***Joulukuiset lumihiutaleet 2010 SYYSKUUSSA***

Huomenta vaan kaikille, meikäläinenkin kirjoittelee pitkästä aikaa.

Maha on todellakin tiellä, vaikka ei iso vielä olekaan. Lyön itseäni mahaan välillä kaapin ovilla ja törmäilen pöydän reunaan. Kenkien jalkaan laittaminen on jo vähän hankalaa. Ajattelin että pitääkö ostaa jo tulevan varalta vaikka sellaiset saapasmallin crocsit, jotka saa helposti jalkaan. Tai sellaiset, joissa on karvavuori. Onko tietoa kenelläkään, olisiko jommat kummat kätevät? Normaaleilla kumppareilla ei viittis mennä, kun ovat tosi liukkaat jos on jäätä maassa.

Millaista vaatetta olette hankkineet/aiotte hankkia esimerkiksi kotiintulo matkaa varten? Millaista talvivaatetta vauva muuten tarvitsee? Onko kokemuksia sellaisista lämpöpusseista, mihin vauvan voi laittaa vähemmilläkin vaatteilla? Kuinka iso äitiyspakkauksen haalari on, hukkuuko vastasyntynyt sellaiseen? Hirveästi kysymyksiä... Eka vauva tosiaan tulossa ja pelkään että palellutan sen tai en muuten vain osaa pukea sopivasti. :ashamed:

Äitiyspakkausta ei vieläkään kuulu. Kelan omilta sivuilta kävin katsomassa, eikä sielläkään mitään tietoa vielä. Työnantaja ei siis oo laittanu papereita eteenpäin Kelalle, vaikka oon toimittanut ne sinne jo viikkoja sitten ja sanoivat mulle että kaikki ok niissä papereissa. Pitääkö kohta alkaa kyselemään että voisko ne lähettää eteenpäin, oon niin kärsimätön. :kieh:

nachopallo 26+jotain
 
nachopallo äitiyspakkauksen haalari on ISO! Kokoa 68-74, joten veikkaan, että hukkuu siihen, ellei satu sitten tosi iso lapsi syntymään =)

Mä laitoin suoraan äitiysavustus hakemuksen kelaan netin kautta, ja meni kaks viikkoa hakemuksen laitosta kun pakkaus odotti postissa, siis piti vielä perään laittaa raskaustodistus, joten nopsaan tuli...
 
Mahasta: muuten kannattaa varoa ettei polta mahaansa.. mä poltin esikkoa odottaessa mahan paistaessani jauhelihaa, en hoksannu et maha "yltää" sinne hellalle ja sain mukavan viirun alavatsalle.

Tesmis: toivottavasti saat kaikkiin kaipaamiisi kysymyksiin vastauksen!!

Kotiutumisvaatteista:
oon kahdelle edelliselle (toinen syntyi maalis- ja toinen joulukuussa) ostanu kokohaalarin kotiutumisvaatteeksi, sinne alle pody + sukkahousut ja talvihaalari (56cm), sit ulkos mennessä oon laittanu vieä harson lapsen kasvoille. Täl joulukuisella vauvalla oli lisäksi se kaukalopussi, ku oli yli -20 pakkasta. oon kostanu kaikille omat kotiintulovaatteet :D
 
mä tuun valittaan tänne heti!!!Söin tossa väsyneenä mut hyväntuulisena aamupalaa ja ku menin huuhtelemaan kaakaomukia niin eiköhän se aamupala sit ryöminy takasin ylös. Eikä edes varsinaisesti ryöminy vaan lensi kaaressa..ja mulla ku oli niin kova nälkä ja nyt siis taas on karmee nälkä mut eipä hirveesti innosta syömään..PRKL!!!koska tää oksentaminen loppuu, nyt siis jo onneks viikon-kahen taukoja oksentamisten välissä mut joka päivä edelleen yökkäillään!!!

täälläkin on maha tiellä aina välillä. Kenkien ja sukkien laittoon jouduin jo ajat sitten kehittelemään uuden tekniikan, mut nyt alkaa housujenki pujotus jalkaan olla vaikeeta ku ei se jalka nouse tohon mahan eteen enää..tai siis nousee mut ku maha on edessä ni se ei nouse tarpeeks :LOL: Ja mä kans päivittäin yritän tunkee itteni jostain välistä mistä en tosiaankaan mahu ja sit jään kii esim.töissä sängyn ja seinän väliin, heheheh!!!!Ja ovella oon kans paukutellu mahaa, en onneks lujaa mut sen verran et kyl se osuu.

