Olen vieläkin yli 10 sivua jäljessä viesteissänne, joten en nyt kommentoi mitään, mutta tässä oma synnytyskertomus:
Eli tosiaan maanantaina oli ihan hyvä päivä, oli neuvola ja vanhempani sekä siskoni sen jälkeen käymässä. Klo 14.30 suunnilleen lähti ilmeisesti limatulppa irtoamaan, tuli veristä limaa tai limaista verta. No, ei mitään muita oireita. Kunnes klo 16.10 tuli yhtäkkiä kamala pissahätä ja menin vessaan niin oli niin kova supistus, etten pystynytkään pissaamaan. Hetken kuluttua takaisin vessaan, ja lorahti lapsivesiä, sellaista verensekaista vettä. No, laitoin siteen, ja jatkoin ruoanlaittoa. Miehelle en sanonut vielä mitään, hän oli juuri tullut ihan rättiväsyneenä töistä, halusin että saisi syödä rauhassa ja vähän levätä.
No, ruoanlaitto oli vähän tuskaista, varmaan parin minuutin välein tuntui vessahätää, ja joka supistuksella lorahti lisää lapsivettä. Istumaan en pystynyt ollenkaan. Yritin seisaalteen vähän syödä, mutta ei ruoka maistunut lainkaan. No, jossain vaiheessa tuli vessassa käydessä melkein puhdasta verta, ja päätin että nyt on aika kertoa miehelle ja soittaa sairaalaan. Sanoivat jorvista vaan, että seuraile supistuksia, ja tule 12 tunnin sisään näytille, mutta mieluummin ennen ilta-kymmentä, ettei yöllä tarvitse tulla.
Menin suihkuun, ajattelin että jos kivut siitä helpottaisivat. No, kuuma suihku tuntuikin auttavan, mutta supistuksia tuli tosi tiheään, ja aloin miettimään ehkä vartin suihkun jälkeen, että kohta en enää varmaan pysty istumaan autossa. Mies laittoi itsensä valmiiksi, ja kysyi soittaako jollekin, että tulee sairaalaaan, koska mieshän ei halua tulla synnytyssaliin mukaan. Sanoin, että mennään ensin sairaalaan, ja katsotaan mikä tuomio on ennen kuin aletaan soittelemaan. No, lähdettiin sairaalaan noin klo 17.15. Otin kuuman kauratyynyn vatsalle mukaan, auttoi yllättävän paljon. Yritin vähän kellottaa supistuksia, kovia suppareita tuli ehkä 4-5 minuutin välein ja sellaisia kevyempiä vajaan kahden minuutin välein. Onneksi ajomatka vain noin 15 minuuttia. Istuminen oli nimittäin ihan kamalaa, paine alapäässä jotain järkyttävää. Kun lähdin kävelemään autosta laitokselle, lorahti ihan hirveä määrä lapsivettä housuihin, housut aivan läpimärkinä.
Sairaalassa oli ruuhkaa, jouduttiin odottelemaan, ja yksi synnyttäjä oli siellä vielä ennen meitä. Kävelin ympäriinsä ja seisoin supistusten ajan. Lopulta jouduin supistuksissa nojailemaan tuolin selkänojaan, kun tuntui että jalat lähtevät alta. Noin 17.45 minut ohjattiin tarkastukseen, kätilö tuli sanomaan, että näytin niin kipeältä, kun ihmettelin että sain kiilata toisen parin.
No, salissa ultrasi että vauva oli oikein päin, ja sitten kun teki sisätutkimuksen kysyi onko minulla ison hädän tunnetta. Sanoin, että on, ja kätilö sanoi että ei ihme, koska olet 9 cm auki! No, eipähän ollut ainakaan avautumisvaihe pituudella pilattu. Lähti heti etsimään vapaata salia. Saliin pääsin tasan kuuden maissa. Kätilö laittoi vauvan päähän sydänanturin ja ohjasi ilokaasun käytössä. Sanoi, että jos ponnistuttaa niin saa ponnistaa. Lähti käymään toisessa huoneessa, minulle tuli supistus ja yritin vähän ponnistaa samalla kun hengitin ilokaasua. Ilokaasun vaikutus tuntui toisella supistuksella kun sitä hengitin, mutta siinä vaiheessa kätilö ottikin sen minulta pois, ja käski selälleen, ja sitten alettiin ponnistamaan. Alkuun meni tosi hyvin ja ponnistus eteni ainakin kätilön mukaan hyvin. Mutta sitten tuntui, että tilanne jämähti paikalleen, aloin väsyä. Huoneeseen kutsuttiin toinen kätilö ja pääsin ponnistamaan niin, että nojasin jalkojani kätilöiden kylkiin ja pidin itseäni polvitaipeista kiinni. Supistuksia tuli ihan jatkuvasti, hyvä että ehdin hengähtää edellisestä kun seuraava jo tuli.
