***Joulukuun Pikkutontut ELOKUUSSA***

Päivitetty taas! Sivuilta 3-6 voi olla jotain mitä en ole huomannut, ne on vielä tarkastamatta..

FB Kiinnostaa ainakin siinä vaiheessa kun vauvat ovat jo syntyneet. Viimeksi kuopuksen aikana perustetiin ryhmä kun vauvat syntyivät ja sitten kyllä 2+:n puoli kuoli aika lailla. Päivittäin tulee siellä käytyä ja kuulumisia vaihdettua. Jos sellainen perustaan niin ehdottomasti suljettu ryhmä, eihän se muuten ero tästä mitenkään..

Alushousut
on mulla kappahlista ostettuja. Nyt jo kolmennessa raskaudessa päällä ja sen kyllä huomaa. On vähän venyneet mutta oikein mukavat päällä. Onneksi kuivausrumpu niitä aina vähän kutistaa niin pysyy paremmin jalassa =)

Hikkaa
ei ole vielä mun mielestä tuntunut

Blogista joku kyseli aiemmin. Itsellä on lähinnä sellainen kirppisblogi, nytkin olisi taas kuvattavaa vaikka kuinka mutta aika ollut vähän kortilla viime aikoina. Blogini löytyy osoitteesta Tavallista arkielämää jos kiinnostaa..

houlumamma kirpparilta löytää usein silloin hyviä löytöjä kun jaksaa käydä ahkerasti, ts. näkee kun tulee uusi pöytä ja pääsee valkkaamaan parhaat päältä =). Mutta hyvä löytö tuo sun toppapuku. Itse en ole vielä löytänyt, hakusessa siis 56-62 senttinen toppis myös.

Pesänrakennusvietti on täällä ainakin ihan huipussaan! Eilen laitettiin koko asunto ylösalaisin ja vaihdettiin kaikkien paitsi oh:n paikkaa. Vielä on toki järjestelemistä, mutta ihan kivalta vaikuttaa. Tuntuu kuin oltaisiin muutettu :D

Omaan oloon ei erikoista. Sokerit pysyneet hyvässä kuosissa, väsymystä on (kenellä ei olisi?) ja ruokahalua on alkanut tulemaan lisää. Selkä tuntuu menevät helposti jumiin. Nukkumaan ei oikein pysty enää selällään, mutta vatsallaan (tai siis osittain vatsallaan, lantio vähän "mutkalla") vielä onnistuu. Tajusin tällä viikolla että enää reilu 13 viikkoa niin meidän vauva on täysiaikainen :O :xmas: :heart: =) . Kauheeta kun tämä aika menee nopeaa!

Poppeliini ja pieni tyttönen 23+5 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta :)

Huomenna olis rakenneultra, ja voi että ku jo jännittää. Ens yönä en varmaan nuku ollenkaan :D

Alushousuista mä en ole vielä edes ostanut mitään mammahousuja, hipstereillä ja stringeillä mennään vielä. :)

Pesänrakennusviettiä ei ole tänne vielä eksynyt, tai kauheesti mä suunnittelen vauvalle kaikkea mutta en vaan jaksa vielä tehdä mitään. Päivät voisin vaan nukkua, kun oon niin väsynyt. Täytyy seuraavassa neuvolassa kysellä onko ihan normaalia että väsyttää näin paljon. :/

Liikkeistä meidän vauva on varmaan joku jalkapalloilija, kauheen paljon potkii ja myllertää. Vaikka välillä sattuukin, ni on tämä aivan ihanaa :) :heart:

Sellanen kysymys että oletteko värjänneet hiuksia? Jotkut puhuu ettei saa värjätä raskauden aikana ja jotkut taas että saa värjätä. Mitähän tässä uskoisi? :attn:

- Sokruli ja Napero 20+6 :heart: -
 
Tervetuloa uusille!

sokrulimeillä myös huomenna rakenneultra ja rupee pikkuhiljaa jo täälläkin olemaan löysät housussa, puhumattakaan huomis aamusta :D Täytyykö muuten olla taas rakko täynnä?

hiuksien värjäyksestä: mä oon käyny kampaajalla laitattamassa raitoja ja vähän vaalennuttamassa tyviä nyt raskauden aikana kaks kertaa.

