Joulukuun toivevauvat 2012 *MEIDÄN KUU!!!*

Onnea vauvansa saaneille! :flower:

Ja Jabadaba, Oli varmaan jännä kokemus, onnea pikkuisesta!:heart:

Ite olen ollut viikon käynnistyksessä sytotecilla ja tuloksena huikeat :0 supistusta!:kieh: Voitte varmaan kuvitella mitkä on fiilikset. Mies istunut täällä mun vieressä kiltisti koko viikon, mutta nyt alkaa itellä pää levitä tähän touhuun. Huomenna ajattelin pyytää oksitosiinilla käynnistystä ja jos eivät suostu, taidetaan lähteä kotiin.
Tää on jo neljäs kerta, kun ollaan kamppeitten kanssa hakemassa vauvaa kotiin, taitaa olla ennätys! Kaks kertaa meidät on laitettu sovitusta ajankohdasta kypsymättömyyden vuoksi kotiin ja nyt kun tultiin, jouduttiin pitään välipäivää, kun jatkuvasti ei voi noita pillereitä popsia. Ja siis nyt neljännen kerran tultiin eilen takasin.
Paikat kahelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä 2 senttiä, saas nähdä mitä huominen tuo tullessaan... Alkaa vaan usko koko touhuun hiipuun aika iloisesti.
Roikun täällä yleisellä koneella kun ihan ei saa nukuttua neljän hengen huoneessa ja raahaudun sinne viimeistään, kun meinaan nukahtaa pystyyn.

Tsemppiä myös vielä masunsa kanssa eteenpäin menijöille, luulis että kohta puoleen meidän kaikkien on pakko jakaantua, tavalla tai toisella!

Mameliini ja Pulla 39+6, kahenkytä minuutin päästä 40+0 Riks, räps ja poks!
 
Mameliini kovasti tsemppiä käynnistyksen kanssa sulle ja miehellesi! Alkaa varmasti ottaa psyykkeen päälle tuollainenkin. Vielä hetken kun maltat niin paketti sylissä. Olen hirmuisen pahoillani kun en muista taustaasi, miksi sulla lähdettiin sitä käynnistämään synnytystä?

Malttamaton voi ei :/ pikaista paranemista perheellesi. Jos jotain positiivista.. vatsatautihan usein käynnistää synnytyksen, eikö totta ;) Itse olen pienenä ollut kahtena jouluna vatsataudissa, ja yhtenä A-viruksen kourissa koko perheen voimin. Miksi se tauti aina osuukin juuri jouluun näissä lapsiperheissä :(

Itse perusneuvola käynnille. Myöhemmin lisää taas..


40+5
 
Voi ei, mikä tilanne Malttamattomalla. :hug: Toivottavasti paranette pian ja saat synnyttää ilman ikävää mahatautia.

Luppi Mulla on tuo raskaus diabeettes ja koko arvio oli maanantaia 4,5 kg. Sen vuoksi käynnistää yrittävät.

Tilanne kyllä inhottava. Viime synnytyksestä jäi niin isot traumat, että mun miehen on pakko olla mun tukena täällä. Nyt vaan on viikko menny ja alkaa kotona olla hankala tilanne sen suhteen. Lomittajaa kunta ei navetalle järjestä jouluksi ja pyhiksi, ja meiltä sairaalaan on kahen tunnin matka, eli jos mies joutuu kotiin ja mulla alkaa räväkästi tapahtuun, niin ei kyllä tänne ehdi millään. Sytotecciä taas täydet annokset naamariin, kieltäydyin jo ottamasta jo oltais lähdetty kotiin, mutta eivät päästäneet. Eli täällä jatkuu tää toivoton yritys...

