**Joulun odottajat** TOUKOKUU

Tervetuloa joukkoon Unskis =) !
Ja ONNEA ihanista ultrakuulumisista Asrai :hug: ! Et tietenkään poistu täältä joulukuisista mihinkään ;) .

Hassua kun täällä kaikki tuntuvat oksennelleen pojista, mutta itse en tunne yhtään pojan saanutta, joka olisi voinut pahoin, vaan kaikki tyttövauvoja odottaneet olivat tosi heikkona :LOL: . 2 ystävääni olivat samaan aikaan samoilla viikoilla raskaana eikä kumpikaan oksentanut kertaakaan. Toinen sai tytön, toinen pojan ja kumpikin odotti siis esikoistaan. Eipä taida oikein noihin uskomuksiin olla luottamista :D . Onneksi meille on ihan sama kumpi sieltä tulee, kunhan olisi terve :saint: :saint: :saint: !

Ihanaa kun on vapaapäivä. Eilen nukahdin sohvalle jo yhdeksältä. Kulti sitten talutti sänkyyn, kun oli itsekin menossa nukkumaan :heart: . Henkisesti siis perjantai eilen täälläkin, kun oli voimat niin lopussa.

Tosi epäreilua, että mulla on se np-ultra niin myöhään :( . Mielenterveys tekee kohta tenän, ellei aika mene vähän nopeammin.

Ihanaa ja aurinkoista vapaapäivää kaikille B) !<br><br>
 
Kiitos shamandalielle päivityksistä. Listaan voi vielä lisätä että suuntaamme KYKS:iin kun aika koittaa.

Liplap ja lilleriina kertoivat päänsärystä ja migreenistä. Minulla oli paha migreeni koko syksyn ja talven. Onneksi loppui kuin seinään kun tulin raskaaksi. Kohtaukset olivat pitkiä (päiviä meni ennen kuin kunnossa) ja ei rauhoittunut ilman imigrania. Huh, olisin pulassa jos migreeni vaivaisi raskausaikana. Muistakaa levätä, se on paras lääke päänsärkyyn.

Kävin eilen shoppailemassa rintaliivit, kun päälle ei mahtuneet enää kuin sporttiversiot. Kylläpäs se pikkuinen saa aikaan melkoista myllerrystä jo näin varhaisessa vaiheessa. Kirjoitustenne perusteella aika monella on jo valikointia menossa vaatteiden suhteen. Taidetaan olla loistavassa bikini kunnossa heinäkuun helteissä!

Pitäkäämme itsemme kunnossa, monessakin mielessä!
:LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.05.2007 klo 11:09 lilleriina kirjoitti:
ketkä aikoo ottaa äitiyspakkauksen? mä tuota mietin. vaatteet kyllä ehdittiin jo antaa eteenpäin. ja pojalta kyllä olisi vielä tallessa äitiyspakkauksen makuupussi ja toppapuku.
Kävin äsken ihastelemassa sitä Kelan sivuilla ja mun mielestä se on niiiiiin söpö, etten mistään hinnasta jättäisi sitä ottamatta. Liikutuin melkein kun katselin niitä mini-vaatteita :'( . En tajua miten se joidenkin mielestä voi olla kamala. No, makuja on tietysti tosi monia...
 
Minttuliina harmaana
Moi!

Nyt on kerrottu yhelle kaverille,muut saavat odotaa vähän pitempään.

Mulla hävis kans migreeni kokonaan viime raskaudessa,eikä kyllä vielä ole tässäkään kertaakaan ollut.Mulle lääkäri sillon sanoki että monesti se onki niin että joko se häviää kokonaan tai sitten se on entistä pahempana raskaus aikana.

Äitiypakkauksesta sen verran että siinä on kyllä nyt ihan nättejä vaatteita,mutta en vielä tiedä että otetaanko sitä kun on tuo yks pakkaus jo ja siittä ne perustarvikkeet,no viel on aikaa miettiä.

Täällä on hävinny kokonaan semmonen ällötys olo että mitään ei voi syödä ja tilalle tullu olotila että koko ajan pitää syödä muuten tulee pahaolo,puntarille ei edes viitti nousta kun kuitenki näyttää ihan hirveitä.

Aivan ihanaa kun niin moni on päässyt näkeen oman pienokaisen,itse tässä mietin että pitäisikö käydä yksityisellä vai ei,ei se paljon maksa mutta liika mun lompakolle.No jos nyt odottais tuon ekan neuvolan ensin ja katsoo mitä siel tapahtuu.

Niin ja tervetuloa uusille.

Muistakaa sanoa kun varaatte hammaslääkäriä että olette raskaana niin saatte nopeemmin sen ajan.

Minttuliina ja joulutähti 7+5
 
Minttuliina mulla sama juttu kun sulla että oksentelu on lähes kokonaan hävinnyt ja jatkuva nälkä tullut tilalle. Tulee heti huono olo jos ei saa ruokaa napaan. Oon ollut vähän huolissaan tuosta oksentelun häviämisestä mutta tuntuu että tissit niin turvoksissa ja kipeät että en vielä ole kovin huolissaan, tuskin ne turpoais päivä päivältä jos kaikki ei olis hyvin Meen huomenna kurkkaa masuasukkia sit näkee onko kaikki hyvin.

