jos olisi mahdollisuus jättäisitkö 1v lapsesi,etelän reissun ajaksi hoitoon?

"jep"
[QUOTE="vieras";27928148]Fiksussa perheessä isä ottaa kontaktia lapseen koko ajan. Meillä ainakin isä on koko ajan yhtä tärkeä kuin äiti. Tietenkin imetys on alkuajan äidin harteilla.[/QUOTE]

No olen samaa mieltä sinänsä. Mutta on paljon noin muuten ihan fiksun tuntuisia perheitä, joissa isän osallistumattomuus on joko ideologinen juttu (uskotaan siihen "lapsi ei ensimmäiseen kolmeen vuoteen pysty kiintymään kuin yhteen hoitajaan, joten isän on parempi vain siivota ja tiskata ja käydä töissä ja antaa äidin ja lapsen symbioosille tilaa" -juttuun), tai sitten vaan vähän kieroutuneita roolimalleja. Ihan fiksujen ihmisten kuulee yhtäältä suhtautuvan hyväksyvän huvittuneesti siihen, että isä käyttää sekä isyysloman, kesäloman että isäkuukauden kalastamiseen ja autojen rassailuun, ja toisaalta miettivän kuumeisesti, voisiko vuoden ikäisen nyt jättää isälle HOITOON kun äidin niin tekisi mieli mennä viettämään tyttöjen iltaa.
 
Ehka on parempi, etta ap ei lahde matkalle, isahan voi isompien muksujen kanssa matkustaa. Tuntuu, etta ap ei ole valmis poistumaan tutuista ympyroista ja lietsoo ihan itse itselleen hysteriaa syysta jos toisestakin saadakseen tekosyyn peruuttaa matka.

Nain ainakin mina ajattelen ap:n aloitusten perusteella...
 
"vieras"
:D :D :D
Voi hyvänen aika sentään... Miksi tästäkin pitää kehittää tällainen soppa tänne?
Mammat voisivat vähän rauhottua!

Joku jopa kirjoitti että lapsi ei enää tunnistaisi vanhempiaan viikon jälkeen...!!!!??? No sithän se ei enää muista kotiaankaan kun palaa sieltä ulkomailta! :D :D

Ja traumoja, pyh ja pah! Traumat teillä on pyllyssänne!

En jättäisi lasta vieraan hoitoon mutta tutulle kyllä. Esim. mummulle.

Ja joku kirjoitti siitä että naisista on tullut liian lässyköitä lasten myötä, eikä parisuhdetta enää kunnioiteta/vaalita. Olen samaa mieltä. Naiset, ajatelkaa miehiännekin välillä! Kyllä se lapsi kasvaa tässä maailmassa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Zilla
,,
[QUOTE="vieras";27928637]:D :D :D
Voi hyvänen aika sentään... Miksi tästäkin pitää kehittää tällainen soppa tänne?
Mammat voisivat vähän rauhottua!

Joku jopa kirjoitti että lapsi ei enää tunnistaisi vanhempiaan viikon jälkeen...!!!!??? No sithän se ei enää muista kotiaankaan kun palaa sieltä ulkomailta! :D :D

Ja traumoja, pyh ja pah! Traumat teillä on pyllyssänne!

En jättäisi lasta vieraan hoitoon mutta tutulle kyllä. Esim. mummulle.

Ja joku kirjoitti siitä että naisista on tullut liian lässyköitä lasten myötä, eikä parisuhdetta enää kunnioiteta/vaalita. Olen samaa mieltä. Naiset, ajatelkaa miehiännekin välillä! Kyllä se lapsi kasvaa tässä maailmassa :)[/QUOTE]

Ihanaa, että täältä löytyy edes joitakin täysjärkisiä!! :)
Ja aloittaja nyt kysyi vain muiden mielipidettä. Tuskin halusi kaikkien palstamammojen ja kotipsykologien syyllistystä!! Onneksi te kaikki muut olettekin täydellisiä!!
 
matkailija
Meillä nuorin oli viime talvena 4kk ikäinen kun lomailtiin etelässä ja nautti matkasta aivan täysillä! Sai kelliä varjon alla ohuissa vaatteissa, vanhemmat lirkutteli ilman kiireitä päivät pitkät ja saatiin rillutella myöhään asti ravintolassa vauvan nukahtaessa tyytyväisenä rattaisiin, mitä kotona ei yleensä tee. Suosittelen matkustamaan koko perheen kanssa! Myöhemminkin ihana palata valokuviin, vaikkei niistä matkoista muista itsekään paljoa jälkeenpäin niin kivaa on ollut.
 
"Vieras"
[QUOTE="vieras";27928637]:D :D :D
Voi hyvänen aika sentään... Miksi tästäkin pitää kehittää tällainen soppa tänne?
Mammat voisivat vähän rauhottua!

Joku jopa kirjoitti että lapsi ei enää tunnistaisi vanhempiaan viikon jälkeen...!!!!??? No sithän se ei enää muista kotiaankaan kun palaa sieltä ulkomailta! :D :D

Ja traumoja, pyh ja pah! Traumat teillä on pyllyssänne!

En jättäisi lasta vieraan hoitoon mutta tutulle kyllä. Esim. mummulle.

Ja joku kirjoitti siitä että naisista on tullut liian lässyköitä lasten myötä, eikä parisuhdetta enää kunnioiteta/vaalita. Olen samaa mieltä. Naiset, ajatelkaa miehiännekin välillä! Kyllä se lapsi kasvaa tässä maailmassa :)[/

Miten lapsen ottaminen mukaan lomalle on parisuhteelle pahaksi? Varsinkin yksivuotias nukkuu ihan kiitettävän tuntimäärän vuorokaudessa, eikä osaa nolostella äidin ja isin pussailuja ja käsi vyötärön ympärillä kulkemista.
 
,,
Meillä nuorin oli viime talvena 4kk ikäinen kun lomailtiin etelässä ja nautti matkasta aivan täysillä! Sai kelliä varjon alla ohuissa vaatteissa, vanhemmat lirkutteli ilman kiireitä päivät pitkät ja saatiin rillutella myöhään asti ravintolassa vauvan nukahtaessa tyytyväisenä rattaisiin, mitä kotona ei yleensä tee. Suosittelen matkustamaan koko perheen kanssa! Myöhemminkin ihana palata valokuviin, vaikkei niistä matkoista muista itsekään paljoa jälkeenpäin niin kivaa on ollut.
Olipa kova lukea sinun myönteinen-ei syyllistävä- kommentti. :) näitä lisää aapeelle!! Toivon vielä, ettet syyllistä itseäsi näiden muiden kommenttien perusteella. Ratkaisette asian niin tai näin, se on paras ratkaisu teidän perheelle.
Toivottavasti saan toivottaa hyvää ja rentouttavaa lomaa teille! Osallistuu matkaan sitten osa porukasta tai koko perhe! :)
 

Yhteistyössä