***Joulukuun Pikkutontut JOULUKUUSSA*** ? Nyt on meidän kuukausi ?

Jemina81 Kannattaa käydä tarkistuttamassa, ihan jo oman mielenrauhankin takia. Tuskinpa ne sieltä pois ajavat. :)
Mulla vauva liikkuu iltaisin reippaasti, päivällä usein ruokailun jälkeen tai kun itse rauhoitun sohvalle, muuten lepäilee. Mutta potkut/liikkeet ovat kyllä voimakkaita silloin kun herra tuolla möyryää.
Neuvolasta en ole mitään liikeseurantalappuja saanut, mutta neuvolatäti kyllä muistutti tarkkailemaan ja ottamaan yhteyttä sairaalaan, jos muutoksia tulee.

Hippuliinu ja Villis 38+2
 
Jemina, harmi, ettei hätääsi ole huomioitu. Toisaalta varmaan koittavat "väheksymällä" myös rauhoittaa mieltäsi.

Meillä neuvolan terkka sanoi, että kaikki liikkeet lasketaan - myös hennot sellaiset. Ja puhui juuri tuosta vauvan tilan vähyydestä, että vähentää ja vaimentaa liikkeitä ihan luonnostaan.
 
Meillä kanssa ollut parina päivänä rauhallisempaa masussa, lukuunottamatta aamuöisin vajaan tunnin kestävää mylläystuokiota. Olen myös miettinyt, että enteileekö syntymää? Että jos vauveli kerääkin voimia sitä varten. Mutta kyllä minäkin kävisin tarkistuttamassa jos vaan huolettaa. Ei se huoli murehtimalla ainakaan pienene. Parempi vauvankin olla masussa kun äiti on hyvällä mielellä! :) Ja flunssakin paranee nopeammin kun ei tarvi stressta ylimääräistä.
 
Jemina, mulla oli masussa tosi hiljaista juurikin noilla viikoilla kun sun sulla nyt menossa. Eka väheni viikosta 35 eteenpäin ja viikolla 38 oli todella vaisua. Mulla myös flunssa vaivasi ja olen usein ollut aistivinani että kun itsellä on väsynyt tai masentunut olo niin masussakin on hiljaisempaa.

Tunsin itseni ihan tyhmäksi kun lääkärille valittelin vaisuja liikkeitä mutta heti kun päästiin äitiyspolille sydänkäyrälle kiinni niin vauva sai sellaisen hepulin että maha vaan heilui puolelta toiselle. Ultrassa myös näkyi vilkas kaveri. Kätilö ja lääkäri muljutteli aika kovaa mun mahaa ja luulenkin että vauva kääntyi jotenkin hieman erilaiseen asentoon koska sen reissun jälkeen on taas tullut mojovia iskuja päivittäin. Ehkä potki sitä ennen selkärankaan päin ja istukka vaimensi potkuja niin etten niitä tuntenut.

Olin kyllä itse ihan sydän syrjälläni silloin että mun mielestä voit kyllä reippaasti marssia polille ja sanoa että haluat varmistuksen että kaikki on hyvin.
 
Pyydän kovasti anteeksi etten ole kirjoitellut tänne herran aikoihin, mutta sitäkin enemmän olen lueskellut tekstejä.
Äärettömän paljon onnea kaikille vauvan saaneille ja sitten oikein paljon voimahaleja ja jaksamisia odottelijoille, ei yksikään vauva ole jäänyt sisään. Jos se lohduttaa.
Meille syntyi elektiivisellä sektiolla 13.12 klo:9.52 prinsessa. Kokoa oli 51 cm ja painoa 3485 grammaa. Rv 39+4 en saanut muutettua väriä, mutta toivottavasti huomaatte. Synnytyskertomus on aika tylsä, koska menimme leikkaukseen sovittuun aikaan ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Vielä ollaan osastolla, mutta huomenna olisin lähdössä jo kotiin. Tyttö on rauhallinen, syö ja nukkuu ja joskus harjoittelee äänialaansa. Tyytyväinen tapaus, onneksi=)

Jeremias äiti ja tyttö 2vrk
 
Viimeksi muokattu:
Tuutikki ja Kahlan Onnittelut poikavauvoista! =)

Jemina Tervetuloa minunkin puolesta.