Kyseltiin äitiyspakkauksesta, mä meinaan kyllä ehdottomasti ottaa äitiyspakkauksen kun ensimmäistä odotan.

Mukavaa vapaapäivää kaikille. Kohta lähetään ulos syömään...nam nam

Misse81 7+6
 
Moiks!

Tyttäret lähti ulos ja äippä kärppänä koneella :whistle:

liplap Täällä yksi joka itkeskelee tämän tästä syystä tai ilman syytä. Normaalisti en kyllä ole mikään itkeskelijä. Hormoonit heittelee...

Kuka puhu että ollaan ihanassa rantakunnossa heinäkuussa? Totta, kiinteä vatsa kerrankin!! :LOL: Viimeisillään ei olis niin kauhean mukavaa olla kesällä raskaana "kokemuksen syvällä rintaäänellä" mutta tällain että alkaa näkymään just kesällä niin ihanaa!!!

Mun pitäis pestä ikkunat. Eikä huvita yhtään. Sunnuntaina pidetään pikkuherran 1v synttärit. Oikeesti täyttää huomenna. Pitäis tosiaan ryhdistäytä ja pestä ne ikkunat ja siivoilla muutenkin paikkoja + leipoa.

Minkälaisia ikäeroja teillä tulee lapsille? Ja muutenkin minkäikäisiä lapsia teillä on? Mulla esikoistyttö lähtee syksyllä eskariin ja täyttää joulukuussa 6v. Toinen tyttö täyttää heinäkuussa 4v. Sitten olikin melkein 3 vuoden luova tauko ja syntyi poika.

Nyt jos ihan vähän viellä surffailis ja kattelis ja jos varovasti alakerrasta alottelis sitä ikkunanpesua..... ;)
 
Santra mamma
Heisan kaikki!!

En ole ehtinyt kirjoittelee mutta olen kävässy silmäilemässä sivuja kuitenki! Aika menee visusti töissä ja sit onkin niin väsynyt että ei jaksa mitään ylimääräistä. Venyy vain sohvalla.. Niin ja nyt kannettava sanoo ilmeisesti yhteistyösopimuksen irti niin ei voi edes maata sohvalla ja surffata netissä. :ashamed: Pitää nyt könytä yläkertaan pojan koneelle. B)

Tuolla oli jossakin puhetta että onko ollut erilaiset oireet jos on odottanut tyttöä tai poikaa. Mulla on sekä tyttö että poika ja olen ollut molemmilta niin sairaan huonovointinen että oksat pois. Pojalta jouduin tiputukseen ja tytöltä taju karkasi tämän tästä. Mutta se paha olo on ollut aivan jotain järkyttävää. Mitenköhän nyt käy kun minulla ei oikeastaan ole mitään oloa nyt?? Väsyttää kyllä kohtailaisesti mutta ei ole tehnyt pahaa kertaakaan ja olen pysytynyt syömään ihan normaalisti. Jännä nähä miten nyt käy. Toisaalta pelottaa että onko kaikki hyvin? Ettei vain olisi tuulimunaa tai mitään sellaista. Vieläkään ei ole ollut neuvolaa vaan odottelen tuonne 30. päivään. Ja mullakin ilmeiseti tuo laskettuaika siirtyy parilla viikolla eteenpäin.

Tuo on muuten jännä mullakin että vessassa joutuu juoksee melko tiheään. Aikaisemmissa raskauksissa tuo vessassa laukkaaminen on alkanut vasta ihan loppuraskaudesta. No mulla on muutenkin näköjään kaikki ihan erilaista kuin noissa aikaisesemmissa..

Heissan! Pyykkivuori kutsuu..

Santra mamma ja viikoista ei taida olla hajuakaan tällä tovia.. :)
 
Hei joulukuiset!

Jotenkin miellän itseni niin vahvasti joulukuiseksi, että saas nähdä, syntyykö Tiitiäinen sitten kuitenkin joulukuussa, kun LA tosiaan kuitenkin aika loppupuolella marraskuuta! :D Ihanaa, että saan jäädä tänne, vaikka hassultahan tuossa listassa on tuo mun LA. Kiitos Shamandalie kun päivitit mut sinne, iäksi voi laittaa 29v., KYS on synnäri ja esikoista odotellaan =)
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.05.2007 klo 11:16 Schätzchen kirjoitti:
Tervetuloa joukkoon Unskis =) !
Ja ONNEA ihanista ultrakuulumisista Asrai :hug: ! Et tietenkään poistu täältä joulukuisista mihinkään ;) .
Kiitos Sätsen, ihanaa että saan olla täällä teidän tuttujen kanssa :heart:


\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.05.2007 klo 11:09 lilleriina kirjoitti:
asrai ihania ultra uutisia. apua mitenhän mä opin muistaan ton uuden nikin.
Oli kyllä tosiaan ihanaa, kun kaikki Tiitiäisellä hyvin! Ja etköhän sä hyvin opi mun nickin muistamaan, kirjoittelen tänne niin usein kun ehdin :heart:

Oli muuten oikeasti valloittavaa nähdä, että siitä pienestä pavusta oli kasvanut ihan ihmisennäköinen tapaus - ja se kasvaa minun kohdussani :heart:

- Asrai ja tiitiäinen rv12+6 -<br><br>
 
Täällä yx itkupilli ilmottautuu. Itkettämään rupes tänään jopa sellainen kun luin lehdestä kuinka päiväkodin lapset oli laulanu äideilleen äitienpäivä laulun ja antaneet kukkakimpun halien kera.. iiks kuinka liikuttavaa..

