***Joulukuun Pikkutontut MARRASKUUSSA***

Mä en ainakaan pahemmin uskalla noihin painoarvioihin luottaa,kun ekasta meni niin mettään. Heitti 500g,kun tehtiin tunti ennen käynnistystä. Mullahan oli kanssa suht pieni yliaikanen vauva 41+5 ja 3354g.
Nyt on käsikopelolla ennustettu 3,5kg-4kg vauvaa. Saa nähdä.
 
Adalmiina Kova urakka sinulla takana. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin :)

Neljäskö, mulla myös raskaushepatoosi, ja raavin varmaan itseni kohta hengiltä. Tämä vaiva oli kun odotin poikia, mutta tytön kohdalla eivät arvot juurikaan nousseet. Nyt on sitten taas varsinkin alat aika sukkelassa nousussa, ja kutina pahenee.. Muistelen että vähärasvaisesta ruokavaliosta saattaa pikkasen olla apua. Verikokeissa oon käynyt kerran viikossa, ja reilun viikon päästä äitipolille, ellei jo ennen sitä. Käynnistystä ollaan ennakoitu rv:lle 38, eli jouluviikolle. Vauvan vointi vain kovin huolettaa..

Vieraileva -Amalia- ja Muru 33+2
 
Vatsanahan kutinasta ja kutinasta yleensä Miimau kyseli kutiseeko muilla maha, ja täällä yksi kutisija! Nyt kun maha laskeutui ja vauva on keränny kovasti painoa tässä loppusuoralla, on vatsanahka selvästi kovilla, iho on sellainen jännän punakka ja koko ajan pitää rasvata ihoa, ja silti kutisee! Mies aina vahtii etten saisi raapia, mutta välillä on pakko kun tuo kutiaminen käy niin hermoille. Eli kaikki raskaushepatoosia potevat, saatte täyden sympatian, mulla lähtis varmaan järki jos kutisisi enää yhtään kovemmin.

Tänään on sitä mukavinta S:ä testattu, portaissa tulee ravattua ton rempan takia monta kertaa päivässä ja toistaiseksi ei ole kummempia tuntemuksia ollut. Hetkittäin toivoisi että jotain tapahtuisi, mutta eiköhän se sieltä tule.

Kaksi viikkoa laskettuun aikaan!

Susimieli ja Pieni 38+0
 
täällä on kokeiltu kaikki ässät ja lupaavalta vaikutti alussa. Nyt ne supistukset loppu kuin seinään. Ehkä ne lähtee taas käyntiin ja sais jotain aikaiseksi! :p mut kaipa se on hyvä uutinen että niitä luonnostaan tuli ja runsaasti. Nyt masu käy kovana kokoajan muttei tunnu kivuliaalta. huoh.

38+2
 
Vatsan kutinasta tulin minäkin kommentoimaan eli täälläkin vatsanahka kutisee ja pahentunut alavatsan kutina tietää minulla yleensä uutta raskausarpea :(
Vauvan laskeuduttua on navan alapuoli nimittäin ihan raidoitettu ja minulla ei sitä ehkäissyt minkäänlainen rasvaus ja öljyäminen. Alamassu tuntuu iholta oikein kosketusherkältä välillä, kun on niin repeillyt.. ja tottakai tulee raavittuakin :ashamed:

Kauris 36+6. Huomenna poksuu :)
 
Täällä olllaan vielä yhdeskoos,huoh...jomotusta ja kipua löytyy,varsinkin öisin,ei oikein sa enää asentoa,vaiva painaa joka paikkaa,ja ihan hirveetä nukkua. Taidetaan yli mennä niin että heilahtaa..