T ja EE 20+6
 
Hiustenvärjäämisestä myös...Itse myös eilen värjäsin hiukset, ammoniakittomalla värillä. En tiedä onko siinä sen vähemmän myrkkyjä, mut päänahka ei ainakaan ota niin kovin ihteensä!!
Olen toki vähentänyt värjäyskertoja...Ja karmeasta tyvikasvusta/haalistuneesta väristä sen huomasikin!! :D
 
ak
Ultrakuuumisia kaikki oli hyvin eikä verenvuodolle löytynyt ainakaan istukan tiimoilta mitään syytä, koska on niin etuseinässä ja kaukana kohdunsuulta. Tyttöolo vaihtui poikalupaukseksi. Kätilö otti meille vieä kuvan, jossa kursorin nuoli osoittaa suoraan pieneen pippeliin:whistle: eipähän jää ainakaan epäselväksi. Eikä istukan etuseinässä olo vaikuttanut mitenkään näkyvyyteen. Kuvia saatiin kivasti ja kätilö kertoi kokoajan mitä tekee ja tutkii, hyvä fiilis siis jäi kaikin puolin.

Jotain piti kommentoida pariinkiin viestiin, mutta nyt pää lyö taas tyhjää, miks mulle käy aina näin..

ak ja iippana 21+0 POKSUU =)
 
  • Tykkää
Reactions: Kahlan
Heips!
Mulla väsymys katosi kuin tuhka tuuleen, kun aloitin taas rautakuurin! Nyt kuljen pyörremyrskyn lailla ympäri kämppää siivoten, kun on viime aikoina päässyt vähän repsahtamaan...

Facebookissa en ole, enkä aiokaan, joten olisi harmi, jos kaikki sinne siirtyvät... :|

Huomista ultraa ei ehdi kauheasti jännäämään, kun menee siivotessa, leipoessa ja juhliessa tämä päivä. Mutta eiköhän se meillekin poika tule, tuntuu että kaikki loppukuun tontut on poikia ja alkukuun tyttöjä! :D ;)

Muoks, tuli kurkattua etusivulle ja olihan siellä aika tasaisesti noita kumpiakin, jotenkin vain sellainen fiilis tullut että viime aikoina on tullut enempi poikalupauksia. =)

Hippuliinu ja viimeinen villahousu 20+5
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan!
Kiitokset kaikille osanotoista ja halauksista, tilanteeseen sopivasta biisistäkin. Viikon lopulla sitten taas reissuun ja vähän raskaampaan tällä kertaa. Juuri eilen kotiuduttiin ja torstai-iltana pohjoiseen sitten taas. Ihan hyvä, että hautajaiset on pian, eli jo ensi sunnuntaina... Onneksi viikot on vielä rajoissa niin saan mennä lentämällä. Tällä varoitusajalla en olisi ehtinyt hommata lääkärintodistusta.

Iloisempana saa todeta, että poju potkii kovasti. Ihan kivaa vielä on, vaikka kaveri pitikin tosi väsynyttä matkaajaa eilen illalla myöhään hereillä... =)

Ja minä ehdin jo intoilla, että en joudu sinne sokerirasitukseen... Se ois sitten kuitenkin edessä loppukuusta, joten ei kiva. Vaikka neuvolantäti sanoikin, että ei voi sinne ketään pakottaa, niin ymmärrän, että meidän parhaaksi testit on, joten sinne mennään. Aika monella tutulla on ollut tuota raskausdiabetesta, joten toivotaan tosiaan, että kaikki on kunnossa.

Sari ja Pömppä 24+2
 
Töissä tässä "raadetaan". Ihan kamala nälkä! Tuntuu, että mulla on jatkuvasti nälkä ja vessahätä. Vaivaako muita näläntunne alituiseen? Aivan alkaa jänskättämään miten paljon tässä kerkeää kerryttää painoa tätä menoa, kun koko ajan vois mussuttaa jotain. Viime raskaudessa tuli se 18 kg, joista 10 kg jäi laitokselle ja seuraavat 6 kg lähti reilu vuosi synnytyksestä... Nii ja pari jäi muistoksi :D Eli lähtöpaino tähän raskauteen oli pari kiloa enemmän kuin esikoiselle.