Kiira kyseli lasten ikäasioita ja meillä myös esikko täyttää loppuvuodesta kuus ja eskari kutsuu.. Ens viikolla olis tutustumiskäynti. Voi mun isoa vauvaa.. Tyttö tuli yhden vuoden vajaa pari viikkoa sitten eli kakkosen ja kolmosen ikäeroksi tulee vuosi ja noin 7 kuukautta.

Äitiyspakkausta tuskin otetaan kun on vanhastaan jo ties mitä ja kirppisfriikkinä ostelen mieluummin 140eellä ison kasan käytettyä tavaraa. Ja ehkä edulliset käytetyt tuplarattaatkin.. Mut ihan samaa mieltä oon paketin sisällöstä et aivan ihania ovat :heart:

Meidän uus kissavauva tuol nuunailee paikkoja ja hyvin näyttää viihtyvän, ihana pakkaus. Sellainen puolipitkäkarvainen söpöläinen.

Jotain meinasin teiltä kysellä mut unohtui ihan.. Voi kamala. No ei kait se mitään tärkeetä ollu :/

NP ultra lähenee, alle viikko enää.. HUIJUI!!

Heips taas mammat :wave:

-Minimiin rv:t tasan 11 :heart:
 
iltaa,minä täällä taas..!

kiitos ultraonnitteluista muistaneille! siitä tuhruisesta ultrakuvasta tuli kyllä niin luottavainen olo että olen jo meinannut alkaa kertoa.....mutta ehkäpä odotan!parhaat ystäväni ajattelin kutsua kesäillalliselle ja paljastaa asian silloin!niitä ystäviä kun ei vain meinaa saada yhtä aikaa paikalle....

Oltiin reissussa,mutta ei kerrottu NATOlle eikä ukolleen.oli liiankin helppoa salaaminen.odotin hotelliyötä innoissani että ihana päästä väsyneenä puhtaisiin pehmeisiin lakanoihin,ja vessakin ihan vieressä,niin ei kun huoneessa yöllä 25astetta lämmintä ja uin hiessä tuskissani!tänään käytiin sitten huvipuistossakin,ja minä sain näytellä pahanolonpelkuria enemmän mitä oikeasti olen,kun kaikissa hurjissa laitteissa on se suositus ettei raskaana oleville.mut miehet nautti rahan edestä.oli kyllä ihana päästä omaan kotiin tytön luo!kova ikävä!


joku kysyi lasten ikäerosta,meillä tyttö täyttää 3 pari kk vauvan synnyttyä.

ja ammatista,mulla on kesken media-alan opiskelut.jatkan sitten kun vauvasta hoitovapaa loppuu....

on muuten tuo meidän 2v tyttö aikamoinen sanaseppo jo nyt,yhtenä pvänä autossa höpisi istuimessaan nauhasta,että sillä"kuristetaan" tyttö,korjattiin sitten että kiristetään tytön vyötä siitä....heh.ja yksi hauska hetki saatiin,kun tyttö leikki lelupuhelimella ja pappa siinä haastatteli,kysyi onko se ihan kauhea kapula,niin tyttö yritti matkia ekaa kertaa kuulemaansa sanaa ja vastasi että on ihan kauhee katunainen! onneksi on vielä niin viaton ettei ymmärrä miten likainen asia se katunainen on...

mainitsinkin jo vähän vessahädästä,täällä siis käyn yöllä vessassa ainakin pari kolme kertaa.mutta tuolla huvipuistossa oli kyllä vähän paha,kun join sen 4tunnin aikana n3desiä,ja pissassa juoksin varmaan kymmenen kertaa! varmasti ihmettelivät kun joka vessanohituksella poikkean sisään! :LOL:

tuosta äitiyspakkauksesta.tällä kertaa taidan ottaa rahana,kun vaattetta on jo paljon,eikä ne pakkauksn vaatteet kuitenkaan mene heti,paitsi ehkä pari.ajattelin ostaa rahalla sitten vauvaöljyä,vaippoja,ehkä ruskolvillan housut tai paidan ja jtn sellaista.muistan kyllä miten ihanaa oli kun tuo pakkaus vihdoin tuli,ja kuinka sitä ihastelin ja tutkin! :heart:

kerroin että kissa alkaa synnyttämään.oli silloin yksi ilta ihan vauhkona "synnyttämässä",nyt se on rauhoittunut,taisi olla väärä hälytys!! :LOL:


ihana että kesä alkaa vihdoin tulemaan,ja tosiaan;ihanaa että maha alkaa näkyä sitten pikkuhiljaa!tuomi tuoksuu niin makeasti kesälle,ettei tämä hormonikiukkupussikaan jaksa kiukutella! =)

menninkäinen 11+
 
ainiin,sellaista piti vielä kysyä,nyt kun aika moni osottaa siihen np-ultraan ennenkuin kertoo vauvasta,niin oletteko mietineet mitä sitten jos sikiöllä onkin paljon turvotusta....?siirrättekö kertomista,ja onko teille miten selvää että haluatteko lapsen vaikka olisikin esim downin syndrooma?