noista vauvan liikkeistä vielä. mä oon kans enemmän huolissani siitä et nukkuuks tää meiän kaveri tarpeeks ku koko ajan on meno päällä. =)

pitiköhän jotain muuta vielä sanoa..en tiedä. Kohta uuden aamupalan tekoon.

ai ni sitähän piti sanoa, et töissä kaikki jotka ovat arvuutelleet vauvan sukupuolta ovat varmoja siitä et tulokas on tyttö =) tosin kaikki muutki on tähän mennessä ollu sitä mieltä..ja mulle se on taas itsestään selvää ollu alusta asti et tää on poika ja ultrassakin 2 kertaa nähty pippeli ja pallit =)

fanttomi & 26+4
 
Tesmis Voi kurjuus!!! Tsemppiä, toivotaan nyt kuitenkin ettei raskausmyrkytyksestä ole kyse. Tulehan neuvolan jälkeen kertomaan mitä sulle sanottiin ja mua kiinnostaa erityisesti neuvolan selittelyt noihin selkä- ja alavatsasärkyihin kun itsekin niistä ajoittain kärsin. :hug:

Mäkin soitin neuvolaan siitä kohdun ulkosuu-jutusta ja ihan normaalia on tässä vaiheessa olla hivenen auki. Eli mitään isompaa huolta ei sen suhteen tässä vaiheessa ole paitsi jos tulee kipeitä suppareita tai muita vaivoja. Normaalia elämää saan siis jatkaa. Ja rusehtava vuoto sisätutkimuksen jälkeen on myös ok, sillä emätin/kohdunsuu sen verran verestävä että saattaa tiputella.

cisu 28+0 poks.... :)
 
Heippa taas täältäkin päin! Ulkomailta palailtiin juuri ja nyt yritetään selvitä tämän aikaeron kanssa |O Oli kyllä hieno loma ja tarttuipa mukaan muutama vauvanvaatekin. Tämä päivä menikin sitten mukavasti viestiketjua purkaessa :D

Ei tuo loma kyllä mitenkään kauhean rentouttava ollut ja pitkät auto- ja lentomatkat kostautuivat kyllä supistuksina ja vatsakipuina, samoin kaupungilla kävely, mutta ihan yllättävän hyvin noi pari viikkoa kuitenkin jaksoi. Nyt voisi yrittää tämän viikon ottaa vähän rennommin.

Tosin eipä tämä koti/työelämäkään mitään autuaan seesteistä ole. Samantien kun pääsi kotiovesta sisään alkoi taas pyöriä mielessä, mitä kaikkea pitäisikään tehdä. On tavaroiden hankintaa, sisustusta, työjuttuja ja kaiken lisäksi se sama yskiminen alkoi tunnin kotona olon jälkeen. Eli joku siellä mättää :( Nyt on sitten allergiatestit, homekoira ja kuntotarkastaja harkinnassa.

Maha on tosiaan tiellä ja kasvanut ihan kiitettävästi. Ihmettelin reissussa, miten jatkuvasti kaadan paidalleni kaiken (juoman ja sen sellaisen). Sitten tajusin, että se nyt vain on se eka, mikä tulee vastaan, kun jotain putoaa ;) Ja jatkuvasti sain metrossa kyselyjä, haluanko kenties istumaan, joten kai se tosiaan näkyy niin selvästi ulospäin.

Viikkojen määräkin pääsi unohtumaan ja piti ihan netistä tulla se tarkistamaan :LOL:

neitoperho & toukka 25+3
 
Neuvolassa käyty; huh, ei enää paino niin rajusti noussut, verenpaineet kyllä korkeella, mutta muuten ihan ok, eikä tarvi tällä hetkellä raskausmyrkytystäkään epäillä.
Ei se alaselkä ja -vatsakipuihin juuri muuta sanonut, kuin et johtuu siitä kun painoa tulee lisää ja asento muuttuu.
Sf-mittakin oli jopa 27, tätsy tunnusteli ensin asentoa ja silloin pikkunen täräytti itsensä oikein kunnon mutkalle ulospäin, tätsy naureskeli, et mulla kohdun korkein kohta on navasta reilusti kylkeenpäin...ja se on aina ollut sinnepäin kallellaan..
 
