Joudun antamaan koirani pois

[koira vai mies]

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kohta 5 vuotta ja 9 vuotta minulla on ollut koira. Muutin ulkomaille hänen vuokseen. Jätin perheeni, ystäväni, työni, mutta koirani otin mukaan.

Meillä on yhdessä pieni vauva ja rakastan miestäni ja olen onnellinen täällä, mutta nyt kuitenkin hän on sitä mieltä ettei hän ole koskaan pitänyt koirista ja hän ei halua asua samassa taloudessa kuin koira.

Olen yrittänyt vedota siihen että olen luopunut hänen vuokseen jo paljosta, mutta hän on ehdoton.

Mitä teen?
Minulla olisi tarjolla koiralleni tosi hyvä koti Suomessa, missä tiedän koirani viihtyvän.
Kun kerroin siitä miehelleni, hän vaan totesi että "Hyvä".

Nyt olen katkera ja vihainen ja surullinen ja tarvitsen tukea teiltä tuntemattomilta.
En halua tilanteesta ystävilleni puhua, koska siitä seuraa vaan negatiivisuutta miestäni kohtaan.
Hän on hyvä mies. Hän rakastaa minua ja tytärtämme. Ja yritän nyt vaan asettua hänen asemaansa ja ymmärtää...mutta se on vaikeaa... Auttakaa.

 

[tukilinja]

Eipäs ole hyvä mies,kun ei tuon vertaa jousta sinun takiasi vaikka tietää koiran olevan sinulle tärkeä. Hyvä mies ymmärtäisi myös toisen tunteet ja tarpeet.

Ota lapsi ja koira ja muuta takaisin Suomeen läheistesi luokse.

 

[Raja rakkaudella]

Oletko kauan asunut yhdessä ulkomailla miehesi kanssa?

Nyt Sinulla on totuuden paikka. Joko alistut miehen tahtoon ja jatkossa hän rajoittaa Sinua muutenkin tai pidät pääsi. Sano, että tuon asian olisit voinut ilmoittaa, ennen kuin toit koiran perässäsi. Älä anna periksi. Katso mitä siitä seuraa. Ehkä todellinen luonto on tullut nyt vasta esille.

Jos kysymyksessä olisi allergia niin ymmärtäisin, en tässä tilanteessa.

Ilmoita kylmästi, että et aio luopua koirasta ja perustele edellä mainitsemillani seikoilla. Ilmoita myös miltä sinusta tuntuu, eihän hän voi sitä muuten tietää.

 

[allergikko]

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kohta 5 vuotta ja 9 vuotta minulla on ollut koira. Muutin ulkomaille hänen vuokseen. Jätin perheeni, ystäväni, työni, mutta koirani otin mukaan.

Meillä on yhdessä pieni vauva ja rakastan miestäni ja olen onnellinen täällä, mutta nyt kuitenkin hän on sitä mieltä ettei hän ole koskaan pitänyt koirista ja hän ei halua asua samassa taloudessa kuin koira.

Olen yrittänyt vedota siihen että olen luopunut hänen vuokseen jo paljosta, mutta hän on ehdoton.

Mitä teen?
Minulla olisi tarjolla koiralleni tosi hyvä koti Suomessa, missä tiedän koirani viihtyvän.
Kun kerroin siitä miehelleni, hän vaan totesi että "Hyvä".

Nyt olen katkera ja vihainen ja surullinen ja tarvitsen tukea teiltä tuntemattomilta.
En halua tilanteesta ystävilleni puhua, koska siitä seuraa vaan negatiivisuutta miestäni kohtaan.
Hän on hyvä mies. Hän rakastaa minua ja tytärtämme. Ja yritän nyt vaan asettua hänen asemaansa ja ymmärtää...mutta se on vaikeaa... Auttakaa.