Mameliini 40+0
 
41+0, ja täällä ollaan, ilman vauvaa :(

Onnea Jabadaba ja kaikki muut taas viikolla onnellisesti synnyttäneet. Olen vilpittömästi onnellinen teidän puolesta, että saatte viettää joulun kotona vauvojen kanssa :xmas:

Mulla on nyt tullut sitä verensekaista limatulppaa tosiaan ma yöstä alkaen ja kaks viimeistä yötä on supistellut säännöllisesti, noin 7-10 min välein. Olen kuitenkin Panadolin turvin saanut nukuttua, joten kait tässä vaan paikat avautuu hiljalleen. Harmittaa kyllä, kun olin jo ihan varma, että viime yönä tulee lähtö ja taas oli pettymys kun heräsi aamulla samassa tilanteessa :(

Eilen neuvolassa kaikki normisti, pää on kiinnittynyt, poika nukkui ja sykkeet rauhalliset 120-130. Ei ole hällä kiirettä maailmaan näköjään. Kovasti veikkasi terkka, että pian syntyy... Saas nähdä...

Hirmuisesti sympatiaa Malttamaton; kaikista kamalin tauti ikinä ja mikä ajoitus. Voimia:hug:

Piti varmaan kommentoida jotain muutakin, mutta nyt käyn lohturuoan kimppuun; riisipuuroa, nam!!
 
luppi ilman vatsatautiakin tämä tilanne sai supistukset aikaiseksi. Tuli pitkään 4 min välein tosi tiukkoja mut Panadol+päikkärit rauhoittivat tilanteen. Nuorempi oksentanut nyt n 30krt, vanhempi paljon parempi.

mameliini tsemppiä sinne sairaalaan. Meillä mies alkaa olla jo kanssa aika kärsimätön.
 
Viimeksi muokattu:
mameliini onko ne yrittäny ihan perinteisesti kovakouraista sisätutkimusta?? mulla se käynnisti ihan kypsymättömästä tilanteesta. inhottavan tuntuistahan se on,mut joillekki oikeesti auttaa... (eka kerta mullekki)
 
Onnea kaikille pikku nyyteistä! :flower:
Jabbadabballa kyllä varmasti unohtumaton synnytys :xmas:

Täällä vieläkin yhdessä kasassa, eikä mitään "tuntemuksia", mutta ei kyllä edelleenkään mikään kiirekkään :D välillä meinaa vähän kolottaa ja liitoskivut hidastaa etenemistä, mutta ei anneta sen haitata ;P

Himmu & X 39+4
 
Malttamattomalle tsemppiä. Aika hurjalta jo kuulostaa toi pienemmän oksentelu:( Muistathan juottaa paljon mehua:) Ja toivottavasti pahimmat vatsataudit saatte ohi ennen joulua ja synnytystä!

Mameliinille myös tsemppiä käynnistysyritysten kanssa. En tiennytkään, että koittavat noin kauheen pitkään samalla konstilla jos kerran yhtään mitään ei edes tapahdu:O Höh. Toivottavasti saisit vauvan nyt pian.

Kasvukontrollista Kättäriltä kotiuduttu. Vauva oli ihan normaalipainoinen (arvio 3275g)ja hyvävointinen. Sisätutkimus olikin sitten jännempi juttu, kohdunkaula oli kokonaan kadonnut, kohdunsuu neljä senttiä auki (Ilman yhden yhtä kipeetä supistusta tai menkkakramppia!) ja sikiökalvot pullotti kuulemma ihan kunnolla. Lisäksi lekuri sanoi, että vauvan pää on jo hyvin tunnettavissa synnytyskanavassa. Taitaa olla siis h-hetki suht lähellä jo, jännä vaan kun ei tosiaan mitään tuntemuksia ole ollut...

Sit siinä lääkärille vaan jutskailtiin että vähän laskeskeltiin että melkein olisi tänään viimestään pitänyt syntyä, että päästäis jouluksi kotiin. Lekuri totesi, että kättäri ei ole mikään vankila, että kyllä sieltä molempien voinnin salliessa saa kotiutua vaikka polikliinisestikin jos itse haluaa:) Lähinnä ne "pitkät" hoitoajat on sitä varten, että ensisynnyttäjä pääsee vauvanhoitoon kiinni. Lohdutti jotenkin kuitenkin ajatus siitä, että jos kaikki menee hyvin niin vieläkin voi ehtiä kotiin joulunviettoon jos tuntuu siltä:)

Julia 39+6
 
Onpas täällä deaamaa, jabadaballe onnea pikkuisesta, tosi jännittävää että noin lyhyellä matkalla ehii syntyä.