Heippa! Olen käynyt täällä aina välillä lukemassa. Olin siis aiemmin pinossa, mutta jouduimme keskeyttämään raskauden vaikean aivojen poikkeavuuden vuoksi. Nyt olen uudelleen raskaana kahden kemiallisen raskauden jälkeen. Jännittää miten tämän käy. Välillä aina mietin miten iso mahani jo olisi ja millaista elämä muutenkin. Mutta toivottavasti sain nyt uuden mahdollisuuden :) Tsemppiä kaikille teille mahan kasvattajille, yrittäkää nauttia vaikka välillä se ehkä vaikeaa onkin kaikkien vaivojen takia.
 
Santtu anteeksi, ketään ei ole tarkoitus pudottaa listoilta pois ja niinkuin anve mainitsi palstauudistuksen myötä joduimme muokkaamaan etusivun uudestaan ja pitämään uuden nimenhuudon!
Takaisin listoille pääsee toki, kunhan vaan päivität tietosi minulle uudestaan!:wave:

Nallekarkki ihania uutisia!:heart: Toivottavasti saisitte kokea odotuksen onnen tälläkertaa loppuun asti ja ihanan alkukesän nyytin syliinne :heart:
 
nachopallo : Mulla on sellaset matalat ja varrelliset karva-crocsit ja suosittelisin kyl ehdottamasti niitä matalia, siis sellasia perus-crocsien näkösiä, missä on karvapehmuste sisällä. Niissä varrellisissa mitkä mulla on, ei oo mitää lämmikettä siinä kenkä osassa, niin ne on tosi kylmät ja tappoliukkaat. Ainakaan mun mielestä ne matalat ei oo yhtä liukkaat, vaik luulis et on sama pohja. Niin ja ne ballerinamalliset karva-crocsit on kanssa liukkaat ja muutenkin liian pikkuruiset talviseen säähän.
Meillä oli pojalla (joulukuussa syntyny) kotiinlähtö-vaatteina, 56 cm toppahaalari (mistä sai kädet ja jalat piiloon), hattu ja alla ihan vaan pitkähihanen body ja potkuhousut. Mies kävi lämmittämässä autoa vähän etukäteen ja haki meidät sitte ovelta. Samanlaisella vaatetuksella meinataan nytkin pärjätä, meillä kestää kotimatka melkein puol tuntia, niin kuumahan siinä kerkee vauvalle tulla, jos enemmän pukee. Ja vähän hankalaa se vaatteitten vähentäminen autossa, ainakin mun mielestä :) .

Myyris 27+4
 
Tesmis Hyvä että kaikki näytti olevan kunnossa. :) Niin mullekin aina tuosta mahan arkuudesta sanotaan että johtuu kohdun muutoksista. Niin kai sitten. Enpä siitä enää jaksa olla niin huolissani kun monet kerrat on sitä jo ihan turhaan murehtinut.

Nallekarkki Hienoja uutisia! Onnea tulevaan :heart:

Cisu 28+0
 
Cisu Unohdin aiemmin sanoa, että myös lantion löystymisestä arveli osan kivuista johtuvan. Joten IHAN NORMAALIA! =) Mutta sanoi, ettei töissä ole sitten mikään pakko olla, jos pahalta tuntuu, et pitää ilmotella, jos ei töissä pysty olemaan. Mulla on vähän sellanen "tapa", et viimiseen asti kärvistelen töissä, vaikka ei siinäkään mitään järkeä ole, jos on kipeä.

BTW Mulla on ollut selkäkipua jo ennen raskautta, toissa vuonna kävin ortopedillä, ja sen diagnoosina oli "normaali selkäkipu" :whistle:

Nallekarkki Onnea odotukseen! Tiedän tunteen, et mitäs jos olis...Jos alettais jossittelemaan mulla pitäisi olla jo kuukauden ikänen nyytti kainalossa. Mutta se jossittelu vähenee, kun viikkoja tulee lisää.
 