en halua pelotella,muistan vain miten ite en ollut ajatellut asiaa yhtään etukäteen.

meidän tytöllä oli juuri sillä rajalla että varmuuden vuoksi suosittelivat istukkatutkimusta,johon sitten suostuin.olin olettanut että kaikki on ok,silloin oli kyllä pieni järkytys.mutta kromosomit oli ok ja terve tyttö syntyi!

mistä tuli mieleen tämä verikoe josta puhuitte,mistä tutkitaan myös kromosomit.joku sanoi että vkolla 12 tutkitaan tai jtn,kysäisin neuvolasta sitä,ja täti sanoi että se otetaan vkolla 15....?
 
Mauahtavaa pikana
Menninkäiselle aamutuimaan kommailen.. Mulla otettiin se verikoe niitä tutkimuksia varten toissa viikolla eli pari viikkoa ennen np ultraa. www.tekay.fi sivulla on tosi hyvin nuo koska mitäkin on. Jotenkin käsitin että verikoe yhdessä ultran kanssa olis tarkempi ja varmempi.
Aikaisin oo pystyssä kun tarttis viedä isompaa kissaa lekurille, se rauhoitetaan ja nypitään takut pois. Tänä keväänä takkuja on tullut poikeuksellisen paljon että katottiin paremmaksi tämä vaihtoehto. Saa kissa kivan kesäkarvan :D Niin ja takaisin aiheeseen.. Oon jo aikas monelle kertonut, ja jos np:ssa ilmenee jotain niin sitten mietitään uusista. Voin vain kuvitella minkälaiset fiilikset on kun sanotaan että on riskirajoilla.. HUI. Serkullanihan pari kolme vuotta sitten kerrottiin np:ssa ettei hänen vauvansa tule selviämään hengissä mutta suloinen parivuotias nassikka on nyt. Jotain "vikaa" hänessä on, ei vammaisuutta niinkään vaan sisäelimissä tms:ssa jota on tutkittu syntymästä lähtien. Mutta nyt kaikki kuitenkin ihan hyvin. Niin ja hänelle oli myös tehty jatkotutkimuksia missä sitten selvinnyt ettei asiat ihan niin pahasti ole.

Kaikkeen pitää varautua mutta ettei tää muu elämä unohtuisi niin ite koitan olla vaan miettimättä ja aina välillä siinä onnistunkin :)


Ei muuta ku mukavaa viikonloppua kaikille
:wave:
 
Perjantai aamua. =)

Pikaseen tulin koneelle aamupalalle ja vähän heräilemään, sitten aloitankin perjantai siivouksen. =) Jos olis oikein nopea, niin sain pestyä parvekkeen maton ja ikkunatkin. =)

Kuullostaa tutulle liplap, itkettää oli asia sitten hyvä vai paha. Eilen salaa tirautin pari kyyneltä, kun miehen veli oli kylässä vaimonsa kanssa, ja rouvalla oli jo ihanan iso masu. Itekin haluun sellasen äkkiä. :D Kummaa ajatella, että vaikka he just (siis jouluna... :whistle: ) kertoi raskaudesta, niin nyt emännällä ois enää ens viikko töitä ja sitten jää kesäloman kautta äippälomalle... Niin äkkiä se aika menee... =)

Lilleriina kyseli kuka aikoo ottaa pakkauksen. :wave: Se oli päätetty jo ennen raskautta et otetaan. Vaikka onhan meilläkin vaatteita melko paljon, mutta käytiin vaatteet miehen kanssa läpi jokin aika sitten kellarin siivouksen yhteydessä. Laitettiin kuluneet ja vähänkin rikki olevat roskiin ja muita sitten annettiin miehen veljelle, vaikka eivät silloin vielä odottaneetkaan. Me kun saatiin neidille paljon vaatteita miehen kaverilta, jolla oli säilytyksesä siskon pojan vanhoja vaatteita. Tosin siellä oli jokusia miehen kaverin ja tämän veljenkin vaatteita: he ovat kaksosia ja joitain pieniä oli tuplana. :D Mutta nyt on "vaan" yks pakkauslaatikko pieniä ja keskikokoisia vaatteita ja sitten toisessa on isompia, johon laitan lisää sitä mukaa kun menee nyt pieneksi. =) Muutenkin ollaan tytölle suurin osa vaatteista ostettu niin, että menee molemmille, tytölle ja pojalle. Vaikka meneehän mikä vaan, mutta ettei kaikki ole vaaleanpunaista. ;)