Hmm, outo tapaus. En itsekään pidä koirista, joten siinä mielessä ymmärrän miestäsi, mutta en voi ymmärtää, miksi hän kertoo asiasta vasta nyt! Hänhän on ilmeisesti kuitenkin asunut samassa taloudessa kuin koira jo monta vuotta Suomessa? Olisin tässä asiassa sinun puolellasi. Se, että mies on asunut koiran kanssa tähänkin asti ja pysynyt hengissä ja järjissään kertoo siitä, että hän kestää sen. Lisäksi, anteeksi että sanon, koirasi ei ole enää kovin nuori, eikä ehkä edes elä enää kovin monta vuotta. Mies saa mielestäni luvan kestää. Teidän ei varmaankaan kannata hankkia toista koiraa nykyisen jälkeen, mutta minusta on aika kova vaatimus, että sinun pitäisi luopua rakkaasta vanhasta koirastasi kun jo olet luopunut monesta, niin kuin kerroit.

Yritä keskustella miehesi kanssa. Miksi hän sanoo asiasta vasta nyt? Miksi hän ei viihdy koiran kanssa? Onko jotakin erityistä tapahtunut? Olisiko jokin kompromissi mahdollinen, esim. että koiralle opetetaan, ettei se saa tulla tiettyihin huoneisiin, jolloin miehesi voisi halutessaan vetäytyä koiravapaalle alueelle?

 

[no]

No huh huh, älä nyt hyvä ihminen aseta eläintä ihmisen ja lapsen isäsi edelle.

Mutta tekeekö niin mies? Onko hän niin ehdoton, että asettaa koiran kynnyskysymykseksi perheen säilymiselle, ihan vain siksi, että hän ei pidä koirasta.

Minusta hän ei ole luopumassa teistä, vaan rakastaa teitä, mutta ei koiraa.

Rakastatko sinä koiraa enemmän kuin miestä.

Koira on lemmikki, joka on vanhus kymmenvuotiaana. Suomalaisilta menee joskus arvot sekaisin, niin kuin niiltäkin, jotka kehottamat valitsemaan koiran.

 

[Sikkurasimmu]

Oletko kauan asunut yhdessä ulkomailla miehesi kanssa?

Nyt Sinulla on totuuden paikka. Joko alistut miehen tahtoon ja jatkossa hän rajoittaa Sinua muutenkin tai pidät pääsi. Sano, että tuon asian olisit voinut ilmoittaa, ennen kuin toit koiran perässäsi. Älä anna periksi. Katso mitä siitä seuraa. Ehkä todellinen luonto on tullut nyt vasta esille.

Jos kysymyksessä olisi allergia niin ymmärtäisin, en tässä tilanteessa.

Ilmoita kylmästi, että et aio luopua koirasta ja perustele edellä mainitsemillani seikoilla. Ilmoita myös miltä sinusta tuntuu, eihän hän voi sitä muuten tietää.

Olen samaa mieltä kuin yllä olevan kommentin kirjoittaja. Miksi miehen vaatimuksilla on väliä, mutta hänen ei tarvitsisi ajatella sinulle tärkeitä asioita? Kuinka miehesi yleensäkin osoittaa rakkauttaan ja välittämistään sinua kohtaan? Kuinka paljon keskustelette elämäänne liittyvistä asioista vai ovatko päätökset lähinnä hänen tekemiään?

Kiinnitin huomiota tekstiisi kohtaan: "En halua tilanteesta ystävilleni puhua, koska siitä seuraa vaan negatiivisuutta miestäni kohtaan." Onko olemassa jokin syy, miksi ystäväsi suhtautuisivat kielteisesti miestäsi kohtaan?

Samoin ajattelen kuin aiemmatkin kirjoittajat, että mies olisi voinut sanoa koirakielteisyydestään jo siinä vaiheessa kun olitte muuttamassa yhteen. Aika kohtuuttomalta kuulostaa tuollainen vaatimus tässä vaiheessa. Vai voisiko mies kuvitella luopuvansa jostain itselleen tärkeästä asiasta sinun vuoksesi?

 

[looginen]

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kohta 5 vuotta ja 9 vuotta minulla on ollut koira. Muutin ulkomaille hänen vuokseen. Jätin perheeni, ystäväni, työni, mutta koirani otin mukaan.

Veikkaan että kyseessä on vanha kunnon normipaine - maassa maan tavalla tai maasta pois.

