***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** huhtikuussa

LilEdie: Patti on mammografiassa todettu olevan harmiton kyhmy, löytyi km:n jälkeen viime vuoden marraskuussa kotona.
Oli aluksi herneenkokoinen, mutta nyt sellanen 2-3cm patti, eli kasvanut on. Ensiksi kävin mammografiassa ja patologi tutki sen, sitten näyte siirrettiin tonne jorviin kun peijaksessa ei ole rintarauhaskirurgiaa ja siellä uudestaan patologit tutki ja nyt edessä olis kirurgin kanssa juttelu ja päätetään milloin ja miten se sieltä leikellään pois..
Kuulemma yleinen lapsen saaneilla ja imettäneillä nuorilla naisilla.

Mä näin koko yön parvorokosta unta, vauva oli masussani ihan täynnä näppylöitä ja lopulta se poksahti siitä turvotuksesta ja verta oli joka puolella, yök, kamala uni.

Poika on tässä kotona kun masu kipeä, ihan täynnä näppylöitä ja tulipunaiset posket, tarhassa ne sanoi ettei pois kannata olla jos ei ole mitään muita oireita (kuumetta, kipua yms.) mutta en mä viittinyt poikaa laittaa sinne, tässä kotona itekkin sairaslomalla niin saa olla täällä, vaikka sitä ollut siellä jo pari kuukautta et varmasti kaikki jo saaneet sen ketkä vaan voi.
 
Huomenta!

Täällä herätty jo ennen kuutta, kun pojalla loppui unet. Eilen oli eka lääkkeetön ja kuumeeton päivä, niin jospa tuo korvatulehdus ois mennyttä. Toiveissa ois että tänään pääsis jo ulkoilemaan, vaikka ulkona ei säätila mikään paras olekaan. Lunta/räntää sataa :(

Tänään ois sit rv6 täynnä, oireita ei edelleenkään hirveästi oo. Paitsi noi turvonneet rinnat ja mulla näkyy kans aika löysällä tuo maha olevan, jos se nyt oireeksi luokitellaan. Niin ja semmosen oon huomannut että naama on ihan täynnä pikkufinnejä. Tuttua esikoisen odotusajalta. alkuraskaudessa se naama oli ihan hirveen näkönen mutta sitten onneksi tasoittui ja loppuraskauden oli iho oikein hyvässä kunnossa. Välillä hieman tulee tuntemuksia alamahaan, mutta tiedä sitten mitä nekin on. Ja iltaisin maha on tosiaankin ihan järkyttävän turvonnut. Esikon aikaan ei ollu mitään tämmöstä. Iltaisin se tosiaan näyttää siltä niinku ois raskaus jo puolivälissä.

sanle ja murmeli 6+0



 
huomistus tonttuilijat! :)
ON: täällä aamupahoinvoinnit hellittää hieman kun en taaskaan syönyt yöllä :D aamulla makuuasennossa popsin banaanin nassuun ja sit vasta nousin nii oli ok olo. sit kun sain puurolautasen eteen niin nousi oke kurkkuun :x ja piti mennä hetkeksi pitkäkseen.. viilin sit suosiolla söin...

oon hoksannu että oireet on vähän päinvastaiset tässä raskaudessa kuin esikoisen raskaudessa.. silloin paha olo ei pysynyt loitolla syömällä toisin kuin nyt, ja silloin piti juoda kahvia jotta ei oo huono olo, nyt kahvia ei haluta mut pakko juoda edes aamukahvi kun muuten alkaa päätä särkemään... eli turha oli pelko siitä että miten saan kahvinjuontia vähennettyä :D ennen raskautta meni varmaan 10kuppia päivässä, nyt 2-4 max.. suklaa ja kahvi oli himona ennen plussaa, nyt ei oo haluttanu onneks..

oon myös huomannu äklötyksen menevän ohi mehua juomalla. :p vesi ei tehoa vaan pitää olla jotain sokerista..lämpimien ruokien täytyy olla suolaisia että menee alas, esim ruisleipääkin syön niin että lämmitän juustoleivän ja sit laitan päälle aromisuolaa, ilman sitä ei mee alas... ihme mielihaluja. ;) makeaa ei haluta, korkeintaan illalla.. toissa iltana nappastiin miehen kans vartissa dumle-pussi nassuun :ashamed: :p minä söin kaikki ne violetit ja miehelle jätin punaiset ja keltaiset/oranssit, eli karkeissakin pitää mieluusti olla enempi suolasen makua kuin makeaa...:)

Noh, jokohan tää stoori omasta olosta riittäisi. ei muista muiden kirjoituksia niin ei voi kommentoida :ashamed: jatkanpa tässä villisten kutomista esikolle!

