## Joulutonttujen odottajat## HUHTIKUUSSA

Onpas päivät mennyt nopeaan. En ole tännekkään kerennyt kirjoittaan. Huono olo vain pahenee. Voisi sanoa että melkein kaikki hajut saa minut yökkäämään. Tänään tuli nukuttua pitempään kuin tavallisesti ja nyt olen sitten todella väsynyt.
Mies reissussa koko viikon. Lauantaina tulee kotio. Uutta asuntoa ei vielä ole löytynyt. Huomenna olisi ensimmäinen esittely. Katsotaan millainen on. Todella vähän asuntoja nyt tai sit ne ei ole vielä tulleet.
 
Soitin juuri neuvolaan, ja eka käynti olis kesäkuun alussa :heart: Toivotaan vaan että kaikki menee hyvin siihen saakka, vaikka mietin kyllä että jos sitä kuitenki kävis siellä varhaisultrassa että sais jotain varmistusta asiaan :eek:
 
Täällä pahoinvointioireet lievittyneet, mutta varautunt olen että palautuvat jollakin asteella,tai sitten eivät. Tänään ei ole onneksi enää tullut sitä limansekäistä verta,siis sitäkin tuli eilen vain kun pyyhin vesee käynnin yhteydessä. en nyt niin huolestunut asiasta..
Onneksi tänään alkaa työt (kerrankii sitä odottaa), että tulee muutakin ajateltavaa. edelleen juu tunne siit et aika pysähtyi, mutta joka päivä neuvola-aika tulee lähemmäs ja lähemmäs... mut onhan sinne viel matkaa 2viikkoo ;) Nyt siis menossa vasta 5+5, huh kohta se vaihtuu 6seen =) Rinnat ovat arat ja toisinaan on kylmä...että on jotain oireenpoikasta jäljellä.
 
Hellurei, ja ihanaa että meitä on täällä niin kovin monta :flower: . Itse ehdin palstailemaan aika harvakseen nykyään, kiiruinen työ ja kaksi tyttöstä pitää juoksussa - niin ja mies siinä mukana ;) .

Pahin flunssa alkaa jo hellittämään, ja samalla muut alun oireet; armoton palelu, rintojen kipeys jne. Vatsa on turvoksissa, työssä kun joutuu jonkun verran istumaan tekisi mieli avata napit levälleen :ashamed: . Ihan ei kuitenkaan viitsisi mammahousuja käyttää pariin kuukauteen :whistle: . Täytynee käydä jossain vaiheessa shoppaamassa sellaiset housut joita voi pitää alusta lähes loppuraskauteen asti, ja ei nyt vielä näyttäisi ihan turhan pusseilta.

Itseasiassa molemmissa edellisissä raskauksissa oli se etu että olin kotona 'isomahakaudet', eli esikoisesta viidennestä kuusta eteenpäin ja kuopuksesta koko ajan. Ei siis tarvinnut niin miettiä edustavaa työvaatetusta jne. Nyt sitten sekin edessä, kun joutuu jonkin verran olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja pitäis näyttääkin siedettävältä :D . Kotona saa sitten kiskoa isännän verkkarit tai pyjaman niskaan.

Tosi moni käynyt jo ultrailemassa, itse en ainakaan vielä ole ajatellut mennä. Täällä ei taida vieläkään olla kuin np-ultra - ja saa ainakin näin alkuun riittää.

Monella myös eka neuvola ollut aika ajoissa... tietysti riippuu ihan omista ajatuksista ja neuvolan käytännöstä. Katsoin juuri kuopuksen aikaista äitiyskorttia, ja silloin kävin ekan käynnin vasta rv 10+4. Eli aikas myöhään... ajattelin nyt johonkin tuonne rv 8-9 tienoille varata, riippuu vähän miten saadaan aikataulut yksiin.