Samoilla linjoilla mennään kuin Schätzchen, eli ei väliä kumpi tulee, kunhan olisi terve. =) Tosin isäntä salaa toivoo poikaa, vaikka kyllähän tytöstä yhtä hyvän pelikaverin saa. ;)

Kiitos Minttuliina kun muistutit hammaslääkäristä... Pitääkin muistaa soittaa ja varata aika, jos syksyllä sitten jo pääsis. =) Ja myös odottavat isät pääsee jonojen ohi hammaslääkärille, et sinne vaan, ukotkin kärsimään. :D

Kiira: Meillä neiti täytti just 2v, että ikäeroa tulee suunilleen 2,5v. Tuplarattaita ei todellakaan osteta, mutta sellaisen seisomalaudan suunnittelin hankkivani niin saa esikko siinä sitten tarvittaessa matkustella. Tosin tuo jaksaa nyt jo kävellä melko pitkiä matkoja ja rattaat on harvoin käytössä, et voi olla että sekin on turha ostos. Mutta voi se ainakin kaupunkireissulla helpottaa kun siitä ei pääse juoksentelemaan. =)

:LOL: Menninkäinen ihania nuo lapsen kommentit. :D Meillä meinas isäntä saada eilen sätkyn, kun neiti totes "kaffi pittuu". Isäntä luuli et tarkoitti kahvi v*ittuun. :D Onneks oloi vaan toteamus et kahvi tippuu. :LOL: Sitten mulla meni hermot, kun neiti kiulutteli ja vinkui koko ajan (ja turhasta, ois vaan niin kiva ollut juosta sängyssä tai hyppiä sohvalla tai läästiä ikkunoita :headwall: ) ja rupesin itkemään... :ashamed: Mies sitten sanoi tytölle, et mennään halimaan äitiä niin se piristää. Tyttö sitten juoksi mun luo ja halas: "äiti pahamieli, minä kilistää äitiä". :D Juup, se kiristäminen varmaan helpottaakin. :LOL:

Mut nyt pitää mennä siivoileen, että saan joskus valmiiksikin. ;)

Hyvää viikonloppua, tää lähteekin tänään keikalle. B)
 
Huomenta kaikille!

Tulin jo aikaisin tänne yliopistolle, kun muutamia juttuja täällä vielä järjestelen. Voisin muuten paljastaa sen opinahjoni, josta vastikään valmistuin, eli lääkäriksihän minä valmistuin ja tosiaan ennen äitiyslomaa olen terveyskeskuksessa töissä, jotta saa parempaa äitiyspäivärahaa kuin tutkimustyöstä (tosin en tähtää urallani pelkäksi tutkijaksi, vaan ihan kliinikon työtäkin haluan tehdä - lastenlääkäri on urahaaveeni).

Mauahtavaalle peukuttelen jo näin hyvissä ajoin np-ultraan!!

Enhän mä enää muista, mihin muuhun piti kommentoida :ashamed:

Meillä tosiaan on kerrottu nyt mun isälle ja lähimmille ystäville. Miehen vanhemmat siis tiesi jo, samoin mun kaksi siskoa. Veljilleni kerron tässä lähiaikoina ja miehen siskolle kerrotaan varmaan nyt viikonloppuna, kun mennään sinne juhlimaan heidän esikoispoikansa 1-vuotissynttäreitä. En kyllä yhtään tiedä, mitä oltais tehty, jos np-ultrassa olis ollu poikkeavaa :ashamed: Rakenneultraakin ajatellen tilanne on nyt kuitenkin suht hyvä, koska tuo gyne, joka np-ultran teki, katsoi jo nyt tarkasti kaikki rakenteet, mitkä näillä viikoilla näkyivät (ja on tosiaan yksi Kuopion parhaista sikiödiagnostikoista, taitaa olla KYSin äitiyspolin ylilääkäri). Vaikka tietenkin rakenneuä kertoo elinten kypsymisestä tarkemmin, niin nyt jo näytti kaikki olennainen olevan paikoillaan, ja hyvin erottui (vaikken itse opiskelujen puitteissa kovasti noita sikiö-uä-kuvia olekaan joutunut tulkitsemaan). On se ihan oikeasti tosi ihmeellistä, että sellaisesta 6,4 cm pituisesta pienestä pötkylästä jo niin näki, että pieni ihmistaimihan se on :'( :heart: Mutta todella iso yllätys tosiaan oli, että ollaan jo viikko edellä, olen tainnut kuitenkin ovuloida aikaisin tässä plussakierrossa, vaikka oletinkin ovuloineeni n. kierron 14. päivä. No, pääasia, että Tiitiäisellä kaikki kunnossa!

Sen sijaan mua vaivaa ihan mahdoton ummetus! :x Pako käydä tänään ostamassa Levolacia ja vaikka lakritsia (vaikka verenpaine nousisikin), ei tätä kestä!

- Asrai ja tiitiäinen rv13+0 -
 
Huomenta!