Ylihuomenna UÄ. Käyn sen työajalla. Oletteko te muut käyneet UÄ:n tai neuvoloita työajalla vai oletteko pyytäneet vapaita? Nuo ultrathan pitäis mun tietojeni mukaan saadakkin käydä ihan työaikana ilman, että joutuu korvaamaan tms.
 
facebook: Olen siellä kyllä mutta tykkään ennemmin täällä kirjoitella tälläin anonyymisti. Pidän oikean ja nettielämän erillään. Eli minäkin toivon että tännekkin jää joku kirjoittelemaan.

Hiusten värjäys Mä värjäsin joskus rv 10, oma väri näkyy vain vähäisenä erona juurikasvussa kun tää väri on aika lähellä omaa, tarkoitus olisi nyt tässä syksyllä taas käydä värjäilemässä kampaajalla. En ole potenut omantunnon tuskia aiheesta.

Alushousut liputan matalavyötäröisten hipstereiden puolesta! Samat menee kuin ennen raskautta!

Liikkeistä Vauva puljaa tuolla niin että koko maha hytkyy välillä!

Hormonit Täällä on tänään itketty ja kiukuteltu. Huh, ihan kurjaa kun itselläkin on ihan paha olo ei auta kun kestää. Asiaan vaikuttaa varmaan se kun jos jonkinlaista pientä stressattavaa ollut nyt tässä ja jännittää se huominen ultrakin kun toivon siitä niin kovasti parempaa kokemusta kuin viimeksi. Hormonit kun lisää tähän stressiin niin johan lähtee kintaasta. Nyt on onneksi jo parempi olo. Lähdetään koiraa uittamaan vielä illaksi, kesän viimeisiä uintikelejä sille vesipedolle.

Viikonloppuna hankittiin vauvalle ne käytetyt Emmaljungat, ihanat ja tosi hyvässä kunnossa! Tekisi mieli päästä kärryttelemään jo! Lisäksi ostettiin (hieman aiemmin kun oli tarkoitus) uusi Maxi Cosin Cabriofix turvakaukalo. Se on näppärä sutaista vöillä kiinni autoon ja kevyt kantaa. Mies ihan onnessaan venkslasi kaikki liikkuvat osat molemmista, tollaiset hankinnat saa senkin intoileen :) :heart:

Huomenna siis todennäköisesti viimeiseksi jäävä ultra käynti, heti aamusta 10.15. Onneksi ei tarvi koko päivää jännäillä kun se on noin aikaisin. Mieskin pääsee mukaan kun sillä on maanantai vielä vapaa. Nyt vasta olen alkanut hinkumaan kunnolla että haluan sen sukupuolen selville, katsotaan kuinka käy Toiveet on korkeella muutenkin.

Susimieli ja Pieni 23+0 (poksuu poksuu)
 
  • Tykkää
Reactions: NewYork
Heips

Oli pakko tulla kirjottaan ku eilen taas viikot poksu ja nyt mennään jo 24+1 :heart:

Tänhään kävin taas hankinnoilla rismassa ku oli jässärit. Ostin vauvalle ammeen,kolme tuttipulloa+lisätutteja, muutaman vaatteen,ainun semmosen ensipupun ja kas pientä tuttia :) Kottiin tullessa mietin et mikähän vihree kausi mulla mahtaa olla ku vihree oli aikalailla hallitseva väri noissa kaikissa,siis semmosta omenanvihreetä ja limevihreetä :D

Nyt vois suunnata nukkumaan ku päässy tuota univelkaa taas kertyyn |O

höyhen ja tonttu 24+1 :heart:
 
Alushousuista, matalat hipsterit myös täällä suosikkina :) HM:n äippäalushousut myös ihan hyvät ja stringitkin on useesti käytössä niitäkun tykkään pitää muutenkin :)

Kovasti kaikki kyselee et saatiinko tietää kumpi masus köllöttelee, ei olla kelleen tyttölupauksesta kerrottu ja moni luuleekin et poika siel on niinkun minustkin alkuun tuntu.