Upp3 ja masukki 7+6 sekä poju 8,5kk


 
Sanle :hug: täälki esikko korvatulehuksessa.. Pe saakka ollu 39 kuumeessa. eilen saatiin kuuri. tänään eka kuumeeton aamu.. syötin elen neitille popkorneja et saa vähän sulaa + iltapalaksi "väkisten" purkillisen hedelmäsosetta.. meil on eletty lähinnä maidolla ja jäätelöllä. (hyvät ruokailutavat), mut oon aatellu et ihan sama mitä syö, kuhan jotain menee alas.. (laiton mä sille kielenpäällekki täs yks päivä vähän suolaa).. ihmetyttää vain miks tää neiti ei suostu käveleen.. kävelly reilun kuukauden varmasti.. nyt jos vähän matkaa kävelee itkee ja kävely on tosi epävarmaa
 
ralli
Aamua! Ei mitään uutta länsirintamalla...eilen alamahaa vähän jomotteli ja nivusiin säteili kun nousi seisomaan. Kiinnikkeet taitaa löystyä. Nyt siis 6+6. Pientä ällöoloa joskus ja se nälkä kympillä päällä. Kahvinmakua kaipaan ja himoissani kun olen maistanut niin phui mikä maku, kuin viikon pannussa paistunutta!

 
Sukkapari Me ei syöty antibiootteja kun korva kerkesi puhjeta ennen kuin koko tulehdusta edes huomattiin. Niinpä meni ohi ihan panadolilla ja supoilla. Voihan se olla niin heikko olo ja tosiaan toi tasapaino juttukin että ei kävely luonnistu tai ei yksinkertaisesti jaksakaan. Meilläkin ruokahalu ollut kateissa. Eilisen saldo oli 1,5prk jugurttia, pikkasen sämpylää ja pari narskasua banaanista, niin ja puolikas munkki :D Mä oon kans ajatellut että ihan sama mitä syö, kunhan jotain edes menee. Onneks on kuitenkin suostunut juomaan hyvin koko ajan. Nyt käytiin sitten ulkoilemassa vajaa tunti, kun monta päivää on sisällä istuttu niin heti maistui lämmin ruoka paremmin. Eihän sitä vieläkään mennyt lähellekään normi määrää, mut kuitenkin enemmän ku pari lusikallista. Jospa tää tästä taas lähtee ja pitää toivoa ettei enää mitään takapakkia tuu. Tää oli meijän eka korvatulehdus ja eka kerta kun pojalla edes kuumetta oli vaikka ikää "jo" 1.5v. Onneks pärjättiin ilman antibioottia ja meni itekseen ohi.

Mulla on pullat kohoamassa ja ukkeli simahti jo päikkäreille. Taisi ulkoilu tehdä tehtävänsä ja tietäähän tuon kun niin aikasin aamulla heräs muutenkin. Munkkien leivonnan taidan jättää kokonaan väliin ja hakea äitiltä valmiin munkit. Muistan kaksi vuotta sitten kun esikoista odotin ja rupesin munkkeja leipomaan kun oli niin hyvä olo aamulla. Sain sitten taikinan kohoamaan ja paistoruljanssin alulle kun pahanolon nakkas päälle. Hyi hitto sitä oloa ja siinä rasvakäryssä. Istuin hellan vieressä penkillä ja nojasin pöytään ja joten kuten yritin aina vaihtaa ne munkit sinne rasvaan ja välillä käydä oksentamassa vessassa. Niiden muistojen kans ei edes huvita ruveta yrittämään koko hommaa, vaikka vielä ei oo pahoinvointi edes alkanutkaan

Joo mut jos vähän siivoilis ja rupeis noita pullia paistelemaan.