Esimerkiksi muslimikulttuureissa ei koiria hyvällä katsota. Niitä ei lemmikkeinä pidetä, mutta kulkukoiria voi juoksennella vapaana suuriakin määriä. Niillä on yleensä paljon loisia, joista osa voi tarttua helposti ihmiseen, eikä kaikkiin tartuntoihin ole toimivaa häätölääkitystä, joten loiset voivat jäädä ihmisiinkin pysyvästi (esim. ns. kielimadot, joita on muistaakseni Kairon koirilla n. puolella koko poulaatiosta). Jos sikäläiset ympäristöolosuhteet ovat sellaiset, olisi koirasta järkevää luopua jo siitäkin syystä. Toisaalta lemmikki saattaa olla jo infektoitunutkin, jolloin sen takaisin Suomeen tuontikin olisi vakava terveysriski.

 

[vadelma]

Lemmikin pitämisessä vaikeinta on vain silloin, jos sen hoitamiseen tarvitaan koko perhettä ja vain yksi kantaa vastuun. Muutoinhan tilanteesi ei ole niin surkea kuin sinusta tuntuu, koska jos olet selvinnnyt koiran kanssa tähänkin asti ilman miehen apua ja uskot pärjääväsi myös vauvan kanssa ihmettelen kovasti kannattaako miehesi ylipäätään olla koirasta yhtään mitään mieltä.

Jos arvelet koirasi hyvinvointia uhkaavan miehesi asenne ja hän mahdollisesti tekee pahaa koiralle, niin silloin eläkekoti Suomessa on koiran parasta ajatellen hyvä ratkaisu. Kiität siten uskollista ystävääsi niin parhaiten kuin aiheutat sille helvetin lopuksi ikää.

Koeta päästä vastoinkäymisenne yli. Nyt punnitaan sinun ja miehesi järjen käyttöä vaikeassa tilanteessa. Miehesi joutuu yhtä lailla opettelemaan uusia tapoja sinulta siinä kuin sinä hänen kotimaassaan. Jos koira on sinulle tärkeä harrastus ja pidät eläimistä, niin onko oikein luopua harrastuksestaan vain toisen mieliksi? Minusta ei, koska vuosien saatossa koiran kanssa ulkoilu ja liikkuminen on vain hyväksi sinulle. Lapsesi oppii arvostamaan luontokappaleita ja kohtelemaan niitä hyvin sekä yhtä lailla liikkumaan kanssasi sekä ymmärtämään vastuuta.

Minunkin mieheni vastusti lemmikin ottamista n. 20 v. ja sitten otin niitä sisupäissäni kerralla kolme. Harmittaa, etten pitänyt puoliani aikaisemmin. Lemmikeistä on ainostaan vain iloa ja hauskaa tekemistä.

 

[Koiransa myös menettänyt]