No, kätilö meinasi tehdä epparin, mutta pyysin ettei tekisi. No, ei tehnyt ja jatkettiin vielä ponnistamista. Sitten alkoi tuntua, että nyt tosiaan lapsi tulee, varmaan neljä tai viisi supistusta oli sellaisia että tunsin selvästi itse avautumista ja lapsen työntymistä ulos. Kätilö venytti ilmeisesti kohdunsuuta ja ohjasi minua ponnistamaan kivun läpi. Viimeisillä kahdella supistuksella tunsin kuinka repesin, ja lopulta kätilö joutui leikkaamaan pienen epparin, jotten repeäisi niin pahasti. Yhdellä supistuksella pää ulos ja seuraavalla (joka oli muuten vaikea saada aikaiseksi, ei meinannut enää usko riittää) loppu vauva. Koko ajan kätilö ihmetteli että olipa hyvät sydänäänet vauvalla, ei uskoisi että on ponnistusvaihe meneillään ja lisäksi kehui minua ja supistusteni voimaa. Todella ihana kätilö, erittäin rohkaiseva.
No, sitten sain vauvan rinnalle, mutta minulla ei kyllä kivut kadonneet mihinkään, repeämä kirveli ihan kamalasti. Lisäksi iski ihan kamala tärinä päälle, jalat tärisivät aivan kontrolloimattomasti. Syntymäaika oli 19.25, ja ponnistusvaihe minun mielestäni reilu tunti (aloin ponnistaa lähes heti saliin tultuani), papereissa taitaa lukea hieman alle tunti.
No, kalvot paineltiin ulos, mikä oli todella inhottavaa, kipu alapäässä oli jatkuva ja kova edelleen. Vauva otettiin minulta pois, pestiin ja vietiin isälle siksi aikaa kun minua paikkailtiin. Hengittelin ilokaasua ihan täysillä tikkausten ajan, oli todella kamala kokemus. Kuulin kun kätilöt juttelivat, että pitäisi kutsua lääkäri paikalle, mutta oli juuri vuoron vaihto. Miettivät että pitäsikö tikata nukutuksessa, mutta päättivät kokeilla. Tikattavana taisin olla noin 40 minuuttia, ja tosiaan oli omalla tavallaan ihan yhtä kamalaa kuin synnytyskin, mutta nyt sain sentään ilokaasua, joka auttoi kyllä todella paljon. Tikkejä tuli nähtävästi kahteen kerrokseen, häpyhuuliin, välilihaan ja vielä toiselle puolelle häpyhuuliin, ehkä jonnekin muuallekin, en ole varma.
No, horkka alkoi pikkuhiljaa laantua, ja minut ohjattiin vielä suihkuun ennen kuin mies ja vauva tuotiin saliin. Saimme iltapalaa. Mies oli ollut ihmeissään, kun yhtäkkiä vauva tuotiin hänelle, ja heidät jätettii kahden. Vauva oli kuulemma vain tapittanut isoilla silmillään, oli todella virkeä heti synnyttyään. Itse pitää sanoa, etten tuntenut mitään suurta rakkautta heti kun vauva syliini nostettiin, olin aivan liian horkassa, jotta olisin kunnolla edes tajunnut mitään.
No, syötiin iltapalaa ja ihmeteltiin vauvaa, sitten reilun tunnin päästä meidät ohjattiin lapsivuodeosastolle, ja mies lähetettiin kotiin. Osastolla olin 4 yötä, perjantaina kotiuduttiin. Täällä tuskin vielä odottavia kiinnostaa enempää tuo jatkotarina, joten lopetellaan tähän. Lisäksi pitää lähteä ruokkimaan tyttöä.
Landir ja tyttö kohta 7 päivää
juttujanne myöhemmin. ja kertomaan synnytyksestä...