Sanle 6+0
 
Moi! :wave: Uusi joulukuun odottaja ilmoittautuu!:) meille toinen tulossa, la 17.12. :heart:
Synnytyspaikkana on oys.
Pitikös muita tietoja olla?
Täällä aivan mahoton pahoinvointi ja väsymys, tuntuu ettei jaksa edes kättänsä nostaa.. Aamuisin juttelen vessanpöntölle tunnin tai kaksi. :x Mutta jospa se kohtapuoliin alkas helpottaan. =)

Tuuulis ja Torsti 6+6 :heart:
 
Käyn nopeasti ilmottamassa, että ultrassa oli kaikki hyvin. Sikiö vastaa nyt viikkoja 8+0 ja laskettuaika muuttui 9.12. Sydän sykki kovasti. Lääkäri sanoi, että keskenmenon riski enää olematon (1%), kun mennään näillä viikoilla ja todettu olevan oikeassa paikassa. Helpottavaa. Olo on edelleenkin todella etova 24/7. Yritän kuitenkin pakkosyödä mitä vain saan alas. neuvola tänään iltapäivällä.
 
Moi Mammat!! :wave:

NINA82: :hug: Ja pahoitteluni. Jaksamista jatkoon..

LilEdie: :hug: Halauksia sulle kans, en vois ees kuvitella sellaista että menettäisin äitini. Ei vielä, se ei olis reilua ollenkaa. Toivottavasti äidilläsi riittää voimia taisteluun ja sinulla tukemiseen :|

Puhin kumppanit: Joko olet käynyt lääkärissä tms? Voi kuinka toivon että vuoto tulisi muualta, toivottavasti asia selviää pian. Ja samaa mieltä muiden kanssa, nyt kipin kapin lääkäriin!! :hug:

JENNINHO: Sait mut nauramaan :D Mietin sua kuuntelemassa niitä kissavauvojen ääniä :LOL:

HEDUKKA, VATUKKA, DELFIS,Leppäkerttu: Olikohan muitakin joilla oli ollut kivat näkymät ultrassa..
Onnea siitä!! Voi ku menis nyt tää reilu viikko nopeesti niin pääsis itekki kurkkimaan "taikaikkunasta satumaahan"..

Lantionpohjan lihaksista ootte jutustellu. Itellä on ne ollu aina hyvät, ja jumppailun ku ottaa tavaksi niin sitä tekee ihan ajattelemattaki. Ensimmäiset muutamat päivät synnytyksen jälkeen on ollu aika tuskaa ku ei oo mitää tietoa kyseisistä lihaksista. Aika nopeesti ne kyl palautuu. Kolmosen syntymän jälkeen mulle tuli mahatauti ihan siin heti pian synnytyksen jälkeen ja tottahan se sitte tuli viel ruikkutautina. Tosi kivaa ku ei pysty pidättään jne.. Ei muutaku yöside puos koko ajan ettei vaan sattuis mitää.. No hyi. Nyt vaan mammat jumppaileen niit lemmenlihaksia =)

Jaha mun ns oma aika loppui taas ihan seinään. Helvetti ku joskus ottaa aivoon tällanenki pikku asia. Höh.

Omaan napaan ei uutta, epävarmuus ja oireettomuus senku jatkuu.

:wave:
 
Tänään oli neuvola. Lappujen täyttelyä ja keskustelua ja tietoähkyä :D. Sokerirasitukseen joudun minäkin painon takia, hyvähän tuo on että huolehtiivat. Hemoglobiini oli eka mittauksella tosi alhainen, mutta th ei suostunut uskomaan sitä ja mittasi uudestaan, niin saatiin oikein hyvät lukemat. Verenpaine ok ja virtsa samoiten. Putkiloita ja purnukoita sain kotiin. Eivät neuvolassa verinäytteitä ota, kun katsoivat että suonia ei kunnolla näy :D. Joten labraan siis ja putkilot saankin sitten toimittaa itse neuvolaan. Neuvola sai la:ksi 26.11, mutta katsotaan, mitä ultra sanoo, niin korjataan sitä sitten tietoihin.

