***JOULUN ODOTTAJAT*** Syyskuu

Onpas sulla Riikkuli monta la:a.. Ota tuosta sitten selvää :/ Toisaalta selittävät osaltaan tuota painoarviotakin, vaikka pelkkä arviohan se vain on. Missä sun sf-mitta huitelee? Minulla itsellä on viikkoihin nähden tosi minikokoinen masu, mutta sf-mitta huikentelee reippaasti yläkäyrillä. Painoarvoita ei ole tehty, joten vähän itseäkin jännittää tuo vaavin koko :ashamed: Itse olen melkoisen pienikokoinen, mutta isukki on aika jössikkä! Toivottavasti vauva ei ihan jättimäiseksi kasva. Eli samassa tilanteessa olen sf-mittoineni ja pikkumahoineni kuin suzycokin.

Riinuska81, en oikein osaa antaa neuvoja noihin kipuihin ja supisteluihin, mutta omasta kokemuksesta autossa istuminen teki olotilan melkeinpä sietämättömäksi. Viime viikonloppuna ajeli pari tuntia suuntaansa Helsingissä käydessäni ja loppumatka oli melkeinpä yhtä supistusta. Ajattelin jo, että tässäkö alan synnyttämään :eek: "Oireet" ennen reissua olivat aikalailla samanlaiset kuin sinulla. Jos nyt lähdette vkonlopun viettoon kauemmaksi, niin pitäkää ainakin useasti taukoja.

vauveliini ei saa yöllä unta. Itse nukahdan suhteellisen helposti, mutta heräilen aamuyöllä enkä sen jälkeen enää nuku kuin koiranunta. Unimäärä jää siis juuri tuohon 4-6 tuntiin :/ Viikonloppuna olen koittanut nukkua päiväunilla "varastoon" ja muutoinkin olen koittanut parhaani mukaan ladata akkuja vapaapäivinä. Arki alkaa olemaan jo aika väsyttävää juuri noiden vähäisten yöunien takia.
 
Apua osaatko auttaa?!
Ite soitin viikko pari takaperin kelaan kun jouduin muuttamaan vero% ja verotoimistosta käskivät ilmoittaa kelaan, noh soitin sinne ja ilmoitin uuden vero% johon kelan naikkonen vastasi vaan ettei vaikuta mitenkään vaan äitiyspäivärahasta menee aina 20% veroa :eek:
Kuinka saatte siis muutettua vero% alemmaksi, kun tietääkseni sehän ei ole edes mahdollista kesken verokauden?!
 
Huomenia!

Täällä olis tänään uuden vuokrasopimuksen kirjotus edessä ja myöskin siis itse muutto. Ihan mahtavaa päästä laittelee vihdoin vauvan tulevaa kotia kuntoon! On vaan sen verran monta rautaa tulessa, et saa nähdä mitä sitä oikeesti kerkee tekemään. On sohvan verhoilua, tavaroiden järjestelyä ja seinien maalausta ym...

Tuitsu: Me ollaan myös "pakanoita" molemmat, mutta aijotaan kyllä jonkinlaiset nimenantojuhlat pitää, osittain sukulaisten toivomuksesta. Pääsee kaikki sitte kans kerralla pällistelemään tulokasta :)

Nukkumisesta on ollut puhetta. Levottomat jalat on vaivannu muakin jonkun verran, mut yleensä kylmällä vedellä huuhtelu illalla on auttanu sen verran että pystyy nukahtaa. Pissalle tietysti pitää herätä vähintään kerran yössä, muuten oon tainnu kyllä nukkua hyvin, ainakin pirteestä olotilasta päätellen :) Joka päivä käyn kyllä koirien kanssa vähintään tunnin lenkillä ja muutenki tulee touhuttua aika paljon, et varmaan senkin takia uni tulee hyvin.

Ihania vaatteita ei pysty ostamaan läheskään niin paljon kun haluais, kun ei oikeen oo varaa. Ollaan miehen kanssa molemmat opiskelijoita, joten elellään tällä hetkellä ihan kokonaan kelan tuilla. Meillä tulee kyllä varmasti jokainen äippäpakkauksen rätti käyttöön vaikka ei väri niin miellyttäiskään :)

Vetiver + pikku-ukko :heart:
 
Siis eikö multa meekkään veroa 24 %?
Kun mun mielestä tossa lapussa luki että tuloveroprossa korotettuna kahdella, vähintään 20 %+
Tässä tuu hulluakaan hurskaammaksi...