Poppeliini Kiitos synnytyskertomuksesta ja hienosti kasvaa teidän prinsessa. =)

..ja kiitos kaikille muillekin synnytyskertomuksista..ainakin PrinsessaV oli kirjoitellut..=)

Äitsy80,Simuli ja Jeremias Onittelut tyttövauvoista! =)

Metsätähti Onnittelut pojasta! =)

Influenssarokote En aio ottaa itselleni enkä tytöllekään. Ollaan miehen kanssa sairastettu jo kerran 3vuotta sitten ja hengissä selvittiin. Itseäni lähinnä arveluttaa kaikki sivuoireet.

Neuvolassa kävin ke. Kaikki oli ok. Painoa oli tullut 500g/vkolle. Sfmitta oli jopa laskenut ja vauvan pää oli painautunut alemmaksi. Edistystä kuulemma tapahtunut viikossa. epäili etten tuu enää tiistaina viimeiselle neuvolakäynnille.

Tänään soitin naistenklinikalle ja yliaikakäynti on to 22.12 heti aamusta. Käski varata paljon aikaa,kun voi olla muitakin. =) Sanoi vaan,että koko joulu käynnistellään ja tuolloin torstaina saan tietää päivän jolloin käynnistys tehdään. Otan kumminkin kassin mukaan varalta,koska viimeksikin painelin siitä suoraan saliin ja kalvot puhkaistiin...koska saleissa oli tilaa.

Mutta katsellaan nyt jos tää haluaisi tulla. Kovasti yrittää mennä alaspäin ja ärsyttävästi vihloo alapäätä välillä. Menkkajomotusta on myöskin joten oon toiveikas,että tällä kertaa olisi ainakin paikat ainakin enemmän auki kun viimeksi.

millis ja vertti 40+5
 
Voi onnea onnea onnea taas vauvaantuneille!:flower: Täällähän on oikein vauvahanat auki ja hyvä niin!!!! Jospa tuohon kyytiin kerkeisin itsekin. Huh.

Ja kiitos myös PrinsessaV ihanasta synnytyskertomuksesta. Oli aika uskoa valava kertomus kun olen itsekin äitiysjoogassa koko raskauden käynyt, että jospa saisi opit noin hienosti hyödynnettyä käytännössä :)

Synnytyksen käynnistymisestä....
olisin tiedustellut teiltä joillla kokemusta on: Eli amatööri tiedustelee: miten tyypillistä on että synnytys alkaisi, vaikka tuolla kohdun suulla ei mittään olisi tapahtunut, eli kiinni on ja kanavaa 2cm jäljellä? Vauva myös heilui edelleen ylhäällä, vaikka raivotarjonnassa onkin. (käyrillä kun olin, piirtyi sinne kuitenkin tasaisesti suppareita).... eli onko näillä taustoilla (rv 39+3) mittään järkeä edes odottaa että esim vedet menisi tai supistukset kovenisi? Onko teillä kokemusta synnytyksestä joka alkaisi, vaikkei oikein mittään ennakoivia oireiluja olisikaan tapahtunut?

... alkaa olla tuskaista :cool:

Lykkyä pyttyyn :)
Viena ja juniori 39+3
 
Nonniin ensinnäkin kiitos tosi paljon kaikille kannustajille ja jotka huomioitte viestini,äsken sitä saavuttiin sairaalasta hymyssä suin.

Ensinnäkin meni melkein kaksi tuntia ennenkuin saatiin kunnolla sydänkäyriä,kun poika melskas ja liikkui alta pois,oli kuulemma harvinaisen sitkeä tapaus :) siinä sitten maatessani tunsin liikkumista ihan eri tavalla kuin kotona,olin todella rauhallisessa tilassa enkä ressannut mistään,meinasin nukahtaa siihen =) koska sain hyvää hoitoa joten vaikuttaako sitten asiaan.

Pissanäyte oli - ja päästiinpähän sitten ultraankin samalla,poju nukahteli kesken ultraamisen mutta olihan se sitä ennen ollutkin pitkään valveilla,saatiin 4D kuvia =) ja voii että miten suloinen pikkumies siellä piteli napanuoraa pikku kätösissään awww :heart:

meillä piti olla maanantaina ultra mutta kun nyt se tehtiin niin täytyy kuulemma siirtää sitä parilla vkolla eteenpäin.Ja sitten kokeiltiin miten on poika laskeutunut ja on kuulemma ihan kinnittynyt alas jo :O ja siinä samalla kuulin myös että mulla on hyvät lanteet ja napakasti täti vielä tokas että 5kg mahtuis tulemaan :LOL:

tällä hetkellä meitin poika painaa 3390g joten vielähän tuo kerkiää hetkisen kasvamaan,ellei sitten meinaa tulla jo lähiaikoina.Sen verran meinaan paikat tuli kipeiksi kun lähdettiin,kävely sattuu aivan hurjasti ja painetta ja vihlontaa tuntuu todella voimakkaasti.Lopuksi otettiin verenpaineet 3min.välein ja vähän ne on koholla joten tarkkaillaan.