Minäkin olen "menettänyt" koirani miehen takia... N. kaksi vuotta sitten asuessani kerrostalossa toteutin suuren haaveeni ikiomasta amerikan akitasta jota olen halunnut siitä asti kun olen ollut lapsi. Olen nyt siis 23 vuotias ja silloin pari vuotta nuorempi. Viime vuoden kesänä tuli kuitenkin tilanne, että muutin vanhempieni luokse asumaan maalle opiskelujeni ajaksi. Niillä hetkellä tutustuin myös ikäiseeni mieheen ja tapailu muuttui seurusteluksi. Kyseinen mies teki remonttia rivitalokolmioon jonka hän oli ostanut ja hänen toiveissaan oli että minäkin muuttaisin hönen kanssaan asumaan. Talvella jo puhuin miehelleni siitä että otan koirani myös mukaan. koskaan hän ei sanonut vastaväitteitä tai mitään. Nyt keväällä kun muutto tuli ajankohtaiseksi, ilmeni, että koirani ei ollutkaan tervetullut taloon... Tilanne tuli järkytyksenä, koska olin koko ajan olettanut että myös koirani tulee taloon. Mieheni ei nimittäin halua tähän asuntoon koiraa, ja kaiken kukkuraksi hän ei pidä koirastani. Mieheni pitää kyllä koirista, mutta ei minun. Koirani on hänen mielestään vääränrotuinen ja vääränlainen ulkoisesti. sekä tietynlainen jääräpäisyys ei ole hänen makuunsa. Kun amerikanakitallahan ei ole mielyttämishalua ja sen kanssa tarvii aika paljon kouluttamisessa pitkää pinnaa ja huumorintajua, mikä minua juuri rodussa viehättääkin. Pahalta tuntuu että olen melkein parivuotiaan koirani joutunut jättämään vanhemmilleni jotka eivät enään olisi halunneet koiraa. äitini on kylläkin todella ihastunut koiraani ja myös isäni taitaa pitää siitä vaikka koskaan sitä ei myönnä... Isääni ärsyttää vain koirani jääräpäisyys. Eli koirallani on hyvät oltavat kyllä, mutta minua itseäni vaivaa tunne että olen "hylännyt" koirani... Kuin lapsi joka ottaa koiran ja kyllästyy sitten ja jättää vanhemmilleen. Josta ei todellakaan ole kyse. Kaipaan koiraani todella ja aina välillä tuntuu siltä kun unelmani olisi riistetty. Kaikista pahimmalta tuntuu kun mieheni välillä ehdottaa ja tarjoaa jotain kotia koiralle, meille sellaisista roduista mitkä ovat hänen mieleensä (lintukoirat, metsästyskoirat). En todellakaan halua uutta koiraa ja tuntuu epäreilulta edes ehdottaa moista kun en ole omaa koiraani saanut tänne tuoda, edes vierailulle. Kerran toin koirani tänne mieheni ollessa lomalla ja ei koirani enään tykännyt tällaisesta asunnosta kun on tottunut maalla asumiseen... Sekin tuntui pahalta. mieheni sanoi, että jos me aletaan rakentamaan omakotitaloa tässä lähivuosina, koirani on tervetullut sinne, koska silloin sille voitaisiin rakentaa myös oma oleskelutarha ulos, kun se kovin viihtyy pihalla. Tähän taloon hän ei halua koiraa, mutta silti eilen kysyi minulta että hänen kaverinsa oli kysynyt halutaanko me ottaa labradorinnoutaja meille asumaan kun etsii uutta kotia. Mieheni äänensävystä kuuli että hän jopa harkitsi koiran ottamista, mutta minä sanoin että en halua koiraa vielä jonkuun aikaan. Toisinaan minulla on sellainen tunne että mieheni ei ymmärrä ollenkaan olotilaani etten halua uutta koiraa jos olen joutunut omastani vastentahtoisesti luopumaan. minua loukkaa miehen ehdotukset uudesta koirasta, kun kaipaan kovasti vielä omaani, vaikka sitä näenkin aika usein.

 

[arvoista]

No huh huh, älä nyt hyvä ihminen aseta eläintä ihmisen ja lapsen isäsi edelle.

Mutta tekeekö niin mies? Onko hän niin ehdoton, että asettaa koiran kynnyskysymykseksi perheen säilymiselle, ihan vain siksi, että hän ei pidä koirasta.

Minusta hän ei ole luopumassa teistä, vaan rakastaa teitä, mutta ei koiraa.

Rakastatko sinä koiraa enemmän kuin miestä.

Koira on lemmikki, joka on vanhus kymmenvuotiaana. Suomalaisilta menee joskus arvot sekaisin, niin kuin niiltäkin, jotka kehottamat valitsemaan koiran.

No huh huh, itse kyllä laittaisin miehen pihalle jos hän vaatisi minua luopumaan rakkaasta kissastani. Jos haluan, saan asettaa lemmikkini ihmisen edelle. Minun arvoni ovat omiani, ei niitä muut voi sanella.

Ihana lemmikki on paljon korkeammalla arvo-asteikolla kuin paska mies. Oli sitten isä tai ei.

 

[Yhdessä]

Minunkin mieheni vastusti lemmikin ottamista n. 20 v. ja sitten otin niitä sisupäissäni kerralla kolme. Harmittaa, etten pitänyt puoliani aikaisemmin. Lemmikeistä on ainostaan vain iloa ja hauskaa tekemistä.

Sanoiko ap, että hänen miehensä on nyt kotimaassaan? Voihan mieskin olla suomalainen ja töissä ulkomailla tai ulkomailla töissä oleva ulkomaalainen. Sinällänsa tällä ei ole asian kanssa tekemistä.