Mutta neuvolakuulumisia:
RR 117/68
HB ei mitattu
Rh vastaaineet: neg
Pissa : puhas
Sf 32 (palattu yläkäyrälle eli edellinen hurjamitta oli ilmeisesti eri mittaajasta johtunut heitto, kun oli kome vkoa sitten jo 30 ja sitä ennen viis vkoa 21)
liikkeet.++
Syke 150- 167 (alkoi jumppaamaan)
Poikkitilassa :headwall:

Mulla oli kätilöopiskelia siellä ja vauva vähän hermostu ja hirvee karkaaminen kävi kun tyttöparka yritti tutkia tarjontaa. (" emmäää löydä tän päätä; onks toi jalka...") Tirpalla loppu unet lyhyeen kun kahden tädin voimin vatkattiin. :D

Sanoi muuten että poikkitilassa olevien liikkeet ei tunnu niin helposti kun esimerkiksi raivotarjonnassa. Ja tää taitaa useimmiten olla poikittain, ainakin pylly on navan vieressä ja jalat potkii kylkiin.

Vetiver: meillä on mummi kauheen "loukkaantunu" (siis mun mummi) kun lasta ei kasteta. Vanhat ihmiset ei taida oikeen ymmärtää tätä uskonnon/tai uskonnottomuuden vapautta. On kuulemma oikeen outoa ees sitten joulua viettää kun ei oo kristitty ... (johon mä sitten näsäviisaana että joulullahan ei oo mitään tekemistä kristuksen syntymän kanssa kun se synty syys-lokakuussa.) :D

jeah.
palataan taas.

Tuitsu ja pikku-Tirppa 30+3
 
Snoopy: Keskiviikkona oli neuvola ja sf-mitta oli 28... Eli siellä yläkäyrillä menen. Tosin katsoin esikoisen neuvolakortista, että samoilla viikoilla oli samat omat painomuutokset ja sf-mitat eikä esikoinen ollut mikään hirmuinen jätti. painoi 3570g syntyessään. Tosin tuli kyllä puolitoistaviikkoa etuajassa, mutta silti olisi ollut varmaan alle 4-kiloinen... =) Ja näitten viikojen jälkeen mulla ei ollut enää esikoisen kohdalla yhtä hurjaa tuo sf-mitan kasvu. ... Ja mun masu on ihan jätti, ainakin kaikkien muitten mielestä... Itse tähän alkaa jo tottua. =) Enemmän edessä vaan kuin esikoisesta, niin ehkä siksi näyttää vielä isommalta, kun ei ole hirmuisesti tuohon sivuille ainakaan vielä levinnyt.

Nyt päivän postia hakemaan, jos olisi vaikka jonkinnäköistä päätöstä näistä äitiyspäivärahoista tullut... Nyt on kestänyt jo ihan liian kauan... :kieh:

Riikkuli 29+5
 
Heippa taas kaikille. Minäkin voin osallistua galluppiin, mahan ympärys vetää kyllä tähän mennessä tulleiden vastausten pohjat toiselta puolelta, eli vaan 89 cm, ja viikkoja 30+5 :ashamed:

Täällä on monella jo vaavi raivotarjonnassa, ja ne joilla ei ole, se on perätilassa. Olenko jotenkin poikkauksellinen, kun minulla masuasukki asustelee poikittain, edelleen. Pari kertaa on ilmeisesti lähtenyt kääntymään pystyyn (en tiedä kummin päin), kun on alkanut painamaan niin julmetusti kylkiluihin. Kertaakaan se ei ole tuohon keskelle ylös (missä ei olisi kylkiluita edessä) vielä tullut. Miten se vaavi teillä mahtuu pystyyn, eli onko vinossa, vai ihan keskellä? Musta tuntuu, että eihän tämä reppana mahdu kääntymään oikein päin, jäänyt tosiaan poikittain tähän asti :eek: Pitäisikö olla jo huolissaan?