Toiivottavsti malttamattoman perheen oksutauti on hellittäny, on varmasti se viimeinen riesa jonka kukaan haluaa ennen synnytystä. Toivottavasti ei tartu suhun.

Ja mameliinille myös tsemppiä käynnistykseen, hieman erikoiselta kuulostaa musta myös tuo noin pitkään käynnistely. Onko sektiosta ollut mitään puhetta?

julia, jännä etyä lääkäri sanoi noin, mun kokemus on että sairaalasta on tosi vaikea päästä pois ennen aikojaan. Nytkin kun mulla oli tosi helppo synnytys, terve normipainoinen vauva ja molempien vointi erinomainen jouduin oikein neuvottelemaan että päästään pois yhden yön jälkeen. Jos on mitään sokeri tms. säätöä niin en usko että päästävät pois. Itsekin mietin että jos oon jouluna laitoksella yritän vinkua itseni iltalomalle, kai ne sellaisiakin voi myöntää, en tiedä. Lohdutuksena voin kertoa että esikoisen kanssa olin juhannuksen sairaalassa (kotiuduttiin juhannusaattona) ja harmitti ensin mutta näin jälkikäteen ei ole haitannut, juhannus on kuitenkin joka vuosi.

Täällä molemmat lapset koisaa, itsekin sain nukuttua pienet päikkärit. Mulla vaivana on maidon ylituotano, rinnat on tosi kpeät ja pinkeät koko ajan. Ekä toi pakkanenkaan oikein hyvää tee. Toivottavasti tasaantuu pian eikä iske rintatulehdus, eilen illalla taisin iukasti yhden jo torjua.

Undu & tytsy 1 viikko
 
Täältä myös tsempit malttamaton! Toivottavasti tosiaan tauti vain pikaseen teillä käy, kun on noin rajukin. Ja tosiaan, että sä säästyisit siltä!

Mameliinille myös tsempit jatkuvaan käynnistelyyn! Vaihtaisivat nyt tosiaan tyyliä, kerran ei niistä sytoteceistä oo apua ollut!!

Himmu W täällä aika samoissa fiiliksissä! :wave:

Jaa... Mitäs sitä tälle illalle keksisi... Jos vaikka leipoisi sämpylöitä ja pullaa... Tylsyys meinaa iskeä ilman pikkuista... ;)

Pepsimax 40+0 POKS!!
 
Kasassa ollaan,EDELLEEN.. Noh, kukas sitä nyt näin joulun alla ees tahtoo syntyy, en minä aineka haluis :LOL:

Onnea niille joilla jo pikkuinen! :heart:

Pientä toive ajattelua, että josko jo ensi yönä tulis kun poksuu rv 41. Esikoinen syntyi tasan 41 viikolla :saint: Mutta tuskinpa tulee. :p
Eilen oli niin kipeitä nuo nivus vihlasut että päätin jos vielä pari tuntia jatkuu, niin soitan jo sairaalaa.. No ohihan ne tietysti sit meni ennenkuin pari tuntia tuli täyteen :mad: eipä sen jälkeen oo sit ollukkaan mitään. Tänäänkin on taas kulutettu siivoomalla lattiaa oikein kaksin kerroin.
 
Kiitti kaikille tsempeistä, tasapuolisesti.

Julialla kyllä kohta vauva sylissä, kun paikat on jo noin kypsyneet..