Lillikka
Vauvan asennosta mulla ei ole hajuakaan. Kovasti se potkiin kummallekin kyljelle, kun makaan itse kyljelläni, mutta en todellakaan osaa arvata, onko pää ylhäällä vai alhaalla. Olikos se niin, että perätilavauvojakin saattaa joutua synnyttämään alakautta, eli ei ole mikään peruste sektioon? Vähän pelottaa, jos pitäisi sellaseen ryhtyä. Yhdellä tutulla oli vauva istunut melkein koko ajan pää ylöspäin kohdussa ja ilmeisesti päällä oli ollut hurjasti tilaa kasvaa :p mutta se jotenkin ihmeen kaupalla molskahti oikeinpäin mammajoogassa päivää ennen kääntöyritystä.

Vaatteista Me tuotiin esikoinen laitokselta kotiin äippäpakkauksen haalarissa, oli tammikuun loppu. Kauheen isohan se oli, mutta niin oli kaikki vaatteet siinä vaiheessa, ainakin kaikki ulkovaatteet. Survottiin turvakaukaloon ja siinä se istui naama turvoksissa ihan kummissaan :heart: Mä en ostaisi mitään kovin sopivan kokoista vastasyntyneelle, kun ne on melkein heti pieniä ja vaunuissahan sitä ollaan sitten vällyjen alla kuitenkin. Me saatiin lahjaksi Ruskovillan ohut villahaalari ja se oli kätevä bodyn ja verkkareiden päällä + toppahaalarit ja sellaisenaan vaunuihin peiton alle. Talvi 2009 tosin ei ollut kauheen kylmä, muistaakseni…. Mutta kaikki tietty riippuu siitä, millä leveysasteilla asuu!

Nallekarkki, ihana kuulla ja kovasti peukutusta uudelle pienelle!
Tesmis toivottavasti on tosiaan ihan asiaankuuluvaa kipuilua vaan!

Mun maha ei oo liiemmälti tiellä, mutta paidalta voi aina lukea ruokalistan, kun kummasti kaikki putoaa aina mahalle =) Nyt on maha parhaimmillaan, kun ei kauheesti ahista. Ihana vaan sitten talvella alkaa sulatella sitä löllöä, mikä tän alta paljastuu, mutta eiköhän siitä selvitä niinkuin viimeksikin...

Lillikka, jolla on huomenna jo 30+1 -neuvola!!!!!!!!!
 
Mahtavaa Nallekarkki, toivottavasti kaikki sujuu hyvin loppuun asti! Kiva, kun tulit tänne kuulumisia kertomaan.. :)

Ja ihanaa Tesmis, että kaikki on kunnossa!

Onnea Jennyli huomiseen 4d-ultraan!

Eikä mulla sit muuta ollutkaan. :D Meitin masuasukki on saanut jonkun liikkumisspurtin, tai ainakin eilen illalla sillä oli, kun liikkui kolmisen tuntia putkeen! Ei ole ikinä vielä niin kauaa putkeen liikkeitä tuntunut, mutta toisaalta mietin, että ehkä kaveri myös kasvanut isommaksi, enkä oo aiemmin tuntenut niin paljoa liikkeitä kuin nyt.
Lisäksi neuvottelin tänään naapurin kanssa (heillä 4:n kuukauden ikäinen vaavi) niiden kehdon ja hoitopöydän meille lainaan. Ihanaa! Nyt ei tarvitse stressata edes sitä, mihin noi sitten sijottaa kun vauva kasvaa. Hoitopöytäkin on hyödyllinen niin pienen hetken...

mamadread ja ihme 24+3
 
Onnea Lillikka! Aika huisia että osalla alkaa jo rv 30 mennä rikki!:heart:

Minä omistan myös matalat karvacrocsit ja ne on kyllä super ihanat joten voin kyllä suositella!:wave:

Vauvan asennoista...pyöryläinen on tämä meidänkin masukki mutta raivotarjonnassa taitaa viihtyä eniten! Liikkeitä tuntuu eniten joko oik. ylhäällä tai vas. alhaalla! Nyt on alkanut vauvan hikka tuntumaan myös aika useasti =)