Ensvkon maanantaina pitäs kuulemma mennä neuvolaan mittaamaan verenpaine,verikokeet otettiin kans samalla ja ilmottelevat jos on jotain kerrottavaa.

Henkilökunta oli oikein mukavaa,ja sain kyllä kaikki mahdolliset testit siinä,tuli ehkä vielä vähän turvallisempi olo kun näki miten rauhallista siellä on ja mukavia ihmisiä ympärillä töissä,ja tosiaan kivunlievitykset otin puheeksi ja niitä saa jos on tarvis myös aikaisemminkin kuin vasta 3cm aukeamisen jälkeen.

Nyt vaan tarkkaillaan potkuja ja liikkeitä,mitään vakavaa ei siis ole onneksi tapahtunut,en ymmärrä kyllä miksi poitsu siellä myllers kunnolla mutta kotona on rauhallisempi,jospa sitä suututti kun mun mahaa kiristeltiin käyrillä ja paineltiin kunnolla :D pääasia että liikkuu,ja nyt on mammallakin helpompi olla ja iskällä kans,täläkin hetkellä maha pomppii miten sattuu.

Mulla on ääni ihan maassa,en meinaa saada sanaa kunnolla suusta ja sairaalassakin sanottiin että nyt vaan lepoa kun oot noin flunssanen,välillä tuntui ettei muut kuullut mitä koitin sanoa kun meinas lähteä ääni kokonaan :O kait tämä flunssakin voi vaikuttaa vähän pojan mieleen,yhdessä kohtaa kuvissa se näytti siltä masussa kuin ois ollu pää kipeä kun piteli kättään otsallaan,muitakin tätejä se huvitti :LOL: sanoin että jospa sillekin on flunssa tullut,kun mammakin sairastaa.

Aiemmin vaistoni sanoi että syntyy yliaikaisena ja vasta kun on pakko,mutta nyt kun kuulin miten siellä oltas jo valmiudessa ja miten paikat on kipeenä en menis vannomaan,saas nähdä koska lähtö tulee,sairaalakassi on pakattu jo valmiiks :)

onkohan sillä vaikutusta jos on jo oikeassa asennossa tulossa,voiko silti kestää vkoja ennenkuin on tullakseen kunnolla,onko kokemuksia?

jemina81 ja poitsu 38
 
Hienoa Jemina81, että kaikki oli kunnossa!! :)

Mulla alkoi eilen illalla tulla hieman päänsärkyä ja nyt aamulla turhan aikaisin siihen taas heräsin. On jo paljon voimakkaampaa siis. Muutama nappi naamaan tunti sitten, muttei meinaa hellittää... Nyt arvon, että soittaisko jonnekin ja minne? Neuvolassa oma täti on poissa, mulla ois ollut tänään aika, mutta se siirrettiin ensi viikolle toiselle tädille. Eikä sinne neuvolaan ole kyllä suoraa numeroakaan enää, kun menee jonkun keskitetyn ajanvarauksen kautta. Ehkä pitäs käydä vaa terkkarissa sairaanhoitajan päivystyksessä mittauttaa verenpaineet?

Hippuliinu ja Villis 38+3
 
Onnea uusista vauvoista! Tervetuloa uusille! Ja kiitos synnytyskokemuksien jaosta.

Huomenna olisi LA ja käynnistysarvio, eilisestä asti on kyynelkanavat olleet auki, tunteet siis pinnassa. Ja ihan syyttä.. Synnytys ei jännitä, lähinnä miten asiat lähtee rullaamaan kotiuduttua. Johtuisiko hormoneista ja enteilisi jotain? Mites muilla?