Kyllä tää itestäkin aika oudolle tuntuu, kun hommat ei etene metriäkään. Piti jo oikein pillittää eilen aamulla ennen lääkkeen antoa, että lähden NYT kotiin ja tulen joulun jälkeen takasin, mutta eivät suostuneet. Huomenna viimeistään lähdetään oikeasti kotiin, jos mitään ei tapahdu. Lapset siellä kovasti odottelee ja IKÄVÄ on ihan hirveä... Ja voishan se rennommissa olosuhteissa kotona sitten vaikka saadakkin vähän vauhtia, kun täällä ei kerta kaikkiaan tapahdu mitään. Yhden välipäivän sais pitää, mutta 4 tunnin edestakainen matka ei houkuta pätkääkään, haluan sitten kerralla olla muutaman päivän, jos kotiin mennään.
On tehty päivittäin "kovia sisätutkimuksia", mutta niistäkään ei apua. Limaa tulee ihan hulluna, mutta siinä kaikki. Pyysin jo paripäivää sitten tipalla käynnistystä, mutta ei kuulemma mahdollista.
Kätilö mietti jo sektio vaihtoehtoa, mutta lääkärin kanssa ei ole ollut asiasta mitään puhetta. Se olis mulle itelle kuitenkin se ihan viimenen vaihtoehto. 2 lasta on kuitenkin jo aiemmin syntynyt ihan normaalisti ilman käynnistyksiä, joten toivon, että tämäkin syntyis alakautta, lähinnä sen haavan takia. Ja kaiken lisäks mulla on ihan kiitettävän kokoinen arpi viime talvena tulleesta epäonnistuneesta sappileikkauksesta, jonka haava tulehtui ja mulla oli 4 kk aukinainen leikkaushaava mahassa. Sellasen hoito oli aikas epämiellyttävää, niin en haluais ottaa sitä riskiä, että sama toistuu.

Toivottavasti pääsisin jouluksi kotiin, vaikka sitten vauva mahassa ja sen jälkeen savustus jatkuisi...

Mameliini 40+1
 
mameliini apua mikä matka sulla sairaalaan!

(.) täällä kaikki potilaat nukkuu ja minä yksin valvon. Pistettiin siskonpeti olkkarin lattialle ettei tarvitse sänkyihin enää oksentaa, kun petivaatteet on jo kertaalleen kaikki pesty. Yö mennyt superhyvin, molemmat neidit heränneet tasan kerran juomaan, jonka jälkeen pienempi vaan oksensi. Kyllä mä ihmettelen miten mä tältä säästyin, kun toi nuorempi monta krt oksensi ihan mun päällekin. Olisi jo aamu, niin saisi seuraa...
 
Täälläkin vielä yksi mahakas, jotenkin ei ole huvittanut edes kirjoitella kun ei omassa olossa ole mitään kertomisen arvoista. "Jokojoko"-utelut saavat mut raivon partaalle, yöt nukun loistavasti eikä muutenkaan suurempia vaivoja ole.. Tänään olisi rv 39+5. Enpä olisi uskonut, esikoinen kun oli tällä päivällä jo kotona..

Mulla on hyvin vakaa ajatus polikliinisestä kotiutumisesta sillä mun kokemuksen ja ymmärryksen mukaan on jopa helpompi päästä polikliinisesti kotiin kun esim. osastolta vuorokaudessa. Kai tähän liittyy nämä vastuuasiat? Käsittääkseni polikliinisesti kotiutuessa allekirjoitat tietynlaisen vastuuvapautuksen kun taas jos osastolta lasketaan ennen ajoin niin sairaala on jossain vastuussa? En tiedä, kunhan mutuilen. Mulla on tuttu kätilö töissä aattoyöstä 3 yötä putkeen tuolla synnärillä minne olen menossa, saa nähdä osuuko kohdille :D Toisaalta olisi ihan mukava, hänen kanssaan voisi varmasti keskustella hyvässä hengessä esim. tuosta kotiutumisesta. Tosin mun henkilökohtainen vaatimus on se, että olen vähintään samassa kunnossa kun ensimmäisestä muuten jään kyllä ihan mieluusti sairaalaan..