EevaN ja Pieni 39+2
 
Entäs onko teillä alaselkä ja nivus-kipuja? Yöllä kylkeä kääntäessä tuntee kyllä olevansa elossa...Ihanat nivuskivut tuntuvat ja joskus jopa toisen jalan nostaminen peiton päälle sattuu aikast mukavasti...Tää loppuraskaus ei khyl todellakaan oo meitsin lemppari-aikaa... :whistle:

tänään vois mennä pyörimään hyvän mielen-torille, siellä on myytävänä kaikkia joulujuttuja, käsitöitä ja leivonnaisia :)

Kahlan + massu-mökeltäjä rv.36+4 :heart:
 
Huomenta!
Onnea kaikille vauvan saaneille!!! :heart:

Kiva lukea synnytyksistä ja jännätä mukana niiden kanssa, joilla on jo jalka oven välissä. Pitkä on odottavan aika ja varsinkin kun alkaa liian aikaisin jo toivomaan, että jotain tapahtuisi ja vauva pian syntyisi. On vain luotettava omaan kroppaansa ja uskoa, että vauva tulee kun on valmis. Eri asia on sitten, jos jostain syystä joudutaan puuttumaan raskauden kestoon äidin tai vauvan voinnin vuoksi. Viimeiset viikot ovat pitkiä. Täälläkin!

Neuvolassa viime viikolla todettiin, ettei vauva ole laskeutunut eikä kiinnittynyt vaan nauttii edelleen vapaasta liikkumisesta! Paljon vielä potkii ja möyryääkin.
Neuvolatäti ei edes uskaltanut satavarmasti luvata, että onko vauva siellä oikeinpäin, mutta ensi viikolla on lääkäri, joka antaa vielä mielipiteensä tai sitten tulee lähete ultraan, jos ei käsikopelolla selviä tuo tarjonta.

Jouluvalmisteluita olen tehnyt melko paljon, meillä kun saattaa tuo synnytys olla juuri jouluaaton aikoihin (la 27.12) niin on sitten kaikki lapsia ja sukulaisia varten valmiina, vaikkei itse paikalla oltaisikaan. Toiveissa toki olisi, että aattona ei sairaalassa tarvitse olla.

Polikliininen synnytys on ollut mielessä. Ja tunne taas vahvistui, kun puhuitte vierailuajoista yms. Mä en osaa rentoutua vieraassa paikassa vieraiden ihmisten keskellä. Huonekavereilla on parina viime kertana ollut miehet koko päivän aamusta iltaan sairaalassa, samassa huoneessa, ymmärrän kyllä jos ei perhehuonetta ole saanut niin tilanne on kurja heillekin.
Itse kuitenkin kaipaisin lepoa ja rauhaa... Viimeksi tulin synnäriltä juuri minuutteja ennen vierailuaikaa ja todella olisin halunnut vain nukkua, mutta naapurille tuli vieraita, jotka ihmettelivät ja pällistelivät ohi kulkiessaan, että onpa väsyneen näköinen, on varmaan juuri synnyttänyt! :O Eivät kuitenkaan tajunneet, että voisivat seurustella yhteisissä tiloissa...Oman laumani ohjaan kyllä aina yhteistiloihin ja menen vauvan kanssa sinne. (Ymmärrän, ettei kaikilla onnistu, jos vointi ei ole niin hyvä ja liikkuminen hankalaa...)

En siis viihdy sairaalassa yhtään, nukkuminen ei onnistu muovilla peitetyissä sängyissä, ihmisten ravatessa yötä päivää. Miksiköhän kätilöidenkin pitää tulla esittäytymään keskellä yötä vuoroon tullessaan? :D No, jos oma ja vauvan vointi sallii niin toivon nopeaa kotiin pääsyä. Oman suurperheen kanssakin on enemmän rauhaa kuin sairaalan kimppahuoneissa! :D