Yöunista pitikin kirjoittaa viime viikolla, mutten jaksanut :whistle: Eli vähille ovat aina välillä jääneet. Pahimmillaan nukkumaan siinä 23 jälkeen, sitten joka yö heräsin 3 ja 4 välillä vessaan, enkä saanut enää nukuttua, kuin ehkä joskus puoli seitsemän jälkeen. Onneksi on liukuva työaika :) Mutta ihan koomassa on välillä menty. Nyt olen onneksi vähän paremmin taas alkanut nukahtamaan uudestaan, eikä se herääminen tapahdu ihan niin säännönmukaisesti aina samaan aikaan. Mutta vessassa pitää joka yö käydä. Myös joinain öinä liitoskivut on sen verran kovat, että kääntyminen on tuskaa, ja herätä pitää ihan kunnolla aina kun pitää kylkeä kääntää. Mutta tätä on jatkunut jo varmaan pari kuukautta, eli siihen on jo tottunut.

Maikka kyseli kuntosalilla käymisestä. No, itse en ole mikään kuntosalien ystävä, mutta vedän vielä toistaiseksi itse kerran viikossa treenejä kuntopotkunyrkkeilyssä. Itse tarvitsee lähinnä pystyä näyttämään liikkeet, muuten se liikkuminen jää niissä treeneissä onneksi aika vähälle. Lisäksi olen käynyt mieheni vetämissä treeneissä katseluoppilaana, teen sitten sen mitä jaksan ja pystyn. Kaikki "kuntoilu" jäi minulla jo kesäkuuhun mennessä, ja pyöräilykin heinäkuussa, kun alkoi tuntua vaan inhottavalta ja turhan raskaalta. Kunto on romahtanut niin, että kävellessäkin hengästyy, enkä tiedä miten jaksan ikinä synnytyksen läpi :/

Vaunuostokset edelleen meillä kesken. Minähän kirjoitin aikanaan, että tarkoitus oli hankkia jotkut halvat vaunut, mutta niin sitä vaan mieli muuttui kun käytiin niitä koeajelemassa tällä viikolla. Lauantaina uusi kierros, jossa katsotaan tarkemmin ne mallit, mistä ollaan tekemässä lopullinen valinta. Kyllä kääntyvät etupyörät tulee ehdottomasti, mutta onko niitä 3 vai 4 (Teutonia fun ja spirit sekä Quinny Freestyle vaihtoehtoina) riippuu aika paljon siitä meneekö vaunut meidän autoon.

Eli jos jollain teistä on hyviä vinkkejä vielä noihin vaunuihin, mitä kannattaa kääntyväpyöräisistä erityisesti katsoa (kaikissa saa pyörät myös lukittua), ja jos on kokemusta erityisesti noista vaunuista, niin kommentit otetaan oikein mieluusti vastaan.

Romaania tulossa, joten lopetellaanpas ja ei kun syömään.

Landir 30+5
 
mammamamma kyllä saa muutosverokortilla pienemmän vero%. Minä laskin itselleni netissä vero.fi osoitteessa ja tuli parin päivän päästä kotiin se. En soitellut verotoimistoon. Muutosverokortin pitää kelvata kelalle!
 
luojankiitos tk82 ja mammamamma kun otitte puheeksi tämän, käsitin myös kelan lapusta että se 20% on mulle ehdoton, itse asiassa ensi viikolla suksin verotoimistoon ja hankin itselleni pienemmän prosentin mikä mulle kuuluukin.
 
mistä ihmeestä tk82 saat alle 20% veroprosentin??? Kelan papereissa on selvästi että summista vähennetään voimassaoleva vero-% PLUS 2%, VÄHINTÄÄN 20%. Eli mulla kun verotus on ollut 28% töissä, nyt vievät perkuleet 30%.

Tietääkö joku ottaahan verottaja sitten nää Kelan tuet, tai siis niistä viedyt verot huomioon, eli saa kai noi ylimääräiset verotetut palautuksina sitten joskus???
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuitsu:
Sanoi muuten että poikkitilassa olevien liikkeet ei tunnu niin helposti kun esimerkiksi raivotarjonnassa. Ja tää taitaa useimmiten olla poikittain, ainakin pylly on navan vieressä ja jalat potkii kylkiin.
Ohoh :eek: - mielenkiintoinen kommentti. Mulla liikkeitä tuntuu lähes koko ajan ja vatsa oikein höllyy pikkuisen mukana :D ja ainakin edellisellä kerralla oli kaikkea muuta kuin raivotarjonnassa...

