Voi ei, osanottoni keskenmenon kokeneille! Tulipa monta samassa rytäkässä
:hug:
Tuisku81 Vaikka näinkin alussa ollaan, niin huomasin tällä viikolla, ettei liikkuminen tuntunut niin mukavalta kuin ennen. Johtui varmaan mahdottomasta turvotuksesta. Mutta toivottavasti turvotus menee pian ohi ja voi jatkaa liikkumista entiseen malliin.
Tänään päivällä töissä olo tuntui ihan normaalilta, ihan kun ennenkin. No ajattelinpa siitä syystä varmuuden vuoksi tehdä huvikseni raskaustestin kotiin päästyäni. Nyt oli Davidin liuskassa viiva jo vahvistunut alkuviikkoisesta, mutta ei se vieläkään testiviivan veroinen ole. Ja tulihan se tuttu turvotuskin sieltä takaisin heti kun oli hetken ehtinyt kotona rentoutua.
Soitin tänään neuvolaan, ja sieltä vastailikin mukavan kuuloinen täti ja rupateltiin siinä tovi. Ajan sain kolmen viikon päähän, päivää ennen kuin meillä on alkuraskauden ultra. Hirmusta hintaa velottavat tuosta ar-ultrasta, mutta ajattelin että maksan kyllä mielelläni kun saa mukavasti lähistöltä ajan ja vielä ilta-ajan, jolloin saan miehen varmaankin mukaani. Ja onhan se tärkeää saada varmistus, että kaikki hyvin. Neuvolaan mennessä pitäisi kuulemma päättää synnytyssairaalakin, kättärin ja NKL:n välillä siis arvotaan. Ei mitään hajua :headwall:
Me emme ole vielä kertoneet kellekään, eikä toivottavasti kukaan saa tietää vielä pitkään aikaan. Mies varmasti haluaisi kailottaa jo kaikille, kysyikin tuossa jo, että milloin saa kertoa isälleen (isänsä kun on kovasti kannustanut meitä tekemään lapsenlapsia). Minä haluaisin mielellään pantata tietoa sinne asti kun keskenmenon riski on vähentynyt (oliko se nyt vko 12 vai milloin?). Tässä on nyt vaan ongelmallisia tilanteita tulossa; vappu ja viikonloppureissu ja yritän miettiä pääni puhki kuinka huijata kavereita alkoholinkäytön suhteen :$
Minkäänlaista poika- tai tyttöoloa ei ole, kun ei erityisesti vielä tunnu että olisi raskaanakaan, paitsi tämä turvotus! Kummempia oireita ei ole. Tosin mulla on ollut aika usein kuuma. Niin, että siitä palelusta ei ole vielä tietoakaan
Joululahja2011 4+3