Jos joutuisit valita, mihin uskonto ryhmää kuuluisit?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
x
Alkuperäinen kirjoittaja ei mikään:
älä ikinä toivo muslimiksi!!! olen elänyt muslimi kulttuurissa ja se on jotain niin hirveetä etten ikinä siitä tule yli pääsemään!!!! ne ihmiset eivät ole ihmisiä!!!
Heh, mikähän minussa on noin hirveää?!?!?
En kuulu mihinkään "uskontoryhmään", mutta sydämmeltäni olen muslimi, enkä sitä osaisi kuvitella mitenkään "vaihtavani".
 
Mä olisin varmaankin körtti. Siis jos uskoisin Jumalaan.


"Ihminen on pieni, Jumala suuri. Sanomaa Kristuksesta julistetaan "tomun tasalta" pyrkimällä kytkemään julistus sielunhoidollisesti ihmisten elämäntilanteisiin. Luterilaisen tunnustuksen mukaisesti se opettaa ihmisen pelastumista yksin armosta (sola gratia).

Lisäksi liikkeelle on ollut tunnusomaista yksinkertaisen elämäntavan ja yhteiskunnallisen vastuunkannon korostaminen. Viime aikoina on otettu selkeä kanta muun muassa yhteiskunnalliseen epätasa-arvoisuuteen. Kirkon kiistakysymyksiin suhtaudutaan maltillisesti. Herännäisyydessä ei torjuta naispappeutta ja suhtaudutaan sallivasti seksuaalivähemmistöihin."
Wikipedia
 
x
Alkuperäinen kirjoittaja ei mikään:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi-:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
muslimiksi minäkin. mitä vitun paapontaa täällä aina harrastetaan, täällähän
kysyttiin että mihin uskonto ryhmään kuuluisit, ni jo täällä aletaan ensimmäisenä sanomaan
että "älä vaan" ja haukut päälle.
ottakaa hyvät ihmiset selvää asioista, kuinka monta islamin uskonnon omaavaa ystävää teillä on, kertokaa miten islam eroaa esim. katolilaisuudesta? miten esim. naisten alistaminen KUULUU ISLAM uskontoon? EI MILLÄÄN tavalla, se tulee omasta päästä ja kasvatuksesta ihan samalla tavalla kun kristinuskoston tms naisten alistamisesta.
Lukekaa Kuran ja Raamattu, tulkaa sen jälkeen puhumaan, voi hyvää päivää!!!
Olen lukenut molemmat ja olen henkilökohtaisesti hyvin vakuuttunut siitä, että islam ei ole oikea.
Ei tietenkään, uskonnot ylipäätään ei ole oikeita sen enempää kuin joulupukki.

ensinnäkin mä olen joutunut lukemaan koraania pakosti ja rukoilemaan vasten tahtoani,siihen syy että olin lapsi joka koki hakkausta USKONNON takia koska tein syntiä joka asiassa esim ollessani miehen kanssa kahdestaan huoneessa tein syntiä ja olin 9vuotiaani isäpuoleni mielestä huora ja hakkaaminen yltyi ja ulos ei saanut auringonlaskun jälkeen eikä ennen auringon nousua mennä koska demonit olivat valloillaan,barbit ja lelut hajotettiin koska ne voivat herätä henkiin öisin kun ihmiset nukkuvat eli siinä tarpeeksi todisteita että olen kyllä vitun ääliö kokenut kaiken itse että otappas itse asioista selvää mulkvisti!!!!
Ei sinua ole uskonto hakannut vaan selvästi sairas, hullu ihminen (ihmiset? ) ja selvästi sinulle on jäänyt sen verran pahat traumat, että olisi apu tarpeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
No olisin varmaankin hindu. Se on niin rituaalirikas uskonto, että ei olis elämä tylsää. Jokaiselle löytyy sopiva jumala kun Jeesustakaan ei väheksytä... =)
Eikös Jeesus ollut yksi Krishnan reinkarnaatioista?
Ei mitään hajua...se hindulaisuuden jumalatarusto on yks "kauniit ja rohkeat"...mä en muista niistä ikinä mittään vaikka oon tankannut niitä jo useisiin tentteihin. :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:
Alkuperäinen kirjoittaja jeps1 harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja sisar puoliQ:
ehkä buddhalaisuus? tosin senkin mä miellän enemmän elämäntavaksi ja aatteeksi kuin varsinaisesti uskonnoksi.
Tämä olisi minunkin valintani.
Minun myös.
Voisi pukeutua kuin aito buddhalaismunkki vetäisemällä Tapparan lipun niskaansa.
Sanoisin kyllä, että buddhalaismunkeissa on tyyliä. =)
 