 
Alkuperäinen kirjoittaja minimi:
Tietääkö joku ottaahan verottaja sitten nää Kelan tuet, tai siis niistä viedyt verot huomioon, eli saa kai noi ylimääräiset verotetut palautuksina sitten joskus???

Käsittääkseni saa. Mammakaverit ainakin on viime vuosina saanu huikeita veronpalautuksia :whistle: ...
 
Minä olen käsittänyt asian näin, että muutosverokorttia hakemalla saat pienemmän veroprosentin, kun ilmoitat millaista tuloa tulet saamaan. Esikoisen kohdalla en tätä tajunnut ja multa lähti tuo 20% ja aika vähän jäi käteen loppujen lopuksi. Saahan sen sitten veronpalautuksena takaisin, mutta se on aika laiha lohtu, jos kituuttelee koko äitiysloman pienillä tuloilla. Meillä on tällä hetkellä aika isot lainat takapuolessa, joten mulla ei ole ihan tuota 20% edes nyt. Tuttavani, joka on äitiyslomalla sai muutoksen jälkeen vero% 12 ja sillä hän on koko äippäloman ollut...
Oli pakko vastata, vaikket minimi suoranaisesti minulta kysynytkään... Eli ihan verotoimistosta aion muutosverokortin tilata heti, kun saan nuo äippärahapäätökset ja sitten lähetän sen kelalle...
 
me pidetään vauvalle nimiäiset kun ei kuuluta kirkkoon. ja lapselle tulee "kummit"

mä lasketutin uuden vero% kun tiesin paljon ä-rahaa tulen saamaan ja % putos 7,5:en. oli ennen 18. meillä kans valtava laina ja korot maksettavana. siis saahan ne liiat verot palautuksina takas sitte vuoden kuluttua, itse koen sen rahan tarpeellisemmaksi nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Schätzchen:
Alkuperäinen kirjoittaja minimi:
Tietääkö joku ottaahan verottaja sitten nää Kelan tuet, tai siis niistä viedyt verot huomioon, eli saa kai noi ylimääräiset verotetut palautuksina sitten joskus???

Käsittääkseni saa. Mammakaverit ainakin on viime vuosina saanu huikeita veronpalautuksia :whistle: ...
Huh... Sitten onkin turha alkaa tuota veroprosenttia muuttelemaan tässä vaiheessa, tulkoot rahat sitten joskus, yhtä tarpeeseen ovat sitten!

Riikkuli ja tk82 ym: siis saisi kuitenkin prosentin alle 20:een, aika jännä kun tosiaan joka puolella lukee tuo "vähintään 20". No, pääasia on että joskus edes sitten saa sen takaisin (jos siis ei jaksa hakea tuota muutosverokorttia), tuli jo kylmä hiki että ollaan joku väliinputoajaryhmä jonka "tuloja" ei käsitellä kuten oikeita tuloja ja verot otetaan vaan ja jää jonnekin.... No joo. Ja siis hieno homma jos saatte pienennettyä prosentin sinne alle 20:een, kunhan ihmettelin tuota tekstiä kelan päätöksissä ja sivuilla, jos kerta kuitenkaan ei pidä paikkaansa!


 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuitsu:
Poikkitilassa :headwall:

Sanoi muuten että poikkitilassa olevien liikkeet ei tunnu niin helposti kun esimerkiksi raivotarjonnassa. Ja tää taitaa useimmiten olla poikittain, ainakin pylly on navan vieressä ja jalat potkii kylkiin.
Ihanaa, että on muitakin. Ja aika mielenkiintoinen uutinen tosiaan tuo, että ei tunnu liikkeet niin helposti, eli mitä se sitten oikein on jos/kun joskus raivotarjontaan käännytään. Mulla on vielä istukka edessä ja taaksepäin kallistunut kohtu, jotka ilmeisesti molemmat heikentää vielä liikkeiden tuntemista. No, liikkeet tuntuvatkin edessä lähinnä oikealla, istukka on vähän vasemmalla. Mutta enhän mulla ole hajuakaan että minkä kokoinen koko istukka edes on :LOL:

Muutenkin, tunnetteko itse miten päin lapsi on, vai onko tietonne neuvolasta saatua. Mulla ei kyllä välillä ole hajuakaan, miten päin tuolla majaillaan, mutta sen tiedän, että ylävatsa on lähes koko ajan "tyhjä", eli ei voi olla pystyssä, ja sitten kyljessä ja navan vieressä on joku kova mollukka, mutta kumpi pää, siitä ei ole tietoakaan. Muksinnat tulee pääosin oikealle, mutten tiedä johtuuko siitä, että olisi peppu sinne päin, vai siitä että istukka on vasemmalla, enkä tunne sinne tulevia liikkeitä vaan yhtä hyvin. Toinen mihin tömähtelyjä tulee paljon on minun pepun suuntaan, siis tuonne alas, muttei kuitenkaan virtsarakkoon (onneksi B) )

Me ei kumpikaan kuuluta kirkkoon, ja aika ateistina pidän itseäni. Siskoni piti lapselleen (nyt 4kk) nimiäiset, ja luulen, että tästä toivottaisiin perinnettä sukuun, joten varmaankin jonkinlaiset nimiäiset pitäisi järjestää. Mutta menee kyllä varmaan niin joulun/uuden vuoden kanssa päällekkäin, että katsotaan. Eikös nimi yleensä julkisteta siinä kuukauden ikäisenä?

Landir 30+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Landir:
Muutenkin, tunnetteko itse miten päin lapsi on, vai onko tietonne neuvolasta saatua.
Neuvolasta saatua. Itse olisin ollut vakuuttunut, että on raivotarjonnassa, koska ultrissakin oli ja liikkeet tuntuu niin selkeästi, että kuvittelin kädet ja jalat tiettyihin kohtiin :/ . Nyt sitten usein esiintyvä kova "muhkura" ylävatsalla onkin kaiken järjen mukaan sitten pää, jos vauveli peppu edellä tuolla majailee :heart: . (muuten olisin olettanut sen muhkuran olevan peba.)

 
Mullakin oli aamulla neuvolassa joku opiskelija. Vaikutti ihan mukavalta, niin annoin olla ja kuunnella mun ja terkkarin 1 h 15 min kestäneen seurustelun. Hemoglobiini on nyt ekaa kertaa laskenut 119:ään, joten eipä ihme, että on alkanut väsyttää. Sokerisasituksen tulokset oli hyvät, paitsi se tunnin jälkeinen arvo oli sen verran korkea, että saattaa kuulema joskus vanhempana aiheuttaa seurantaa, etenkin jos lihon kymmenenkin kiloa. Muita mittoja en jaksanut neuvolakortista lukea, mut sf-mitta oli 28 cm eli kakkoskäyrän reunalla. Painonnousu oli hiukan tasoittunut, mut silti nyt sen 7 kiloa :/ . En mä oikeasti haluaisi raskauskiloja riesakseni, mutta minkäs teet kun syöminen on kivaa.

Vauva potkii nykyisin ihan älyttömästi ja majailee enimmäkseen rt:ssä, tosin eilen tuntui häntäluun luona melskettä ja seuraavaksi molemmissa kyljissä. Terkkari kehui, että kyllä tuntuu hienot ja voimakkaat potkut, kun hän mittaili sf:ää. Olen alkanut opettaa vauvaa parina kuluneena iltana seurustelemaan kanssani, kun hän potkii niin taputtelen kädellä mahaa ja hän vastaa siihen. Aiemmin vauva on aina paennut paikalta, kun olen kokeillut mahaa. Tai saatika jos mies on kokeillut tuntea jotakin ;) . Nyt monot heiluu jo niin kovaa, että niitä saa tunnustella ja katsella :) .

Sori omanapaisuus, sairaspäivien vuoksi täytyy saada taas työt tehtyä ennen viikonloppua.

tivoli 28+0
 
Noh, jos sitten saa veronpalautusta tän vuoden tuloista ensi vuoden jouluna niin kiva niin, mut kattoo sitten mitä prosenttia on ensi vuodelle tunkemassa ja soittelee sitten jos on järkky.
Mä tunnen vauvan ite ja osasinkin sanoa asiantuntijana terkkarille että mitenpäin vauva on. Tosin en aina tunne vauvaa ollenkaan, vaan vain silloin kun on tyrkyllä.