Hippuliinu ja Villis 35+5
 
Astre: Kyllä mäkin pelkään isoa vauvaa täällä ja ihmettelen miten muilla käynnistellään niin helposti...
Oon ite 156cm pitkä ja molemmissa aiemmissa synnytyksissä häikkää, mutta on vaan sanottu, että kyllä ne sieltä yleensä hyvin tulee... eka oli 3700g ja toka 3900g noin ja tulivat lasketun ajan tienoilla. Ei mitään puhettakaan että ois ees käynnistyspäiviä katottu ennen 41+5...
No, nyt on radi diagnoosi ja vaikka vauva kasvaa jotakuinkin samoilla käyrillä niin ei puhettakaan edelleenkään mistään käynnistyksistä. En saanut edes lantion kvausta vaikka vauvat ei meinaa laskeutua ja tulevat lopulta väkisin ponnistellen ja repien pää vinossa. :( Pelko polilla oon käynyt puhumassa, mutta mitäpä se ihannesynnytyksen suunnittelu auttaa - tulevat niin kuin tulevat. Olo on taas vaihteeks semmonen ettei lääkärit ota tosissaan. Todella toivon että tällä kertaa saisin vauvan ilman teho-osastoa itselleni :/ Nyt koko arvio käsikopelolla 3300-3400... Toivottavasti ei käy niin kuin kahdella tutulla lähiaikoina että ton kokosta povattu ja tullutkin yli 4500g.... toisella aika paha erbin pareesikin...

Synnytystä toivon jo koko ajan käynnistyväksi. Muutamia kivuliaita suppareita on tullut, mutta loppuneet puolen tunnin jälkeen - että kai tää sinne samoihin aikoihin antaa odottaa... En vaan jaksa enää noudattaa tiukkaa diettiä ja lenkitkin alkaa olla lyhyempiä ... Ei kovin iloisia päiviä täälläkään näillä viikoilla :( Tsemppiä kuitenkin meille!!!

Sametuli ja "Lotta" 38+4
 
Viimeksi muokattu:
OI ihanaa Kahlan, Hyvän mielen tori, olisipa täälläkin sellainen :)!

Sairaalan kimppahuoneet ei tosiaankaan houkuta...blääh! Kuulemma ainakin neljä äitiä samassa huoneessa... Aion kyllä minäkin kuskata huonetovereita ajatellen
vieraani yhteisiin tiloihin(joita ei rempan takia oo...mut käytävälle...great). Mutaa täytyy toivoa että sitä on sitten hyvässä kunnossa että päästään pian kotiin vaavin kanssa :heart:
Mä oon innoissani kun tänään saa ripustella jouluvaloja, vihdoinkin :) jeee! ka keitin aamupalaksi riisipuuroa,njam! Jouluihminen oon kyllä henkeen ja vereen, heh!

Kynttiläistä ekaa adventtia kaikille :heart:
 
Vierailijasäätely on minusta ihan hyvä juttu, että sinne ei tule kaikki mahdolliset ihmiset käymään. Muistan ku TAYS:ssa tein esikoisen ja siellä ei oltu säännöllistetty vieraita. Mun huonekaverilla kävi ihan jumalattomasti vieraita ja niitä ramppas ikkunoista ja ovista, ei saanu kyllä hetken rauhaa. Todella ahdistavaa. Muutenkin meidän alku vauvan kanssa ei ollu mitään helppoa, siinä oli kaikenlaista... ni yritä siinä sitten olla, ku vieraita ihmisiä ramppaa. Onneks LKS:ssa on säännöstelty vierailijat aika minimiin. Ja kyllähän se on muutenkin ihan hyvä, ettei hirveet määrät siellä juokse näin pöpöjen aikana. Kyllähän ne vieraat ehtii kotonaki juosta.

Täällä ei erikoista. ON tosi paha olo, ei sen kummempaa.

simuli 37+6
 
ONNEA HÖYHEN ! :))

Jaahas.. Se olis tänään tasan 2 viikkoa laskettuun aikaan. Yöllä ei supistuksia, ainoastaan niitä kivoja vihlasuja kun kääntää kylkeä, aih että ne tuntuu "ihanilta".

Olen nyt ravannut kävelemässä pitkiäkin lenkkejä, niin että koiratkin jo pysähtelee kun eivät jaksa :D (pirun laiskoja koiria meillä). Toivotaan ettei tämä raskaus mene kovasti yli lasketun ajan. Olisi NIIN ihanaa viettää joulu uudentulokkaan kanssa. En normaalisti pidä joulusta (liian kaupallista), mutta nyt suunnittelin pitkästä aikaa kuusen koristelua jne.