Kairi ja pikkuinen 39+6
 
Yöllä tais selässä tuntua supparit ku muutamankerran heräsin niin selkään koski, mutta oli erinlainen kipu kun esim jos nukkuu huonossa asennossa :) Eilen en jaksanut tehä en sitten yhtään mitään kuhan kotona lököttelin vaan :) Jos sitä tänään vähän siivoilis :) Mieheni meinaa että lähetään tänään puolentoistatunnin matkanpäästä hakemaan uutta autoa, minä sanoin että kyydissä voin istua mutta ajaa en suostu noin pitkää matkaa, kiva ku alkaiski supistamaan tai jotain muuta ku on tuolla jossain kaukana, muutenkin oon miettinyt että en hirveän kauas tästä keskustasta lähde että jos alkaaki synnytys niin voi heittää auton sivuun ja soittaa mies hakemaan kävellen (meillä siis yksi auto). Oottekos te muut näin loppuvaiheessa itse ajaneet pitkiä matkoja :)?

Baarbi rv 39+3!
 
Moi:)
Ajattelin nyt kerranki kirjottaa tänne jotaki, en oo aikasemmin jaksanu, oon kuitenki käyny päivittäin lukemas pikasesti teidän juttuja (eli oon tainnu jäädä koukkuun tähän palstaan;D).
Laskettuaika lähestyy uhkaavasti, jee;D. Ainut asia mikä mua pelottaa on se että jos mä en osaakkaan hoitaa vaavia oikein ku tää on kuitenki ensimmäinen. Kaikki tuntuu jotenki niin sekavalta:'( Onneksi on sellasia ihmisiä lähellä joilta voi aina kysyä apua jos tulee jotain ongelmia vastaan:) Paitsi niiltä ihmisiltä en haluu kyl kysyy mitään neuvoja jotka on pitkin mun raskautta jakanu niitä mulle KOKO AJAN, ilman pyytämättä, aaaarrrgh! :mad: Hyväähän ne kyllä tarkottaa mut koko ajan samat neuvot ja "turhat" sellaset, tota ku on jatkunu kauan ni alkaa tuntee ittensä ihan tontuksi;D Anteex ku valitan teille tästä asiasta mut pakko purkaa vähän itteeni;)
Pikkunen on asettunu paikolleen ja venyttelee ihan älyttömästi masussa:) Mulla on koko raskaus menny hyvin, ei mitään "vaivoja", paitsi nyt on alkanu olemaan melko raskas olo, vois nukkua koko ajan ja sängyssä kääntyminen on melko tuskallista.
Omasta painosta on kyl pakko viel kertoo, mulle on tullu raskauden aikana jo 15 kg painoa:O
Anteeks tää sekava kirjotus.....;D
Ja paaaaaljon onnea vaavin saaneille!!!:flower:

T: tytsy85 ja masuasukki 38vk 2pv
 
Hurjasti onnea kaikille vauvautuneille!!:flower:

Ja kiitos synnytyskertomuksista!! :)

Täällä taas vaan poksutaan POKS 41!! Hetki sitten tulin neuvolasta, siellä kaikki ok; paino noussu 1050g/vk :O, pissa puhdas, RR 120/82, Hb 123, sf 38 :eek:, ja vauvan syke 157. Varattiin uusi aika ens tiistaille, joilloin th laittaa lähetteen yliaikakontrolliin, joka on sitten keskiviikkona 41+5. Sama homma oli sillon esikoisenki kans. Toivon NIIIN kovasti, että ne suostus käynnistämään vaikka heti sillon samana päivänä! On kuitenki sen verran pitkä matka kotoa käydä monta kertaa ''turha'' reissu, ku matkaa tosiaan siis tulee sen 140 kilsaa suuntaansa! Olishan se tietenki mahtavaa, jos tämä lähtis itekseen tulemaan jo aikasemmin, mutta en kyllä enää siihen ees usko!

Eilen käytiin Tuurissa ostoksilla, jossa vierähti melkeen koko päivä, eikä siltikään yhtään supistusta tullu, eikä oikee muutenkaan sattunu ku jalkapohjiin! Olis varmaan pitäny jättää se sairaalakassi vaan kotiin, ni olis voinukki tapahtua jotain :D

Jonna90 ja pikkukakkonen 41+0
 
Lämpöiset onnittelut kaikille vauvautuneille :flower: Teitä oli yhtäkkiä tullut niin monta että pelkään etten muista kaikkia mutta ainakin Simuli, Äitsy80, Metsätähti ja Jeremias äiti! Ihania uutisia :heart:

PrinsessaV: Voi ei ku nauroin tuolle sun miehen kommentille lapsivesien menosta, HAH, ihan paras :LOL: Ihanan kuuloinen synnytys! :)

Jemina81: olipa hyvä että menitte tarkistuttamaan asian ja kaikki oli kunnossa, ihana juttu :heart:

Omaa napaa: mulla on kohta ylomääräinen neuvolakäynti kun verenpaineet oli hiukan koholla ja turvotusta kovasti, haluavat tarkistaa ennen viikonloppua. Pissa oli kyllä puhdas eikä päänsärkyjä ole ollut mutta hyvä että ovat tarkkoina :) Silti pelottaa ja arvatenkin verenpaine kohoaa kun jännittäää.....oi ei :( kahviakin vetaisin just ison motillisen... hyvä minä ;) Noh,katsellaas millaiset tulokset tulee:)

Miimau&Masuasukki 38+3
 
Riks, raks ja poks- 41 viikkoa täynnä :whistle:

Tyttären kerhon joulujuhla takana ja itkin varmaan enemmän kuin kukaan siellä. Tyttö 3,5v oli niin mainio, oli saanut pääosan, lauloi mikkiin ihanan joululaulun ja huudahti hiljaisuuden keskellä isossa kirkkosalissa että äiti, milloin annetaan ne lahjat tädeille :D Jolloin kaikki repesivät nauramaan ja mulla vaan vesi valui silmistä..
Ihanat juhlat jossa neljäkymmentä 3-5 vuotiasta lasta sai esiintyä vanhemmilleen.

Omaan oloon ei ihmeempää. Eilen illalla taas supisteli tunnin mutta loppui siihen. Muutamia veitsenvääntämis viiltoja tullut alakerrassa aamupäivän aikana joten tilaa taitaa tehdä ulostautumiselleen. Plus menkkamaista jmotusta mitä ei koskaan ole ollut, kuuluu kai asiaan näillä viikoilla.
Kaikki vaan hokee etten mä edes ya-kontrolliin pääse joka ens ke, että tulee varmasti sitä ennen. Vähän rasittavaa kun itse jo miettii että milloin tulee ja toiset soittelee jatkuvasti perään..
Mä olen 99% varma että ens ke olen yhdessä koossa ja piste :D

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille jakautuneille, yliajalla kärvistelijöille ja niille joilla pian laskettu käsillä :wave:
Omaansa odottaen :heart: 41+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Miimau ja jonna90
Jemina81, mä jouduin aika usein tekemään liikelaskentaa. Varsinkin sellaisina päivinä kun liikuin itse paljon, en tuntenut yhtään liikettä. Toisaalta vauvakin oli jo niin iso, että suurimman osan liikkeistä tunsi vain kuin laittoi käden mahalle. Mulle ainakin sanottiin, että liike kuin liike kelpaa kun ei siellä kohdussa ollut enää tilaa niin kovin napakasti potkiskella.

Viena, kyllähän tuo rentoutuminen keskittymistä vaati, mutta sitähän siellä joogassa on opeteltu. Itse koin tuon lauseiden mielessäni hokemisen auttavan keskittymään.
 
Oi kuinka ihanaa lukea vauvauutisia :heart: Olen niin onnellinen teidän kaikkien puolesta, mutta samalla myös vähän kateellinen :ashamed:

Täällä siis vielä yhdessä kasassa. Juuri oli neuvola ja voin vannoa, että täti näytti vähän pettyneeltä, kun olinkin siellä oven takana, enkä synnyttämässä :D
Verenpaineet ok, samoin virtsa. Kuluvalla viikolla ähersin lumitöitä ihan urakalla ja eilispäivän vietin aamusta iltaan jouluostoksilla, lopputuloksena ei supistuksen supistusta, vain pirun kipeät nivuset ja järkyttävä turvotus > painoa tullut 2,4kg/vko, joiden tiedän tulleen näiden "urheilusuoritusten" myötä.
Tänään vielä juoksin vikat jouluostokset ja nyt sitten voin levähtää odottelemaan tämän tontun saapumista.
Ei siis mitään tuntemuksia siitä, että tämä kohta tulisi.. on kuitenkin ilmeisesti vähän laskeutunut, kun sf mitta oli laskenut 34>33cm.
Ens ma olis sitten laskettuaika ja, jos silloin vielä menen neuvolaan, niin katsotaan sit lähetettä kasvukontrolliin. Toivottavasti tulis.. vaikka ens yönä. Pikkuinen on ollut viimeisen viikon todella laiska liikkeissään, mutta nyt tänä aamuna on pyörinyt ja potkinut masussa todella paljon.. jospa se enteilisi sitä, että se on ottanut ensin vähän lepoa ja nyt alkuverryttelee loppuspurttia varten :LOL:

Nyt vähän siivousta ja sit loppupäivä sohvaperunana.