Sätseen: ole onnellinen että on vilkas vauva, tää rauhallinen aiheuttaa mule joskus ylimääräistä huolta... Ainakin hiljaisina päivinä. (kuten tänään, vain puolilevyä suklaata tai jonkin sortin jumpat käyntiin) Mut liikkuu omaan tyyliinsä ja liikkuu kuitenkin jokapäivä useita kertoja. Mut olis se vaan ihanaa jos potkisi kokoajan niin tietäisi että ei oo mitään hätää navan alla.

Vitsi muuten , tän vuoden BB on niin huono. Mä en ees jaksana eilen kattoa kun siinä ei mitään tapahdu. Samperin tylsää sakkia...

Mullakin tuli muuten sokerirasitustulokset ja kaikki olivat hyviä ja alle rajojen, oisko ollut 4,5-6,8-6,0
Eli ei toimenpiteitä sen suhteen.

Jo kolmas kerta tänään, häippäsen nyt taas! :D

T :heart: T edelleen 30+3
 
Pakko kommenoitoida tuohon verokortti juttuun...Mä tilasin kans vero.fi sivulta muutosverokortin ja menin sen kans kelaan niin eipäs kelvannut koska siinä teksti palkkaa varten. Pitää olla kuulemma sosiaalietuutta varten. Uusi on mulla vielä tilaamatta....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuitsu:
Sätseen: ole onnellinen että on vilkas vauva, tää rauhallinen aiheuttaa mule joskus ylimääräistä huolta... Ainakin hiljaisina päivinä. (kuten tänään, vain puolilevyä suklaata tai jonkin sortin jumpat käyntiin) Mut liikkuu omaan tyyliinsä ja liikkuu kuitenkin jokapäivä useita kertoja. Mut olis se vaan ihanaa jos potkisi kokoajan niin tietäisi että ei oo mitään hätää navan alla.
Olenkin äärimmäisen onnellinen :D . Kuten aikaisemminkin oon sanonut, olen joskus sen verran neuroottinen, että mikäli kaveri ei olisi tällainen adhd, voisin palkata neuvolantädin 24/7 tsekkaamaan tilannetta, onko pikkuisella kaikki kunnossa.
Ja kyllä kuluu työpäiväkin rattoisammin, kun vatsassa riittää vauhdikasta temmellystä :heart: :heart: :heart: .
Illalla viimeisenä ennen nukahtamista se vielä potkii / lyö kylkeen ja aamulla ensimmäisenä kun isukki laittaa kätensä mahalle, hän aloittaa aamujumpan.

Pitäis varmaan kirjoittaa näitä onnentuntemuksiaan ylös jonnekin, niin vois olla hauska joskus lukea, kuinka paljon tästä raskausajasta nautti :saint: .
Seuraava raskaushan voi olla ihan jotain muuta :whistle: ...
 
Toihan on sätseen muuten hyvä idea!
Toiseen ikkunaan vaan Wordi auki ja sitten copy ja paste!
Oon niin laiskasti kirjoitellut tonne päiväkirjaani että voisi jonkun päivän käyttää kirjoitusteni kopioimiseen!
 