Tässä sitä nyt vaan odotellaan kunnon pahoinvointia alkavaksi - pientä ellotusta lähinnä jos on unohtanut syödä, muttei vielä sen kummempaa (yhtä oksennuskertaa lukuunottamatta). Mutta eiköhän sekin sieltä ala, turha luulla pääsevänsä kokonaan ilman :saint:

...ja siis 6+1 menossa nyt :heart:
 
mulla on ollut nyt 2 päivää ihmeen hyvä olo =) Ei ole enää pahaaoloa näkynyt. Armoton väsymys vaan iskee tässä puolen päivän jälkeen, mut sekin menee unilla ohi. Nyt tää odotus tuntuu jo melkein samalle kuin esikkoa odottaessa.

Sintzi toivotaan, ettei tuo vuoto tarkoittais tälläkään kertaa mitään kummempaa :heart:
 
DoB
Voi Sintzi :hug:

Mä lähden kohta ekaan neuvolaan, vähän jännittää taas vaikka olen kuullut että meidän neuvolantäti on tosi ihana tyyppi. On kyllä niin paljon helpottuneempi olo kun kävi siellä ultrassa. Nyt tietää että siellä se pikkuinen köllöttelee ihan oikeassa paikassa. Kävin eilen ostamassa vähän tunikoita ettei niin näy tämä turvotus. Onneks tää muoti on nyt meitä tulevia isomahaisia suosivaa :)

Mukavaa tiistaita kaikille! Ja onnea uusille :heart:
 
voi ei sintzi :( toivottavasti ei mikään olisi hätänä ja olisi vain vaaratonta vuotoa... :hug:

tänään sain tilattua ensimäisen neuvola ajan ja se olisi 12.5, tuntuu että on tosi pitkä aika ootella, mutta kai se on vain kestettävä =)
 
Uusi ilmoittautuu:) laskettuaika 5.12 eka neuvola ensiviikon keskiviikona eli vappuna:) raskaus kuitenkin jo tarkistettu ja varmistettu viikolla 6+5 kun olin papa kontrollissa:) oikeassa paikassa vaavi ja sydän jumputti jo kovasti:)

hirveän huonosta olosta kärsin. Latoittaa ei tarvitse mutta kauhea ällötys 24h vrk. Ja väsymys on kurjaa...
 
Hei vaan täältäkin suunnalta! :wave:
Täällä pahoinvointi on iskenyt päälle oikein kunnolla. :x Viikonlopusta asti olen oksentanut. Olin eilen esikoisen (1,5v) kanssa hallilla uimassa ja olipa kiva rynnätä kesken uinnin vessaan oksentamaan. :x Onneksi ehdin sinne asti!
Mekin kävimme la:na ultrassa ja kaikki oli hienosti! Pieni sydän sykki ruudulla hurjana! :heart: Viikkoja tosin taitaa olla hieman vähemmän kuin luulin. La voi muuttua muutamalla päivällä myöhemmäksi. Tarkentuu sitten np ultrassa. Mulla eka neuvola 30.4!
olikos täällä muita hyvinkäälle synnyttämään aikovia?
Ihanaa kun ollaan saatu taas lisää joulukuisia odottajia meidän pinoon! Onnea uusille plussasta!
 
Millukka: Osuhan ne siittiöt sullakin oikeaan osoitteeseen! :LOL: Onnea! :D :flower: Pääsiäisketjussa oleiltiin molemmat. ;) Meillä esikoinen on syntyny muuten tuolloin 22.12. :D

Tänne ei mitään uutta. Yökköolo ei ole palannut. Pitäis kai yrittää nauttia, kun ei paha olo riivaa, mutta kuitenkin pelottaa kovasti. :ashamed:

Ja kaikki uudet joulutonttujen odottajat paljon tervetuloa!! :D
 
Hei! Olenkin täällä uusi. Eli esikoista odottelen syntyväksi ensi joulukuussa, la on 2.12. Viime viikolla kävin alkuraskauden ultrassakin ja siellä näkyi ponteva 11mm pituinen jälkikasvumme, jonka sydän sykki niinkuin pitääkin! Oireina on oikeastaan vain väsymys ja palelu ja oudot tissit, etomista aamuisin. Onnea kaikille joulukuun odottajille, kivaa että meitä on täälläkin näin paljon!
Terveisin Ineli 8+0
 