Kauris ja pikkuinen 39+4
 
Heippa!

Täällä olis kanssa vielä yksi, joka on seuraillut palstaa taustalla pidemmän aikaa koukuttuneena. Rekisteröidyin vasta tänään, aiemmin kirjottelin satunnaisesti helistimessä. Olisi mukava päästä mukaan :)

Eli tässä vähän tietoja:

LA 27.12. poikaa odotellaan, synnytyssairaala TYKS. Itsellä ikää 25v, ja esikoinen tulossa.

Äskön juuri palauduin neuvolasta. Ja ens viikon torstaina olis taas käynti edessä. Mä olisin kyllä valmis jo tositoimiin vaikka vähän jännittääkin.
Neuvolalääkäristä sain pari viikkoa sitten Tyksiin lähetteen kun lääkäri epäili lantion ahtautta. Tyksissä sitten taas sanottiin ettei ole yhtään ahdas lantio. Tänään kuulin muutkin Tyksin "analyysit" tilanteesta. Kohdun suu oli viikko sitten kiinteä, ja kaulaa 3 cm. Kun taas kaksi viikkoa sitten neuvolalääkäri sanoi suun olevan kypsä ja kaulaa 1cm. Huoooooh, mitä tässä uskoo. Neuvolalääkärin lausunto antoi toivoa ettei välttämättä yliajalle mentäis mutta tänään kuultu tyksin lausunto taas masensi :stick:
Ehkä parempi ettei odottele mitään, voi tulla vielä pitkät neljä viikkoa jos tässä ihmettelee.
Pari kertaa olen jo lähtöä toivonut kipeiden supistusten myötä, mutta ei.

Aika moni täällä tuntuu olevan huolissaan vauvan liikkeistä näillä viimesillä viikoilla. Itsellä ollut samaa huolta, tuntuu suunnilleen joka toinen päivä tosi hiljaiselta kaverilta, ja joka toinen päivä kauhea melske menossa.
Miten teidän miehet suhtautuu vauvan liikkeisiin? Mun mies on suorastaan paniikissa välillä kun vauva myllertää huolella ja mies samalla kokeilee vatsan päältä. Kyselee aina et onks sillä nyt joku hätä!? :whistle: Itse huolestun lähinnä liikkumattomuudesta. Kerran olen käynyt äitiyspolilla liikehälyytyksen takia, mutta kun lätkät saatiin mahaan kiinni niin johan alkoi tapahtua taas mahassa, yllättävää :snotty:

Tänään kyselin neuvolassa tästä paljon puhutusta lapsiveden menosta ennen pään kiinnittymistä. Harjoittelija neukkutäti sanoi että ambulanssilla sairaalaan jos ei ole kiinnittynyt. Sanoi kyllä että vauvan pää liikkuu vielä vähän, mutta napanuora ei enää mahdu luiskahtamaan(?).

Ei muista yhtään mitä piti kommentoida ja mihinkin. Täytyy lueskella ja palailla uudestaan.

Suuret onnittelut muuten vauvansa jo saaneille :heart:
 
Etusivua taas päivitetty :attn: Tarkistakaahan omia tietoja, olen noukkinut niitä ilmoituksistanne, mutta aina voi olla virheitä ja monelta puuttuu tietojakin. . Ainakin Tsoink tietosi puuttuvat. En löytänyt niitä nopeasti etsittynä teksteistä, mutta ilmeisesti kuitenkin olet jo jakaantunut (onnitteluista päätellen).

Vauvan liikkeistä mulla oli pari viimeistä viikkoa niin että oli aika useita päiviä melko hiljaista masussa. liikelaskennassa kuitenkin sain ne tarvittavat 10liikettä/tunti vaikkakin oli välillä tosi pieniä hipaisuja.