Nyt kun tämä synnytys meni näin lähelle aattoa niin ei kyllä tarvitsisi vauvan vielä syntyäkkään. Katsellaan sitten aaton jälkeen, vaikka heti siinä aattoyönä! :D
 
Meille syntyi keskiviikkona 19.12. kello 9:03 ihana pieni poika 3630g ja 50cm. :heart:

Synnytys oli nopea ja meni hyvin. Ollaan kotiuduttu ja tehdään vielä viimeisiä jouluvalmisteluita. Kirjoittelen myöhemmin lisää!

Hyvää joulua kaikille, onnea muille käärönsä saaneille ja tsemppiä loppuodotukseen lopuille! :xmas:

Tupuna ja boitsu 3pvä :heart:
 
tupuna onnea poitsusta!

(.) koko perhe toipunut noro-viruksesta :) mies vielä vähän puolikuntoinen, mutta tytöillä normi energiamäärä. Nyt siis voisi taas lähetellä toiveita käynnistymisestä :) vähän toiveita voisi olla, kun alaselkää jomottelee ihan tosissaan. Pitäisiköhän pomputella jumppapallolla?!
 
  • Tykkää
Reactions: Tupuna
Hei ja onnea kaikille nyytin syliinsä saaneille!:flower: Täällä ollaan yhdessä koossa ja kovasti joulua laitetaan. Ollaan kutsuttu omaa ja miehen sukua meille aaton viettoon joten kerran vauva et ole vielä ilmaantunut niin jos sitteen aaton jälkeen eikä just aattona ;) (neuvolatäti ennusti liikkeiden tuntemisen perusteella la.ksi aattoa ;) )Hieman viimehetken huolta aiheutti toissa viikon neuvola. Sydänääniä kuunnellessa oli pikkutyypin rytmi ihan mitä sattuu ja neuvolatäti passitti meidän synnärille lisätutkimuksiin, käyrille ja ultraan. Siellä havaittiin lisälyönti sykkeessä ja jatkettiin tutkimukisa vielä sikiöntutkimusyksikössä. Mitään poikkeuksellista ei kuulemma ilmennyt vaan ns tuplalyönnit sykkeessä silloin tällöin, johtuvat kuulemma jonkun osan (en nyt muista minkä) kehittymättömyydestä ja tätä esiintyy n 5% odottajista (?) ja normalisoituvat kuulemma yleensä synnytyksen jälkeen. Rytmihäiriö kuulemma eteisperäinen. Nooh meikäläinenhän nyt sitten pelko persiissä oottelee et onko kaikki nyt hyvin vai ei.. vielä viime neuvolassa rytmi oli "outo" mutta parempi jo kun ed kerralla. Onko kukaan kuullut vastaavasta? Mennytkin niin hyvin tää odotusaika et nyt sitte tuntuu et tuleeko lopussa jotain.. Mutta ei auta kun odotella että pikkuisen näkee niin saa jotain osviittaa asiaan! Olossa ei muuta ns h-hetkeen viittaavaa kun menkkamaista jomotusta alamahalla mut sitä ollu jo pari vkoa eikä mitään oo tapahtunut eli odottelu jatkuu. Mukavaa joulunaikaa kaikille ja meille mahansa kanssa köllötteleville jaksuja loppumetreille!

Hermanni12 39+3
 
Onnea kovasti Tupuna poikasen johdosta!:heart:

Päästiin kotiin Joulun viettoon, kun paikoissa ei minkään laista kypsymistä. Oli riuskemman puoleinen vanha gynekologi aamulla, joka tekikin semmoisen tutkimuksen, että veri lensi. Huh huh, mutta siis kotiin päästiin ja aikaistetaan joulua jo huomiseksi, jos vaikka sattuu omin avuin lähtemään hommat käyntiin. Huusi vielä kätilö käytävällä perään, että "Muistakaa laittaa joulupukki niihin pukin oikeisiin töihin!" Tiistaina jatkuu sitten hommat jollain konstilla, kun pihalle pitäisi pikkuhiljaa kuulemma tulla.
Nyt on niin helpottunut olo, kuin olla voi ja oli ihanaa päästä lasten luona käymään. Ja nukkumaan! 2 tunnin yöunet vetää aika loppuun, mutta nyt saa levätä rauhassa omassa sängyssä. :heart:

Mameliini
 
  • Tykkää
Reactions: Tupuna
Hyvä malttamaton, että teillä jo porukka toipumaan päin!