Schätzcehen: Lenkkipolkuja varmasti onkin siä ihan tarpeeks ja mäkin tykkään kyllä niilläkin juosta/kävellä mutta välillä vaan kaipaa kunnon mettään missä ei ole ainakaan niin paljoa muita lenkkeilijöitä. Vihaan sellasia paikkoja missä jatkuvasti tulee joku vastaan tai kävelee takana.Sillon kun oon lenkillä niin haluisin rentoutua enkä vahtia kokoajan että mistä tulee ihmisiä,onko niillä lapsia mukana jotka sitten kiljasee riemusta nähtyään kaks koiraa (varsinkin kun toi toinen on niin pieni ja söpö) ja sitten kun ne tulee kysymättä luo...noi mun koirat,varsinkaan toi isompi kun eivät ole niin kovinkaan ihastuneita siitä että vieraat tulee väkisin koskemaan.Tai sitten on kurittomia vapaana olevia koiria jotka ei ole omistajan hallinnassa... No onneks tollasta on lähinnä vaan keskusta alueella enemmän kun sielä ei ole oikeen muita maastoja kun puistot,pyynikki ja kauppi ja siä on sitten koko kaupunki kerralla ulkoilemassa. :D Mies ois halunnu muuttaa kalevaan mutta just maastojen takia en siihen suostunu.
Sillon kun mies muutti mun luo koiransa kanssa niin ei täälläkään ollu yhtäkään sellasta lenkkiä jollon oisin saanu kävellä rauhassa pysähtymättä vähän väliä selittään ihmisille tosta pikkukoirasta että "kyllä, on se koira, ei kasva enempää, ei isompi koirista syö sitä, ym... ja sitten kun en jaksanu pysähtyä ja totesin vaan että me ollaan nyt LENKILLÄ niin tuli paheksuvai kommentteja että pentuja täytyis kyllä sosiaalistaa... :/ Sama rulianssi varmaan edessä raholassakin jos siä ei oo paljoo chihuja. Kaarilassa on kyllä ihan kiva se vaakkolampi :) siä tuli yläasteella pyörittyä :) Lähin s-ryhmän kauppa taitaa olla lielahdessa?
Mistä muuten toi sun nimimerkki on perujaan? Aika erikoinen. :)

Riinuska81: Mulla oli alkuraskaudesta ihan kauheita alaselkä,kylki,lonkka,nivus ja vatsakipuja. Selkäliiton sivuilta luin että se on ihan normaalia kun paikat venyy niin kipuja tulee. Vauva voi myös tietyssä vaiheessa painaa joitakin hermoja niin että särkee mutta sitten kun se kasvaa tai muuttaa asentoa niin kivut saattaa hävitä. Näin mulle kävi ja nyt on kipuja vaan jos rasittaa kovasti. Tukivyö saattais auttaa ja rauhallinen liikkuminen ja mahdollisesti venyttely. Liikkumattomuudesta ei ainakaan ole apua kun siinä paikat vaan jumittuu entisestään. Jos kivut on tosi pahoja niin ei tietysti väkisin kannata liikkua vaan sillon on hyvä yrittää vaikka neuvolan kautta päästä fysioterapeutille joka osaa sitten neuvoa oikeen tavan liikkua. Se kipu on kyllä kamalaa! toivottavasti pääsisit siitä eroon... :flower:

Soopy: jes! kiva että jollain muullakin on minimasu mutta silti menee mitta yläkäyrillä reippaasti! :)

Äippäpakkauksesta, mä sain sen tänään! Tykkäsin kovasti kaikista muista paitsi siitä myrkynvihreestä raita bodysta ja housuista. Makuupussi oli tosi ihanan värinen. Sopii meidän pienelle tyttölupaukselle ja hyvin myös vaunujen väriin... ;)

Nimiäisistä, meillä kastetaan meidän tyttö. Muuten ei välttämättä mutta toinen kummeista kun opiskelee papiksi niin senkin takia sitten. Halusin hänet ehdottomasti kummiks kun on niin ihana ihminen ja hyvä kaveri ja en usko että ois niin mielellään ainakaan tullu jos se ois ollu vaan epävirallista. Me ei olla mitenkään uskonnollisia mutta samapa tuo. Saa lapsi sitten myöhemmin päättää haluaako kirkonkirjoilla viä olla vaiko ei.

 
Vielä siitä veroprosentista: Eli kun haet nimenomaan muutosverokorttia äitiys-ja vanhempainrahaan niin kyllä se kelalle kelpaa. Sama koskee työttömyysetuutta,jos olet kelan rahalla kun rahalla niin pystyy pienemmän veroprosentin saamaan kuin sen 20. Mulla esimerkiksi äiti saa työmarkkinatukea pienemmällä prosentilla ja sisko sai aikanaan kelan sairaspäivärahaa pienemmällä prosentilla. Ja tosiaan netissä vero.fi sivuilla pystyt itse laskemaan itsellesi uuden muutosverokortin,muistat vaan valita sen etuutta varten,eli äitiysrahaa varten. Näin minäkin tein.
 

Yhteistyössä