Ja ainiin! Sydänääniä yritettiin kuunnella, kun kuitenkin viikkoja on jo 9+6. Eihän sieltä vielä mitään kuulunut, mutta koneesta näki, että syke siellä pitäisi olla.

Nyt kun malttaa ultraa odottaa, niin pääsisi kurkkaamaan, mitä asukille kuuluu ja onhan kaikki hyvin.

Anteeksi, omaa napaa :ashamed:

Niin vielä, minulla oli mies mukana ja sitten kun jotain tietoja siinä laiteltiin ja siinä olin th-opiskelija niitä laittamassa ja kysyi sitten tältä toiselta, että mites hän nämä laittaa, kun ei muilla ole isät ollut mukana, niin hän ei nyt tiedäkään. :LOL:
 
Pikaista toipumista korvatulehduspotilaille! Meillä ei ole onneksi vielä kertaakaan ollut, esikkopoika nyt 1.3v.

Ja onnea muillekin ultrakuulumisista :flower: Mä asun sen verran pikkupaikkakunnalla, niin täällä on mahdollisuus terkalla ultrailla usein pitkin raskautta. Se on kyllä tosi kiva. Tosiaan viikon päästä on sitten jo lääkäri ja ultra taas. Ja niskapoimuunkin aion mennä, jos ne samalla katsoo jo rakenteitakin kuten viimeksi. Meille tarjottiin mahdollisuutta myös veriseulaan np:n kanssa, mutta sen taidan jättää väliin. Osallitutteko muut seulontoihin?

Pikkuhiljaa on tullut kerrottua raskaudesta yhä useammalle. Ihan lähipiiri jo tietääkin, nyt piti kertoa toisillekin kavereille kun suunniteltiin äitien yhteistä menoiltaa. En nyt sitten viitsinyt paljastaa vasta illalla, etten mä sitten yhtään alkoa otakaan ja voin hyvin olla kuskina :D

Tulipas taas omaa napaa :D
 
Hedukka Täällä yks joka aikoo osallistua tohon seulontaan. Ens viikon maanantaina meen verikokeisiin ja sitä seuraavalle viikolla ultraan. En minä siinä mitään menetäkkää.

Sitäpaitsi oon tässä todennu, ett kaikki hokee tota omaa napaa. Eikös se ole ihan normaalia? :) Jotenki tuntus hassulta, ett pitäs vain ja ainostaan koko ajan kiinniittää huomiota muiden asioihin. Pakkoha se on omaaki napaa täällä purkaa, eikä minun mielestä aina tartte kommentoida muiden asioita. Tosin myönnän kyllä, ett itellä on sitä omaa napaa ollu aika paljon, mutta johtunee siitä, että täällä pyörii välillä sellasia keskusteluja joihin on vaikee ottaa osaa. Katsos ensimmäinen lapsi vasta, niin vaikee ottaa osaa teidän muiden haasteluihin omista lapsistanne. Mm. toi korvatulehdus, siihenki on vähä vaikee ottaa osaa ku ei oo yhtäkää muksua :) Ja tää kommentointi ei oo sit mitää "syyttelyä" yms. Ja oikeesti ymmärrän sellasia, joilla on enimmäinen lapsi tuloillaan, ett oma napa tuntuu kovinki tärkeältä. Kyllä se mulle ainaki on sitä, on niin uus ja iso juttu ainaki mulle. Oonha minäki nyt hehkuttanu koko aika tota ekaa neuvolaa :ashamed:

Joop, mutt nyt tää lähtee pakertamaan viikon viimeisen 10- tuntisen illan ja sit voiki alkaa viettämään vappua siman ja munkkien merkeissä. Se on moro :wave:

JK ja Lilli

 
Nopeasti kuulumisia ja sitten töitä tekemään vielä kun ehtii (esikko päikkäreillä). Ensinnäkin iso :hug: ikäviä uutisia kohdanneille!

Tänään käytiin varhaisultrassa, ihan oman mielenrauhan takia. Pitkään sitäkin jahkailin, mutta lopulta päätin mennä. Oli kyllä tosi kallis käynti! 120e kelakorvauksen jälkeen!!! Vaikka puhelimessa etukäteen sanoi että 80e... :ashamed: Mutta tärkeintä oli, että kaikki oli hyvin. Niin hyvin kuin nyt tässä vaiheessa voi olla. Vauva oli 15-16mm ja vastasi viikkoja. Sykettä ei kuultu koska laitteesta ei ollu sitä doppler-ominaisuutta, mutta syke NÄKYI niin selvästi että varmasti oli kaikki ok! :) Tuli itselle tosi helpottunu olo.. :heart: Olitte keskustelleet tuosta ultran kela-korvauksesta. Mulle sanottiin myös että käytäntö on muuttunut niin että kela-korvauksen saa vain jos on "jotain häikkää" tai jos on kyseessä np- tai rakenneultra. Mun kohalla lääkäri kirjoitti kuittiin ultran syyksi, että raskausoireet vähentyneet, jonka takia sain sit ton kelakorvauksen.

Oireista: vain pahoinvointia joka tulee ja menee. Kasvukipujakaan ei juuri ole ollut viikkoon. Ei mitään muuta tai uutta.

rv 8+0?
 
B-7
Itse viime vuoden joulukuisen äitinä täällä kurkkimassa...

Evelle halusin sanoa ultran hinnasta.Jos ovat puhelimessa sanoneet 80e,se on se mikä sun kuuluu maksaa!!!!!!!!!!
Mulla itsellä viime vuonna kävi just samoin.Soittelin eri lääkärikeskuksiin ultra hintoja ja mehiläisestä sanottiin hinnaksi 80e puhelimessa ja se oli vertailuni halvin.Otin ajan sieltä ja kun ultraus oli onnellisesti ohi,plätkäsi mulle käteen 150e laskun!!!! :eek: :eek: :eek:

Sanoin siitä heti toimistoon että mulle luvattiin puhelimessa 80e ultra etten suostu maksamaan.Soitin kuluttajasuojaankin ja sielä olivat mun "puolella"ja sanoivat että se maksetaan mitä puhelimessa luvattiin!
Aikanaan sitten mehiläisestä soittivat takaisin ja sanoivat että 80e on sitten mun hinta vaikka se olikin ollut ajanvarauksen moka.Mutta luvattu mikä luvattu!!

Onnellista odotusta teille kaikille!!!!

B7 ja tyttö 12/08+muut lapset :heart:
 
ralli
Kamalaa tuota sikainfluenssaa! Ihan pelottaa miten nopeasti se leviää ympäriinsä. Kun luin että jenkeissä oli eka kuolonuhri ollut 2v niin tippa tuli silmään, kosketti jotenkin syvästi. Pakko oli tänne tulla purkamaan vaikka aihe ei ole ollenkaan iloinen, itsekseen kun kotona on pojan kanssa...hirvittää sekin ettei sitä tamifluta suositella raskaanaoleville. Pitää vain koittaa pitää sormet pois nenästä, suusta ja silmistä. Sitä kautta ainakin leviää kaikki pöpöt itseensä. Toivotaan ettei tuo paisu ihan katastrofiksi! :(
 
ralli täällä mietitään ihan samaa! Esikolla kova flunssa (ei kuumetta, mutta räkänen yskä ja nuha) ja tietty eka mietin hormoonihuuruissa että varmasti sitä sikainfluenssaa, vaikka järellä aateltuna varmasti ihan tavallista tautia kun ei olla missään matkustettu jne. esikon kanssa.. :) Mutta kamala tauti tosiaan! Toivottavasti saatais pian kuriin!!
 
ralli
Ei voi kuin toivoa. Varmasti säikytää tuo flunssa teillä kun sattui tähän saumaan. Olen kyllä päättänyt karsia kaiken mahdollisen turhan liikkumisen kaiken varalta. En hössötä tässä vaan meinaan minimoida mahdollisuuden saada tartuntaa meidän perheeseen, kyseessä kun on vaarallinen tauti mikä iskee pahiten just nuorempaan väestönosaan. Ja hitsi jos se virus keksii vielä muuntua matkallaan. On tää nykymaailma menny ihan ihmeelliseksi |O !

