S
siv
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:ja oltiin muuten viime kuussa häissä, jossa näkyi näitä junttiperheitä. Äideillä joku kauluspaidan tapainen ja nukkaantunut hame ja yhdelläkin matamilla tukka sinisellä froteelenkillä kiinni. Lapset haalariosastoa, kolhiintuneine juhlakenkineen ja pesussa haalistuneine vaatteineen ja ainakin kahdella miehillä farkut! HALOOOOO! Surullista, ettei ole kotoa nämäkään vanhemmat oppinut perusasioita, kuten sitä, että häihin ei mennä farkuissa ja häihin pukeudutaan ja laittaudutaan kauniiksi, koska hääpari on nähnyt valtavan vaivan elämänsä tärkeimpään juhlaan. Pukeutumalla viestität arvostusta myös paria kohtaan. Sitten nämä juntit siirtävät junttimaisuutta lapsiinsa ja noidankehä on valmis.
Toivon, ettei poikani kuuna päivänä pukeudu farkkuihin mennessään hääjuhliin. Silloin kyllä voin häveten miettiä, mikä on mennyt vikaan..
No tämä taas on ihan eri asia kuin johonkin ostosreissulle pukeutuminen. Mulle on ihan sama, onko jonkun muksulla kauppareissulla päällä haalari tai hienosteluturkis. Silti mulle on itsestään selvää, että häihin pukeudutaan kunnolla lapsia myöten.