Olen laiskasti kirjoitellu, tuntuu että tää raskaus menee niin tuossa sivussa kun saa sikon perässä juosta.

Me kerrotaan vasta np-ultran jälkeen, esikosta kerrottiin vasta kun olin jotain 6. kuulla. En viittiny kertoa kun alkais heti jumalaton hössötys ja en jaksa muutenkaan tuota anoppia yleensä. Että pidetään tääkin piilossa niin pitkään kun voi.

ON: Kuvotusta on pitkin päivää, elän pelkällä jugurtilla kun ei "kiinteät" mene alas :D päivisin nukutaan pojan kans päikkärit ja ulkoillaan, siinähän tää aika meneekin :xmas:

nyt pyykkäämään ja imuroimaan :wave:

tuhmaHauva viikoilla kuka tietää....
 
Kaunista huomenta kaikille :wave: !

Ihana olo, tapasin eilen pitkästä aikaa hyviä ystäviäni ja nyt on kuin uudesti syntynyt olo :) .

Mauahtavaa, uskaltaako maastolenkille ratsastamaan, jos viimeisen 15 vuoden ratsastuskokemukset jäävät yhden käden sormilla laskettaviksi? Taustalla on siis heppailua lapsuudessa, mutta vain muutamalla issikkavaelluksella olen käynyt viime vuosina. Tekisi mieli vielä tässä vaiheessa ratsastamaan, mutta uskallanko itiön kanssa?

Mullakin on välistä vähän epäuskoinen olo, olenko lainkaan raskaana. Ei koske päähän, ei itketä, ei väsytä, ei ole pahoinvointia, ei maistu ruoka eikä tunnu nälkä mitenkään liiemmin. Ainoat tuntemukset on rinnoissa ja turvotus sekä valkkari ja ummetus :ashamed: . Mutta eipä kai ultrassa näkynyt itiö ole mihinkään huomaamattani päässyt häviämäänkään :D . Ja itiöhän on muuttunut vihdoin sikiöksi :heart: , saavutus sekin.

Mä meinaan ehdottomasti ottaa äitiyspakkauksen :heart:. Se on musta ihana ja esikoista kun odotan, niin tarpeellinen.

Vaatteista; mä mahdun omiin vaatteisiini ihan normaalisti, mutta turvotuspäivinä housut puristaa ikävästi. Missähän vaiheessa oikeasti täytyy siirtyä äippävaatteisiin? Vaikea hankkia mitään kesähepeniä, kun ei tiedä, mitkä mahtuu kesällä päälle. Mä haluaisin hengailla vaan hameissa, mekoissa ja shortseissa, jotka ei purista.

tivoli 8+3
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 07:45 Shamandalie kirjoitti:
Tyttö sitten juoksi mun luo ja halas: "äiti pahamieli, minä kilistää äitiä". :D Juup, se kiristäminen varmaan helpottaakin. :LOL:
Nää on niin ihania nää teidän pienokaisten kommentit, niitä on aina piristävä lukea! Meillä kun tämä Pikku on ensimmäinen, niin ei ole vielä omakohtaista kokemusta moisesta, mutta en kyllä malta odottaa kun pääsen naureskelemaan oman paaperon ensimmäisille viisauksille :D

Tuosta np-ultrasta ja kertomisesta...Mekin oltiin alunperin ajateltu että kerrotaan ilouutiset vasta np-ultran jälkeen, mutta toisaalta se tulos ei meidän kannalta muuta mitään joten ihan sama jos joku arvaa ennen tulosten saamista. Totta kai sydämestäni toivon että Papusella on kaikki hyvin...Viime yönä en saanut unta kun mietin ahdistuneena että tänään taas yhdet kaverit arvaa että ollaan pieniin päin - meidät on kutsuttu kylään ja tietty kieltäydyn alkoholista ja vaadin pihvini kypsänä (=ennenkuulumatonta). Mutta sitten aamulla silmät ristissä järkeilin että onko sillä mitään väliä - tärkeintä on se, että pienokainen on terve, ja se että saako ihmiset tietää raskaudesta viikolla 10 vai 13, ei vaikuta asiaan millään tavalla. En tiedä seuraako kukaan mun ajatuksen juoksua enää - en tainnut itsekään pysyä kärryillä :LOL: Voi kun olisi ihanaa ottaa päikkärit *huoh*

Asiasta viidenteentoista - huomiseksi on luvattu ainakin tänne etelään +20 ja aurinkoa :D

Tracy + Pikku n. 10+1
 
En sitten muistanutkaan kaikkea kerralla :ashamed:

Asrai: Oi vai lastenlääkäri! Vaude. Olisi kiva jos oma äiti olisi sellainen...Itse olen liikematkavirkailja - ei ehkä niin käytännönläheistä tai kätevää jos ajatellaan lasten kannalta ;) Sikäli kyllä mukavaa että on säännöllinen päivätyö ja työnantaja suhtautuu myönteisesti esim. osittaiseen hoitovapaaseen tms. kun on naisvaltainen ala.
 