Mutta sinä. Otit siis sisupäissäsi kolme lemmikkiä! Kolme!!! Ja sisupäissäsi!!! Todella itsekästä ajatella, että jos niistä on sinulle iloa, niin onko myös miehelle. Tuo tapa toimia on aika karsea.

 

[LasloDemsi]

Mita han tarkoittaa?

 

[joncooperst]

Etsin taman ihanan foorumin , ja huomasin sen . Nyt olen sinun tavallinen kayttaja .rnKiitoshallinto talla foorumilla .

 

[NotForSale]

Vaikka kyse on "vaan" koirasta luopumisesta, niin minä en alkaisi tuollaista kyykyttämistä katsomaan! Ei hän oikeasti sinua rakasta, kerta sinun tulee luopua jostain sinulle todella rakkaasta asiasta! En ikipäivänä voisi riistää mieheltäni hänelle rakasta ja iloa tuovaa harrastusta, vain siksi, etten siitä itse niin välitä. Hänkään ei ikinä vaatisi minua luopumaan tärkeästä koirastani tai muista lemmikeistäni, koska tietää miten rakkaita ne ovat minulle. Varsinkin, kun suhteenne on jo noin pitkällä, niin on todella paskamaista alkaa vaatimaan sinua luopumaan koirastasi. Itse ainakin olisin todella katkera miehelleni loppuelämän, jos joutuisin luopumaan jostakin noin tärkeästä asiasta hänen vuokseen. Tietysti parisuhde-elämä vaatii kompromisseja, mutta minun mielestäni tämä ei nyt kuulu siihen kategoriaan, varsinkin, kun sinulla on jo iäkäs koira ja suhteenne on kestänyt noinkin pitkään. Ei muuta kuin ukko vaihtoon, jos ei kerta koiraa enää siedä! Näin minä ainakin toimisin, ei kahta kertaa tarvitsisi miettiä, minä ja koira(t) tai ei mitään!

 

[kohtuu]

Vaikka kyse on "vaan" koirasta luopumisesta, niin minä en alkaisi tuollaista kyykyttämistä katsomaan! Ei hän oikeasti sinua rakasta, kerta sinun tulee luopua jostain sinulle todella rakkaasta asiasta! En ikipäivänä voisi riistää mieheltäni hänelle rakasta ja iloa tuovaa harrastusta, vain siksi, etten siitä itse niin välitä. Hänkään ei ikinä vaatisi minua luopumaan tärkeästä koirastani tai muista lemmikeistäni, koska tietää miten rakkaita ne ovat minulle. Varsinkin, kun suhteenne on jo noin pitkällä, niin on todella paskamaista alkaa vaatimaan sinua luopumaan koirastasi. Itse ainakin olisin todella katkera miehelleni loppuelämän, jos joutuisin luopumaan jostakin noin tärkeästä asiasta hänen vuokseen. Tietysti parisuhde-elämä vaatii kompromisseja, mutta minun mielestäni tämä ei nyt kuulu siihen kategoriaan, varsinkin, kun sinulla on jo iäkäs koira ja suhteenne on kestänyt noinkin pitkään. Ei muuta kuin ukko vaihtoon, jos ei kerta koiraa enää siedä! Näin minä ainakin toimisin, ei kahta kertaa tarvitsisi miettiä, minä ja koira(t) tai ei mitään!

Hei, hei, vähän jotain rajaa nyt näihin kommentteihin. Miksi nettipalstoilla päädytään aina tällaisiin "ukko vaihtoon!"-tyylisiin äärimmäisiin mielipiteisiin? Olisitko muka oikeasti tuota mieltä jos olisi kyse ihmisistä jotka tunnet? Huh.

