Iso kiitos kaikille tsemppauksista! Ajattelin vielä tulla kertomaan, miten meillä kävi ennen kuin poistun tästä ketjusta toisaalle höpisemään.
Tiistaina tosiaan aloin tuhruttamaan niukkaa ruskeaa vuotoa. Kipuja ei ollut, joten tsemppasin työpäivän loppuun. Kerran kävin vessassa itkemässä, koska olin ihan varma keskenmenosta jo siinä vaiheessa. Mietin aluksi, että miten tällainen voisi alkaa ilman mitään oireita, mutta tarkemmin ajateltuna, olihan niitä. Ensimmäinen "oire" oli ihmeellinen tunne/ajatus siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Kuulostaa hölmöltä, tiedän. Mutta jotenkin vain rupesin muutama päivä ennen aavistelemaan, ettei kaikki ole kunnossa. Maanantai-iltana sain migreenikohtauksen. Saan migreenikohtauksia yleensä aina juuri ennen menkkoja, koska tuntuu olevan "hormooniperäinen". Tästä siis myös vähän huolestuin. Tiistain aikana ruskeaa vuotoa iputellessani huomasin myös, että kaikki raskausoireeni katosivat kuin seinään. Selkein näistä oli se, että rintani eivät enää aristaneet ja ne ikään kuin lässähti. Ovat olleet tosi turvoksissa, suuret ja kipeät tähän asti.
Työpäivän jälkeen ajoin kotiin itku kurkussa. Soitin ensin terveyskeskukseen, jossa neuvoivat ottamaan rennosti. Voi kuulemma olla ihan harmitonta. Pyysivät tulemaan näytille vasta jos kovia kipuja tai runsasta verenvuotoa. Ilta meni sumussa ja itkiessä. Vuoto muuttui veriseksi, mutta kipuja ei ollut. Tuntui, että maailma romahtaa. Sain nukuttua tosi huonosti yön. Näin unta, että saimme toisen lapsen.
Aamulla soitin neuvolaan. Kertomani perusteella neuvolatäti perui ensimmäisen äitiysneuvola-ajan ja kehotti soittamaan uudelleen jos asiat kääntyvät paremmiksi. Soitin terveysaseman päivystykseen neuvolan ohjeesta. Sanoivat, etteivät ota "tällaisia tapauksia" päivystykseen, eikä heillä ole ultraa. Mitään ei siis oikeiin voitaisi tehdä. Suivaannuin, ja sanoin, että haluaisin käydä jossain näyttäytymässä jotta saan itselleni varmuuden mitä on tapahtumassa. Soitin sitten yksityiselle, josta neuvottiin soittamaan sairaalaan äitiyspolille, jos ottaisivat suoraan. Soitin, eivät ottaneet vaan pyysivät soittamaan terveysasemalle, jossa tällaiset hoidettaisiin. Tässä vaiheessa oltiin siis menty kehä ympäri, jossa vaan nätisti ohjattiin aina seuraaavalle taholle. Purskahdin itkuun, ja sanoin miehelleni, etten jaksa enää selittää tilannetta, kun kukaan ei suostu ottamaan minua tutkittavaksi. Tässä vaiheessa kivut vatsassa oli jo yltyneet ja selkä jomotti kauttaaltaan. Soitin sitten vielä uudestaan yksityiselle, ja sain sitten toiselle paikkakunnalle vielä samalle päivälle gynekologin ajan.
Gynekologi teki sisätutkimuksen ja ultrasi. Sanoi, että raskaus on valitettavasti keskeytynyt. Sikiöpussi näkyi, mutta sen sisällä ei mitään. Tuon kuuleminen tuntui jopa hieman helpottavalta, koska tavallaan tiesin sen jo. Nyt se vain oikeasti tutkittiinkin. Sain lähetteen sairaalaan vielä tutkimuksiin, ja saamaan lääkemääräystä tyhjennystä varten. Siis lääkkeellistä tyhjennystä.
Siellä jonotellessa menikin sitten koko päivä. Otettiin verikokeet ja virtsanäytteet. Lopulta pääsin siten gynelle, joka totesi saman kuin yksityinenkin. Hän sai myös raskausmateriaalin poistettua emättimen kautta jollain pihdeillä kai. Tuntui hieman ikävältä, mutta onnistui nopeasti. Kohtu saatiin tyhjennettyä raskausmateriaalista, eikä tarvinnutkaan hoitaa tyhjennystä lääkkeellisesti tai kaavinnalla. Tämä oli suuri helpotus kaiken surun keskellä. Samalla ultrattiin, että kaikki oli kunnossa; kohtu, munasarjat jne. uutta raskautta ajatellen. Mitään muuta ei siis tarvitse tehdä enää kuin huomenna labrassa tarkistuttamassa, onko raskaushormonin määrä laskenut. Eilen oli vielä 300. Edes jälkitarkastuksessa ei kuulemma tarvitse käydä. Eikä mitään syytä jarrutella seuraavan raskauden yrityksen kanssa.
Tämä kaikki siis tapahtui eilen. Nyt yö on nukuttu. Kivut on jo poissa ja vuoto rauhoittumaan päin. Taisin selvitä tästä aika helpolla kuitenkin fyysisessä mielessä. Jäljethän tämä jätti ja jättää. Mieheni jäi kotiin kanssani loppuviikoksi, perui matkansa jolle oli tarkoitus eilen lähteä. Hänkin on ihan maassa. Tuntuu, että jopa enemmän kuin minä.
Sovittiin, ettei lannistuta tästä kuitenkaan, vaan nyt vaan uutta elämää kohti. Surraan toki surut, mutta yritetään olla jäämättä siihen vellomaan. Uskomme molemmat, että uusi raskaus vielä onnistuu.
Huh, tulipas sepostus! Halusin vain tulla kertomaan meidän tarinan tänne, ennen kun jätän ketjun. Onnea ihan hirmuisesti teille, ja miettikää miten ihanaa on, että saatte omat tonttuset syliinne ihanasti joulunaikaan! <3 Toivon sydämestäni, että teillä menee kaikki hyvin!
Minel83 kiittää ja kumartaa, ja poistuu kuumeilupuolelle