painoindeksi on 25, eli olen YLIPAINOINEN ja toiseksi mun Fittness-ikä on 39! Okeiokei, mä tiedän, että mun pitäis tiputtaa painosta vielä 10kg ja oon aika rapakunnossa, mutta oli järrrrrkyttävää nähdä se noin konkreettisesti! Nyt pitää pelailla joka päivä tota Wiitä, ni EHKÄ oon kesällä rantakunnossa... Ja sinne vauvajumppajuttuun soitan kyllä heti maanantaina. Alotan vaikka kesken kautta!

MMmmmm, tein eilen maailman parasta porkkanakakkua tällä reseptillä:
http://chocomum.vuodatus.net/blog/1509705

Pakko ottaa pala, ihan pikkunen vaan... Ja tyttö heräs päikkäreiltä.

Aino & Lumikki 3kk ++++
 
Sunnuntaita leidit !

Te olette ihanan aktiivisia, ja täältä saa usein hyviä vinkkejä vain lukemalla juttujanne, kiitos kaikille siitä :hug:
Itsestä tuntuu, etten ehdi koneelle niin usien että pysyisin ihan messissä jutuissanne. Varsinkin kommentoimaan kun alkaa, niin saa olla hätävalmiudessa että tarviiko jo mennä. Nyt tyttö nukkuu isänsä viekussa ja äiti saa rauhassa aamukahvit hörppiä. KOP, KOP..kuitenkin..
mussupussu mieskin puhunu tosta WIISTÄ, että haluis hankkia..mähän oon kaikkea "turhaa tekniikkaa" ym. pelejä vähän vastaan..kalliita, ajanhaaskausta ja ties mitä muuta...kun voi muutenkin liikkua, mutta nyt mietin itsekin tajunneena, ettei kotoota enää konkreettisesti lähdetäkään noin vaan kaikkiin paikkoihin liikkumaan, että oisko hyvä hankinta ? ja kotihan ois kiva, jos siellä viihtyis superhyvin ja jos toi WII sitä vielä lisäis ni johan on hymy huulilla :saint:
okei..analysoin asiat puhki...mutta siis, millanen se WII on ? mitä pelejä, vai voiko niitä ostaa erilaisia? ONko se enemmän urheilua siis niin ku pleikkarilla? kiitos jos tyhmälle vastaat.... :eek: ja kuinka kallis? tänks........... =)
mullakin muuten kiloja vielä on tallella, mutta kumma kyllä, tunnen itseni kauniimmaksi ja naisellisemmaksi kuin ehkä koskaan ennen :saint: onko se tämä äitiys... nämä makkarat eivät ole turhasta tulleet...mutta tietysti tavoitteena ne tiputtaa ihan tässä keväällä..kuitenkaan en ota paineita, maidontuotannon jatkuminen ja oma vointi on tärkeintä vauvan hyvinvoinnin ohella. ;)

mimmu :hug: tervetuloa ja onnittelut tytöstä!! mullakin nopea synnytys, n. 7 h..sulla vielä nopeampi. Ja mustakin oli ihan hyvä kokemus! Teillä loppiaisvauva...meillä 5vrk:tta vanhempi neiti täällä. :saint:
jaa, me oltiin perjantaina 2kk neuvolassa ja tässä mittoja:
paino 4900g (syntymäp. 3,5kg)
pituus 56,5cm ( 49cm synt.)
piposta ei tietoa..ei tainnu muistaa mitata terkka! :eek: mutta ainakin pipot kiristää jo ;) että kai ne aivot siellä kasvaa... :whistle:
kehui jämäkäksi neidiksi ja viime kerrasta oli kulunut vian kolmisen viikkoa, ja painoa oli tullut yli 200g/viikko joten oltiin iloisia kaikki=) ja kaksoiskeukaa pukkaa jo neidolla! Olen niin onnellinen että imetys sujuu ja maitoa on yli tarpeidenkin, olen sitten pakastanut..
säilyykö äidinmaito pakkasessa kuukauden??!! siinäpä teilel kysymys!