Minulla on tullut kilo nestettä kroppaan (juu, olen erittäin tarkka näistä :D) Joten mietin kun olen saunonut joka toinen päivä, että voiko sauna tuoda nestettä kroppaan? Luulisi että asia olisi toisinpäin? On mullakin huolet, joku saisi piilottaa minulta tuon vaa'an.:stick: Ja ei voi olla muuta kun nestettä, kun tuli yhdessä päivässä ja syön 1400 kcal per pv rdruokavaliota (minulla ei siis rd:tä, mutta mm. pcos ja kilp.rauhasen vajaatoiminta) En ole hankkinut grammaakaan rv 25 jälkeen, ja saan niin kovasti kehuja neuvolassa, joten olen tullut neuroottiseksi. Ja siis taustatiedoksi, minulla vähän eriasia kun teillä muilla, olen liian ylipainoinen hankkimaan grammaakaan.

Sairaalassa olosta.
Meillä mies tulee kanssani sairaalaan ja on kanssani niin paljon kanssamme kun mahdollista. (käy syömässä kotona). En ole ajatellut että se voisi ihmisiä häiritä, toivottavasti ei kauheasti kuitenkaan. Tietysti toivoisin oman huoneen, mutta se on epätodennäköistä. No täytyy kysyä suoraan huonetovereilta asiaa sitten. Muita vieraita meillä ei sitten ravaakkaan kun isovanhemmat yhtenä päivänä vierailuaikana.

Lähdetään nyt joulumarkkinoille (olen siis tosiaan höyrähtänyt pahasti) :D

Hyyppis+Poju 38+0
 
Sairaalassa olosta Tayssissa on tätänykyä ohjeistus että isä saa olla paikalla 10-20 välillä, isovanhemmat ja sisarukset saa tulla vierailulle illalla tunnin ajaksi ja nähtävästi muut vierailijat eivät sitten kovin tervetulleita.

Meillä mies varmaan sektiopäivän on aika tiiviisti paikalla kun en itse voi paljon liikuskella (en tiedä mikä käytäntö, saako sektiopotilaana ensin ainakin oman huoneen vai laitetaanko samantien jonkun toisen kanssa) , torstaille on sovittu että tulee lasten kanssa illalla käymään ja muuten ei varmaan paljon voikaan olla kun on pienimmäinen hoidettavana eikä ole mitään hoito-apuja kuin isosisko. Tavoitteena olisi päästä lauantaina tai viimeistään sunnuntai-aamuna kotiin jos vauvalla vain kaikki hyvin eikä itselle tule mitään ihmeempiä.

Eilen käytiin Tuurissa miehen kanssa kaksin, ihmeesti jaksoi istua autossa ja vielä olla kaupoissa eikä edes supistellut. Kai sitä henkisesti jo oli sellainen asenne että nyt on pakko jaksaa kun ei vähään aikaan pääse :D On se vaan ihanaa joskus käydä syömässä rauhassa, kahvilla rauhassa ja katsella kaupassa rauhassa... ;)

Ja nyt ollaan sitten rv 39, muutamat päivät vielä...
 
Täällä on muutama yö mennyt ihan hyvin, mitä nyt sitten nuha vaivaa ja nenä on tukossa :( Mutta muuten kyllä :) Huomenna neuvola :) Saa nähdä että onko vauva jo kiinnittynyt tai meinaako se edes kiinnittyäkkään :)

Herranjumala ensviikolla alkaa jo joulukuu ja se on meidänkuu jes! Kyllähän sitä ollaanki odotettu!

Itse en ajatellut joulua laittaa, koska ensinäkin tämä on ensimmäinen joulu kun olen kotona ku ennen oltu vanhemmilla 500km päässä ja joulukoristeita siis ei ole, eikä ole rahaa edes niitä ostaa :( Joten noilla kesäverhoilla tässä varmaan mennään :)

Baarbi rv 36+5
 
Hyyppäjäinen
Esikoisen kanssa meilläkin mies oli koko ajan sairaalassa, saimme onneksi perhehuoneen. Mielestäni se oli todella hyvä, kätilöt opettivat molemmille vauvan hoitoa ja saimme hyvän ja turvallisen alun yhdessä. Toivottavasti saatte perhehuoneen. :)