Huomenna pääsis vähän shoppailemaan, josko vauvallekkin tarttuis jotain pientä mukaan <3

Reissulta taisin jonkuu vattapöpön saada kun kaikki ruoka/juoma tulee kouristuksen ja kipujen kera alakautta ulos :( Tarkasti kyllä katsoin mitä söin ja join + käsidesi käytössä, mut eikai se aina itsestä ole kiinni. Eilen kävin päivystyksessä kun alkoi sitten kovasti supisteleen ton ripulin seurauksena, mut tyly lääkäri anto vahvalle maitohapolle reseptin ja pisti kotiin ilman mitään labroja tai tutkimuksia.

Nyt lepäilemään :)

Astre ja "Eemeli" 21+0 POKS
 
Meillä ei tarvinnut olla rakenneultrassa rakko täynnä. VAstaanottotäti sanoi,että vessan kautta odotusaulaan. =)

Hiuksia oon värjännyt normaalisti.

FB Voin kirjoitella sekä siellä,että täällä. Itte myöskin esikoisesta kirjoittelen kaksplussan suljetussa ryhmässä sekä fb:ssä. Molemmat ryhmät on tosi hiljaisia. Harmi.

Hikka Ei oo vielä tässä tuntunut. Esikoisella oli useinkin hikka ja useita kertoja päivässä.

Tämä vauva on kyllä hullu potkii. Huh huh!!

Työt jatkuu taas tiistaina. Kesälomat on pidetty.
 
Huomenta!!!

jälleen pahaolo,voi sissus.yrittää pidättää ettei vaan tulis tärkeet raudaat+ multivitamiini takasin..

jotenkin vetää olon tooosi väsyneeksi..välill' unohtuu todellakin syödä,nyt v-loppu menty näin..
nukuttu n2-5h päivälläkin,yötkin nykyään ok.
ja tois syömisen unohtaminen tarkottaa sitä että pv saattaa mennä 4voileipä palalla..

sokerithan ne tietty alkoi hyppymään pe-ma paastot 5.8-6.3,huoh.
huomenna soittaavatte osastoltajosko ite soittelis neuvolaan ja miettis s-loman jatkoa.

mut ihana asia tälle aamua on että viikot poksuu :)

MARMAx4 ja jaz 23+0 <3
 
mä oon koittanu katsoa kaikki poikavaatteet pois vauvanvaatepinosta ja koitan saada ne myytyä kirpputorilla. Tarkoitus olisi hommata niillä rahoilla sitten tyttöjen vauvanvaatteita.(Kierrätystä kannatan varsinkin kun kyseessä on vielä sen verran lyhyestä kierrosta.) Pitää nyt tulevaisuudessa katsoa vaatteita mitä molemmat käyttää oman vuoronsa :D mulla on kyllä pikkuneidille ostettu uutena talvipuku joka on sininen mut toivottavasti ei saa traumoja ;)

liikkeet tuntuu paljon selvemmin ja tuntuu aika hassulta välillä. Varmaan kohdun kasvamisen takia tuntuu välillä todella ikävältä kun nipistää tai tuntuu et joku paikka repeää...

viikko olis suunnitelmissa viettää pohjoisessa keräten lakkoja (varmaa jää vaan puheeksi). Miehelle jää tehtäväksi ilmoittautuminen äitiysjoogaan ku siellä ei ole mahdollisuutta päästä koneelle tekee sitä. :D toivotaan parasta!!!! :D

mun pitäis mennä pian kampaajalle ku tää mun hiuspehkoo on kuin variksenpelättimellä. Mä en todellakaan ole hyvä hoitaa pitkiä hiuksia ku ei ole sillee haluja harjata tuntikausia.. :D nyt mulle on tulossa iso rasta.. todella peppipitkätossumaista käyttäytymistä :kieh:

onnea kaikille hyvistä ultrista ja ihanista lupauksista !
 
Hei taas kaikille!

Loma ja nettilakko on ohi tältä kesältä! En tosiaan ole käynyt koneella kuin laskuja makselemassa koko loman aikana. Kännykin oli jopa hukassa muutaman päivän... :D Teki kyllä hyvää:LOL:

Loman aikana hankittiin vaunut. Brion muutaman vuoden vanhat ruskea-beigen väriset, kovalla kantokopalla ja Gracon vajaa kaks vuotta vanha telakkakaukalo. Koko setti 390e:whistle:

Rakenneultra oli ja meni. Kaikki löytyi mitä täti halusi löytää, ja sukupuolta emme halunneet tietää. Käytiin myös isompien lasten kanssa neuvolakeikka, saivat katsoa ultrasta pikkuisen touhuja. Vanhin tyttö on jo kutonut tulokkaalle ihanat töppöset...:)

Vaivoja tuntuu olevan vakiomäärä koko tämänkin raskauden ajan. Lonkka- eli lantiokivut ovat aivan tajuttoman inhottavia. Yöllä ei voi nukkua puolellansa paria tuntia pidempään ja kävely sujuu parhaimpina päivinäkin kuin mummoilla. Jopa leuat lonksuu pois paikoiltaan kun aivastaa. Alkaa tuntumaan että eikö se vähempikin löystyminen riittäisi...