vaunuista on ollut puhetta..meillä netistä tilatut, halvat, 259e, yhdistelmävaunut, MOSMO-merkkiset... tuli samaan hintaan hoitolaukkua ja ties mitä sadesuojaa ym.. tosi hyvät ovat olleet!!! suosittelen lämpimästi jos joku vielä tarvitsee jatkoa ajatellen ;)
niin painogalluppia täällä myös oli...no, mun paino nyt 66-67kg, joten vielä on sulatettavaa sellaset 6-7 kg..painoin ennen alle 60kg, mutta en nyt siitä ota paineita..kuhan vähän lähemmäs kuuttakymppiä pääsis! ja pituuttahan mulla sellaset 163cm, eli hieman on löysää tässä... ;)

eilen kokeiltiin vähän aviollisia iloja, mutta siihen se jäikin. SIsään-ulos siinä tulos :LOL: en uskaltanut enempää..jotenkin kiristi/kirvelsi tai jotain..mutta tietääpä että sinne se vielä pystyy menemään. Mutta vähän aikaa on vielä annettava keholle.
jaa, me ollaan lähössä kirkkoon kuulemaan kastetut lapset- rukous...meidän tyttö siellä mainitaan :saint:

hyvää sunnuntaita, levätkää, nauttikaa...antaa tiskien olla, jos siltä tuntuu ;)
kathe ja kultsi 2kk tänään tasan!
 
Ihan vaan tänne kommentoin tota Wii-asiaa ja sit teen uuden,maaliskuun pinon!

Mä oon kans ollu kaikkia pleikkoja ja äxboxeja vastaan aina! Mies oli vinkunu niitä jo pitkään ja mä olin saman verran kieltäny ostamasta! Mehän tiedetään mitä noi pelit tekee sillekin vähälle rakkauselämälle, mitä tässä saa. Noooo, sit tuli tää Wii markkinoille ja ajattelin että ei hassumpi vehje. Sit tuli MUN synttärit ja mies osti tuon Wiin + lisäohjaimen MULLE lahjaksi. Siis voiko kierompaa olla!? Positiivista tuossa laitteessa on just se liikkuvuus, että ei rämpytetä sohvalla sormia verille. Peli on kuitenki aika lapsellinen, eli hyvä kotibileissä pikkupäissään tai lapsenmielisille, niinku mulle. =) Siihen saa ostettua kaikkia kalliita pelejä (mukana tulee Sports-paketti ja lisäohjaimen mukana Play-paketti, jossa enemmän kaksinpelejä), mutta me ei olla hankittu niitä kun ei oo ollu tarvetta. Pelaaminen jäi vähemmälle, kun alkoi olla jo parhaat sijoitukset kaikissa peleissä. Sitten tuli tää Fittness-lauta! On pitäny se jo aikasemmin ostaa, mutta nyt vasta saatiin aikaseks. Eilen "treenasin" sillä aika kauan miehen puuhaillessa Lumin kanssa ja täytyy sanoa, että on vähän lihakset kipeytyny!!! :eek: En olis uskonu! Toi Wii on itseasiassa parempi, kun jotku ohjatut joogatunnit sun muut, kun tossa on yksilöllistä ohjausta ja liikkeethän voi koneelta katsoa aina vaan uudestaan, toisin ku jumpassa ei voi kovin montaa kertaa pyytää toistamaan, kun aika on rajoitettu. Wii Fittness-laudan mukana tulee siis jooga-, lihaskunto-, aerobic- ja koordinaatio/tasapainoharjoituksia. Osa ohjaajan kanssa ja osa pelien muodossa, mm. slalom. Kuulostaa varmaan tosi ykstoikkoselta, mutta on siinä paljon muutakin ja mitä enemmän "pelaa", sitä enemmän tulee uusia harjoituksia.

Miinuksena: Wii on englanninkielinen. Minuahan se ei haitaa, kun puhun ja ymmärrän sitä täydellisesti, mutta esim. lapsille se voi olla hankalaa...

Hinta on n. 270 euroa konsolista ja 100 euroa tasapainolaudasta. Lisäohjaimen hintaa en nyt muista, mutta siitä taisi olla joku tarjous Stockalla... Käsittääkseni siis halvempi kuin esim. PlayStation3? Jos noita nyt edes voi verrata.

Jotkut tykkää ja jotkut ei. Faktahan on se, että mikään peli ei voita kunnon vaunuilulenkkiä kirpeässä pakkaskelissä!

Nyt uutta pinoa kehiin!
 

Yhteistyössä