Kotiintulovaatteina meillä oli tuolla viime marraskuisella 56cm body ja päällä velour potkarit ja hupparitakki, myssy, tumput ja lämmin kaukalopussi!
Meillä on oran kaukalopussi ja se on todella paksu! Melkein sisävaatteet riitti koko talven pussin sisälle (siis automatkoille ja kauppareissuun).
Lisäksi ostin 62cm toppahaalarin joka oli käytössä sitten miltei koko talven koska ÄPhaalariin pieni kyllä hukkuu! Meillä aikoinaan nuille heinäkuussa syntyneille kaksosille ÄPhaalari oli sitten talvella mukavan passeli! Riippuen tietysti ihan vauvan koosta ja kasvusta mutta jotkut ystäväni joilla pienempikokoisia lapsia niin ovat käyttäneet vielä 1-vuotiaanakin tota ÄPhaalaria =)
Vauvahan kasvaa tosiaan kyllä nopeasti ja kauheasti ei kannata niitä pienimpiä 50-56cm vaatteita haalia! 62-68cm onkin sitten jo pitkäikäisempiä vaatteita.
Myös koissa on hirveästi eroa...Lindexin vaatteet on aika kippanoita ja jää äkkiä pieneksi (melkein saa jo valmiiksi ostaa kokoa isompaa mitä nuo jo vanhemmatkin lapseni käyttää) kun taas esim. H&M:n ja Prisman Ciraf-merkki ovat isompia ja väljempiä ja menee pidempään!
 
Viimein se Jennylin 4D- päivä koitti, tuuhan sit kertomaan kuulumiset!! :hug:

On se jännää miten teidän toistenkin odotuksissa elää niin jännäillen mukana.. :)

Jääräpäältä on pitänyt kysellä, et onko vauvelin asennosta tämänhetkistä tietoa? Mulla ultrattiin viime viikolla et ois vauveli pää alaspäin, mut nyt on kyllä liikkeet tuntunu samalla tavalla kuin esikoisesta joka istui perätilassa loppuajan.. Yksi sektio siis jo takana, niin enpä haluais samaan! Mut eipä sille itse mitään voi..
Muuten ei erikoista, töissä koitettu jaksaa. Joku ihmetteli täällä erilaisia sairaslomien syitä, niin kyllähän ne sairaslomat kuitenkin aina lääkäri kirjoittaa, joten aiheesta niillä ollaan. Väsymys on taas ihan valtava, mutta jos edes muutaman viikon vielä sinnittelis..

Jaahas, lisäkommentoinnit taas paremmalla ajalla!

-Martta 27+5-
 
Nallekarkille onnea odotukseen:heart:

Santtu74, kannattaa käydä lukemassa vaikkei kirjottamaan kerkeiskään niin pysyy kärryillä. Ja tietysti jos on pitkä tauko, niin yrittää vaikka ensin vähän nopeesti vilkaista sitä vanhaa ketjua mistä on ollut jo paljon puhetta ja muuta. Siinä saa samalla sitä vertaistukeakin mitä on itekin miettinyt ja sitten ettei tule useasti samat aiheet esille, kun saattaa olla että jossain vaiheessa sitten se asia onkin jo puitu läpi (varsinkin tavaroihin liittyen). Tänne on tosiaan kaikki tervetulleita! :flower:

Vatsakipuja on täällä ollut melkoisesti viime aikoina. On paineen tunnetta sekä ihan muutenkin kipunoi ilmeisesti vähän vatsalihaksetkin. Meiläl on tässä menossa tätä muuttohulinaa ja siivoushulinaa, niin kyllä huomaa että on raskaana ja aika isolla pötsillä..ei sitä vaan enää jaksa samaan tahtiin heilua kuin normaalisti. Lisäksi sitä ei meinaa millään tajuta. Oon onnellinen, kun nämä muutot on kunnolla ohi ja vanha kämppäkin siivottu, niin saa sitten ihan rauhassa olla vaan pari päivää.

Mulla tahtoo kans maha olla tielä ja lisäksi oon huomannut, että tahroja on kans paidassa..ne vielä menee hämysti tonne vatsan kohdalle niin, etten näe niitä muuta kuin peilistä saatan yhtäkkiä huomata että ohhoh:rolleyes: Monesti yritän ängetä samanlaisista paikoista mistä ennenkin, kunnes hoksaan että on pakko kiertää toista kautta ku en mahukkaan enää:ashamed:

-metsis ja rvt jotain 26+5?
 