Tänään on kaikkien aikojen kamalin olo \|O . Miks pitää olla töissä? Tuntuu et eilisestä vapaapäivästä oli vaan haittaa. Oon ihan väsynyt, puutarhahommista fyysisesti todella kipeä ja koko aamun vaan oksentanut :eek: .

Menninkäinenkö se sitä np-ultraa kyseli? Mulla (siis meillä) se tulos kyllä vaikuttais. En halua asiaa perustella sen kummemin, koska en halua, että kukaan pahoittaa mieltään tai alkaa kirjoittamaan sellaisia fanaattisia juttuja mitä tuolla jo on ketjukaupalla. Mutta juuri sen takia emme ole asiasta kenellekään kertoneet.
Np-ultra on vain yksi etappi matkalla ja se vauva voi silti syntyä vaikeastivammaisena vaikka np:ssa kaikki olisi hyvin. Rakkautta lapseen se ei tietenkään vähentäisi yhtään - perusteluja vaan on niin paljon.


 
MM-
Vai otti Asarai etumatkaa nyt viikon! No ei se mitään perässä tullaan kunhan
ehditään. Hassua, että sikiö imee jo peukaloa, mutta onhan tuo imemisrefleksi tärkeä, että täytyy kai sitä harjoitellakin.

Viime yönä näin unta että join paljon olutta. Tiskillä tilasin kolme pulloa kerrallaan ja taas vasta kun olin juonut kaikki, muistin, että olen raskaana!
No jotain vaihtelua tupakointiunien tilalle.


11+6
 
Heippis!

Meillä pantataan kertomista np-ultraan vaan siks, kun ei olla käyty varhaisultrassa. Mä haluan tietää, onko masussa ketään, ennenkuin alan hehkuttamaan. Mutta täytyy myöntää, että jos ultrassa jotain ikäviä uutisia ilmenisi, niin vakavan keskustelun paikka se olisi...
Ihmeen helppoa on ollut olla hiljaa asiasta, jotenkin tuo esikko vie niin paljon energiaa ja ajatuksia, ettei pahemmin ehdi salaisuutta miettiä :) Kyllä tosin muutamalle kaverilleni olen kertonut, he kun tiesivät yrityksestä ja osasivat udella tärppiä ;) Kyllä vanhemmillekin voisi kertoa, kertoisimmehan vaikka huonostikin kävisi, jotenkin vaan haluaa pitää tämän asian kuitenkin hetken vielä ihan itsellään. Esikoisesta uutinen paljastettiin ekan neuvolan jälkeen.

 
Heipparallaa !

Tulin pitkästä aikaa kirjoittamaan ja kaivelemaan omaa napaani tänne. Lukenut oon kyllä joka päivä näitä juttuja, muttakun mulle ei oikein kuulu mitään uutta, en oo viittiny kirjoitella turhia. Mulla on muutenkin tullut pelko, että mut tunnistetaan, sitten kun kerron tästä raskaudesta. En tiedä onko mahdollista, mutta jos päivämääriä tänne sanon ja ikä yms. kuitenkin löytyy tuolta, niin... tuttujen kuitenkin tiedän tällä palstalla pyörivän. Kerhoon ei oikein tunnu kukaan aloittavan tuota kirjoittamista, enkä mäkään oikein edes osaa sitä käyttää. Voi olla, että aika vähiin jää tämä kirjoittaminen kertomisen jälkeen. Tai sitten mä oon vaan ihan vainoharhainen...ja luultavasti olenkin. No joo asiaan.

Pakkauksesta joku kyseli. Nyt kun näin tuon uuden pakkauksen, tekis mieli ottaa se. Onhan noita vaatteita ihan kivasti, no ehkä noita kaikkein pienimpiä ei oo, mutta silti. Mun mielestä siinä oli nyt kivasti noita kietaisubodyjä, mitkä on tosi käteviä pikkuisella. 2005 pakkauksessa niitä ei ollut ollenkaan. Lisäksi silloinen toppapuku oli huononkokoinen esikoiselle, eikä se taida sitten tälle uudellekaan olla hyvä. Syntymäajat on niin lähekkäin. Ekana talvena se oli ihan liian iso ja seuraavana ei enää mahtunut. Nyt ainakin kuvittelen ton toppiksen olevan pienempi kuin silloin.

Joku puhui yöpissimisestä. Mun ei tarvi yöllä käydä pissillä, vielä ainakaan. Kyllä sekin vaihe sieltä tulee, mutta toistaiseksi saan nukkua yöni rauhassa. Siis jos esikoinenkin nukkuu, ja niinhän toi yleensä tekee. Nyt ollaan tosin molemmat lenssussa, tuntuu kyllä ettei sekään ton pojan nukkumiseen vaikuta. Ite oon niin tukossa, että en saa siksi nukuttua.

Eipä täällä siis ihmeempiä. Maanantaina olis se eka neuvola ja vihdoin näen, onko tuolla masussa jotain. Etovaa oloa ei nyt tänään ole oikein ollut, mutta tää väsy on jotain ihan kauheeta. Mitään ruokaa ei tee mieli, kaikki jotenkin ällöttää. Ihan hyväkin kai, tota painoa on jo ilman raskauttakin ihan liikaa. Sen verran uutta tässä olotilassa, että äkkinäiset liikkeet sattuu tonne alavatsaan jonnekin liitoksiin kait. Esim kun tuolista nousen äkkiä, niin ihan vihloo.