Hermanni12 no joo, ei todellakaan kaipaisi tähän loppuun enää mitään huolia! :hug: Olen kyllä kuullut noista harmittomista sydämen sivuäänistä pikkuisilla, jotka sitten itsekseen häviävät. En nyt tosin osaa sanoa, onko kyseessä ollut samanlainen tilanne kuin teillä. Toivottavasti kyse on vaan tuosta ja sykkeet normalisoituu pikkuisen synnyttyä!

Mameliini ihanaa, että pääsitte kotiin! :) Toivottavasti saatte viettää joulua rauhassa ja pikkuinen päättäisi sitten sen jälkeen tulla tähän maailmaan. ;)
 
heippa ihanaiset, meille syntyi ihana joulupoika eilen aamulla 22.12.; 3385g ja 49 cm, rv 41+1 :heart: Synnytystorinat tulee myöhemmin, lyhyesti kaikki meni hyvin ja nopeasti, ja oikeesti, ei ollut epäilystäkään milloin oli tosi kyseessä ja sairaalaanlähtö ajankohtaista. Turhaan stressasin :) Nyt nautimme elämästä tämän ihanuuden kanssa ja mikä parasta, jouluksi kotiin. elämä on ihanaa!!! Baby on Board ja poika 1 vrk
 
baby on board oikein paljon onnea!

(.)puolen yön jälkeen alkoi supistukset muutaman minuutin välein, kassinkin laitoin ihan valmiiksi. Alaselkä meni supistuksista kramppiin ja päätin vielä mennä suihkuun ennen lähtöä. Siellä sainkin loistavan idean mennä kylpyyn, jossa supistukset rauhoittuivat mut tuli sairaan huono olo. Aloin ripuloimaan ja oksentamaan, mutta synnytys pysähtyi täysin. Noro-viruksen tahdissa siis tämä joulu mennään :-( en uskalla juoda, koska kun juon->oksennan. Oksennan->supistaa...kaiken lisäksi lääkäri sisko varoitti että noro virus on nyt voinut mennä kylvyssä synnytyskanavaan ja kun siellä ei ole enää mitään suojaa jäljellä kun limatulppa ym menneet. Synnärille meitä eivät ota vasta kun äärimmäisessä hädässä, koska olemme niin suuri tartuntariski. Esim jos vedet menee oksentelussa eikä supistukset ala tosissaan, pitää silti odottaa 12h että olemme mahd pieni riski. Entä meidän pieni täällä masussa, huolestuttaa niin hänen vointi?
 
Onnea Baby on board ja Tupuna + kaikki muut vauvansa saaneet! Ihanaa kun joku saa näin joulunalla nyytin syliin, ja jos vielä jouluksi pääsette kotiinkin! :)

Itse POKSUN tänään 41+0. Eikä vieläkään merkkiäkään :( Näin unta siitä, että mulla meni lapsivedet ja limatulppa lähti samanaikaisesti. Hyi olkoon miltä se limatulppa näytti, jäin toivomaan ettei minulta sellaista edes lähde :DD En siis ole tietoinen miltä tämä tulppa oikeasti näyttää :D

Hyvä että malttamaton perheineen on päässyt noron kourista! Saa jouluna tankata menetetyt voimat ruokapöydästä :)

Ööh.. nyt katkes ajatus.. taidampa hiippailla konvehtirasian kimppuun.. ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Tupuna

Yhteistyössä