Tänään sain vahvan plussan tikkuun, joten päätin soittaa neuvola-ajan :). 19.5 olisi meidän aika. Ajattelin käydä kuitenkin yksityisellä varhaisultrassa, koska täällä ei ole kuin yksi ultra ja sekin rv 12. Olen stressaaja, joten ehkä saisi varhaisultrassa vähän mielenrauhaa ;). Nenä oli tosi tukossa viime yön, samoin sellaisia repäiseviä kipuja on alavatsassa välillä. Muuten hyvä olo :)!

 
Jive: Ihanaa kun viivasi vahvistui! :) Minäkin menen yksityiselle varhaisultraan varmaan parin viikon päästä, viikolla 8, sydänääniä kuulemaan. Hintaa kun tulee se 80 e -kelakorvaukset, eli pieni hinta siitä varmuudesta minkä sieltä saa. :heart:
 
Tervetuloa taas kaikille uusille!! =) On meitä jo aikamoinen joukko. Ja pikkuisia tonttuja myöhemmin tuvallinen. :xmas:

Nyt on neuvola varattu ja aika on 12.5. Silloin rv 9+0. Jännä kun näin toisesta ei ole mikään kiire sinne neuvolaan ja muutenkin ottaa niiiin paljon rennommin kaiken kuin esikoisesta. Vaikka kaikkea voi vielä sattua niin ymmärtää paremmin sen ettei siihen voi itse mitenkään vaikuttaa. Mutta pelkoja kaikkea mahdollilsta kohtaan on paljon enemmän kuin esikoisesta. Nyt tietää jo mikä kaikki voi mennä pieleen... :|

Olo edelleen hyvä. Pientä etomista kyllä havaittavissa eikä kahvi maistu niinkuin ennen. Mutta ruoka maistuu vähän liiankin hyvin.... :ashamed: Juuri söin masun täyteen mutta kohta maistuisi taas... ARGH!!!! :headwall:

 
me mennää huomenna aamulla kättärille tarkastukseen, vitsi et voi pelottaa :|
vuoto ollu molemmilla kerroilla suht niukkaa ja loppunu aika nopee, nytkin on loppunyt sillee et vain pyyhittäessä tulee vähän ja tummaa on...eikö keskenmeno vaadi runsaampaa vuotoa,kipuja tai "klimppejä" vuotoon jota mulla ei oo...
 
Sintzille huojentavaa kättärikäyntiä huomiselle! Toivotavasti kaikki on hyvin! :heart:

Tervetuloa uusille minunkin puolestani!

Täällä ei oikeastaan nyt mitään uutta. Aika oireista vapaat päivät meneillään, eilenkään ei tuntunut missään koko päivänä, tänään sentään vähän ällöttänyt. Tosin on ollut kyllä kiirekin, eipä ole ehtinyt juuri raskauttaan ajatella. Muistelin juuri että esikoisesta alkoi vatsavaivat rv 6. Ripuloin 12 päivää ja oksetti. Outo oire sekin oli...siis se ripuli. Eli nyt sitten innolla odotan että näinköhän käy tälläkin kertaa :eek: Väsyttää tolkuttomasti koko ajan |O
Lentää kohta kärpäset suuhun kun niin haukotuttaa :LOL:

HYyvät yöt toivottaa Torey 4+6
 
Miina-: Kävin tuolla masukuva-pinossa ja huomasin sun viestin siel mulle, juup kohta tosiaan h-hetki koittaa ja vastahan mä tosiaan plussasin ;) Ja hei, upeaa... oot itsekin löytänyt tiesi odotuspuolelle*onnea plussasta ja tarrasukkia matkaan* ihanaa =)

sHv ja hippu 36+5
 

Yhteistyössä