Eihän tässä todellakaan ole avioeron paikka, mutta jokin ratkaisu tuohon täytyy keksiä. Se, mitä osa kommentoijista ei tunnut ajattelevan, on että koiran pitäminen ei ole "harrastus" ihan samassa mielessä kuin esim. jumpassa käyminen. Se koira nimittäin asuu ihmisillä kotona. Voin kuvitella, että miestä, joka ei itse ole eläinten ystävä, ärsyttää kun koira juoksee päälle, läähättää, häiritsee, keskeyttää keskustelut, hyppii sohvalle, tunkee sänkyyn, kuolaa pitkin paikkoja, haukkuu kun kaipaisi rauhaa, vie yhteistä aikaa kun vaimo ei olekaan miehen kanssa kotona vaan ulkoiluttamassa koiraa, raapii kalusteet ja tekee jälkiä parkettiin jne jne. Kirjoitin nämä siis negatiivisesta näkökulmasta. Ihmiselle, joka ei pidä koirista, nuo ovat ainoat asiat, jotka huomaa. Koirista pitävä kiinnittää huomiota aivan eri asioihin, eli siihen, että koirasta on seuraa, se on söpö ja kiva, se on uskollinen ystävä, sen kanssa tulee liikuttua ja käytyä ulkona, sen kanssa voi leikkiä jne. Mutta ilmeisesti tilanne on nyt se, että AP:n mies ei koe että koirasta olisi mitään iloa ja näkee vain kuvailemani kaltaisia huonoja puolia. Uskon, että vanhaakin koiraa voisi kouluttaa niin, että se ärsyttäisi AP:n miestä vähemmän. Esim. ei haukkumista, ei hyppimistä miehen päälle, ei makuuhuoneeseen tulemista jne. Näin saataisiin rauha taloon. Eiköhän se mieskin leppyisi siitä.

Itse en siis pidä koirista, mutta koirissa on SUURIA eroja. Hyvin koulutetut, rauhalliset koirat ovat ihan kivoja, mutta vallattomat koirat, joiden omistajat antavat niiden hyppiä vieraiden päälle ja vaativat, että pitää antaa koiran nuolla vieraan käsiä tms ällöttävää, ovat ihan eri asia. Koiran ärsyttävyys on kyllä ihan omistajan tahdosta kiinni.

Vielä AP:lle: kirjoitin mielipiteeni siinä uskossa, että teillä koira on päässyt liian vallattomaksi, koska se on ainoa järkevä selitys jonka keksin, miksi mieheltäsi on nyt palanut päreet. Jos tämä ei pidä paikkaansa, vaan koirasi on maailman kiltein ja rauhallisin, niin on myös mahdollista että miehesti on ihan kohtuuton valittaja. Siinä tapauksessa: pidä puolesi! Mutta uskon, että te molemmat voisitte tulla toisianne vähän vastaan tässä tilanteessa.

 

[nieW]

Oletko kauan asunut yhdessä ulkomailla miehesi kanssa?

Nyt Sinulla on totuuden paikka. Joko alistut miehen tahtoon ja jatkossa hän rajoittaa Sinua muutenkin tai pidät pääsi. Sano, että tuon asian olisit voinut ilmoittaa, ennen kuin toit koiran perässäsi. Älä anna periksi. Katso mitä siitä seuraa. Ehkä todellinen luonto on tullut nyt vasta esille.

Jos kysymyksessä olisi allergia niin ymmärtäisin, en tässä tilanteessa.

Ilmoita kylmästi, että et aio luopua koirasta ja perustele edellä mainitsemillani seikoilla. Ilmoita myös miltä sinusta tuntuu, eihän hän voi sitä muuten tietää.

Komppaan tätä. Ok, tällä kertaa vaatimuksena on koirasta luopuminen, seuraavalla kerralla taas jotain muuta jos annat periksi. Tuollaisille epäreiluille pomottajille pitää laittaa vastaan, tai muuten saa sitten kaikissa muissakin asioissa olla mielinkielin mikä taas ei kuulu normaaliin parisuhteeseen. Minä varmaankin ilmoittaisin, että koira on ja pysyy kun on tähänkin asti pysynyt ja jo vanhakin on. Sitten seurailisin mihin suuntaan tilanne kehittyy. Ristiriitoja ei tarvitse pelätä, ei se niin vaarallista ole.

 

[Mokkaa kermalla]

Mies on musu eikä pidä koirista. Kaikki meni hyvin, kunnes teit lapsen eli miehesi alkaa vain käyttäytyä kulttuuriperimänsä mukaan, koska hänelle tuli perillinen. Seuraavaksi et enää mene ulos ilman lupaa. Ihan vaan vinkiksi, laita passi sellaiseen paikkaan, mistä äijä ei sitä löydä.

 

[säälittävä mies sinulla]

Jos nyt luovut koirastasi niin todennäköisesti sitten alkaa miehen kyykyttäminen sinua kohtaan muissakin asioissa. Pitäisi laittaa kova kovaa vastaan, itse en ikinä vaatisi tyttöystävääni luopumaan koirastaan.

 

[Tiina]

Joo, on kyse periaatteesta, että hän laittaa sinut luopumaan jostain sinulle rakkaasta ja tärkeästä. Kaikki lemmikkien omistajat tietävät, että se lemmikki on yksi perheenjäsenistä (tai voi olla).

Sano ettet luovu koirasta, piste. Mitä hän siihen sitten voi sanoa?

 

[NotForSale]

Eihän tässä todellakaan ole avioeron paikka, mutta jokin ratkaisu tuohon täytyy keksiä. Se, mitä osa kommentoijista ei tunnut ajattelevan, on että koiran pitäminen ei ole "harrastus" ihan samassa mielessä kuin esim. jumpassa käyminen.

Joo ei ole toki harrastus sinällään (vaikka koiran kanssa harrastankin koiralajeja), mutta minun mieheni tuo harrastuksensa myös kotiin, siksi tein tuon vertauksen aiemmin. Olen siis antanut hänelle luvan tuoda musiikkivehkeensä kotiin ja hän saa soittaa niitä täällä, vaikka en siitä hommasta ja sen kuuntelusta nyt niin välitä, mutta se on hänelle tärkeää. Ja jos AP:n koira käyttäytyisi aivan paskasti kotona ja muutenkin ihmisten ilmoilla, niin luulisi, että normaali ihminen ehdottaisi ensin sen kouluttamista, ei suoraan pois antamista!

Kannattanee jutella miehen kanssa, että mistä sukka nyt puristaa ja onkohan hän todella sitä mieltä, ettei siedä koiraa silmissään? Itse en nimittäin ihan oikeasti sellaisen ihmisen kanssa lyöttäytyisi kimppaan, joka ei voisi sietää koiria. Sen takia minusta miehen pyyntö on kohtuuton, hän on koko ajan antanut ymmärtää että koira on ok ja yhtäkkiä se ei enää olekaan. Noin ei vain voi tehdä!

 

[surullista]

Sille joka luopuu perheenjäsenestään toisen ihmisen takia, toivon voimia elämään. Moni ihminen niin nainen kuin mieskin on nykyään vain suorittaja ja tunnekylmä. Lemmikin ei ole hyvä olla talossa jossa joku laumasta inhoaa sitä. Eläin aistii sellaisen.

Jos viestiketjun aloittaja päättää luopua koirastaan lapsen isän takia, niin toivompa vain hänen kulkevan silmät auki ja olevan tarkkana ettei kadota itseään kokonaan. Epäsuhtaisessa parisuhteessa se lempeämpi yleensä lakkaa olemasta ja muuttuu näkymättömäksi. Lapset hyötyvät lemmikeistä perheessä, eläin antaa välitöntä palautetta heidän kohtelusta. Lapsi oppii olemaan hellä ja huolehtimaan, kantamaan vastuuta toisista.

Meidän yhteiskuntamme on nykyään oksettavan suorittavaa ja vaativaa. Kaikista rakkaista pitää huolehtia vaikka se välillä tuntuukin taakalta, nykyään on vaan vallalla tuo kiertoon laitto ja parisuhteistakin luovutaan syyllä "en vaan rakasta enää" tai nyt kiinnostaa joku muu... Kauhean itsekeskeistä ajattelua, kun sen puolisonkin täytyisi olla se jota suojellaan tältä tunnekylmältä maailmalta. Ihmettelen vaan mikä on ihmisestä tälläisen pelkän tyhjän kuluttajan muokannut

 

[fef]

ellei asu maalla, jossa niille on asianmukaiset tilat ja oltavat toisin kuin kaupungeissa.

 

[nimenomaan]

ellei asu maalla, jossa niille on asianmukaiset tilat ja oltavat toisin kuin kaupungeissa.

heh joo kaupungissa ihmisen kuolee allergiaan) Maalla selliasta ei olekkaan Tosin tekisi monelle ihmisellekkin hyvää muuttaa kaupungista pois.