Mutta jos ei onnistu niin sitten vain mies mukaan normihuoneeseen, maalaisjärjellä ja huonetoverit huomioiden. Mulla nämä huonekaverit, joilla isät mukana, olivat onneksi toiset huomioon ottavia. Puhuivat hiljaisella äänellä eivätkä ravanneet ympäriinsä, mutta läsnäolo aamusta iltaan, myös lääkärin käyntien ja hoitajien suorittamien tutkimusten ja keskustelujen aikana on kyllä monen mielestä kiusallista.

Siinä huoneessa kuitenkin tehdään ja puhutaan kovin yksityisiäkin asioita, kaikki eivät ehkä haluaisi vieraiden miesten läsnäoloa verhon takana, kun makaat housut kintuissa ja tutkitaan kohdun tyhjentymistä ja vuodon/hyytymien määrää, mahdollisten repeämien parantumista, kysellään onko se suoli jo toiminut ja mitenkäs arat nännit ovat jne... ;) Eli ne omat yksityiset asiat kyllä ovat sitten koko huoneen tiedossa. Kyllä siinä tuli vilkuiltua onko se verho nyt varmasti kiinni ja yritti puhua hiljaa tai sitten saattaa jäädä moni asia puhumatta, kun on sitä "yleisöä". Kaikki eivät ole niin rohkeita ja avoimia, joillekin pelkkä imettäminen vieraiden läsnäollessa saattaa olla kiusallista. Muistakaa siis suoda sitä rauhaa ja yksityisyyttä kanssasisarille. :)

Hippuliinu ja Villis 35+5
 
Jäikin sitten hyvän mielen-tori väliin... Isäni joutuu tänään kiireelliseen sydänleikkaukseen..On jo kerran ollut samassa operaatiossa ja nyt joutuvat leikkaamaan uudestaan.. :'( Ihan hirveä pelko, ettei isä selviydykkään siitä...Toivon joulun ihmettä...
 
Heipsan

Ensinnä kiitos kaikille onnitteluista. :)

Nyt ku pikkuhetki aikaa neitin nukkuessa aattelin pikapikaa kirjottaa teille ton synnytyskertomuksen joka ei nyt kovin pitkä ole :D

Eli Ma 21.11.2001

Klo:04.25
Näen unta että hirvee vessahätä ja herään siihen ku sänky ihan märkä. Eka ajatus et voi v****u nyt tuli pissa housuun mut ku nousin ylös ja pääsin vessaan tuli vettä uudelleen ja siinävaiheessa tajusin et jahas tää oliki lapsivesi joka meni.

No siinä sitten vaatetta päälle isäntä keitteli kahvit ja tilas taksin.

Klo.5.45
Saavuttiin sairaalaan jossa vastaanotto oli aika tyly. Kätilö kysyy et ookko arma et nyt on tosi kyseessä ja olin et mistä h***stä mie sen tiän ku eka on. No ohjas sit suoraan synnytyshuoneeseen ja onneksi tilalle vaihtu sit mukava kätilö.

Klo.05.00
Kätilö tutkii ja toteaa et 5cm auki. Ilokaasua supistuksiin ei vain tuntunu oikeen missään.

Klo.06.10
Sain Oxynormia 10mg lihakseen ja jyväpussin hetkellinen helpotus ilokaasun kera. Otettiin verikoe epiduraalia varten.

Klo.07.00
Vaihtuu kätilö kun yövuorolaiset lähtivät,tilalle tuli oikein mukava ja kannustava kätilö joka otti kaikki toiveet huomioon,kannusti ja tsemppasi loppuun asti.

Klo.7.40
Soitetiin anestesialääkärille kun kivut alko oleen niin kovat ja viimehetket saaha puudutukset ku paikat oli jo 6,5cm auki.

Klo:07.45
sain buscopan piikin

Klo.08.07
Spinaali

klo.08.08
epiduraali

Puudutusten jälkeen olo helpotti nopeasti ja nukahinki hetken. Sit vaan ooteltiin ja välillä vähän pinnisteltiin.