Eli mukavasti odottelu sujuu ja huomenna on kuopoksen eskarin aloitus! Jännittää!
Mukava päästä palstailemaan taas pitkästä aikaa =)

ps. Mua ei löydy myöskään FB:stä. En harrasta :p

Jennyli 24+1
 
  • Tykkää
Reactions: Kahlan
Heipähei pitkästä aikaa:) Täällä olo on vallan mainio, väsymystä lukuunottamatta. Nyt ku on päässy pahoinvoinneista jaksaa sitä nauttia raskaudesta täysillä:)

Hiustenvärjäyksistä oli kyselty. Olen entinen kampaaja (kunnes astma lopetti sen työn teon:(). Kampaamoaikana lotrasin päivittäin värien yms. aineiden kanssa ja sain kolme tervettä lasta. Eli minusta voitte huoletta käydä värjäämässä hiukset:) Ainoastaan lopputuloksen kanssa voi olla epävarmempaa, raskaus kun aiheuttaa muutoksia usein myös hiusten käyttäymisessä. Etenkin permikset eivät raskausaikan välttämättä onnistu. Henkilökoht. kokemuksen mukaan värit niinkin.
 
Heips,

ajattelin vain kommentoida pikaisesti tätä työstäpoissaolo-asiaa neuvola, ultra ym.. tapauksissa. Meidän TES (yksityisen sosiaali- ja terveysalan tes) ainakin sanoo seuraavaa, eli saan käydä neuvolat ym.. työajalla, kun eipä niitä paljon muutenkaan voi järjestää. Tarkistakaa omat TES:nne, ettei teidän esim. turhaan tarvitse korvata tunteja.

21 § Lääkärintarkastukset
1. Työnantaja ei seuraavissa tapauksissa vähennä työntekijän palkkaa, jos tarkastukset
ja tutkimukset tehdään tarpeetonta työajan menetystä välttäen eikä
tarkastuksia ole voitu hoitaa työajan ulkopuolella ja niistä on ilmoitettu etukäteen.

a) Työntekijä käy sairauden toteamiseksi, hoidon tai apuvälineen (esim. silmälasit)
määräämiseksi välttämättömässä lääkärintarkastuksessa ja tarkastukseen
liittyvässä lääkärin määräämässä laboratorio- ja röntgentutkimuksessa.

b) Raskaana oleva työntekijä käy synnytystä edeltävissä lääketieteellisissä tutkimuksissa
kuten neuvolatarkastuksissa, joissa seurataan raskaana olevan työntekijän
tai sikiön terveydentilaa.


c) Työntekijä käy uuden työn edellyttämässä tai muussa lakisääteisessä lääkärintarkastuksessa.
Tällöin työnantaja maksaa välttämättömät matkakustannukset.

TES-terveisin :)

MiMa ja Bebé 23+5
 
Rakenneultrassa käyty! Oli ihanaa katsella ruudulta kun pikkuinen temmelsi ja oikoi käsiään, haukotteli ja potki. Rakenteet oli kunnossa. Sukupuolta ei näkynyt kun piti tiukasti haarat ristissä. Tuntuu hassulta edelleen ajatella vauvaa sukupuolettomana. Olisi jo niin mukava alkaa katselemaan vaatteita valmiiksi, mutta ei auta kuin odotella seuraavaa ultraa, joka onneksi jo neljän viikon päästä! :) Esikoisesta oli 2 ylimääräsitä ultraa, tästä varmaan 3 kun ensimmäinen jo noin pian. Se on ihan vaan kasvun varmistus-tarkistus ultra. Perussairauteni kun saattaa lääkityksineen aiheuttaa pienipainoisuutta ja ennenaikaisuutta. Lääkärin mielestä ei ollut hyvä asia että painoni on noussut vasta 1,5kg (BMI 23) ja määräsi vielä ylimääräisiä labroja, joista soittelee iltapäivällä. Vauvan koko vastasi kyllä viikkoja.