Maidontulo on selvästi tasaantunut, sillä enää ei ole rinnat koko ajan täynnä/kovat enkä muistuta enää juuri silikoneja ottanutta :LOL:. Yöllä pitää silti katsoa millä kyljellä nukkuu sillä täydempi rinta voi olla aika arka (imetän vain yhden rinnan/syöttökerta). Mulla meinasi tulla rinnanpäät kipeäksi, mutta kunnon lansinoh-rasvaus auttoi todella hyvin. Suosittelen siis sitä lämpimästi! Ainakin Taysista sai pienen purkin sitä jolla pääsee hyvin alkuun.

Onnittelut myös kaikille uusille tontuille!:heart:

Kaksi pienintä on nukkumassa ja isoin isin kanssa uimassa, joten pitää itsekin mennä hetkeksi huilimaan. Alaselkä meinaa tulla herkästi kipeäksi, johtuu varmasti muuttuneesta painopisteestä ja imetyksen/raskauden löysyttämistä nivelsiteistä. Tänään eka päivä kun tuntuu etten tarvitsisi päikkäreitä, mutta hulluutta olla menemättä huilimaan kun kerta mahdollista.

Poppeliini ja tyttönen vajaa 9vrk
 
Pojilla oli tänään joulujuhlat päiväkodissa ja tänään on pienemmän viimeinen päiväkotipäivä, menee sit ens syksynä siskon kanssa uudestaan hoitoon.

Juhlien jälkeen kävin tytön kanssa 1kk neuvolassa. Painoa on tullu synytmästä 1,1 gr eli on nyt 4445gr ja pituutta on tullut 3,2 cm, eli tyttö on nyt 52,2 cm. Kaikki on muuten hyvin mut peppu punottaa aika ikävästi vaikka jatkuvasti rasvaillaan bephantenillä tai sinkkivoiteella. ja ilmakylpyjäkin annetaan. Mut kakkaa tulee vieläkin pienissä erissä ja ei nyt jatkuvasti mut melkein. 5.1 on neuvolalääkäri ja mun jälktarkastus, neuvolantäti meinas et lääkäri saa silloin ottaa asiaan kantaa. Voi kuulemma joskus olla sienen aiheuttamaa punotusta.

Yöt nukutaan vaihtelevalla menestyksellä, siis keskimmäisen osalta. Välillä ei heräile yöllä mut sit herää 05-05.30 aikoihin tai sitten herää yön aika 2- kertaa ja vaikka uudelleen nukahtamien on alkanut sujumaan helpommin mut herättävä siiä kuitenkin on.Tyttö herää yöllä monta kertaa mut perhepedin takia hänen heräilyt ei häiritse mun unta samalla tavalla.

Jemina hyvä että kaikki oli hyvin.
 
Neuvola päivystys
paino 66,6 eli nyt on tullut 19 kg :/
turvotus +
RR 119/74
U-Prot +1
Sf neljättä vik 38 ja vaikka masu on laskeutunut
Torjunta rt ja (edelleen) kiinittynyt
sykke +125

Onnea kaikille uusille tontuille!!! ja oma odottelessa
Sandra87 ja tytsy 40+1 vuokrasopimus on kohta päätymässä :LOL:
 
:heart:=)=)Hei pitkästä aikaa! =)

Meille syntyi 5.12 poika, 4182g ja 52cm, rv 38+2 :heart:

Synnytys käynnistettiin (ettei vauva ehdi kasvaa niin isoksi ettei mahdu tulemaan ulos alakautta) ja synnytyksen kesto oli 1h 45min! ;)

Synnytys oli nopea ja kipeä, mutta kivut unohtui samantien kun sai vauvan mahan päälle :heart: Anestesialääkäri oli jo salissa ja puhdisti selkää epiduraalin laittoa varten, mutta ei ehtinyt tehdä sen enempää kuin huusin että ponnistuttaa ja siitä 8min. päästä oli jo poika maailmassa. Ehdittiin olla salissa puoli tuntia ;) Kohdunsuu aukesi 4cm:stä 10cm parissakymmenessä minuutissa.
Aikaisemmat synnytykset olleet myös nopeita.

Vauvalla oli "mustikkainen" naama, johtuen kuulema nopeasta maailmaan tulosta. Ekan vuorokauden aikana hävisi kuitenkin kasvoista pahin mustelma.

Napanuora oli harvinaisen pitkä, 125cm! :O :D Kätilö nauroi, ettei ole koko 20 vuotisen uransa aikana nähnyt niin pitkää! Istukkakin painoi yli kilon. Hyvät on ollut siis elämäneväät meiän vauvalla siellä kohdussa. Napanuora oli todellisuudessa vielä pitempi, koska siinä oli löysä solmu, jota ei avattu mittauksessa =) Onneksi napanuora oli niin pitkä ja solmu vain sellainen löysä, olis muuten voinut tulla ongelmia...