Klo.10.00
Kätilö lähtee käymään puhelimessa ja auttamassa toisessa salissa. Heti tulee tunne et nyt tarvii ponnistaa. Mies toteaa et taitaa hiukset näkyä ja soitetaan kelloa.

Klo.10.05
Kätilö tulee takas ja toteaa et jahas sieltä ollaan tulossa vauhilla.Tulee tosi tarve ponnistaa. Parin ponnistuksen jälkeen totean et nyt sattuu niin v*****ti että mie luovutan johon kätilö toteaa et yks kunnon ponnistus vielä niin sit helpottaa.

Klo.10.16
9 pisteen tyttö syntyi.

Klo.10.22
Kätilö painaa istukan ulos kun en jaksa ite enää ponnistaa,eikä se sattunu yhtään.

Pari pientä tikkiä limakalvovaurioihin ja täts it!! :)

Koko toimitus kesti vaivaset 5h 22min :)

Kaikki tapahtu niin nopeasti et ei ite pysyny mukana mut jälkeenpäin sit muistanu kaikki :)

Höyhen ja Tytsy 6pvää :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi kun näin tungen teijän pinoon mutta oon lukenu nyt jonkin aikaa tejän juttuja ja tuo pisti silmään kun jotku pelkää jos tuleekin kauheen iso vauva niin ei sitä etukäteen kannata pelätä kun eiköhän kuiteskin kaikki hyvin suju synnytyjsessä vaikka vähän isompi tuliskin :)Mullakin sanottiin kun odotin meidän nelosta ja viikkoja oli tuolloin jo rv 42+1 että täältä syntyy korkeintaan 3600g painava vauva ja kun poika tuon ultrauksen jälkeen syntyikin noin tunnin päästä niin oli aikamoinen yllätys kun painoksi saatiin huimat 4800g ja alakautta poika mahtu tulemaan vaikka tiukassa kyllä oli.Synnytyspelkoa ei tuosta jäänyt kun olen jo viidennenkin synnyttänyt ja hän olikin sit hyvän kokonen eikä noin iso mitä nelonen oli.Toivotan teille kaikille tsemppiä loppuviikkoihin ja tuleviin synnytyksiin :)

taaperotx5 (marraskuisista 2009)
 
  • Tykkää
Reactions: Miimau ja viena
Balleihana pieni korjaus viestiisi eli Taysissa saa olla isä JA vauvan sisarukset klo 10-20, isovanhemmat sitten tunnin ajan illalla! Olisi aika järkyttävää kyllä rajoittaa lasten olo vain tuntiin kun sehän tarkoittaisi monella sitä että isäkin voi olla vain sen tunnin ajan päivässä osastolla. Lainaus taysin sivuilta: "Vierailijat
Synnyttäneiden vuodeosastolla lapsen isä tai tukihenkilö ja vauvan sisarukset voivat vierailla äidin ja vauvan luona klo 10 - 20. Vauvan isovanhemmat ovat tervetulleita vierailulle klo 18 - 19. "
 
Viimeksi muokattu:
Voimahalit Kahlanille! Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Naistenklinikalla ei taida olla vierailijoita rajoitettu kuin kellonajoilla. Toivottavasti me saadaan perhehuone, sillä me ollaan just ne tyypit, jotka ei osaa olla hiljaa keskenään, puhutaan koko ajan puhelimessa ja rampataan edestakaisin ja vierailuaikana meillä käy joku 20 vierasta päivässä. Mä olen jo kaikille sanonut, että saa tulla jos ei erikseen muuta ilmoiteta. :ashamed:
Nyt vasta teidän juttuja lukiessa tajusin kuinka itsekästä tää mun toiminta on. Ehkä vedän tässä linjapäätöksen, että jos ei perhehuoneeseen päästä, niin sitten tulee se ilmoitus erikseen kaikille, että tulkaa vasta kotiin meitä moikkaan.

Nivuskivut ja häpyluun vihlonta ovat ihan uusia viikonlopun aikana ilmenneitä vaivoja. Ja vitsi mä oon hidas kun tuolla kaupungilla lyllerrän!