Kohtuni on kovasti oikealle kallellaan kuten esikoista odottaessa. Selinmakuulla näkyy hyvin kuinka kohtu on kokonaan navan oikealla puolella. Sitten kun vauva kasvaa, täyttää hieman myös vasenta puolta vatsasta.

Nukkumaan pystyn edelleen selällään ja vasemmalla kyljellä. Mahallaan en ole koskaan nukkunutkaan ja oikealla kyljellä alkaa lonkka jo vaivaamaan. Esikoista odottaessa nukuin vielä viikolla 30 selällään, joten toivon mukaan saan nauttia muutamasta mahdollisesta nukkuma-asennosta vielä 10 viikkoa.

Lumine ja Monsteri 20+3
 
Moikka!! Vieläkö ehtii mukaan? Olen säännöllisesti jo seurannut tätä ryhmää ja ajattelin viimein liittyä mukaan. Jotakin minusta; olen 30-vuotias ja esikoista odotellaan, LA 29.12 .

Rakenneultra olisi torstaina, viimeinkin. Tuskin maltan odottaa.... ja meinataan kysyä sukupuoli.

Liikkeitä on tuntunut jo parisen viikkoa, ensin selvemmin ja nyt vähemmän. Ihan kuin vauva olisi kääntynyt toisinpäin tai jotain. Ekat potkut tuntui joskus viikolla 18 suht napakoina mutta nyt liikkeet vaimeita mutta kuitenkin liikkeiksi tunnistaa... Hiukan olen jo ollut huolissani mutta uskoisin että vauva lienee vaihtanut asentoa. No enköhän ultrasta saa selvyyttä asiaan.

Jotenkin ihan uskomatonta että sitä tällä lailla huolehtii... tälläinen aiemmin kovin urakeskeinen reissuihminen löytää itsestään ihan uusia puolia.... <3 Ja huomaa nyt jo odotuksen myötä muuttuneensa... Tunnenkohan itseäni enää lainkaan vauvan synnyttyä ;)

Teresia1 & pikkuinen 20 + 4
 
Lomalta töihin... :kieh:
Onneksi rauhallinen aloitus, ekaan puoleen päivään en edes päässyt sisään järjestelmäämme, kun olin autuaasti unohtanut salasanan, IT vielä meni vaihtoi ensin väärän... Sain sitten odottaa entistä kauemmin oikean järjestelmän aukeamista. :D

Tervetuloa vaan Teresia1!

Hiusten värjäämistä minulle ainakin kaavaili äitini, joka on kampaaja. Ei siis kokenut hänkään, että olisi mitään ongelmaa. Itse olen aika huoleton, vaikka olisikin juurikasvua, mutta äitiä kun alkoi häiritä, niin korjailkoon.

Hyviä ultrakuulumisia oli ainakin Luminella, Jennynnyllä ja Hippuliinulla. Onnea!

Ja Mapitus kyseli noista ultrista työajalla. Meillä ainakin kuuluu myös juuri TES:een raskauden ajan terveystarkastukset ja vastaavat työajalla. Eli neuvolat, labrat ja ultrat eivät vähennä työaikaa.

Tsemppiä huonoon oloon Marmax4:lle ja toivottavasti myös Astren vatsapöpö jo hellittää.

Pitäisiköhän meidän yrittää edes tehdä tänään töitä..? |O
SariP ja Pömppä 24+3
 
Tervetuloa Teresia1 :)

Ja heti kärkeen onnittelut myös kaikille ultrassa hyviä uutisia saanneille. Onhan noita poikalupauksiakin nyt alkanut tulemaan reippaasti. Toivottavasti teillä Susimieli on tänään ollut parempi ultrakokemus.

Mulle tuo Fb käy hyvin, en tosin ole siellä aiemmin tällaisiin ryhmiin kuulunut, joten en sitten tiedä, että tulisiko siellä käytyä.