Oi kiitos anve ja Martta:heart: Ihanaa kun ootte noin hengessä mukana! :heart:
Tulen varmasti kertomaan sitten iltasella kuulumiset. Aika on vasta 14.45 joten tuntuu että saa koko päivän varrota ;)
No, tuleehan tästä kyllä ajomatkaakin ja taidamme käydä syömässä jossakin ennen ultraa =) Rakas ystäväni lähtee mukaani kun mies ei päässyt joten eiköhän se aika rattoisasti mene ;)
Harmi vaan kun en tunne Hämeenlinnaa sen paremmin enkä tiedä tarjonnasta...kaupoista, ravintoloista tmv. : /

Odotukset on kyllä kovat ja kädet ristissä toivon ettei ainakaan mitään lisäyllätyksiä ilmaantuisi! Otan mukaani nuo rakenneUÄ:n aivokuvat ja yritän muistaa kysellä kaikki mieltäaskarruttavat asiat muutoinkin! =)
 
Tsemit Jennylille tämän päivän ultraan. Tulehan kertomaan kokemuksesi sitten. Ja Hämeenlinna on aika tylsä kaupunki, ei ole mitään extraa mitä Tampereella ei olisi. Lääkärikulma on Reskalla mikä ihan Hämeenlinnan keskustaa mutta siellä nyt ei juuri mitään ihmeempää kuitenkaan.

Cisu 28+1
 
täällä kans jännitetään jennylin 4d:tä ja odotetaan kuulumisia :):D

crocsit täällä on sekä pitkävartiset sekä tavalliset karvalla...ja molemmista tykkään..varrelliset ihan hiput talvella :)

vaatteista ajattelin ottaa mukaan 50-56cm bodyn,huosut, velurihaalarin,pipon,tumput,villasukat ja sit pikkunen vaan kaukalopussiin niin eiköhän niillä kotiinasti päästä :)

nallekarkille onnea odotukseen

lumi-enkeli ja aarre 27+0 :heart:
 
Martta09 kirjoittelin tuossa päivemmällä pitkän viestin mutta se hävisi jonnekin:headwall:. mutta nyt uus yritys eli ei ole sen rv 22 jälkeen vauvan asentoa katsottu missään. Rakenneultrassa ja 4d:ssä oli siis pt. Neuvolassa ei ole ollenkaan seurattu missä asennossa on, edes lääkärineuvolassa lääkäri ei asiaa suostunut kokeilemaan. Se on niin neuvolaihmisistä kiinni koska kuopuksesta minulla oli eri neuvolatäti ja hän tunnusteli aina käsin mikä asento milloinkin oli vauvalla ja siksi mulla kahdessa aiemmassa neuvolakortissa onkin sievä rivi rt merkintöjä. Nyt ei neuvolassa ole tehty mitään merkintöjä ko. asiasta, ainoastaan rakenneultran ja 4d:n pt merkinnät. Potkut tuntuvat alhaalle joten uskon vauvan edelleen istuskelevan siellä perätilassa. kuulemma vasta rv 36 ruvetaan katsomaan sitä asentoa... että kyllä hirvittää kun en ole ensisynnyttäjä ja vauva tulee varmaan vauhdilla sitten kun tulee koska viimeksikin se kesti kaikkinensa vain 55 minuuttia. Pelkään että laittavat minut synnyttävään ison vauvan peppu edellä alakautta kun aikaisemmatkin kaksi ovat tulleet alakautta tosin pää edellä mutta ilman suurempia repeämiä. Vauva oli 4d-ultrassa kooltaan keskikäyrän yläpuolella ja on rd-vauva joten voi olla isompikin. Minulla myös tuntuu paikat eritavalla tässä raskaudessa kuin aikaisemmissa. Eli on kipuja tuolla jossain ihan alhaalla kohdunduun lähellä vasemmalla puolella ja häpyluu kovastikin kipeä kunm nousee seisomaan. Jostain luin että tuntemukset ovat erilaisia silloinkun vauva on perätilassa ja venyttää lantioluita alapäässä eri tavoin kuin jos siellä olisi pää.

Tänään rv 29+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä