Joulukuiset 2021

On tämä taas niin stressaavaa tämä alku aika... Ei vaan uskalla luottaa, että kaikki hyvin vaikka varhaisultrassa kaikki oli niin hyvin mitä voi olla eli syke löytyi. Edellisestä raskaudesta on Doppler jäänyt kaappiin niin pitää se kaivaa esille sitten kun voisi olla varma, että löytyy syke itsekin helpolla, nyt vasta 7+3. Voi kunpa viikot etenisivät ja pääsisin jo taas uudestaan ultraan! Uskallatteko te olla luottavaisin mielin? Itselle se tuntuu olevan vain niin hemmetin vaikeaa.

Täällä myös nyt pientä verenvuotoa pyyhkiessä, mutta yhdistän sen seksin harrastamiseen. Silti se vähän säikäytti vessassa käydessä. Kuinkahan tosissaan neuvolat ottavat nämä huolet nykyään? Edellisestä raskaudesta jäänyt niin paska maku suuhun terkkarista joka ei ottanut mihinkään kantaa eikä häneltä kyllä saanut minkäänlaista tukea.
 
On tämä taas niin stressaavaa tämä alku aika... Ei vaan uskalla luottaa, että kaikki hyvin vaikka varhaisultrassa kaikki oli niin hyvin mitä voi olla eli syke löytyi. Edellisestä raskaudesta on Doppler jäänyt kaappiin niin pitää se kaivaa esille sitten kun voisi olla varma, että löytyy syke itsekin helpolla, nyt vasta 7+3. Voi kunpa viikot etenisivät ja pääsisin jo taas uudestaan ultraan! Uskallatteko te olla luottavaisin mielin? Itselle se tuntuu olevan vain niin hemmetin vaikeaa.

Täällä myös nyt pientä verenvuotoa pyyhkiessä, mutta yhdistän sen seksin harrastamiseen. Silti se vähän säikäytti vessassa käydessä. Kuinkahan tosissaan neuvolat ottavat nämä huolet nykyään? Edellisestä raskaudesta jäänyt niin paska maku suuhun terkkarista joka ei ottanut mihinkään kantaa eikä häneltä kyllä saanut minkäänlaista tukea.
Samaa fiilistä täälläkin. En tykkää yhtään tästä epätietoisuudesta. Testit näyttää että raskaana, mutta kuitenkin pitää koko ajan pitää mielessä mahdollisuus että ei oikeasti kuitenkaan ole raskaana. Mitään oireita ei edes oikeastaan juuri ole. Valkovuotoa on reilusti, iho alkanut kukkia ja vatsassa pientä nipistelyä välillä. Oisko sittenkin kohdun ulkoinen, kun samassa kohtaa nipistelyt enimmäkseen? Jos ei äkkiä pääse hoitoon, niin sitten repeää munatorvi ja en ainakaan saa ikinä lasta. Vai oisko tuulimuna, kun digitestin viikot ei nouse? Oon viikkotolkulla muka raskaana ja aikaa kuluu turhaan odotteluun, kun voisi vaan ottaa äkkiä tyhjennyksen ja suunnata uuteen yritykseen. Vai oisinko sittenkin vaan onnellisesti raskaana? Odottavan aika on pitkä. Alkuraskauden ultrassa ei ihan vielä kannata käydä, niin pitää vain tuskaisessa epätietoisuudessa odottaa vielä toista viikkoa että asian tila edes vähän selviää.

Oon yrittäny miettiä onko mun hcg taso noussut liian vähän kun digitesti laahaa perässä ja mitä se voi tarkoittaa ja millä sanoilla pääsisi verikokeeseen ne mittaamaan? Miten mä esittäisin asian, että ne suostuttaisiin mittaamaan?
 
Minulle tuli eilen fyysisesti raskaan työtehtävän päätteeksi keskenmeno näyttävästi kesken työpäivän, ja samalla paljastui että sikiökehitys oli pysähtynyt niihin aikoihin kun vuotelu alkoi ekan kerran. Kolmas epäonnistunut raskaus ja miehen kanssa pohditaan että lopetetaanko yritykset tähän, kun ei enää kestä enempää tällaisia romahduksia. Ja tosiaan vuotelusta, se voi olla harmitonta mutta täällä ainakin jokainen vuodellut raskaus on lopulta paljastunut "huonoksi" raskaudeksi niinkuin lääkäri eilen tosi sympaattisesti ilmaisi. Toivottavasti muilla päättyy tarinat onnellisemmin. Hyvää kesän odotusta teille ihanat äidit! :)
 
Hei kaikille, minulla on huomenna on n. 7+0. LA noin 21.12. Olen 42-vuotias monikkoäiti ja jännittää hieman, onko samaa settiä edessä tälläkin kertaa :love::love:... Ensi viikolla on neuvola, joten toivon pääseväni pian ultraan ja tutkimuksiin. Olen odottanut neljää lasta kahden viime vuoden aikana ja saanut heistä kotiin kaksi tervettä lasta.
 
Tulin kyselemään onko kenelläkään kokemuksia noista pahoinvointirannekkeista?
Täällä tänään vasta 6+3, mut viikonloppu on mennyt lähinnä sängynpohjalla olon takia. Eikä pelkästään pahaolo vaan heikottaa seistessä vaikka syödä olen pystynyt. Hirvittää kun ensi viikolla alkaa yötyöt, pitkää vuoroa ja osittain fyysistä hommaa. Kaikki keinot olon parantamiseen otetaan vastaan.

Miten muilla, vaivaako pahaolo tai muut oireet?
 
vierailijaNato
Pahoinvointirannekkeesta tulin kertomaan; ystäväni käytti niitä molemmissa ranteissa ja koki saavansa apua niistä. Työkyky ei säilynyt samanlaisena, mutta pystyi edes olemaan pystyssä.
 
  • Tykkää
Reactions: Occa
Tulin kyselemään onko kenelläkään kokemuksia noista pahoinvointirannekkeista?
Täällä tänään vasta 6+3, mut viikonloppu on mennyt lähinnä sängynpohjalla olon takia. Eikä pelkästään pahaolo vaan heikottaa seistessä vaikka syödä olen pystynyt. Hirvittää kun ensi viikolla alkaa yötyöt, pitkää vuoroa ja osittain fyysistä hommaa. Kaikki keinot olon parantamiseen otetaan vastaan.

Miten muilla, vaivaako pahaolo tai muut oireet?
Mulla oli esikoisesta käytössä nuo rannekkeet molemmissa käsissä, mutta ei ollut silloin mulla apua. Nyt olen taas kärsinyt vaihtelevasti kovasta pahoinvoinnista ja oksentelusta. Joutunut olemaan töistäkin pois. Nyt en ole noita rannekkeita löytänyt kotoani enää mistään, joten en ole niitä kokeillut. Otin kokeiluun B6 vitamiini + magneesiumin ja se tuntuu että ehkä vähän helpottaa tai sitten on vain sattunut nyt väliin muutamia parempiakin päiviä. Mulla nyt menossa rv 7+6. Tsemppiä sinne!
 
  • Tykkää
Reactions: Tirrinen
Täällä edelleen pahoinvointi vaan jatkuu ja jatkuu. Joinakin aamuina herään jo klo 5 oksentamaan ja tänään tais olla pitkään aikaan aamu, etten ole oksentanut, mutta huono olo vaivaa koko ajan. On tämä vaan raskasta. Huomenna onneksi varhaisultra, niin on jotain mukavaakin tiedossa. Toki jännittää hirveästi onko siellä masussa kaikki hyvin. Onko teiltä, jotka ootte varhaisultrassa käyneet, ultrattu vatsan päältä vai tehdäänkö se alakautta? En oo aiemmissa raskauksissa käynyt. Nyt menossa rv 7+2. Mites te muut ootte voinu? Kirjoitteletteko enemmän siellä fb ryhmässä? Itsekin voisin huomenna sinne liittyä, jos kaikki on hyvin.
Jonkun verran kirjoittelen, mutta pahoinvointi vie voimat ja kiinnostuksen someen :/
 
Moikka! Täällä huutelee yksi 27 v yhden huhtikuisen2020 äiti. Toista pikkuista pukkaa ja meillä nyt meneillään rv7+1. Laskettu aika siis alustavasti 22.12.2021 ☺

Kamalaa ja mahtavaa miten paljon täällä on oireettomuutta stressaavaa porukkaa. Kuulun siihen ryhmään itsekin, sillä esikoisesta pahoinvointi ja tissin kipeytyminen alkoi viikolla 5 ja nyt ei kertakaikkiaan mitään, ajoittaista nälästä johtuvaa heikotusta ja väsymystä lukuunottamatta. Toinen vauva olisi toivottu ja odotus ennen ultraa on raastavan pitkä. Toki esikoisesta olin vielä synnytyssalissakin varma, että tämä ei pääty hyvin... että pitkät stressaavat ajat on vielä edessä Tsemppiä kaikille joulukuisten odottajille☺
 
Paljon onnea plussasta! <3 Mullakin todettiin kohdussa myooma tässä alkuvuodesta. Oli silloin peukalonpään kokoinen. Mulla on ensi viikon keskiviikkona alkuraskauden ultra. Samalla näkee onko myooma kasvanut tms. Olen lukenut, ettei nuo myoomat vaikuttaisi mitenkään raskauden kulkuun. Jossain tapuksessa ne saattaa jopa hävitä raskauden aikana
Myoomakeskusteluun oma kokemus: Edellisessä raskaudessa puolivälin paikkeilla kohtuun oli kasvanut myooma kokoluokkaa kananmuna, joka meni nekroosiin ja aiheutti kamalat kivut. Oman paikkakunnat terveyskeskuksesta lähdettiin naapurikuntaan keskussairaalaan epäiltynä umpilisäkkeen tulehduksena, mutta myoomahan se sieltä löytyi. Sitä ei ollut aiemmin siellä havaittu eikä se lopulta aiheuttanut mitään hämminkiä raskauden etenemiselle. Toivottavasti ei nyt tälläkään kierroksella.
 
  • Tykkää
Reactions: Anapatsuippa
Moikka! Täällä huutelee yksi 27 v yhden huhtikuisen2020 äiti. Toista pikkuista pukkaa ja meillä nyt meneillään rv7+1. Laskettu aika siis alustavasti 22.12.2021

Kamalaa ja mahtavaa miten paljon täällä on oireettomuutta stressaavaa porukkaa. Kuulun siihen ryhmään itsekin, sillä esikoisesta pahoinvointi ja tissin kipeytyminen alkoi viikolla 5 ja nyt ei kertakaikkiaan mitään, ajoittaista nälästä johtuvaa heikotusta ja väsymystä lukuunottamatta. Toinen vauva olisi toivottu ja odotus ennen ultraa on raastavan pitkä. Toki esikoisesta olin vielä synnytyssalissakin varma, että tämä ei pääty hyvin... että pitkät stressaavat ajat on vielä edessä Tsemppiä kaikille joulukuisten odottajille
Hei, hauska sattuma.. Mulla huhtikuiset 2020 tyttö ja poika ja uuden raskauden laskettu aika on välillä 21-23.12.2021 . Ensi viikolla varhaisultra, joten asia selviää paremmin. Myös täällä on väsynyt olo, osittain esikoisten hoitamisesta, hieman heikko olo, jos ei syö. Huimaa ja hengästyttää, mutta siinä ne pääoireet ainakin toistaiseksi.
 
Täällä edelleen pahat olot jatkuu. Saikulla jo toista viikkoa, kun 24/7 kuvotus ja oksentaa pitää muutaman kerran päivässä. Päivät menee maatessa, syödessä ja pahoinvoidessa. Pistää kyllä mielenkin matalaksi voida jatkuvasti huonosti. Tänään kävin seulontaverikokeessa ja parin viikon päästä olis np-ultra.

Meillä on FB:n puolla kiva pieni ryhmä joulukuisille. Sinne saa muutkin liittyä edelleen :)
 
Hei kaikille!

Tulin ilmoittautumaan uudeksi ehkä-joulukuiseksi. Tällä viikolla on alkanut tuntua pientä outoa kuvitusta, aloin muistelemaan, että koskahan mulla on ollut menkat ja en muistanut, että huhtikuussa olis ollut. Eilen sit testasin selkeän plussan. Tänään testasin digitestin kun muistelin, että se kertoisi viikot, mutta se sanoikin vain 3+.
Oletuksella, että maaliskuun lopussa oli menkat, niin tää ehkä syntyisi joulukuun lopussa, jonkun laskurin mukaan 29.12.

Olen aivan puulla päähän lyöty, sillä esikoista yritettiin 7 vuotta ja kolmannen IVF-hoidon lopuksi viimein tärppäsi. Myös toinen lapsi sai alkunsa jäljelle jääneistä pakasteaökioista. Nytkin on 3 vuotta oltu ilman ehkäisyä ja nyt sitten aivan puskista luomu-plussa, näin 41 vuoden kypsässä iässä.

Oltiin täysin asenoiduttu kaksi-lapsiseksi perheeksi. Oon myynyt ja antanut kaikki vauvakamppeet vauvakamppeet pois, ollaan rakennutettu 2 lapselle talo ja just alkoi olla toiveissa, että pääsisi nukkumaan täysiä öitä kun nuorempikin muutti omaan huoneeseen.

Mulla oli molemmista edellisistä pahat pahoinvoinnit. Varsinkin tytöstä oksensin 2 kuukautta ja olin 3 viikkoa sairaslomalla. Toistaiseksi on ollut lähinnä pientä etomista, mutta tänään jo yökkäytti pari kertaa. Hirvittää oonko taas pari kuukautta ihan pelistä pois.

Yritin valoista kuvista katsella, että milloin viimeksi on pahoinvoinnin alkanut ja sen mukaan voisi pitää paikkaansa tuo viikko 7 mitä laskuri antaa. Viikolla 15 oon ollu viimeksi takas töissä, niin viimeistään silloin voisi olettaa helpottavan.
 
Pahoinvointi on hyökynyt tosissaan päälle. Aamu meni sängyssä makoillessa. Crackereitä heti suuhun kun herää ja aamupalan jälkeen vielä pötköttelemään. 11 maissa alkoi elämä voittaa. Mitähän ens viikon töistä tulee. Onneksi on etätyöt niin voi aamupäivät hoitaa sängystä. Mies varmaan joutuu viemään lapset päiväkotiin. Ens sunnuntaina piti järjestää tytön synttärit. En tiedä mitä siitä tulee, pakko ainakin pitää vasta iltapäivästä, jos olis sitten tolpillaan . Ja sitä seuraavana lauantaina pitäisi olla kummina kaverin vauvan ristiäisissä. Toivottavasti ei tule yökkimistä kesken seremonian.

Kaivelin edellisten raskauksien tietoja, tytöstä oon oksentanut n. 3 kk enemmän tai vähemmän (n. viikot 7-17). Pojan kanssa en oksentanut kuin viikon ja pahoinvointia oli n. kuukauden.

Koronarokote harmittaa, kun just ens viikolla olis saanu oman ikäiset saanu alkaa varata aikoja. Täytyy vaan toivoa, että muut ottaa ahkerasti ja tauti vähenee.

Kaverilta täytyy jossain vaiheessa pyydellä joitain vauvatavaroita ja takaisin, hänellä nyt 3 kk vauva. Muitten suhteen pitää kyllä miettiä, että mitä oikeasti tarvitsee.
 
  • Tykkää
Reactions: Tirrinen
Hei joulukuun odottajat! Oon välillä käyny lukeen teän juttuja täältä mutta en oo osannu alkaa kirjottamaan. Helpompi itelle vois olla se fb-ryhmä niin jos sinne vielä sopii sekaan voisin liittyä! Mulla on la 11.12.
Mukaan vaan :) meillä siel mukava pieni porukka. Itse oon ollu hiljaisempi täällä ja enemmän kirjoitellut fb:n puolella. Itselle helpompi. Tirriselle voit laittaa liittymispyyntöö.
 
Oon saanut pahoinvoinnin pysymään aika hyvin kurissa kun aamuisin syö jo sängyssä ja pötkötelee paljon ja pitkin päivää syö vähintään 2 tunnin välein jotain suolaista. Onneksi ei tarvi raahautua toimistolle, edellisissä raskauksissa oksensin melkein aina automatkan jälkeen.
Varasin tälle illalle varhaisultran, nyt ehkä 7+6, saa nähdä mitä ultra näyttää. Viikon päähän sain ekan neuvola-ajan.
 
  • Tykkää
Reactions: Anapatsuippa

Yhteistyössä