Vauvalle tuli keltaisuutta ja oli yhden yön sinivalopedillä, joten yhteensä jouduimme viettämään sairaalassa 5 yötä. Kotiin pääsimme siis viime lauantaina. Olen siitä asti yrittänyt maksella sairaalassa kertyneitä univelkoja - en osannut nukkua sairaalassa :( unet jäi varmaan pariin tuntiin/yö...

Vauvalla on ollut jonkun verran vatsavaivoja. (ilmavaivoja) Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Kestovaippailuun aletaan tutustua, kunhan eka ollaan tutustuttu vauvaan =)

Raskausaika meni verensokereita ja syömisiä syynätessä : / Eli minulla oli raskausajan diabetes. Insuliinia piti pistää 5ky iltaisin. Paino ei noussut viimeisen kolmen kuukauden aikana yhtään, vaan päinvastoin laski reilun kilon. Terveydenhoitaja sanoi, että saisi laskea enmmänkin. Minulla on ylipainoa "jonkun verran" ja joudun jatkamaan syömisten vahtausta vielä nyt synnytyksen jälkeenkin. Ettei tule "ihan oikeeta" diabetestä. Siihen sairastumisen riski on 50% (seur.viiden vuoden aikana).

Oon käynyt teidän kuulumisia lukemassa sillon tällön, mutta ei ole tullu/ei ole ehtiny kommentoida.

ONNEA kaikille vauvan saaneille ja tsempit kaikille jotka vielä odottaa omaansa syntyväksi! :kiss:

- Jouluvauva 11vrk ja äippä -
 
  • Tykkää
Reactions: Sokruli ja Miimau
Onnea kovasti <3jouluvauva<3!!!! :flower:

Neuvolassa käyty ja verenpaineet oli ennallaan eli 122/89 joten ei hätiä ja pissa edelleen puhdas. Turvotusten kuningatar olen kyllä ;) Pikkuprinssi oli jo alhaalla lantiossa eli lähtölaskennassa ja hieno syke oli veijarilla <3 Masu oli supistusherkkä koko tutkimuksen ajan, jee jännää!!!!

Täällä alkaa olla vimpat joululahjat hommattuna ja paketoituna, jihuu! Ja vähän jo siivoutakin saatu aikaan, hyvä minä! Mieskin on auttanut :heart: Joten aika kivoilla fiiliksillä mennään tänään :) Saas nähdä mitkä on fiilikset huomenna... ;)

Mammailu ja vaappumisterkut:
Miimau&Masuasukki 38+3
 
Tervehdys kaikille mammoille :wave:

eilisen tutkimuksen jälkeen on paikat ollu niin kipeenä ettei eilen oikein pystynyt kävelemään kun vihloi ja paineen tunne oli järkyttävä alapäässä,mitä ei ennen ole ollut.Mietin että voiko se kohdunsuun tarkastus tehdä näin kipeeksi vai edesauttoiko se vaan jotain,koska tänäänkin oon vielä kipeä,yöllä kyljen vaihtokin teki kipeän vihlaisun alas joka kerralla,ja vessassa saa ravata kokoajan,sitä on ollu jo monta vkoa kylläkin.Jospa se kohta syntys,onkohan toiveajattelua vaan :whistle:

jemina81 ja poitsu 38
 
Onnittelut jälleen tonttusista!

Kun niistä vuoroista oli puhetta, niin väittäisin että todellakin olisi minun vuoro seuraavaksi!
Tänään siis 41+2 ja yliaikaiskontrollissa käyty. Käyrä ei onnistunut, kun vauva mylläsi kokoajan vaikka tunnin siinä makasin.
Lääkäriltä pyysin oikein kovakouraisen sisätutkimuksen ja venyttikin sitten 2 sormelle auki väkisi, yhdelle olisi ollut oikeasti auki...:whistle:
Kovin epäkypsä oli siis tilanne.

Käynnistysaika sovittu nyt sitten tiistaille (41+6) sain yhden päivän ennakkoa kun oikein pyysin.:D
En edes uskalla enää toivoa sponttaania käynnistymistä...

Whitney 41+2 & Möhkö
 

Yhteistyössä