Sauna lisää turvotusta. Joiltain saunominen vissiin kielletäänkin turvotuksen takia. Itse istuisin saunassa kaikki illat, mutta sit ei taivu sormet tätäkään vähää.
 
Pakko kommentoida tähän väliin tohon vierailijoiden käyntiin. Ite taidan olla siitä ääripäästä, etten halua ees omia sukulaisia tai edes äitiä tms käymään. Ärsyttää jo etukäteen kun anoppi pitää itsestäänselvyytenä että hän saa tietenkin tulla käymään sitten heti kuin mahdollista.. Oon kipeänä semmonen että haluan olla mieluiten yksin, just ja just siedän miehen siihen viereen. Sen takia halusin haikaranpesäänkin kun siellä mahdollisuudet saada perhehuone on vähän parempi kuin muualla..
 
Vierailijoista vielä sen verran, että esikoisen aikana mies tosiaan oli ihan aamusta iltaan mun kanssa. En olisi esimerkiksi muuten päässyt itse katsomaan vauvaa lastenosastolle, koska jalat ei kantanut. Mies ei muutenkaan ole mikään hölöttäjä tyyppi, joten varmasti on ollut melko huomaamaton muutenkin. Itse sen sijaan olen kyllä puheliaampaa sorttia, mutta en tietenkään ole osastolla kovaan ääneen kailottanut asioita.

Kakkosen kohdalla mies oli to+pe useamman tunnin mun kanssa osastolla ja sitten illasta haki esikoisen myös sinne. La me jo päästiin kotiin joten tuli tytön kanssa hakemaan meidät. Nyt kolmannen kohdalla varmasti sama kuvio jos kaikki menee hyvin, eli on päivällä mun kanssa useamman tunnin ja iltapäivästä sitten hakee lapset osastolle 1-2 tunniksi. Meillä on siis näillä näkymin lastenhoitaja kotona 24h/vrk kun olen sairaalassa (mun äiti). Mun mielestä on kiva että mies ja minä päästään ensin tutustumaan vauvaan edes vähän ennen kotiutumista. Kun miehen aika menee varmasti sitten noiden kahden isomman kanssa suurimmaksi osaksi eikä kunnolla pääse sitten vauvaa ihastelemaan ensipäivinä.
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi etukäteen kärkäs mielipiteeni, mutta tulee suoraan sydämestä 3 kokemuksen siivittämänä:

Sairaalassa vierailijoista puhetta ollut ja mä olen ehdottomasti sitä mieltä että ylimääräisiä vieraita sinne ei tarvita eli isä ja mahdolliset sisarukset ovat tervetulleita ja hekin vain "hetkeksi". Mun henk.koht ärsyttää ne jotka raahaavat puoli sukua paikan päälle eivätkä ymmärrä että huoneessa saattaa olla 3 muuta äitiä vastasyntyneiden kanssa jotka ehkä kaipaavat omaa rauhaa (mitä nyt sairaalassa 4 hengen huoneessa voi saada) kun per*e vuotaa jne.. :attn:

Ensinnäkin kotona on paljon kivempi ottaa vieraita rauhassa vastaan, jutella rauhassa niitä asioita mitä muut eivät huoneessa edes halua kuulla.
Ja jos joku haluaa raahata sen puoli sukua niin yhteistilat (tv-huone tms) on keksitty johon voi mennä juoruumaan ja antaa huonetovereiden olla rauhassa!!!!

