Jee Sofi, pääset samalle päivälle mun kaa, olinkin jo ihan yksin siellä Kyselit näköjään yli viikko sitten mun voinnista, ja tää mun hiljaisuuteni on tainnut puhua puolestaan! Pahoinvointi on ollut kolmannelta viikolta tähän päivään lähes jatkuvaa ja olen ollut täysin vuoteen omana sairaslomalla. Olen todella herkkä hajuille ja pelkkä jääkaapin avaaminen (jos yleensäkään jaksan sinne saakka pystyssä) saa mut kakomaan. Ruoan suhteen olen todella nirso, ja mun ruokavalio on kohta kuukauden ajan koostunut omenoista, luumuista, muroista ja hk:n valmishamppareista Mulla on täysi työ vastustella oksennusrefleksiä, mutta tähän saakka olen onnistunut. Joku tuossa aiemmin puhuikin siitä, kuinka keho "oppii" oksentamaan jos sen antaa tulla, joten ehkä parasta on että keskityn vain kunnolla siihen, että oksennus ei tule. Jos tuo oksentamiseen tottuminen pitää paikkaansa, niin voisikohan myös olla, että mä oikeasti olen tavallista parempi pidättelemään sitä? Mulla on nuoruudessani ollut useita masennuslääkkeitä joista olen saanut sivuoireina hurjia oksennuskohtauksia, ja mä olenkin elämästäni viettänyt varmaan lähemmäs puoli vuotta "oksennustautisessa" tilassa. Olen oppinut tosi hyvin kuuntelemaan kroppaani pahoinvoinnin aikana, joten sinällään tää olotila ei ole mitään uutta.
Stressaavinta tässä ehkä on se, että on täysin neljän seinän vankina. Tai pikemminkin sängyn, sillä jos voisin edes laittaa ruokaa tai siivoilla tai muuten vain puuhailla, menisi aika varmana paljon nopeammin. Miehen työpäivät tuntuvat aivan lopputtoman pitkiltä, kun mä vaan makaan yksin. Kirjat on olleet mun pelastus, sillä niitä voi lukea täysin makuulteen eikä silmissä vilise niin kuin telkkaria katsoessa. Sekin alkaa kumminkin jo vähitellen kyllästyttää, ja muutaman kerran olen ihan itkenyt tätä fiilistä ja haaveillut että voisi edes lähteä miehen kanssa kauppaan!
Nyt mulla on ollut yllättävän hyvä viikko, ja alan jo vihdoin toivoa, että tää ei olisi enää mikään yksittäinen parempi päivä, vaan että pahoinvointi alkaisi oikeasti helpottaa. Maanantaina käytiin miehen kanssa jopa leffassa (asutaan leffateatteria vastapäätä joten tiesin että heti voi lähteä takaisin kotiin jos ei enää jaksa) ja se menikin ihan hyvin. Jos vaikka kesän alkaessa pääsisi vihdoin nauttimaan raskaudesta?
Sori täys omanapailu, tarve purkaa näitä juttuja on vaan ihan valtaisa!
Mosmos 7+3
Stressaavinta tässä ehkä on se, että on täysin neljän seinän vankina. Tai pikemminkin sängyn, sillä jos voisin edes laittaa ruokaa tai siivoilla tai muuten vain puuhailla, menisi aika varmana paljon nopeammin. Miehen työpäivät tuntuvat aivan lopputtoman pitkiltä, kun mä vaan makaan yksin. Kirjat on olleet mun pelastus, sillä niitä voi lukea täysin makuulteen eikä silmissä vilise niin kuin telkkaria katsoessa. Sekin alkaa kumminkin jo vähitellen kyllästyttää, ja muutaman kerran olen ihan itkenyt tätä fiilistä ja haaveillut että voisi edes lähteä miehen kanssa kauppaan!
Nyt mulla on ollut yllättävän hyvä viikko, ja alan jo vihdoin toivoa, että tää ei olisi enää mikään yksittäinen parempi päivä, vaan että pahoinvointi alkaisi oikeasti helpottaa. Maanantaina käytiin miehen kanssa jopa leffassa (asutaan leffateatteria vastapäätä joten tiesin että heti voi lähteä takaisin kotiin jos ei enää jaksa) ja se menikin ihan hyvin. Jos vaikka kesän alkaessa pääsisi vihdoin nauttimaan raskaudesta?
Sori täys omanapailu, tarve purkaa näitä juttuja on vaan ihan valtaisa!
Mosmos 7+3