Oma olo on alkanut viimeisen viikon kuluessa muuttua entistä tukalemmaksi. Tähän asti olenkin päässyt kovin helpolla. Nyt olen riesakseni saanut selkäsäryt:mad: Onneksi enää on 2 työvuoroa ja sitten on tiedossa kauan odotettu reissu Saksaan. Lähdemme sinne katsomaan mm-rallia, joten lepäilyä ei tältä reissulta silti voi odottaa! Onneksi reissusta palattuamme on vielä lähes viikko vapaata, että ennättää reissusta toipua...Vaatteiden valinta reissuun on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi, vaatevarastoni koostuu nyt lähinnä siistimmistä työvaatteista sekä sitten ihan vain kotivaatteista. Jotenkin noita ulkoilu ja muita reippailu vaatteita ei ole mun vaatekaappiin nyt eksynyt...

Nyt on kotiin palautuneet ystävällä lainassa olleet turvakaukalo, sitteri ja kantoliina. Mukavaa, kun on nyt edes jo jotain valmiina, omatunto ei soimaa enää ihan niin pahasti.Edelleen on tosin tarkoituksena, että tavaraa hankitaan sitten tarpeen mukaan. Itse aion siis pysytellä poissa tuttipullo- ja tarvikehyllyiltä, huonosti saattaa käydä jos alan vilkuilemaan sellaisia juttuja...

Hiukset olen värjäyttänyt kerran raskauden aikana ja aion kyllä mennä pian uudelleen. Alkaa jo pehko kanssa siltä näyttää...hiukset on paksuuntuneetkin nyt ihan älyttömästi ja pituutta kasvaneet myös todella nopeasti. Yleensä mun hiukset kasvaa tooooosiiii hitaasti. Täytyy nauttia tästä nyt, koska kyllä ne sitten imetyksen myötä siitä taas vähenee: /

Mutta nyt liikkeelle ja tekemään vikat hankinnat reissua varten...

miira ja muru 21+ 4
 
Heippa!

Yritin tossa lueskella teidän juttuja mutta olo on niin autuaan vauvahuuruinen että en saa keskityttyä :D

Meillä oli siis viimoinen ultra tänään ja oli loistavan mukava kokemus.
Oli tuttu erikoislääkäri jolla kävimme myös varhaisrakenneultrassa ja hän tuttuun tapaan kertoi tarkasti kaikki mitä tutkaili ja oli muutenkin mitä mukavin. Katsoi jopa lapsen varpaat tarkkaan (harottava isovarvas voi olla down-viittaus) ja sanoi ettei mitään huolestuttavaa näy. Pienellä on kaikki hyvin, saatiin mukaan selkeä kasvokuva (kovasti on isänsä sukuun tullut) ja pieni hymykuoppakin näkyy olevan poskessa (tämä minun puoleltani). Niin ja sukupuolikin näkyi selvästi, itse ei tajuttu mitään mutta kuulemma selkeääkin selkeämpi POIKA :heart:

Tässä ollaan oltu yhtä hymyä miehen kanssa, mies oli siis mukana ja tyytyväinen puhahdus kuului kun saatiin sukupuoli selville :)

katso liitettä 13410

Anoppi yrittää hiilostaa sukupuolta selville, appiukko ei halua kuulla, mun äiti arvaili poikaa mutta ei sen tarkemmin tivannut ja oma isäni (oli alunperin sitä mieltä ettei meidänkään kannata ottaa selville) sanoi ettei haluakaan tietää, mutta lisäsi kohta että jäähän se vähän mietityttämään.. Ja kohta sanoi että saavathan he sen meidän käytöksestä selville. En tiedä miten meinasi sen saada meistä selville mutta hauska oli huomata että hänkin jäi uteliaaksi. Ehkä me kerrtotaan jossain vaiheessa halukkaille perheenjäsenille muttei yleisesti aiota kuulutella.

Hassua kuinka oma tyttöolo alkoikin horjua jo viikkoja sitten, ja viimeiset vaatehankinnatkin oli selvästi pojalle, vaikkei olla sukupuolisidonnaisia vaatteita aiemmin edes harkittu. Unissani olen myös saanut poikavauvan parina yönä :) Niin vaan joku vaisto sen kertoo.

Tästä on mukava jatkaa odotusta.

Onnellinen Susimieli ja Pieni 23+1
 

Yhteistyössä