 

[oi maalaiskoirien onnea]

ellei asu maalla, jossa niille on asianmukaiset tilat ja oltavat toisin kuin kaupungeissa.

Jep, koira laumaeläimenä nauttii suunnattomasti kun se on eristettynä kanaverkkohäkkiin pihan perälle.

 

[miehestäluopuja]

Jos nyt luovut koirastasi niin todennäköisesti sitten alkaa miehen kyykyttäminen sinua kohtaan muissakin asioissa. Pitäisi laittaa kova kovaa vastaan, itse en ikinä vaatisi tyttöystävääni luopumaan koirastaan.

Tämä pitää paikkansa. Se on koettu.

Mun ex-mies piti koirastani kun vielä asuttiin erillään. Hän oli ylipäätään valmis palvomaan maata jalkojeni alla. Lupaili kaikenlaista sitten kun muutetaan yhteen. Ja kun sen aika tuli luulin että etsitään asunto ja kumpikin luopuu omistaan. Mutta mies olikin järkkymätön: halusi asua omakotitalossa, jonka oli rakentanut edellisen vaimonsa kanssa ja joka erossa oli jäänyt miehelle. En olisi sellaista taloa ostanut, jos se olisi ollut vain yksi vaihtoehto monista. Mutta mies ei antanut vaihtoehtoa - mikäli yhdessä halusimme asua. Halusinhan minä, ja sehän nyt oli vain talo. Tosin sen sijainti oli työmatkani kannalta äärimmäisen hankala. Mies sanoi, että voimmehan muuttaa sitten kun hänen lapset ei enää ole hänen luona, sittenhän talo jää meille isoksi.

Miehen lapset edellisestä liitosta oli miehen luona joka toinen viikonloppu. Ihan mukavia lapsia - niin kauan kun en muuttanut siihen taloon. Sen jälkeen alkoi jatkuva natina kun äiti oli tehnyt sitä ja tätä ja minä teen eri tavoin. Taloa ja pihaa olisi pitänyt hoitaa kuten heidän äitinsä. Tietyt kasvit tietyissä paikoissa jne. En saanut haluamaani kirsikkapuuta vaikka sille olisi ollut tilaa. Mies oli lasten puolella näissäkin asioissa. En kuitenkaan pitänyt mitään näitä yhdessä olemisen esteenä. Ja sitten mentiin naimisiin.

Toinen lapsista alkoi väittää olevansa koiralle allerginen. Tiesin ettei lapsi pitänyt koirasta mutta oli jotenkin sen kanssa pärjännyt. Koira ei myöskään välittänyt siitä lapsesta. Toisen kanssa se tykkäsi touhuta. Mies ei vienyt lasta allergiatestiin saadakseen varmuuden. Hän väitti että riittää kun lapsi kertoo saavansa oireita, kutinaa, nuhaa se riittää miehelle. Minä en nähnyt mitään oireita. Joka tapauksessa mies päätti että koiran pitää lähteä. Se oli minun rakas lemmikkini ja kaverini ollut 8 vuotta. Siihen vedin rajan. Sanoin miehelle, että jos koira lähtee lähden minäkin. Se oli miehelle yhdentekevää. Niin minä lähdin. Kaikki ihana mikä meillä oli ollut, meni vessanpöntöstä alas - ja vain koiran takia. En ollut hänelle kuitenkaan niin tärkeä. En ole katunut päivääkään. Koira sai ihanan vanhuuden ja on jo nukkunut pois. Otin sitten uuden koiran, ja on jo uusi mieskin, koiraihminen oikeasti.

Joten aloittajalle sanon: älä luovu koirasta, luovu miehestä. Muuta takaisin Suomeen jne. Ei ole koiran arvoinen, jos tuollaisen miehen takia luopuu koirastaan. Eri asia jos koira olisi terveysriski vauvalle. Esimerkiksi. Silloin ei olisi kahta sanaa. Tosin lapset voi siedättää koiriin, niin teki eräs tuttavani kun uuden miesystävän mukana tuli koira. Ja lapsi on siedättynyt.