Miten mä saan tästä turhasta jaarituksestakin näin paljon tekstiä :ashamed: . No palailen taas kiusaamaan teitä näillä joutavilla jutuillani maanantain neuvolan jälkeen.

Voikaa paksusti joulukuiset ;) !

Mrs Nobody ja 9+3. Tulikohan noi viikot oikein. Kauheeta kun ei tiedä, esikoisesta tiesi tunnilleen, missä mennään. <br><br>
 
Heippa pikana :)

Tivolille semmoista et tottahan sitä uskaltaa jos hevonen on varma pakkaus ja ihan rauhallisen käyntilenkin menee maastossa. Itse oon kysyny pariltakin lääkäriltä ja toinen heistä synnytyksiin ja naisten vaivoihin erikoistunut niin tuosta ratsastamishommasta ja molemmat sanoi että saa harrastaa niin kauan kun vaan tuntuu hyvältä, alkuraskaudessa keskeytyminen yleensä tapahtuu muista kuin ulkoisista syistä. Ite kyllä ihan laukkailen yms muitten mukana mutta ehkä tuo käyntilenkki ens alkuun on ihan sopiva kun voi olla hiukan paikat kipeet jos et oo hetkeen mennyt :D Suosittelen kyllä, on samalla hyvää pään hoitoa kun ei ehdi samaan aikaan vauva-asiaa miettia ja tehokasta liikuntaakin se on. Eipä tuo sen kummempaa oo loppujen lopuksi kuin reipas lenkkeily, iso ero on vaan siinä että alla on 500 kiloinen eläin :heart: Ja tietysti se et eri lihaksia käytetään, lantionpohjan lihaksille tekee muutes hyvää tuo laji. Itsellä kaksi alatie synnytystä takana ja "oma" gyne jaksaa aina kehua noita lihaksia kun on kuulemma niin hyvässä kunnossa vaikka synnytyksiäkin on jo takana. Mutta siis takaisin aiheeseen, koita Tivoli ihmeessä vaikka ihan vähäsen miltä vaikuttais, vielä ehtii hetken harrastaa..

Niin siitä viel et kiva etten oo ainoo joka näkee sakeita unia. Viime yönä näin sellaista et syötin lapsille raakaa jauhelihaa ja kissanruokaa jostain syystä :eek: Joo ihan unta se vaan oli.

Heippa naiset, meen katsoon karvaista lemmikkiäni joko se alkais heräillä nukutuksesta :wave:
 
Misse81 pikana
Heippa!
Tulin vain nopeasti kertomaan että nyt käyty toisessa varhaisultrassa(työetu) ja kaikki oli hyvin :heart: :heart: :heart:
Vastasi kooltaan viikkoja ja kaikki muutenkin hyvin, oli hurjat 16,3 mm =) Pää ja pylly kuulemma erottui ja käsien tyngät alkaa pikkuhiljaa sieltä kasvamaan...heh. Nyt jotenkin varmempi olo tästä raskaudesta, edellinen meni just näihin aikoihin kesken, silloin kävin myös tähän aikaan ultrassa ja silloin oli pienempi ja kohdussa näkyi joku ihme kysta....nyt jotenkin luottavaisempi mieli.

Mukavaa viikonloppua kaikille, nyt uskaltaa lähteä hyvillä mielin viikonlopun viettoon

Misse81 ja "tynkä" 8+0
 
Onnea Misse81 ultranäkymistä :heart:

Voi että, aina pitäis kyllä kirjottaa muistilappu, kun ikinä en muista mitä piti sanoa ja kelle :ashamed: anteeksi siitä.

Sain np-ultran parin viikon päähän, 30.5. Sitten seuraavana päivänä on mun valmistujaiset sekä lääkärineuvola :)

Pissahädästä oli puhe.. Mulla on myös nyt lähiaikoina alannut yöllä/aamuyöstä tuleen kauhee pissahätä. Ja päivisin myös tunnin välein vähintään kyllä pitää rampata veskissä.

Niin, en oo varmaan sanonutkaan, että mä olen vanhemmille kertonut jo ihan alussa tästä, sillon kun tuli sitä vuotoa ja olin hädissäni niin äitille puhuin sitten. Muutenkin olisin kyllä kertonut aika aikaisin. Mun isovanhemmat myös tietää. Miehen isälle ei olla vielä kerrottu, mutta viikonpäästä viikonloppuna olisi tarkotus.

Mitähän muuta oli vielä... Ähh, nyt ei tule mieleen, mutta vaikka mitä mun kyllä piti kirjotella taas. Hyvä muisti mutta aikas lyhyt vaan :/

No, hyvää viikonloppua vaan kaikille =) Aurinkoa ja lämmintäkin on vissiin luvattu, kivaa!

minä ja papunen 10+5 :heart:
 

Yhteistyössä