V
vieras
Vieras
Eli ensimmäinen kummilapseni pääsi kesällä ripille. Hän on oikeasti velipuoleni eli meillä on sama äiti, mutta eri isä.
Itse en ole omilta kummeiltani saanut enää mitään ripille pääsyn jälkeen kuten eivät sisaruksenikaan ja aika yleisesti sellainen käytäntö tuntuu vallitsevan. Toki se ei mikään sääntökään ole.
Mutta koska itselläni on kolme pientä lasta sekä meillä on myös pieniä kummilapsia niin oli ajatellut, että en osta enää kummipojalleni mitään. En osta muillekaan sisaruspuolilleni joululahjoja. Olen kotihoidontuella ja koska lahjottavia on paljon niin pakko rajoittaa ostelua, vaikka halua muistamiseen olisi. Ostamme kuitenkin myös jouluna pienet muistamiset omien lastemme kaikille kummeille ja pidän sitä tärkeämpänä kuin ostaa joululahja jo ripille päässeelle kummilapselleni. Etenkin kun olen kokenut aika pitkälti olevani hänelle vain se lahja-automaatti vaikka sisaruksia olemmekin, mutta etäisiä. (johtuu lähinnä välimatkastakin)
Tänään kuitenkin kyläilin äitini luona ja tämä poika sanoi, että hän tahtoisi minulta joululahjaksi jotain mikä maksaa 50 euroa.
!!!!!!
En minä ole koskaan ostanut hänelle tuon hintaista lahjaa enkä kenellekään muullekaan kummilapselle. Tai ylipäätään kenellekään muulle kuin omille lapsilleni ja miehelle.
Juuri ostin kaksi lahjaa toiselle kummilapselleni ja ne maksoivat yhteensä 20e, vaikka lahjojen todellinen arvo oli yhteensä 60e. Löysin ne kuitenkin tarjouksesta.
Mutta mitä minä nyt teen? Velipuoleni olettaa selvästi, että ostan hänelle jotain mutta minä olin jo meinannut etten osta. Pitäisikö vain olla ostamatta ja pysyä hiljaa vai sanoa asiasta hänelle?
Lisäksi äitini vieressä juuri ennen tuota veljeni lahjatoivetta ilmoitti, että hän ei aio ostaa lahjoja kuin "omilleen" eli vieäl kotona asuville lapsilleen. Eli ei edes meidän lapsille, jotka ovat hänen lapsenlapsiaan siis luonnollisestikin.