..
Jos pakanat luetaan mukaan uskontoryhmiin, niin tunnustaudun eklektiseksi pakanaksi.

Jos pitää valita jokin oikea uskonnollinen ryhmä, niin Buddhalaisuus on ainoa, mitä voisin ajatella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :-D:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Juu, körteissä on tyyliä.
mut just toi on se pointti, mitä körtit ei hyväksy, itsensä ja mammonan ylentämistä! Mut jotain kunnioitettavaa niissä on:)
Se vaatimattomuus herättää kunnioitusta. He eivät kieriskele pitkin lattioita suu vaahdossa "profetoimassa kielillä" kuten helluntailaiset eli kerjää huomiota osakseen. Jos KD pääsisi valtaan Suomessa ja laatisi kristinuskoon pakottavan lain, niin maastapaon ohella körttiläisyys olisi varteenotettava vaihtoehto.
 
jenna
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
lestadiolaisuus
Joo...Rauhallinen ja turvallinen usko, antaa luottaa Jumalaan. Elämällä on silloin suurempi tarkoitus... ja joka kesä pääsee suvareihin!
http://freepathways.wordpress.com/2009/12/19/suurempi-tarkoitus/#comment-449
 
Alkuperäinen kirjoittaja IlmanNikkiä:
Olisin varmaan muslimi. Rauhanomaisin, selkein ja houkuttelevin.

En kuulu mihinkään uskontoryhmään tällä hetkellä.
Kannattais tutustua paremmin uskontoon. Esim. Mohammed, jota muslimit pitää omana profeettana suoranaisesti kehotti tappamaan kaikki vääräuskoiset. Myös Mohammedin elämänkerrasta voit lukea, miten hän tappoi vääräuskoisia. Muslimimiehet pitävät kunnia-asianaan sen, että heidän elämänsä kuvastaa mahdollisimman tarkasti Mohammedin elämää ja arvoja. Voisit aloittaa vaikka tästä dokumentista: Mitä lännen tulee tietää:

http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=related

Ap:lle:
Uskonnot on luotu hallitsemaan ihmismassoja. Jumala ei asu kirkossa, temppelissä, moskeijassa jne, vaan omassa sielussa. Kun hänet sieltä löytää, ei enää tarvii mitään uskontoja.

Muokkaus: Olen pahoillani, kun en taaskaan lukenut ketjua loppuun, ennen kuin vastasin. Tää antamani linkki löytyykin näköjään tuolta 2. sivulta.

Mutta tässä muslimiuskontoa kannattaville ja vastustaville vielä yksi linkki, jonka takaa löytyy ajattelemisen aihetta:
http://www.youtube.com/watch?v=XK1pnCldKZI
 
Eetu Nikki
Tällä hetkellä maailmassa on tilastoitu yli 35 000 uskonnoksi luokiteltua yhteisöä. Valinnanvaraa riittää joka lähtöön!

Useimmat meistä tyytyvät siihen uskoon jonka ovat vanhempoien valitsemana kasvatuksessa saaneet. Nääs just siihen uskoon kytkeytyvöt lapsuuden turvallisuus, luottamus vanhempien ylivertaisuuteen ja heidän kertomansa tarinat kuten raamatun jutut. Mihinkpä siitä oaisi lähteä? Mitä muuta osaisi edes ajatella?

Ja niinpä mekin viemme taas omat lapsemme siihen samaan pyhäkouluun ja opetamme samat satuhahmojen jorinat. Miettimättä asiaa kunnolla...

Kuten esimerkiksi, mihin ihminen tarvitsee uskontoa ?
 

Yhteistyössä