Yritetään silti vielä olla positiivisin mielin, vielä kun on vaan yksi tautiepäily (vai joko on varmistunut tapaus?) Suomessa.

 
Puhin kumppanit :hug: soittele vaikka neuvolaan, laittavat varmasti sulle lähetteen ä-polille niin pääset tarkistuttamaan tilanteen!

Meemee: mä kävin viime viikolla parvo-verikokeessa ja eilen sain tuloksen, että olen sen sairastanut. Onneksi! Ja tosiaan oot itsekin voinut sen sairastaa ihan vaikka flunssan yhteydessä!

Väsymys ei ota laantuakseen. En tajua miten jaksan huomenna 5.30 töihin!! Sitten onneksi pitkä viikonloppu ja maanantaina on se pitkäääään odotettu neuvola :)
 
Pikaisesti ON: Eilen siis eka neuvola. Paperien täyttöö ja lippusten ja lappusten jakoa. Ja jotain dvd juttui. LA terkkarin mukaan 8.12, mutta ens viikolla on eka lääkärineuvola jossa myös ultrataan. Sit meen seulontaan, joten jos raskaus vaan jatkuu niin 9-12 viikon välis verikokeet ja ultra 12-13viikolla rakenne ultra myös kuuluu.Sekä tietty normaalit ultrat lääkärineuvolas.
Pahoinvointii edelleen ja eilen se alko se väsymys :/ Ensi viikkoa odotellessa...

Annmarii 7+6
 
Heppa kaikille!!
Kiitoksia kaikille myötätunnosta!
olen kaksi päivää yrittänyt soittaa neuvolaan, mutta täällä takapajulassa on soittoaika parina päivänä viikossa ja sekin ½h. En millään pysty soittaa klo 12-12.30 kun töissä juuri siihen aikaan juostava tukka putkella. Tosiaan, mitään kipuja ei ole ja olo on tosi hyvä. Verta tulee niin kuin menkoissa, ehkä vähän niukemmin. Täällä ei ole mitään ultria, vaan ne on sit terveystalolla tampereella. Viimeksi kun olin neuvolan kanssa yhteydessä, niin se sanoi että olla rauhassa niin kauan kunnes tulee kovia kipuja. Huomena yritän taas soitella, ja jos ei oma neuvola vastaa niin soitan sit naapurikunnan neuvolaan :D Salaa mielessäni toivon että se mun pieni muru siellä vattassa kuitenkin olisi :) Palailen asiaan kun jotakin uutta ilmenee. Hyvää vappujuhlien odotusta teille!!! :flower:
 
Mulla on alamaha ollut tänään sen tuntonen niinku sen alkuraskaudessa pitäskin :D Tai ainakin kovin tuttuja on nämä tunteet esikon raskauden ajalta. Välilllä jomottaa ja kiristää ja tuntuu että ihan kovanakin on alamaha välillä. Semmosta menkkamaista tunnetta, kai ne on niitä kohdunkasvukipuja. Ehkä sitä nyt sitten paremmin alkaa uskoa että siellä on joku kyytiläinenkin mukana.

sanle 6+0



 
Tänään oli se pikainen neuvolavisiitti ja se odotettu ultra. Siellä pieni tonttumme nätisti köllötteli eväslaukkunsa (ruskuaispussi) vieressä. :heart: Ja se ihana pikkusydän pompotti kuten pitääkin. :heart: Kyllä on kuulkaa suuri kivi pudonnut sydämeltä, kun ainakin tälä hetkellä kaikki on hyvin.

Seuraava neuvola on 12.5 jolloin saan äitiyskortin ja pidetään ihka oikea neuvola lippuineen, lappuineen ja verikokeineen. Ja onneksi silloinkin ultrataan että missä mennään :heart:

T. Tintukka ja tonttu 7+2
 

Yhteistyössä