Eli toivottavasti kukaan edellä mainittu ei eksy huoneeseeni. Aion varmasti ystävällisesti vinkata että käytävällä on tilaa jonne mennä höpöttämään ;)

(huh, sainpa avautua) :D

Täällä hyvä olo. Käytiin päivällä Amarillossa syömässä koko perheen voimin ja oli niin hyvä ruokaa että :p Vieläkin maistuu suussa niin ihanalle valkosipuli pihvi. Nams.
Huomenna verikokeisiin ravinnotta ja neuvolakin vielä kaupan päälle. Sen jälkeen viikon vanhaa vauvaa nuuskimaan :heart:

Tonttu 38+2 joka saanut tänään herkutella :xmas:

Muoks: HIPPULIINU oli kirjoittanut tosi hyvin. Olen täysin samaa mieltä asiasta (virailijoista) ja yksityisyydestä huoneessa!!! Kiitos :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Vierailijoista vielä, mä en kyllä viimeksi ees osannu kaivata ketään muuta kun miehen seuraa kun olin osastolla sen muutaman päivän. Mun veli kävi siellä miehen kanssa yhtenä päivänä, tuli vielä sinne huoneeseenkin vaikkei ois saanut, mutta silloin ei ollut muita siinä huoneessa, eikä kyllä kauaa olleetkaan. Oli sinällään onnellinen tilanne ton sektion kanssa viimeksi että meidän sairaalassa on sektiosta toipuville pienempi huone, kolme petipaikkaa ja kaksi kämppistä siinä ehti olla samaan aikaan mun kanssa, toinen ekan päivän ja toinen viimeisen, lopun aikaa olin itekseen. Kauhulla oon tuuminu et jos nyt joutuu isompaan huoneeseen ni ei siellä varmaan saa rauhassa olla yhtään. Muutenkin viihdyn sairaalassa tosi kehnosti, en osaa nukkua vieraassa sängyssä vieraiden äänien keskellä joten ois niin kiva kun ei ois kauheesti kämppiksiä ja omia ja muiden vierailijoita. Perhehuoneita ei oo. Etenkin nyt kun oon aatellu ottaa levon kannalta sairaalassaoloajan, niin tosiaan toivois ettei ainakaan koko oma suku sinne tunkisi, tai että kämppiksillä ravaisi ylimääräisiä vieraita. Mutta eihän se koskaan mee silleen kun toivoo ;)

Kyselin tossa ukolta että mitenkähän tuo lastenhoito järjestyy mun sairaalassaoloajan, en haluis ukon ainakaan alottavan isyyslomaa sinä aikana kun mä oon siellä koska tiiän että tarviin apua kotiutumisen jälkeen koko isyysloman edestä. Ehkäpä se sitten ottaa saikkua tai järjestää asian jotenkin muuten, olisi kiva kyllä jos kävisivät poikien kanssa mua ja vauvaa kattomassa ees jonain päivänä. Toivottavasti oma ja vauvan kunto sallii sitten nopean kotiutumisen, ei ainakaan sitä pelkoa oo etten pärjäis vauvan kanssa kun kerta pärjäsin kahenkin vauvan kanssa :D

Onkos muilla mielialavaihteluita miten? Musta tuntuu että oon taas niin tuulellakäypä et oikeen ärsyttää. Eilen oli niin tosi hyvä päivä ja tänään alotin aamun itkeä ryystämällä. On ärsyttäny koko päivän tuo ukko niin paljon niin paljon. Taas sai tiskit lojua tiskipöydällä eilisestä illasta tähän iltaan, eli siihen asti kun viimesellä ite laitoin ne. Aikuinen mies kun ei voi ees tollasta hommaa tehä, sitten vinkui kun ei ollut lusikoita puhtaana, aaargh. Kotihommien lisäksi ei myöskään tunnu kiinnostavan tuo lasten kanssa oleminen, PAITSI jos se tarkottaa sitä että pojat kattoo telkkaria ja isi nukkuu sen aikaa sohvalla. Ois ees viikonloppuna vähän aikaa ulkona niiden kanssa mutta ei, omat hommat on tärkeempiä. Oon jo erinäisiä kertoja sanonu että voi täällä muutkin noita kotihommia tehä kun minä, kun ei se enää niin helppoa mulle oo, ja ihan turhaan. Vaihtoehdot on joko että teen kaikki ite niinkun tähänkin asti tai sitten on vaan elettävä syömättä paskasessa huushollissa. Pyydän anteeksi avautumista, alkaa vaan riepoa tää jo ihan jonkun verran. HUOH.

Muuten menee ihan hyvin :)
 

Yhteistyössä